Lue keskustelun säännöt.
Suomalaiset ovat yksinäisiä. Miksi me ei osata hoitaa tätä ongelmaa?
09.07.2022 |
Olisiko tässä ketjussa ideoita, miten voisimme poistaa yksinäisyyttä yhteiskunnan tasolla. Voi toki antaa vinkkejä myös yksilön tasolla. Mutta erityisesti kiinnostaa, miten voisimme luoda ympäristön joka tuottaisi yhteisöllisyyttä? Sellaisella suomalaiseen luonteeseen sopivalla tavalla, meidän näköistämme yhteisöllisyyttä.
Kommentit (386)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On todella vaikeaa löytää ystäviä. Muutin toiselle paikkakunnalle. Olen pienten lasten äiti, joten uskoin sitä kautta tutustuvani uusiin ihmisiin ja perheisiin. Toki korona pilasi aika paljon, mutta kyllä ihmiset ovat niin kiireisiä omissa elämissään ilmeisesti, ettei ole aikaa ja tilaa muille. Oudointa on, että aikuiset äidit puhuvat kun olisi niin kiva nähdä, mutta yksi toisensa jälkeen ghostaa eikä vastaa mitään kun yrittää ehdottaa tapaamista.
Mulla on tärkeitä lapsuuden ja nuoruuden ystäviä vuosien takaa entisellä kotipaikkakunnalla, joten en ihan allekirjoita tuota edellisten kommenttia, että itsessäni olisi ihan kauheasti ainakaan vikaa.
Koen itseni yksinäiseksi kun ei ole ihmisiä, joiden kanssa viettää livenä aikaa. Pelkään, että se periytyy lapsille kun ei ole lapsillakaan vielä omia kavereita.
Et siis osaa asennoitua siihen, että muillakin on oma perhe, elämä ja arki, vaan odotat, että heillä olisi hyvin aikaa hengata sinun kanssasi silloin kun sinulle sopii. Teetkö kaiken hankalaksi ja yrität sitoa muita ihmisiä liikaa sinuun ja sinun kanssasi olemiseen?
Koronaa syytetään nyt paljon ystävättömyydestä, mutta ei se oikeasti ole juurikaan mitään vaikuttanut. Ihan samalla tavalla ainakin minä olen ollut lasten ja perheeni kanssa ulkona, kävelyillä, leikkipuistoissa ja muualla kuin aikaa ennen koronaakin. Kotiini en muita kutsunut, mutta ulkona olimme muiden äitien ja perheiden kanssa yllin kyllin ja se riitti hyvin ylläpitämään ystävyyttä.
No olipas kummallista ja ikävää päättelyä. Millä perustein arvelit, että yrittäisin sitoa muita itseeni?
Koronaan viittasin lähinnä siinä, että kerhot on olleet suljettuina ja tapaamisia tulee aina peruttua kun jollain lapsella nenä vuotaa. Siinä on jokseenkin vaikea solmia uusia suhteita.
Sen lisäksi jos ehdottamani aika ei sovi, niin normaali ihminen sanoisi, että ei nyt käy, mutta sopisiko silloin ja silloin? Tai ei ainakaan teeskentelisi, että olisi kiva nähdä jos ei aio sitten mitään vastata jos toinen jotain ehdottaa.
Tuntuu aika ikävältä, että avaudun yksinäisyyden tunteesta ja sinä tulet pätemään, että sulla kyllä on kavereita joita tapaat ja muillakin näin siis pitäisi olla.
Tai ehkä sulla meni vain ohi tuo mun pointti uudesta paikkakunnasta? On aika vaikeaa ylläpitää suhteita, joita ei vielä ole. Toisin kuin sinulla.
Minä muutin puolisoni perässä uudelle paikkakunnalle neljä vuotta sitten. En tuntenut täältä ketään hänen lisäkseen. Ensimmäiset naamatutut tulivat lähistöllä asuvista naisista, joilla oli koiria, kuten minullakin. Ei se ystävyyttä tietenkään ollut, mutta tuttavuutta, vaihdettiin muutama sana kun tavattiin ja vaihdettiin yhteystietojakin, kun sovittiin jostain, olisiko ollut että he hakivat meiltä omenoita tms. Puolisoni ei tuntenut heitä entuudestaan. Sen jälkeen tutustuin naapuriin, jonka puolisoni jo tunsi ja hänen kanssaan on joskus käyty koiralenkillä, enimmäkseen pidämme yhteyttä vain somen kautta jos on ilmoitettavaa tms. Hänen puolisoaan näen harva se ilta koiraa ulkoiluttaessani ja vaihdamme aina muutaman sanan. Hän kävi meillä kotivahtina viimeksi, kun olimme reissussa.
Heti muutettuani liityin paikalliseen oman puolueeni paikallisyhdistykseen. Sieltä tuli heti tuttuja, samoin piiristä, johon yhdistys kuuluu. Sitten lähdin paikallispolitiikkaan mukaan ja tuttavapiirini laajeni valtavasti. Nyt en muista milloin olisin viimeksi käynyt kyläkeskuksessa näkemättä siellä jotakin tuttua.
Läheistä ystävää en kenestäkään näistä halua, mutta jotkut ovat tulleet läheisiksi tuttaviksi; on sovittu yhteisistä ulkoilulenkeistä ja pidetty yhteyttä somen kautta muissakin kuin "virallisissa" asioissa.
Lasten kanssa eläessä ei tietenkään ole yhtä helppo lähteä mukaan esimerkiksi yhdistystoimintaan, mutta jos heillä on toinen vanhempi, niin ei sen pitäisi mahdotonta olla. Tietenkään ei tarvitse lähteä mukaan nimenomaan politiikkaan, se voi olla myö Martat, SPR:n paikallisyhdistys tai mikä ikinä onkin omaa arvomaailmaasi lähellä.
eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.
Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.
Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.
Miksi kokeilisin? Minulla on puoliso, lapsia, vanhemmat, työ, harrastuksia, sisaruksia ja ystäviä. Näiden kaikkien lisäksi minulla on iloinen positiivinen mieli, hyvä mielikuvitus ja paaaaljon hyviä kirjoja, joiden kanssa viihdyn liiankin hyvin.
Vastauksestasi huokuu minä-minä-minä ja vain minä -asenne.
Lue enemmän, luulet vähemmän.
Lue vähemmän ja ymmärrä enemmän. Ha. Kaikkea ei voi oppia kirjoista, mutta tätähän sinä pieni et tiennyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa asuessa koin suureksi ongelmaksi, että ihmiset rakastavat nyhvätä kotona ja jos jokin asia pitäisi hoitaa ja se vaivaa, niin mitä tekee suomalainen? Puhuu pahaa selän takana ja jauhaa p.askaa, kun itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla kasvokkain ja nimenomaan positiivisella asenteella ja selvittämällä mistä kenkä puristaa. Mykkyyden sijaan tarvitaan tekoja, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat heikot. En kyllä koskaan saanut selville miksi suomalaiset rakastavat nyhvätä kotona.
Koska koti on paras paikka ja siellä viihdytään?
Ei riitä uskottavaksi perusteluksi. Olen asunut eri maissa ja eri kulttuureissa eikä yhdessäkään niistä ole samanlaista nyhväyskulttuuriä mitä Suomessa koin.
Olen asunut Suomen lisäksi vain Saksassa ja Jenkeissä muutamassa eri kaupungissa ja kyllä, niissäkin nyhvättiin kotona. Tottakai ihmisiä oli aina paljon liikkeelläkin, mutta esimerkiksi Ruhrin alueella tuppaa asumaan saman verran ihmisiä kuin koko Suomessa ja suurin osa nyhväsi kotosalla.sama juttu esimerkiksi Piilaaksossa tai San Diegossa marraskuussa, kotona nyhvättiin, ei missään kahviloissa tai kylillä... eli juu, täsmälleen samanlaista on muuallakin kuin Suomessa ja hyvä niin.
Minulle oma koti on paras paikka. Heti toisena tulee oma mökki. En kaipaa kotiini tai mökille oikeastaan ketään kyläilemään, vaan haluan vain olla oman perheeni ja ajatusteni kanssa. Teen sosiaalista työtä ja se riittää hyvin. Ystävieni kanssa voin puhua puhelimessa ja laittaa viestejä, en tarvitse heitä viereeni. Voin oikein hyvin olla mökilläkin vaikka viikon yksinäni ja en koe oloani yksinäiseksi, vaikka en juttelisi kenenkään kanssa.
Hyvä niin?? Mitä mä just luin?! Olet aivan varmasti ääri-introvertti etkä osaa asettua muiden yksinäisten saappaisiin. Olen järkyttynyt. Ei ikinä eikä todellakaan hyvä niin. Ugh olen puhunut.
Jokaisella on vastuu itsestään. Yksinäiset eivät voi kaataa vastuuta yksinäisyydestään muiden ihmisten niskaan. Ne toiset eivät ole velkaa teille aikaansa tai edes huomiotaan. Jokainen saa viihtyä yksin tai oman perheensä kanssa kotonaan tai missä tahtoo eikä tarvitse siihen muita kutsua mikäli ei halua. Seurankipeät saavat ihan itse etsiä seuransa niistä toisista seurankipeistä. Aikoihin on eletty kun ihmisiä yritetään syyllistää kotonaan viihtymistä.k
Itsehän olet ainoa joka tässä syyllistää. Et näe ratkaisuja vaan syytät ja haukut yksinäisiä ties miksi. Eivät yksinäiset ketään syytä ja ovat varmasti tehneet kaikkensa löytääkseen oikeita ystäviä ja pysyvää seuraa, mutta jotain syystä se ei ole onnistunut ja onnistuu vielä huonommin syyttelemällä ja puskemalla yksinäisten niskaan.
Kukaan ei voi velvoittaa muita ihmisiä poistamaan oman yksinäisyytensä. Kyllähän tässä yksinäiset syyllistää toisia ihmisiä esim kotonaan viihtymistä . Ratkaisu yksinäisyyteen ei ole se, että yritetään pakottaa ihmisiä sellaiseen mitä he ei halua tehdä . Kuten todettu, jokaisen pitää itse rakentaa se oma elämä hyväksi. Etsiä ne ihmiset joilla itsellään on halua ystävystyä. Ystävyyttä ja yhteisöllisyyttä ei voi pakottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.
Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.
Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.
Vapaaehtoistoiminta? Yhdistystoiminta, jokin sellainen, mikä on juuri sinun arvojesi mukaista? Oletko kokeillut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat muutenkin passivoituneet. Olisi helppoa löytää ystäviä, jos yleinen vire olisi se, että jokainen tekee ns. osansa ja kannattelee sosiaalisia tilanteita, ehdottaa tapaamisia jne. Tuntuu että esimerkiksi opiskeluporukassa ihmiset kyllä mielellään lähtevät mukaan, jos joku tekee koko työn heidänkin puolestaan ja hoitaa hommat. Ei kukaan sellaista yksin jaksa, jos muut vain passiivisesti saapuvat paikalle kerta toisensa jälkeen.
Kannattaa pikkuhiljaa ymmärtää että ihmiset ovat erilaisia. Kaikkia ei kiinnosta olla sosiaalisissa tilanteissa ollenkaan ja tuollaiset vaatimukset koetaan ylimääräiseksi riesaksi. Jos ei kiinnosta tavata niin tietenkään ei ehdoteta tapaamisia. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Ystävystyminen ei todellakaan vaadi kotinsa avaamista toisille.
Alkumetreillä ei, mutta ajan myötä. Suomessa ei ole sellainen kulttuuri, että käytäisiin ystävien kanssa vain lounailla ja istuttaisiin iltaa ulkona.
Kerroin tuolla monta sivua sitten, että minulla on ollut kaksi läheistä ystävää. Toinen asuu satojen kilometrien päässä ja tapaamme korkeintaan kerran vuodessa, toisen kanssa yhteys on viime vuosina katkennut, koska minä muutin toiselle paikkakunnalle ja hänelle tapahtui samoihin aikoihin iso elämänmuutos. Joka tapauksessa, kaikkien niiden vuosien aikana, jotka olimme todella läheiset ystävät (sitten kun emme enää työskennelleet yhdessä, soittelimme päivittäin ja tapasimme viikottain ja kerroimme toisillemme kaikki ne asiat, joita vain sydänystävien välillä kerrotaan), hän kävi yhden kerran kotonani. Minä kävin yhden kerran, en muista miksi, hänen kotinsa pihassa. Me tapasimme lähes aina kahvilla töiden jälkeen, joskus käytiin syömässä, pari kertaa vuodessa baarissa ja muutaman kerran viikonloppulomalla Tallinnassa (jossa meillä oli hotellissa erilliset huoneet).
Eli kyllä. Suomessakin on sellainen kulttuuri, että tavataan ystäviä vain kodin ulkopuolella.
eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle on luontevampaa keskustella miesten kanssa. Mulla oli lapsena poikia kavereina, opiskelin ja olen työskennellyt miehisellä alalla. Ongelmana on, että ei miehet halua olla mun kanssa kavereita. Joko ne haluavat seksiä/parisuhteen. Monet naiset taas pitävät mua outona. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa asuessa koin suureksi ongelmaksi, että ihmiset rakastavat nyhvätä kotona ja jos jokin asia pitäisi hoitaa ja se vaivaa, niin mitä tekee suomalainen? Puhuu pahaa selän takana ja jauhaa p.askaa, kun itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla kasvokkain ja nimenomaan positiivisella asenteella ja selvittämällä mistä kenkä puristaa. Mykkyyden sijaan tarvitaan tekoja, etenkin jos sosiaaliset taidot ovat heikot. En kyllä koskaan saanut selville miksi suomalaiset rakastavat nyhvätä kotona.
Koska koti on paras paikka ja siellä viihdytään?
Ei riitä uskottavaksi perusteluksi. Olen asunut eri maissa ja eri kulttuureissa eikä yhdessäkään niistä ole samanlaista nyhväyskulttuuriä mitä Suomessa koin.
Olen asunut Suomen lisäksi vain Saksassa ja Jenkeissä muutamassa eri kaupungissa ja kyllä, niissäkin nyhvättiin kotona. Tottakai ihmisiä oli aina paljon liikkeelläkin, mutta esimerkiksi Ruhrin alueella tuppaa asumaan saman verran ihmisiä kuin koko Suomessa ja suurin osa nyhväsi kotosalla.sama juttu esimerkiksi Piilaaksossa tai San Diegossa marraskuussa, kotona nyhvättiin, ei missään kahviloissa tai kylillä... eli juu, täsmälleen samanlaista on muuallakin kuin Suomessa ja hyvä niin.
Minulle oma koti on paras paikka. Heti toisena tulee oma mökki. En kaipaa kotiini tai mökille oikeastaan ketään kyläilemään, vaan haluan vain olla oman perheeni ja ajatusteni kanssa. Teen sosiaalista työtä ja se riittää hyvin. Ystävieni kanssa voin puhua puhelimessa ja laittaa viestejä, en tarvitse heitä viereeni. Voin oikein hyvin olla mökilläkin vaikka viikon yksinäni ja en koe oloani yksinäiseksi, vaikka en juttelisi kenenkään kanssa.
Hyvä niin?? Mitä mä just luin?! Olet aivan varmasti ääri-introvertti etkä osaa asettua muiden yksinäisten saappaisiin. Olen järkyttynyt. Ei ikinä eikä todellakaan hyvä niin. Ugh olen puhunut.
Jokaisella on vastuu itsestään. Yksinäiset eivät voi kaataa vastuuta yksinäisyydestään muiden ihmisten niskaan. Ne toiset eivät ole velkaa teille aikaansa tai edes huomiotaan. Jokainen saa viihtyä yksin tai oman perheensä kanssa kotonaan tai missä tahtoo eikä tarvitse siihen muita kutsua mikäli ei halua. Seurankipeät saavat ihan itse etsiä seuransa niistä toisista seurankipeistä. Aikoihin on eletty kun ihmisiä yritetään syyllistää kotonaan viihtymistä.k
Itsehän olet ainoa joka tässä syyllistää. Et näe ratkaisuja vaan syytät ja haukut yksinäisiä ties miksi. Eivät yksinäiset ketään syytä ja ovat varmasti tehneet kaikkensa löytääkseen oikeita ystäviä ja pysyvää seuraa, mutta jotain syystä se ei ole onnistunut ja onnistuu vielä huonommin syyttelemällä ja puskemalla yksinäisten niskaan.
Kukaan ei voi velvoittaa muita ihmisiä poistamaan oman yksinäisyytensä. Kyllähän tässä yksinäiset syyllistää toisia ihmisiä esim kotonaan viihtymistä . Ratkaisu yksinäisyyteen ei ole se, että yritetään pakottaa ihmisiä sellaiseen mitä he ei halua tehdä . Kuten todettu, jokaisen pitää itse rakentaa se oma elämä hyväksi. Etsiä ne ihmiset joilla itsellään on halua ystävystyä. Ystävyyttä ja yhteisöllisyyttä ei voi pakottaa.
Kommentoin toisena tähän ettei voikaan ja en kärsi yksinäisyydestä, mutta onhan se ongelma kotimaassa ja maailmalla. Raamatussakin sanotaan, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Ihmisten olisi hyvä oppia elämään yhdessä olivat kuinka introvertteja tai mitä muita tahansa. Syyttely suuntaan tai toiseen ei auta ketään, mutta sopu sijaa antaa. Amen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat muutenkin passivoituneet. Olisi helppoa löytää ystäviä, jos yleinen vire olisi se, että jokainen tekee ns. osansa ja kannattelee sosiaalisia tilanteita, ehdottaa tapaamisia jne. Tuntuu että esimerkiksi opiskeluporukassa ihmiset kyllä mielellään lähtevät mukaan, jos joku tekee koko työn heidänkin puolestaan ja hoitaa hommat. Ei kukaan sellaista yksin jaksa, jos muut vain passiivisesti saapuvat paikalle kerta toisensa jälkeen.
Kannattaa pikkuhiljaa ymmärtää että ihmiset ovat erilaisia. Kaikkia ei kiinnosta olla sosiaalisissa tilanteissa ollenkaan ja tuollaiset vaatimukset koetaan ylimääräiseksi riesaksi. Jos ei kiinnosta tavata niin tietenkään ei ehdoteta tapaamisia. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää?
Tässä tapauksessa porukka on toivonut tapaamisia ja valitellut yksinäisyyttään. Kyse on passiivisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Suljetut porukat, joihin ei hevillä oteta uusia mukaan. Eipä sellaiseen käytännössä enää aikuisena pääse, ainoastaan saattaa saada satunnaista kahvitteluseuraa. Juhannukset ja muut on on vietettävä yksin, jos ei ole päiväkotiajoista onnistanut saamaan tiivistä kaveriporukkaa.
Olen jälleen eri mieltä. Elämässäni ei ole 80-luvun puolivälin jälkeen ollut yhtäkään sellaista ihmistä, jonka olisin tuntenut koulusta (edes lukiosta, saati alemmilta asteilta) alkaen. Some-tuttavana on yksi, häntä en ole tavannut livenä vuosikausiin. Silti olisin aivan varmasti saanut juhannukseksi seuraa silloin, kun olin yksinelävä (so. asuin yksin enkä ollut parisuhteessa). Kaikki nykyiset tuttavani ja ystäväni ovat sellaisia, joihin olen tutustunut aikuisena.
eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.
Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.
Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.
Miksi kokeilisin? Minulla on puoliso, lapsia, vanhemmat, työ, harrastuksia, sisaruksia ja ystäviä. Näiden kaikkien lisäksi minulla on iloinen positiivinen mieli, hyvä mielikuvitus ja paaaaljon hyviä kirjoja, joiden kanssa viihdyn liiankin hyvin.
Vaikutat introvertilta ja järkiperäiseltä ihmiseltä, mutta koska mainitsit kirjat niin luehan joku mainio opas miten kasvattaa empatiakykyäsi. Se kun sinulta puuttuu täysin. Otatko esim lapsiasi syliin ja lohdutat kun nämä itkevät? Tuskin..selität vaan jotain ettei tunteita saa näyttää. Järki-ihmiset ovat kylmiä ja heille empatiakyky ja sääli ovat sairauksia.
Lapsistani kaksi on jo aikuisia ja meillä on erittäin hyvät välit. Olemme tälläkin hetkellä mökillä koko porukka. Kiitoksia siis vain kysymästä, mutta meidän perheellä kaikki asiat ovat hyvin. Rakkaudella!
Vierailija kirjoitti:
Mulle on luontevampaa keskustella miesten kanssa. Mulla oli lapsena poikia kavereina, opiskelin ja olen työskennellyt miehisellä alalla. Ongelmana on, että ei miehet halua olla mun kanssa kavereita. Joko ne haluavat seksiä/parisuhteen. Monet naiset taas pitävät mua outona. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kyllä. Tietyssä iässä tajusin, ettei miesten kanssa kaveeraus onnistu. Kyse ei ole siitä, etten haluaisi naiskavereita, jostain syystä en vain osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.
Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.
Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.
Kylläpäs nyt taas uhriudutaan täysillä. Muut ihmiset eivät ole vastuussa siitä ettei sinulla ole puolisoa, lemmikkieläimiä, lapsia, työ/harradtusporukkas tai ystävää. Jokaisen pitää ne itse löytää- kellekkään niitä ei kotiin toimiteta.
Voisitteko ilkeilijät painua vaikka pihalle ampumaan lokkeja, olisitte hyödyksi. Toisaalta, tuotte esille sitä miten inhottavia jotkut suomalaiset ovat. Ei empatiakykyä. Se on suuri osa ongelmaa. Eri
Se nyt vaan on fakta ettei yksinäiset voi sanella sitä, mitä muiden pitää tehdä ja miten elää. Jos ihminen haluaa "nyhvätä" kotona läheistensä kanssa tai yksin, mikään määrä vinkumista ei pakota häntä kutsumaan kotiinsa ihmisiä joita ei halua tai lähtemään torille istuksimasn.. Kaikki ihmisten välinen kanssakäyminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Kaikki ei kärsi yksinäisyydestä vaikka olisivatkin yksin. Niille joille yksinäisyys on ongelma täytyy itse ne ihmissuhteet ja seuransa hankkia niistä joita kanssakäyminen kiinnostaa. Mikään pakkososiaalisuus ei toimi.
Oletko nyt ymmärtänyt ihan omiasi? Kukaan ei pakota sinua mihinkään. Yksinäisyys Suomessa on yhteiskunnallisen tason ongelma ja täällä pohditaan siihen yleisen tason ratkaisuja, ei sitä että juuri sinä henkilökohtaisesti teet asian X tai Y. Onko sinulla aiheeseen ratkaisuja mielessä? Miten rakennamme yhteiskunnan, joka ei puske esiin yksinäisyyttä tässä mittakaavassa? Mitä yhteiskunnat, jossa yksinäisyys ei ole näin laaja vitsaus, tekevät oikein?
Kyllähän tässä yritetään vastuuttaa kotonaan viihtyviä ja niitä jotka ei kaipaa yhteisellisyyttä. Pointtini on ettei yhteiskunta , yksinäiset tai kukaan muukaan voi pakottaa ihmisiä olemaan sosiaalisempia ja ystävystymään yksinäisten kanssa. Tai käyttämään aikaansa muiden hyväksi. Sen yksinäisen pitää itse osallistua esim harrastuksiin tai yhdistoimintaan ja yhdessätekemisen kautta saada haluamansa kontaktit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat muutenkin passivoituneet. Olisi helppoa löytää ystäviä, jos yleinen vire olisi se, että jokainen tekee ns. osansa ja kannattelee sosiaalisia tilanteita, ehdottaa tapaamisia jne. Tuntuu että esimerkiksi opiskeluporukassa ihmiset kyllä mielellään lähtevät mukaan, jos joku tekee koko työn heidänkin puolestaan ja hoitaa hommat. Ei kukaan sellaista yksin jaksa, jos muut vain passiivisesti saapuvat paikalle kerta toisensa jälkeen.
Kannattaa pikkuhiljaa ymmärtää että ihmiset ovat erilaisia. Kaikkia ei kiinnosta olla sosiaalisissa tilanteissa ollenkaan ja tuollaiset vaatimukset koetaan ylimääräiseksi riesaksi. Jos ei kiinnosta tavata niin tietenkään ei ehdoteta tapaamisia. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää?
Asianhan voi ilmaista ystävällisesti ja avoimesti kertomalla? Ei kukaan lue toisen ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.
Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.
Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.
Kylläpäs nyt taas uhriudutaan täysillä. Muut ihmiset eivät ole vastuussa siitä ettei sinulla ole puolisoa, lemmikkieläimiä, lapsia, työ/harradtusporukkas tai ystävää. Jokaisen pitää ne itse löytää- kellekkään niitä ei kotiin toimiteta.
Voisitteko ilkeilijät painua vaikka pihalle ampumaan lokkeja, olisitte hyödyksi. Toisaalta, tuotte esille sitä miten inhottavia jotkut suomalaiset ovat. Ei empatiakykyä. Se on suuri osa ongelmaa. Eri
Se nyt vaan on fakta ettei yksinäiset voi sanella sitä, mitä muiden pitää tehdä ja miten elää. Jos ihminen haluaa "nyhvätä" kotona läheistensä kanssa tai yksin, mikään määrä vinkumista ei pakota häntä kutsumaan kotiinsa ihmisiä joita ei halua tai lähtemään torille istuksimasn.. Kaikki ihmisten välinen kanssakäyminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Kaikki ei kärsi yksinäisyydestä vaikka olisivatkin yksin. Niille joille yksinäisyys on ongelma täytyy itse ne ihmissuhteet ja seuransa hankkia niistä joita kanssakäyminen kiinnostaa. Mikään pakkososiaalisuus ei toimi.
Oletko nyt ymmärtänyt ihan omiasi? Kukaan ei pakota sinua mihinkään. Yksinäisyys Suomessa on yhteiskunnallisen tason ongelma ja täällä pohditaan siihen yleisen tason ratkaisuja, ei sitä että juuri sinä henkilökohtaisesti teet asian X tai Y. Onko sinulla aiheeseen ratkaisuja mielessä? Miten rakennamme yhteiskunnan, joka ei puske esiin yksinäisyyttä tässä mittakaavassa? Mitä yhteiskunnat, jossa yksinäisyys ei ole näin laaja vitsaus, tekevät oikein?
Kyllähän tässä yritetään vastuuttaa kotonaan viihtyviä ja niitä jotka ei kaipaa yhteisellisyyttä. Pointtini on ettei yhteiskunta , yksinäiset tai kukaan muukaan voi pakottaa ihmisiä olemaan sosiaalisempia ja ystävystymään yksinäisten kanssa. Tai käyttämään aikaansa muiden hyväksi. Sen yksinäisen pitää itse osallistua esim harrastuksiin tai yhdistoimintaan ja yhdessätekemisen kautta saada haluamansa kontaktit.
Ei, ymmärsit taas väärin.
Kapitalismi lisää yksinäisyyttä
Yhteiskunnasta on tulossa koko ajan narsistisempi, eli yksinäisempi.
En voi sietää toisia suomalaisia muuten kuin korkeintaan kirjaimien muodossa näytöllä. Parempi ilman.
No, itse olisin esim lukiossa halunnut olla monellekin ystävä. Kukaan ei vaan tahtonut olla minulle. Näin en todellakaan valinnut seuraani vaan mieluummin minut jätettiin porukasta. Samalla tavalla voi ajatella aikuisenakin. Ei se auta tunkea mihinkään porukkaan tai yrittää olla kenenkään kanssa ystävä väkisin. Näin sitä jää helposti yksin. Tietysti tässäkin voi sitten ajatella, että minussa kaikki vika ja olen ihan hirveä ihminen. Näin ei kuitenkaan ole vaan olin itse kiusattu. En siis kohtelisi muita huonosti. Sivusta.