Isäni sanoi kuolinvuoteellaan, että kyllä oli surkea ja mitätön elämä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä hän ei kuitenkaan aina ajatellut noin? Kuoleman läheisyys saa mielen heittelemään.

Miksi ihmeessä ei olisi ajatellut noin? Minullakin oli aivan paska elämä, vaikka perhe onkin etc.

Oli? Oletko kuollut!? Kerro meille mitä tapahtuu kuoleman jälkeen!

Tartut ja vittuilet toiselle, jolta harmittaa.

Onpa sulla paskamainen tyyli tehdä asioita. Vittuilu.😳

jani kirjoitti:

Kyllä minäkin sanoisin tällä hetkellä kuolinvuoteellani noin vaikka on kaikkea urasta kesämökkiin jne.

jotain sitä kaipaa mutta en oikein tiedä mitä. 

Niin kaipasi minunkin entinen mieheni ja lähti sitten sen kaipuun perään. Erosimme ja hän pisti jalalla koreasti, minä otin vastuun lapsista ja jatkoin tavallista, tasaista elämääni. Hän sai toissapäivänä diagnoosin levinneestä syövästä ja saman tien kääntyi minun ja aikuisten lastemme puoleen kertomaan, kuinka paljon katuu sitä, että jätti meidät, mutta nyt on kaikki myöhäistä. Annan hänelle tietysti anteeksi kuten hän pyytää, samoin lapset. Kuitenkin olo on aika hämmentynyt: hän aiheutti meille valtavat traumat, molemmat lapseni ovat tarvinneet terapiaa, joskin toipuneet hyvin. Itse en ole mieheni jätettyä minut edes kuvitellut enää parisuhdetta. Mikä ihme on tämä kaipuu, joka oikeuttaa pistämään palasiksi läheisten elämän ? Sekä omansa. Hän on nyt kuoleman hädässä, pelkää tuomiota sekä elämässä että sen jälkeen. Voi se paska elämä tulla tätäkin kautta.

Ehkä hän halusi sanoillaan viestittää, että kannattaa pyrkiä elämään omannäköistä elämää, eikä mennä sen peruskaavan mukaan täyttääkseen muiden odotukset. Taustalla ei tarvitse olla sen järisyttävämpää syytä eikä sitä kannata ottaa niin, että isäsi ei olisi rakastanut sinua tai katuisi perheen perustamista. Peruskaavassakaan ei ole mitään vikaa, jos se sitä mitä elämältään haluaa.

Ap. toivottavasti sinulla on aikaa pistää paremmaksi, ettei tarvitse sitten moista  suustaan päästää.

Ehkä hän olisi halunnut rakastua tulisesti moneen kertaan, seikkailla, elää vapaana. Tavallisuus vei kuitenkin mukanaan, eikä siitä ole helppo irtautua ja tempautua villiin elämään.

Tyttäreni koulukaverit valmistautuivat kirjoituksiin, kun hän oli syöpähoidoissa. Lakkiaisten aikaan hän tiesi jo, että hänen elämänsä lasketaan viikoissa. Ei hän ainakaan puheissaan kaivannut mitään ihmeellistä, vain normaalia arkipäivää.

No ehkä isäsi halusi neuvoa sinua, ettet tee samoja virheitä. 

Olen viimeisten parinkymmenen vuoden aikana tajunnut yhden asian: Kukaan ei varmaankaan koskaan ole huokaillut kuolinvuoteellaan että "olisinpa tehnyt elämässäni enemmän töitä ja viettänyt vähemmän aikaa perheen ja ystävien kanssa". Vai mitä luulette?

Kaikki sen viimeistään kuolinvuoteellaan tajuaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen viimeisten parinkymmenen vuoden aikana tajunnut yhden asian: Kukaan ei varmaankaan koskaan ole huokaillut kuolinvuoteellaan että "olisinpa tehnyt elämässäni enemmän töitä ja viettänyt vähemmän aikaa perheen ja ystävien kanssa". Vai mitä luulette?

No jaa. Itse kyllä tällä hetkellä toivoisin, että voisin toteuttaa itseni enemmän ja vastata toisten tarpeisiin vähemmän.

Nyt on tällainen elämänvaihe, mutta olisi kamalaa jos koko elämä menisi näin. Yhtään en kadehdi menneiden aikojen äitejä, joiden elämä kului omassa pihapiirissä lapsilauman kanssa.

Kaiken voi esittää niin monin tavoin, ja asiat ovat suhteellisia.

Vierailija kirjoitti:

Ikuisuuden ja maailman mittakaavassa jokaisen elämä on juuri tuollainen. Isäsi oli rehellinen ja nöyrä ihminen. Arvostan.

Tai sitten ahne. Ahneus on nykyään hyvin yleistä, pitäisi saada kaikkea ja vielä enemmän.

Mutta ehkä monilla on tuossa vaiheessa jokin katumus päällä, kun ei tehnyt/saavuttanut jotain haavetta.

Mitä tästä opimme ? Että kannattaa jo nyt miettiä, mitä haluaa oikeasti tehdä ja pyrkiä toteuttamaan se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, tuollaisen isukin voi haudata hyvillä mielin. Ehkä pääsee parempaan paikkaan, ehkä ei. Muisti kuitenkin syyllistää ja pahoittaa läheistensä mielen viime hetkillä. En arvosta. Järjestäisin hyväntuuliset ja iloiset monttubileet mulkeron _kunniaksi_.

Miten hän syyllisti?

Samaa mietin? Jospa oli ihan vaan itseensä pettynyt?

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä ihminen oikein kaipaa jos tällainenkin on ollut surkeaa?

Tuli jotenkin masentunut fiilis.

Instagramtykkäyksiä?

Vierailija kirjoitti:

Mistä sinä olet noin katkera 😌

Jos ei edes rivien välistä tarvitse lukea niin mitä kohtaa et ymmärtänyt?

Vierailija kirjoitti:

Mitä tästä opimme ? Että kannattaa jo nyt miettiä, mitä haluaa oikeasti tehdä ja pyrkiä toteuttamaan se.

Mitäs haluaisit oikeasti tehdä, jos sinulla olisi elämää jäljellä vuosi/puoli vuotta/ kolme kuukauuta/ kuukausi/ kaksi viikkoa/ viikko /päivä? Ja mikä olisi lähinnä sydäntäsi?

Vihasi varmaan ammattiaan eikä oikeastaan olisi halunnut perhettäkään perustaa vaan seikkailla maailmalla vailla velvollisuuksia jonkun todellisen idealistin perässä. 

Semmonen se ihmisluonto on. On luotu ura, joka on jäänyt monelta luomatta, mutta kun olisi pitänyt saada luoda jotakin vielä suurempaa. On reissattu paljon, mutta kun olisi pitänyt reissata vielä enemmän. Aina löytyy purnattavaa, kun mikään ei riitä ja ole tarpeeksi.

Mitähän jos ajateltaisi siltä kantilta, että mulla on ihan tarpeeksi hyvin asiat, koska olen saavuttanut sellaisia juttuja, jotka on jäänyt monelta saavuttamatta. Kun paljon huonomminkin voisi olla ja kun ei mulla tässä mitään hätää, niin mullahan menee ihan hyvin.

Ja mitä sitä kuolinvuoteella murehtii jotain eletyn elämän mitättömyyttä, koska mitään täältä ei mukaansa saa. Jos pitää kuolinvuoteellaan murehtia vaikka Corveten kohtaloa, että mitä sille nyt sitten tapahtuu, kun kuolen, niin olisiko parempi, jos koko Corvettea ei olisi ikinä omistanut?

Mummoni sanoi että hänellä oli hyvä elämä. Köyhänä mutta säästäväisenä elänyt. Ja mies oli sodan traumatisoima eli ei tuonut mitään iloa mummolle. Silti sanoi että oli hyvä elämä 😥

Vierailija kirjoitti:

Meidän ihan jokaisen elämä on täysin turha. Harva kehtaa sitä ääneen myöntää.

Jep, ja todella lyhyt.