Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hyväksytkö sen, että puoliso valehtelee tai jättää kertomatta asioita välttääkseen riidan tai puolison suuttumisen?
13.07.2022 |
Minä en. Mieheni mielestä hän on oikeutettu tähän, kun ei jaksa sitä, että hermostuisin.
Kommentit (156)
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy, mieheni taas hyväksyy. Juuri sillä ajatuksella ettei tule paha mieli minun suuttumisestani, sysää vastuun minulle kun reagoin negatiivisesti pimitettyihin asioihin. Eli kun mies valehtelee tai jättää kertomatta juomisesta, särkylääkkeiden väärinkäytöstä tai rahojensa tuhlaamisesta, syy on minun koska reagoin negatiivisesti :)
No antaa juoda ja tuhlata rahansa. Parempi erota kuin jatkuvasti jäkättää. Ei ihme, ettei kerro mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy, mutta minusta tuo voi olla oire siitäkin, että toinen osapuoli ei osaa olla erimielisyystilanteessa rakentava. Onko luotu ilmapiiri, jossa toinen pelkää olla rehellinen, koska vastapuolen reaktio on ylimitoitettu?
Höpö höpö, pelkuri pelkää olla rehellinen.
Kunpa se olisikin noin yksinkertaista ja aina yleistettävissä sen valehtelijan syyksi. Narsistit kiittäisivät. Esim. kotiväkivallan uhrit valehtelevat puolisolleen välttääkseen konflikteja. Niille neuvosi lienee "JSS", ja senhän me kaikki tiedämme, miten helppoa se on.
Tämä. Valehtelu on aina oire huonosta parisuhteesta, mutta aika moni lähtee heti siitä, että valehtelija on väärässä. Itse en esim. parisuhteessa kertonut, jos kävin aamu-uinnilla ennen töihin menoa, ettei puoliso saanut kilareita.
Valehtelija on väärässä. Joko siinä että ei ole rehellinen kumppanilleen tai siinä että ei vastusta kumppanin kontrollointia. Salailu ei ole kontrolloinnin vastustamista vaan siihen myöntymistä.
Eli syyllistät henkisen väkivallan uhria väkivallasta?
Eli koet syyllistämisenä sen että pitäisi ottaa aikuisen vastuu?
Minä koen (sivusta huutelen väliin). Jos ei ole itse kokenut (henkistä) väkivaltaa parisuhteessa, ei voi tietää, millainen se tilanne on. Silloin olisi fiksumpaa pitää suu kiinni. Ihmisiä mm. tapetaan, kun nämä pyrkivät pois sellaisista parisuhteista. Ja sinun kaltaisesti asiasta mitään tietämättömät ovat aina ensimmäisenä neuvomassa, miten pitäisi toimia.
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy, mieheni taas hyväksyy. Juuri sillä ajatuksella ettei tule paha mieli minun suuttumisestani, sysää vastuun minulle kun reagoin negatiivisesti pimitettyihin asioihin. Eli kun mies valehtelee tai jättää kertomatta juomisesta, särkylääkkeiden väärinkäytöstä tai rahojensa tuhlaamisesta, syy on minun koska reagoin negatiivisesti :)
No en minäkään kertoisi. Parempi vaan olla kertomatta.
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy, mieheni taas hyväksyy. Juuri sillä ajatuksella ettei tule paha mieli minun suuttumisestani, sysää vastuun minulle kun reagoin negatiivisesti pimitettyihin asioihin. Eli kun mies valehtelee tai jättää kertomatta juomisesta, särkylääkkeiden väärinkäytöstä tai rahojensa tuhlaamisesta, syy on minun koska reagoin negatiivisesti :)
Meillä tämä sama. Mies valehtelee, mutta syy on minun kun ryhdyn suututtuani huutamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy, mieheni taas hyväksyy. Juuri sillä ajatuksella ettei tule paha mieli minun suuttumisestani, sysää vastuun minulle kun reagoin negatiivisesti pimitettyihin asioihin. Eli kun mies valehtelee tai jättää kertomatta juomisesta, särkylääkkeiden väärinkäytöstä tai rahojensa tuhlaamisesta, syy on minun koska reagoin negatiivisesti :)
Meillä tämä sama. Mies valehtelee, mutta syy on minun kun ryhdyn suututtuani huutamaan.
Minä suuttuisin siitä, jos mulle alettaisiin huutamaan. Jos juon, niin juon eikä siinä ole kellään mitään oikeutta suuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy, mutta minusta tuo voi olla oire siitäkin, että toinen osapuoli ei osaa olla erimielisyystilanteessa rakentava. Onko luotu ilmapiiri, jossa toinen pelkää olla rehellinen, koska vastapuolen reaktio on ylimitoitettu?
Silloin sen joka pelkää pitää ottaa asia puheeksi ja vaatia parempaa keskustelua. Ei ole toisen tehtävä yrittää arvailla mistä se kenkä puristaa, kun kumppani valehtelee ja välttelee.
Huomaa, ettet ole sellaisen "räjähtelijän" kanssa ollut parisuhteessa. Minä olin. Kun yritin puhua juuri tuosta rakentavasta kommunikaatiosta, lopputulos oli poliisit oven takana naisen huudon ja tavaroiden heittelemisen takia. Kun nollasta sataan on 1 sekunti ja raivo nousee mm. mistä tahansa, jonka toinen voi tulkita "arvosteluksi", niin siinä on toinen osapuoli aseeton. Räjähdys tuli joka kerta, jos otin puheeksi jonkin asian, josta koin, että pitää keskustella, ensin alkoi uhriutuminen, kun hän kärsi siitä, ettei ole silmissäni täydellinen, ja sitten jos en heti alkanut lepytellä ja pyytää anteeksi, meni raivoksi. Kaksi vuotta jaksoin sitä ja sitten luovutin. Muille suosittelen lähtöä jo ensimmäisestä räjähdyksestä.
Joo, en ole ollut parisuhteessa missä tarvitaan poliisi ratkomaan riidat. Ja veikkaan että ap ei puhunut tuollaisesta suhteesta.
Minusta nämä ääripäät voisi jättää pois tällaisista keskusteluista ja puhua niistä ihan erikseen. Samat asiat kun eivät ihan päde kun puhutaan väkivallattomista, normaaleista parisuhteista kuin jos puhutaan poliisin väliintuloa vaativista suhteista.
Jos, et ole ap et voi tietää, mistä hän hermostui.
Toiseksi, mikä on normaali parisuhde? Vallankäyttöä eri muodoissa on aika monessa suhteessa,vaikka poliiseja ei tarvittaisi.
Enemmän ihmetyttää sinun kaltaiset ihmiset, jotka tulevat jälkikäteen määrittämään, missä rajoissa keskustelua saa käydä.Selvä juttu. Ap on väkivaltainen ja poliisit ravaavat koko ajan selvittelemässä riitoja. Tai jos eivät vielä niin siihen se johtaa. Tämä on taustalla kun kumppani salailee asioita. Toivottavasti ap:n kumppani tajuaa lähteä. Kukaan ei saa antaa muita neuvoja koska se olisi väkivallan vähättelyä. Keskustelu on loppu.
Kiitos malliesimerkistä. Viestisi on juuri sellaista ei-rakentavaa kommunikaatiota, joka parisuhteissa herkästi johtaa (valkoisiin) valheisiin.
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy, mieheni taas hyväksyy. Juuri sillä ajatuksella ettei tule paha mieli minun suuttumisestani, sysää vastuun minulle kun reagoin negatiivisesti pimitettyihin asioihin. Eli kun mies valehtelee tai jättää kertomatta juomisesta, särkylääkkeiden väärinkäytöstä tai rahojensa tuhlaamisesta, syy on minun koska reagoin negatiivisesti :)
Joo, juuri tuosta vastuun siirtämisestä on kyse. Kaikki onkin äkkiä kumppanin vika. Moni lähtee sitten tukahduttamaan omia tunteitaan kun toinen kieltäytyy vastaanottamasta negatiivista reaktiota.
En halua syödä hampurilaisia joka päivä=negatiinen reaktio. En halua muuttaa maalle=negatiivinen reaktio.
Moni alkaa suostua ja hyväksyä asioita, että kumppani ei syyttäisi negatiivisista reaktioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos nainen on luonteeltan helposti suuttuva niin kuka sellaiselle jaksaa olla rehellinen? Ja tietenkin on myös pitkävihainen.
Olen kasvanut tuollaisessa perheessä, suuttuvan ja passiivis-aggressiivisen äidin kanssa. Isä teki fiksusti kun piti omana tietonaan kaiken mitä pystyi jos arveli äidin siitä suuttuvan.
Mökötystä ja kaappien paukuttelua saattoi kestää viikkotolkulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy, mutta minusta tuo voi olla oire siitäkin, että toinen osapuoli ei osaa olla erimielisyystilanteessa rakentava. Onko luotu ilmapiiri, jossa toinen pelkää olla rehellinen, koska vastapuolen reaktio on ylimitoitettu?
Silloin sen joka pelkää pitää ottaa asia puheeksi ja vaatia parempaa keskustelua. Ei ole toisen tehtävä yrittää arvailla mistä se kenkä puristaa, kun kumppani valehtelee ja välttelee.
Huomaa, ettet ole sellaisen "räjähtelijän" kanssa ollut parisuhteessa. Minä olin. Kun yritin puhua juuri tuosta rakentavasta kommunikaatiosta, lopputulos oli poliisit oven takana naisen huudon ja tavaroiden heittelemisen takia. Kun nollasta sataan on 1 sekunti ja raivo nousee mm. mistä tahansa, jonka toinen voi tulkita "arvosteluksi", niin siinä on toinen osapuoli aseeton. Räjähdys tuli joka kerta, jos otin puheeksi jonkin asian, josta koin, että pitää keskustella, ensin alkoi uhriutuminen, kun hän kärsi siitä, ettei ole silmissäni täydellinen, ja sitten jos en heti alkanut lepytellä ja pyytää anteeksi, meni raivoksi. Kaksi vuotta jaksoin sitä ja sitten luovutin. Muille suosittelen lähtöä jo ensimmäisestä räjähdyksestä.
Joo, en ole ollut parisuhteessa missä tarvitaan poliisi ratkomaan riidat. Ja veikkaan että ap ei puhunut tuollaisesta suhteesta.
Minusta nämä ääripäät voisi jättää pois tällaisista keskusteluista ja puhua niistä ihan erikseen. Samat asiat kun eivät ihan päde kun puhutaan väkivallattomista, normaaleista parisuhteista kuin jos puhutaan poliisin väliintuloa vaativista suhteista.
Jos, et ole ap et voi tietää, mistä hän hermostui.
Toiseksi, mikä on normaali parisuhde? Vallankäyttöä eri muodoissa on aika monessa suhteessa,vaikka poliiseja ei tarvittaisi.
Enemmän ihmetyttää sinun kaltaiset ihmiset, jotka tulevat jälkikäteen määrittämään, missä rajoissa keskustelua saa käydä.Selvä juttu. Ap on väkivaltainen ja poliisit ravaavat koko ajan selvittelemässä riitoja. Tai jos eivät vielä niin siihen se johtaa. Tämä on taustalla kun kumppani salailee asioita. Toivottavasti ap:n kumppani tajuaa lähteä. Kukaan ei saa antaa muita neuvoja koska se olisi väkivallan vähättelyä. Keskustelu on loppu.
Miksihän tämä nyt meni sinulla niin tunteisiin? Jos keskustellaan siitä, onko valehtelu Ok, niin ehkäpä se keskustelun anti voisi olla just se, että tilanteet on erilaisia? Eikä se, että joku vetää hihasta jonkun normiparisuhteen ja päättää, että vain tästä saa puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen on luonteeltan helposti suuttuva niin kuka sellaiselle jaksaa olla rehellinen? Ja tietenkin on myös pitkävihainen.
Olen kasvanut tuollaisessa perheessä, suuttuvan ja passiivis-aggressiivisen äidin kanssa. Isä teki fiksusti kun piti omana tietonaan kaiken mitä pystyi jos arveli äidin siitä suuttuvan.
Mökötystä ja kaappien paukuttelua saattoi kestää viikkotolkulla.
Itse ainakin olen vihainen niistä valheista, joita vähitellen aina putkahtelee ilmi. Asiat, joista valehtelee, on sellaisia että totuudenmukaisesti kerrottuna kestän ne paljon paremmin kuin valheet.
No jos vaikeiden asioiden kertominen saa aikaan aggressiivisen reaktion tai siihen mahdollisuus on jopa 50/50 ymmärrän hyvin, jos ne jää kertomatta. Yleensä tuollaisissa tilanteissa jättää kertomatta, tai sitte yrittää kertoa silloin kun toinen on hyvällä päällä. Silloinkin saattaa tulla vastauksena että: älä nyt aloita taas, tai jos sä jatkat, niin mä hermostun ja asioiden käsittely jää sitten siihen.
Tunnen esim. tyypin, joka saattaa rageta ihan mistä vaan, riippuu ihan elämäntilanteesta ja sen hetkisestä moodista. Rageeminen ei siis suoraan verrannolinen ollenkaan siihen edes onko oikeasti aihetta suuttua vai ei. Joskus menee vakavakin juttu suht koht rauhallisesti ja joskus raivostutaan tyhjästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy, mutta minusta tuo voi olla oire siitäkin, että toinen osapuoli ei osaa olla erimielisyystilanteessa rakentava. Onko luotu ilmapiiri, jossa toinen pelkää olla rehellinen, koska vastapuolen reaktio on ylimitoitettu?
Silloin sen joka pelkää pitää ottaa asia puheeksi ja vaatia parempaa keskustelua. Ei ole toisen tehtävä yrittää arvailla mistä se kenkä puristaa, kun kumppani valehtelee ja välttelee.
Huomaa, ettet ole sellaisen "räjähtelijän" kanssa ollut parisuhteessa. Minä olin. Kun yritin puhua juuri tuosta rakentavasta kommunikaatiosta, lopputulos oli poliisit oven takana naisen huudon ja tavaroiden heittelemisen takia. Kun nollasta sataan on 1 sekunti ja raivo nousee mm. mistä tahansa, jonka toinen voi tulkita "arvosteluksi", niin siinä on toinen osapuoli aseeton. Räjähdys tuli joka kerta, jos otin puheeksi jonkin asian, josta koin, että pitää keskustella, ensin alkoi uhriutuminen, kun hän kärsi siitä, ettei ole silmissäni täydellinen, ja sitten jos en heti alkanut lepytellä ja pyytää anteeksi, meni raivoksi. Kaksi vuotta jaksoin sitä ja sitten luovutin. Muille suosittelen lähtöä jo ensimmäisestä räjähdyksestä.
Joo, en ole ollut parisuhteessa missä tarvitaan poliisi ratkomaan riidat. Ja veikkaan että ap ei puhunut tuollaisesta suhteesta.
Minusta nämä ääripäät voisi jättää pois tällaisista keskusteluista ja puhua niistä ihan erikseen. Samat asiat kun eivät ihan päde kun puhutaan väkivallattomista, normaaleista parisuhteista kuin jos puhutaan poliisin väliintuloa vaativista suhteista.
Jos, et ole ap et voi tietää, mistä hän hermostui.
Toiseksi, mikä on normaali parisuhde? Vallankäyttöä eri muodoissa on aika monessa suhteessa,vaikka poliiseja ei tarvittaisi.
Enemmän ihmetyttää sinun kaltaiset ihmiset, jotka tulevat jälkikäteen määrittämään, missä rajoissa keskustelua saa käydä.Selvä juttu. Ap on väkivaltainen ja poliisit ravaavat koko ajan selvittelemässä riitoja. Tai jos eivät vielä niin siihen se johtaa. Tämä on taustalla kun kumppani salailee asioita. Toivottavasti ap:n kumppani tajuaa lähteä. Kukaan ei saa antaa muita neuvoja koska se olisi väkivallan vähättelyä. Keskustelu on loppu.
Kiitos malliesimerkistä. Viestisi on juuri sellaista ei-rakentavaa kommunikaatiota, joka parisuhteissa herkästi johtaa (valkoisiin) valheisiin.
Sinä näet ei-rakentavan kommunikaation niin että etsin ratkaisuja normaaleihin parisuhteisiin. Ilmeisesti rakentavaa kommunikaatiota olisi se että oletamme valehtelijan valehtelevan siksi että kumppani käy muuten kimppuun ja tarvitaan poliisi apuun.
Näköjään myös se että joku on eri mieltä kanssasi oikeuttaa sinut valehtelemaan. Tuo asenne ei toimi keskustelussa.
Vierailija kirjoitti:
No jos vaikeiden asioiden kertominen saa aikaan aggressiivisen reaktion tai siihen mahdollisuus on jopa 50/50 ymmärrän hyvin, jos ne jää kertomatta. Yleensä tuollaisissa tilanteissa jättää kertomatta, tai sitte yrittää kertoa silloin kun toinen on hyvällä päällä. Silloinkin saattaa tulla vastauksena että: älä nyt aloita taas, tai jos sä jatkat, niin mä hermostun ja asioiden käsittely jää sitten siihen.
Tunnen esim. tyypin, joka saattaa rageta ihan mistä vaan, riippuu ihan elämäntilanteesta ja sen hetkisestä moodista. Rageeminen ei siis suoraan verrannolinen ollenkaan siihen edes onko oikeasti aihetta suuttua vai ei. Joskus menee vakavakin juttu suht koht rauhallisesti ja joskus raivostutaan tyhjästä.
Onko se siis mielestäsi hyvä ratkaisu tuossa tilanteessa että jättää asioita kertomatta? Niin kannattaa toimia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No jos vaikeiden asioiden kertominen saa aikaan aggressiivisen reaktion tai siihen mahdollisuus on jopa 50/50 ymmärrän hyvin, jos ne jää kertomatta. Yleensä tuollaisissa tilanteissa jättää kertomatta, tai sitte yrittää kertoa silloin kun toinen on hyvällä päällä. Silloinkin saattaa tulla vastauksena että: älä nyt aloita taas, tai jos sä jatkat, niin mä hermostun ja asioiden käsittely jää sitten siihen.
Tunnen esim. tyypin, joka saattaa rageta ihan mistä vaan, riippuu ihan elämäntilanteesta ja sen hetkisestä moodista. Rageeminen ei siis suoraan verrannolinen ollenkaan siihen edes onko oikeasti aihetta suuttua vai ei. Joskus menee vakavakin juttu suht koht rauhallisesti ja joskus raivostutaan tyhjästä.
ihan kuin vaimoni.
Kamalinta on kun vaimo suuttuu omista sanoistaan ja raivoaa minulle useamman päivän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy, mutta minusta tuo voi olla oire siitäkin, että toinen osapuoli ei osaa olla erimielisyystilanteessa rakentava. Onko luotu ilmapiiri, jossa toinen pelkää olla rehellinen, koska vastapuolen reaktio on ylimitoitettu?
Silloin sen joka pelkää pitää ottaa asia puheeksi ja vaatia parempaa keskustelua. Ei ole toisen tehtävä yrittää arvailla mistä se kenkä puristaa, kun kumppani valehtelee ja välttelee.
Huomaa, ettet ole sellaisen "räjähtelijän" kanssa ollut parisuhteessa. Minä olin. Kun yritin puhua juuri tuosta rakentavasta kommunikaatiosta, lopputulos oli poliisit oven takana naisen huudon ja tavaroiden heittelemisen takia. Kun nollasta sataan on 1 sekunti ja raivo nousee mm. mistä tahansa, jonka toinen voi tulkita "arvosteluksi", niin siinä on toinen osapuoli aseeton. Räjähdys tuli joka kerta, jos otin puheeksi jonkin asian, josta koin, että pitää keskustella, ensin alkoi uhriutuminen, kun hän kärsi siitä, ettei ole silmissäni täydellinen, ja sitten jos en heti alkanut lepytellä ja pyytää anteeksi, meni raivoksi. Kaksi vuotta jaksoin sitä ja sitten luovutin. Muille suosittelen lähtöä jo ensimmäisestä räjähdyksestä.
Joo, en ole ollut parisuhteessa missä tarvitaan poliisi ratkomaan riidat. Ja veikkaan että ap ei puhunut tuollaisesta suhteesta.
Minusta nämä ääripäät voisi jättää pois tällaisista keskusteluista ja puhua niistä ihan erikseen. Samat asiat kun eivät ihan päde kun puhutaan väkivallattomista, normaaleista parisuhteista kuin jos puhutaan poliisin väliintuloa vaativista suhteista.
Jos, et ole ap et voi tietää, mistä hän hermostui.
Toiseksi, mikä on normaali parisuhde? Vallankäyttöä eri muodoissa on aika monessa suhteessa,vaikka poliiseja ei tarvittaisi.
Enemmän ihmetyttää sinun kaltaiset ihmiset, jotka tulevat jälkikäteen määrittämään, missä rajoissa keskustelua saa käydä.Selvä juttu. Ap on väkivaltainen ja poliisit ravaavat koko ajan selvittelemässä riitoja. Tai jos eivät vielä niin siihen se johtaa. Tämä on taustalla kun kumppani salailee asioita. Toivottavasti ap:n kumppani tajuaa lähteä. Kukaan ei saa antaa muita neuvoja koska se olisi väkivallan vähättelyä. Keskustelu on loppu.
Miksihän tämä nyt meni sinulla niin tunteisiin? Jos keskustellaan siitä, onko valehtelu Ok, niin ehkäpä se keskustelun anti voisi olla just se, että tilanteet on erilaisia? Eikä se, että joku vetää hihasta jonkun normiparisuhteen ja päättää, että vain tästä saa puhua.
Ei minulla "mennyt tunteisiin". Jos olisit lukenut kommenttini, tietäisit jo vastauksen. Koska väkivaltaisiin suhteisiin ei ole muuta vastausta kuin että pitää lähteä. Ei ole keskusteltavaa.
Kaverin miehestä tuli raivoraitis vaikka ei aiemminkaan ollut mitään alkoholiongelmaa, mutta sitten alkoi armoton jäkätys, jos kaveri halusi ottaa pari kaljaa kerran kuussa. No kaveri alkoi sitten juoda salaa, ei kuitenkaan humalaan asti, mutta tosiaan pari kaljaa. Onnistui, kun mies tuli paljon myöhempään kotiin.
Tupakoinnistakin alkoi sitten jäkättää. Nyt ovat eronneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy, mutta minusta tuo voi olla oire siitäkin, että toinen osapuoli ei osaa olla erimielisyystilanteessa rakentava. Onko luotu ilmapiiri, jossa toinen pelkää olla rehellinen, koska vastapuolen reaktio on ylimitoitettu?
Silloin sen joka pelkää pitää ottaa asia puheeksi ja vaatia parempaa keskustelua. Ei ole toisen tehtävä yrittää arvailla mistä se kenkä puristaa, kun kumppani valehtelee ja välttelee.
Huomaa, ettet ole sellaisen "räjähtelijän" kanssa ollut parisuhteessa. Minä olin. Kun yritin puhua juuri tuosta rakentavasta kommunikaatiosta, lopputulos oli poliisit oven takana naisen huudon ja tavaroiden heittelemisen takia. Kun nollasta sataan on 1 sekunti ja raivo nousee mm. mistä tahansa, jonka toinen voi tulkita "arvosteluksi", niin siinä on toinen osapuoli aseeton. Räjähdys tuli joka kerta, jos otin puheeksi jonkin asian, josta koin, että pitää keskustella, ensin alkoi uhriutuminen, kun hän kärsi siitä, ettei ole silmissäni täydellinen, ja sitten jos en heti alkanut lepytellä ja pyytää anteeksi, meni raivoksi. Kaksi vuotta jaksoin sitä ja sitten luovutin. Muille suosittelen lähtöä jo ensimmäisestä räjähdyksestä.
Ymmärrän sua hyvin. Mä vedin aiemmin helposti liikaa kierroksia suhteessa asian vakavuuteen. Olin hirveän epävarma ja huonolla itsetunnolla varustettu. Olen edelleen nopeasti kiihtyvä, mutta itsetunnon parannuttua niitä syitä kiihtymiseen on huomattavan paljon vähemmän. Tai no, niitä ei enää juuri tässä parisuhteessa ole, 20 vuotta oltu yhdessä niin aika vähän tässä mitään yllätyksiä enää on tullut.
Joka tapauksessa muistan kun yhtenä päivänä jokin valo syttyi päässä ja tajusin, että ei sillä rähjäämisellä ainakaan lähemmäs sitä puolisoa vedä, vaan kyllä se aika hyvin karkottaa toisen kauemmas. Siitä alkoi opettelu.
En katsoisi päivääkään valehtelevaa suominaista. M27
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy, mutta minusta tuo voi olla oire siitäkin, että toinen osapuoli ei osaa olla erimielisyystilanteessa rakentava. Onko luotu ilmapiiri, jossa toinen pelkää olla rehellinen, koska vastapuolen reaktio on ylimitoitettu?
Höpö höpö, pelkuri pelkää olla rehellinen.
Kunpa se olisikin noin yksinkertaista ja aina yleistettävissä sen valehtelijan syyksi. Narsistit kiittäisivät. Esim. kotiväkivallan uhrit valehtelevat puolisolleen välttääkseen konflikteja. Niille neuvosi lienee "JSS", ja senhän me kaikki tiedämme, miten helppoa se on.
Tämä. Valehtelu on aina oire huonosta parisuhteesta, mutta aika moni lähtee heti siitä, että valehtelija on väärässä. Itse en esim. parisuhteessa kertonut, jos kävin aamu-uinnilla ennen töihin menoa, ettei puoliso saanut kilareita.
Valehtelija on väärässä. Joko siinä että ei ole rehellinen kumppanilleen tai siinä että ei vastusta kumppanin kontrollointia. Salailu ei ole kontrolloinnin vastustamista vaan siihen myöntymistä.
Eli syyllistät henkisen väkivallan uhria väkivallasta?
Eli koet syyllistämisenä sen että pitäisi ottaa aikuisen vastuu?
Minä koen (sivusta huutelen väliin). Jos ei ole itse kokenut (henkistä) väkivaltaa parisuhteessa, ei voi tietää, millainen se tilanne on. Silloin olisi fiksumpaa pitää suu kiinni. Ihmisiä mm. tapetaan, kun nämä pyrkivät pois sellaisista parisuhteista. Ja sinun kaltaisesti asiasta mitään tietämättömät ovat aina ensimmäisenä neuvomassa, miten pitäisi toimia.
Kiitos. Tilanteessa, jossa puoliso käytti valvottamista vallankäytön muotona ja oli sitä mieltä, ettei minulla saanut olla harrastuksia. Uniongelmien takia pyrin kuitenkin liikkumaan, mutta "kiinnijääminen" olisi taas tarkoittanut yökaudet huuhtoa.
Mutta sitten toki löytyy aina ne naiset, joiden mukaan ilman lupaa uiminen on vastuunvälttelyä ja tästä yökaudet huutaminen on normaali reaktio.
Sille on syynsä, että olen nykyisin onnellinen sinkkuna.
Alue: Aihe vapaa
En hyväksy, mieheni taas hyväksyy. Juuri sillä ajatuksella ettei tule paha mieli minun suuttumisestani, sysää vastuun minulle kun reagoin negatiivisesti pimitettyihin asioihin. Eli kun mies valehtelee tai jättää kertomatta juomisesta, särkylääkkeiden väärinkäytöstä tai rahojensa tuhlaamisesta, syy on minun koska reagoin negatiivisesti :)