Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole miniöillä helppoa. Itselläni on niin hankala anoppi, että oksat pois. Anoppi juoksee useita kertoja viikossa oman tyttärensä kotona katsomassa lapsenlapsia. Käyvät puistossa porukalla ja kävelyillä ym. Minun ja mieheni kotona ei käy kylässä katsomassa pojanpoikaa. Emme käy yhdessä kävelyillä tms. Poikakin on aika surullinen ja mies samoiten.

Anoppi on itse sanonut minulle suoraan, että jos tulette hänen luona käymään vaikka päiväkäynnille niin velvollisuuteni miniänä on siivota anopin koti. No siellä ei käydä kylässä ollenkaan, koska anopin koti ei ole minun vastuullani. Enkä todellakaan hae anopin hyväksyntää toimimalla hänen apulaisenaan.

Koska siellä ei siis käydä niin anoppi kokee ettei hänen tarvitse käydä meillä. Ikinä ei ole pyydetty apua mihinkään ja ovi on avoinna, jos haluaa tavata pojanpoikaa, mutta ei.

Omaa tytärtään ei ole vaatinut taloustöihin kertaakaan. Koen olevani kakkosluokan kansalainen, mutta kuitenkin onnellinen että oma aviomies tukee minua tässä asiassa.

Siis ihan oikeasti sinun pitäisi siivota hänen koti!? 😂 ymmärrän, että omat lapset voisivat auttaa siivoamisessa eli miehesi ja tämän sisko, mutta että sinun...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt yleisesti keskusteluun liittyen, mutta ei aloitukseen suora vastaus. Minä luulen, että minun ja anopin vaikeuksien alku ajoittuu siihen hetkeen, kun anoppi ensimmäisen kerran kysyi lastamme hoitoon ex tempore ja sanoin ei.

Tuolloin siis vauva oli 2 viikkoa vanha. Hän oli esikoinen eli kyseessä oli ensimmäinen synnytykseni. Koko raskausajan anoppi oli tehnyt ison numeron siitä, että hänestä tulee mummo, mikä sinänsä oli ihan ok. Sitten tosiaan kun tuli ensimmäisen kerran katsomaan vauvaa ( 2 viikkoa vanha) niin ehdotti, että lähtisimme miehen kanssa kävelylle ja hän jäisi hoitamaan vauvaa. Olin kipeä fyysisesti, harjoittelimme vasta imetystä ja vauvan hoitoa, oli talvi ja vauva ei ollut vielä eläessään edes nähnyt tuttipulloa. Olen todella nössö luonteeltani, mutta tuo oli sellainen tilanne, jossa pystyin vastaamaan hyvin selkeästi että ei sovi meille. Anoppi loukkaantui todella silminnähden ja sanoi, että ensi kerralla sitten. Silloin sanoin suoraan, että en näin pientä tule vielä jättämään kenellekään hoitoon. Siitä lähtien anoppi on selvästi ollut ärsyyntynyt minuun ja jokaisella tapaamisella ensimmäiset kaksi vuotta yritti lähinnä ylittää rajan jokaisen henkilökohtaisen rajani tai perheemme rajan tai mieheni rajan. En pystynyt jättämään anopille hoitoon koskaan lasta, sillä halveksunta minua kohtaan oli hyvin avointa. Ei silloin voi vain luottaa toiseen ja mieheni ei myös luottanut. Jos hän olisi luottanut, niin olisi kyllä anoppi saanut hoitaa, sillä luotan mieheni arviokykyyn sen verran. Miehelläni kuitenkin on moni asia omasta lapsuudesta jäänyt vaivaamaan.

Nyt välit alkaa olla ihan siedettävät. Meillä on jo kolme lasta. En tiedä ymmärtääkö anoppi itse miten on käyttäytynyt edes. Mutta tapaamme kyllä ja ei mitenkään välit poikki olla. En tiedä sitten, sanokaa anopit, olinko kohtuuton kun en jättänyt 2 viikkoa vanhaa vauvaa anopille ja lähtenyt itse kipeänä ja tikattuna kävelylenkille? Tuo on nimittäin se piste, joka määritteli selvästi suhteemme pitkäksi aikaa.

Tuo 2 viikon ikäisen vauvan antaminen hoitoon ei ollut kohtuutonta, mutta käytöksesi sen jälkeen on ollut erittäin tylyä. Itse kirjoitit, että siitä lähtien olit hyvin asenteellinen ja syrjivä häntä kohtaan. Ja se on varmasti huomattu.

Tarinan anoppiko ei ollut asenteellinen? :D loukkaantui, kun ei saanut tahtoaan läpi (vastasyntyneen hoitaminen). Luulen, että tuollainen anoppi on ollut sellainen, että on voimakkaalla luonteellaan saanut aina tahtonsa läpi ja nyt kun niin ei käynytkään ja vielä poikansa perheen toimesta, niin kyllä kirpaisi...

Meillä olisi kyllä mieheni sanonut äidilleen, ettei 2 viikkoista jätetä hoitoon kenellekään. Kyllä minäkin tarvittaessa saan suun auki, mutta mies pystyy äidilleen sanomaan jämäkämmin ja minä olen ehkä vähän vieraskorea. Siksi ihmettelen miksi niin moni mies ei saa äidilleen sanottua!?

Ei tuossa ole mitään ihmeteltävää. Se poika on ehdollistettu äitinsä palvelemiseen ensimmäisestä henkäyksestään lähtien. Pojan tärkein tehtävä on huolehtia että äiti pysyy hyvällä tuulella. Siksi uhmaaminen on hankalaa. Mun miehellä meni kolmisen vuotta, ennen kuin sai kasvatettua sen verran selkärankaa, että sai sanottua äidilleen ei. Sitä enne piiloutui mun selän taakse, jos esim olisi pitänyt lähteä esittelemään vauvaa jollekin sukulaiselle anopin pyynnöstä. "Muuten tultaisiin mutta Piia ei halua".

Luulen kyllä, että ihmiselle on vähän epänormaalimpaa sellainen omille sukulaisille änkyröinti ja suhteiden katkominen yhdestä poikkipuolisesta sanasta, joka tällä palstalla tuntuu olevan ihanteena

No, ei minulle tuota ongelmaa sanoa vaikka äidilleni, jos joku hänen toiminnassaan häiritsee minua. Anopille en välttämättä sanoisi ns. vieraskoreuden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole miniöillä helppoa. Itselläni on niin hankala anoppi, että oksat pois. Anoppi juoksee useita kertoja viikossa oman tyttärensä kotona katsomassa lapsenlapsia. Käyvät puistossa porukalla ja kävelyillä ym. Minun ja mieheni kotona ei käy kylässä katsomassa pojanpoikaa. Emme käy yhdessä kävelyillä tms. Poikakin on aika surullinen ja mies samoiten.

Anoppi on itse sanonut minulle suoraan, että jos tulette hänen luona käymään vaikka päiväkäynnille niin velvollisuuteni miniänä on siivota anopin koti. No siellä ei käydä kylässä ollenkaan, koska anopin koti ei ole minun vastuullani. Enkä todellakaan hae anopin hyväksyntää toimimalla hänen apulaisenaan.

Koska siellä ei siis käydä niin anoppi kokee ettei hänen tarvitse käydä meillä. Ikinä ei ole pyydetty apua mihinkään ja ovi on avoinna, jos haluaa tavata pojanpoikaa, mutta ei.

Omaa tytärtään ei ole vaatinut taloustöihin kertaakaan. Koen olevani kakkosluokan kansalainen, mutta kuitenkin onnellinen että oma aviomies tukee minua tässä asiassa.

Onpa taas melkoisella siveltimellä väritettyä tekstiä 🙄 Nämä joka ketjussa uhriutuvat mammelit eivät tietenkään ole uusi juttu täällä, mutta huvittavaa kuinka vaikeaa on pysyä aiheessa. Kysymys oli anopeille, ei miniöille - teille löytyy kymmeniä ketjuja, joissa suurin piirtein samat sadut toistuvat moneen kertaan.

Oma anoppi on sellainen turhan lupailija, eristäytyy meistä koko ajan enemmän ja enemmän. Mies on ihan ihmeissään, mikä hänen äitiään vaivaa. Ei tietenkään suoraan voi kysyä äidiltään... Kummallinen ilmapiiri leijuu yllä.

Anoppi asuu meidän lähellä, käy oma-aloitteisesti vain tyttärensä luona kylässä. Kerran miehen äidistä ei ollut kuulunut mitään melkein kuukauteen. Mies soitti. Anoppi alko lupailla turhia. Oli kuulemma suunnitellut soittavansa , että mentäisi kesäretkelle. Kun sitten ehdotimme myöhemmin retkeä , ei se enää onnistunutkaan. Muutaman päivän päästä meni toisten lastenlasten kanssa kesäretkelle.

Sanomme lähes viikottain, että meille saa aina tulla. Olisi kiva jos tulisit juomaan kupin kahvia , lapset tykkäisi. Ei silti vain tule. Mua alkaa tympiä tämä tilanne, selvästi myös miestä.

Mikä meidän perheessä on vikana?

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole miniöillä helppoa. Itselläni on niin hankala anoppi, että oksat pois. Anoppi juoksee useita kertoja viikossa oman tyttärensä kotona katsomassa lapsenlapsia. Käyvät puistossa porukalla ja kävelyillä ym. Minun ja mieheni kotona ei käy kylässä katsomassa pojanpoikaa. Emme käy yhdessä kävelyillä tms. Poikakin on aika surullinen ja mies samoiten.

Anoppi on itse sanonut minulle suoraan, että jos tulette hänen luona käymään vaikka päiväkäynnille niin velvollisuuteni miniänä on siivota anopin koti. No siellä ei käydä kylässä ollenkaan, koska anopin koti ei ole minun vastuullani. Enkä todellakaan hae anopin hyväksyntää toimimalla hänen apulaisenaan.

Koska siellä ei siis käydä niin anoppi kokee ettei hänen tarvitse käydä meillä. Ikinä ei ole pyydetty apua mihinkään ja ovi on avoinna, jos haluaa tavata pojanpoikaa, mutta ei.

Omaa tytärtään ei ole vaatinut taloustöihin kertaakaan. Koen olevani kakkosluokan kansalainen, mutta kuitenkin onnellinen että oma aviomies tukee minua tässä asiassa.

Täällä kohtalotoveri , ilman tuollaista siivousvelvoitetta. Mutta sama paistaa täällä. Tyttären perheen kanssa tehdään kaikkea. Retkeillään, reissataan, käydään siellä sun täällä... Meidän kanssa ei tehdä mitään edes pyydettäessä. Tai siis siihen asti tehtiin, ennen kuin anopin tyttärellä ei ollut lapsia. Sen jälkeen kun ne syntyi, meidän lapset ei ole yhtään mitään.

Tilanne vaivaa ihan kauheasti.

Vierailija kirjoitti:

Oma anoppi on sellainen turhan lupailija, eristäytyy meistä koko ajan enemmän ja enemmän. Mies on ihan ihmeissään, mikä hänen äitiään vaivaa. Ei tietenkään suoraan voi kysyä äidiltään... Kummallinen ilmapiiri leijuu yllä.

Anoppi asuu meidän lähellä, käy oma-aloitteisesti vain tyttärensä luona kylässä. Kerran miehen äidistä ei ollut kuulunut mitään melkein kuukauteen. Mies soitti. Anoppi alko lupailla turhia. Oli kuulemma suunnitellut soittavansa , että mentäisi kesäretkelle. Kun sitten ehdotimme myöhemmin retkeä , ei se enää onnistunutkaan. Muutaman päivän päästä meni toisten lastenlasten kanssa kesäretkelle.

Sanomme lähes viikottain, että meille saa aina tulla. Olisi kiva jos tulisit juomaan kupin kahvia , lapset tykkäisi. Ei silti vain tule. Mua alkaa tympiä tämä tilanne, selvästi myös miestä.

Mikä meidän perheessä on vikana?

Kannattaa hyväksyä suosiolla, että välit tyttäreen ovat lämpimämmät ja näin ollen tyttären lapset menevät etusijalle. Antakaa anopin olla. Sehän viime kädessä jokaisen oma asia kenen kanssa on tekemisissä ja kenen kanssa ei. 

Anopin kalenteri menee ihan hänen tyttären perheen mukaan. En tiedä painostaako miehen sisko tähän vai haluaako anoppi toimia oikeasti niin. Olimme kerran sopineet lapselle hoidon anopilta (ei mikään illanistujaismeno, vaan oikeasti tärkeä meno miehen kanssa) . Anoppi ilmoitti, että tämä ei onnistukaan, koska hänen pitää mennä vahtimaan miehen siskon vaihtaa, että tytär pääsee viemään koiran lenkille ja uimaan. Oikeasti. Miksi hankitaan koiraperheeseen lapsi jos ei osata järjestää asioita? No, tiedän, että nämä on jotain anopin ihan itse keksimiä juttuja. Meidän tärkeä meno peruuntui ja hän toi lohdutuksena lapsellemme Newbie merkkiset housut.

Lisäksi ostelee paljon tyttären lapsille vaatteita. Kerran oli ostanut tyttären lapsille juhannus vaatteet, niitä sitten esiteltiin. Meille ei ollut mitään.

Samoin mökkivuorojen kanssa anoppi aina suosinut tytärtään. Aina on joku syy miksi tytär tarvitsee yhden tietyn huoneen mökillä. Jos me olemme menossa ensin niin anoppi puuttuu aina, että meidän pitäisi mennä toiseen huoneeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole miniöillä helppoa. Itselläni on niin hankala anoppi, että oksat pois. Anoppi juoksee useita kertoja viikossa oman tyttärensä kotona katsomassa lapsenlapsia. Käyvät puistossa porukalla ja kävelyillä ym. Minun ja mieheni kotona ei käy kylässä katsomassa pojanpoikaa. Emme käy yhdessä kävelyillä tms. Poikakin on aika surullinen ja mies samoiten.

Anoppi on itse sanonut minulle suoraan, että jos tulette hänen luona käymään vaikka päiväkäynnille niin velvollisuuteni miniänä on siivota anopin koti. No siellä ei käydä kylässä ollenkaan, koska anopin koti ei ole minun vastuullani. Enkä todellakaan hae anopin hyväksyntää toimimalla hänen apulaisenaan.

Koska siellä ei siis käydä niin anoppi kokee ettei hänen tarvitse käydä meillä. Ikinä ei ole pyydetty apua mihinkään ja ovi on avoinna, jos haluaa tavata pojanpoikaa, mutta ei.

Omaa tytärtään ei ole vaatinut taloustöihin kertaakaan. Koen olevani kakkosluokan kansalainen, mutta kuitenkin onnellinen että oma aviomies tukee minua tässä asiassa.

Täällä kohtalotoveri , ilman tuollaista siivousvelvoitetta. Mutta sama paistaa täällä. Tyttären perheen kanssa tehdään kaikkea. Retkeillään, reissataan, käydään siellä sun täällä... Meidän kanssa ei tehdä mitään edes pyydettäessä. Tai siis siihen asti tehtiin, ennen kuin anopin tyttärellä ei ollut lapsia. Sen jälkeen kun ne syntyi, meidän lapset ei ole yhtään mitään.

Tilanne vaivaa ihan kauheasti.

Itse unohtaisin koko anopin ja en ottaisi yhteyttä kuin pakon edessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma anoppi on sellainen turhan lupailija, eristäytyy meistä koko ajan enemmän ja enemmän. Mies on ihan ihmeissään, mikä hänen äitiään vaivaa. Ei tietenkään suoraan voi kysyä äidiltään... Kummallinen ilmapiiri leijuu yllä.

Anoppi asuu meidän lähellä, käy oma-aloitteisesti vain tyttärensä luona kylässä. Kerran miehen äidistä ei ollut kuulunut mitään melkein kuukauteen. Mies soitti. Anoppi alko lupailla turhia. Oli kuulemma suunnitellut soittavansa , että mentäisi kesäretkelle. Kun sitten ehdotimme myöhemmin retkeä , ei se enää onnistunutkaan. Muutaman päivän päästä meni toisten lastenlasten kanssa kesäretkelle.

Sanomme lähes viikottain, että meille saa aina tulla. Olisi kiva jos tulisit juomaan kupin kahvia , lapset tykkäisi. Ei silti vain tule. Mua alkaa tympiä tämä tilanne, selvästi myös miestä.

Mikä meidän perheessä on vikana?

Kannattaa hyväksyä suosiolla, että välit tyttäreen ovat lämpimämmät ja näin ollen tyttären lapset menevät etusijalle. Antakaa anopin olla. Sehän viime kädessä jokaisen oma asia kenen kanssa on tekemisissä ja kenen kanssa ei. 

Niin annetaankin. Olkoon ihan rauhassa. Hän muuten aina ihmettelee kun nuorin lapsi vierastaa niin paljon. Muille sanoo juhlissa , että meidän perhe sairastaa niin paljon, että hän ei ole päässyt hoitamaan. Se on silkkaa p ska puhetta

Anoppi ei arvosta mua, koska olen käynyt ammattikoulun. Muut heidän suvussa akateemisia.

Meille kun syntyi kolmonen, anoppi etääntyi. Emme ole käyttäneet häntä lastenhoitajana. Muistan vieläkin kun lapseni olivat 5 ja 2,5v ja sanoin, että haaveilemme vielä perheenlisäyksestä. Anopin suusta mölähti "herranjestas montako lasta aiotte tehdä" ... No tuossahan se jo paljasti, että hänen mielestä liikaa

Ei kannata olla sukujen kanssa missään tekemisissä, niin se meidän suvuissa toimii. Kahdestaan elellään vain. Ja toki vanhempiin yhteydessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole miniöillä helppoa. Itselläni on niin hankala anoppi, että oksat pois. Anoppi juoksee useita kertoja viikossa oman tyttärensä kotona katsomassa lapsenlapsia. Käyvät puistossa porukalla ja kävelyillä ym. Minun ja mieheni kotona ei käy kylässä katsomassa pojanpoikaa. Emme käy yhdessä kävelyillä tms. Poikakin on aika surullinen ja mies samoiten.

Anoppi on itse sanonut minulle suoraan, että jos tulette hänen luona käymään vaikka päiväkäynnille niin velvollisuuteni miniänä on siivota anopin koti. No siellä ei käydä kylässä ollenkaan, koska anopin koti ei ole minun vastuullani. Enkä todellakaan hae anopin hyväksyntää toimimalla hänen apulaisenaan.

Koska siellä ei siis käydä niin anoppi kokee ettei hänen tarvitse käydä meillä. Ikinä ei ole pyydetty apua mihinkään ja ovi on avoinna, jos haluaa tavata pojanpoikaa, mutta ei.

Omaa tytärtään ei ole vaatinut taloustöihin kertaakaan. Koen olevani kakkosluokan kansalainen, mutta kuitenkin onnellinen että oma aviomies tukee minua tässä asiassa.

Siis ihan oikeasti sinun pitäisi siivota hänen koti!? 😂 ymmärrän, että omat lapset voisivat auttaa siivoamisessa eli miehesi ja tämän sisko, mutta että sinun...

Tämä on ihan normaali ajattelumalli ainakin niiden anoppien kohdalla, jotka ovat kasvaneet maalla ja eläneet siellä ikänsä.

Anoppini on kaksinaamainen

Koska teillä nuppiaivoilla ei ole omaa elämää ja te kuvittelette, että kaikki menee teidän tanssin mukaan ja että lapset kasvatetaan teidän ohjeiden mukaan. Me kyllä kysytään apua, kun siltä tuntuu, joten ei tarvitse tunkea nokkaansa meidän asioihimme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt yleisesti keskusteluun liittyen, mutta ei aloitukseen suora vastaus. Minä luulen, että minun ja anopin vaikeuksien alku ajoittuu siihen hetkeen, kun anoppi ensimmäisen kerran kysyi lastamme hoitoon ex tempore ja sanoin ei.

Tuolloin siis vauva oli 2 viikkoa vanha. Hän oli esikoinen eli kyseessä oli ensimmäinen synnytykseni. Koko raskausajan anoppi oli tehnyt ison numeron siitä, että hänestä tulee mummo, mikä sinänsä oli ihan ok. Sitten tosiaan kun tuli ensimmäisen kerran katsomaan vauvaa ( 2 viikkoa vanha) niin ehdotti, että lähtisimme miehen kanssa kävelylle ja hän jäisi hoitamaan vauvaa. Olin kipeä fyysisesti, harjoittelimme vasta imetystä ja vauvan hoitoa, oli talvi ja vauva ei ollut vielä eläessään edes nähnyt tuttipulloa. Olen todella nössö luonteeltani, mutta tuo oli sellainen tilanne, jossa pystyin vastaamaan hyvin selkeästi että ei sovi meille. Anoppi loukkaantui todella silminnähden ja sanoi, että ensi kerralla sitten. Silloin sanoin suoraan, että en näin pientä tule vielä jättämään kenellekään hoitoon. Siitä lähtien anoppi on selvästi ollut ärsyyntynyt minuun ja jokaisella tapaamisella ensimmäiset kaksi vuotta yritti lähinnä ylittää rajan jokaisen henkilökohtaisen rajani tai perheemme rajan tai mieheni rajan. En pystynyt jättämään anopille hoitoon koskaan lasta, sillä halveksunta minua kohtaan oli hyvin avointa. Ei silloin voi vain luottaa toiseen ja mieheni ei myös luottanut. Jos hän olisi luottanut, niin olisi kyllä anoppi saanut hoitaa, sillä luotan mieheni arviokykyyn sen verran. Miehelläni kuitenkin on moni asia omasta lapsuudesta jäänyt vaivaamaan.

Nyt välit alkaa olla ihan siedettävät. Meillä on jo kolme lasta. En tiedä ymmärtääkö anoppi itse miten on käyttäytynyt edes. Mutta tapaamme kyllä ja ei mitenkään välit poikki olla. En tiedä sitten, sanokaa anopit, olinko kohtuuton kun en jättänyt 2 viikkoa vanhaa vauvaa anopille ja lähtenyt itse kipeänä ja tikattuna kävelylenkille? Tuo on nimittäin se piste, joka määritteli selvästi suhteemme pitkäksi aikaa.

Tuo 2 viikon ikäisen vauvan antaminen hoitoon ei ollut kohtuutonta, mutta käytöksesi sen jälkeen on ollut erittäin tylyä. Itse kirjoitit, että siitä lähtien olit hyvin asenteellinen ja syrjivä häntä kohtaan. Ja se on varmasti huomattu.

Tarinan anoppiko ei ollut asenteellinen? :D loukkaantui, kun ei saanut tahtoaan läpi (vastasyntyneen hoitaminen). Luulen, että tuollainen anoppi on ollut sellainen, että on voimakkaalla luonteellaan saanut aina tahtonsa läpi ja nyt kun niin ei käynytkään ja vielä poikansa perheen toimesta, niin kyllä kirpaisi...

Meillä olisi kyllä mieheni sanonut äidilleen, ettei 2 viikkoista jätetä hoitoon kenellekään. Kyllä minäkin tarvittaessa saan suun auki, mutta mies pystyy äidilleen sanomaan jämäkämmin ja minä olen ehkä vähän vieraskorea. Siksi ihmettelen miksi niin moni mies ei saa äidilleen sanottua!?

Ei tuossa ole mitään ihmeteltävää. Se poika on ehdollistettu äitinsä palvelemiseen ensimmäisestä henkäyksestään lähtien. Pojan tärkein tehtävä on huolehtia että äiti pysyy hyvällä tuulella. Siksi uhmaaminen on hankalaa. Mun miehellä meni kolmisen vuotta, ennen kuin sai kasvatettua sen verran selkärankaa, että sai sanottua äidilleen ei. Sitä enne piiloutui mun selän taakse, jos esim olisi pitänyt lähteä esittelemään vauvaa jollekin sukulaiselle anopin pyynnöstä. "Muuten tultaisiin mutta Piia ei halua".

Luulen kyllä, että ihmiselle on vähän epänormaalimpaa sellainen omille sukulaisille änkyröinti ja suhteiden katkominen yhdestä poikkipuolisesta sanasta, joka tällä palstalla tuntuu olevan ihanteena

Keksit päästäsi.

Minä ainakin pystyn sanomaan omille sukulaisilleni. Ja he minulle. Mieheni suvulle en. Varsinkin anoppia on aina pidetty kun kukkaa kämmenellä. Jatketaan nämä viimiset vuodet, on jo 80 v.

Vanhemmassa sukupolvessa kyllä riittää noita lapsellisia loukkaantujia. En ymmärrä, miten niin monella on surkea itsetunto ja kehittymätön tunteiden käsittelytaito. Samaa sarjaa on myös oma anoppini. Erehdyin sanomaan hänen harjoittamastaan häiriköinnistä suoraan ja välit meni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole miniöillä helppoa. Itselläni on niin hankala anoppi, että oksat pois. Anoppi juoksee useita kertoja viikossa oman tyttärensä kotona katsomassa lapsenlapsia. Käyvät puistossa porukalla ja kävelyillä ym. Minun ja mieheni kotona ei käy kylässä katsomassa pojanpoikaa. Emme käy yhdessä kävelyillä tms. Poikakin on aika surullinen ja mies samoiten.

Anoppi on itse sanonut minulle suoraan, että jos tulette hänen luona käymään vaikka päiväkäynnille niin velvollisuuteni miniänä on siivota anopin koti. No siellä ei käydä kylässä ollenkaan, koska anopin koti ei ole minun vastuullani. Enkä todellakaan hae anopin hyväksyntää toimimalla hänen apulaisenaan.

Koska siellä ei siis käydä niin anoppi kokee ettei hänen tarvitse käydä meillä. Ikinä ei ole pyydetty apua mihinkään ja ovi on avoinna, jos haluaa tavata pojanpoikaa, mutta ei.

Omaa tytärtään ei ole vaatinut taloustöihin kertaakaan. Koen olevani kakkosluokan kansalainen, mutta kuitenkin onnellinen että oma aviomies tukee minua tässä asiassa.

Siis ihan oikeasti sinun pitäisi siivota hänen koti!? 😂 ymmärrän, että omat lapset voisivat auttaa siivoamisessa eli miehesi ja tämän sisko, mutta että sinun...

Tämä on ihan normaali ajattelumalli ainakin niiden anoppien kohdalla, jotka ovat kasvaneet maalla ja eläneet siellä ikänsä.

Minäkin olen huomannut, että maalla on vallalla ajattelumaailma, että omien lasten puolisoineen pitää palvella talon "emäntää" tai edes lahjoa häntä. Kohtelu on tylyä ja kylmää, jos kehtaa mennä käymään vain omana itsenäsi tarjoamatta palveluksia tai lahjuksia. Ja emäntää pitää nöyristellä kuin olisi kuningattaren edessä. Kaikki rentous loistaa poissaolollaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole miniöillä helppoa. Itselläni on niin hankala anoppi, että oksat pois. Anoppi juoksee useita kertoja viikossa oman tyttärensä kotona katsomassa lapsenlapsia. Käyvät puistossa porukalla ja kävelyillä ym. Minun ja mieheni kotona ei käy kylässä katsomassa pojanpoikaa. Emme käy yhdessä kävelyillä tms. Poikakin on aika surullinen ja mies samoiten.

Anoppi on itse sanonut minulle suoraan, että jos tulette hänen luona käymään vaikka päiväkäynnille niin velvollisuuteni miniänä on siivota anopin koti. No siellä ei käydä kylässä ollenkaan, koska anopin koti ei ole minun vastuullani. Enkä todellakaan hae anopin hyväksyntää toimimalla hänen apulaisenaan.

Koska siellä ei siis käydä niin anoppi kokee ettei hänen tarvitse käydä meillä. Ikinä ei ole pyydetty apua mihinkään ja ovi on avoinna, jos haluaa tavata pojanpoikaa, mutta ei.

Omaa tytärtään ei ole vaatinut taloustöihin kertaakaan. Koen olevani kakkosluokan kansalainen, mutta kuitenkin onnellinen että oma aviomies tukee minua tässä asiassa.

Siis ihan oikeasti sinun pitäisi siivota hänen koti!? 😂 ymmärrän, että omat lapset voisivat auttaa siivoamisessa eli miehesi ja tämän sisko, mutta että sinun...

Tämä on ihan normaali ajattelumalli ainakin niiden anoppien kohdalla, jotka ovat kasvaneet maalla ja eläneet siellä ikänsä.

Niin mitä!? Normaali!? Maalta ollaan kanssa ja ei ikinä ole tullut vastaan moista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minua ärsytti miniä jo kun ensimmäisen kerran tavattiin. Ei muuttanut lapset asiaa suuntaan eikä toiseen. Olemme kuin yö ja päivä ja olisin toivonut pojalleni eri naista vaikka ei olekaan minun asia. Ovat olleet yhdessä kyllä jo 15 vuotta. Tavallaan hävettää omat tunteet kun poika on onnellinen, mutta en vain pidä ko ihmisestä. Pitäisi varmaan mennä itse terapiaan. 

Ehkä poikasi sitten syystä x valitsi itselleen täysin erilaisen naisen kuin äitinsä...

Valitettavasti tulee huono kuva miniöistä, kun on ketju jossa kysytään anopeilta näkemystä, niin sekin vallataan ja tullaan vattuilemaan

Totuudenmukainen kuva?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole miniöillä helppoa. Itselläni on niin hankala anoppi, että oksat pois. Anoppi juoksee useita kertoja viikossa oman tyttärensä kotona katsomassa lapsenlapsia. Käyvät puistossa porukalla ja kävelyillä ym. Minun ja mieheni kotona ei käy kylässä katsomassa pojanpoikaa. Emme käy yhdessä kävelyillä tms. Poikakin on aika surullinen ja mies samoiten.

Anoppi on itse sanonut minulle suoraan, että jos tulette hänen luona käymään vaikka päiväkäynnille niin velvollisuuteni miniänä on siivota anopin koti. No siellä ei käydä kylässä ollenkaan, koska anopin koti ei ole minun vastuullani. Enkä todellakaan hae anopin hyväksyntää toimimalla hänen apulaisenaan.

Koska siellä ei siis käydä niin anoppi kokee ettei hänen tarvitse käydä meillä. Ikinä ei ole pyydetty apua mihinkään ja ovi on avoinna, jos haluaa tavata pojanpoikaa, mutta ei.

Omaa tytärtään ei ole vaatinut taloustöihin kertaakaan. Koen olevani kakkosluokan kansalainen, mutta kuitenkin onnellinen että oma aviomies tukee minua tässä asiassa.

Siis ihan oikeasti sinun pitäisi siivota hänen koti!? 😂 ymmärrän, että omat lapset voisivat auttaa siivoamisessa eli miehesi ja tämän sisko, mutta että sinun...

Tämä on ihan normaali ajattelumalli ainakin niiden anoppien kohdalla, jotka ovat kasvaneet maalla ja eläneet siellä ikänsä.

Minäkin olen huomannut, että maalla on vallalla ajattelumaailma, että omien lasten puolisoineen pitää palvella talon "emäntää" tai edes lahjoa häntä. Kohtelu on tylyä ja kylmää, jos kehtaa mennä käymään vain omana itsenäsi tarjoamatta palveluksia tai lahjuksia. Ja emäntää pitää nöyristellä kuin olisi kuningattaren edessä. Kaikki rentous loistaa poissaolollaan.

Miehen ex sai samanlaista kohtelua. Lähti sitten suhteesta pois, kun ei enää jaksanut.