3 lapsen äiti puhuu mitä sattuu: "Olisi ihana välillä olla vastuuton ja itsekäs kuten lapsettomat"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.

Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.

On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.

Sairaan kuuloinen suhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.

Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.

Mua myös aina vähän naurattaa, kun lisääntyneet lussuttavat että lapseton ei voi tietää miten sitovaa ja rankkaa vanhemmuus on. Kyllä minä tiedän, ja siksi tein valintani.

Tuo mantra kertoo kaiken lapsellisten ajattelukyvystä. Kiimapäissään ja vauvakuumeessa on laitettu lapsi alulle sen enempää miettimättä, ja sitten rutistaan että kun ei voinut tietää.

Olisit ajatellut ja havainnoinut.

Mene nyt kysymään siltä mutsiltasi miksi se monisti surkeat geenit. Päästään sinusta.

Miksi kysyisin, kun en minä sitä tietoa kaipaa vaan sinä?

Itse kuitenkin sitä täälläkin tinkasit.

Lainaatko sitä viestiäni vielä? Itseltäni meni ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Tässä esimerkki siitä mistä kirjoitin aiemmin. Lapsellinen ihminen viis veisaa muista ihmisistä kuin lapsistaan, ja silti lapsettomia sanotaan itsekkäiksi.

Lapsellisen minäminä-jutut ovat tärkeämpiä ja jalompia kuin lapsettoman. Lapsellinen ei jaksa olla ystävälleen tukena, koska hän on valvonut. Ai niin on se lapsetonkin? Ei se haittaa, eri asia kun on lapseton.

Lapsellisen omien geenien jumalointi saa kammottavia piirteitä, mutta he pitävät sitä normaalina.

Todistit juuri kuinka itsekkäästi lapsettomat ajattelevat. Lapsetonkin voi valvoa miettien omia murheitaan, itseään, elämäänsä. Vanhempi valvoo lapsensa takia, murehtii ja kantaa huolta hänestä ei itsestään. Huomaa ero. Jos et huomaa niin eipä yllätä.

Niin. Se lapsellinen miettii omien geeniensä asioita. Lapsellinen voi murehtia myös muiden asioita kuin omiaan. Lapsellinen kelaa aina omia geenejään.

Ei se vanhempi mitään geenejään kelaa vaan vastuuta maailmaan saattamansa ihmisen terveydestä, elämästä, hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Sinä vaan et voi sitä ymmärtää. Et sellaisen vastuun painavuutta ja määrää. Kenestäkään muusta ei olla samalla tavalla vastuussa tässä elämässä, ei ystävistä, sukulaisista, omista vanhemmista. Kuten sanottu: lapsettomat ei vaan tajua.

Se, että kykenee kantamaan tuollaista vastuuta vain lapsistaan, kertoo itsekkyydestä. Monet kykenee parempaan.

Sinä vaan et tajua millään, koskaan. Koska olet lapseton. Piste.

Ymmärrän kyllä mitä kirjoituksen äiti tarkoitti.

Äidiksi tultuaan voi silti jaksaa itsekästä ja vapaata elämää, tosin tietyin rajoittein. Olen todistanut kaksi tapausta, jossa äiti ottaa kaikki mahdollisuudet irti olla mahdollisimman paljon erossa lapsistaan, larpaten kuitenkin perhe-elämää. Eli ei se itsekkään ihmisen perusluonne välttämättä kauheasti muutu. Nämä mutsit ottaa kaiken irti subj. päivähoito-oikeudesta, isovanhemmista hoitajina ja siivoajina sekä taloudellisena turvana. Jne jne. Kaikessa tekemisessä näkyy se, että edelleen ajatellaan itseä eikä lapsia tai muita. Ja nyt puhuttiin kai vain äideistä, niin en laittanut tähän isistä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Tässä esimerkki siitä mistä kirjoitin aiemmin. Lapsellinen ihminen viis veisaa muista ihmisistä kuin lapsistaan, ja silti lapsettomia sanotaan itsekkäiksi.

Lapsellisen minäminä-jutut ovat tärkeämpiä ja jalompia kuin lapsettoman. Lapsellinen ei jaksa olla ystävälleen tukena, koska hän on valvonut. Ai niin on se lapsetonkin? Ei se haittaa, eri asia kun on lapseton.

Lapsellisen omien geenien jumalointi saa kammottavia piirteitä, mutta he pitävät sitä normaalina.

Todistit juuri kuinka itsekkäästi lapsettomat ajattelevat. Lapsetonkin voi valvoa miettien omia murheitaan, itseään, elämäänsä. Vanhempi valvoo lapsensa takia, murehtii ja kantaa huolta hänestä ei itsestään. Huomaa ero. Jos et huomaa niin eipä yllätä.

Niin. Se lapsellinen miettii omien geeniensä asioita. Lapsellinen voi murehtia myös muiden asioita kuin omiaan. Lapsellinen kelaa aina omia geenejään.

Ei se vanhempi mitään geenejään kelaa vaan vastuuta maailmaan saattamansa ihmisen terveydestä, elämästä, hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Sinä vaan et voi sitä ymmärtää. Et sellaisen vastuun painavuutta ja määrää. Kenestäkään muusta ei olla samalla tavalla vastuussa tässä elämässä, ei ystävistä, sukulaisista, omista vanhemmista. Kuten sanottu: lapsettomat ei vaan tajua.

Se, että kykenee kantamaan tuollaista vastuuta vain lapsistaan, kertoo itsekkyydestä. Monet kykenee parempaan.

Sinä vaan et tajua millään, koskaan. Koska olet lapseton. Piste.

Nyt minäminä-mamma alkoi polkea jalkaa, kun ei saanutkaan kruunua päähänsä. :D

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Tässä esimerkki siitä mistä kirjoitin aiemmin. Lapsellinen ihminen viis veisaa muista ihmisistä kuin lapsistaan, ja silti lapsettomia sanotaan itsekkäiksi.

Lapsellisen minäminä-jutut ovat tärkeämpiä ja jalompia kuin lapsettoman. Lapsellinen ei jaksa olla ystävälleen tukena, koska hän on valvonut. Ai niin on se lapsetonkin? Ei se haittaa, eri asia kun on lapseton.

Lapsellisen omien geenien jumalointi saa kammottavia piirteitä, mutta he pitävät sitä normaalina.

Todistit juuri kuinka itsekkäästi lapsettomat ajattelevat. Lapsetonkin voi valvoa miettien omia murheitaan, itseään, elämäänsä. Vanhempi valvoo lapsensa takia, murehtii ja kantaa huolta hänestä ei itsestään. Huomaa ero. Jos et huomaa niin eipä yllätä.

Niin. Se lapsellinen miettii omien geeniensä asioita. Lapsellinen voi murehtia myös muiden asioita kuin omiaan. Lapsellinen kelaa aina omia geenejään.

Ei se vanhempi mitään geenejään kelaa vaan vastuuta maailmaan saattamansa ihmisen terveydestä, elämästä, hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Sinä vaan et voi sitä ymmärtää. Et sellaisen vastuun painavuutta ja määrää. Kenestäkään muusta ei olla samalla tavalla vastuussa tässä elämässä, ei ystävistä, sukulaisista, omista vanhemmista. Kuten sanottu: lapsettomat ei vaan tajua.

Se, että kykenee kantamaan tuollaista vastuuta vain lapsistaan, kertoo itsekkyydestä. Monet kykenee parempaan.

Sinä vaan et tajua millään, koskaan. Koska olet lapseton. Piste.

Lapsellisen ja itsekkään ei voikaan odottaa tajuavan, mitä on, kun kaikki ei pyöri sen oman äitiyden ympärillä. On oma identiteetti ja kyky kantaa vastuuta laajemmasta joukosta ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.

Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.

On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.

Ei tietenkään mielikuvitus ole sama kuin fyysinen kokemus, mutta mielikuvilla ja ympäristöön havainnoimalla voi tehdä loogisia, itselleen parhaiten sopivia ratkaisuja. Loogisesti voin mielikuvituksella ymmärtää, että en haluaisi joutua autokolariin ja loukkaantua pahoin, koska siinä on  pitkä ja tuskainen paranemisprosessi. Loogisesti voin myös mielikuvituksella ymmärtää, että viihtyisin erinomaisesti Tahitin rantahuvilalla, jos minulla sellainen olisi ja sellaisen voisin kustantaa itselleni. Voin myös havainnoida muiden kokemuksia seuraamalla ja itseäni tutkimalla, että minulle ei sopisi kolmivuorotyö, joten en hae sitä.

Tismalleen sama juttu lapsien kanssa. Pystyn sanomaan, että se ei sovi minulle kuormittavuutensa ja vaatimuksiensa takia, jotka tuntuvat tulevan monelle yllätyksenä. Samoin voin loogisesti päätellä, että joillekin syntyvät ne vaikeat lapset - sairauksia, epäonnea, kehitysviivästymiä, autismia, ADHD:ta, pahoja allergioita, refluksia jne. - ja jotkut jäävät tahtomattaan yksinhuoltajiksi, joka tuntuu melkeinpä olevan nykyisin enemmän sääntö kuin poikkeus. Ainakin hetkellisesti, kunnes uusi puoliso toivottovasti löytyy siihen rinnalle. En halua lähteä lottoamaan, että osuisiko joku noista minulle, kun tiedän, ettei minusta ole äiti-ihmistä hitustakaan edes maailman helpoimman lapsen vanhemmaksi. Tai edes äitipuoleksi. Lapsiperhe-elämä ei ole minua varten. Ilmeisesti se tekee minusta jotenkin huonomman ihmisen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.

Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.

On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.

Sairaan kuuloinen suhde.

Sinä tässä sairas olet, pinnallinen ja kokematon. Lastensaaminen muuttaa ihmistä, painopiste siirtyy pois itsestä. Itsekkyys vähenee koska se on välttämätöntä, ehto vanhemmuudelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Tässä esimerkki siitä mistä kirjoitin aiemmin. Lapsellinen ihminen viis veisaa muista ihmisistä kuin lapsistaan, ja silti lapsettomia sanotaan itsekkäiksi.

Lapsellisen minäminä-jutut ovat tärkeämpiä ja jalompia kuin lapsettoman. Lapsellinen ei jaksa olla ystävälleen tukena, koska hän on valvonut. Ai niin on se lapsetonkin? Ei se haittaa, eri asia kun on lapseton.

Lapsellisen omien geenien jumalointi saa kammottavia piirteitä, mutta he pitävät sitä normaalina.

Todistit juuri kuinka itsekkäästi lapsettomat ajattelevat. Lapsetonkin voi valvoa miettien omia murheitaan, itseään, elämäänsä. Vanhempi valvoo lapsensa takia, murehtii ja kantaa huolta hänestä ei itsestään. Huomaa ero. Jos et huomaa niin eipä yllätä.

Niin. Se lapsellinen miettii omien geeniensä asioita. Lapsellinen voi murehtia myös muiden asioita kuin omiaan. Lapsellinen kelaa aina omia geenejään.

Moni empatisoi kaikkia maailman lapsia vanhemmaksi tultuaan ja miettii enemmän planeetan kohtaloa kuin ne, joilla ei jää geenien jatkajia katselemaan tätä palloa. Siinä mielessä lapselliset ovat laajemmin yhteisen hyvän puolesta.

Jos oikeasti empatisoisit maailman lapsia edes rahtusen verran, et olisi tehnyt ylikansoittuneeseen maailmaan yhtään lasta lisää.

Maailmassa ei ole liikaa varsinkaan nuoria ihmisiä länsimaissa. Väestöromahdus tulee olemaan iso kriisi, kun eläkeikäisiä on liikaa työikäisten, lasten ja nuorten määrään verrattuna. Kolmannen maailman maissa voi riittää nuorta polvea mutta ei se meitä auta.

Se kriisihän on jo varma, ei sitä enää mitkään juhlapuheet muuta. Syntyvyyshän on laskenut kokoajan, se on vaan tiedostettu vasta ikäluokkapommin poksahdettua. Siispä, miten tietoisesti tekee lapsia taistelemaan pahenevan kestävyysvajeen kanssa, jotta oma "hyvä työ" on tehty? Lapsenne sen teidän omantunnon hinnan maksavat. Ah, tuo kaiken ylittävä pyyteetön rakkaus. Luulen, että oma tarve merkityksestä on se suurin tekijä, yritti sitä miten vaan mallata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.

Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.

On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.

Sairaan kuuloinen suhde.

Sinä tässä sairas olet, pinnallinen ja kokematon. Lastensaaminen muuttaa ihmistä, painopiste siirtyy pois itsestä. Itsekkyys vähenee koska se on välttämätöntä, ehto vanhemmuudelle.

Hah! Itsekkäimmät, eniten omaa napaansa tuijottavat ihmiset jotka tunnen, ovat nimenomaan perheellisiä.

T. Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.

Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.

On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.

Sairaan kuuloinen suhde.

Sinä tässä sairas olet, pinnallinen ja kokematon. Lastensaaminen muuttaa ihmistä, painopiste siirtyy pois itsestä. Itsekkyys vähenee koska se on välttämätöntä, ehto vanhemmuudelle.

Hedelmistään puu tunnetaan. Sun juttusi eivät anna vaikutelmaa, että olisit epäitsekäs. Päinvastoin, harvoin saa lukea juttuja, jotka pyörivät noin paljon oman itsen ympärillä. Kirjoitat todella rumia asioista muista ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.

Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.

On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.

Ei tietenkään mielikuvitus ole sama kuin fyysinen kokemus, mutta mielikuvilla ja ympäristöön havainnoimalla voi tehdä loogisia, itselleen parhaiten sopivia ratkaisuja. Loogisesti voin mielikuvituksella ymmärtää, että en haluaisi joutua autokolariin ja loukkaantua pahoin, koska siinä on  pitkä ja tuskainen paranemisprosessi. Loogisesti voin myös mielikuvituksella ymmärtää, että viihtyisin erinomaisesti Tahitin rantahuvilalla, jos minulla sellainen olisi ja sellaisen voisin kustantaa itselleni. Voin myös havainnoida muiden kokemuksia seuraamalla ja itseäni tutkimalla, että minulle ei sopisi kolmivuorotyö, joten en hae sitä.

Tismalleen sama juttu lapsien kanssa. Pystyn sanomaan, että se ei sovi minulle kuormittavuutensa ja vaatimuksiensa takia, jotka tuntuvat tulevan monelle yllätyksenä. Samoin voin loogisesti päätellä, että joillekin syntyvät ne vaikeat lapset - sairauksia, epäonnea, kehitysviivästymiä, autismia, ADHD:ta, pahoja allergioita, refluksia jne. - ja jotkut jäävät tahtomattaan yksinhuoltajiksi, joka tuntuu melkeinpä olevan nykyisin enemmän sääntö kuin poikkeus. Ainakin hetkellisesti, kunnes uusi puoliso toivottovasti löytyy siihen rinnalle. En halua lähteä lottoamaan, että osuisiko joku noista minulle, kun tiedän, ettei minusta ole äiti-ihmistä hitustakaan edes maailman helpoimman lapsen vanhemmaksi. Tai edes äitipuoleksi. Lapsiperhe-elämä ei ole minua varten. Ilmeisesti se tekee minusta jotenkin huonomman ihmisen?

Todistit juuri lapsettoman suulla että lapsellisen elämä on vaativampaa ja raskaampaa ja siksi et sitä halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.

Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.

On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.

Sairaan kuuloinen suhde.

Sinä tässä sairas olet, pinnallinen ja kokematon. Lastensaaminen muuttaa ihmistä, painopiste siirtyy pois itsestä. Itsekkyys vähenee koska se on välttämätöntä, ehto vanhemmuudelle.

Jos tämä olisi totta, siitä olisi varmaan jotain näyttöjä? Eikä pikemminkin merkkejä päinvastaisesta puistoissa, kaupoissa, työpaikoilla, missä vaan. Tuo ei vaan yksinkertaisesti pidä paikkaansa yleisesti. Jotkut ei siihen pysty edes niiden lapsiensa kanssa, suurimmalla osalla lopuistakin rajautuu vain niihin omiin lapsiin. Edes puolisolle ei riitä tätä pois-itsestä-siirtymistä.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, kuka noin on sanonut, lienee jonkun lipsahduksesta, mutta onhan tuossa nyt jotakin perääkin. Miehelläni on useampikin lapseton sinkkukaveri. Useamman kerran on tullut erimielisyyksiä tai jopa ihan riitaakin, kun kukaan ei loputtomiin jaksa kuunnella huolia, jotka ovat näiden lapsettomien mielestä aivan kohtuuttomia ja sattuneet vain heille. Kuitenkin kyse on ihan tavallisista elämän asioista, joista monet joutuvat huolehtimaan, ihan perhe-elämän ohella. Kun on kaikki maailman aika itselle, niin väkisinkin ajatukset pyörivät oman itsen ympärillä, ja suhteellisuudentaju katoaa. En sano, että näin on kaikilla, mutta näillä miehillä on käynyt näin. Työstäänkin he jaksavat jauhaa loputtomiin sen raskaudesta, vaikka kotiin tullessa siivota ja kokata ei tarvitse, voi vain levätä ja nukkua niin paljon kuin huvittaa, lepäillä vain illan mittaan.

Viisas mies katselee iltaisin ikineitsyt Kittyn silmiä. Kitty ei puhu, leivo eikä siivoa. Hoitaa tärkeimmän: läsnäolon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.

Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.

On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.

Sairaan kuuloinen suhde.

Sinä tässä sairas olet, pinnallinen ja kokematon. Lastensaaminen muuttaa ihmistä, painopiste siirtyy pois itsestä. Itsekkyys vähenee koska se on välttämätöntä, ehto vanhemmuudelle.

Hedelmistään puu tunnetaan. Sun juttusi eivät anna vaikutelmaa, että olisit epäitsekäs. Päinvastoin, harvoin saa lukea juttuja, jotka pyörivät noin paljon oman itsen ympärillä. Kirjoitat todella rumia asioista muista ihmisistä.

Pelaan vaan hyökkääjän säännöillä. Sitä saa mitä tilaa. Vastasin ihmiselle joka haukkui minun ja kuolevan äitini suhdetta sairaaksi hänen ansaitsemallaan tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Tässä esimerkki siitä mistä kirjoitin aiemmin. Lapsellinen ihminen viis veisaa muista ihmisistä kuin lapsistaan, ja silti lapsettomia sanotaan itsekkäiksi.

Lapsellisen minäminä-jutut ovat tärkeämpiä ja jalompia kuin lapsettoman. Lapsellinen ei jaksa olla ystävälleen tukena, koska hän on valvonut. Ai niin on se lapsetonkin? Ei se haittaa, eri asia kun on lapseton.

Lapsellisen omien geenien jumalointi saa kammottavia piirteitä, mutta he pitävät sitä normaalina.

Todistit juuri kuinka itsekkäästi lapsettomat ajattelevat. Lapsetonkin voi valvoa miettien omia murheitaan, itseään, elämäänsä. Vanhempi valvoo lapsensa takia, murehtii ja kantaa huolta hänestä ei itsestään. Huomaa ero. Jos et huomaa niin eipä yllätä.

Niin. Se lapsellinen miettii omien geeniensä asioita. Lapsellinen voi murehtia myös muiden asioita kuin omiaan. Lapsellinen kelaa aina omia geenejään.

Moni empatisoi kaikkia maailman lapsia vanhemmaksi tultuaan ja miettii enemmän planeetan kohtaloa kuin ne, joilla ei jää geenien jatkajia katselemaan tätä palloa. Siinä mielessä lapselliset ovat laajemmin yhteisen hyvän puolesta.

Jos oikeasti empatisoisit maailman lapsia edes rahtusen verran, et olisi tehnyt ylikansoittuneeseen maailmaan yhtään lasta lisää.

Maailmassa ei ole liikaa varsinkaan nuoria ihmisiä länsimaissa. Väestöromahdus tulee olemaan iso kriisi, kun eläkeikäisiä on liikaa työikäisten, lasten ja nuorten määrään verrattuna. Kolmannen maailman maissa voi riittää nuorta polvea mutta ei se meitä auta.

Voisihan sitä lopettaa myös työelämän ikärasismin niin olisi enemmän veronmaksajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.

Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.

On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.

Ei tietenkään mielikuvitus ole sama kuin fyysinen kokemus, mutta mielikuvilla ja ympäristöön havainnoimalla voi tehdä loogisia, itselleen parhaiten sopivia ratkaisuja. Loogisesti voin mielikuvituksella ymmärtää, että en haluaisi joutua autokolariin ja loukkaantua pahoin, koska siinä on  pitkä ja tuskainen paranemisprosessi. Loogisesti voin myös mielikuvituksella ymmärtää, että viihtyisin erinomaisesti Tahitin rantahuvilalla, jos minulla sellainen olisi ja sellaisen voisin kustantaa itselleni. Voin myös havainnoida muiden kokemuksia seuraamalla ja itseäni tutkimalla, että minulle ei sopisi kolmivuorotyö, joten en hae sitä.

Tismalleen sama juttu lapsien kanssa. Pystyn sanomaan, että se ei sovi minulle kuormittavuutensa ja vaatimuksiensa takia, jotka tuntuvat tulevan monelle yllätyksenä. Samoin voin loogisesti päätellä, että joillekin syntyvät ne vaikeat lapset - sairauksia, epäonnea, kehitysviivästymiä, autismia, ADHD:ta, pahoja allergioita, refluksia jne. - ja jotkut jäävät tahtomattaan yksinhuoltajiksi, joka tuntuu melkeinpä olevan nykyisin enemmän sääntö kuin poikkeus. Ainakin hetkellisesti, kunnes uusi puoliso toivottovasti löytyy siihen rinnalle. En halua lähteä lottoamaan, että osuisiko joku noista minulle, kun tiedän, ettei minusta ole äiti-ihmistä hitustakaan edes maailman helpoimman lapsen vanhemmaksi. Tai edes äitipuoleksi. Lapsiperhe-elämä ei ole minua varten. Ilmeisesti se tekee minusta jotenkin huonomman ihmisen?

Todistit juuri lapsettoman suulla että lapsellisen elämä on vaativampaa ja raskaampaa ja siksi et sitä halua.

Itsekkyys on hyve. Mies voi vapautua kahleista hyödyntämällä yritysten tarjoamia palveluita. Vapaat on mukavampi viettää hiljaisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.

Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.

On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.

Sairaan kuuloinen suhde.

Sinä tässä sairas olet, pinnallinen ja kokematon. Lastensaaminen muuttaa ihmistä, painopiste siirtyy pois itsestä. Itsekkyys vähenee koska se on välttämätöntä, ehto vanhemmuudelle.

Hedelmistään puu tunnetaan. Sun juttusi eivät anna vaikutelmaa, että olisit epäitsekäs. Päinvastoin, harvoin saa lukea juttuja, jotka pyörivät noin paljon oman itsen ympärillä. Kirjoitat todella rumia asioista muista ihmisistä.

Pelaan vaan hyökkääjän säännöillä. Sitä saa mitä tilaa. Vastasin ihmiselle joka haukkui minun ja kuolevan äitini suhdetta sairaaksi hänen ansaitsemallaan tavalla.

Höpsis. Fiksu ihminen osaisi jättää omaan arvoonsa. Sun epäitsekkyys karisee heti kun pintaa rasputtaa. Heti kun et saakaan sitä ylistystä ja arvostusta, jota odotat saavasi. Sehän sun motiivi on, ei mikään rakkaus tai välittäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.

Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.

On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.

No mitäs jos minä suren lapseni surua niin paljon etten halua sitä aiheuttaa? Eli en tee lasta, käymään tuotakin läpi. Kumpi olikaan empaattisempi? Te teitte tuosta huolimatta ja sitten surettaa lapsen puolesta, mutta ei ehkä niin paljon kuitenkaan että konkretisoituisi mitenkään. Marttyyriudesta on moni vanhemmuus tehty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.

Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.

Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.

Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.

On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.

Sairaan kuuloinen suhde.

Sinä tässä sairas olet, pinnallinen ja kokematon. Lastensaaminen muuttaa ihmistä, painopiste siirtyy pois itsestä. Itsekkyys vähenee koska se on välttämätöntä, ehto vanhemmuudelle.

Hedelmistään puu tunnetaan. Sun juttusi eivät anna vaikutelmaa, että olisit epäitsekäs. Päinvastoin, harvoin saa lukea juttuja, jotka pyörivät noin paljon oman itsen ympärillä. Kirjoitat todella rumia asioista muista ihmisistä.

Pelaan vaan hyökkääjän säännöillä. Sitä saa mitä tilaa. Vastasin ihmiselle joka haukkui minun ja kuolevan äitini suhdetta sairaaksi hänen ansaitsemallaan tavalla.

Hän ehkä vastasi sulle tavalla, jonka ansaitsit. Vedit jopa kuolevan äitisi kiillottamaan kruunuasi ja tukemaan argumenttejasi.