Suomalaiset ovat yksinäisiä. Miksi me ei osata hoitaa tätä ongelmaa?

Just toisessa(varmaan useammassakin)keskustelussa haukuttiin mm. Marin, kun ei ole suomalaiseen tyyliin hautautunut kotiinsa ydinperheensä kanssa homehtumaan jossain 25-30- vuotiaana. Itse ainakin olin vaan varaseuraa nuorempana sellaisille jotka etsivät vain kumppania ja sen löydettyään dumppasivat kuin nallin kalliolle. Ja ne tärkeämmät ystävyysuhteet jotka aina menivät edelleni solmivat jossain peruskoulussa tai viimeistään opiskelijoina itse olin tuolloin kiusattuna koulussa ja kotona ja kodin vankina sairauden ja köyhyyden takia.

Nyt olen yksin about erakkona enkä suostu enää hyväksikäytettäväksi ja yhtä köyhäkin olen eli pelkästä työstä ja ydinperheestään jauhaville ihmisille näkymätön ja ehkä parempiki niin, enää en jaksiaisi kuunella monologejaan ja valitustaan elämänsä "raskaudesta", kun normi-menestynyttä siis itsellään kuitenkin on. Terveet ihmissuhteet keplaisi yhä, mutta alan uskoa, että Suomesta tai ehkä koko planeetalta en niitä itse löydä enkä ainakaan saa pitää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.

Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.

Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.

Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.

Miksi kokeilisin? Minulla on puoliso, lapsia, vanhemmat, työ, harrastuksia, sisaruksia ja ystäviä. Näiden kaikkien lisäksi minulla on iloinen positiivinen mieli, hyvä mielikuvitus ja paaaaljon hyviä kirjoja, joiden kanssa viihdyn liiankin hyvin.

Vastauksestasi huokuu minä-minä-minä ja vain minä -asenne.

Lue enemmän, luulet vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.

Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.

Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.

Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.

Miksi kokeilisin? Minulla on puoliso, lapsia, vanhemmat, työ, harrastuksia, sisaruksia ja ystäviä. Näiden kaikkien lisäksi minulla on iloinen positiivinen mieli, hyvä mielikuvitus ja paaaaljon hyviä kirjoja, joiden kanssa viihdyn liiankin hyvin.

Aha. Empatia puuttuu kokonaan.

Sinullako sitä riittää?

Huomattavasti enemmän kuin sinulla. Autan yksinäisiä ihmisiä niin kotimaassa kuin ulkomailla ja olen aito ystävä enkä keksi tekosyitä saati nyhvää kotona. Minulla on aina aikaa ystävilleni ja kuuntelen myös. En ole tekosyitä keksivä mutta kun xyz...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuri osa vain valittaa eikä oikeasti edes halua seuraa. Olen vuosia etsinyt ystäviä somesta. Ei vain onnistu. Johonkin se lopahtaa sillä toisella osapuolella. Nyt viimeksi uuden kaverisovelluksen kautta viestitteli samassa kaupungissa asuvan ihmisen kanssa. Aluksi vastasi heti viesteihin. Nyt ei ole kuulunut mitään yli viikkoon.

Monet ovat introverttejä, tämä on hieman vaikea yhtälö kieltämättä. Kyllä introverttikin on yksinäinen, jos ei löydä yhteyttä ympärilleen, mutta ei kuitenkaan välttämättä arjen keskellä ole energiaa tai osaamista tehdä asialle tarpeeksi, kun ystävystyminen vaatii suht paljon vaivaa.

Some tuo uusia mahdollisuuksia, mutta on kuitenkin hieman epäluonteva tapa tutustua (ainakin minulle). Tuntuu että vanhanaikaisessa kulttuurissa ihmisten tapaaminen oli luontevampaa.

Ei introverttius tee ihmisestä juroa. Ihmeellisiä ennakkoluuloja taas liikkeellä.

En tarkoittanut, että introvertit olisivat juroja. Vaan vapaa-ajalla on vähemmän energiaa sosiaaliselle, uuteen ihmiseen tutustuminen vaatii esimerkiksi enemmän energiaa kuin vuosien takaisten ystävien kanssa ajan viettäminen. Siksi sitä ei voi tehdä yhtä paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.

Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.

Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.

Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.

Miksi kokeilisin? Minulla on puoliso, lapsia, vanhemmat, työ, harrastuksia, sisaruksia ja ystäviä. Näiden kaikkien lisäksi minulla on iloinen positiivinen mieli, hyvä mielikuvitus ja paaaaljon hyviä kirjoja, joiden kanssa viihdyn liiankin hyvin.

Sulla on pelkkä itsekeskeisyys ja ennakkoluulot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.

Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.

Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.

Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.

Miksi kokeilisin? Minulla on puoliso, lapsia, vanhemmat, työ, harrastuksia, sisaruksia ja ystäviä. Näiden kaikkien lisäksi minulla on iloinen positiivinen mieli, hyvä mielikuvitus ja paaaaljon hyviä kirjoja, joiden kanssa viihdyn liiankin hyvin.

Vaikutat introvertilta ja järkiperäiseltä ihmiseltä, mutta koska mainitsit kirjat niin luehan joku mainio opas miten kasvattaa empatiakykyäsi. Se kun sinulta puuttuu täysin. Otatko esim lapsiasi syliin ja lohdutat kun nämä itkevät? Tuskin..selität vaan jotain ettei tunteita saa näyttää. Järki-ihmiset ovat kylmiä ja heille empatiakyky ja sääli ovat sairauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan noita paikkoja jo, jotka tarjoavat "yhteisöllisyyttä". Harrastukset, vapaaehtoistyöt jne. Sitä vain ei voi pakottaa, että juuri sellaiset yksilöt kohtaisivat, jotka kaipaavat ystävyydeltä samoja asioita ja pitävät juuri toisistaan.

Näin. Mutku mutku mutku... mutku ystävättömät eivät viitsi, kehtaa ja halua. He eivät halua tehdä muuta kuin rypeä itsesäälissään ja syyttää muita. He eivät halua vaivautua, koska muiden pitäisi vaivautua heidän puolestaan.

Minäkin olen ehdottanut täällä usein vapaaehtoistyötä esimerkiksi vanhusten kanssa, muta sitten tulee taas niitä mutkuja. "Mutta kun en minä hyvänen aika viitsi tehdä mitään jonkun vanhuksen kanssa! En minä halua, en kehtaa, en osaa, kykene ja ole millään tavoin kiinnostunut!" Eli siihen kaatui sekin idea, mutkutteluun ja itsensä jalustalle nostamiseen.

No en nyt noinkaan kärkkäästi sanoisi. Jos jonkun on vaikea "kehdata" tai uskaltautua ihmisten joukkoon, siihen tarvitsisi tukea. Jos taas kyse on siitä, ettei sellainen toiminta kiinnosta, jonka parista voisi löytää seuraa, tai ei vain löydy sellaisia ihmisiä, joista tykkäisi ja joiden kanssa tarpeet kohtaavat, sille ei oikein kukaan mahda mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.

Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.

Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.

Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.

Kylläpäs nyt taas uhriudutaan täysillä. Muut ihmiset eivät ole vastuussa siitä ettei sinulla ole puolisoa, lemmikkieläimiä, lapsia, työ/harradtusporukkas tai ystävää. Jokaisen pitää ne itse löytää- kellekkään niitä ei kotiin toimiteta.

Kuuntelin you tubesta oliko Sam Vaknin kun puhui yksinäisyyden ajasta. Sen koukuttavuudesta ja lisääntymisestä kaupungistumisen myötä. Eli urbaaniin elämäntapaan liittyy hyvin vahvasti ja kaiken (kertakäyttö)kuluttamisen huumaan.

En haluaisi ajatella pelin olevan menetetty mutta jonkin isomman murroksen pitäisi kyllä tapahtua usealla tasolla. Yksi palikka reilu työnjako ja polarisaatiokehityksen kääntäminen.

Yksinäisyyskehitys liittyy siis yhteiskuntapolitiikkaan.

Toisaalta olemme ehkä hukassa jo lähdemme liikkeelle yksinäisyydestä emmekä ihmisten halusta tavata ja tutustua toisiinsa. Mutta siinähän se viihdeteknologia just nappaa monesta otteen. Onhan tää vauvelikin hyvä esimerkki siitä. Hyvää, mutta tästäkin tulee monelle vaihtoehto uloslähtemiselle. Täällä jää se ulkoisiin seikkoihin perustuva vakuuttaminen pois, mikä puuduttaa lopulta aika monia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.

Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.

Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.

Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.

Kylläpäs nyt taas uhriudutaan täysillä. Muut ihmiset eivät ole vastuussa siitä ettei sinulla ole puolisoa, lemmikkieläimiä, lapsia, työ/harradtusporukkas tai ystävää. Jokaisen pitää ne itse löytää- kellekkään niitä ei kotiin toimiteta.

Voisitteko ilkeilijät painua vaikka pihalle ampumaan lokkeja, olisitte hyödyksi. Toisaalta, tuotte esille sitä miten inhottavia jotkut suomalaiset ovat. Ei empatiakykyä. Se on suuri osa ongelmaa. Eri

Okei, lähden nukkumaan.

Tämän keskustelun idea kuitenkin oli, että ihmiset, joilla on ystäviä, ovat ikäviä. Jos he eivät ehdi ottamaan siipiensä alle enempää ystäviä, niin he ovat pahoja.

Ihmiset eivät myöskään saa viihtyä vain kotona tai oman perheensä seurassa, vaan heidän pitäisi olla aktiivisia viihdyttäjiä ja seuramiehiä.

Yksinäiset taas saavat purkaa muihin ihmisiin pahaa oloaan ja syyllistää muita siitä, että ovat yksinäisiä. Jos joku tykkää lukea kirjoja yksin, on hän ikävä ihminen.

Kaikkien pitäisi viihtyä yhdessä ja olla aina sellaisia niin kuin telkkarin sarjoissa, Sinkkuelämää -sarjan naiset ovat tässä esimerkkinä. Kaikki omat asiat pitäisi aina ruotia ystävän kanssa ja kotiinsa pitäisi aina kutsua kaikki, jotta kenellekään ei tule paha mieli.

Öitä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa asuessa koin suureksi ongelmaksi, että ihmiset rakastavat nyhvätä kotona ja jos jokin asia pitäisi hoitaa ja se vaivaa, niin mitä tekee suomalainen? Puhuu pahaa selän takana ja jauhaa p.askaa, kun itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla kasvokkain ja nimenomaan positiivisella asenteella ja selvittämällä mistä kenkä puristaa. Mykkyyden sijaan tarvitaan tekoja, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat heikot. En kyllä koskaan saanut selville miksi suomalaiset rakastavat nyhvätä kotona.

Koska koti on paras paikka ja siellä viihdytään?

Ei riitä uskottavaksi perusteluksi. Olen asunut eri maissa ja eri kulttuureissa eikä yhdessäkään niistä ole samanlaista nyhväyskulttuuriä mitä Suomessa koin.

Olen asunut Suomen lisäksi vain Saksassa ja Jenkeissä muutamassa eri kaupungissa ja kyllä, niissäkin nyhvättiin kotona. Tottakai ihmisiä oli aina paljon liikkeelläkin, mutta esimerkiksi Ruhrin alueella tuppaa asumaan saman verran ihmisiä kuin koko Suomessa ja suurin osa nyhväsi kotosalla.sama juttu esimerkiksi Piilaaksossa tai San Diegossa marraskuussa, kotona nyhvättiin, ei missään kahviloissa tai kylillä... eli juu, täsmälleen samanlaista on muuallakin kuin Suomessa ja hyvä niin.

Minulle oma koti on paras paikka. Heti toisena tulee oma mökki. En kaipaa kotiini tai mökille oikeastaan ketään kyläilemään, vaan haluan vain olla oman perheeni ja ajatusteni kanssa. Teen sosiaalista työtä ja se riittää hyvin. Ystävieni kanssa voin puhua puhelimessa ja laittaa viestejä, en tarvitse heitä viereeni. Voin oikein hyvin olla mökilläkin vaikka viikon yksinäni ja en koe oloani yksinäiseksi, vaikka en juttelisi kenenkään kanssa.

Hyvä niin?? Mitä mä just luin?! Olet aivan varmasti ääri-introvertti etkä osaa asettua muiden yksinäisten saappaisiin. Olen järkyttynyt. Ei ikinä eikä todellakaan hyvä niin. Ugh olen puhunut.

Jokaisella on vastuu itsestään. Yksinäiset eivät voi kaataa vastuuta yksinäisyydestään muiden ihmisten niskaan. Ne toiset eivät ole velkaa teille aikaansa tai edes huomiotaan. Jokainen saa viihtyä yksin tai oman perheensä kanssa kotonaan tai missä tahtoo eikä tarvitse siihen muita kutsua mikäli ei halua. Seurankipeät saavat ihan itse etsiä seuransa niistä toisista seurankipeistä. Aikoihin on eletty kun ihmisiä yritetään syyllistää kotonaan viihtymistä.k

Itsehän olet ainoa joka tässä syyllistää. Et näe ratkaisuja vaan syytät ja haukut yksinäisiä ties miksi. Eivät yksinäiset ketään syytä ja ovat varmasti tehneet kaikkensa löytääkseen oikeita ystäviä ja pysyvää seuraa, mutta jotain syystä se ei ole onnistunut ja onnistuu vielä huonommin syyttelemällä ja puskemalla yksinäisten niskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.

Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.

Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.

Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.

Kylläpäs nyt taas uhriudutaan täysillä. Muut ihmiset eivät ole vastuussa siitä ettei sinulla ole puolisoa, lemmikkieläimiä, lapsia, työ/harradtusporukkas tai ystävää. Jokaisen pitää ne itse löytää- kellekkään niitä ei kotiin toimiteta.

Mitä hemmetin valheellisia oletuksia?!! Lyö vaan lisää lyötyä kun se näyttää sinua niin helpottavan. En todellakaan ole lukkiutunut kotiini enkä ole koskaan edes ajatellut että saisin nuo kaikki kuin manulle illallisen. Olen tehnyt kaikkeni, olen ollut aktiivinen, olen ollut yhteyksissä jne., mutta anna olla, kun et koskaan ymmärrä. Toivottavasti joku avaa vielä silmäsi, mutta nyt hyvää loppuelämää!

Ihmiset ovat muutenkin passivoituneet. Olisi helppoa löytää ystäviä, jos yleinen vire olisi se, että jokainen tekee ns. osansa ja kannattelee sosiaalisia tilanteita, ehdottaa tapaamisia jne. Tuntuu että esimerkiksi opiskeluporukassa ihmiset kyllä mielellään lähtevät mukaan, jos joku tekee koko työn heidänkin puolestaan ja hoitaa hommat. Ei kukaan sellaista yksin jaksa, jos muut vain passiivisesti saapuvat paikalle kerta toisensa jälkeen. 

Voin itsekin kirjoittaa tästä, vaikka kuinka paljon, koska elämääni tähän mennessä parhaiten kuvaaviin sanoihin kuuluu yksinäisyys. Se on niin tuttua minulle, että en edes muista koska en olisi tuntenut sitä.  Lapsena kaikki ihan hyvin. Olin vähän ujompi, mutta kavereita kuitenkin oli. Silti koin olevani monesti liian hiljainen. Kotona varsinkin isä olisi aina tahtonut minusta reippaamman ja rohkeamman. Se ei riittänyt, että esim uskalsin jo melko pienenä ratsastaa lähes millä hevosella vaan tai en pelännyt eräässä harrastuksessa kaatumisia yms. Se rohkeus  ei riittänyt, kun luonteeni oli muuten väärä. Samoin äitini kautta sain joskus viestiä miten pitää uskaltaa tehdä sitä ja tätä. Kotona oli isäni puolesta liian kova kuri ja jännitin isäni suuttumisia.Lapsuus kuitenkin meni kohtuullisesti. Itsetuntoni oli varmaan silti jo silloin vähän huono. Minua myös kiusattiin hieman.

Alakoulun lopussa vaihtui paikkakunta. Uusi koulu aluksi ihan ok. Myöhemmin paljon kiusaamista. Jäin ihan yksin. Jatkui aina lukioon asti. Oikeastaan minulla ei ollut yhtään ystävää aina jostain 12-vuotiaasta aikuiseksi. Nyt olen jo lähempämä 30-vuotta ja en ole saanut elämääni muutettua. En osaa tutustua ihmisiin  tai luota. Olen ollut yksin niin jo liikaa. Jännitän paljon muiden tapaamisia. Joskus joku seura ihan ok . Sellainen on esim jonkun työkkärikurssin porukka, jossa eri-ikäisiä ihmisiä. Silloin mietin kuinka ihania ihmisiä siellä oli. Oli ainoa "koulu" mihin lapsuuden jälkeen oli mukavaa mennä. Ihmiset tervehtivät minua aamuisin ja yksi suri, kun ei saanutkaan istua vieressäni. Minulle ihan ihmeellistä, kun yleensä nuorena kukaan ei tahtonut istua vieressäni tai olla parini. Jos olisin käynyt kouluni niiden ihmisten kanssa olisin säästynyt paljolta surulta. En silti kiellä, etteikö minussakin olisi vikaa. Nuorena jo vähän kuin luovutin. Ajettelin, että parempi olla yksin kuin yrittää edes muiden seuraan enää. Nyt olen oikeastaan jo luovuttanut sen kanssa, että saisin joskus ystävän. Minusta ei taida olla edes ystäväksi enää. Jännitän niin paljon ja häpeän itseäni. Voisi sanoa, että olen syrjäytynyt, vaikka inhoan sitä sanaa. Uskon kiusaamisen olleen omalla kohdalla ratkaiseva juttu. Toki varmasti masennuinkin nuorena jo ensimmäistä kertaa. Diagnoosia en tosin omaa, mutta hyvin en voi vieläkään. Toisaalta olen melko tavallinen ihminen kuitenkin. Välillä suren elämääni, mutta olen jo liikaakin tottunut tähän. En paljon myöskään käy missään ja niin en tapaa ihmisiä.

Oikeastaan kirjoitan ihan turhasta tähän, kun aloituksessa kysyttiin keinoja ehkäistä yksinäisyyttä. Itse voisin sanoa silti, että kiusaamisen ehkäisy ( tiedän, että se on lähes mahdotonta) olisi varmaan tärkeä keino. Näin moni lapsi ja nuori voisi paremmin nyt ja aikuisena. Lisäksi vanhempien täytyisi tukea lapsiaan ja auttaa. Itse jäin ihan yksin kiusaamisenkin kanssa ja se oli raskasta. Muuten en tiedä sitten mikä auttaisi. Monen "tavallisen" ihmisen on jo vaikeaa saada ystäviä niin sitten minun on siihen verrattuna vielä vaikeampaa. Silti myönnän todellakin omat vikani myös. Ei ole helppoa tutustua keneenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.

Ystävystyminen ei todellakaan vaadi kotinsa avaamista toisille.

Alkumetreillä ei, mutta ajan myötä. Suomessa ei ole sellainen kulttuuri, että käytäisiin ystävien kanssa vain lounailla ja istuttaisiin iltaa ulkona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.

Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.

Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.

Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.

Kylläpäs nyt taas uhriudutaan täysillä. Muut ihmiset eivät ole vastuussa siitä ettei sinulla ole puolisoa, lemmikkieläimiä, lapsia, työ/harradtusporukkas tai ystävää. Jokaisen pitää ne itse löytää- kellekkään niitä ei kotiin toimiteta.

Voisitteko ilkeilijät painua vaikka pihalle ampumaan lokkeja, olisitte hyödyksi. Toisaalta, tuotte esille sitä miten inhottavia jotkut suomalaiset ovat. Ei empatiakykyä. Se on suuri osa ongelmaa. Eri

Se nyt vaan on fakta ettei yksinäiset voi sanella sitä, mitä muiden pitää tehdä ja miten elää. Jos ihminen haluaa "nyhvätä" kotona läheistensä kanssa tai yksin, mikään määrä vinkumista ei pakota häntä kutsumaan kotiinsa ihmisiä joita ei halua tai lähtemään torille istuksimasn.. Kaikki ihmisten välinen kanssakäyminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Kaikki ei kärsi yksinäisyydestä vaikka olisivatkin yksin. Niille joille yksinäisyys on ongelma täytyy itse ne ihmissuhteet ja seuransa hankkia niistä joita kanssakäyminen kiinnostaa. Mikään pakkososiaalisuus ei toimi.

Suljetut porukat, joihin ei hevillä oteta uusia mukaan. Eipä sellaiseen käytännössä enää aikuisena pääse, ainoastaan saattaa saada satunnaista kahvitteluseuraa. Juhannukset ja muut on on vietettävä yksin, jos ei ole päiväkotiajoista onnistanut saamaan tiivistä kaveriporukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.

Ystävystyminen ei todellakaan vaadi kotinsa avaamista toisille.

Alkumetreillä ei, mutta ajan myötä. Suomessa ei ole sellainen kulttuuri, että käytäisiin ystävien kanssa vain lounailla ja istuttaisiin iltaa ulkona.

Ystävien kanssa ei tarvitse olla fyysisesti samassa tilassa. Puhelut, viestittely jne riittää . Ei niitä ystäviä tarvitse kotiinsa kutsua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.

Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.

Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.

Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.

Kylläpäs nyt taas uhriudutaan täysillä. Muut ihmiset eivät ole vastuussa siitä ettei sinulla ole puolisoa, lemmikkieläimiä, lapsia, työ/harradtusporukkas tai ystävää. Jokaisen pitää ne itse löytää- kellekkään niitä ei kotiin toimiteta.

Voisitteko ilkeilijät painua vaikka pihalle ampumaan lokkeja, olisitte hyödyksi. Toisaalta, tuotte esille sitä miten inhottavia jotkut suomalaiset ovat. Ei empatiakykyä. Se on suuri osa ongelmaa. Eri

Se nyt vaan on fakta ettei yksinäiset voi sanella sitä, mitä muiden pitää tehdä ja miten elää. Jos ihminen haluaa "nyhvätä" kotona läheistensä kanssa tai yksin, mikään määrä vinkumista ei pakota häntä kutsumaan kotiinsa ihmisiä joita ei halua tai lähtemään torille istuksimasn.. Kaikki ihmisten välinen kanssakäyminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Kaikki ei kärsi yksinäisyydestä vaikka olisivatkin yksin. Niille joille yksinäisyys on ongelma täytyy itse ne ihmissuhteet ja seuransa hankkia niistä joita kanssakäyminen kiinnostaa. Mikään pakkososiaalisuus ei toimi.

Oletko nyt ymmärtänyt ihan omiasi? Kukaan ei pakota sinua mihinkään. Yksinäisyys Suomessa on yhteiskunnallisen tason ongelma ja täällä pohditaan siihen yleisen tason ratkaisuja, ei sitä että juuri sinä henkilökohtaisesti teet asian X tai Y. Onko sinulla aiheeseen ratkaisuja mielessä? Miten rakennamme yhteiskunnan, joka ei puske esiin yksinäisyyttä tässä mittakaavassa? Mitä yhteiskunnat, jossa yksinäisyys ei ole näin laaja vitsaus, tekevät oikein?