Hyväksytkö sen, että puoliso valehtelee tai jättää kertomatta asioita välttääkseen riidan tai puolison suuttumisen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En hyväksy, mutta minusta tuo voi olla oire siitäkin, että toinen osapuoli ei osaa olla erimielisyystilanteessa rakentava. Onko luotu ilmapiiri, jossa toinen pelkää olla rehellinen, koska vastapuolen reaktio on ylimitoitettu?

Silloin sen joka pelkää pitää ottaa asia puheeksi ja vaatia parempaa keskustelua. Ei ole toisen tehtävä yrittää arvailla mistä se kenkä puristaa, kun kumppani valehtelee ja välttelee.

Huomaa, ettet ole sellaisen "räjähtelijän" kanssa ollut parisuhteessa. Minä olin. Kun yritin puhua juuri tuosta rakentavasta kommunikaatiosta, lopputulos oli poliisit oven takana naisen huudon ja tavaroiden heittelemisen takia. Kun nollasta sataan on 1 sekunti ja raivo nousee mm. mistä tahansa, jonka toinen voi tulkita "arvosteluksi", niin siinä on toinen osapuoli aseeton. Räjähdys tuli joka kerta, jos otin puheeksi jonkin asian, josta koin, että pitää keskustella, ensin alkoi uhriutuminen, kun hän kärsi siitä, ettei ole silmissäni täydellinen, ja sitten jos en heti alkanut lepytellä ja pyytää anteeksi, meni raivoksi. Kaksi vuotta jaksoin sitä ja sitten luovutin. Muille suosittelen lähtöä jo ensimmäisestä räjähdyksestä.

Koskeeko sama valehtelua? Heti ensimmäisestä valheesta suhde poikki?

Olen ajan saatossa oppinut naisten kanssa sen, että liian rehellinen ei kannata olla ja mainitsematta joitain asioita säästyy paljolta päänsäryltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En hyväksy, mutta minusta tuo voi olla oire siitäkin, että toinen osapuoli ei osaa olla erimielisyystilanteessa rakentava. Onko luotu ilmapiiri, jossa toinen pelkää olla rehellinen, koska vastapuolen reaktio on ylimitoitettu?

Silloin sen joka pelkää pitää ottaa asia puheeksi ja vaatia parempaa keskustelua. Ei ole toisen tehtävä yrittää arvailla mistä se kenkä puristaa, kun kumppani valehtelee ja välttelee.

Huomaa, ettet ole sellaisen "räjähtelijän" kanssa ollut parisuhteessa. Minä olin. Kun yritin puhua juuri tuosta rakentavasta kommunikaatiosta, lopputulos oli poliisit oven takana naisen huudon ja tavaroiden heittelemisen takia. Kun nollasta sataan on 1 sekunti ja raivo nousee mm. mistä tahansa, jonka toinen voi tulkita "arvosteluksi", niin siinä on toinen osapuoli aseeton. Räjähdys tuli joka kerta, jos otin puheeksi jonkin asian, josta koin, että pitää keskustella, ensin alkoi uhriutuminen, kun hän kärsi siitä, ettei ole silmissäni täydellinen, ja sitten jos en heti alkanut lepytellä ja pyytää anteeksi, meni raivoksi. Kaksi vuotta jaksoin sitä ja sitten luovutin. Muille suosittelen lähtöä jo ensimmäisestä räjähdyksestä.

Joo, en ole ollut parisuhteessa missä tarvitaan poliisi ratkomaan riidat. Ja veikkaan että ap ei puhunut tuollaisesta suhteesta.

Minusta nämä ääripäät voisi jättää pois tällaisista keskusteluista ja puhua niistä ihan erikseen. Samat asiat kun eivät ihan päde kun puhutaan väkivallattomista, normaaleista parisuhteista kuin jos puhutaan poliisin väliintuloa vaativista suhteista.

Jos, et ole ap et voi tietää, mistä hän hermostui.

Toiseksi, mikä on normaali parisuhde? Vallankäyttöä eri muodoissa on aika monessa suhteessa,vaikka poliiseja ei tarvittaisi.

Enemmän ihmetyttää sinun kaltaiset ihmiset, jotka tulevat jälkikäteen määrittämään, missä rajoissa keskustelua saa käydä.

Selvä juttu. Ap on väkivaltainen ja poliisit ravaavat koko ajan selvittelemässä riitoja. Tai jos eivät vielä niin siihen se johtaa. Tämä on taustalla kun kumppani salailee asioita. Toivottavasti ap:n kumppani tajuaa lähteä. Kukaan ei saa antaa muita neuvoja koska se olisi väkivallan vähättelyä. Keskustelu on loppu.

Miksihän tämä nyt meni sinulla niin tunteisiin? Jos keskustellaan siitä, onko valehtelu Ok, niin ehkäpä se keskustelun anti voisi olla just se, että tilanteet on erilaisia? Eikä se, että joku vetää hihasta jonkun normiparisuhteen ja päättää, että vain tästä saa puhua.

Ei minulla "mennyt tunteisiin". Jos olisit lukenut kommenttini, tietäisit jo vastauksen. Koska väkivaltaisiin suhteisiin ei ole muuta vastausta kuin että pitää lähteä. Ei ole keskusteltavaa.

Meni sinulla. Mutta voi hyvin siellä mustavalkoisessa normisuhteiden maailmassa. Veikkaanpa, että sinunkin puolisolta saattaa jäädä joskus jotain kertomatta. Vaikutat raskaalta tyypiltä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En hyväksy, mutta minusta tuo voi olla oire siitäkin, että toinen osapuoli ei osaa olla erimielisyystilanteessa rakentava. Onko luotu ilmapiiri, jossa toinen pelkää olla rehellinen, koska vastapuolen reaktio on ylimitoitettu?

Höpö höpö, pelkuri pelkää olla rehellinen. 

Kunpa se olisikin noin yksinkertaista ja aina yleistettävissä sen valehtelijan syyksi. Narsistit kiittäisivät. Esim. kotiväkivallan uhrit valehtelevat puolisolleen välttääkseen konflikteja. Niille neuvosi lienee "JSS", ja senhän me kaikki tiedämme, miten helppoa se on.

Tämä. Valehtelu on aina oire huonosta parisuhteesta, mutta aika moni lähtee heti siitä, että valehtelija on väärässä. Itse en esim. parisuhteessa kertonut, jos kävin aamu-uinnilla ennen töihin menoa, ettei puoliso saanut kilareita.

Valehtelija on väärässä. Joko siinä että ei ole rehellinen kumppanilleen tai siinä että ei vastusta kumppanin kontrollointia. Salailu ei ole kontrolloinnin vastustamista vaan siihen myöntymistä.

Eli syyllistät henkisen väkivallan uhria väkivallasta?

Eli koet syyllistämisenä sen että pitäisi ottaa aikuisen vastuu?

Minä koen (sivusta huutelen väliin). Jos ei ole itse kokenut (henkistä) väkivaltaa parisuhteessa, ei voi tietää, millainen se tilanne on. Silloin olisi fiksumpaa pitää suu kiinni. Ihmisiä mm. tapetaan, kun nämä pyrkivät pois sellaisista parisuhteista. Ja sinun kaltaisesti asiasta mitään tietämättömät ovat aina ensimmäisenä neuvomassa, miten pitäisi toimia.

Kyllä minä sen verran sinua enemmän tiedän, että ihmisiä ei tapeta joka kerta kun sanovat vihaiselle kumppanille vastaan. Omat karut kokemukset eivät tarkoita että ihminen ymmärtää paremmin, vaan se voi tarkoittaa sitäkin että maailma näyttäytyy ylidramaattisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En hyväksy, mutta minusta tuo voi olla oire siitäkin, että toinen osapuoli ei osaa olla erimielisyystilanteessa rakentava. Onko luotu ilmapiiri, jossa toinen pelkää olla rehellinen, koska vastapuolen reaktio on ylimitoitettu?

Silloin sen joka pelkää pitää ottaa asia puheeksi ja vaatia parempaa keskustelua. Ei ole toisen tehtävä yrittää arvailla mistä se kenkä puristaa, kun kumppani valehtelee ja välttelee.

Huomaa, ettet ole sellaisen "räjähtelijän" kanssa ollut parisuhteessa. Minä olin. Kun yritin puhua juuri tuosta rakentavasta kommunikaatiosta, lopputulos oli poliisit oven takana naisen huudon ja tavaroiden heittelemisen takia. Kun nollasta sataan on 1 sekunti ja raivo nousee mm. mistä tahansa, jonka toinen voi tulkita "arvosteluksi", niin siinä on toinen osapuoli aseeton. Räjähdys tuli joka kerta, jos otin puheeksi jonkin asian, josta koin, että pitää keskustella, ensin alkoi uhriutuminen, kun hän kärsi siitä, ettei ole silmissäni täydellinen, ja sitten jos en heti alkanut lepytellä ja pyytää anteeksi, meni raivoksi. Kaksi vuotta jaksoin sitä ja sitten luovutin. Muille suosittelen lähtöä jo ensimmäisestä räjähdyksestä.

Joo, en ole ollut parisuhteessa missä tarvitaan poliisi ratkomaan riidat. Ja veikkaan että ap ei puhunut tuollaisesta suhteesta.

Minusta nämä ääripäät voisi jättää pois tällaisista keskusteluista ja puhua niistä ihan erikseen. Samat asiat kun eivät ihan päde kun puhutaan väkivallattomista, normaaleista parisuhteista kuin jos puhutaan poliisin väliintuloa vaativista suhteista.

Naapurit saattaa soittaa poliisit jos kovasti huudetaan ja rikotaan tavaroita, vaikka ei pikkusormellakaan koskisi toiseen ihmiseen. Ei ne naapurit sitä tiedä.

Mulla on muutaman kerran elämässä noussut päähän sellainen punainen raivon pilvi, ja jotain tavaraa on siinä hajonnut. Kertaakaan ei silti yksikään elävä ole ollut vaarassa ottaa osumaa. Se raivo vaan on pakko purkaa hajottamalla jotakin, mutta senkin voi tehdä vaarantamatta ketään. Eli vaikka mulla päässä sumenee raivosta, ei se niin paljoa sumene että ketään satuttaisin. Poliiseja ei soitettu kun ei ole naapureita lähistöllä soittelemassa, eikä puoliso kokenut tarpeelliseksi soittaa poliiseja sen takia että minä potkin jotain ämpäriä ympäri pihaa ja hypin palasten päällä suutuspäissäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En hyväksy, mutta minusta tuo voi olla oire siitäkin, että toinen osapuoli ei osaa olla erimielisyystilanteessa rakentava. Onko luotu ilmapiiri, jossa toinen pelkää olla rehellinen, koska vastapuolen reaktio on ylimitoitettu?

Silloin sen joka pelkää pitää ottaa asia puheeksi ja vaatia parempaa keskustelua. Ei ole toisen tehtävä yrittää arvailla mistä se kenkä puristaa, kun kumppani valehtelee ja välttelee.

Huomaa, ettet ole sellaisen "räjähtelijän" kanssa ollut parisuhteessa. Minä olin. Kun yritin puhua juuri tuosta rakentavasta kommunikaatiosta, lopputulos oli poliisit oven takana naisen huudon ja tavaroiden heittelemisen takia. Kun nollasta sataan on 1 sekunti ja raivo nousee mm. mistä tahansa, jonka toinen voi tulkita "arvosteluksi", niin siinä on toinen osapuoli aseeton. Räjähdys tuli joka kerta, jos otin puheeksi jonkin asian, josta koin, että pitää keskustella, ensin alkoi uhriutuminen, kun hän kärsi siitä, ettei ole silmissäni täydellinen, ja sitten jos en heti alkanut lepytellä ja pyytää anteeksi, meni raivoksi. Kaksi vuotta jaksoin sitä ja sitten luovutin. Muille suosittelen lähtöä jo ensimmäisestä räjähdyksestä.

Joo, en ole ollut parisuhteessa missä tarvitaan poliisi ratkomaan riidat. Ja veikkaan että ap ei puhunut tuollaisesta suhteesta.

Minusta nämä ääripäät voisi jättää pois tällaisista keskusteluista ja puhua niistä ihan erikseen. Samat asiat kun eivät ihan päde kun puhutaan väkivallattomista, normaaleista parisuhteista kuin jos puhutaan poliisin väliintuloa vaativista suhteista.

Jos, et ole ap et voi tietää, mistä hän hermostui.

Toiseksi, mikä on normaali parisuhde? Vallankäyttöä eri muodoissa on aika monessa suhteessa,vaikka poliiseja ei tarvittaisi.

Enemmän ihmetyttää sinun kaltaiset ihmiset, jotka tulevat jälkikäteen määrittämään, missä rajoissa keskustelua saa käydä.

Selvä juttu. Ap on väkivaltainen ja poliisit ravaavat koko ajan selvittelemässä riitoja. Tai jos eivät vielä niin siihen se johtaa. Tämä on taustalla kun kumppani salailee asioita. Toivottavasti ap:n kumppani tajuaa lähteä. Kukaan ei saa antaa muita neuvoja koska se olisi väkivallan vähättelyä. Keskustelu on loppu.

Miksihän tämä nyt meni sinulla niin tunteisiin? Jos keskustellaan siitä, onko valehtelu Ok, niin ehkäpä se keskustelun anti voisi olla just se, että tilanteet on erilaisia? Eikä se, että joku vetää hihasta jonkun normiparisuhteen ja päättää, että vain tästä saa puhua.

Ei minulla "mennyt tunteisiin". Jos olisit lukenut kommenttini, tietäisit jo vastauksen. Koska väkivaltaisiin suhteisiin ei ole muuta vastausta kuin että pitää lähteä. Ei ole keskusteltavaa.

Meni sinulla. Mutta voi hyvin siellä mustavalkoisessa normisuhteiden maailmassa. Veikkaanpa, että sinunkin puolisolta saattaa jäädä joskus jotain kertomatta. Vaikutat raskaalta tyypiltä

Kiitos rakentavasta kommentistasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En hyväksy, mutta minusta tuo voi olla oire siitäkin, että toinen osapuoli ei osaa olla erimielisyystilanteessa rakentava. Onko luotu ilmapiiri, jossa toinen pelkää olla rehellinen, koska vastapuolen reaktio on ylimitoitettu?

Höpö höpö, pelkuri pelkää olla rehellinen. 

Kunpa se olisikin noin yksinkertaista ja aina yleistettävissä sen valehtelijan syyksi. Narsistit kiittäisivät. Esim. kotiväkivallan uhrit valehtelevat puolisolleen välttääkseen konflikteja. Niille neuvosi lienee "JSS", ja senhän me kaikki tiedämme, miten helppoa se on.

Huomaathan, että edes tuossa mainitsemassasi skenaariossa valehteleminen ei paranna tilannetta - ainoastaan pitkittää uhrin kärsimystä, kun valehtelemalla tilanne säilyy jotenkin 'siedettävänä'.

Kyky rehellisyyteen - varsinkin tärkeissä asioissa - on ainoa tapa muodostaa parisuhde, joka perustuu haluun olla yhdessä. Jos yhteiselo perustuu valheiden linnakkeeseen, on se toisen osapuolen manipulointia ja vedättämistä. Jokaisella on oikeus päättää, miten asioihin suhtautuu ja mitä pitää tärkeänä. Jos pitää oikeutenaan valehdella 'pienistä asioista' rikkoo parisuhteen luottamusta ja päättää toisen puolesta, mikä on pieni ja iso asia. Harva sellaista haluaa.

Jos työkaveri on minuun ihastunut, eikä minua kiinnosta pätkäkään koko ihminen, niin onko väärin olla kertomatta siitä helposi mustasukkaiselle kumppanille jota kuitenkin rakastan yli kaiken ja jolle en halua aiheuttaa epävarmuutta ja pahaa mieltä? Ja ihan normaali ja hyvä parisuhde kyseessä.

Mielestäni parempi olla kertomatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nainen on luonteeltan helposti suuttuva niin kuka sellaiselle jaksaa olla rehellinen? Ja tietenkin on myös pitkävihainen.

Olen kasvanut tuollaisessa perheessä, suuttuvan ja passiivis-aggressiivisen äidin kanssa. Isä teki fiksusti kun piti omana tietonaan kaiken mitä pystyi jos arveli äidin siitä suuttuvan.

Mökötystä ja kaappien paukuttelua saattoi kestää viikkotolkulla.

Itse ainakin olen vihainen niistä valheista, joita vähitellen aina putkahtelee ilmi. Asiat, joista valehtelee, on sellaisia että totuudenmukaisesti kerrottuna kestän ne paljon paremmin kuin valheet.

Näinhän se on. Ikinä ei saisi valehdella mitään suhteessa, mutta oikeastaan vielä paheksuttavampaa on rageeminen aggressiivisesti kuitenkin ilman syytä. Siitä sitten helposti kasaantuu sellainen että oli joko oma syy tai ei, siitä ei puhuta.

En minä esim. ole vihainen exälle niistä rageemisista joissa on ollut syytä, vaikka niissäkin reaktiot ovat olleet joskus kohtuuttomia. Mutta ne on tosi pahoja ne, missä ei ole ollut mitään syytä ainakaan itsestäni johtuvaa ja on ragennut vaan kun joku asia on vit... tanut niin paljon. Ja siis kyseessä aggressiiviset rageemiset.

Esim. olin kerran siivoamassa ex-miehen firmassa, mutta olin unohtanut varaston avaimen kotiin. Kun soitin, että voisiko vaikka lapsi tuoda sen mulle mies oli jo valmiiksi kännipäissään niin vi... ttuuntunut, että sain vain vihaisia sähistyksiä, jonka jälkeen heitti lähes upouuden kännyn seinään. Hän oli sen tyyppinen ihminen että kaikki, väärät opiskelupaikat ja väärät työpaikat ja huono palkka oli mun vika. Sitä sellasta yleistä vi.. tutusta. Hän itse kertoili auliisti ihan eri tarinoita tai juuri niitä, joissa ehkä itse olinkin enemmän syyllinen, ei niitä, missä itse oli aivan kohtuuttomasti käyttätynyt. Hah olisi kiva tietää mitä esim. sukulaisensa olisivat mieltä esim. edellämainitusta episodeista, joita oli monta.

Vierailija kirjoitti:

Jos nainen on luonteeltan helposti suuttuva niin kuka sellaiselle jaksaa olla rehellinen? Ja tietenkin on myös pitkävihainen.

Olen kasvanut tuollaisessa perheessä, suuttuvan ja passiivis-aggressiivisen äidin kanssa. Isä teki fiksusti kun piti omana tietonaan kaiken mitä pystyi jos arveli äidin siitä suuttuvan.

Mökötystä ja kaappien paukuttelua saattoi kestää viikkotolkulla.

Oliko isäsi mielestäsi fiksu kun antoi lasten kasvaa tuossa ilmapiirissä? Minusta tuollainen on kelvoton vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Jos työkaveri on minuun ihastunut, eikä minua kiinnosta pätkäkään koko ihminen, niin onko väärin olla kertomatta siitä helposi mustasukkaiselle kumppanille jota kuitenkin rakastan yli kaiken ja jolle en halua aiheuttaa epävarmuutta ja pahaa mieltä? Ja ihan normaali ja hyvä parisuhde kyseessä.

Mielestäni parempi olla kertomatta.

Minusta taas on parempi kertoa, ja vaikka nauraa koko asialle. On hyvin kontrolloivaa suojella puolisoasi tällaiselta tiedolta, kuvitella tietäväsi paremmin mitä hän tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Jos työkaveri on minuun ihastunut, eikä minua kiinnosta pätkäkään koko ihminen, niin onko väärin olla kertomatta siitä helposi mustasukkaiselle kumppanille jota kuitenkin rakastan yli kaiken ja jolle en halua aiheuttaa epävarmuutta ja pahaa mieltä? Ja ihan normaali ja hyvä parisuhde kyseessä.

Mielestäni parempi olla kertomatta.

Tyypillinen nainen. Valehtelee ja salaa asioita mieheltä, jota "rakastaa". Miehesi ei varmaan ole myöskään työtön?

Vaaditko tilitystä ja raporttia joka hommasta?

Olet kontrollifriikki narsisti

Vihaan miehiä. Niistä on vain harmia ja ovat uhka! Sinkku N34

Toimin sillä tavalla, että puolisolleni ei tule tuollaista tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Vihaan miehiä. Niistä on vain harmia ja ovat uhka! Sinkku N34

No tuon nyt tietää jokainen ihan sillä perusteella, että ylipäänsä hengailet tällä palstalla. Onnea valitsemallasi tiellä.

En. Meillä riitaa tulee ainoastaan siitä että valehdellaan. Tai tulisi jos valehdeltaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos työkaveri on minuun ihastunut, eikä minua kiinnosta pätkäkään koko ihminen, niin onko väärin olla kertomatta siitä helposi mustasukkaiselle kumppanille jota kuitenkin rakastan yli kaiken ja jolle en halua aiheuttaa epävarmuutta ja pahaa mieltä? Ja ihan normaali ja hyvä parisuhde kyseessä.

Mielestäni parempi olla kertomatta.

Minusta taas on parempi kertoa, ja vaikka nauraa koko asialle. On hyvin kontrolloivaa suojella puolisoasi tällaiselta tiedolta, kuvitella tietäväsi paremmin mitä hän tarvitsee.

Jos taipuvaisuutta mustasukkaituuteen, jättäisin kertomatta. Toinen voi vaikka ajatella, että tahallaan yritän tehdä hänestä mustasukkaisen. 

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos työkaveri on minuun ihastunut, eikä minua kiinnosta pätkäkään koko ihminen, niin onko väärin olla kertomatta siitä helposi mustasukkaiselle kumppanille jota kuitenkin rakastan yli kaiken ja jolle en halua aiheuttaa epävarmuutta ja pahaa mieltä? Ja ihan normaali ja hyvä parisuhde kyseessä.

Mielestäni parempi olla kertomatta.

Minusta taas on parempi kertoa, ja vaikka nauraa koko asialle. On hyvin kontrolloivaa suojella puolisoasi tällaiselta tiedolta, kuvitella tietäväsi paremmin mitä hän tarvitsee.

Itse voisinkin nauraa, puolisoa taas ei naurattaisi pätkääkään. Sanoin herkästi mustasukkainen, ei semmoset naura jos joku toinen on hänen puolisoonsa ihastunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos työkaveri on minuun ihastunut, eikä minua kiinnosta pätkäkään koko ihminen, niin onko väärin olla kertomatta siitä helposi mustasukkaiselle kumppanille jota kuitenkin rakastan yli kaiken ja jolle en halua aiheuttaa epävarmuutta ja pahaa mieltä? Ja ihan normaali ja hyvä parisuhde kyseessä.

Mielestäni parempi olla kertomatta.

Tyypillinen nainen. Valehtelee ja salaa asioita mieheltä, jota "rakastaa". Miehesi ei varmaan ole myöskään työtön?

Tästä saammekin yhteenvedon keskustelusta. Naiselle ei ole sallittua valehtelu. Naiselle ei ole sallittua suuttuminen.

Mies saa valehdella, koska se johtuu aina siitä että nainen on raivohullu eikä kuuntele järkipuhetta.