Lue keskustelun säännöt.
Suomalaiset ovat yksinäisiä. Miksi me ei osata hoitaa tätä ongelmaa?
09.07.2022 |
Olisiko tässä ketjussa ideoita, miten voisimme poistaa yksinäisyyttä yhteiskunnan tasolla. Voi toki antaa vinkkejä myös yksilön tasolla. Mutta erityisesti kiinnostaa, miten voisimme luoda ympäristön joka tuottaisi yhteisöllisyyttä? Sellaisella suomalaiseen luonteeseen sopivalla tavalla, meidän näköistämme yhteisöllisyyttä.
Kommentit (386)
Vierailija kirjoitti:
Minusta on väärin sanoa, että ihmisen pitäisi jotenkin muuttua että saisi ystäviä. Ei pidä. Silloin jos yrittää olla jotain muuta kuin on, ei ainakaan pääse eroon yksinäisyydestä vaan väärässä seurassa oleminen vain lisää yksinäisyyden tunnetta.
Itse ajattelen, että pitää tehdä asioita joista oikeasti pitää ja jotka omien arvojen mukaisia. Silloin on helpompi löytää myös omantyylisiä ihmisiä.
Minunkaan mielestäni luontaisen persoonansa osalta ei pitäisi joutua tekeytymään muuksi kuin mitä on. Itseään (ja vain itseään!) voi kuitenkin kehittää/voi kasvaa ihmisenä, minkä seurauksena suhteet toisiinkin voivat alkaa toimia paremmin.
Minä esim. pienestä pitäen luulin kipeästi kaipaavani syvää ystävyyttä jonkun toisen kanssa, mutta jossain vaiheessa aloin ymmärtää, että todellisuudessa janosin syvää yhteyttä itseeni. Kun ylenpalttinen tarvitsevuuteni muita kohtaan suli pois, alkoi ihmisten olla seurassani helpompi olla.
Myös itsetunnon kehittäminen on ollut tärkeää. Nuorempana nimenomaan esitin muuta kuin olin, koska en uskonut kenenkään hyväksyvän mua ja pitävän musta sellaisena kuin pohjimmiltani olin. Kun opin aidosti arvostamaan itseäni ja pitämään itsestäni, alkoi myös löytyä ne ihmiset, jotka todella haluavat seuraani, ja minä heidän.
Yksi suurimpia kehityskohtiani on ollut tosiasioiden hyväksyntä. On elämän realiteetti, että mitä vanhemmiksi tullaan, sitä vankemmin useimpien ihmisten elämä on asettunut uomiinsa. Ymmärrän ja kestän sen, etten ole ihmisten prioriteettilistalla ensimmäisten joukossa. En enää laske enkä tee tulkintoja siitä, kuinka monta kertaa joku on ottanut yhteyttä minuun, vaan kun siltä tuntuu, otan itse yhteyttä ihmisiin, joista pidän, ja olen iloinen aina, kun joku ehtii ja jaksaa tavata. Olen myös todella kiitollinen harrastus- ja vapaaehtoistyömahdollisuuksista. En enää lataa kaikkia sos. tarpeitani yhteen tai kahteen ihmiseen, vaan riittää, että saan niitä täytettyä palapelinä sieltä täältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No todellakin moni viihtyy yksinään, siihen ei tarvitse juuri ovea avata.
Asia on tullut harvinaisen selväksi. Aloitus ei ole kaltaisellesi ihmiselle, koska et ole yksinäinen etkä edes yritä löytää ratkaisuja yksinäisyyden poistamiseen. Some on pilannut ihmissuhteet täysin.
Todellakin yritän ja some on perseestä. Ehkä halusin vain esittää, että myös sieltä omasta elämästä löytyy hyviä juttuja.
Enkä väheksy sitä, että sinulle tämä on ongelma... luulen vain, että maailma muuttuu vain sairaammaksi, sen myötä on hyvä jos keksii kaikkea itsekseenkin, koska oikeastaan kehenkään ei voi luottaa.
Surullinen totuus toki.
Yleisesti ongelma on suomalaisessa kulttuurissa, ilkeydessä, itsekkyydessä, liiallisessa introverttiuden (=minä ja vain minun jutut, muut eivät kiinnosta) korostamisessa sekä siinä että ihmiset eivät sosialisoi vaan roikkuvat nenä kiinni somessa.
Suomalaisista moni on ujo.
Jäädään kököttämään nurkkaan, katselemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On todella vaikeaa löytää ystäviä. Muutin toiselle paikkakunnalle. Olen pienten lasten äiti, joten uskoin sitä kautta tutustuvani uusiin ihmisiin ja perheisiin. Toki korona pilasi aika paljon, mutta kyllä ihmiset ovat niin kiireisiä omissa elämissään ilmeisesti, ettei ole aikaa ja tilaa muille. Oudointa on, että aikuiset äidit puhuvat kun olisi niin kiva nähdä, mutta yksi toisensa jälkeen ghostaa eikä vastaa mitään kun yrittää ehdottaa tapaamista.
Mulla on tärkeitä lapsuuden ja nuoruuden ystäviä vuosien takaa entisellä kotipaikkakunnalla, joten en ihan allekirjoita tuota edellisten kommenttia, että itsessäni olisi ihan kauheasti ainakaan vikaa.
Koen itseni yksinäiseksi kun ei ole ihmisiä, joiden kanssa viettää livenä aikaa. Pelkään, että se periytyy lapsille kun ei ole lapsillakaan vielä omia kavereita.
Et siis osaa asennoitua siihen, että muillakin on oma perhe, elämä ja arki, vaan odotat, että heillä olisi hyvin aikaa hengata sinun kanssasi silloin kun sinulle sopii. Teetkö kaiken hankalaksi ja yrität sitoa muita ihmisiä liikaa sinuun ja sinun kanssasi olemiseen?
Koronaa syytetään nyt paljon ystävättömyydestä, mutta ei se oikeasti ole juurikaan mitään vaikuttanut. Ihan samalla tavalla ainakin minä olen ollut lasten ja perheeni kanssa ulkona, kävelyillä, leikkipuistoissa ja muualla kuin aikaa ennen koronaakin. Kotiini en muita kutsunut, mutta ulkona olimme muiden äitien ja perheiden kanssa yllin kyllin ja se riitti hyvin ylläpitämään ystävyyttä.
Minun ystävyyssuhteisiini korona on valitettavasti vaikuttanut. Ihmiset ovat olleet liikaa omissa oloissaan ja nyt on vaikeampaa elvyttää ystävyyssuhteita. Lasten synttäreitäkään ei juhlittu pariin vuoteen :/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on väärin sanoa, että ihmisen pitäisi jotenkin muuttua että saisi ystäviä. Ei pidä. Silloin jos yrittää olla jotain muuta kuin on, ei ainakaan pääse eroon yksinäisyydestä vaan väärässä seurassa oleminen vain lisää yksinäisyyden tunnetta.
Itse ajattelen, että pitää tehdä asioita joista oikeasti pitää ja jotka omien arvojen mukaisia. Silloin on helpompi löytää myös omantyylisiä ihmisiä.
Minunkaan mielestäni luontaisen persoonansa osalta ei pitäisi joutua tekeytymään muuksi kuin mitä on. Itseään (ja vain itseään!) voi kuitenkin kehittää/voi kasvaa ihmisenä, minkä seurauksena suhteet toisiinkin voivat alkaa toimia paremmin.
Minä esim. pienestä pitäen luulin kipeästi kaipaavani syvää ystävyyttä jonkun toisen kanssa, mutta jossain vaiheessa aloin ymmärtää, että todellisuudessa janosin syvää yhteyttä itseeni. Kun ylenpalttinen tarvitsevuuteni muita kohtaan suli pois, alkoi ihmisten olla seurassani helpompi olla.
Myös itsetunnon kehittäminen on ollut tärkeää. Nuorempana nimenomaan esitin muuta kuin olin, koska en uskonut kenenkään hyväksyvän mua ja pitävän musta sellaisena kuin pohjimmiltani olin. Kun opin aidosti arvostamaan itseäni ja pitämään itsestäni, alkoi myös löytyä ne ihmiset, jotka todella haluavat seuraani, ja minä heidän.
Yksi suurimpia kehityskohtiani on ollut tosiasioiden hyväksyntä. On elämän realiteetti, että mitä vanhemmiksi tullaan, sitä vankemmin useimpien ihmisten elämä on asettunut uomiinsa. Ymmärrän ja kestän sen, etten ole ihmisten prioriteettilistalla ensimmäisten joukossa. En enää laske enkä tee tulkintoja siitä, kuinka monta kertaa joku on ottanut yhteyttä minuun, vaan kun siltä tuntuu, otan itse yhteyttä ihmisiin, joista pidän, ja olen iloinen aina, kun joku ehtii ja jaksaa tavata. Olen myös todella kiitollinen harrastus- ja vapaaehtoistyömahdollisuuksista. En enää lataa kaikkia sos. tarpeitani yhteen tai kahteen ihmiseen, vaan riittää, että saan niitä täytettyä palapelinä sieltä täältä.
Jossain vaiheessa elämää sitä vaan tajuaa, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Joku ei halunnut pitää yhteyttä, no voi sentään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On todella vaikeaa löytää ystäviä. Muutin toiselle paikkakunnalle. Olen pienten lasten äiti, joten uskoin sitä kautta tutustuvani uusiin ihmisiin ja perheisiin. Toki korona pilasi aika paljon, mutta kyllä ihmiset ovat niin kiireisiä omissa elämissään ilmeisesti, ettei ole aikaa ja tilaa muille. Oudointa on, että aikuiset äidit puhuvat kun olisi niin kiva nähdä, mutta yksi toisensa jälkeen ghostaa eikä vastaa mitään kun yrittää ehdottaa tapaamista.
Mulla on tärkeitä lapsuuden ja nuoruuden ystäviä vuosien takaa entisellä kotipaikkakunnalla, joten en ihan allekirjoita tuota edellisten kommenttia, että itsessäni olisi ihan kauheasti ainakaan vikaa.
Koen itseni yksinäiseksi kun ei ole ihmisiä, joiden kanssa viettää livenä aikaa. Pelkään, että se periytyy lapsille kun ei ole lapsillakaan vielä omia kavereita.
Et siis osaa asennoitua siihen, että muillakin on oma perhe, elämä ja arki, vaan odotat, että heillä olisi hyvin aikaa hengata sinun kanssasi silloin kun sinulle sopii. Teetkö kaiken hankalaksi ja yrität sitoa muita ihmisiä liikaa sinuun ja sinun kanssasi olemiseen?
Koronaa syytetään nyt paljon ystävättömyydestä, mutta ei se oikeasti ole juurikaan mitään vaikuttanut. Ihan samalla tavalla ainakin minä olen ollut lasten ja perheeni kanssa ulkona, kävelyillä, leikkipuistoissa ja muualla kuin aikaa ennen koronaakin. Kotiini en muita kutsunut, mutta ulkona olimme muiden äitien ja perheiden kanssa yllin kyllin ja se riitti hyvin ylläpitämään ystävyyttä.
Minun ystävyyssuhteisiini korona on valitettavasti vaikuttanut. Ihmiset ovat olleet liikaa omissa oloissaan ja nyt on vaikeampaa elvyttää ystävyyssuhteita. Lasten synttäreitäkään ei juhlittu pariin vuoteen :/
suurin osa ihmisistä eli korona-aikanakin normaalisti ja piti lasten kaverisynttärit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on väärin sanoa, että ihmisen pitäisi jotenkin muuttua että saisi ystäviä. Ei pidä. Silloin jos yrittää olla jotain muuta kuin on, ei ainakaan pääse eroon yksinäisyydestä vaan väärässä seurassa oleminen vain lisää yksinäisyyden tunnetta.
Itse ajattelen, että pitää tehdä asioita joista oikeasti pitää ja jotka omien arvojen mukaisia. Silloin on helpompi löytää myös omantyylisiä ihmisiä.
Minunkaan mielestäni luontaisen persoonansa osalta ei pitäisi joutua tekeytymään muuksi kuin mitä on. Itseään (ja vain itseään!) voi kuitenkin kehittää/voi kasvaa ihmisenä, minkä seurauksena suhteet toisiinkin voivat alkaa toimia paremmin.
Minä esim. pienestä pitäen luulin kipeästi kaipaavani syvää ystävyyttä jonkun toisen kanssa, mutta jossain vaiheessa aloin ymmärtää, että todellisuudessa janosin syvää yhteyttä itseeni. Kun ylenpalttinen tarvitsevuuteni muita kohtaan suli pois, alkoi ihmisten olla seurassani helpompi olla.
Myös itsetunnon kehittäminen on ollut tärkeää. Nuorempana nimenomaan esitin muuta kuin olin, koska en uskonut kenenkään hyväksyvän mua ja pitävän musta sellaisena kuin pohjimmiltani olin. Kun opin aidosti arvostamaan itseäni ja pitämään itsestäni, alkoi myös löytyä ne ihmiset, jotka todella haluavat seuraani, ja minä heidän.
Yksi suurimpia kehityskohtiani on ollut tosiasioiden hyväksyntä. On elämän realiteetti, että mitä vanhemmiksi tullaan, sitä vankemmin useimpien ihmisten elämä on asettunut uomiinsa. Ymmärrän ja kestän sen, etten ole ihmisten prioriteettilistalla ensimmäisten joukossa. En enää laske enkä tee tulkintoja siitä, kuinka monta kertaa joku on ottanut yhteyttä minuun, vaan kun siltä tuntuu, otan itse yhteyttä ihmisiin, joista pidän, ja olen iloinen aina, kun joku ehtii ja jaksaa tavata. Olen myös todella kiitollinen harrastus- ja vapaaehtoistyömahdollisuuksista. En enää lataa kaikkia sos. tarpeitani yhteen tai kahteen ihmiseen, vaan riittää, että saan niitä täytettyä palapelinä sieltä täältä.
Tämä. Oma aktiivisuus on tärkeää yksinäisyyden vähentämisessä. Osallistuminen kaikenlaiseen tekemiseen ja ihmisten parissa oleminen. Sieltä niitä tuttavia, kavereita ehkä jopa ystäviä löytyy.
Toki nykyään on myös netissä monenlaisiin asioihin esim harrastuksiin keskittyviä ryhmiä, joista voi löytää samanhenkisiä seuraa ja jopa kumppanin. Itse tunnen pari pariskuntaa ,jotka ovat "tavanneet" WoWssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en vieläkään ymmärrä miten tämä yksinäisyys liittyy yhteiskuntaan. En näe, että yhteiskunnan, valtion, pitäisi tehdä jotain asioita suomalaisten yksinäisyyden poistamiseksi. Miksi tässä halutaan huutaa yhteiskuntaa apuun?
Yhteiskunnallisten ongelmien seuraukset tulevat yhteiskunnan hoidettaviksi. Esimerkiksi yksinäisyys aiheuttaa vakavia terveydellisiä ja sosiaalisia haittoja. Nämä kuormittavat sitten julkista terveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluita. Tämä kaikki vaatii työvoimaa ja rahaa, joista molemmista on puutetta. Sinäkin maksat yksinäisyyden seurauksia maksaessasi veroja.
Ja jäätelönsyöminen aiheuttaa hukkumiskuolemia?
Eiköhän olennaista olisi ensin selvittää, miksi jotkut eivät onnistu saamaan ystäviä ja ihmissuhteita ja puuttua niihin juurisyihin. Luultavasti sieltä löytyy koulukiusausta, kotiolosuhteita yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muista en tiedä, mutta omasta puolestani olen joutunut luopumaan sosiaalisesta elämästä muutettuani kerrostaloon, jossa alakerran naapurit todella helposti häiriintyviä. Käyvät ovella valittamassa jos kuuluu pientä keskustelun ääntä iltakymmenen jälkeen jne. Eli eipä voi mitään iltaa istua kotona ikinä.
Muutan pian takaisin paritaloon ja toivon, että naapurit ovat täyspäisiä eivätkä vingu keskustelun äänistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ongelmat tässä asiassa ovat syvällä.
Luulin olevani paitsi todella erakkomainen introvertti myös ujo suurimman osan lapsuudestani, nuoruudestani ja vielä nuorena aikuisenakin. Muutin vuosia sitten ulkomaille ja vaikka olen yhä erakkomainen introvertti, on käynyt ilmi, että en olekaan ujo. Ja kun aloin enemmän miettiä asiaa, muistin, että alunperin en ollut ujo ja hiljainen lapsi vaan mm. aika huumorintajuinen.
Jostain syystä Suomessa eläessäni koin tarvetta olla toisenlainen kuin olin, ilman, että edes tiedostin asiaa. Olen nyt asunut muutamassa sellaisessa maassa, jossa kulttuuriin kuuluu mm. luontevasti tervehtiä naapureita, puhua ihmisille kaupassa matalalla kynnyksellä silloin tällöin ja olla oma itsensä niin, että muut hyväksyvät sen oletusarvoisesti. Ainakin itse koen, että nämä pitkälti puuttuvat Suomesta; siis luontevuus, matala kynnys ja erityisesti kaikkien hyväksyminen omanlaisinaan yksilöinä.
Huomaan nykyään valtavan eron omassa ja puolisoni tavassa esimerkiksi keskustella verrattuna Suomessa eläviin sukulaisiimme. Monet heistä ovat oudon varovaisia, enkä ennen huomannut sitä koska mekin olimme samanlaisia. Enkä nyt tietenkään tarkoita, että kaikki suomalaiset olisivat tällaisia tai, että kaikkialla ulkomailla olisi sellaista kuin me olemme kokeneet.
Se, miksi aluksi sanoin ongelmien tässä asiassa olevan syvällä, johtuu mielestäni siitä, että koko yhteiskunta, perheet, sukulaiset, kouluympäristö, ystävyyssuhteet, tuttavuudet, jne. mukaan luettuna kasvattavat sekä tarkoituksella että ennen kaikkea tiedostamattaan ihmisiä tiettyyn muottiin. Ja se muotti näyttäisi olevan Suomessa aika ahdas. Tällöin kenen tahansa on vaikeaa olla luonteva, avoin ja oma itsensä.
En osaa sanoa miten nykytilaa voisi muuttaa, sillä erilainen lähestymistapa vaatisi mahdollisesti epärealistisen suurta muutosta koko yhteiskunnassa ja tämän muutoksen tekijänä pitäisi olla kansa, joka on kasvatettu olemaan, ja jonka moni yksilö on koko elämänsä ajan ollut, toisenlainen.
Huumorintaju ei liity mitenkään ujouteen tai rohkeuteen. On se vaan kumma että vain ne omanlaisensa hyväksytään jotka ovat ulospäinsuuntautuneita joka paikassa hölöttäviä ekstroverttejä. Monet ulkomaalaiset taas ovat sitä mieltä, että Suomessa saa jokainen olla vapaammin oma itsensä kun ei ole jatkuvaa painetta olla yltiösosiaalinen.
Tässä ehkä ajatellaan huumorintajulla sitä, että ei ota itseään ja omia ongelmiaan liian vakavasti. Ihminen, joka velloo omissa pienissä ongelmissaan ja pitää itseään jotenkin erityisenä on aina melko tylsää seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No todellakin moni viihtyy yksinään, siihen ei tarvitse juuri ovea avata.
Asia on tullut harvinaisen selväksi. Aloitus ei ole kaltaisellesi ihmiselle, koska et ole yksinäinen etkä edes yritä löytää ratkaisuja yksinäisyyden poistamiseen. Some on pilannut ihmissuhteet täysin.
Olen elänyt lapsuuteni, nuoruuteni ja osan aikuisuuttakin aikaa ennen somea. Somen katsotaan alkaneen yleistymään oikeasti noin vuonna 2006, kun fb ja twitter tulivat ihmisten käyttöön. Myös whatsapp katsotaan olevan somekanava, mutta suurimmalle osalle se on varmasti vain ilmainen viestittelytapa tekstiviestin sijaan.
En oikein ymmärrä miksi jotkut sanovat somen pilanneet ihmissuhteet täysin. Minä en ainakaan tunne yhden yhtä ihmistä omasta ikäluokastani, vanhemmista tai edes nuoremmista lasteni ikäisistä ihmisistä, joiden ihmissuhteet some olisi jotenkin pilannut. Jokaisella tuntuu olevan somet ihan mukavasti renkinä elämässään ja isäntiä niistä ei ole tullut.
En siis todellakaan syyttäisi somea siitä, että jollakin ei ole ystäviä tai ihmissuhteita, vaan kehuisin somea siitä, että sen ansiosta ihmiset saavat huomattavasti helpommin luotua uusia ihmissuhteita ja herätettyä henkiin vanhoja. En minä ainakaan pitäisi varmasti millään tavoin yhteyttä esimerkiksi alakouluaikaiseen ystävääni, joka meni aikanaan naimisiin ulkomaalaisen miehen kanssa, vaihtoi sukunimensä ja muutti tämän luokse toiselle mantereelle. Miten ihmeessä olisin hänet löytänyt uudelleen ilman somea? Tai hän minut, kun itsekin olen eri niminen kuin ennen ja en asu lähelläkään sitä lapsuuden paikkaa.
Olen löytänyt somesta myös muuten yksinäiseen harrastuksiini liittyvän porukan sekä virkeän oman kylän uutispalstan, josta poimin parhaimmat ja itseäni kiinnostavat asiat helposti.
Samaa mieltä. Some on yhtä kuin sosiaalinen media. Sen avulla yksinäinen voi löytää kavereita ympäri maailman, samanlaisia tyyppejä kuin itse on. Se ettei olla käsi kädessä vierekkäin ei poista sitä faktaa, että kyse on silloinkin ystävyydestä.
Minä en kyllä löytänyt koko maailmasta kaltaistani. Kävin kaikki kolkat läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No todellakin moni viihtyy yksinään, siihen ei tarvitse juuri ovea avata.
Asia on tullut harvinaisen selväksi. Aloitus ei ole kaltaisellesi ihmiselle, koska et ole yksinäinen etkä edes yritä löytää ratkaisuja yksinäisyyden poistamiseen. Some on pilannut ihmissuhteet täysin.
Todellakin yritän ja some on perseestä. Ehkä halusin vain esittää, että myös sieltä omasta elämästä löytyy hyviä juttuja.
Enkä väheksy sitä, että sinulle tämä on ongelma... luulen vain, että maailma muuttuu vain sairaammaksi, sen myötä on hyvä jos keksii kaikkea itsekseenkin, koska oikeastaan kehenkään ei voi luottaa.
Surullinen totuus toki.
Yleisesti ongelma on suomalaisessa kulttuurissa, ilkeydessä, itsekkyydessä, liiallisessa introverttiuden (=minä ja vain minun jutut, muut eivät kiinnosta) korostamisessa sekä siinä että ihmiset eivät sosialisoi vaan roikkuvat nenä kiinni somessa.
Suomalaisista moni on ujo.
Jäädään kököttämään nurkkaan, katselemaan.
Niin ja mitä sitten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kohtaanto-ongelma tässä on. Mulla ei ole paljon ystäviä, mutta mulle sopiva määrä. Kun mua lähestytään ystävyys-mielessä, on vauhti mulle aivan liian nopeaa ja meininki niikuin oltaisiin solmimassa parisuhdetta! Pelkkä kaveruus (jutellaan mukavia, kun törmätään, ollaan fb-kavereita, joskus satunnaisesti voidaan jossain tapahtumassa käydä jos on yhteinen mielenkiinnonkohde) ei riitä kenellekään, vaan pitäisi olla heti samantien luottoystävä, joka vastaa aina puhelimeen, on käytössä kaikissa elämän ongelmissa ja iloissa, raivaa tilaa elämäänsä ystäväänsä varten ja jolle kuuluu tilittää kaikki elämän henkilökohtaisimman asiat täydellä luottamuksella. Mulla ei ole tällaista tarjolla. Pelkkää kaveruutta vaan. Tuntuu, että näin varattuna ei pitäisi joutua antamaan ihmisille sydäntäriipiviä pakkeja, kun en ole millään deitti- tai muillakaan ihmissuhdemarkkinoilla ole.
Ja sitten se ihmetykseni; miksi ne ihmiset eivät tunnu millään kohtaavan toisiaan, joilla on halua ja tilaa elämässään tällaiselle elämäntäyttävälle sydänystävyydelle?
Käyttäydyn tuolla tavalla, koska oikeasti kaipaan puolisoa. En vain ole koskaan saanut ketään kiinnostumaan minusta, joten joudun tyytymään kaverisuhteisiin.
Tämä on kyllä hankalaa.
Vierailija kirjoitti:
Just mietin että Suomessa on tää ilmasto ihan oikeasti todella haastava sosialisoimisen kannalta! Kesällä kaikki herää hetkeksi eloon, on luonnollisia paikkoja avata keskustelua ja kohdata ihmisiä, ihmiset ovat vähän rennompia ja avoimempia sen talvijurottamisen sijaan. Ulkoa ei ole hirveä kiire pois, okei hellejaksot mutta nekin on jotenkin semmoinen yhdistävä asia, voi taivastella yhdessä kuinka kuuma onkaan. Itse olen talvisin semmoinen ettei oikein kiinnosta kuin käpertyä vilttiin ja tehdä vaan pakolliset asiat kun sitä energiaa ei vaan ole.
Tässä nyt ei valitettavasti ollut mitään ratkaisun tynkääkään, kunhan avauduin. 😅
Kumma juttu, miten muilla Pohjoismailla ei ole mitään ongelmaa ilmaston kanssa, vaikka onkin kutakuinkin sama kuin meillä. Poislukien Norjan sateisemmat säät meri-ilmaston takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No todellakin moni viihtyy yksinään, siihen ei tarvitse juuri ovea avata.
Asia on tullut harvinaisen selväksi. Aloitus ei ole kaltaisellesi ihmiselle, koska et ole yksinäinen etkä edes yritä löytää ratkaisuja yksinäisyyden poistamiseen. Some on pilannut ihmissuhteet täysin.
Todellakin yritän ja some on perseestä. Ehkä halusin vain esittää, että myös sieltä omasta elämästä löytyy hyviä juttuja.
Enkä väheksy sitä, että sinulle tämä on ongelma... luulen vain, että maailma muuttuu vain sairaammaksi, sen myötä on hyvä jos keksii kaikkea itsekseenkin, koska oikeastaan kehenkään ei voi luottaa.
Surullinen totuus toki.
Yleisesti ongelma on suomalaisessa kulttuurissa, ilkeydessä, itsekkyydessä, liiallisessa introverttiuden (=minä ja vain minun jutut, muut eivät kiinnosta) korostamisessa sekä siinä että ihmiset eivät sosialisoi vaan roikkuvat nenä kiinni somessa.
Suomalaisista moni on ujo.
Jäädään kököttämään nurkkaan, katselemaan.
Negatiivinen, itsekäs ja ilkeä ilmapiiri ei vaan kannusta menemään mukaan, ainoastaan tuota kököttämistä nurkassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en vieläkään ymmärrä miten tämä yksinäisyys liittyy yhteiskuntaan. En näe, että yhteiskunnan, valtion, pitäisi tehdä jotain asioita suomalaisten yksinäisyyden poistamiseksi. Miksi tässä halutaan huutaa yhteiskuntaa apuun?
Yhteiskunnallisten ongelmien seuraukset tulevat yhteiskunnan hoidettaviksi. Esimerkiksi yksinäisyys aiheuttaa vakavia terveydellisiä ja sosiaalisia haittoja. Nämä kuormittavat sitten julkista terveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluita. Tämä kaikki vaatii työvoimaa ja rahaa, joista molemmista on puutetta. Sinäkin maksat yksinäisyyden seurauksia maksaessasi veroja.
Asia ei ole yhteiskunnan ratkaistavissa. Yksinäisyys on jokaisen yksinäisen henkilökohtainen ongelma, joka johtuu hänen ominaisuuksistaan ja vuorovaikutustaidoistan. Niinpä ratkaisut tähän ovat yksilökohtaisia. Yhteiskunta ei voi määrätä ,että ihmisillä pitää olla kahdeksan sisarusta, asua kommuunissa tai osallistua yhdistystoimintaan. Ainoa mitä voidaan tehdä on opettaa varhaiskasvatuksessa ja koulussa vuorovaikutustaitoja. Tässäkin toki ollaan pitkälti kotikasvatuksen varassa ja lapsilla on hyvin erilaiset valmiudet oppia.
Kyllä sitä yhteiskunnallista muutosta vaan vaaditaan tekopyhästi silloin kun on kyse jostain hitsin feminismistä, metoosta, rasismista, monikulttuurisuudesta ynnä muusta. Muualta osin ei sitten vaaditakkaan...
Riitelemällä perinnöstä ja riitauttamalla sen rikastuu vain lakimiehet. 😁👍
Miksi yksinäisyyttä demonisoidaan? Mikä rauha, voi määritellä ajankäyttönsä ja tekemisensä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi yksinäisyyttä demonisoidaan? Mikä rauha, voi määritellä ajankäyttönsä ja tekemisensä.
Yksin viihtyminen ja yksinäisyys ovat eri asioita.
Hitto tätä uusavuttomuutta. Pitäisi jo sohvan viereen tuoda ystävätkin valmiiksi. Nouse ylös, mene ulos, hanki harrastus, liity kerhoihin. Ystävyys syntyy yhteisistä asioista, eikä siitä, että jotenkin yhteiskunnan velvollisuus olisi hoitaa nekin valmiiksi! Pistää niin vihaksi. Aina on muka joku nyyhnyyh-tekosyy, mutta fakta on se, että tuttavia ja ystäviä ei saa, jos itse ei tee mitään. Ilmaisia harrastuksia on olemassa ja introverttiys/ujous/muu tekosyy ei ole este.
Terveisin introvertti.
Samaa mieltä. Some on yhtä kuin sosiaalinen media. Sen avulla yksinäinen voi löytää kavereita ympäri maailman, samanlaisia tyyppejä kuin itse on. Se ettei olla käsi kädessä vierekkäin ei poista sitä faktaa, että kyse on silloinkin ystävyydestä.