Lue keskustelun säännöt.
3 lapsen äiti puhuu mitä sattuu: "Olisi ihana välillä olla vastuuton ja itsekäs kuten lapsettomat"
11.07.2022 |
Minusta tuli kertaheitolla ikäsyrjijä. En halua kuulla enkä lukea enää mitään alle 30-vuotiaan ns. viisauksia.
Kommentit (735)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.
Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.
Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.
Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.
On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.
Sairaan kuuloinen suhde.
Sinä tässä sairas olet, pinnallinen ja kokematon. Lastensaaminen muuttaa ihmistä, painopiste siirtyy pois itsestä. Itsekkyys vähenee koska se on välttämätöntä, ehto vanhemmuudelle.
Hedelmistään puu tunnetaan. Sun juttusi eivät anna vaikutelmaa, että olisit epäitsekäs. Päinvastoin, harvoin saa lukea juttuja, jotka pyörivät noin paljon oman itsen ympärillä. Kirjoitat todella rumia asioista muista ihmisistä.
Pelaan vaan hyökkääjän säännöillä. Sitä saa mitä tilaa. Vastasin ihmiselle joka haukkui minun ja kuolevan äitini suhdetta sairaaksi hänen ansaitsemallaan tavalla.
Hän ehkä vastasi sulle tavalla, jonka ansaitsit. Vedit jopa kuolevan äitisi kiillottamaan kruunuasi ja tukemaan argumenttejasi.
Kopiokone on hyvä vetää mukaan. Äiti haluaisi päästä jo haudan lepoon jälkeläisen lyödessä toisia virtuaalimaailmassa kuolevalla äidillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomaa että kolme viimeisintä kommenttia on itsekkäiden lapsettomien kirjoittamia. Ymmärrys pyörii vain oman navan ympärillä.
Noh, menehän nyt siitä pois kiukuttelemasta ja anna muiden keskustella aikuismaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.
Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.
Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.
Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.
On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.
No mitäs jos minä suren lapseni surua niin paljon etten halua sitä aiheuttaa? Eli en tee lasta, käymään tuotakin läpi. Kumpi olikaan empaattisempi? Te teitte tuosta huolimatta ja sitten surettaa lapsen puolesta, mutta ei ehkä niin paljon kuitenkaan että konkretisoituisi mitenkään. Marttyyriudesta on moni vanhemmuus tehty.
Elämän tarkoitus on jatkaa elämää eikä pyöriä oman napansa ympärillä. Suru kertoo siitä että on jatkanut elämää ja rakastanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa että kolme viimeisintä kommenttia on itsekkäiden lapsettomien kirjoittamia. Ymmärrys pyörii vain oman navan ympärillä.
Noh, menehän nyt siitä pois kiukuttelemasta ja anna muiden keskustella aikuismaisesti.
Tarkoitit varmaan "anna lapsiaikuisten keskustella lapsellisesti".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.
Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.
Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.
Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.
On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.
No mitäs jos minä suren lapseni surua niin paljon etten halua sitä aiheuttaa? Eli en tee lasta, käymään tuotakin läpi. Kumpi olikaan empaattisempi? Te teitte tuosta huolimatta ja sitten surettaa lapsen puolesta, mutta ei ehkä niin paljon kuitenkaan että konkretisoituisi mitenkään. Marttyyriudesta on moni vanhemmuus tehty.
Elämän tarkoitus on jatkaa elämää eikä pyöriä oman napansa ympärillä. Suru kertoo siitä että on jatkanut elämää ja rakastanut.
Entä jos joku tulee onnelliseksi maatessaan allergiaystävällisillä lakanoilla seksinuken kanssa robotti-imurin hyrrätessä taustalla? Tosi törkeää vähätellä muiden onnea. Sun taivas voi olla toisen helvetti, muista se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.
Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.
Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.
Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.
On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.
No mitäs jos minä suren lapseni surua niin paljon etten halua sitä aiheuttaa? Eli en tee lasta, käymään tuotakin läpi. Kumpi olikaan empaattisempi? Te teitte tuosta huolimatta ja sitten surettaa lapsen puolesta, mutta ei ehkä niin paljon kuitenkaan että konkretisoituisi mitenkään. Marttyyriudesta on moni vanhemmuus tehty.
Elämän tarkoitus on jatkaa elämää eikä pyöriä oman napansa ympärillä. Suru kertoo siitä että on jatkanut elämää ja rakastanut.
Ei ole totta! Uskomatonta! Painokoneet seis, nyt tulee jymyuutinen!
Ihmisiä kautta historian askarruttanut filosofinen ja uskonnollinen dilemma on nyt ratkaisu vauvapalstalla. Elämän tarkoitus on nyt sanoitettu!
Lähde? Älä nyt vain sano että oli pelkkää mutua, olen jo soittamassa lehdistöön ja yliopistoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.
Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.
Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.
Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.
On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.
No mitäs jos minä suren lapseni surua niin paljon etten halua sitä aiheuttaa? Eli en tee lasta, käymään tuotakin läpi. Kumpi olikaan empaattisempi? Te teitte tuosta huolimatta ja sitten surettaa lapsen puolesta, mutta ei ehkä niin paljon kuitenkaan että konkretisoituisi mitenkään. Marttyyriudesta on moni vanhemmuus tehty.
Elämän tarkoitus on jatkaa elämää eikä pyöriä oman napansa ympärillä. Suru kertoo siitä että on jatkanut elämää ja rakastanut.
Kyllä se elämä jatkuu. Hiukkasina, puina, vuorina. Joku yksi perhe, tai sukuhaara, on vielä aika pieni tekijä kiertokulussa. Taidat itse tarkkailla suppeasta vinkkelistä, vain senttejä navan ympäriltä. Ei maailma edes huokaise kun aikasi loppuu, jatkaa kulkuaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa että kolme viimeisintä kommenttia on itsekkäiden lapsettomien kirjoittamia. Ymmärrys pyörii vain oman navan ympärillä.
Noh, menehän nyt siitä pois kiukuttelemasta ja anna muiden keskustella aikuismaisesti.
Tarkoitit varmaan "anna lapsiaikuisten keskustella lapsellisesti".
En tarkoittanut. Tuollainen muiden nimittely tekee pahaa keskusteluilmapiirille. Ikävää ettei sulla ole kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan. Siksi pitäisin hyvänä, että haukkuisit lapsettomia omanhenkisessä tuttavapiirissäsi etkä loukkaisi toisia ihmisiä täällä rumilla sanoillasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.
Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.
Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.
Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.
On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.
No mitäs jos minä suren lapseni surua niin paljon etten halua sitä aiheuttaa? Eli en tee lasta, käymään tuotakin läpi. Kumpi olikaan empaattisempi? Te teitte tuosta huolimatta ja sitten surettaa lapsen puolesta, mutta ei ehkä niin paljon kuitenkaan että konkretisoituisi mitenkään. Marttyyriudesta on moni vanhemmuus tehty.
Elämän tarkoitus on jatkaa elämää eikä pyöriä oman napansa ympärillä. Suru kertoo siitä että on jatkanut elämää ja rakastanut.
Kyllä se elämä jatkuu. Hiukkasina, puina, vuorina. Joku yksi perhe, tai sukuhaara, on vielä aika pieni tekijä kiertokulussa. Taidat itse tarkkailla suppeasta vinkkelistä, vain senttejä navan ympäriltä. Ei maailma edes huokaise kun aikasi loppuu, jatkaa kulkuaan.
Joo. Mä oon joskus surrut lapsettomuuttani (olen tahattomasti lapseton), mutta hautajaisissa fiilis on lohdullinen. Siellä mä olen tuntenut olevani samalla viivalla niiden kanssa, joilla on lapsia. Tietoinen siitä, että kuolemassa jokainen on yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän kolmen pikkulapsen äidin joka nauttii elämästä aineiden ja kavereiden kanssa. Vanha Mummu hoitaa lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne nyt vaan on kaksi täysin eri elämää, lapsellisen ja lapsettoman. Itse olen elänyt molempia siksi tiedän. Lapsettomat eivät tiedä koetulla, kouriintuntuvalla tavalla. Lapseton elää vailla lasten tuomaa vastuuta, voi olla itsekäs ja vapaa vapaa-ajallaan. Kuin ellunkana työpäivän jälkeen niin halutessaan. Lapsellisella alkaa toinen työpäivä ja siihen mahdolliset yövalvomiset päälle.
Vanhemman pitää aina laittaa lapsensa etusijalle, lapseton voi laittaa itsensä etusijalle niin halutessaan. Tämän takia en voi keskustella lapsettomien ystävieni kanssa perhe-elämästä kuin pinnallisesti. He vaan eivät voi ymmärtää. Eivät millään. Enkä minä jaksa heidän minäminä juttujaan kun olen juuri valvonut lapsen kanssa edellisyön. He vaan eivät tajua.
Jos vapaaehtoisesti lapsettomat eivät muka ymmärrä lapsiperhe-elämän täydellistä sitovuutta melko kouriintuntuvasti, minkä luulet olevan syynä etteivät lapsia halua? Itselläni päätös perustuu juurikin tuohon.
Jotenkin voin "sieluni silmin" kuvitella mitä se on ja on aina ollut erittäin selvää, ettei sitten mitään päikkäreitä oteta muutamaan vuoteen. Vessassa käydään pikaisesti, suihku aikataulutetaan ja ruoka syödään kylmänä. Huoli, kun jättää muille hoitoon, sydän särkyy kun pieni kaatuu. Lääkärit, koulut, harrastukset, kaverit, vaatteet, koti turvalliseksi ja selkää ei käännetä, kyllä ne kerkeää, voi kun ne kerkiää. Läsnä täytyisi olla kun kysellään, no kaikesta. Sitä en ymmärrä, miten jotkut muut eivät ymmärrä ennen lapsia.
On eriasia ajatella, eläytyä, ymmärtää sitä kautta kuin elää elämää lapsen kanssa. Kouriintuntuvasti, sydämeentuntuvasti, joka päivä elämän loppuun asti. Kun vielä kuolinvuoteellakin suret sitä että lapsesi joutuu suremaan lähestyvää kuolemaasi. Et sure itseäsi ja kuolemaasi vaan sitä että lapsesi kärsii. Näin sanoi kuoleva äitini minulle.
No mitäs jos minä suren lapseni surua niin paljon etten halua sitä aiheuttaa? Eli en tee lasta, käymään tuotakin läpi. Kumpi olikaan empaattisempi? Te teitte tuosta huolimatta ja sitten surettaa lapsen puolesta, mutta ei ehkä niin paljon kuitenkaan että konkretisoituisi mitenkään. Marttyyriudesta on moni vanhemmuus tehty.
Elämän tarkoitus on jatkaa elämää eikä pyöriä oman napansa ympärillä. Suru kertoo siitä että on jatkanut elämää ja rakastanut.
Kyllä se elämä jatkuu. Hiukkasina, puina, vuorina. Joku yksi perhe, tai sukuhaara, on vielä aika pieni tekijä kiertokulussa. Taidat itse tarkkailla suppeasta vinkkelistä, vain senttejä navan ympäriltä. Ei maailma edes huokaise kun aikasi loppuu, jatkaa kulkuaan.
Joo. Mä oon joskus surrut lapsettomuuttani (olen tahattomasti lapseton), mutta hautajaisissa fiilis on lohdullinen. Siellä mä olen tuntenut olevani samalla viivalla niiden kanssa, joilla on lapsia. Tietoinen siitä, että kuolemassa jokainen on yksin.
Kuolema ja olemattomuus on aika käsittämätöntä teema ihmisaivoille. Sitä kauhua yritetään sitten suitsia kontrollilla, miten oma elämä jatkuu muissa, mistä minut muistetaan, tehdään testamenttia, uskotaan.. melko paljon yritetään kaikenlaista vippaskonstia jotta vältetään väistämätön. Olemattomuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tehdä lapsia jos niistä ei halua kantaa vastuuta ja haluaa eroon niistä
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kolmen pikkulapsen äidin joka nauttii elämästä aineiden ja kavereiden kanssa. Vanha Mummu hoitaa lapset.
Nää on näitä. On ilmeisesti tehty vahinkolapset liian nuorena eikä ole tajuttu, mihin on lähdetty mukaan. Sitten mieli ja jaksaminen ei riitä ja ajaudutaan päihteisiin. Lapsiparat. Oikeasti joku pakollinen lisääntymisajokortin suorittaminen olisi hyvä idea, sitä ennen ei saisi lisääntyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapseton siskoni jauhaa miten hän tietää millaista on olla äiti. Ei tiedä. Kun ei ole koskaan ollut.
Äiti on aina ollut ensin lapseton. Äiti voi verrata noita kahta.
Toki lapsettomallakin on erilaisia vastuita, mutta äiti on 24/7 vastuussa.
Pelkkä ovesta ulos pääseminen kahden pienen lapsen kanssa talvisin on operaatio. Siskoni selittää miten ns kipaisisin kaupassa tms hakemassa jotain juu. Sehän sujuukin suit sait.
Ei 30 vuotias äiti tiedä millaista on olla 30 vuotias lapseton.
Monet lapsettomat elää ihan samalla lailla 25v kuin 35v, biletys monella vähenee hieman, mutta nuoruutta voi periaatteessa jatkaa niin pitkään kuin haluaa jos ei ole lapsia.
Ei sillä, eivät toisaalta kaikki ole nuoruuden viettäjiä hengessä 20-30v välilläkään.
No ei voi kyllä jatkaa. Ihan samoin tulee kaikenlaista kremppaa eikä peilistä katso enää se 16-kesäinen kirkassilmäinen siloposki. Aika kulkee kaikilla eteenpäin. Telomeerit eivät vissiin kulu yhtä nopeasti, mutta tämä antaa korkeintaan pari vuotta etumatkaa. Toivottavasti lohduttaa. T. Lapseton
Järkyttävää ala-asteikäisten tasoista lällätystä ja kielen päristelyä 30 sivua!
Eiköhän tuo ole niin, että niitä itsekkäitä ja epäitsekkäitä löytyy niin lapsettomista kuin lapsellisista! Ainakin nämä täällä nyt jankkaavat kuuluvat molemmat tuohon ensimmäiseen leiriin. Kamalaa nokittelua pystymättä ymmärtämään toisen elämäntilannetta ja valintoja elämässä. Miten lapsettoman elämä on lapselliselta pois ja toisin päin?
Otin jo lapsena pakotettuna ihan tarpeeksi vastuuta mm. kotitöistä, muiden tunnetiloista, ongelmien kuuntleusta ja terapoinnista ja vielä omasta loppuiän sairaudestanikin. Joillekin se tulee jo lapsuudenperheessä lapsena pakotetttuna se vastuunkanto ja epäitsekkyys, en todellakaan kaipaa sitä samaa shaiba-show'ta toistettuna omaan elämääni. Mielestäni ei ole myöskään itsekästä ja vastuutonta olla levittelemättä sairaita ja huonoja geenejäni ja toivottoman taloudellisen tilanteen keskelle vääntää vielä kasa kersoja jakamaan ongelmani tänne valmiiksi liikakansoitettuun enimmäkseen narskujen paskapallolle saastuttamaan ja tuhoamaan sitä vain lisää.
Vierailija kirjoitti:
Aika vastuutonta ja itsekästä tehdä lapsia tähän maailmanaikaan.
Miksi tällainen surffaa vauvafoorumilla
Vierailija kirjoitti:
Otin jo lapsena pakotettuna ihan tarpeeksi vastuuta mm. kotitöistä, muiden tunnetiloista, ongelmien kuuntleusta ja terapoinnista ja vielä omasta loppuiän sairaudestanikin. Joillekin se tulee jo lapsuudenperheessä lapsena pakotetttuna se vastuunkanto ja epäitsekkyys, en todellakaan kaipaa sitä samaa shaiba-show'ta toistettuna omaan elämääni. Mielestäni ei ole myöskään itsekästä ja vastuutonta olla levittelemättä sairaita ja huonoja geenejäni ja toivottoman taloudellisen tilanteen keskelle vääntää vielä kasa kersoja jakamaan ongelmani tänne valmiiksi liikakansoitettuun enimmäkseen narskujen paskapallolle saastuttamaan ja tuhoamaan sitä vain lisää.
"Sitten kun sinäkin kasvat.."
Oksetus! Vähän väliä muistutettiin naisen tehtävästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vastuutonta ja itsekästä tehdä lapsia tähän maailmanaikaan.
Miksi tällainen surffaa vauvafoorumilla
Ettet eläisi kuplassa
Huomaa että kolme viimeisintä kommenttia on itsekkäiden lapsettomien kirjoittamia. Ymmärrys pyörii vain oman navan ympärillä.