Lue keskustelun säännöt.
Isäni sanoi kuolinvuoteellaan, että kyllä oli surkea ja mitätön elämä
12.07.2022 |
Ihan normaalin uran teki insinöörinä, matkusteli paljon ja näki maailmaa. Oli vuosikymmenien avioliitossa josta kolme menestyvää, aikuista lasta ja pari lastenlastakin. Mitä ihmettä ihminen oikein kaipaa jos tällainenkin on ollut surkeaa? Tuli jotenkin masentunut fiilis.
Kommentit (411)
Pian saapuva kuolema on melko lohduton asia. Ei ihme, että koki itsensä surkeaksi ja mitättömäksi väistämättömän edessä. Pikemminkin aika normaalia ja tervettä, sanoisin. Kuoleva ei myöskään jaksa välttämättä ajatella muita ja se hänelle suotakoon. Lapsetkaan eivät aina ole entissukupolvien miehille sellainen alati mielessä oleva iso rakkauden ja epäitsekkyyden kohde, kuin mitä lasten äidillä voi olla, niin että ennen kuolemaa olisi rakastava katse viimeinen. En ylipäätään ottaisi iäkkään ja sairaan juttuja ja tekemisiä kovin tosissani ihan jo viimeisten elinvuosien aikana. Aivot rappeutuvat, vaikka ei olisi mitään aivoihin liittyvää sairautta. Kova paikka se on luovuttaa valojen sammuessa. Moni siirtyy vanhana elämään pelkästään tunnepuolella ja reagoi lapsellisesti ja yllättävästi asioihin. Ei ole enää aikuisen ajattelua, jossa tosiasioita käsitellään neutraalisti. Muistovärssyssä sanotaan, että kuin ennen voimissani, minut muistakaa. Niin se menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tuollaisen isukin voi haudata hyvillä mielin. Ehkä pääsee parempaan paikkaan, ehkä ei. Muisti kuitenkin syyllistää ja pahoittaa läheistensä mielen viime hetkillä. En arvosta. Järjestäisin hyväntuuliset ja iloiset monttubileet mulkeron _kunniaksi_.
Pitäisikö henkilön huijata itseään kuolinvuoteellaan vain, jotta muut välttyisivät mielipahalta? Liian altruistinen ihminen kadottaa itsensä ja elää muiden ehdoilla.
T
Pitäisi ymmärtää pitää turpa kiinni, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jälkeläiset valitettavasti joutuu muistelemaan mulkeron sanomisia vielä vuosikymmeniä. Itsepähän eli elämänsä miten eli, mitä siitä muille kitisemään.
Miksi kutsut ihmistä, joka eli onnettomana elämäänsä, mulkeroksi? Hän uhrasi luultavasti muiden takia paljon enemmän elämästään mitä olisi halunnut.
Koska jätti tahallaan ja tietoisesti pahan mielen muille kuolinvuoteellaan.
No on se nyt kumma jos kuollessakin pitäisi miettiä muiden mielipahaa. Toivottavasti kukaan ei tee noin.
Tätä en ymmärrä. Itse haluaisin ehdottomasti jättää vastaavassa tilanteessa läheisilleni hyvän muiston elämästäni, vaikka se itsestäni olisikin tuntunut ainakin ajoittain 'surkealta ja mitättömältäkin'. Jotain, mikä kannustaa heitä eteenpäin. Miksi sanoa tuollaista viimeisiksi sanoikseen.
Valehdellako pitäisi? Kuoleman läheisyys tekee rehelliseksi. Siksipä puhutaankin kuolinvuodetunnustuksista. Monet rikokset ovat selvinneet sellaisten ansiosta.
Ei asian sanomatta jättäminen ole valehtelua.
Saa sanoa - ja pitääkin. Paska on paskaa vaikka siihen parfyymia suihkuttaisi. Jos ei kermapersekakarat kestä, pitää mennä terapiaan.
Onko siis lasten vastuulla vanhemman onneton elämä?
Mikä sinua vaivaa? Jos kollegasi sanoo sinulle duunissa, että onpa paska elämä, otatko senkin syyllistämisenä? Isä kertoi Oman Kokemuksen - sillä ei ole mitään tekemistä lapsien kanssa!
On eroa työkaverin ja oman isän kokemuksella; olisin pahoillani isäni puolesta varmaan loppuelämäni ja miettisin, olisinko itse voinut tehdä jotain. Työkaveri hoitaa itse elämänsä.
Siksi jättäisin tällaiset asiat sanomatta, jos niistä ei ole silloin puhuttu, kun asioihin olisi voinut vaikuttaa.Tuo on sinun tapa suhtautua. Kuitenkin on loppupeleissä oma päätös jääkö jotain sanomista vatvomaan, kantamaan mukana ja harmittelemaan pitkäänkin. Ei voi oikeasti alkaa sanomisia sensuroimaan sen mukaan miten olettaa ihmisten niihin suhtautuvan, eihän siittä tulis mitään.
No kyllä muuten voi. Oletko joku autisti?
Tiedätkö, että ihmiset sensuroivat, silottelevat, pyöristävät ja pehmentävät sanomisiaan joka päivä, koska haluavat olla kohteliaita ja tulla toimeen läheistensä kanssa? Ja se ei muuten ole sama asia kuin valehtelu, samaten kuin umpirehellisyys kaikessa ei ole mikään aitouden mitta. Rehellisyys ei ole sitäkään, että pamauttaa kaiken ihmisille päin näköä, "mä kun oon vaan tällainen että sanon asiat suoraan". Samaiset ihmiset eivät koskaan itse kestä sellaista kohtelua kuin mitä muille ovat auliisti jakelemassa.
Minä tiedän jo nyt, että kaunistelisin määrättyjä asioita tai jättäisin niitä kokonaan kertomatta kuolinvuoteellani. Haluan jättää itsestäni läheisille kauniin ja eheän muiston. Mikään sellainen, minkä jättäisin sanomatta, ei ääneen lausuttuna toisi läheisteni elämään mitään lisäarvoa.
Luoja on luonut ihmisen mieleen Jumalalle kuuluvan tilan ja jollei se ole täyttynyt Luojan tarkoittamalla tavalla, niin ....
Psalmista on kirjoittanut: "Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä."
Tai ehkä se on vain lopullinen totuus että yhtään missään tässä elämässä ei ole mitään väliä? Ihan sama miten paljon olet tehnyt elämäsi aikana, kuitenkin kuolet joskus ja ei ne asiat siinä vaiheessa paljoa ilahduta. Kuitenkin pitää ottaa se "hyppy tuntemattomaan" ihan yksin, mitään ei saa mukaansa, niin onko se ihme että kaikki kova työ mitä elämässä on tehnyt perheen, rahan, työn, yleisen elämisen yms eteen tuntuu aika turhalta loppupeleissä.
Vierailija kirjoitti:
Saisiko vainaja edes viimeisinä sanoinaan olla oma itsensä ja rehti?
Mihin vedät rajan?
Jos se oma itseys ja rehellisyys satuttaa, niin miksi kuolevalle pitäisi antaa joku erikoislupa siihen? Mikä tekee kuolevasta jonkun totuuden torven ja miksi? Mitä hyötyä sellaiselle, joka kuitenkin kohta jo kuolee, on siitä, että ryöppää synkeimmätkin tuntonsa muiden niskaan?
Onko se siis sinusta oikein ja kohtuullista, jos vaikka vanhempi sanoo lapselleen että olisi sinutkin pitänyt abortoida, tai puoliso toiselle että en nyt sua koskaan rakastanutkaan mutta kun nyt vain satuit olemaan saatavilla? Molemmat esimerkkejä elävästä elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hän koki että eli perhettä varten ja omat haaveet jäi taka-alalle.
Tai toisin päin. Minulle on eräs pappi sanonut ettei hänelle ole vielä kukaan voivotellut kuolinvuoteellaan sitä, että olisi viettänyt liikaa aikaa perheensä kanssa. Monet harmittelevat sitä, että on tullut liikaa juostua turhan perässä, rahan ja mammonan.
Osanotto aloittajalle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa se ei ollut sellaista elämää jota hän itse halusi.
Harva saa sellaisen elämän jonka haluaa
Niin, ani harva tuosta noin vain saa sellaisen elämän kuin haluaa.
Sen sijaan moni työskentelee lujasti ja näkee paljon vaivaa sen eteen, että saisi muokattua elämästään omannäköisensä.
Näillä on eroa. Yleensä niin, että jälkimmäinen arvostaa elämäänsä enemmän kuin edellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän ihan jokaisen elämä on täysin turha. Harva kehtaa sitä ääneen myöntää.
Jos elämä on turhaa, niin miksi itsemurha sitten on tragedia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tästä opimme ? Että kannattaa jo nyt miettiä, mitä haluaa oikeasti tehdä ja pyrkiä toteuttamaan se.
Mitäs haluaisit oikeasti tehdä, jos sinulla olisi elämää jäljellä vuosi/puoli vuotta/ kolme kuukauuta/ kuukausi/ kaksi viikkoa/ viikko /päivä? Ja mikä olisi lähinnä sydäntäsi?
Minä haluaisin elää mahdollisimman harmonista arkea perheeni kanssa ja pitää lapsiani sylissäni koko ajan.
Lähinnä sydäntäni olisi käydä halki vanhojen kaunojen, joita siis toivottavasti ei olisi paljoakaan, ja hyvästellä kaikki rakkaimpani kasvotusten.
Niin minä haluaisin lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
jani kirjoitti:
Kyllä minäkin sanoisin tällä hetkellä kuolinvuoteellani noin vaikka on kaikkea urasta kesämökkiin jne.
jotain sitä kaipaa mutta en oikein tiedä mitä.
Niin kaipasi minunkin entinen mieheni ja lähti sitten sen kaipuun perään. Erosimme ja hän pisti jalalla koreasti, minä otin vastuun lapsista ja jatkoin tavallista, tasaista elämääni. Hän sai toissapäivänä diagnoosin levinneestä syövästä ja saman tien kääntyi minun ja aikuisten lastemme puoleen kertomaan, kuinka paljon katuu sitä, että jätti meidät, mutta nyt on kaikki myöhäistä. Annan hänelle tietysti anteeksi kuten hän pyytää, samoin lapset. Kuitenkin olo on aika hämmentynyt: hän aiheutti meille valtavat traumat, molemmat lapseni ovat tarvinneet terapiaa, joskin toipuneet hyvin. Itse en ole mieheni jätettyä minut edes kuvitellut enää parisuhdetta. Mikä ihme on tämä kaipuu, joka oikeuttaa pistämään palasiksi läheisten elämän ? Sekä omansa. Hän on nyt kuoleman hädässä, pelkää tuomiota sekä elämässä että sen jälkeen. Voi se paska elämä tulla tätäkin kautta.
Olet minua jalompi. Koin itse saman.
En ollut eksään missään yhteydessä, lukuisista yhteydenotoista huolimatta. Lapsia sen sijaan kannustin tekemään sovinnon isänsä kanssa, enkä ollut koskaan puhunut isästään heille pahaa sanaa.
Hän silloin erotessa nimittäin teki niin peräänantamattoman selväksi sen, miten ilkeä, inhottava ja vastenmielinen ihminen olen, ja vieläpä rajoittanut häntä hänen koko yhteiselomme ajan, että annoin hänelle rauhan mennä tuonpuoleiseen tämän vakaumuksensa kanssa.
Voisin kuvitella itse sanovani noin, jos lähiaikoina tulisi lähtö. Avaan vähän. Elän jatkuvasti pää pilvissä, erilaisissa visioissa. Olen myös vankkumaton optimisti. Olen aina uskonut, että sitten joskus tulevaisuudessa kaikki on paremmin. Ja vaikkei nytkään ole huonosti, niin mikään ei ole oikein mennyt suunnitellusti, saati että niiden hienojen visioiden mukaan. Joten olisin kyllä todella pettynyt elämääni, jos kuolisin nyt.
Mieletön määrä kaikkea hyvää on ollut elämässäni, mutta myös huonoja asioita, varsinkin viimeiset vuodet. Näin keski-ikäisenä alkaa se optimismikin vähän haihtua. Kun ne paremmat ajat eivät ole vieläkään tulleet, niin tulevatko ne koskaan? Jos totta puhutaan, niin onhan ne ehkä tulleetkin, mutta kun pää on koko ajan niin pitkällä tulevaisuudessa. Mikään ei riitä. Tällä hetkellä tuntuu, että ei niille visioille niin väliä, kun saisi vain elää rauhassa mukavaa elämää. Ehkä siis tulevaisuudessa suhtautumiseni muuttuu. Toisaalta enää ei uskalla oikein toivoakaan mitään.
Toinen mikä voi vaikuttaa, on isäsi uskomukset. Jos hän on lapsuudenkodissaan omaksunut suuruudenhullun ajattelutavan, niin on vaikea olla tyytyväinen mihinkään, mitä saavuttaa. Tarkoitan sitä, kun joillekin vanhemmille ei riitä mikään. Jos olet insinööri, pitäisi olla diplomi-insinööri. Jos olet DI, pitäisi olla rakettitieteilijä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tajusi ettei noilla asioilla ollut mitään merkitystä mitään ei saa mukaan kuolessaan.
"Kun täältä erkanet kerran,
veli, missä markkasi on?
Pitkät päivät raadoit unohtaen:
lyhyt on ikä ihmisen"
Four Cats - Suuret setelit, levytysvuosi 1963
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tuollaisen isukin voi haudata hyvillä mielin. Ehkä pääsee parempaan paikkaan, ehkä ei. Muisti kuitenkin syyllistää ja pahoittaa läheistensä mielen viime hetkillä. En arvosta. Järjestäisin hyväntuuliset ja iloiset monttubileet mulkeron _kunniaksi_.
Pitäisikö henkilön huijata itseään kuolinvuoteellaan vain, jotta muut välttyisivät mielipahalta? Liian altruistinen ihminen kadottaa itsensä ja elää muiden ehdoilla.
T
Pitäisi ymmärtää pitää turpa kiinni, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jälkeläiset valitettavasti joutuu muistelemaan mulkeron sanomisia vielä vuosikymmeniä. Itsepähän eli elämänsä miten eli, mitä siitä muille kitisemään.
Miksi kutsut ihmistä, joka eli onnettomana elämäänsä, mulkeroksi? Hän uhrasi luultavasti muiden takia paljon enemmän elämästään mitä olisi halunnut.
Koska jätti tahallaan ja tietoisesti pahan mielen muille kuolinvuoteellaan.
No on se nyt kumma jos kuollessakin pitäisi miettiä muiden mielipahaa. Toivottavasti kukaan ei tee noin.
Tätä en ymmärrä. Itse haluaisin ehdottomasti jättää vastaavassa tilanteessa läheisilleni hyvän muiston elämästäni, vaikka se itsestäni olisikin tuntunut ainakin ajoittain 'surkealta ja mitättömältäkin'. Jotain, mikä kannustaa heitä eteenpäin. Miksi sanoa tuollaista viimeisiksi sanoikseen.
Valehdellako pitäisi? Kuoleman läheisyys tekee rehelliseksi. Siksipä puhutaankin kuolinvuodetunnustuksista. Monet rikokset ovat selvinneet sellaisten ansiosta.
Ei asian sanomatta jättäminen ole valehtelua.
Saa sanoa - ja pitääkin. Paska on paskaa vaikka siihen parfyymia suihkuttaisi. Jos ei kermapersekakarat kestä, pitää mennä terapiaan.
Onko siis lasten vastuulla vanhemman onneton elämä?
Mikä sinua vaivaa? Jos kollegasi sanoo sinulle duunissa, että onpa paska elämä, otatko senkin syyllistämisenä? Isä kertoi Oman Kokemuksen - sillä ei ole mitään tekemistä lapsien kanssa!
Onhan sillä. Syyllistää lapsia eli perhettä omasta paskasta elämästään. Turpa tukkoon, jos ei itse ole osannut vastata omasta elämästään.
Oletko nyt tosissaan sitä mieltä että miehen pitää kuolinvuoteellaankin ajatella naisten tunteita ettei vaan naiselle tule paha mieli?
Kai se olisi pojalleenkin samat sanat sanonut kuin tyttärelle?
Mikä tää mies -naisjuttu taas tässäkin ketjussa on? Menkää muualle potemaan alemmuuskompleksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tuollaisen isukin voi haudata hyvillä mielin. Ehkä pääsee parempaan paikkaan, ehkä ei. Muisti kuitenkin syyllistää ja pahoittaa läheistensä mielen viime hetkillä. En arvosta. Järjestäisin hyväntuuliset ja iloiset monttubileet mulkeron _kunniaksi_.
Pitäisikö henkilön huijata itseään kuolinvuoteellaan vain, jotta muut välttyisivät mielipahalta? Liian altruistinen ihminen kadottaa itsensä ja elää muiden ehdoilla.
T
Pitäisi ymmärtää pitää turpa kiinni, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jälkeläiset valitettavasti joutuu muistelemaan mulkeron sanomisia vielä vuosikymmeniä. Itsepähän eli elämänsä miten eli, mitä siitä muille kitisemään.
Miksi kutsut ihmistä, joka eli onnettomana elämäänsä, mulkeroksi? Hän uhrasi luultavasti muiden takia paljon enemmän elämästään mitä olisi halunnut.
Koska jätti tahallaan ja tietoisesti pahan mielen muille kuolinvuoteellaan.
No on se nyt kumma jos kuollessakin pitäisi miettiä muiden mielipahaa. Toivottavasti kukaan ei tee noin.
Tätä en ymmärrä. Itse haluaisin ehdottomasti jättää vastaavassa tilanteessa läheisilleni hyvän muiston elämästäni, vaikka se itsestäni olisikin tuntunut ainakin ajoittain 'surkealta ja mitättömältäkin'. Jotain, mikä kannustaa heitä eteenpäin. Miksi sanoa tuollaista viimeisiksi sanoikseen.
Valehdellako pitäisi? Kuoleman läheisyys tekee rehelliseksi. Siksipä puhutaankin kuolinvuodetunnustuksista. Monet rikokset ovat selvinneet sellaisten ansiosta.
Ei asian sanomatta jättäminen ole valehtelua.
Saa sanoa - ja pitääkin. Paska on paskaa vaikka siihen parfyymia suihkuttaisi. Jos ei kermapersekakarat kestä, pitää mennä terapiaan.
Onko siis lasten vastuulla vanhemman onneton elämä?
Mikä sinua vaivaa? Jos kollegasi sanoo sinulle duunissa, että onpa paska elämä, otatko senkin syyllistämisenä? Isä kertoi Oman Kokemuksen - sillä ei ole mitään tekemistä lapsien kanssa!
Onhan sillä. Syyllistää lapsia eli perhettä omasta paskasta elämästään. Turpa tukkoon, jos ei itse ole osannut vastata omasta elämästään.
Oletko nyt tosissaan sitä mieltä että miehen pitää kuolinvuoteellaankin ajatella naisten tunteita ettei vaan naiselle tule paha mieli?
Olen. Ja kyllä niille aikuisille poikalapsillekin tulee paha mieli, kun saavat tietää olleensa vain hidasteita ja turhakkeita gubben elämän pilaajina.
Vierailija kirjoitti:
Tai ehkä se on vain lopullinen totuus että yhtään missään tässä elämässä ei ole mitään väliä? Ihan sama miten paljon olet tehnyt elämäsi aikana, kuitenkin kuolet joskus ja ei ne asiat siinä vaiheessa paljoa ilahduta. Kuitenkin pitää ottaa se "hyppy tuntemattomaan" ihan yksin, mitään ei saa mukaansa, niin onko se ihme että kaikki kova työ mitä elämässä on tehnyt perheen, rahan, työn, yleisen elämisen yms eteen tuntuu aika turhalta loppupeleissä.
Kaikki on lopulta turhaa ja ihmiskunnan elämä on ollut ja on kärsimyksiä täynnä, mutta jotenkin tämän tiedostaminen antaa mulle outoa levollisuutta. Jos itsekin kärsin, liittyn vain suureen enemmistöön. Ja kuolemassa puntit viimeistään tasoittuvat, siinä jokaisen elämä yhtä turha ja yhtä arvokas. Tän haluaisin itse kuolinvuoteellani muistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tuollaisen isukin voi haudata hyvillä mielin. Ehkä pääsee parempaan paikkaan, ehkä ei. Muisti kuitenkin syyllistää ja pahoittaa läheistensä mielen viime hetkillä. En arvosta. Järjestäisin hyväntuuliset ja iloiset monttubileet mulkeron _kunniaksi_.
Pitäisikö henkilön huijata itseään kuolinvuoteellaan vain, jotta muut välttyisivät mielipahalta? Liian altruistinen ihminen kadottaa itsensä ja elää muiden ehdoilla.
T
Pitäisi ymmärtää pitää turpa kiinni, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jälkeläiset valitettavasti joutuu muistelemaan mulkeron sanomisia vielä vuosikymmeniä. Itsepähän eli elämänsä miten eli, mitä siitä muille kitisemään.
Miksi kutsut ihmistä, joka eli onnettomana elämäänsä, mulkeroksi? Hän uhrasi luultavasti muiden takia paljon enemmän elämästään mitä olisi halunnut.
Koska jätti tahallaan ja tietoisesti pahan mielen muille kuolinvuoteellaan.
No on se nyt kumma jos kuollessakin pitäisi miettiä muiden mielipahaa. Toivottavasti kukaan ei tee noin.
Tätä en ymmärrä. Itse haluaisin ehdottomasti jättää vastaavassa tilanteessa läheisilleni hyvän muiston elämästäni, vaikka se itsestäni olisikin tuntunut ainakin ajoittain 'surkealta ja mitättömältäkin'. Jotain, mikä kannustaa heitä eteenpäin. Miksi sanoa tuollaista viimeisiksi sanoikseen.
Valehdellako pitäisi? Kuoleman läheisyys tekee rehelliseksi. Siksipä puhutaankin kuolinvuodetunnustuksista. Monet rikokset ovat selvinneet sellaisten ansiosta.
Ei asian sanomatta jättäminen ole valehtelua.
Saa sanoa - ja pitääkin. Paska on paskaa vaikka siihen parfyymia suihkuttaisi. Jos ei kermapersekakarat kestä, pitää mennä terapiaan.
Onko siis lasten vastuulla vanhemman onneton elämä?
Mikä sinua vaivaa? Jos kollegasi sanoo sinulle duunissa, että onpa paska elämä, otatko senkin syyllistämisenä? Isä kertoi Oman Kokemuksen - sillä ei ole mitään tekemistä lapsien kanssa!
On eroa työkaverin ja oman isän kokemuksella; olisin pahoillani isäni puolesta varmaan loppuelämäni ja miettisin, olisinko itse voinut tehdä jotain. Työkaveri hoitaa itse elämänsä.
Siksi jättäisin tällaiset asiat sanomatta, jos niistä ei ole silloin puhuttu, kun asioihin olisi voinut vaikuttaa.Tuo on sinun tapa suhtautua. Kuitenkin on loppupeleissä oma päätös jääkö jotain sanomista vatvomaan, kantamaan mukana ja harmittelemaan pitkäänkin. Ei voi oikeasti alkaa sanomisia sensuroimaan sen mukaan miten olettaa ihmisten niihin suhtautuvan, eihän siittä tulis mitään.
No kyllä muuten voi. Oletko joku autisti?
Tiedätkö, että ihmiset sensuroivat, silottelevat, pyöristävät ja pehmentävät sanomisiaan joka päivä, koska haluavat olla kohteliaita ja tulla toimeen läheistensä kanssa? Ja se ei muuten ole sama asia kuin valehtelu, samaten kuin umpirehellisyys kaikessa ei ole mikään aitouden mitta. Rehellisyys ei ole sitäkään, että pamauttaa kaiken ihmisille päin näköä, "mä kun oon vaan tällainen että sanon asiat suoraan". Samaiset ihmiset eivät koskaan itse kestä sellaista kohtelua kuin mitä muille ovat auliisti jakelemassa.
Minä tiedän jo nyt, että kaunistelisin määrättyjä asioita tai jättäisin niitä kokonaan kertomatta kuolinvuoteellani. Haluan jättää itsestäni läheisille kauniin ja eheän muiston. Mikään sellainen, minkä jättäisin sanomatta, ei ääneen lausuttuna toisi läheisteni elämään mitään lisäarvoa.
Toivottavasti olet samaa jaloa mieltä, jos kuolet helvetillisissä syöpätuskissa. Ehkäpä olisi armeliainta kuolla maaten pari viimeistä vuotta dementikkona sairaalan sängyssä kattoon tuijotellen. Ettei kenellekään tulisi pahaa mieltä kuolevan viimeisistä sanoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän ihan jokaisen elämä on täysin turha. Harva kehtaa sitä ääneen myöntää.
Jos elämä on turhaa, niin miksi itsemurha sitten on tragedia?
Maailmankaikkeus ei hätkähdä yhden ihmisen kuolemasta. Lähipiiri kyllä.
On ylimielistä ajatella, että ihminen on syntynyt tähän maailmaan, koska hänellä olisi jokin erityinen "tehtävä" tai "merkitys". Ihan kuin universumi olisi laatinut jokaiselle syntyneelle ihmiselle syyn olla täällä...
Yksin ihminen on mitätön eikä jätä jälkeä. Yhdessä ihmiset muuttavat maailmaa ja jättävät jälkensä moniksi vuosikymmeniksi.
Yhdellä ihmisellä on merkitystä yhteisössä, siksi itsemurha surettaa monia. Maailmankaikkeudessa? Ei mitään merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tuollaisen isukin voi haudata hyvillä mielin. Ehkä pääsee parempaan paikkaan, ehkä ei. Muisti kuitenkin syyllistää ja pahoittaa läheistensä mielen viime hetkillä. En arvosta. Järjestäisin hyväntuuliset ja iloiset monttubileet mulkeron _kunniaksi_.
Pitäisikö henkilön huijata itseään kuolinvuoteellaan vain, jotta muut välttyisivät mielipahalta? Liian altruistinen ihminen kadottaa itsensä ja elää muiden ehdoilla.
T
Pitäisi ymmärtää pitää turpa kiinni, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jälkeläiset valitettavasti joutuu muistelemaan mulkeron sanomisia vielä vuosikymmeniä. Itsepähän eli elämänsä miten eli, mitä siitä muille kitisemään.
Miksi kutsut ihmistä, joka eli onnettomana elämäänsä, mulkeroksi? Hän uhrasi luultavasti muiden takia paljon enemmän elämästään mitä olisi halunnut.
Koska jätti tahallaan ja tietoisesti pahan mielen muille kuolinvuoteellaan.
No on se nyt kumma jos kuollessakin pitäisi miettiä muiden mielipahaa. Toivottavasti kukaan ei tee noin.
Tätä en ymmärrä. Itse haluaisin ehdottomasti jättää vastaavassa tilanteessa läheisilleni hyvän muiston elämästäni, vaikka se itsestäni olisikin tuntunut ainakin ajoittain 'surkealta ja mitättömältäkin'. Jotain, mikä kannustaa heitä eteenpäin. Miksi sanoa tuollaista viimeisiksi sanoikseen.
Valehdellako pitäisi? Kuoleman läheisyys tekee rehelliseksi. Siksipä puhutaankin kuolinvuodetunnustuksista. Monet rikokset ovat selvinneet sellaisten ansiosta.
Ei asian sanomatta jättäminen ole valehtelua.
Saa sanoa - ja pitääkin. Paska on paskaa vaikka siihen parfyymia suihkuttaisi. Jos ei kermapersekakarat kestä, pitää mennä terapiaan.
Onko siis lasten vastuulla vanhemman onneton elämä?
Mikä sinua vaivaa? Jos kollegasi sanoo sinulle duunissa, että onpa paska elämä, otatko senkin syyllistämisenä? Isä kertoi Oman Kokemuksen - sillä ei ole mitään tekemistä lapsien kanssa!
Onhan sillä. Syyllistää lapsia eli perhettä omasta paskasta elämästään. Turpa tukkoon, jos ei itse ole osannut vastata omasta elämästään.
Oletko nyt tosissaan sitä mieltä että miehen pitää kuolinvuoteellaankin ajatella naisten tunteita ettei vaan naiselle tule paha mieli?
No ainakin minun isäni oli mies isolla M:llä eikä todellakaan olisi alkanut mitään kuolinvuoteellaan rutisemaan omille lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän ihan jokaisen elämä on täysin turha. Harva kehtaa sitä ääneen myöntää.
Jos elämä on turhaa, niin miksi itsemurha sitten on tragedia?
Eihän se olekaan, vaan oma valinta.
Tätä minäkin veikkaan.
Niin moni elää elämänsä vain muiden odotusten vuoksi ja sitten ollaan kuolinvuoteella katkeria, kun ei uskallettu elää omaa elämäänsä.
Minä lähden nyt Nenäpäivä-nenä päässä liikenteeseen. Hyvöö päivän jatkoa kaikille!