Lue keskustelun säännöt.
Isäni sanoi kuolinvuoteellaan, että kyllä oli surkea ja mitätön elämä
12.07.2022 |
Ihan normaalin uran teki insinöörinä, matkusteli paljon ja näki maailmaa. Oli vuosikymmenien avioliitossa josta kolme menestyvää, aikuista lasta ja pari lastenlastakin. Mitä ihmettä ihminen oikein kaipaa jos tällainenkin on ollut surkeaa? Tuli jotenkin masentunut fiilis.
Kommentit (411)
Varmaan ymmärsi, että se on oikeasti ihan sama mitä teet tai "saat aikaan" elämäsi aikana. Yhtä merkityksetöntä kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliko sekaisin kipulääkkeistä? Muistiko sanoa hänelle, kuinka rakas ja tärkeä hän on aina ollut sinulle? Oliko itseironiaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsin tavanomainen protestanttisen suomalaisen miehen summa summarum.
Ikäsi olet parhaasi mukaan tehnyt sen mitä sinulta on odotettu, ihan kuten kunnon työmuurahaiselta odotetaan, ja oma elämä jäi siinä sivussa elämättä.
Nykynuorilla ehkä on kuolinvuoteellaan muutakin sanottavaa, vaikuttaa ainakin
PS ei se saman sukupolven naisilla ole ollut yhtään sen kummempaa vaikka nyt tässä kontekstissa nimenomaan miehiin viittasinkin
Protestanttinen? Siinä tapauksessa vain nimeksi. Uskovainen ihminen on kiitollinen elämästä, ja lähtee rauhallisin mielin Jeesuksen luo.
Vaikka se elämä olisi ollut miten paska tahansa? Pakko larpata kiitollisuutta koska jeesus?
Ei tarvi. Minä olen uskovainen ja olen sitä mieltä että elämä on täyttä paskaa. Ihan kieli pitkällä odotan että pääsen vihdoin taivaaseen. Eniten olen pettynyt itseeni. En uskalla olla sellainen kuin Päivi Räsänen, vaan pelkurimaisesti pidän suuni kiinni Raamatun totuuksista. Koska muuten saisin mm. potkut opettajan duunistani, eikä olisi enää varaa elää. Edes lapsiani en ole saanut kasvatettua kunnolla, koska ovat hädin tuskin uskossa, jos lainkaan. Ja niin kuin aikanaan haaveilin siitä, millaisia uskon sankareita heistä tulee. Onneksi sentään oma pelastukseni ei perustu suorituksiin, vaan armoon.
Et kuulosta kovin armolliselta.
Niin ja siten myös se, että ihmiset ovat tällaisia kuin sinä, tekee elämästä melkoisen paskaa. Huomaan näet melkoisen hirren omassa silmässäsi 😂. T. Se, jolle vittuilit
Harmittiko kuolema häntä? Yhtä kaikki, jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä.
Vierailija kirjoitti:
Oliko sekaisin kipulääkkeistä? Muistiko sanoa hänelle, kuinka rakas ja tärkeä hän on aina ollut sinulle? Oliko itseironiaa?
Et ilmeisesti ole koskaan törmännyt katkeriin vanhuksiin. Oma 80 v. äitini oksentelee niskaani elämänsä pettymyksiä. Ihan itse on valintansa tehnyt, mutta on koko ikänsä syytellyt aina muita. Iän myötä vain kärjistynyt ja pahentunut. Raskas tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ja kun isäsi on syntynyt joskus 1940-luvulla tai aikaisemminkin, niin hän on elänyt erittäin köyhän ja surkean alkuelämän. Lapsuus, nuoruus ja ensimmäiset aikuusuuden vuosikymmenetkin ovat olleet pelkkää köyhäilyä. Vaikka siitä on pystynyt kovalla työnteolla nousemaan paremmille päiville niin köyhyyteen menetettyjä vuosikymmeniä ei saa takaisin ja elämä tuntuu menetetyltä sekä turhalta.
Tätä on ehkä yltäkylläisyyteen syntyneiden sukupolvien vaikea tajuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai olisi halunnut pitää hauskaa, nauttia hedonistisista nautinnoista tai vaan joskus ottaa rennosti?
Itse tiedän jo nyt katuvani tekemäni työn määrää. Kaikki se aika ja minkä takia...Sama. Jälkikäteen hyvä huomata, että melkein saman tason olisi saavuttanut tukien varassa eläen. :D Vapaa-aikaa ja nuoruutta ei saa enää takaisin, tehty mikä tehty.
Teit siis työurasi osa-aikaisena mäkkärin kassana? "Melkein sama" - ne erot millä joku perhe pystyy vaikkapa asunnon ja muun varallisuuden säästämään ja toinen ei, on lopulta hyvin pieniä, se voi olla tonnista kii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tee töitä, maksa veroja
Syö, nuku, paskanna
Kuole
Hyvä elämä...VIT TU
Ihan on itsestä kiinni mitä teet noiden ohella. Siitä se hyvä elämä koostuu. Ei tosin tuolla asenteella varmaan.
sai paljon enemmän kuin moni muu tässä elämässä, mutta nyt eletäänkin minäminäminä-aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsoit eilen Viidakko perhe,minäkin katsoin!,Sivuaa sieltä juttusi!
Insinöörismies vietti suurimman osan valveillaoloajastaan töissä, luultavasti ajautui johonkin varmaan duuniin, millä sai perheen elätettyä, mutta joka ei millään tavalla vastannut omia näkemyksiä hyvästä työstä. Katkeruuden kasvaessa kasvoi erilleen vaimosta, joka ei koskaan antanut oma-aloitteisesti, ainoastaan lisääntymistarkoituksessa. Raha eikä rohkeus ei riittänyt muusaan. Lapset eivät tykkänneet mököttävästä iskästä paitsi palkkapäivänä. Syntymässä säikähtänyt, ulkoa ohjattu perinteinen kunnon hiiri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olisi halunnut luoda jotain sensaatiomaista, kun eli.
Tuli sama mieleen - vähintään julkaista historiikkinsa/elämäkertansa. Insinööreillä on usein noita ihmeellisiä suuruusfantasioita.
Kukapa ei haluaisi työssään saada aikaan jotakin, jolla olisi pitempiaikainen merkitys, jokin ratkaisu ongelmaan tms? Mikisi kokki kirjoittaa keittokirjoja? Eivät se ole suuruusfantasioita, ne ovat pyrkimystä kehittää jotakin, tuoda parannuksia, ratkaista ongelmia. Kun siinä onnistuu, se tuo tyydytystä.
Kuvautunlaiset ihmiset ovat yhteiskunnalla tärkeitä, ilman heitä meillä ei olisi esim tietokoneita. Eivät ne ole vain jostakin luonnonoikusta tehtaan lattialle tupsahtaneet.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa todella kurjalle, jos elämän viime hetkillä tuollainen ajatus pyörii mielessä. Toista se oli mummollani, pula-ajan elänyt ihminen, jaksoi aina iloita esimerkiksi tiskikoneesta tai leivänpaahtimesta. Oli pieneen tyytyväinen ja näki hyvää kaikessa. Lähdön ollessa lähellä tunsi itsekin olevansa siihen valmis, kaikki oli eletty, mitä hän oli halunnutkin.
Elämänasenne varmasti vaikuttaa, samoin kuin se, millaiseen elämään sitä sitten lopulta on tyytyväinen. Riittääkö pelkkä eläminen vai pitäisikö juurikin olla jotain "suurenmoista". Sellaisen jahtaaminen vain ei taida johtaa mihinkään.
Kuulostaa minunkin mummultani. Menetti yhden lapsen ja toinen sairastui vakavasti, silti jaksoi huolehtia muista. Ei valittanut eikä katkeroitunut. Kesän toivoi vielä näkevänsä mutta toukokuussa nukkui pois. Oman masennuksen (on diagnoosi) keskellä yritän muistella ja saada hänen ajatuksistaan ja asenteestaan voimia. Ihailen myös sitä miten hän eli mukana ajassa eikä ruikuttanut mennyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vanhemmillani ainakin oli oikeasti erittäin surkea, köyhä ja rankka ja työntäyteinen elämä. Toisaalta olen jollain tasolla iloinen siitä että he vihdoin pääsivät kaikesta kärsimyksestä. Mutta toisaalta suututtaa se miten epäreilusti onni jakaantuu eri sukupolvien välillä kun katsoo miten helppoon elämään nykynuoret saivat ja saavat syntyä. Tietysti me halusimmikin lapsillemme helpomman elämän, mutta reilua se ei ole.
Joillekin ihmisille ei riitä mikään, toiset ovat kiitollisina ihan vähästäkin. Asenne on se mikä ratkaisee. Mistä se negatiivinen asenne kumpuaa, onkin sitten vaikeampi tietää. Joku ulkopuolisuuden tai osattomuuden tunne lapsuudesta jäänyt käsittelemättä ja jatkunut sisäisenä kokemuksena niin voimakkaana, että menestyksestä huolimatta kokee jääneensä paljosta paitsi. Ikävää teille läheisille.
Vierailija kirjoitti:
Insinöörismies vietti suurimman osan valveillaoloajastaan töissä, luultavasti ajautui johonkin varmaan duuniin, millä sai perheen elätettyä, mutta joka ei millään tavalla vastannut omia näkemyksiä hyvästä työstä. Katkeruuden kasvaessa kasvoi erilleen vaimosta, joka ei koskaan antanut oma-aloitteisesti, ainoastaan lisääntymistarkoituksessa. Raha eikä rohkeus ei riittänyt muusaan. Lapset eivät tykkänneet mököttävästä iskästä paitsi palkkapäivänä. Syntymässä säikähtänyt, ulkoa ohjattu perinteinen kunnon hiiri.
Mistä sinä olet noin katkera 😌
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmillani ainakin oli oikeasti erittäin surkea, köyhä ja rankka ja työntäyteinen elämä. Toisaalta olen jollain tasolla iloinen siitä että he vihdoin pääsivät kaikesta kärsimyksestä. Mutta toisaalta suututtaa se miten epäreilusti onni jakaantuu eri sukupolvien välillä kun katsoo miten helppoon elämään nykynuoret saivat ja saavat syntyä. Tietysti me halusimmikin lapsillemme helpomman elämän, mutta reilua se ei ole.
Niin, äitini sai jäädä eläkkeelle ihan normaalisti jo 58-vuotiaana. Minä taas 67-vuotiaana. Eri sukupolvet näkevät sen minkä haluavat nähdä.
Se on turha elämä kun 80 vuotta kituutetaan nuukaillen ja nälkää nähdään vaikka pankkitilillä rahaa kuin rosvopäälliköillä. Jokainen tietää ihmisiä joilta jää jopa miljoonaperintö mutta itse eivät edes kahvia ja pullaa ostaneet huoltoasemalta.
Meidän ihan jokaisen elämä on täysin turha. Harva kehtaa sitä ääneen myöntää.
Monet isät käyttävät lastensa lapsuuden urakiitoon. On hieno ura ja varallisuutta, mutta ei minkäänlaista suhdetta lapsiinsa. Moni katuu sitä tyhjyyttä.