Lue keskustelun säännöt.
Isäni sanoi kuolinvuoteellaan, että kyllä oli surkea ja mitätön elämä
12.07.2022 |
Ihan normaalin uran teki insinöörinä, matkusteli paljon ja näki maailmaa. Oli vuosikymmenien avioliitossa josta kolme menestyvää, aikuista lasta ja pari lastenlastakin. Mitä ihmettä ihminen oikein kaipaa jos tällainenkin on ollut surkeaa? Tuli jotenkin masentunut fiilis.
Kommentit (411)
Kuulostaa kieltämättä surulliselta. On siinä sekin mahdollisuus, että hän vain tarkoitti sitä, että elämä oli universumin mittakaavassa surkea ja mitätön (niinkuin yhden ihmisen elämä aina on), mutta itse on silti voinut olla elämäänsä tyytyväinen ja onnellinen.
Vaikea sanoa, mutta kannattaa ajatella asiaa lohdulliselta kannalta, ettei jää painamaan. Asiastahan on lukuisia runojakin. Tässä esim. L. Onervan runo, Ihminen
Mikä olen? Tähdenlento
Luojan ikuisessa yössä,
tomujyvä aavan aineen
lakkaamattomassa työssä.
Mutta sentään! Tahdon antaa
hehkun hetkelleni tälle,
tahdon loistaa, tahdon laulaa
kiitoslaulun elämälle.
Tahdon laulaa: mitä siitä,
jos ma lopuin, kussa aloin,
mutta silmänräpäyksen
valokaarin yössä paloin!
Hetken sykin, liekkisydän,
aurinkona maailman oman:
tunsin kauneuden kaipuun,
rakkauden rajattoman.
Alistukaa, avaruudet,
pienen tähden välkynnälle!
Tahdon loistaa, tahdon laulaa
kiitoslaulun elämälle.
Mielestäni onnellisen elämän avain on tuon tajuaminen, että elämä on lopulta aika pientä, mutta silti niin kovin suurta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tuollaisen isukin voi haudata hyvillä mielin. Ehkä pääsee parempaan paikkaan, ehkä ei. Muisti kuitenkin syyllistää ja pahoittaa läheistensä mielen viime hetkillä. En arvosta. Järjestäisin hyväntuuliset ja iloiset monttubileet mulkeron _kunniaksi_.
Pitäisikö henkilön huijata itseään kuolinvuoteellaan vain, jotta muut välttyisivät mielipahalta? Liian altruistinen ihminen kadottaa itsensä ja elää muiden ehdoilla.
T
Pitäisi ymmärtää pitää turpa kiinni, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jälkeläiset valitettavasti joutuu muistelemaan mulkeron sanomisia vielä vuosikymmeniä. Itsepähän eli elämänsä miten eli, mitä siitä muille kitisemään.
Miksi kutsut ihmistä, joka eli onnettomana elämäänsä, mulkeroksi? Hän uhrasi luultavasti muiden takia paljon enemmän elämästään mitä olisi halunnut.
Koska jätti tahallaan ja tietoisesti pahan mielen muille kuolinvuoteellaan.
No on se nyt kumma jos kuollessakin pitäisi miettiä muiden mielipahaa. Toivottavasti kukaan ei tee noin.
Tätä en ymmärrä. Itse haluaisin ehdottomasti jättää vastaavassa tilanteessa läheisilleni hyvän muiston elämästäni, vaikka se itsestäni olisikin tuntunut ainakin ajoittain 'surkealta ja mitättömältäkin'. Jotain, mikä kannustaa heitä eteenpäin. Miksi sanoa tuollaista viimeisiksi sanoikseen.
Valehdellako pitäisi? Kuoleman läheisyys tekee rehelliseksi. Siksipä puhutaankin kuolinvuodetunnustuksista. Monet rikokset ovat selvinneet sellaisten ansiosta.
Ei asian sanomatta jättäminen ole valehtelua.
Saa sanoa - ja pitääkin. Paska on paskaa vaikka siihen parfyymia suihkuttaisi. Jos ei kermapersekakarat kestä, pitää mennä terapiaan.
Onko siis lasten vastuulla vanhemman onneton elämä?
Mikä sinua vaivaa? Jos kollegasi sanoo sinulle duunissa, että onpa paska elämä, otatko senkin syyllistämisenä? Isä kertoi Oman Kokemuksen - sillä ei ole mitään tekemistä lapsien kanssa!
On eroa työkaverin ja oman isän kokemuksella; olisin pahoillani isäni puolesta varmaan loppuelämäni ja miettisin, olisinko itse voinut tehdä jotain. Työkaveri hoitaa itse elämänsä.
Siksi jättäisin tällaiset asiat sanomatta, jos niistä ei ole silloin puhuttu, kun asioihin olisi voinut vaikuttaa.
Elämä se on kuin silkkiä vaan, kaiken sen tahtoisin kerrallaan... ;D
Itsekäs isä! Noin se vielä kuolinvuoteellaankin halusi syyllistää ja näin pilata lastensa loppuelämän! Minä, minä, minä! Olisi voinut edes vähän ilmaista kiitollisuuttaan aplle siitä, että ap oli uhrannut koko elämänsä ja menestymisen mahdollisuudet pitääkseen isänsä onnellisena.
Ehkä hän olisi halunnut elää rannikkomökissä kalastajana seuranaan vain kissa ja koira?
Mutta meni sitten elämään muiden toiveiden ja odotusten mukaista elämää: Vanhempien, opettajien, puolison, ehkä lastensakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tuollaisen isukin voi haudata hyvillä mielin. Ehkä pääsee parempaan paikkaan, ehkä ei. Muisti kuitenkin syyllistää ja pahoittaa läheistensä mielen viime hetkillä. En arvosta. Järjestäisin hyväntuuliset ja iloiset monttubileet mulkeron _kunniaksi_.
Pitäisikö henkilön huijata itseään kuolinvuoteellaan vain, jotta muut välttyisivät mielipahalta? Liian altruistinen ihminen kadottaa itsensä ja elää muiden ehdoilla.
T
Pitäisi ymmärtää pitää turpa kiinni, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jälkeläiset valitettavasti joutuu muistelemaan mulkeron sanomisia vielä vuosikymmeniä. Itsepähän eli elämänsä miten eli, mitä siitä muille kitisemään.
Miksi kutsut ihmistä, joka eli onnettomana elämäänsä, mulkeroksi? Hän uhrasi luultavasti muiden takia paljon enemmän elämästään mitä olisi halunnut.
Koska jätti tahallaan ja tietoisesti pahan mielen muille kuolinvuoteellaan.
No on se nyt kumma jos kuollessakin pitäisi miettiä muiden mielipahaa. Toivottavasti kukaan ei tee noin.
Tätä en ymmärrä. Itse haluaisin ehdottomasti jättää vastaavassa tilanteessa läheisilleni hyvän muiston elämästäni, vaikka se itsestäni olisikin tuntunut ainakin ajoittain 'surkealta ja mitättömältäkin'. Jotain, mikä kannustaa heitä eteenpäin. Miksi sanoa tuollaista viimeisiksi sanoikseen.
Valehdellako pitäisi? Kuoleman läheisyys tekee rehelliseksi. Siksipä puhutaankin kuolinvuodetunnustuksista. Monet rikokset ovat selvinneet sellaisten ansiosta.
Eihän tässä puhuttu rikoksista. Ajatteleminen on eri asia, mutta miksi pitäisi 'tunnustaa'. Henkilölle itselleen ei tunnustuksella ole enää mitään merkitystä, koska asioita ei voi muuttaa, ja läheisille jää tunnustuksesta paha mieli, jopa syyllisyys.
Et lukenut kommenttiani kunnolla. Tärkein asia siinä oli kuoleman läheisyys tekee rehelliseksi. Miksi siinä pitäisi ajatella muiden tunteita? Kerrankin on rehellinen itselleen ja läheisilleen.
Jos niin vaikeaa on asia hyväksyä, pysyy sitten pois toisen kuolinvuoteelta. Hautajaisissa sitten hymistelee toisten kanssa. Sitä ainakin on nähty kerran jos toisenkin.
Vierailija kirjoitti:
Itsekäs isä! Noin se vielä kuolinvuoteellaankin halusi syyllistää ja näin pilata lastensa loppuelämän! Minä, minä, minä! Olisi voinut edes vähän ilmaista kiitollisuuttaan aplle siitä, että ap oli uhrannut koko elämänsä ja menestymisen mahdollisuudet pitääkseen isänsä onnellisena.
Oliko ap tehnyt niin? Miksi? Siis toistanut isänsä virheet, miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun Oulussa elänyt sotaveteraani, 3 lapsen isä, setäni sanoi myös vanhainkodissa hieman ennen kuolemaa että : Kyllä munki elämä oli niiiiin turha. Että näin.
Vierailija kirjoitti:
Mun Oulussa elänyt sotaveteraani, 3 lapsen isä, setäni sanoi myös vanhainkodissa hieman ennen kuolemaa että : Kyllä munki elämä oli niiiiin turha. Että näin.
No jos se hänen mielestään oli. Että niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos sinulle, joka laitoit L.Onervan runon! Niin kaunis ja koskettava runo; sain siitä paljon itselleni! :)
Vähän tuntuu siltä, että isälläsi on ollut liian helppo elämä kun sanoi noin.
Jos hän olisi kokenut elämässään isoja menetyksiä tai vastoinkäymisiä, niin olisi oppinut arvostamaan sitä mitä hänellä oli. Jos olisi kokenut elämässään vaikka vakavan sairastumisen nuorena, läheisten kuolemia, pitkän työttömyyden, äkillisen köyhtymisen tms, hän olisi aika äkkiä oppinut arvostamaan sitä tavallistakin elämää ja näkemään sen arvon.
Olen huomannut, että usein vakavia vastoinkäymisiä elämässään kokeneissa ihmisissä on sellaista henkistä syvyyttä ja elämän arvostamista, että eivät sen loppupäässäkään päästä suustaan mitä tuollaista. Toki niitä katkeroituneitakin löytyy vastoinkäymisiä kokeneista, mutta ehkä heillä sentään on perusteetkin siihen.
Mulle vaan tulee mieleen näin sanoneista ihmisistä jonkuntyyppinen itsekäs pinnallisuus, jossa harmitellaan sitä, että ei tultu kuuluisaksi, vaan jäätiin ihan taviksiksi ja se saa elämän tuntumaan epäonnistuneelta.
Tuollaisen sanominen jättää myös läheisille aika ikävän fiiliksen ja kertoo myös aika ikävää tästä ihmisestä. Mä ainakin haluaisin, että jäljelle jääville jäisi itsestäni mukavampi muisto. Muisto katkeruudesta elämää kohtaan ei ehkä ole se mistä haluaisin itse tulla muistetuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isän elämästä tulee kuvailusi perusteella vahvasti sellainen fiilis, että isä tajusi vasta kuolinvuoteella mitä kaikkea hauskaa olisi voinut elämässään tehdä ja kokea. Ehkä hän teki ja suoritti liikaa: koulutus, ura, työ, jne. Sitten vähän matkustamista siihen.
Ehkä hän olisi halunnut remuta nuorena pitkin poikin maailmaa, pitää välivuosia, tehdä vähemmän töitä, olla enemmän kotona, olla enemmän lasten kanssa, syödä useammin makkaraa nuotiolla, keskustella puolison kanssa enemmän, rakastella enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tuollaisen isukin voi haudata hyvillä mielin. Ehkä pääsee parempaan paikkaan, ehkä ei. Muisti kuitenkin syyllistää ja pahoittaa läheistensä mielen viime hetkillä. En arvosta. Järjestäisin hyväntuuliset ja iloiset monttubileet mulkeron _kunniaksi_.
Pitäisikö henkilön huijata itseään kuolinvuoteellaan vain, jotta muut välttyisivät mielipahalta? Liian altruistinen ihminen kadottaa itsensä ja elää muiden ehdoilla.
T
Pitäisi ymmärtää pitää turpa kiinni, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jälkeläiset valitettavasti joutuu muistelemaan mulkeron sanomisia vielä vuosikymmeniä. Itsepähän eli elämänsä miten eli, mitä siitä muille kitisemään.
Miksi kutsut ihmistä, joka eli onnettomana elämäänsä, mulkeroksi? Hän uhrasi luultavasti muiden takia paljon enemmän elämästään mitä olisi halunnut.
Koska jätti tahallaan ja tietoisesti pahan mielen muille kuolinvuoteellaan.
No on se nyt kumma jos kuollessakin pitäisi miettiä muiden mielipahaa. Toivottavasti kukaan ei tee noin.
Tätä en ymmärrä. Itse haluaisin ehdottomasti jättää vastaavassa tilanteessa läheisilleni hyvän muiston elämästäni, vaikka se itsestäni olisikin tuntunut ainakin ajoittain 'surkealta ja mitättömältäkin'. Jotain, mikä kannustaa heitä eteenpäin. Miksi sanoa tuollaista viimeisiksi sanoikseen.
Valehdellako pitäisi? Kuoleman läheisyys tekee rehelliseksi. Siksipä puhutaankin kuolinvuodetunnustuksista. Monet rikokset ovat selvinneet sellaisten ansiosta.
Ei asian sanomatta jättäminen ole valehtelua.
Saa sanoa - ja pitääkin. Paska on paskaa vaikka siihen parfyymia suihkuttaisi. Jos ei kermapersekakarat kestä, pitää mennä terapiaan.
Onko siis lasten vastuulla vanhemman onneton elämä?
Mikä sinua vaivaa? Jos kollegasi sanoo sinulle duunissa, että onpa paska elämä, otatko senkin syyllistämisenä? Isä kertoi Oman Kokemuksen - sillä ei ole mitään tekemistä lapsien kanssa!
On eroa työkaverin ja oman isän kokemuksella; olisin pahoillani isäni puolesta varmaan loppuelämäni ja miettisin, olisinko itse voinut tehdä jotain. Työkaveri hoitaa itse elämänsä.
Siksi jättäisin tällaiset asiat sanomatta, jos niistä ei ole silloin puhuttu, kun asioihin olisi voinut vaikuttaa.
Tuo on sinun tapa suhtautua. Kuitenkin on loppupeleissä oma päätös jääkö jotain sanomista vatvomaan, kantamaan mukana ja harmittelemaan pitkäänkin. Ei voi oikeasti alkaa sanomisia sensuroimaan sen mukaan miten olettaa ihmisten niihin suhtautuvan, eihän siittä tulis mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkien elämä on lopulta mitätöntä. Elämän tarkoitus on egon kuolema ja henkinen kasvu. Egon kautta saatu tyydytys on aina väliaikaista eikä täytä ihmisen syvintä kaipuuta.
Meni suomalaisen naisen kanssa naimisiin? Miehelle varma tapa tehdä elämästä surkeaa.
Vierailija kirjoitti:
Isällä itsellään oli vastuu tehdä elämästään elämisen arvoista. Se ei ollut hänen perheensä, ystäviensä tai työkavereiden vastuulla.
Kumma juttu, että hänellä oli kuitenkin jättiverojen muodossa vastuu myös tehdä tyhjäntoimittajien elämästä elämisen arvoista. Miksi heillä ei ole sitä samaa vastuuta?
Vierailija kirjoitti:
Riippuu aina mihin vertaa. Itsellä ollut ihan perus hyvä ja onnellinen elämä, mutta kyllä siitäkin saa mitättömän väännettyä jos nyt vertaan itseäni vaikka johonkin Brad Pittiin tms.
Ai saako? No mun elämästä ei kyllä saa. Oma vakaa mielipiteeni on se, että mun elämä on heittämällä 100 x parempaa kuin Pittin, mm. seuraavista syistä:
- en patologisesti vaihtele ulkonäköäni enkä kiinnostuksenkohteitani kulloisenkin seurustelukumppanini mukaan;
ex-puolisoni ei ole hysteerisestä persoonallisuushäiriöstä kärsivä kostonhimoinen harpyija, joka käännyttää lapsiamme minua vastaan;
- minulla ei ole takanani/käynnissä raa'an katkeraa avioeroprosessia, joka on kestänyt jo kaksi kertaa niin pitkään kuin itse avioliitto;
- minulla ei ole kuutta kielipuolta juuretonta "maailmankansalais"lasta, jotka eivät ole koskaan käyneet tavallista koulua tai edes asuneet missään maailmankolkassa pysyvästi 6-12 kk kauempaa;
- en ole nolannut itseäni perusteellisesti leikkimällä arkkitehtiä suunnittelemalla luonnonmullistuksille kotinsa menettäneille ihmisille uusia koteja hyväntekeväisyysharrastelemisena, jotka sitten lähes välittömästi osoittautuivat täysin asumiskelvottomiksi hökkeleiksi;
- en ole töissä alalla, jossa on mielisairauteen verrattavissa oleva pakkomielle niin oman kuin muiden ulkonäön jatkuvaan arvostelemiseen, parantelemiseen ja parantelemisten parantelemiseen;
- en ole töissä alalla, joka vääjäämättömästi pakottaisi minut seurustelemaan ja olemaan vuorovaikutuksessa vain toisten saman alan ihmisten kanssa siksi, koska noin muuten vetäisin ihmisiä (=perskärpäsiä, opportunisteja ja onnenonkijoita) puoleeni vain julkisuuteni ja varallisuuteni takia. Ja jopa oman viitekehykseni vertaiset pyrkisivät kanssani tekemisiin vain siten että se edistäsi heidän omaa uraansa.
Vieläkö jatkan?
Joten, ei, kun puntit laitetaan tasan, niin minun elämäni ei todellakaan ole millään tavoin vajavaisempaa kuin hra Pittin. Väitän jopa, että hän saattaa joskus haaveilla siitä, että saisi vaihtaa elämänsä edes päiväksi päikseen minun anonyymin ja seesteisen arkeni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tuollaisen isukin voi haudata hyvillä mielin. Ehkä pääsee parempaan paikkaan, ehkä ei. Muisti kuitenkin syyllistää ja pahoittaa läheistensä mielen viime hetkillä. En arvosta. Järjestäisin hyväntuuliset ja iloiset monttubileet mulkeron _kunniaksi_.
Pitäisikö henkilön huijata itseään kuolinvuoteellaan vain, jotta muut välttyisivät mielipahalta? Liian altruistinen ihminen kadottaa itsensä ja elää muiden ehdoilla.
T
Pitäisi ymmärtää pitää turpa kiinni, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jälkeläiset valitettavasti joutuu muistelemaan mulkeron sanomisia vielä vuosikymmeniä. Itsepähän eli elämänsä miten eli, mitä siitä muille kitisemään.
Miksi kutsut ihmistä, joka eli onnettomana elämäänsä, mulkeroksi? Hän uhrasi luultavasti muiden takia paljon enemmän elämästään mitä olisi halunnut.
Koska jätti tahallaan ja tietoisesti pahan mielen muille kuolinvuoteellaan.
No on se nyt kumma jos kuollessakin pitäisi miettiä muiden mielipahaa. Toivottavasti kukaan ei tee noin.
Tätä en ymmärrä. Itse haluaisin ehdottomasti jättää vastaavassa tilanteessa läheisilleni hyvän muiston elämästäni, vaikka se itsestäni olisikin tuntunut ainakin ajoittain 'surkealta ja mitättömältäkin'. Jotain, mikä kannustaa heitä eteenpäin. Miksi sanoa tuollaista viimeisiksi sanoikseen.
Valehdellako pitäisi? Kuoleman läheisyys tekee rehelliseksi. Siksipä puhutaankin kuolinvuodetunnustuksista. Monet rikokset ovat selvinneet sellaisten ansiosta.
Ei asian sanomatta jättäminen ole valehtelua.
Saa sanoa - ja pitääkin. Paska on paskaa vaikka siihen parfyymia suihkuttaisi. Jos ei kermapersekakarat kestä, pitää mennä terapiaan.
Onko siis lasten vastuulla vanhemman onneton elämä?
Mikä sinua vaivaa? Jos kollegasi sanoo sinulle duunissa, että onpa paska elämä, otatko senkin syyllistämisenä? Isä kertoi Oman Kokemuksen - sillä ei ole mitään tekemistä lapsien kanssa!
On eroa työkaverin ja oman isän kokemuksella; olisin pahoillani isäni puolesta varmaan loppuelämäni ja miettisin, olisinko itse voinut tehdä jotain. Työkaveri hoitaa itse elämänsä.
Siksi jättäisin tällaiset asiat sanomatta, jos niistä ei ole silloin puhuttu, kun asioihin olisi voinut vaikuttaa.Tuo on sinun tapa suhtautua. Kuitenkin on loppupeleissä oma päätös jääkö jotain sanomista vatvomaan, kantamaan mukana ja harmittelemaan pitkäänkin. Ei voi oikeasti alkaa sanomisia sensuroimaan sen mukaan miten olettaa ihmisten niihin suhtautuvan, eihän siittä tulis mitään.
Maailma olisi kyllä parempi paikka, jos ihmiset vähän sensuroisivat omia sanomisiaan tarvittaessa, eivätkä pyrkisi raatorehellisyyteen. Vastapuolen huomioiminen on sivistyneisyyttä.
Mitähän tällainen perusporvari Petteri Orpo sanoisi kuolinvuoteellaan - jos hänelle sellainen suodaan. Varmaankin, että Kiitos Rakas Jumala, että en koskaan ole ollut köyhä, minulla on ihana vaimo ja rakastavat lapset, on rahaa ja ystäviä, minulta ei mitään puutu - vai puuttuuko sittenkin jotain, ehkä jotain hengellisyyttä olisi saanut olla enemmän, pääsenköhän taivaaseen kuoltuani? Olisihan se ollut joskus mielenkiintoista leikkiä köyhää ja käydä vaikka Heikki Hurstin leipäjonossa.
Mikä sinua vaivaa? Jos kollegasi sanoo sinulle duunissa, että onpa paska elämä, otatko senkin syyllistämisenä? Isä kertoi Oman Kokemuksen - sillä ei ole mitään tekemistä lapsien kanssa!