Mies jätti minut täysin pulaan vauvan kanssa
Miehelle tuli viime viikolla kova flunssa, oli kolme päivää täysin sängyn pohjalla ja siitä vielä perjantain ja viikonlopun toipilaana. Minä perhevapaalaisena kotona vauvan kanssa. Vein miehelle teetä, keittoa ja parasetamolia sänkyyn. No, viime sunnuntaina sitten tauti alkoi jyllätä minullakin. Reilu 38 astetta kuumetta, nenä tukossa, heikotti. Siitä kaksi päivää niin myös vauva luonnollisesti sairastui. Mies ei suostunut jäämään töistä pois hoitaakseen vauvaa, että olisin saanut levätä (kuten hän sai ollessaan sairaana). Sanoi, ettei voi olla enää oman saikun jälkeen pois, Pomo ei tykkää. Tavallaan ymmärrän paineen, mutta ei kovin reilu tilanne minua kohtaan. Mies on siis ns ihan tavallisessa toimistotyössä, ei esim pelasta ihmisiä työkseen.
Olin ihan jaksamisen rajoilla itse sairaana ja hoidin tukkoisen vauvan siinä samalla. Vauva halusi olla sylissä koko ajan tietysti kipeänä.
Homma huipentui torstaina siihen, että minulla puhkesi kaiken huipuksi kauhea migreeni. En voi ottaa migreenilääkettä imetyksen takia eikä sitä olisi kotona ollutkaan kun en ole sitä raskauden aikanakaan voinut käyttää. Oksensin ja tärisin vessassa, aura siihen päälle. Vauva huutaa olohuoneessa. En ole koskaan tuntenut oloani yhtä avuttomaksi ja kamalaksi. Soitin tietysti miehelle, että tulee kotiin auttamaan. Ei meinannut millään uskoa, että tilanne on niin paha. Vasta kun sanoin erää soitan ambulanssin niin suostui lähtemään töistä ja tuli alkuiltapäivästä kotiin. Minä makasin loppupäivän sängyssä, Mies toi vauvan imetykselle ,mutta muuten hoisi hänet. Perjantaina eli eilen oloni oli vähän parempi, mutta flunssainen edelleen ja kuin jyrän alle jäänyt.
Kauheaksi tilanteen tekee se, että miehen lapsuuden ystävän häät ovat tänä viikonloppuna. Oli sovittu, että mies lähtee Perjantaina jo puolen päivän aikaan ajamaan juhlapaikkakunnalle ja tulee sunnuntaina kotiin. On odottanut juhlia tammikuusta lähtien. Minun ja vauvan oli tarkoituskin jäädä kotiin, koska en tunne tätä kaveriporukkaa hyvin eikä huvittanut lähteä pienen vauvan kanssa matkaamaan isoon tapahtumaan koronan takia. Oletin, että mies ymmärsi torstain tilanteesta, että osanotto täytyy perua ja hänen täytyy jäädä hoitamaan vauvaa ,jotta minä pystyn toipumaan. Eilen aamulla kuitenkin vähätteli asiaa ja sanoi lähtevänsä kun olihan minun migreeni hellittänyt jo. Vauva on edelleen kipeä, nukkuu max kahden tunnin pätkissä, minulla voimat aivan loppu ja flunssa edelleen.
No mies siis lähti eilen. Meidän ainoalla autolla. Kävi pikaisesti kaupassa, jääkaappi ammottu tyhjyyttä. Koti aivan sekaisin, pyykkivuori eteisessä ja minun olo aivan kauhea edelleen. Meillä oli kauhein riita tähän astisen suhteen aikana. Nyt mietin mitä teen, olo on petetty. Olisi ollut helpompi kuulla vaikka miehen pettäneen kuin että tahallaan jättää minut täysin pulaan tilanteessa, jossa olen ihan avuton ja poikki. Perusteli asiaa sillä että juhlat ovat hänelle tärkeät ja töistä ei voinut olla paineen takia pois kun juuri oli oma saikku alla. Joo uskon ja ymmärrän tämäkin puolen, mutta eihän tämä kaikki voi minun päälleni kaatua?
Emme ole mitään teinejä. Miehellä on vastuullinen työ, meillä on omistusasunto jne. Jotenki mies on elämässä siis tähän asti onnistut kantamaan vastuuta. Nyt tuntuu etten edes tunne koko ihmistä enää. Anteeksi avautuminen vauvapalstalla, en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Kommentit (1874)
Vierailija kirjoitti:
Oon lukenut tän saman trolli-tarinan täältä aikaisemminkin.
Voi hyvällä todennäköisyydellä johtua siitä, että näitä vastuutaan pakenevia miehiä on enemmän kuin yksi.
Vierailija kirjoitti:
Miehenkö olisi pitänyt jäädä tämän Ap mamman takia nyt kaverin häistä pois? Ajatteleeko kukaan täällä morsiusparia? Ap varmaan kiljuisi jos hänen kaverinsa jäisi tällaisesta syystä häistä pois. Sitäpaitsi ehkei mies kehdannut sanoa, ettei hänen rouvansa pärjää kotona flunssaisena pienen vauvan kanssa.
Mieshän varmasti riemusta kiljuen päästäisi vaimon juhlimaan, jos jää itse sairaana hoitamaan sairasta vauvaa :) joku saattaisi silti jopa ymmärtää, jos mies ei pärjää kotona flunssaisena pienen vauvan kanssa...
Jotkut miehet on vaan niin itsekeskeisiä. Täällä on puhuttu miesten kouluttamisesta, jota monet vastustaa, mutta ei tuommoisiin itsekeskeisiin isiin auta muu kuin koulutus tai sitten pitää ottaa ero. Selitä, vaadi ja viime kädessä laita mies hoitovastuuseen. Ja niin useasti, että oppii. Okei, monet juoksevat äitinsä helmoihin ja syyt saa niskoilleen paha miniä.
AP:n tilanteessa soittaisin varmaan anopille ja kysyisin beuvoa ja apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon lukenut tän saman trolli-tarinan täältä aikaisemminkin.
Voi hyvällä todennäköisyydellä johtua siitä, että näitä vastuutaan pakenevia miehiä on enemmän kuin yksi.
Täällä yksi, jolla olisi useampi vastaava tarina kerrottavana. Nyt onneksi jo helpottaa, kun nuorin lapsikin on jo 10 vuotias, mutta ikinä en miehen pikkulapsiajan käsittämätöntä itsekkyyttä ja "tempauksia" unohda. Ja kyllä, olen katkera.
Jollain tasolla mies on nyt vähän alkanut tajuamaan ottaa edes vastuuta lasten suhteen, mutta ikävä kyllä meidän parisuhteelle se on jo myöhäistä...

Täällä sama homma. Olen katkera vieläkin, ja vihainen lasteni isälle, joka ei tikkua ristiin laittanut lasten eteen. Aikaa erosta on jo kauan. Silti harmittaa vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Opette pois siitä miehen passauksesta. Miesflunssa kaataa sänkyyn 37.5 lämmössä ja nainen saa hoitaa perheen ja kotityöt vielä 39 kuumeessa.
Jos mulla mittari näyttää 37.0 olen petipotilas. Normaalilämpöni on 35.4.-36.0
T.nainen
Tuossa tilanteessa en kyllä olisi enää yhteisessä kodissa odottamassa, että mies palaa rilluttelemasta. Jos juhlat on tärkeämmät kuin oma perhe eli oman pienen vauvan ja puolison hyvinvointi niin kyllä olisi nyt ero todella lähellä jos mies ei keksi jotain täydellistä ihmettä jolla pelastaa suhteen. Pakkaisin omat ja vauvat kamat ja lähtisin vanhemmilleni tai sisaruksilleni ja takaisin en tulisi ilman ihmettä. Mies ihmetelköön kotiin tultuaan, että mitä tuli tehtyä.
Eikö isovanhemmista olisi ollut apua, edes vähäksi aikaa?
Ai niin, heilläkin tietysti kaikilla työ ja asuvat 500 km päässä...
Entäs joku naapuri tai kaveri, kai nyt joku aina löytyy, jos oikeasti on kaikki kipeinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenkö olisi pitänyt jäädä tämän Ap mamman takia nyt kaverin häistä pois? Ajatteleeko kukaan täällä morsiusparia? Ap varmaan kiljuisi jos hänen kaverinsa jäisi tällaisesta syystä häistä pois. Sitäpaitsi ehkei mies kehdannut sanoa, ettei hänen rouvansa pärjää kotona flunssaisena pienen vauvan kanssa.
No morsiusparikin olisi voinut olla kiitollinen, ettei joku juuri sairastanut olisi tullut levittämään bakteereitaan hääseurueeseen. Varsinkin, jos on vaikka häämatka varattuna.
Jos mies käy jo töissäkin

Minä en todellakaan morsiusparina haluaisi, että häihini tulee juuri kulkutaudista toipunut ihminen, jonka perheenjäsenet ovat vielä sairaana. Korona-aikana ja tilaisuuteen, jossa lienee kymmeniä ihmisiä.
Ap:n mies teki kyllä joka suuntaan itsekkäät temput, jätti vaimonsa pulaan ja riskeeraasi muiden terveyden.
Miehen töistä poisolosta jankkaajille: jos äiti on migreenissä, miehen kuuluu lähteä viivana kotiin. Äkillisistä, pakottavista perhesyistä voi ottaa palkatonta vapaata 0-varoitusajalla. Sillä ei mitään väliä, onko migreeni lääkärin toteama, tutkittu vai millainen. Kovassa migreenikohtauksessa ei voi vauvan turvallisuudesta huolehtia, joten tärkeysjärjestys on itsestäänselvä. Todennäköisesti on palkaton/korvattava vapaa, koska ei tuossa tilanteessa mitään todistuksia pysty hommaamaan.
Sitten nämä yh-vertailut. Yh:t ovat (jos järkeä päässä) miettineet tuki- ja apuasiat oman sairastumisen sattuessa. Yh:t nyt saavat esim. kunnan perhetyöntekijän melkoisen paljon nopeammin paikalle kuin äiti, jonka mies tietoisena äidin ahdingosta lähti reissuun. Yh:n avuksi voi helpommin rientää tuttava tai sukulainen, vaikka tämä tartunnan itsekin saisi. Sen sijaan ap:n tapauksessa ongelma on ns. itseaiheutettu miehen itsekkyyden vuoksi, joten ehkei vapaaehtoisia auttajia löydykään.
Yh-taloudessa asiat on organisoitu eri tavoin, kahden vanhemman perheessä nojataan toisen apuun.
Ap:tä ei tässä kuormita vain sairaus vaan miehen suhtautuminen avunpyyntöön. Hylätyksi ja petetyksi tulemisen tunne on raskas ja katkeroittaa. Tilannetta on turha verrata siihen, kun mummomme sota-aikana kävivät synnytystuskissaan välillä lypsämässä lehmät kun mies oli rintamalla.
Ja vielä: mies olisi voinut sanoa hääparille, että perheemme sairastui ja piste. Aivan älytöntä olisi selitellä, ettei vaimo pärjää flunssassa vauvan kanssa. Vaimolla poikkeuksellinen (normi vauva-arjen ylittävä) väsymys voi sen migreenin laukaista uudestaan, joten levätä pitäisi saada. Kun se mies kuitenkin ON olemassa.
Kun lapsenne, joka ei ole tänne pyytänyt päästä eikä ole antanut siihen lupaansa, on aikuinen, hän pääsee vuorostaan nauttimaan samanlaisista elämän "ihanuuksista". Lisääntyminen pitäisi kieltää lailla eikä siirtää samaa kärsimystä aina uuden ja uuden sukupolven kärsittäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenkö olisi pitänyt jäädä tämän Ap mamman takia nyt kaverin häistä pois? Ajatteleeko kukaan täällä morsiusparia? Ap varmaan kiljuisi jos hänen kaverinsa jäisi tällaisesta syystä häistä pois. Sitäpaitsi ehkei mies kehdannut sanoa, ettei hänen rouvansa pärjää kotona flunssaisena pienen vauvan kanssa.
No morsiusparikin olisi voinut olla kiitollinen, ettei joku juuri sairastanut olisi tullut levittämään bakteereitaan hääseurueeseen. Varsinkin, jos on vaikka häämatka varattuna.
Jos mies käy jo töissäkin
Joo, mutta kun pakolliset menot on pakollisia, mutta vapaaehtoisista voisi pysyä pois. Toimistotyössä voi pitää turvavälit, ruokailla eri aikaan kuin muut jne. Häät on "hieman" eri juttu.
Olisi mielenkintoista kuulla Ap:n miehen versio tästä tarinasta :D
Vierailija kirjoitti:
Eikö isovanhemmista olisi ollut apua, edes vähäksi aikaa?
Ai niin, heilläkin tietysti kaikilla työ ja asuvat 500 km päässä...
Entäs joku naapuri tai kaveri, kai nyt joku aina löytyy, jos oikeasti on kaikki kipeinä?
Isovanhemmat tuskin haluavat vaarantaa terveyttään tulemalla sairaita hoitamaan korona aikana. Itse autan paljon naapureita ja ystäviä. Jos vaikka joku leskeksi jäänyt sairastaisi vauvan kanssa ja tarvitsisi hoitoapua niin menisin apuun. Mutta jos minua kutsuttaisiin apuun ja todennäköisesti sairastumaan (ja sitten sairastuttamaan oman pereheeni) siksi että mies menee kaverin häihin eikä halua hoitaa sairaita niin en menisi. Miksi minä haluaisin tukea mieheltä noin paskamaista käytöstä? Miksi minunkin perheeni pitäisi kärsiä tuon miehen itsekkyydestä?
Vierailija kirjoitti:
Lue ap täältä vauvapalstalta Johanna Kovasesta. Hän on pirtsakka 10 lapsen äiti. Hiukan shteellisuutta sinun ruikutukseen- häpeä.
Ei tullut hakuun mitään (en ole ap). Kuitenkin jos lapsia 10, heistä on varmasti jo moni aikuisuuden kynnyksellä ja osallistuvat kotitöihin ja pikkusisarusten hoitoon. Mahtaa olla osallistuva mieskin ja varmaan turvaverkot kunnossa. Ja vaikka hän kuinka pirteästi esiintyisi jossain jutussa, kyllä hänkin on kuolemanväsynyt valvottuaan sairaiden lasten kanssa ja jos sitten sairastuu itsekin ja saa migreeneitä, niin ihan varmasti tarvitsee apuja.
Ei kyse ole edes selviämisestä, vaan siitä tunteesta, ettei miehesi ole pätkääkään kiinnostunut sinun hyvinvoinnistasi. Siis se mies, jonka pitäisi välittää sinusta ja rakastaa sinua. Luottamus mieheen on mennyt. Se on tässä se ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenkö olisi pitänyt jäädä tämän Ap mamman takia nyt kaverin häistä pois? Ajatteleeko kukaan täällä morsiusparia? Ap varmaan kiljuisi jos hänen kaverinsa jäisi tällaisesta syystä häistä pois. Sitäpaitsi ehkei mies kehdannut sanoa, ettei hänen rouvansa pärjää kotona flunssaisena pienen vauvan kanssa.
Minä en todellakaan morsiusparina haluaisi, että häihini tulee juuri kulkutaudista toipunut ihminen, jonka perheenjäsenet ovat vielä sairaana. Korona-aikana ja tilaisuuteen, jossa lienee kymmeniä ihmisiä.
Ap:n mies teki kyllä joka suuntaan itsekkäät temput, jätti vaimonsa pulaan ja riskeeraasi muiden terveyden.
Miehen töistä poisolosta jankkaajille: jos äiti on migreenissä, miehen kuuluu lähteä viivana kotiin. Äkillisistä, pakottavista perhesyistä voi ottaa palkatonta vapaata 0-varoitusajalla. Sillä ei mitään väliä, onko migreeni lääkärin toteama, tutkittu vai millainen. Kovassa migreenikohtauksessa ei voi vauvan turvallisuudesta huolehtia, joten tärkeysjärjestys on itsestäänselvä. Todennäköisesti on palkaton/korvattava vapaa, koska ei tuossa tilanteessa mitään todistuksia pysty hommaamaan.
Sitten nämä yh-vertailut. Yh:t ovat (jos järkeä päässä) miettineet tuki- ja apuasiat oman sairastumisen sattuessa. Yh:t nyt saavat esim. kunnan perhetyöntekijän melkoisen paljon nopeammin paikalle kuin äiti, jonka mies tietoisena äidin ahdingosta lähti reissuun. Yh:n avuksi voi helpommin rientää tuttava tai sukulainen, vaikka tämä tartunnan itsekin saisi. Sen sijaan ap:n tapauksessa ongelma on ns. itseaiheutettu miehen itsekkyyden vuoksi, joten ehkei vapaaehtoisia auttajia löydykään.
Yh-taloudessa asiat on organisoitu eri tavoin, kahden vanhemman perheessä nojataan toisen apuun.
Ap:tä ei tässä kuormita vain sairaus vaan miehen suhtautuminen avunpyyntöön. Hylätyksi ja petetyksi tulemisen tunne on raskas ja katkeroittaa. Tilannetta on turha verrata siihen, kun mummomme sota-aikana kävivät synnytystuskissaan välillä lypsämässä lehmät kun mies oli rintamalla.
Ja vielä: mies olisi voinut sanoa hääparille, että perheemme sairastui ja piste. Aivan älytöntä olisi selitellä, ettei vaimo pärjää flunssassa vauvan kanssa. Vaimolla poikkeuksellinen (normi vauva-arjen ylittävä) väsymys voi sen migreenin laukaista uudestaan, joten levätä pitäisi saada. Kun se mies kuitenkin ON olemassa.
Mies on ollut terveenä jo viikon, normaalisti 1 kuumeeton päivä riittää siihen, meneekö ihmisten ilmoille. Ei me voida ajatella, että ollaan terveinä viikkotolkulla kaukana kaikesta vain siksi, että koronan aikana meille opetettiin 2 vko karanteenit. Koska on ollut viikon terveenä, voi huoleti juhliam tauti ei enää tartu.
Ja jos vaimo ei pärjää vauvan kanssa, voi vaimostaan tehdä lasun ja todeta, että mielenterveysongelmien vuoksi olisi parasta, että vaimo saadaan sairaalahoitoon.

Ehkä myös miehen luotto vaimoonsa on mennyt eli kun tämä ei keksinyt muuta tapaa estää miestä lähtemästä, niin keksi sairastua. Kun minulla on migreeni, en ap:n tavoin tuijota sinistä valoa, joten aika lailla mielenkiintoiset oireet. Kuolemanväsynyt ei vauvapalstaile!

Hahaha, tää oli hyvä miehen logiikka. Tulisko yhtään mieleen, että kuka sen vauvan sitten hoitaa? Taitaapi olla mies itse lapsen toisena huoltajana. Että siitä vaan. Vaimosta ei muuten voi tehdä lasua vaan lapsesta. Mies on itsekin lapsen huoltaja, että sitten tarkkaillaan myös miehen kykyä toimia lapsensa huoltajana. Taitais loppua juhlat lyhyeen.
Jos olisi minun häät, en haluaisi vieraaksi juuri kovasta taudista parantunutta henkilöä, jonka muu perhe on vielä sairaana. Siinähän potentiaalisesti tartuttaa muut juhlijat. Jo pelkästään tuon takia miehellä olisi pitänyt olla järkeä jäädä kotiin.
Jos omalla puolisolla olisi tärkeä tilaisuus niin pyrkisin mahdollistamaan hänen menonsa. Kuitenkin ennen sitä olisin odottanut häneltä jotain apua, että olisi helpompi pärjätä. Nythän tilanne on osin miehen aiheuttama. Jos vaimo olisi saanut apua heti eikä vasta äärimmäisessä hädässä, voisi kunto olla sen verran parempi, että viikonlopun yksin jaksaa helpommin. Lisäksi mies olisi voinut ennen lähtöä käydä kaupassa, tehdä ruuat valmiiksi ja siivota, jotta kotona olisi mahdollisimman hyvä ja helppo olla. Ja hälyttää jonkun tutun auttamaan tarvittaessa. Nythän vaikuttaa siltä, että mies on vaan ottanut ja lähtenyt.
No kun me ei olla selvänäkijöitä, millaiseksi mies muuttuu tuollaisessa tilanteessa, JOS hän on aiemmin käyttäytynyt asiallisesti ja vastuullisesti.
Kukaan ei valitse itselleen huonosti kohtelevaa/väkivaltaista puolisoa!!!!! Kun elämäntilanne muuttuu, ihminen voi muuttua. Aivan toisenlaiseksi. Ja me emme ole siitä vastuussa.