Lue keskustelun säännöt.
Mies jätti minut täysin pulaan vauvan kanssa
09.07.2022 |
Miehelle tuli viime viikolla kova flunssa, oli kolme päivää täysin sängyn pohjalla ja siitä vielä perjantain ja viikonlopun toipilaana. Minä perhevapaalaisena kotona vauvan kanssa. Vein miehelle teetä, keittoa ja parasetamolia sänkyyn. No, viime sunnuntaina sitten tauti alkoi jyllätä minullakin. Reilu 38 astetta kuumetta, nenä tukossa, heikotti. Siitä kaksi päivää niin myös vauva luonnollisesti sairastui. Mies ei suostunut jäämään töistä pois hoitaakseen vauvaa, että olisin saanut levätä (kuten hän sai ollessaan sairaana). Sanoi, ettei voi olla enää oman saikun jälkeen pois, Pomo ei tykkää. Tavallaan ymmärrän paineen, mutta ei kovin reilu tilanne minua kohtaan. Mies on siis ns ihan tavallisessa toimistotyössä, ei esim pelasta ihmisiä työkseen.
Olin ihan jaksamisen rajoilla itse sairaana ja hoidin tukkoisen vauvan siinä samalla. Vauva halusi olla sylissä koko ajan tietysti kipeänä.
Homma huipentui torstaina siihen, että minulla puhkesi kaiken huipuksi kauhea migreeni. En voi ottaa migreenilääkettä imetyksen takia eikä sitä olisi kotona ollutkaan kun en ole sitä raskauden aikanakaan voinut käyttää. Oksensin ja tärisin vessassa, aura siihen päälle. Vauva huutaa olohuoneessa. En ole koskaan tuntenut oloani yhtä avuttomaksi ja kamalaksi. Soitin tietysti miehelle, että tulee kotiin auttamaan. Ei meinannut millään uskoa, että tilanne on niin paha. Vasta kun sanoin erää soitan ambulanssin niin suostui lähtemään töistä ja tuli alkuiltapäivästä kotiin. Minä makasin loppupäivän sängyssä, Mies toi vauvan imetykselle ,mutta muuten hoisi hänet. Perjantaina eli eilen oloni oli vähän parempi, mutta flunssainen edelleen ja kuin jyrän alle jäänyt.
Kauheaksi tilanteen tekee se, että miehen lapsuuden ystävän häät ovat tänä viikonloppuna. Oli sovittu, että mies lähtee Perjantaina jo puolen päivän aikaan ajamaan juhlapaikkakunnalle ja tulee sunnuntaina kotiin. On odottanut juhlia tammikuusta lähtien. Minun ja vauvan oli tarkoituskin jäädä kotiin, koska en tunne tätä kaveriporukkaa hyvin eikä huvittanut lähteä pienen vauvan kanssa matkaamaan isoon tapahtumaan koronan takia. Oletin, että mies ymmärsi torstain tilanteesta, että osanotto täytyy perua ja hänen täytyy jäädä hoitamaan vauvaa ,jotta minä pystyn toipumaan. Eilen aamulla kuitenkin vähätteli asiaa ja sanoi lähtevänsä kun olihan minun migreeni hellittänyt jo. Vauva on edelleen kipeä, nukkuu max kahden tunnin pätkissä, minulla voimat aivan loppu ja flunssa edelleen.
No mies siis lähti eilen. Meidän ainoalla autolla. Kävi pikaisesti kaupassa, jääkaappi ammottu tyhjyyttä. Koti aivan sekaisin, pyykkivuori eteisessä ja minun olo aivan kauhea edelleen. Meillä oli kauhein riita tähän astisen suhteen aikana. Nyt mietin mitä teen, olo on petetty. Olisi ollut helpompi kuulla vaikka miehen pettäneen kuin että tahallaan jättää minut täysin pulaan tilanteessa, jossa olen ihan avuton ja poikki. Perusteli asiaa sillä että juhlat ovat hänelle tärkeät ja töistä ei voinut olla paineen takia pois kun juuri oli oma saikku alla. Joo uskon ja ymmärrän tämäkin puolen, mutta eihän tämä kaikki voi minun päälleni kaatua?
Emme ole mitään teinejä. Miehellä on vastuullinen työ, meillä on omistusasunto jne. Jotenki mies on elämässä siis tähän asti onnistut kantamaan vastuuta. Nyt tuntuu etten edes tunne koko ihmistä enää. Anteeksi avautuminen vauvapalstalla, en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Kommentit (1874)
Mielestäni miehen ei kuitenkaan olisi pitänyt jättää kaverinsa häitä väliin mitä oli kuukausia jo ehtinyt suunnitella. Itsekäs olisi ollut jos olisi lähtenyt muuten vain iltaa viettämään. Toki oli harmi että migreenikin tuli pahimmoilleen päälle ja ap:lla raskas viikonloppu. Tärkeintä kuitenkin on miten mies jatkossa käyttytyy. Jos itsekkyys jatkuu niin vaihtoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kannattaisi kokeilla nykyään sellaista, kuin joissakin perinteisissä afrikkalaisissa heimoissa. Mies asuu kylän laidalla omassa maassaan ja istuu päivät kavereineen läheisen suuremman kylän raitilla olevan kuppilan penkeillä katsomassa maailman menoa, juttelemassa ja nauttimassa virvokkeita. Kotikylässä naiset, kaikki vaimot, nuoret ja vanhat naiset hoitavat yhdessä maanviljelyksen, ruuanlaiton, kotieläimet ja lapset ja asuvat lähekkäin olevissa majoissa kylän keskellä. Miehet käyvät "yökylässä" naisten majoissa, ainakin silloin tällöin. Sopu säilyy ja roolit ovat selvät. Kasvaessaan pojat siirtyvät enemmän miesten piireihin. Nuoret miehet metsästävät, kisailevat, puolustavat kylää villieläimiä tai rikollisia vastaan, rakentavat ja nykyään käyvät myös palkkatyössä kylän ulkopuolella.
Kuvailit juuri palstamiehen ihanneyhteiskunnan 😂
Muuten ihan kiva mutta kun tuo ei kaikissa työpaikoissa vaan onnistu tuo hoitovapaan ottaminen sillon kun puoliso on kipeä ja varsinkaan jos itse on ollut jo viikon poissa.
Mitä tulee siihen että miehesi lähti juhlimaan kauan odotettuja häitä niin ikävä juttu mutta noita ei juhlita kun kerran, anna miehesi mennä sinne ei se maailma siihen kaadu. Olisi kyllä pitänyt ostaa jääkaappi sinulle täyteen kaikkea hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutaman yön huonosti nukkuminen tai kovan migreenikohtauksen jälkeinen tila vastaa parin promillen humalaa. AP:llä oli nämä molemmat. Hän EI ollut kykenevä hoitamaan pientä vauvaa. Nämä samat ihmiset, jotka täällä ulvovat kuorossa että ap oli vaan laiska tai tyhmä, olisivat ihan varmasti lynkanneet ihmisen, joka jättäisi nelikuisen vauvan kännisen aikuisen hoitoon.
Hävetkää.
Migreenistä kärsivänä totean, ettei se estä kotivaran hankkimista silloin kun kohtaus ei ole päällä. Ap:lla ei ole elämänhallinta kunnossa. Minulla on aina vettä, kuivamuonaa, mehukeittoja, käsipyyhkeitä jne kaikkea tarpeellista ettei tulisi aloituksen kaltaista tilannetta. Valittaminen ei auta kun maidot on jo lattialla.
Se kotivarahan meni juuri ennen viikonloppua eikä ap:n mies täydentänyt sitä.
Ilmeisesti sinä ja ap ette ole tajunneet täydentää kotivaraa ja tarkistaa viikoittain, että kaikkea tarpeellista on AINA kotona pahan päivän varalle? Meillä ei ole ikinä kotivara loppunut eikä lopu, koska varmistan tilanteen aina ennen kauppaan menoa.
Niin, miksi ap:n mies ei tehnyt niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kannattaisi kokeilla nykyään sellaista, kuin joissakin perinteisissä afrikkalaisissa heimoissa. Mies asuu kylän laidalla omassa maassaan ja istuu päivät kavereineen läheisen suuremman kylän raitilla olevan kuppilan penkeillä katsomassa maailman menoa, juttelemassa ja nauttimassa virvokkeita. Kotikylässä naiset, kaikki vaimot, nuoret ja vanhat naiset hoitavat yhdessä maanviljelyksen, ruuanlaiton, kotieläimet ja lapset ja asuvat lähekkäin olevissa majoissa kylän keskellä. Miehet käyvät "yökylässä" naisten majoissa, ainakin silloin tällöin. Sopu säilyy ja roolit ovat selvät. Kasvaessaan pojat siirtyvät enemmän miesten piireihin. Nuoret miehet metsästävät, kisailevat, puolustavat kylää villieläimiä tai rikollisia vastaan, rakentavat ja nykyään käyvät myös palkkatyössä kylän ulkopuolella.
Kuvailit juuri palstamiehen ihanneyhteiskunnan 😂
👀🙊
Ei ees kuulosta kivalta. Tykkään mun vaimostani. Eniten. Ei kiinnosta yökyläilyt muualla kuin omassa majassa ja viihdyn kyllä täällä ihan vakkaristi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aassssaaaadd kirjoitti:
Muuten ihan kiva mutta kun tuo ei kaikissa työpaikoissa vaan onnistu tuo hoitovapaan ottaminen sillon kun puoliso on kipeä ja varsinkaan jos itse on ollut jo viikon poissa.
Mitä tulee siihen että miehesi lähti juhlimaan kauan odotettuja häitä niin ikävä juttu mutta noita ei juhlita kun kerran, anna miehesi mennä sinne ei se maailma siihen kaadu. Olisi kyllä pitänyt ostaa jääkaappi sinulle täyteen kaikkea hyvää.
Mies olisi voinut ihan huoletta lyhentää reissua niin, että olisi lähtenyt vasta lauantaiaamuna perjaintai-iltapäivän sijaan ja jopa tulla takaisin vihkimisen jälkeen.
Noita "kerran elämässä" -tapahtumia on sitten kaverin varpajaiset, muuttotalkoot, mökin laiturin rakentamistalkoot, toiset varpajaiset ja lopuksi kaverin tukeminen, kun hän eroaa vaimostaan. Ja kaikki sama jokaisen kaverin kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kannattaisi kokeilla nykyään sellaista, kuin joissakin perinteisissä afrikkalaisissa heimoissa. Mies asuu kylän laidalla omassa maassaan ja istuu päivät kavereineen läheisen suuremman kylän raitilla olevan kuppilan penkeillä katsomassa maailman menoa, juttelemassa ja nauttimassa virvokkeita. Kotikylässä naiset, kaikki vaimot, nuoret ja vanhat naiset hoitavat yhdessä maanviljelyksen, ruuanlaiton, kotieläimet ja lapset ja asuvat lähekkäin olevissa majoissa kylän keskellä. Miehet käyvät "yökylässä" naisten majoissa, ainakin silloin tällöin. Sopu säilyy ja roolit ovat selvät. Kasvaessaan pojat siirtyvät enemmän miesten piireihin. Nuoret miehet metsästävät, kisailevat, puolustavat kylää villieläimiä tai rikollisia vastaan, rakentavat ja nykyään käyvät myös palkkatyössä kylän ulkopuolella.
Katsoin kerran dokumentin vastaavanlaisen kylän ihmisistä ja toimittaja kysyi näiltä miehiltä, että miksi nainen tekee kaikki raskaat työt, niin selitykset oli luokkaa nainen on luoto fyysisesti vahvemmaksi ja siksi soveltuu tekemään työtä, toisin kuin mies :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kannattaisi kokeilla nykyään sellaista, kuin joissakin perinteisissä afrikkalaisissa heimoissa. Mies asuu kylän laidalla omassa maassaan ja istuu päivät kavereineen läheisen suuremman kylän raitilla olevan kuppilan penkeillä katsomassa maailman menoa, juttelemassa ja nauttimassa virvokkeita. Kotikylässä naiset, kaikki vaimot, nuoret ja vanhat naiset hoitavat yhdessä maanviljelyksen, ruuanlaiton, kotieläimet ja lapset ja asuvat lähekkäin olevissa majoissa kylän keskellä. Miehet käyvät "yökylässä" naisten majoissa, ainakin silloin tällöin. Sopu säilyy ja roolit ovat selvät. Kasvaessaan pojat siirtyvät enemmän miesten piireihin. Nuoret miehet metsästävät, kisailevat, puolustavat kylää villieläimiä tai rikollisia vastaan, rakentavat ja nykyään käyvät myös palkkatyössä kylän ulkopuolella.
Eikö naiset tuolla ole vielä hoksanneet, että miehistä ei ole kuin haittaa?
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni lähti 2vko reissutöihin sillä ainoalla autolla, kun olin katkaissut koipeni, tullut aamulla leikkauksesta ja jalalla ei saanut edes hipaista lattiaa ensimmäiseen 2vko:n
Kaksi pientä lasta, omat vanhemmat kaukana.
Kuljin tuoli polven alla talossa, tein kaiken mikä oli pakko, ruuat sentään tilasin kaupasta kotiovelle. Tuon jälkeen en enää koskaan ole tuntenut iseäni heikoksi tai tarvitsevaksi.
Kaikesta on aikaa liki 20 vuotta. Lapset aikuisia ja mieskin vaihtunut vaihdossa parempaan. Minusta tuli vahva, tiedä sitten onko siitä muuta hyötyä kuin se, että tiedän pärjääväni vaikka taivas tippuisi niskaan. Ja opin senkin, että apua saa kun pyytää. Lapset pääsivät leikkipuistoon naapurin äidin kyydillä, naapurin mies leikkasi nurmikon omansa leikattuaan. Toki hiukan ihmettelivät mieheni käytöstä.
Eikä tuo ensimmäinen kerta ollut. Kun odotin viimeisilläni esikoista, mies lähti metsästysretkelle. Onneksi jo tuolloin ymmärsin että taksilla pääsee ja ambulanssi auttaa. Miesten käsiin on turha elämäänsä luottaa.
Mitä sinä sillä perheen ainoalla autolla olisit edes tehnyt, jos kerran jalkasi oli paketissa? Ihan mielenkiinnosta kyselen kun mainitsit sen ensimmäisessä lauseessasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko ap päivittänyt tilannetta? Luin viimeksi, että vauva oli sairaalassa ja ap meni kotiin nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni lähti 2vko reissutöihin sillä ainoalla autolla, kun olin katkaissut koipeni, tullut aamulla leikkauksesta ja jalalla ei saanut edes hipaista lattiaa ensimmäiseen 2vko:n
Kaksi pientä lasta, omat vanhemmat kaukana.
Kuljin tuoli polven alla talossa, tein kaiken mikä oli pakko, ruuat sentään tilasin kaupasta kotiovelle. Tuon jälkeen en enää koskaan ole tuntenut iseäni heikoksi tai tarvitsevaksi.
Kaikesta on aikaa liki 20 vuotta. Lapset aikuisia ja mieskin vaihtunut vaihdossa parempaan. Minusta tuli vahva, tiedä sitten onko siitä muuta hyötyä kuin se, että tiedän pärjääväni vaikka taivas tippuisi niskaan. Ja opin senkin, että apua saa kun pyytää. Lapset pääsivät leikkipuistoon naapurin äidin kyydillä, naapurin mies leikkasi nurmikon omansa leikattuaan. Toki hiukan ihmettelivät mieheni käytöstä.
Eikä tuo ensimmäinen kerta ollut. Kun odotin viimeisilläni esikoista, mies lähti metsästysretkelle. Onneksi jo tuolloin ymmärsin että taksilla pääsee ja ambulanssi auttaa. Miesten käsiin on turha elämäänsä luottaa.
Mitä sinä sillä perheen ainoalla autolla olisit edes tehnyt, jos kerran jalkasi oli paketissa? Ihan mielenkiinnosta kyselen kun mainitsit sen ensimmäisessä lauseessasi.
Meillä on ainakin automaattivaihteinen, että yksi jalka riittää hyvin.
,eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni lähti 2vko reissutöihin sillä ainoalla autolla, kun olin katkaissut koipeni, tullut aamulla leikkauksesta ja jalalla ei saanut edes hipaista lattiaa ensimmäiseen 2vko:n
Kaksi pientä lasta, omat vanhemmat kaukana.
Kuljin tuoli polven alla talossa, tein kaiken mikä oli pakko, ruuat sentään tilasin kaupasta kotiovelle. Tuon jälkeen en enää koskaan ole tuntenut iseäni heikoksi tai tarvitsevaksi.
Kaikesta on aikaa liki 20 vuotta. Lapset aikuisia ja mieskin vaihtunut vaihdossa parempaan. Minusta tuli vahva, tiedä sitten onko siitä muuta hyötyä kuin se, että tiedän pärjääväni vaikka taivas tippuisi niskaan. Ja opin senkin, että apua saa kun pyytää. Lapset pääsivät leikkipuistoon naapurin äidin kyydillä, naapurin mies leikkasi nurmikon omansa leikattuaan. Toki hiukan ihmettelivät mieheni käytöstä.
Eikä tuo ensimmäinen kerta ollut. Kun odotin viimeisilläni esikoista, mies lähti metsästysretkelle. Onneksi jo tuolloin ymmärsin että taksilla pääsee ja ambulanssi auttaa. Miesten käsiin on turha elämäänsä luottaa.
Mitä sinä sillä perheen ainoalla autolla olisit edes tehnyt, jos kerran jalkasi oli paketissa? Ihan mielenkiinnosta kyselen kun mainitsit sen ensimmäisessä lauseessasi.
Meillä on ainakin automaattivaihteinen, että yksi jalka riittää hyvin.
,eri
Niin meilläkin mutta kipsattu jalka on aika isossa paketissa, enkä usko että sellaisen möhkäleen kanssa ajaminen voisi olla turvallista. Itse ainakin olisin mennyt taksilla joka tapauksessa jos johonkin olisi pitänyt lähteä, joskus mursin jalkani eikä olisi tullut mieleenkään lähteä sohaamaan auton kanssa johonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni lähti 2vko reissutöihin sillä ainoalla autolla, kun olin katkaissut koipeni, tullut aamulla leikkauksesta ja jalalla ei saanut edes hipaista lattiaa ensimmäiseen 2vko:n
Kaksi pientä lasta, omat vanhemmat kaukana.
Kuljin tuoli polven alla talossa, tein kaiken mikä oli pakko, ruuat sentään tilasin kaupasta kotiovelle. Tuon jälkeen en enää koskaan ole tuntenut iseäni heikoksi tai tarvitsevaksi.
Kaikesta on aikaa liki 20 vuotta. Lapset aikuisia ja mieskin vaihtunut vaihdossa parempaan. Minusta tuli vahva, tiedä sitten onko siitä muuta hyötyä kuin se, että tiedän pärjääväni vaikka taivas tippuisi niskaan. Ja opin senkin, että apua saa kun pyytää. Lapset pääsivät leikkipuistoon naapurin äidin kyydillä, naapurin mies leikkasi nurmikon omansa leikattuaan. Toki hiukan ihmettelivät mieheni käytöstä.
Eikä tuo ensimmäinen kerta ollut. Kun odotin viimeisilläni esikoista, mies lähti metsästysretkelle. Onneksi jo tuolloin ymmärsin että taksilla pääsee ja ambulanssi auttaa. Miesten käsiin on turha elämäänsä luottaa.
Mitä sinä sillä perheen ainoalla autolla olisit edes tehnyt, jos kerran jalkasi oli paketissa? Ihan mielenkiinnosta kyselen kun mainitsit sen ensimmäisessä lauseessasi.
Meillä on ainakin automaattivaihteinen, että yksi jalka riittää hyvin.
,eri
https://www.duodecimlehti.fi/duo99816
Taksilla pitää kulkea jos jalka on kipsissä ja on pakko päästä johonkin! Itsensä voi toki aina vaarantaa mutta ei lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni lähti 2vko reissutöihin sillä ainoalla autolla, kun olin katkaissut koipeni, tullut aamulla leikkauksesta ja jalalla ei saanut edes hipaista lattiaa ensimmäiseen 2vko:n
Kaksi pientä lasta, omat vanhemmat kaukana.
Kuljin tuoli polven alla talossa, tein kaiken mikä oli pakko, ruuat sentään tilasin kaupasta kotiovelle. Tuon jälkeen en enää koskaan ole tuntenut iseäni heikoksi tai tarvitsevaksi.
Kaikesta on aikaa liki 20 vuotta. Lapset aikuisia ja mieskin vaihtunut vaihdossa parempaan. Minusta tuli vahva, tiedä sitten onko siitä muuta hyötyä kuin se, että tiedän pärjääväni vaikka taivas tippuisi niskaan. Ja opin senkin, että apua saa kun pyytää. Lapset pääsivät leikkipuistoon naapurin äidin kyydillä, naapurin mies leikkasi nurmikon omansa leikattuaan. Toki hiukan ihmettelivät mieheni käytöstä.
Eikä tuo ensimmäinen kerta ollut. Kun odotin viimeisilläni esikoista, mies lähti metsästysretkelle. Onneksi jo tuolloin ymmärsin että taksilla pääsee ja ambulanssi auttaa. Miesten käsiin on turha elämäänsä luottaa.
Mitä sinä sillä perheen ainoalla autolla olisit edes tehnyt, jos kerran jalkasi oli paketissa? Ihan mielenkiinnosta kyselen kun mainitsit sen ensimmäisessä lauseessasi.
Meillä on ainakin automaattivaihteinen, että yksi jalka riittää hyvin.
,eriNiin meilläkin mutta kipsattu jalka on aika isossa paketissa, enkä usko että sellaisen möhkäleen kanssa ajaminen voisi olla turvallista. Itse ainakin olisin mennyt taksilla joka tapauksessa jos johonkin olisi pitänyt lähteä, joskus mursin jalkani eikä olisi tullut mieleenkään lähteä sohaamaan auton kanssa johonkin.
Vaikea nähdä, miten se möhkäle vaikuttaa ajamiseen, jos sinne autoon vaan pääsee ja ajaminen (polkimet) tapahtuu sillä terveellä jalalla, mutta en toki itsekään lähtisi silloin ajamaan.
Mutta mun mies olisi kyllä hommannut kotiin ainakin ruokaa ja varmistanut minulta mitä haluan ja että kaikkea on riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla että joku äiti hoitaa kymmenen lasta ja toinen ei pysty vastaamaan edes yhden lapsen kasvatuksesta??? Voisiko joku kertoa miten tämä on mahdollista.
Enpä tiedä. Ootko itse kokeillut hoitaa muutaman kuukauden ikäistä vauvaa flunssaisena ja migreenissä ilman, että et kaipaa lainkaan puolisosi ja lapsesi toisen vanhemman tukea? Äiti ei ole mikään supersankari, jonka täytyy vain hammasta purren, veren maku suussa pärjätä, tuli mitä tuli, kun lapsella on myös isä, joka osallistuu hoitoon ja jakaa vastuun lapsesta.
Tämä migreeni on nyt suurenneltu. Hänellä oli kai itsellä myös juominen unohtunut. Päänsärky lakkaa kun juo riittävästi vaikka mehua ja vitamiineja, vaan ei kai ollut edes mehua naisella kotona.
Neurologian erikoislääkärikö siellä ohjeita antaa?
Migreeni on kuviteltu sairaus tällä nuorella äidillä, hänellä oli päänsärkyä. Miten voit ajatella sen olleen migreeniä, migreeni on ihan yleiskäsitys.
Yleiskäsitys mille? Kyllä on ihan oikea tauti jolla oma luokitus. Tv migreeniä sairastava sh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai miehesi työnantajan olisi maksettava miehesi palkka, miehen hoitaessa lasta, kun lapsenne sairastaa, vaikka sinä olet kotona? Ei se nyt ihan niin mene.
Mihin tää maa on menossa, kun 2/3 alanuolittaa tätä.
Tässä faktaa:
Tilapäiseen hoitovapaaseen oikeutetut vanhemmat eivät saa yhtäaikaisesti jäädä hoitamaan sairastunutta lasta. Tämä koskee myös tilanteita, joissa toinen vanhemmista on ollut yövuorossa ja toisella vanhemmista on aamuvuoro.
Mitenkä helvetin vaikeaa se on tajuta, että jos toinen vanhemmista on sairas, hän EI SILLOIN OLE HOITAMASSA lasta??
Vierailija kirjoitti:
aassssaaaadd kirjoitti:
Muuten ihan kiva mutta kun tuo ei kaikissa työpaikoissa vaan onnistu tuo hoitovapaan ottaminen sillon kun puoliso on kipeä ja varsinkaan jos itse on ollut jo viikon poissa.
Mitä tulee siihen että miehesi lähti juhlimaan kauan odotettuja häitä niin ikävä juttu mutta noita ei juhlita kun kerran, anna miehesi mennä sinne ei se maailma siihen kaadu. Olisi kyllä pitänyt ostaa jääkaappi sinulle täyteen kaikkea hyvää.
Mies olisi voinut ihan huoletta lyhentää reissua niin, että olisi lähtenyt vasta lauantaiaamuna perjaintai-iltapäivän sijaan ja jopa tulla takaisin vihkimisen jälkeen.
Noita "kerran elämässä" -tapahtumia on sitten kaverin varpajaiset, muuttotalkoot, mökin laiturin rakentamistalkoot, toiset varpajaiset ja lopuksi kaverin tukeminen, kun hän eroaa vaimostaan. Ja kaikki sama jokaisen kaverin kohdalla.
Tätä kanssa ihmettelin, että miksi häissä piti olla 2 yötä? Ok, 400 km on pitkä matka, mutta ei mahdoton yhden päivän reissusi.
Sen verran kommentoin asiaa, kun keskijohtoa olen ja mm. HR-asioita pyörittelen tiimin esimiehenä, että ei työpaikan pysyminen ole tuollaisista asioista kiinni että on itse sairas tai hoitaa vauvaa jos toinen vanhempi on estynyt sitä hoitamaan. On kyllä kyseisessä firmassa sitten poikkeuksellisen kummallinen työkulttuuri- ja ilmapiiri, jos keissin mies pelkää työpaikkansa puolesta sen takia että hoitaisi vauvaansa.
Sarjasaikuttelijat ja pitkien viikonloppien pidentäjät on asia erikseen, mutta silloinkin ohjataan ensiksi interventioon työterveyden puolesta jos on jokin terveysperäinen syy tällaiselle saikuttelulle, ja jos ei ole niin annetaan ensiksi varoitus.
Onko muuten kyseessä perheyritys yms. jossa vedetään HR-mutkat suoriksi ja koko ajan on kova paine päällä tuottaa hyvää tulosta, koska omistajan omat fyrkat on kiinni yrityksessä?
Kyllä tuollainen kokemus jää kummittelemaan suhteessa. Minä olin leikkauksen jäljiltä tosi heikkona kotona, mutta mies päätti kuitenkin lähteä bilettämään ulkomaille kavereittensa kanssa. Ero tuli joitain vuosia myöhemmin ja tämäkin asia tuli puheeksi. Mies ei edes muistanut sellaista tapahtuneen! Lapsia meille ei onneksi koskaan tullut.
Oma mieheni lähti 2vko reissutöihin sillä ainoalla autolla, kun olin katkaissut koipeni, tullut aamulla leikkauksesta ja jalalla ei saanut edes hipaista lattiaa ensimmäiseen 2vko:n
Kaksi pientä lasta, omat vanhemmat kaukana.
Kuljin tuoli polven alla talossa, tein kaiken mikä oli pakko, ruuat sentään tilasin kaupasta kotiovelle. Tuon jälkeen en enää koskaan ole tuntenut iseäni heikoksi tai tarvitsevaksi.
Kaikesta on aikaa liki 20 vuotta. Lapset aikuisia ja mieskin vaihtunut vaihdossa parempaan. Minusta tuli vahva, tiedä sitten onko siitä muuta hyötyä kuin se, että tiedän pärjääväni vaikka taivas tippuisi niskaan. Ja opin senkin, että apua saa kun pyytää. Lapset pääsivät leikkipuistoon naapurin äidin kyydillä, naapurin mies leikkasi nurmikon omansa leikattuaan. Toki hiukan ihmettelivät mieheni käytöstä.
Eikä tuo ensimmäinen kerta ollut. Kun odotin viimeisilläni esikoista, mies lähti metsästysretkelle. Onneksi jo tuolloin ymmärsin että taksilla pääsee ja ambulanssi auttaa. Miesten käsiin on turha elämäänsä luottaa.