Mies jätti minut täysin pulaan vauvan kanssa
Miehelle tuli viime viikolla kova flunssa, oli kolme päivää täysin sängyn pohjalla ja siitä vielä perjantain ja viikonlopun toipilaana. Minä perhevapaalaisena kotona vauvan kanssa. Vein miehelle teetä, keittoa ja parasetamolia sänkyyn. No, viime sunnuntaina sitten tauti alkoi jyllätä minullakin. Reilu 38 astetta kuumetta, nenä tukossa, heikotti. Siitä kaksi päivää niin myös vauva luonnollisesti sairastui. Mies ei suostunut jäämään töistä pois hoitaakseen vauvaa, että olisin saanut levätä (kuten hän sai ollessaan sairaana). Sanoi, ettei voi olla enää oman saikun jälkeen pois, Pomo ei tykkää. Tavallaan ymmärrän paineen, mutta ei kovin reilu tilanne minua kohtaan. Mies on siis ns ihan tavallisessa toimistotyössä, ei esim pelasta ihmisiä työkseen.
Olin ihan jaksamisen rajoilla itse sairaana ja hoidin tukkoisen vauvan siinä samalla. Vauva halusi olla sylissä koko ajan tietysti kipeänä.
Homma huipentui torstaina siihen, että minulla puhkesi kaiken huipuksi kauhea migreeni. En voi ottaa migreenilääkettä imetyksen takia eikä sitä olisi kotona ollutkaan kun en ole sitä raskauden aikanakaan voinut käyttää. Oksensin ja tärisin vessassa, aura siihen päälle. Vauva huutaa olohuoneessa. En ole koskaan tuntenut oloani yhtä avuttomaksi ja kamalaksi. Soitin tietysti miehelle, että tulee kotiin auttamaan. Ei meinannut millään uskoa, että tilanne on niin paha. Vasta kun sanoin erää soitan ambulanssin niin suostui lähtemään töistä ja tuli alkuiltapäivästä kotiin. Minä makasin loppupäivän sängyssä, Mies toi vauvan imetykselle ,mutta muuten hoisi hänet. Perjantaina eli eilen oloni oli vähän parempi, mutta flunssainen edelleen ja kuin jyrän alle jäänyt.
Kauheaksi tilanteen tekee se, että miehen lapsuuden ystävän häät ovat tänä viikonloppuna. Oli sovittu, että mies lähtee Perjantaina jo puolen päivän aikaan ajamaan juhlapaikkakunnalle ja tulee sunnuntaina kotiin. On odottanut juhlia tammikuusta lähtien. Minun ja vauvan oli tarkoituskin jäädä kotiin, koska en tunne tätä kaveriporukkaa hyvin eikä huvittanut lähteä pienen vauvan kanssa matkaamaan isoon tapahtumaan koronan takia. Oletin, että mies ymmärsi torstain tilanteesta, että osanotto täytyy perua ja hänen täytyy jäädä hoitamaan vauvaa ,jotta minä pystyn toipumaan. Eilen aamulla kuitenkin vähätteli asiaa ja sanoi lähtevänsä kun olihan minun migreeni hellittänyt jo. Vauva on edelleen kipeä, nukkuu max kahden tunnin pätkissä, minulla voimat aivan loppu ja flunssa edelleen.
No mies siis lähti eilen. Meidän ainoalla autolla. Kävi pikaisesti kaupassa, jääkaappi ammottu tyhjyyttä. Koti aivan sekaisin, pyykkivuori eteisessä ja minun olo aivan kauhea edelleen. Meillä oli kauhein riita tähän astisen suhteen aikana. Nyt mietin mitä teen, olo on petetty. Olisi ollut helpompi kuulla vaikka miehen pettäneen kuin että tahallaan jättää minut täysin pulaan tilanteessa, jossa olen ihan avuton ja poikki. Perusteli asiaa sillä että juhlat ovat hänelle tärkeät ja töistä ei voinut olla paineen takia pois kun juuri oli oma saikku alla. Joo uskon ja ymmärrän tämäkin puolen, mutta eihän tämä kaikki voi minun päälleni kaatua?
Emme ole mitään teinejä. Miehellä on vastuullinen työ, meillä on omistusasunto jne. Jotenki mies on elämässä siis tähän asti onnistut kantamaan vastuuta. Nyt tuntuu etten edes tunne koko ihmistä enää. Anteeksi avautuminen vauvapalstalla, en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Kommentit (1874)
Vierailija kirjoitti:
Entiseen aikaan saatiin vaikka kuinka monta lasta ja äiti ei valittanut. Surkeaksi on mennyt nykynaisten laatu.
Kyllä valitti, jos satuit kuuntelemaan naisten puheita. Naiset sanoi ihan suoraan, että naisen oma elämä menee pilalle, kun lapset syntyvät. Suht nuorena leskeksi jääneitä naisia kadehtittiin ihan avoimesti. Omalle kummitädillekin sanottiin suoraan, että kyllä sinun kelpaa, kun saat elää nyt oman mielesi mukaan. Niin hän elikin, entisestä kotona nyhjöttäjästä tuli maailmanmatkaaja, kun mies ei enää kieltänyt elämästä. Kummitäti sanoikin, että hän elää nyt elämänsä parasta aikaa.
Aloittaja töihin ja mies jää kotiin vanhempainvapaalle. Problem solved.
Nykyajassa on se hyvä puoli, että jos mies osoittautuu hyödyttömäksi, josta ei tiukan paikan tullen ole apua, niin siitä pääsee helposti eroon. Eiköhän se aloittajalle pian selviä, aikooko mies jatkaa samalla tavalla tästä eteen päin vai ottiko opikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh onko se mikään ihme? Nykymiehen pitää saada mitali siitä, että vie joskus roskat ulos. Miehen mielessä hän on se, joka tekee aina eniten sekä kotona että töissä.
Rasvaa telaketjusi...Kiitos.
Olet häpeäksi noilla viisauksillasi koko naiskunnalle.
Kiva kommentti, mutta osoitit vain pointtini oikeaksi. Kun et keksi mitään muuta, alat kirjoittelemaan törkeyksiä.
No, nyt olet tosi nolokin vielä.
Ei kyseessä ole mikään törkeys. Kyseessä on tosiasia, joka kuvaa sinua ja sinun asennettasi. Löysää hyvä ihminen sitä hakaneulaa siinä nenänpielessä, niin ehkä se elämäkin alkaa hyvmyillä ja miehet kiinnostua sinustakin. Ja parin-kolmenkymmen kilon laihdutuskaan ei ole sinulle pahitteeksi.

Huh huh, älä vedä hernettä nenään :-D totuus sattuu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entiseen aikaan saatiin vaikka kuinka monta lasta ja äiti ei valittanut. Surkeaksi on mennyt nykynaisten laatu.
Naiset on kasvatettu tasa-arvoon, jossa perheen arki ja vastuut jaetaan. Nykymiesten laatu on heikentynyt. Lapsia eikä kotia ei kyetä hoitamaan, mutta ei myöskään entisajan malliin pystytä hoitamaan perheen elätystä. Naisilla on vain vastuut lisääntyneet, kun miehet ovat perheessä vapaamatkustajina. Näin ei toki kaikkien miesten kohdalla ole. Edelleen löytyy kunnon miehiä, mutta näitä vätysmiehiä on enemmän kuin aiempina vuosikymmeninä.
Ja sinä "kulmakunan kiertopalkitoko" olet ne kaikki testannut...jep jep, mikä asiantuntava analyysi taas kerran.
Sinunhan pitää olla varsinainen "tuhannenmulkunmaija", jos väität tämän pohjautuvan kokemukseen.

Taisit kuvailla itseäsi, taas kerran.. Oletpa nolo inkkel 😊

Ei herranjumala, älykääpiökin vielä. Yritä nyt edes. Heittelen tässä rapalaa sinne suuntaan, että saadaan palstalaisille viihdykettä väittelyn muodossa, mutta osottaudutkin verbaalisesti korkeintaan apukoutasoiseksi väittelijäksi. Voi voi sinua.

Mitenkään muutenhan tätä asiaa ei voi todeta kuin makaamalla jokaisen suomalaisen miehen kanssa? 🤣 On siinä taas melkoinen aasi mieheksi.
Höh, noi kaksi jankuttajaa pilaa tämän ketjun. Mielummin olisin lukenut sitten vaikka niistä linnuista.

Mistäs me väitellään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entiseen aikaan saatiin vaikka kuinka monta lasta ja äiti ei valittanut. Surkeaksi on mennyt nykynaisten laatu.
Naiset on kasvatettu tasa-arvoon, jossa perheen arki ja vastuut jaetaan. Nykymiesten laatu on heikentynyt. Lapsia eikä kotia ei kyetä hoitamaan, mutta ei myöskään entisajan malliin pystytä hoitamaan perheen elätystä. Naisilla on vain vastuut lisääntyneet, kun miehet ovat perheessä vapaamatkustajina. Näin ei toki kaikkien miesten kohdalla ole. Edelleen löytyy kunnon miehiä, mutta näitä vätysmiehiä on enemmän kuin aiempina vuosikymmeninä.
Ja sinä "kulmakunan kiertopalkitoko" olet ne kaikki testannut...jep jep, mikä asiantuntava analyysi taas kerran.
Sinunhan pitää olla varsinainen "tuhannenmulkunmaija", jos väität tämän pohjautuvan kokemukseen.
Mitenkään muutenhan tätä asiaa ei voi todeta kuin makaamalla jokaisen suomalaisen miehen kanssa? 🤣 On siinä taas melkoinen aasi mieheksi.
Aasipa hyvinkin, jos verrokkina käytetään meisselin kokoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh onko se mikään ihme? Nykymiehen pitää saada mitali siitä, että vie joskus roskat ulos. Miehen mielessä hän on se, joka tekee aina eniten sekä kotona että töissä.
Rasvaa telaketjusi...Kiitos.
Olet häpeäksi noilla viisauksillasi koko naiskunnalle.
Kiva kommentti, mutta osoitit vain pointtini oikeaksi. Kun et keksi mitään muuta, alat kirjoittelemaan törkeyksiä.
No, nyt olet tosi nolokin vielä.
Ei kyseessä ole mikään törkeys. Kyseessä on tosiasia, joka kuvaa sinua ja sinun asennettasi. Löysää hyvä ihminen sitä hakaneulaa siinä nenänpielessä, niin ehkä se elämäkin alkaa hyvmyillä ja miehet kiinnostua sinustakin. Ja parin-kolmenkymmen kilon laihdutuskaan ei ole sinulle pahitteeksi.
Huh huh, älä vedä hernettä nenään :-D totuus sattuu
Ei herranjumala, älykääpiökin vielä. Yritä nyt edes. Heittelen tässä rapalaa sinne suuntaan, että saadaan palstalaisille viihdykettä väittelyn muodossa, mutta osottaudutkin verbaalisesti korkeintaan apukoutasoiseksi väittelijäksi. Voi voi sinua.
Mistäs me väitellään?
Ohiksena ihmettelen samaa. Melkoinen väittelymestari, kun toisten solvaaminen rumin sanan kääntein on muka viihdyttävää väittelyä. 🙈
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh onko se mikään ihme? Nykymiehen pitää saada mitali siitä, että vie joskus roskat ulos. Miehen mielessä hän on se, joka tekee aina eniten sekä kotona että töissä.
Rasvaa telaketjusi...Kiitos.
Olet häpeäksi noilla viisauksillasi koko naiskunnalle.
Kiva kommentti, mutta osoitit vain pointtini oikeaksi. Kun et keksi mitään muuta, alat kirjoittelemaan törkeyksiä.
No, nyt olet tosi nolokin vielä.
Ei kyseessä ole mikään törkeys. Kyseessä on tosiasia, joka kuvaa sinua ja sinun asennettasi. Löysää hyvä ihminen sitä hakaneulaa siinä nenänpielessä, niin ehkä se elämäkin alkaa hyvmyillä ja miehet kiinnostua sinustakin. Ja parin-kolmenkymmen kilon laihdutuskaan ei ole sinulle pahitteeksi.
Huh huh, älä vedä hernettä nenään :-D totuus sattuu
Ei herranjumala, älykääpiökin vielä. Yritä nyt edes. Heittelen tässä rapalaa sinne suuntaan, että saadaan palstalaisille viihdykettä väittelyn muodossa, mutta osottaudutkin verbaalisesti korkeintaan apukoutasoiseksi väittelijäksi. Voi voi sinua.
Mistäs me väitellään?
Eli sekään ei ole sinulle tässä vielä auennut...Huoh...
Itse asiassa ei mistään/ jonninjoutavasta mies vs. nainen ikiliikkujasta...kuulostako tutulta.
Itselläni on tarkoitus ainoastaan härnätä, että ymmärtäisit, että tätä keskustelua ei voi kukaan voittaa...ja että tämä soutaminen on tässä aiheessa loputonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla että joku äiti hoitaa kymmenen lasta ja toinen ei pysty vastaamaan edes yhden lapsen kasvatuksesta??? Voisiko joku kertoa miten tämä on mahdollista.
Jutussa painotettiin, että on osallistuva isä, taatusti muutkin tukiverkot jne. Ja se äiti oli alle 30-vuotias. Kyllä minäkin 20+ ikäisenä jaksoin yksikin vappu valvoa varmaan kolme vuorokautta putkeen ihan omaksi ilokseni! Tämä äiti on lähemmäs 40v.
Veikkaan, että kun se 10 lapsen äiti on sairaana, on mies ja puoli kylää hoitamassa lapsia.
Eiköhän silloin ne vanhemmat lapset hoida nuorempansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla että joku äiti hoitaa kymmenen lasta ja toinen ei pysty vastaamaan edes yhden lapsen kasvatuksesta??? Voisiko joku kertoa miten tämä on mahdollista.
Jutussa painotettiin, että on osallistuva isä, taatusti muutkin tukiverkot jne. Ja se äiti oli alle 30-vuotias. Kyllä minäkin 20+ ikäisenä jaksoin yksikin vappu valvoa varmaan kolme vuorokautta putkeen ihan omaksi ilokseni! Tämä äiti on lähemmäs 40v.
Veikkaan, että kun se 10 lapsen äiti on sairaana, on mies ja puoli kylää hoitamassa lapsia.Eiköhän silloin ne vanhemmat lapset hoida nuorempansa.
Niin vaikka sisarusten hoitaminen ei todellakaan ole lapsen tehtävä. Vanhemmille lapsille annetaan liikaa vastuuta liian nuorena, ja nuorimmaiset puolestaan jäävät vaille vanhemman huomiota ja huolenpitoa. Vain itsekäs ihminen hankkii enemmän lapsia kuin pystyy itse yhdessä kumppaninsa kanssa huolehtimaan.
Kyllä löytyy miehenymmärtäjiä. Lieneekö trolleja vai poissaolleiden isien ja marttyyriäitien jälkeläisiä. Minusta ap:n mies toimi yksiselitteisesti väärin: sairasta puolisoa ei jätetä pienen ja sairaan lapsen kanssa yksin selviytymään. Kyseessä oli heitteillejättö ja huonostihan siinä kävikin.
Luottamus on mennyt ja vaikea nähdä, mitä parisuhteeseen jää, kun luottamusta ei enää ole. Onko parempi erota vai järjestää elämä siten, että isää ei enää perheessä tarvita? Ap vaikuttaa sen verran periaatteen naiselta, että vaatinee jatkossa kaiken fifty-fifty eikä jousta siitä pätkääkään. Mies tulee löytämään tämän edestään vielä monta kertaa, kun lähtee kesken työpalaverin hakemaan sairaan lapsen päiväkodista tai sairastaa seuraavaa miesflunssaa ilman apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutaman yön huonosti nukkuminen tai kovan migreenikohtauksen jälkeinen tila vastaa parin promillen humalaa. AP:llä oli nämä molemmat. Hän EI ollut kykenevä hoitamaan pientä vauvaa. Nämä samat ihmiset, jotka täällä ulvovat kuorossa että ap oli vaan laiska tai tyhmä, olisivat ihan varmasti lynkanneet ihmisen, joka jättäisi nelikuisen vauvan kännisen aikuisen hoitoon.
Hävetkää.
Migreenistä kärsivänä totean, ettei se estä kotivaran hankkimista silloin kun kohtaus ei ole päällä. Ap:lla ei ole elämänhallinta kunnossa. Minulla on aina vettä, kuivamuonaa, mehukeittoja, käsipyyhkeitä jne kaikkea tarpeellista ettei tulisi aloituksen kaltaista tilannetta. Valittaminen ei auta kun maidot on jo lattialla.
Se kotivarahan meni juuri ennen viikonloppua eikä ap:n mies täydentänyt sitä.
Ilmeisesti sinä ja ap ette ole tajunneet täydentää kotivaraa ja tarkistaa viikoittain, että kaikkea tarpeellista on AINA kotona pahan päivän varalle? Meillä ei ole ikinä kotivara loppunut eikä lopu, koska varmistan tilanteen aina ennen kauppaan menoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on katkeria akkoja linjoilla. En ihmettele yhtään jos on ero tullut, eihän tuommoisten kaikkitietäväien kanssa kykene yhteiseloon. Omassa ajattelutavassa ja toimintamallissa ei kertakaikkiaan nähdä mitään vikaa.
Mä en jaksaisi tuommoisia ihmisiä varmaan viikkoakaan.Voi ei, onko äiskä jättänyt leikkaamatta leivän reunukset pikku jonnelta kun on niin känkkis 😂
Mikä komenteleva ja syyttelevä pikkumatami sinä sitten olet? :D Et ole kuules yhtään sen parempi, joten turha kiillotella sädekehää. Pilaat omalta osaltasi niiden nuorten naisten ja miesten maineen, jotka ovat hyvätapaisia ja vastuullisia.
Kas, pikku jonnen alter ego, eli pikku jonnen äippä, tuli ketjuun puolustamaan pienokaistaan. Tsemppiä!
Ha. En ole pikkujonne enkä pikkuliisakaan enkä kummankaan äiti. Olet todella lapsellinen kun valehtelet ja alat vänkäämään kuin mikäkin kakara. Suosittelen lukemaan käytöstapakirjaa. Lue enemmän, luule vähemmän.