Lue keskustelun säännöt.
Suomalaiset ovat yksinäisiä. Miksi me ei osata hoitaa tätä ongelmaa?
09.07.2022 |
Olisiko tässä ketjussa ideoita, miten voisimme poistaa yksinäisyyttä yhteiskunnan tasolla. Voi toki antaa vinkkejä myös yksilön tasolla. Mutta erityisesti kiinnostaa, miten voisimme luoda ympäristön joka tuottaisi yhteisöllisyyttä? Sellaisella suomalaiseen luonteeseen sopivalla tavalla, meidän näköistämme yhteisöllisyyttä.
Kommentit (386)
hohhoijjaataas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tässä yritetään vastuuttaa kotonaan viihtyviä ja niitä jotka ei kaipaa yhteisellisyyttä. Pointtini on ettei yhteiskunta , yksinäiset tai kukaan muukaan voi pakottaa ihmisiä olemaan sosiaalisempia ja ystävystymään yksinäisten kanssa. Tai käyttämään aikaansa muiden hyväksi. Sen yksinäisen pitää itse osallistua esim harrastuksiin tai yhdistoimintaan ja yhdessätekemisen kautta saada haluamansa kontaktit.
Miksi minun pitäisi osallistua johonkin sellaiseen toimintaan, joka ei kiinnosta minua mitenkään, tai jossa on ihmisiä, jotka ei kiinnosta minua mitenkään.
Aivan naurettavaa, että minun pitäisi väkisin muuttaa itseäni niiden muiden kaltaiseksi, joiden seura minua ei kiinnosta.
Eihän tuossa ole mitään järkeä.
Eihän sinun ole pakko. Jos yksinäisyys vaivaa, sun on löydettävä siihen omat ratkaisut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en vieläkään ymmärrä miten tämä yksinäisyys liittyy yhteiskuntaan. En näe, että yhteiskunnan, valtion, pitäisi tehdä jotain asioita suomalaisten yksinäisyyden poistamiseksi. Miksi tässä halutaan huutaa yhteiskuntaa apuun?
Yhteiskunnallisten ongelmien seuraukset tulevat yhteiskunnan hoidettaviksi. Esimerkiksi yksinäisyys aiheuttaa vakavia terveydellisiä ja sosiaalisia haittoja. Nämä kuormittavat sitten julkista terveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluita. Tämä kaikki vaatii työvoimaa ja rahaa, joista molemmista on puutetta. Sinäkin maksat yksinäisyyden seurauksia maksaessasi veroja.
Asia ei ole yhteiskunnan ratkaistavissa. Yksinäisyys on jokaisen yksinäisen henkilökohtainen ongelma, joka johtuu hänen ominaisuuksistaan ja vuorovaikutustaidoistan. Niinpä ratkaisut tähän ovat yksilökohtaisia. Yhteiskunta ei voi määrätä ,että ihmisillä pitää olla kahdeksan sisarusta, asua kommuunissa tai osallistua yhdistystoimintaan. Ainoa mitä voidaan tehdä on opettaa varhaiskasvatuksessa ja koulussa vuorovaikutustaitoja. Tässäkin toki ollaan pitkälti kotikasvatuksen varassa ja lapsilla on hyvin erilaiset valmiudet oppia.
Hah hah. Yhteiskuntahan nimenomaan sanelee sen, että mitä ihmisen "pitää olla", että hänet hyväksytään yhteisön jäseneksi.
Tuohon muottiin jos et taivu, niin sinua syrjitään aivan varmasti.
Työttömyys on pahin syrjäyttäjä ja yksinäisyyden aiheuttaja. Olisi tärkeää saada kaikki osallistumaan. Nykyään mahdollistetaan työttömyys liian helposti ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on väärin sanoa, että ihmisen pitäisi jotenkin muuttua että saisi ystäviä. Ei pidä. Silloin jos yrittää olla jotain muuta kuin on, ei ainakaan pääse eroon yksinäisyydestä vaan väärässä seurassa oleminen vain lisää yksinäisyyden tunnetta.
Itse ajattelen, että pitää tehdä asioita joista oikeasti pitää ja jotka omien arvojen mukaisia. Silloin on helpompi löytää myös omantyylisiä ihmisiä.
Minunkaan mielestäni luontaisen persoonansa osalta ei pitäisi joutua tekeytymään muuksi kuin mitä on. Itseään (ja vain itseään!) voi kuitenkin kehittää/voi kasvaa ihmisenä, minkä seurauksena suhteet toisiinkin voivat alkaa toimia paremmin.
Minä esim. pienestä pitäen luulin kipeästi kaipaavani syvää ystävyyttä jonkun toisen kanssa, mutta jossain vaiheessa aloin ymmärtää, että todellisuudessa janosin syvää yhteyttä itseeni. Kun ylenpalttinen tarvitsevuuteni muita kohtaan suli pois, alkoi ihmisten olla seurassani helpompi olla.
Myös itsetunnon kehittäminen on ollut tärkeää. Nuorempana nimenomaan esitin muuta kuin olin, koska en uskonut kenenkään hyväksyvän mua ja pitävän musta sellaisena kuin pohjimmiltani olin. Kun opin aidosti arvostamaan itseäni ja pitämään itsestäni, alkoi myös löytyä ne ihmiset, jotka todella haluavat seuraani, ja minä heidän.
Yksi suurimpia kehityskohtiani on ollut tosiasioiden hyväksyntä. On elämän realiteetti, että mitä vanhemmiksi tullaan, sitä vankemmin useimpien ihmisten elämä on asettunut uomiinsa. Ymmärrän ja kestän sen, etten ole ihmisten prioriteettilistalla ensimmäisten joukossa. En enää laske enkä tee tulkintoja siitä, kuinka monta kertaa joku on ottanut yhteyttä minuun, vaan kun siltä tuntuu, otan itse yhteyttä ihmisiin, joista pidän, ja olen iloinen aina, kun joku ehtii ja jaksaa tavata. Olen myös todella kiitollinen harrastus- ja vapaaehtoistyömahdollisuuksista. En enää lataa kaikkia sos. tarpeitani yhteen tai kahteen ihmiseen, vaan riittää, että saan niitä täytettyä palapelinä sieltä täältä.
Tämä. Oma aktiivisuus on tärkeää yksinäisyyden vähentämisessä. Osallistuminen kaikenlaiseen tekemiseen ja ihmisten parissa oleminen. Sieltä niitä tuttavia, kavereita ehkä jopa ystäviä löytyy.
Toki nykyään on myös netissä monenlaisiin asioihin esim harrastuksiin keskittyviä ryhmiä, joista voi löytää samanhenkisiä seuraa ja jopa kumppanin. Itse tunnen pari pariskuntaa ,jotka ovat "tavanneet" WoWssa.
Taas tätä, että pitäisi osallistua johonkiin sellaiseen, mihin ei halua osallistua :D
Minkälainen sukulaissuhde teillä on?
Tässä ketjussa kysyttiin keinoja yksinäisyyden vähentämiseen.
Monille perhe ja sukulaiset ovat tärkeitä, mikä näkyy monissa viesteissä. Ystävät ovat eri asia, vaikka sukulaisenkin kanssa voi olla myös ystävä. Joidenkin lähipiirinkin ihmisten kanssa voi olla välillä vaikeaa. Yhteisymmärrykseen voi silti päästä, jos on tahtoa. On aika vahva teko alkaa karkottaa vaikka lähisukua. Miten kuvaisit omaa toimintaasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi ongelma on se, että yksinäiset voivat olla kranttuja. He haluaisivat tavata niitä sukulaisia ja muita ihmisiä, joita heidän seura ei kiinnosta tai miellytä, kiinnostuksen kohteet, luonne ja henkilökemia ei kohtaa. Sitten, kun seura ei kelpaa, valitetaan yksinäisyyttä, vaikka pitäisi etsiä uusia ihmiskontakteja, sellaisia joiden kanssa kemiat pelaa.
En itsekään jaksa kaikenlaisia ihmisiä. Esim. liian uteliaat, negatiiviset ja fanaattiset idealistit, jotka paasaavat aina "arvoistaan" ja yrittävät manipuloida muita tai vaativat keskustelemaan aiheista, jotka eivät kiinnosta. Heihin on pakko ottaa vähitellen etäisyyttä. Lisäksi jos keskustelun aiheet ovat niitä, joita media rummuttaa koko ajan, se karkottaa äkkiä.
286 oli vastaus tähän viestiin.
Kaffebulla kirjoitti:
Työttömyys on pahin syrjäyttäjä ja yksinäisyyden aiheuttaja. Olisi tärkeää saada kaikki osallistumaan. Nykyään mahdollistetaan työttömyys liian helposti ihmisille.
Jaa, siis pitäisikö työttömät ohjata johonkin hikipajaan tai risusavottaan ilmais työhön? Et oo ehkä huomannut, mutta tässä maassa ei kauheasti ole työtä jolla itsensä elättäisi ilmantukia tarjolla. Ehkä se yksinäisyys on paha, mutta tuo ei ainakaan lisää hyvinvointiani yhtään, päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hohhoijjaataas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.
Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.
Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.
Kylläpäs nyt taas uhriudutaan täysillä. Muut ihmiset eivät ole vastuussa siitä ettei sinulla ole puolisoa, lemmikkieläimiä, lapsia, työ/harradtusporukkas tai ystävää. Jokaisen pitää ne itse löytää- kellekkään niitä ei kotiin toimiteta.
Voisitteko ilkeilijät painua vaikka pihalle ampumaan lokkeja, olisitte hyödyksi. Toisaalta, tuotte esille sitä miten inhottavia jotkut suomalaiset ovat. Ei empatiakykyä. Se on suuri osa ongelmaa. Eri
Se nyt vaan on fakta ettei yksinäiset voi sanella sitä, mitä muiden pitää tehdä ja miten elää. Jos ihminen haluaa "nyhvätä" kotona läheistensä kanssa tai yksin, mikään määrä vinkumista ei pakota häntä kutsumaan kotiinsa ihmisiä joita ei halua tai lähtemään torille istuksimasn.. Kaikki ihmisten välinen kanssakäyminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Kaikki ei kärsi yksinäisyydestä vaikka olisivatkin yksin. Niille joille yksinäisyys on ongelma täytyy itse ne ihmissuhteet ja seuransa hankkia niistä joita kanssakäyminen kiinnostaa. Mikään pakkososiaalisuus ei toimi.
Oletko nyt ymmärtänyt ihan omiasi? Kukaan ei pakota sinua mihinkään. Yksinäisyys Suomessa on yhteiskunnallisen tason ongelma ja täällä pohditaan siihen yleisen tason ratkaisuja, ei sitä että juuri sinä henkilökohtaisesti teet asian X tai Y. Onko sinulla aiheeseen ratkaisuja mielessä? Miten rakennamme yhteiskunnan, joka ei puske esiin yksinäisyyttä tässä mittakaavassa? Mitä yhteiskunnat, jossa yksinäisyys ei ole näin laaja vitsaus, tekevät oikein?
Kyllähän tässä yritetään vastuuttaa kotonaan viihtyviä ja niitä jotka ei kaipaa yhteisellisyyttä. Pointtini on ettei yhteiskunta , yksinäiset tai kukaan muukaan voi pakottaa ihmisiä olemaan sosiaalisempia ja ystävystymään yksinäisten kanssa. Tai käyttämään aikaansa muiden hyväksi. Sen yksinäisen pitää itse osallistua esim harrastuksiin tai yhdistoimintaan ja yhdessätekemisen kautta saada haluamansa kontaktit.
Miksi minun pitäisi osallistua johonkin sellaiseen toimintaan, joka ei kiinnosta minua mitenkään, tai jossa on ihmisiä, jotka ei kiinnosta minua mitenkään.
Aivan naurettavaa, että minun pitäisi väkisin muuttaa itseäni niiden muiden kaltaiseksi, joiden seura minua ei kiinnosta.
Eihän tuossa ole mitään järkeä.
Oletat että muiden pitää muuttua sinun kaltaiseksi ja ryhtyä poistamaan sinun yksinäisyyttäsi?
Kohtele muita kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.
Jos olet kateellinen opettele käsittelemään sitä niin,että et myrkytä omaa ja toisen mieltä.
Älä aseta ihmisiä paremmuus järjestykseen minkään asian perusteella. Anna sama arvo jokaiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma tuntuisi monella olevan se, että ihmisiin kyllästytään nopeasti mutta yksinkään ei ole sitten kiva olla.
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen sukulaissuhde teillä on?
Tässä ketjussa kysyttiin keinoja yksinäisyyden vähentämiseen.
Monille perhe ja sukulaiset ovat tärkeitä, mikä näkyy monissa viesteissä. Ystävät ovat eri asia, vaikka sukulaisenkin kanssa voi olla myös ystävä. Joidenkin lähipiirinkin ihmisten kanssa voi olla välillä vaikeaa. Yhteisymmärrykseen voi silti päästä, jos on tahtoa. On aika vahva teko alkaa karkottaa vaikka lähisukua. Miten kuvaisit omaa toimintaasi?
Sukulainen voi olla hyvä ystävä. Hyvä ystävä voi olla sukulainen. Nämä eivät sulje toisiaan pois.
Jotenkin kokisin, että on ihan hyvä osata asettaa rajoja ja pitää vähän hengitysrakoa sellaisiin sukulaisiin, jotka aiheuttavat itselle vain negatiivista oloa eivätkä tuo mitään positiivista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en vieläkään ymmärrä miten tämä yksinäisyys liittyy yhteiskuntaan. En näe, että yhteiskunnan, valtion, pitäisi tehdä jotain asioita suomalaisten yksinäisyyden poistamiseksi. Miksi tässä halutaan huutaa yhteiskuntaa apuun?
Yhteiskunnallisten ongelmien seuraukset tulevat yhteiskunnan hoidettaviksi. Esimerkiksi yksinäisyys aiheuttaa vakavia terveydellisiä ja sosiaalisia haittoja. Nämä kuormittavat sitten julkista terveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluita. Tämä kaikki vaatii työvoimaa ja rahaa, joista molemmista on puutetta. Sinäkin maksat yksinäisyyden seurauksia maksaessasi veroja.
Asia ei ole yhteiskunnan ratkaistavissa. Yksinäisyys on jokaisen yksinäisen henkilökohtainen ongelma, joka johtuu hänen ominaisuuksistaan ja vuorovaikutustaidoistan. Niinpä ratkaisut tähän ovat yksilökohtaisia. Yhteiskunta ei voi määrätä ,että ihmisillä pitää olla kahdeksan sisarusta, asua kommuunissa tai osallistua yhdistystoimintaan. Ainoa mitä voidaan tehdä on opettaa varhaiskasvatuksessa ja koulussa vuorovaikutustaitoja. Tässäkin toki ollaan pitkälti kotikasvatuksen varassa ja lapsilla on hyvin erilaiset valmiudet oppia.
Kyllä sitä yhteiskunnallista muutosta vaan vaaditaan tekopyhästi silloin kun on kyse jostain hitsin feminismistä, metoosta, rasismista, monikulttuurisuudesta ynnä muusta. Muualta osin ei sitten vaaditakkaan...
No mitä yhteiskunnan pitäisi tehdä? Järjestää yksinäisille paikkoja ja tapahtumia, joissa he voisivat kohdata toisiaan ja tutustua? Mutta kun tässäkin ketjussa on todettu, että "miksi pitäisi osallistua johonkin, mikä ei yhtään kiinnosta". Kyllä niitä ilmaisia osallistumisen ja tutustumisen paikkoja on tälläkin hetkellä tarjolla mielin määrin, mutta jos mihinkään ei mene, mikään ei kiinnosta ja kaikki on pakkopullaa, niin ei tietenkään niistä ole mitään hyötyä.
hohhoijjaataas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elämä keskittyy kotiin. Ystävystyminen vaatii kodin avaamisen toiselle. Lempeämmän ilmaston maissa eletään ulkona. Espanjassa oli kiva katsoa kun mummot ja papat otti tuolin ja meni pihalle istumaan. Siellä ne istui yhdessä ja illan mittaan mukaan liittyi muitakin. Siellä minä haluan mummona olla.
Minä en. En odota, että muut tekevät minusta onnellisen, vaan huolehdin siitä, että sisältäni löytyvät omat onnellisuuden avaimet.
Ehkä yksinäiset eivät ole onnellisia yleensäkään? Ehkä he eivät pärjää itsensä kanssa? Ja jos joku ei pärjää edes itsensä kanssa, niin ei hänellä ole silloin muillekaan mitään annettavaa. Jos yksinäiset sysäävät onnellisuutensa muiden harteille, niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla hyvää tulosta. En usko, että he voivat koskaan löytää vierelleen ihmistä, joka kelpaisi heille sellaisena kuin ihminen on, koska heillä on mielessään toiselle omat sääntönsä ja toimintatavat miten tämän pitää toimia. Jos ja kun toinen ihminen sitten tekee tai sanoo jotain väärin, niin siitähän nousee älämölö.
Kokeile elää 30 vuotta yksin ilman rakastavaa puolisoa, ilman lemmikkiä, ilman lapsia, ilman työ-harrasteporukkaa ja ilman yhtäkään oikeaa ystävää. Ilman sukulaisia. Ainoat sosiaaliset kontaktisi ovat kaupan kassa ja tk-lääkäri. Ei paljoa hymyilytä.
Kylläpäs nyt taas uhriudutaan täysillä. Muut ihmiset eivät ole vastuussa siitä ettei sinulla ole puolisoa, lemmikkieläimiä, lapsia, työ/harradtusporukkas tai ystävää. Jokaisen pitää ne itse löytää- kellekkään niitä ei kotiin toimiteta.
Voisitteko ilkeilijät painua vaikka pihalle ampumaan lokkeja, olisitte hyödyksi. Toisaalta, tuotte esille sitä miten inhottavia jotkut suomalaiset ovat. Ei empatiakykyä. Se on suuri osa ongelmaa. Eri
Se nyt vaan on fakta ettei yksinäiset voi sanella sitä, mitä muiden pitää tehdä ja miten elää. Jos ihminen haluaa "nyhvätä" kotona läheistensä kanssa tai yksin, mikään määrä vinkumista ei pakota häntä kutsumaan kotiinsa ihmisiä joita ei halua tai lähtemään torille istuksimasn.. Kaikki ihmisten välinen kanssakäyminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Kaikki ei kärsi yksinäisyydestä vaikka olisivatkin yksin. Niille joille yksinäisyys on ongelma täytyy itse ne ihmissuhteet ja seuransa hankkia niistä joita kanssakäyminen kiinnostaa. Mikään pakkososiaalisuus ei toimi.
Oletko nyt ymmärtänyt ihan omiasi? Kukaan ei pakota sinua mihinkään. Yksinäisyys Suomessa on yhteiskunnallisen tason ongelma ja täällä pohditaan siihen yleisen tason ratkaisuja, ei sitä että juuri sinä henkilökohtaisesti teet asian X tai Y. Onko sinulla aiheeseen ratkaisuja mielessä? Miten rakennamme yhteiskunnan, joka ei puske esiin yksinäisyyttä tässä mittakaavassa? Mitä yhteiskunnat, jossa yksinäisyys ei ole näin laaja vitsaus, tekevät oikein?
Kyllähän tässä yritetään vastuuttaa kotonaan viihtyviä ja niitä jotka ei kaipaa yhteisellisyyttä. Pointtini on ettei yhteiskunta , yksinäiset tai kukaan muukaan voi pakottaa ihmisiä olemaan sosiaalisempia ja ystävystymään yksinäisten kanssa. Tai käyttämään aikaansa muiden hyväksi. Sen yksinäisen pitää itse osallistua esim harrastuksiin tai yhdistoimintaan ja yhdessätekemisen kautta saada haluamansa kontaktit.
Miksi minun pitäisi osallistua johonkin sellaiseen toimintaan, joka ei kiinnosta minua mitenkään, tai jossa on ihmisiä, jotka ei kiinnosta minua mitenkään.
Aivan naurettavaa, että minun pitäisi väkisin muuttaa itseäni niiden muiden kaltaiseksi, joiden seura minua ei kiinnosta.
Eihän tuossa ole mitään järkeä.
Ei tietenkään tarvitse osallistua, mutta missä ihmeessä sitten kohtaat ihmisiä, joista mahdollisesti voisi tulla uusia tuttavia tai jopa ystäviä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhummeko absoluuttisesta yksinäisyydestä (ei kavereita, perhettä, tuttuja, kumppania) vai lähinnä yksinäisyyden tunteesta, vaikka sulla olisikin kavereita ja lähipiiriä?
Koska yksinäisyyden tunteeseen tuskin voidaan apua saada, kun silloin pitäisi kokea olevansa ymmärretty ja tunte kuuluvansa porukkaan. Absoluuttiseen yksinäisyyteen sen sijaan voidaan tietenkin yrittää koota näitä "absoluuttisen yksinäisiä" vaikka yhteen. Toinen juttu on, tuottaako se mitään tuloksia.
En puhu syrjäytyneistä (absoluuttisesta yksinäisyydestä), vaan ihan tavallisista ihmisistä. Hyvin moni tuntuu olevan yksinäinen. Ihmissuhteita löytyy, mutta ne ovat jotenkin löyhiä ja "kaikki pärjäävät omillaan". Harvalla on läheiset verkostot esim. perheeseen tai sukuun. Ap
Tämä on asia, johon on mahdollista vaikuttaa. Tapa, millä vaikutetaan, on oma esimerkki. Jos ei omaan sukuunsa olekaan mitään suhteita, voi pitää huolta omista lapsistaan ja huolehtia, että heillä sentään on nyt ja tulevaisuudessa läheiset ja lämpimät välit toisiinsa. Opettaa lapsensa pienestä pitäen siihen, että kaikki päivät vuodessa ei ole samanlaisia. Että on myös juhlapäiviä kuten vappu, joulu jne. Vaikka lasten ollessa pieniä viettäisikin nämä juhlat vain oman perheen kesken, silti tekee juhlapäivistä arjesta poikkeavat. Kun lapset tulevat teini-ikään, kutsutaan esim vappulounaalle teinien tyttö/poikaystävätkin. Aikanaan sitten lasten puolisot ja lapsetkin. Näin luodaan perinteitä ja perinteet ovat pohjana yhteisöllisyydelle. Jos mitään ei koskaan juhlisteta vaan kaikki juhlapyhät ovat samanlaisia kuin tavalliset sunnuntait, perinteitä ei synny.
Vanhempani muuttivat maalta Helsinkiin vuonna 1952 ja alussa vietettiin juhlapyhät oman perheen kesken. Mutta kun me tyttäret kasvoimme ja pariuduimme, perhe kasvoi. Edelleen viettiin juhlapyhät yhdessä. Syntyi lapsia, jotka nyt ovat jo aikuisia, parisuhteissa ja heillä lapsia. Edelleen vietetään juhlapäiviä yhdessä, vaikka vanhimmat ovat jo yli 90-vuotiaita ja nuorimmat alle kouluikäisiä. Yhteisöllisyys on hyvin pitkälti opittu tapa ja tavallisimmin se opitaan lapsuudenkodissa. Omien vanhempien esimerkillä. Sinä voit olla se, joka aloitat perinteiden ja yhteisöllisyyden luomisen.
Mietin, miten yhteiskunta voisi vaikuttaa asiaan. Meillä on jo nyt paljon paikkoja, joissa voi tavata muita ihmisiä. Lisäksi on rakennettu mm senioriasuntoja, joissa on yhteisiä tiloja, joissa tavata muita talossa asuvia. En tiedä, kuinka aktiivisessa käytössä nuo tilat ovat, koska en itse asu senioritalossa. Ja muutenkin mietin, että senioritaloihin taidetaan muuttaa lähinnä asuntojen esteettömyyden eikä seuranpuutteen vuoksi. Kommuuniasuminenkaan ei taida houkutella tavallista suomalaista.
Suomessa on yksinäisiä siinäkin ikäluokassa, joka on mennyt päiväkotiin jo parivuotiaina. On siis ollut leikkiseuraa ensin päiväkodissa ja sitten koulussa. Opettajat ovat huolehtineet, että ketään ei jätetä yksin. Ikävä kyllä lasten tullessa noin 10-vuotiaiksi heistä alkaa kasvaa erilaisia ihmisiä. Enää ei kaveriksi riitä, että ollaan samalla hiekkalaatikolla ja molemmilla on ämpäri ja lapio. Lapset alkavat ennen yläkouluikää valita kavereikseen sellaisia, joilla on samoja kiinnostuksen kohteita. Eikä enää ole aikuista, joka määräisi jonkun toisen lapsen olemaan kanssasi. Pitääkin siis panostaa varhaiskasvatukseen. Opettaa lapsille, miten ystävyyssuhteita luodaan ja miten niitä ylläpidetään. Sosiaalisia taitoja, jotta lapsi vaikkapa muuton jälkeen osaa solmia uusia ystävyyssuhteita uudessa asuinpaikassaan. Jos toisen kanssa on vain yksi yhteinen asia (sama päiväkotiryhmä, sama koululuokka tms) ja ko asia poistuu, myös kyseinen ihmissuhde helposti päättyy. Ja vaikka olisi muitakin yhdistäviä asioita ja toinen olisi tosi hyvä ystävä, niin lasten kohdalla muutto toiseen kaupunkiin voi katkaista ystävyyssuhteen, jos lapsi on liian pieni kulkemaan matkaa yksin.
Vierailija kirjoitti:
Kohtele muita kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.
Jos olet kateellinen opettele käsittelemään sitä niin,että et myrkytä omaa ja toisen mieltä.
Älä aseta ihmisiä paremmuus järjestykseen minkään asian perusteella. Anna sama arvo jokaiselle.
Tämä! Tai siis nämä!
Se, että yrittää käsitellä omia tunteita ( vaikka just kateuden taik ärtymyksen) rakentavasti on kyllä vaikeaa välillä.
Yhteiskunta voisi ainakin hoitaa mielenterveysasiat kuntoon. Mulla on tuttava, joka on yksinäinen. Ei puolisoa, ei lapsia eikä sukulaisiakaan. Sairastaa masennusta, on sen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Tapaan häntä satunnaisesti ja jos esimerkiksi nähdään kauppakeskuksessa, käydään yhdessä kahvilla. Hänen elämässään ei oikein tapahdu mitään (minkä ymmärrän ihan hyvin) eikä hän jaksa olla oikein kiinnostunutkaan mistään (senkin ymmärrän hyvin). On itsekin sanonut, että saa terapiaa ihan liian vähän. Kun me tapaamme, hän puhuu mulle asioista, joita hänen pitäisi käydä läpi terapeutin kanssa. Kuuntelen häntä, mutta erotessamme mulla on aina tosi uupunut olo. Tämä ihminen voisi olla ihan kiva kaveri ja miksei jopa ystäväkin, jos tapaamisemme olisivat toisenlaisia. En sano, etteikö elämänsä vaikeuksista saisi koskaan puhua, mutta kun hän ei puhu mistään muusta kuin niistä.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta voisi ainakin hoitaa mielenterveysasiat kuntoon. Mulla on tuttava, joka on yksinäinen. Ei puolisoa, ei lapsia eikä sukulaisiakaan. Sairastaa masennusta, on sen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Tapaan häntä satunnaisesti ja jos esimerkiksi nähdään kauppakeskuksessa, käydään yhdessä kahvilla. Hänen elämässään ei oikein tapahdu mitään (minkä ymmärrän ihan hyvin) eikä hän jaksa olla oikein kiinnostunutkaan mistään (senkin ymmärrän hyvin). On itsekin sanonut, että saa terapiaa ihan liian vähän. Kun me tapaamme, hän puhuu mulle asioista, joita hänen pitäisi käydä läpi terapeutin kanssa. Kuuntelen häntä, mutta erotessamme mulla on aina tosi uupunut olo. Tämä ihminen voisi olla ihan kiva kaveri ja miksei jopa ystäväkin, jos tapaamisemme olisivat toisenlaisia. En sano, etteikö elämänsä vaikeuksista saisi koskaan puhua, mutta kun hän ei puhu mistään muusta kuin niistä.
Ihanaa, että ymmärrät tuttavaasi ja pysähdyt kahville hänen kanssaan.
Mitäs jos pyytäisit häntä joskus johonkin menoon, joka sinua kiinnostaa. Näet sitten, miten sellainen sujuu. Hänkin saisi uutta ajateltavaa ja ehkä voisitte ainakin kaverustua. Kehittyy se sitten ystävyydeksi tai ei.
Jokaiselle sinkkumiehelle pitäis olla himassa tämmönen, nii ei ois mielenterveysongelmia.
https://cdn3.nude-pics.org/what-about-a-chubby-ass-smash-or-pass-jpWCNl…
Miksi minun pitäisi osallistua johonkin sellaiseen toimintaan, joka ei kiinnosta minua mitenkään, tai jossa on ihmisiä, jotka ei kiinnosta minua mitenkään.
Aivan naurettavaa, että minun pitäisi väkisin muuttaa itseäni niiden muiden kaltaiseksi, joiden seura minua ei kiinnosta.
Eihän tuossa ole mitään järkeä.