Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies jätti minut täysin pulaan vauvan kanssa

Vierailija
09.07.2022 |

Miehelle tuli viime viikolla kova flunssa, oli kolme päivää täysin sängyn pohjalla ja siitä vielä perjantain ja viikonlopun toipilaana. Minä perhevapaalaisena kotona vauvan kanssa. Vein miehelle teetä, keittoa ja parasetamolia sänkyyn. No, viime sunnuntaina sitten tauti alkoi jyllätä minullakin. Reilu 38 astetta kuumetta, nenä tukossa, heikotti. Siitä kaksi päivää niin myös vauva luonnollisesti sairastui. Mies ei suostunut jäämään töistä pois hoitaakseen vauvaa, että olisin saanut levätä (kuten hän sai ollessaan sairaana). Sanoi, ettei voi olla enää oman saikun jälkeen pois, Pomo ei tykkää. Tavallaan ymmärrän paineen, mutta ei kovin reilu tilanne minua kohtaan. Mies on siis ns ihan tavallisessa toimistotyössä, ei esim pelasta ihmisiä työkseen.

Olin ihan jaksamisen rajoilla itse sairaana ja hoidin tukkoisen vauvan siinä samalla. Vauva halusi olla sylissä koko ajan tietysti kipeänä.
Homma huipentui torstaina siihen, että minulla puhkesi kaiken huipuksi kauhea migreeni. En voi ottaa migreenilääkettä imetyksen takia eikä sitä olisi kotona ollutkaan kun en ole sitä raskauden aikanakaan voinut käyttää. Oksensin ja tärisin vessassa, aura siihen päälle. Vauva huutaa olohuoneessa. En ole koskaan tuntenut oloani yhtä avuttomaksi ja kamalaksi. Soitin tietysti miehelle, että tulee kotiin auttamaan. Ei meinannut millään uskoa, että tilanne on niin paha. Vasta kun sanoin erää soitan ambulanssin niin suostui lähtemään töistä ja tuli alkuiltapäivästä kotiin. Minä makasin loppupäivän sängyssä, Mies toi vauvan imetykselle ,mutta muuten hoisi hänet. Perjantaina eli eilen oloni oli vähän parempi, mutta flunssainen edelleen ja kuin jyrän alle jäänyt.

Kauheaksi tilanteen tekee se, että miehen lapsuuden ystävän häät ovat tänä viikonloppuna. Oli sovittu, että mies lähtee Perjantaina jo puolen päivän aikaan ajamaan juhlapaikkakunnalle ja tulee sunnuntaina kotiin. On odottanut juhlia tammikuusta lähtien. Minun ja vauvan oli tarkoituskin jäädä kotiin, koska en tunne tätä kaveriporukkaa hyvin eikä huvittanut lähteä pienen vauvan kanssa matkaamaan isoon tapahtumaan koronan takia. Oletin, että mies ymmärsi torstain tilanteesta, että osanotto täytyy perua ja hänen täytyy jäädä hoitamaan vauvaa ,jotta minä pystyn toipumaan. Eilen aamulla kuitenkin vähätteli asiaa ja sanoi lähtevänsä kun olihan minun migreeni hellittänyt jo. Vauva on edelleen kipeä, nukkuu max kahden tunnin pätkissä, minulla voimat aivan loppu ja flunssa edelleen.

No mies siis lähti eilen. Meidän ainoalla autolla. Kävi pikaisesti kaupassa, jääkaappi ammottu tyhjyyttä. Koti aivan sekaisin, pyykkivuori eteisessä ja minun olo aivan kauhea edelleen. Meillä oli kauhein riita tähän astisen suhteen aikana. Nyt mietin mitä teen, olo on petetty. Olisi ollut helpompi kuulla vaikka miehen pettäneen kuin että tahallaan jättää minut täysin pulaan tilanteessa, jossa olen ihan avuton ja poikki. Perusteli asiaa sillä että juhlat ovat hänelle tärkeät ja töistä ei voinut olla paineen takia pois kun juuri oli oma saikku alla. Joo uskon ja ymmärrän tämäkin puolen, mutta eihän tämä kaikki voi minun päälleni kaatua?

Emme ole mitään teinejä. Miehellä on vastuullinen työ, meillä on omistusasunto jne. Jotenki mies on elämässä siis tähän asti onnistut kantamaan vastuuta. Nyt tuntuu etten edes tunne koko ihmistä enää. Anteeksi avautuminen vauvapalstalla, en tiedä mitä pitäisi tehdä.

Kommentit (1874)

Vierailija
1621/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä tosiaan ainoa kerta kun mies on suhteenne aikana toiminut noin? Vai onko ennenkin ollut yhtä itsekäs ja jättänyt sinut pulaan?

Miten mahdollista ettei ihmiset tiedä sairauslomien sääntöjä työelämässä ? Aina ollut niin, että jos kotiäiti sairastaa niin sairastaa sitten ihan itse ja lapsien kera, koska työnantajan ei tarvitse hyväksyä ainakaan palkallista sairauslomaa lopsesta jos kotona on jo yksi aikuinen. Palkatonta voi kyllä anoa ja varmaan saakin.

Vierailija
1622/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa tutulta, ap!

Meillä on 1,5v lapsi ja aina kun olen sairastanut, en ole saanut mieheltä minkäänlaista apua lapsen kanssa.

Viisurin poiston jälkeen kiellettiin nostelemasta lasta vuorokauteen ja se olikin ainoa kerta, kun mies on lapsen pepun pessyt kakasta.

Muutoin olen kuumeessakin hoitanut yksin lapsen. Ei toivoakaan, että mies olisi silloin vaikka kokannut meille kaikille.

Eroa olen alkanut tosissaan miettimään, kun tuntuu, että mies on vain riesa kotona ollessaan.

Läheisyyttäkään häneltä ei enää saa, ellei hän sitten itse halua seksiä.

Olen aika loppu ja ruvennut tosissani miettimään, että ei kai perhe-elämän kuulu olla tällaista. Vai kuuluuko?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1623/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh. Kovin on lapselliset vanhemmat vauvalla, kumpainenkin. Evoluutiohan tämänkin lisääntymisketjun katkaisisi - mutta tässä yhteiskunnassa oi myös avuttomat lisääntyä. Ja ilmeisesti varsinkin ne.

Se on ajan henki. On trendikästä sekä mediaseksikästä olla masentunut, koulukiusattu, syrjäytynyt, tuntea itsensä onnettomaksi, pettyä parisuhteissaan, leveillä huonoilla ihmissuhdetaidoillaan, tarkkaavaisuushäirillään, tunnustaa kelvottomuuttaan vanhempana sekä yleensäkin keskittyä kurjuuteensa, nimenomaan siihen henkilökohtaiseen.

Huostaan vaan koko mukula.

Vierailija
1624/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä tosiaan ainoa kerta kun mies on suhteenne aikana toiminut noin? Vai onko ennenkin ollut yhtä itsekäs ja jättänyt sinut pulaan?

Miten mahdollista ettei ihmiset tiedä sairauslomien sääntöjä työelämässä ? Aina ollut niin, että jos kotiäiti sairastaa niin sairastaa sitten ihan itse ja lapsien kera, koska työnantajan ei tarvitse hyväksyä ainakaan palkallista sairauslomaa lopsesta jos kotona on jo yksi aikuinen. Palkatonta voi kyllä anoa ja varmaan saakin.

Mutta sitten se toinenkin näkökulma, että jos mies tietää, että vaimonsa on tilassa, jossa ei voi hoitaa vauvaa, ja vauva on ihan oman onnensa nojassa, syyllistyy mies heitteillejättöön, mikä on rikos.

Että jos työnantaja nyt väkisin pitää miestä työpaikalla tuollaisessa tilanteessa (tuskin tekee), niin miehen pitää vähintään soittaa joku muu paikalle auttamaan ja varmistaa, että apu saapuu perille.

Vierailija
1625/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta, ap!

Meillä on 1,5v lapsi ja aina kun olen sairastanut, en ole saanut mieheltä minkäänlaista apua lapsen kanssa.

Viisurin poiston jälkeen kiellettiin nostelemasta lasta vuorokauteen ja se olikin ainoa kerta, kun mies on lapsen pepun pessyt kakasta.

Muutoin olen kuumeessakin hoitanut yksin lapsen. Ei toivoakaan, että mies olisi silloin vaikka kokannut meille kaikille.

Eroa olen alkanut tosissaan miettimään, kun tuntuu, että mies on vain riesa kotona ollessaan.

Läheisyyttäkään häneltä ei enää saa, ellei hän sitten itse halua seksiä.

Olen aika loppu ja ruvennut tosissani miettimään, että ei kai perhe-elämän kuulu olla tällaista. Vai kuuluuko?

Ei todellakaan kuulu olla ja on todellakin olemassa ihania, vastuuntuntoisia, osallistuvia ja välittäviä isiä ja aviomiehiä. Kuulostaa hurjalta, että mies on noin pahasti vetäytynyt ulkopuoliseksi lapsensa suhteen. Jos hän vieläpä kuormittaa sinua negatiivisuudella tai loukkaa sillä, ettei välitä vaan olet hänelle joku seksipatja, niin ehkäpä elämäsi helpottuisi eron myötä, eikä lapsesikaan tarvitse kasvaa kodissa, jossa on hyvin vinoutunut ja kylmän negatiivinen ilmapiiri.

Vierailija
1626/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä tosiaan ainoa kerta kun mies on suhteenne aikana toiminut noin? Vai onko ennenkin ollut yhtä itsekäs ja jättänyt sinut pulaan?

Miten mahdollista ettei ihmiset tiedä sairauslomien sääntöjä työelämässä ? Aina ollut niin, että jos kotiäiti sairastaa niin sairastaa sitten ihan itse ja lapsien kera, koska työnantajan ei tarvitse hyväksyä ainakaan palkallista sairauslomaa lopsesta jos kotona on jo yksi aikuinen. Palkatonta voi kyllä anoa ja varmaan saakin.

Vaikka työnantajan ei tarvitsekaan hyväksyä palkallista sairauslomaa perhesyistä johtuen, se on silti mahdollista saada joissakin yrityksissä. Meidän tapauksessa äiti päätyi teholle synnytyksen jälkeen ja oli kotiuduttuaankin melko kykenemätön hoitamaan vastasyntynyttä vauvaa ja isompia lapsia. Miehen työnantaja myönsi palkallista sairauslomaa äidin nimelle kirjoitetulla lääkärintodistuksella. Siellä HR-osastolla suhtauduttiin tilanteeseen vallan ymmärtäväisesti. Ja toki meidän tapauksessa mies olisi voinut jäädä vaihtoehtoisesti myös isyyslomalle

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1627/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma mieheni lähti 2vko reissutöihin sillä ainoalla autolla, kun olin katkaissut koipeni, tullut aamulla leikkauksesta ja jalalla ei saanut edes hipaista lattiaa ensimmäiseen 2vko:n

Kaksi pientä lasta, omat vanhemmat kaukana.

Kuljin tuoli polven alla talossa, tein kaiken mikä oli pakko, ruuat sentään tilasin kaupasta kotiovelle. Tuon jälkeen en enää koskaan ole tuntenut iseäni heikoksi tai tarvitsevaksi.

Kaikesta on aikaa liki 20 vuotta. Lapset aikuisia ja mieskin vaihtunut vaihdossa parempaan. Minusta tuli vahva, tiedä sitten onko siitä muuta hyötyä kuin se, että tiedän pärjääväni vaikka taivas tippuisi niskaan. Ja opin senkin, että apua saa kun pyytää. Lapset pääsivät leikkipuistoon naapurin äidin kyydillä, naapurin mies leikkasi nurmikon omansa leikattuaan. Toki hiukan ihmettelivät mieheni käytöstä.

Eikä tuo ensimmäinen kerta ollut. Kun odotin viimeisilläni esikoista, mies lähti metsästysretkelle. Onneksi jo tuolloin ymmärsin että taksilla pääsee ja ambulanssi auttaa. Miesten käsiin on turha elämäänsä luottaa.

Mitä sinä sillä perheen ainoalla autolla olisit edes tehnyt, jos kerran jalkasi oli paketissa? Ihan mielenkiinnosta kyselen kun mainitsit sen ensimmäisessä lauseessasi.

Meillä on ainakin automaattivaihteinen, että yksi jalka riittää hyvin.

,eri

Niin meilläkin mutta kipsattu jalka on aika isossa paketissa, enkä usko että sellaisen möhkäleen kanssa ajaminen voisi olla turvallista. Itse ainakin olisin mennyt taksilla joka tapauksessa jos johonkin olisi pitänyt lähteä, joskus mursin jalkani eikä olisi tullut mieleenkään lähteä sohaamaan auton kanssa johonkin.

Minulle laitettiin tekonivel polveen, parin päivän päästä  kotiin tultuani sairaalasta, läksin kauppaan.,  ( Siis  4pv leikkauksesta ) Ei mitään ongelmaa ajamisessa, autoon  meno  vei vaan vähän enemmän aikaa, kun piti kädellä auttaa jalkaa

Vierailija
1628/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ai miehesi työnantajan olisi maksettava miehesi palkka, miehen hoitaessa lasta, kun lapsenne sairastaa, vaikka sinä olet kotona? Ei se nyt ihan niin mene.

 

 Tämä on ihan totta. Ei töistä saa jäädä pois jos toinen vanhemmista on kotona. Toki työnantaja voi myöntää palkatonta vapaata halutessaan mutta millekään palkalliselle perheilylomalle ei jäädä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1629/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sen verran kommentoin asiaa, kun keskijohtoa olen ja mm. HR-asioita pyörittelen tiimin esimiehenä, että ei työpaikan pysyminen ole tuollaisista asioista kiinni että on itse sairas tai hoitaa vauvaa jos toinen vanhempi on estynyt sitä hoitamaan. On kyllä kyseisessä firmassa sitten poikkeuksellisen kummallinen työkulttuuri- ja ilmapiiri, jos keissin mies pelkää työpaikkansa puolesta sen takia että hoitaisi vauvaansa.

 AP:n mies on varmaan töissä Helsingin kaupungilla. 

Siellä työskentelevillä ei tule lupaa kotiin jäädä vaikka koko perhe olisi koronassa.. töihin vaan ja ffp-maski naamalle. Jos kotiin jäät se on luvaton poissaolo

Vierailija
1630/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap:lla on 3 vaihtoehtoa. Ensimmäinen on kaiken vastuun ja työn viivotintarkka puolitus eikä yhtään joustoa. Eletään perheenä kuin eronneet, molemmat huolehtivat vain oman osansa ja toista ei auteta yhtään. Riski eroon kasvamiseen selvä. Toinen vaihtoehto on hyväksyä olevansa parisuhteessa elävä yksinhuoltaja. Kaikki mitä mieheltä saa on kivaa bonusta, miehen varaan ei lasketa mitään. Edelleen iso riski erolle, kukapa nykynainen tuollaista parisuhdetta kaipaa. Kolmas on erota suoraan.

Tosi surullista, että ap:lle sattunut tuollainen mies. Omassa tasa-arvoisessa kuplassa elävälle ihan tosi silmiä avartavaa lukea näitä kokemuksia. Ei ymmärrä kyllä ollenkaan, miten jotkut miehet kehtaavat ja miten niiden puolisot antavat ja mahdollistavat moisen touhun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1631/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai miehesi työnantajan olisi maksettava miehesi palkka, miehen hoitaessa lasta, kun lapsenne sairastaa, vaikka sinä olet kotona? Ei se nyt ihan niin mene.

Mihin tää maa on menossa, kun 2/3 alanuolittaa tätä.

Tässä faktaa:

Tilapäiseen hoitovapaaseen oikeutetut vanhemmat eivät saa yhtäaikaisesti jäädä hoitamaan sairastunutta lasta. Tämä koskee myös tilanteita, joissa toinen vanhemmista on ollut yövuorossa ja toisella vanhemmista on aamuvuoro.

Mitenkä helvetin vaikeaa se on tajuta, että jos toinen vanhemmista on sairas, hän EI SILLOIN OLE HOITAMASSA lasta??

 

 se nyt vaan on niin että tilapäistä hoitovapaata EI SAA silloin jos toinen vanhemmista on kotona. Terveenä tai sairaana.

Vierailija
1632/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olin 17 vuotta yksinhuoltaja. Kun tulin töistä, niin tein kaikki kotihommat, ja hoidin lapseni. Ihmettelen siis miten voi olla jääkaappi tyhjänä ja pyykkivuoret aloittajalla, kun miehensä ei tarvinnut työpäivän jälkeen hoitaa kuin kotityöt. Itse hoidin niiden lisäksi myös lapsen. Myös sairaana, paitsi silloin kun olen oikeasti ollut kuoleman kielissä. Silloin auttoivat vanhempani. Jos imetys haittaa lääkkeiden syömistä, voi imetyksen lopettaa, ja kannattaakin. Oman sairauden hoito on imettämistä tärkeämpää.

Häiden takia ei tarvitse olla myöskään koko viikonloppua pois. 

Teidän kannattaa nyt alkaa tosissaan miettimään (olisi pitänyt miettiä jo ennen lapsen tekemistä) että mitkä teidän voimavarat on. Jos lapsen hoitaminen ei teiltä onnistu yhteistuumin, niin neuvola ohjaa kyllä avun piiriin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1633/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloituksen olennaisin virke:

Oletin, että mies ymmärsi torstain tilanteesta, että osanotto täytyy perua ja hänen täytyy jäädä hoitamaan vauvaa ,jotta minä pystyn toipumaan.

Aika usein ongelma on tämä että oletellaan asioita ja sitten kehitetään kriisi kun toinen ei vastaa oletuksia. Ei ole miehet ajatustenlukijoita Ja aika vahvoja sanoja, täytyy ja täytyy.

Vierailija
1634/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihme uhriutumista aloittajalla. Ymmärrän toki, että olo tuntuu kurjalta kipeänä ja sairaan vauvan kanssa. Ihan varmasti. Siis jaksamista ja paranemista sinne!

MUTTA käännäpä tilanne toistepäin. Jos miehesi olisi ollut koti-isä ja sinä sairaana pois töistä, niin tottakai miehesi olisi siinä vauvaa hoitaessaan hoitanut sinuakin. Jos olisit ollut jo lähes viikon pois töistä, niin ei sinunkaan työnantajasi hyvällä katso, että jäisit kotiin hoitamaan lasta, kun siellä on jo toinen vanhempi. 

Ei se työelämä niin mene, että kun puoliso on kipeänä, niin toinen vanhempi voi jäädä kotiin hoitamaan puolisoa ja lapsia. Kyllä ne vaan on jokaisen kotona olovan itse kipeänä hoidettava.

Lisäksi minusta todella itsekästä edes pyytää, että miehesi olisi jäänyt ystävänsä häistä pois.

Onko sinulla joku rakas ja läheinen ystävä? Jos olisit jo puoli vuotta odottanut hänen häitään ja yhdessä suunnitellut niitä jne. niin tuskin jättäisit reissua tekemättä sen vuoksi, että puoliso nyt sattuu olemaan vähän flunssassa. 

Kasva aikuiseksi. 

Miehellä on omat velvollisuutensa ja mielestäni hän on toiminut ihan normaalisti. Sinä olet omien hormoonihöyryjesi vuoksi väsyneenä ja kipeänä (ihan ymmärrettävästi) ylireagoinut ja liaan dramaattinen. Olet tehnyt kärpäsestä härkäsen. Huomaat sen joskus myöhemmin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1635/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämänkaltaisia 'toispuoleisia' ihmissuhteita tuntuu olevan aika monilla.

Herää kysymys olisiko tilanteita voinut ennakoida mitenkään eikä vain nuoruuden vaaleanpunaisessa huumassa rientää eteenpäin (no joillakin on huumasta huolimatta ollut tsägää jos ei ole päätynyt toispuoleiseen tilanteeseen).

Tämä siis ajateltavaksi niille joilla tuo on vielä kenties edessäpäin (vaikka ei tällainen vihje taida nuoria tilanteissa olevia paljon kiinnostaa).

Vierailija
1636/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisään vielä, että kai sinulla on jotain muutakin tukiverkostoa kuin miehesi?

Vanhempia, appivanhempia, sisaruksia, ystäviä, naapureita?

Ja aina voi käyttää maksullisia palveluita; ruokalähettiä, siivojaa, lastenhoitajaa tms. tukalassa tilanteessa.

-Eikä niitä pyykkejä ja siivouksia tarvitse todellakaan kipeänä tehdä. Ehtii myöhemminkin.

Vierailija
1637/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistanpa esikoisen vauva-aikaan, kun olin kipeä ja ihan loppu väsymyksestä. Kävin niin ylikierroksilla, että en saanut kunnolla nukuttua, vain pikku pätkiä. Mies oli taas lähdossä jonnekin, minä itkin ja menin polvilleni pyytämään miestä jäämään. Mies katsoi minua pitkään, ei sanonut mitään ja lähti. Voi että tunsin siinä itseni yksinäiseksi ja hylätyksi. Tuo on niin hävettävä muisto, etten ole koskaan kertonut siitä kenellekään.

Vierailija
1638/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aloituksen olennaisin virke:

Oletin, että mies ymmärsi torstain tilanteesta, että osanotto täytyy perua ja hänen täytyy jäädä hoitamaan vauvaa ,jotta minä pystyn toipumaan.

Aika usein ongelma on tämä että oletellaan asioita ja sitten kehitetään kriisi kun toinen ei vastaa oletuksia. Ei ole miehet ajatustenlukijoita Ja aika vahvoja sanoja, täytyy ja täytyy.

Voi hyvä tavaton, jos 4kk sairas vauva on sellaisen henkilön kanssa yksin, joka on kuumeessa, on valvonut sen edelleen sairaan vauvan kanssa jo niin paljon, että saa migreenikohtauksen, niin eihän nyt kukaan täysjärkinen oleta, että tuo henkilö pystyy valvomaan vielä lisää ja olemaan vastuussa siitä sairaasta 4kk vauvasta.

Mies ja ilmeisesti myös lainaamani kommentin kirjoittaja on ihan vajaaälyinen, jos ei tuota ymmärrä ilman, että tarvii rautalankaa vääntää.

Mies aivan varmasti ymmärsi, mutta ei vaan pätkääkään kiinnostanut.

Vierailija
1639/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

toinen äiti hoitovapaalla kirjoitti:

Ihme uhriutumista aloittajalla. Ymmärrän toki, että olo tuntuu kurjalta kipeänä ja sairaan vauvan kanssa. Ihan varmasti. Siis jaksamista ja paranemista sinne!

MUTTA käännäpä tilanne toistepäin. Jos miehesi olisi ollut koti-isä ja sinä sairaana pois töistä, niin tottakai miehesi olisi siinä vauvaa hoitaessaan hoitanut sinuakin. Jos olisit ollut jo lähes viikon pois töistä, niin ei sinunkaan työnantajasi hyvällä katso, että jäisit kotiin hoitamaan lasta, kun siellä on jo toinen vanhempi. 

Ei se työelämä niin mene, että kun puoliso on kipeänä, niin toinen vanhempi voi jäädä kotiin hoitamaan puolisoa ja lapsia. Kyllä ne vaan on jokaisen kotona olovan itse kipeänä hoidettava.

Lisäksi minusta todella itsekästä edes pyytää, että miehesi olisi jäänyt ystävänsä häistä pois.

Onko sinulla joku rakas ja läheinen ystävä? Jos olisit jo puoli vuotta odottanut hänen häitään ja yhdessä suunnitellut niitä jne. niin tuskin jättäisit reissua tekemättä sen vuoksi, että puoliso nyt sattuu olemaan vähän flunssassa. 

Kasva aikuiseksi. 

Miehellä on omat velvollisuutensa ja mielestäni hän on toiminut ihan normaalisti. Sinä olet omien hormoonihöyryjesi vuoksi väsyneenä ja kipeänä (ihan ymmärrettävästi) ylireagoinut ja liaan dramaattinen. Olet tehnyt kärpäsestä härkäsen. Huomaat sen joskus myöhemmin. 

Mies lähti reissuun perjantaina puoleltapäivin. Hän olisi ehtinyt lähteä ihan hyvin lauantaiaamuna, jolloin hän olisi perjantaina voinut käydä kunnolla kaupassa, tehdä ruokaa, hoitaa vauvaa ja pyykätä. Miehellä ei ole mitään hyvää syytä, miksi hän lähti noin aikaisin pois sairaan vaimon ja sairaan lapsensa luota.

Olen ihan varma, että seuraavan kerran miehen sairastaessa hoivaa ei kotona ole. Luultavasti jääkaappiin ilmestyy paketti jauhelihaa ja broilerisuikaleita, joista mies voi kokkailla itselleen ruokaa.

Vierailija
1640/1874 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Migreeni itselläni: 4vuorokautta täysin avuton,lääkitys on ja kyllä ambulanssi on monesti minut hakenut että olen saanut kipupiikin.Olette ala-arvoisia jotka vähättelette migreeniä,on muuten aivan järkyttävä sairaus.Toivottavasti karma kostaa teille vähätteleville.On muuten"kokemus".

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yksi kahdeksan