Lue keskustelun säännöt.
Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?
Täällä puhutaan asiasta yleensä miniän näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä anopeille oikein tapahtuu, kun miniä ja poika saavat lapsen. Oman anoppini suhtautuminen minuun muuttui ihan selvästi jännitteiseksi lapsen myötä. Olen pohtinut, kokeeko hän minut ikään kuin esteenä lapsenlapsen ja hänen välissä vai mikä ongelma oikein on.
Kommentit (1282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.
Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.
Kyllä poika sinkkuaikana osasi ihan itse kivahdella minulle kun vielä hallitsi omaa puhelintaan.
Kertokaas, onko kaks viestiä kuukaudessa, ihan turhaa small talkkia, liikaa tosiaan? Eikö siis äiti (iäkäs) ilmaista että muistaa tämänkin lapsensa ?Ja nyt kun kotona on joku jolle marmattaa sinusta, marmatti koko ajan.
Kukaan ei jaksa tuollaista marttyyriä!
Nyt loukkaat minua. Kodissamme laoset olleet ihan hyvin kohdeltuja, kunnollisia, koumumenestys jokaisella hyvä. Lapseni lähti armeijan jälkeen opiskelemaan kauas, itsenäistyi, joskus autettiin rahallisesti. Vai on marttyyri jos jotain elonmerkkiä antaa itsestään?
Teidän nuorten röyhkeys on uskomaton.Onko kaikki miniät sitä mieltä että puolison äiti on marttyyri jos toivottaa tekstiviestilllä hyvää joulua, ehkä joskus tammikuun lopulla jonkun mitä kuuluu, mukavaa viikonloppua.
Itse kirjoitit, että poikasi kivahteli sinulle jo sinkkunakin. Eli ei se poikasi sinua jumaloi tai seuraasi kaipaa, vaan marmattaa sinusta ja se vaimo yrittää tasoitella ja pitää välejä. Mutta klassiseen tapaan sinä syytät kaikesta vaimoa.
Vaimo yrittää sen sijaan pitää asiallisia välejä, lähetellä kuvia ja kuulostella kuulumisia ja sinä haukut!
Enhän hauku vaan sanoinkin että lapsen tultua on asialliset välit.
Kyseessä on kuopus, iltatähti. Oli vaikea joskus opiskelijan kanssa joka kuitenkin tarvitsee raha- apua mutta suuttuu jos yrittää keskustella asumisesta tms.Se on ihan se sinun oma poikasi, joka ei jaksa sinua. Todennut varmaan hyvinkin kärkkäästi, ettei aio sulle vastata. Miniä on sitten päättänyt lähettää sovittelevan viestin, että poika ottaa itse yhteyttä myöhemmin. Kohtaa se oikea ongelma. Vaikeaa sinunkaltaiselle tulee olemaan myöntää omat virheensä, mutta miniää syyttämällä ei asiat ratkea.
Ketjun aiheena oli kysyä anopeilta, sitten kauhea hyökkäys kun joku kertoo oman näkökulmansa. Emme tiedä tilanteesta enempää kuin on kerrottu, miksi kirjoitatte noin rumasti ihmiselle joka suree lähes menetettyä suhdetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anopitkin on vain herkkiä naisia jotka vaatii huomiota ja pelkää tulevansa ignooratuksi.
Minua taas joskus jos siunattaisiin lapsenlapsella, työ olisi se joka joustaisi. En haluaisi kuolinvuoteellani joutua katumaan etten saanut nauttia lastenlasten seurasta silloin kun se oli mahdollista. Lapset on siunaus ja mitä ihanin lahja, mutta joidenkin ihmisten mielestä lapset tuntuvat olevan rasite ja riesa. On tärkeä kunnioittaa lasten ja heidän puolisoiden tapaa kasvattaa ja olla vanhempia, mutta mummona todella haluaisin voida auttaa väsyneitä vanhempia tai vanhempia, jotka haluavat joskus aikaa myös kahdestaan vaaliakseen parisuhdettaan.
Vierailija kirjoitti:
Minua taas joskus jos siunattaisiin lapsenlapsella, työ olisi se joka joustaisi. En haluaisi kuolinvuoteellani joutua katumaan etten saanut nauttia lastenlasten seurasta silloin kun se oli mahdollista. Lapset on siunaus ja mitä ihanin lahja, mutta joidenkin ihmisten mielestä lapset tuntuvat olevan rasite ja riesa. On tärkeä kunnioittaa lasten ja heidän puolisoiden tapaa kasvattaa ja olla vanhempia, mutta mummona todella haluaisin voida auttaa väsyneitä vanhempia tai vanhempia, jotka haluavat joskus aikaa myös kahdestaan vaaliakseen parisuhdettaan.
Ja sinä sitten päätät että he haluaa tuollaista?
Tyypillisimmillään mummo ryntää tämän idean kanssa kun perhe on just tullut laitokselta.
Niin tungettelevaa.
Miehesi tehtävä kommunikoida ja ylläpitää rajat omien vanhempiensa kanssa. Hän on parisuhteessa sinun kanssa, ei heidän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin tästä keskustelusta paistaa se, että osa anopeista on yksinkertaisesti vain ns. aikakautensa tuotteita, kuten me kaikki ikäpolvet tietenkin omalla tavallamme. Tietoisuuden taso on lisääntynyt, samoin tieto ja koulutus on nykyään aika hyvää. Monet pienten lasten äidit ovat nykyään koulutettuja ja tiedostavaa porukkaa ja syntyneet ihan erilaiseen maailmaan kuin lastensa isovanhemmat. Nykyajan äidit ovat tottuneita miettimään psykososiaalisia asioita. Nykyajan nuoret vanhemmat ovat jo sitä sukupolvea, jolle on opetettu ihan toisella tavalla ajattelun taitoa. Matkailu avartaa, myös ns. tiedon valtatiellä. Vanhempi ikäpolvi ei välttämättä oikein tiedosta kovin laajasti omaa käyttäytymistään ja käytöksen motiivejaan. Ei tietenkään pidä yleistää. Minulla jo lapset aikuisia, mutta oma anoppi oli mummon ominaisuudessa aika rajansa ylittävä. Ei ole nuoruusessa oikein pärjännyt koulussa ja ollut oma lapsuus vaikea yms. Omaa äitiä taas harmitti, ettei iltatöiden vuoksi viettänyt niin paljoa aikaa meidän lasten kanssa kuin olisi halunnut. Olen sitä mieltä että perheen isien pitäisi usein ottaa aktiivisempi rooli sosiaalisten suhteiden hoitamisessa lähipiirissä varsinkin jos asiat koskee hänen omia lähisukulaisiaan. Ei tee hyvää parisuhteelle, jos vaimo kokee jäävänsä yksin näissä asioissa ja mies on joko ihan lapanen tai jopa menee omien sukulaistensa puolelle.
Tämä nyt yleisesti keskusteluun liittyen, mutta ei aloitukseen suora vastaus. Minä luulen, että minun ja anopin vaikeuksien alku ajoittuu siihen hetkeen, kun anoppi ensimmäisen kerran kysyi lastamme hoitoon ex tempore ja sanoin ei.
Tuolloin siis vauva oli 2 viikkoa vanha. Hän oli esikoinen eli kyseessä oli ensimmäinen synnytykseni. Koko raskausajan anoppi oli tehnyt ison numeron siitä, että hänestä tulee mummo, mikä sinänsä oli ihan ok. Sitten tosiaan kun tuli ensimmäisen kerran katsomaan vauvaa ( 2 viikkoa vanha) niin ehdotti, että lähtisimme miehen kanssa kävelylle ja hän jäisi hoitamaan vauvaa. Olin kipeä fyysisesti, harjoittelimme vasta imetystä ja vauvan hoitoa, oli talvi ja vauva ei ollut vielä eläessään edes nähnyt tuttipulloa. Olen todella nössö luonteeltani, mutta tuo oli sellainen tilanne, jossa pystyin vastaamaan hyvin selkeästi että ei sovi meille. Anoppi loukkaantui todella silminnähden ja sanoi, että ensi kerralla sitten. Silloin sanoin suoraan, että en näin pientä tule vielä jättämään kenellekään hoitoon. Siitä lähtien anoppi on selvästi ollut ärsyyntynyt minuun ja jokaisella tapaamisella ensimmäiset kaksi vuotta yritti lähinnä ylittää rajan jokaisen henkilökohtaisen rajani tai perheemme rajan tai mieheni rajan. En pystynyt jättämään anopille hoitoon koskaan lasta, sillä halveksunta minua kohtaan oli hyvin avointa. Ei silloin voi vain luottaa toiseen ja mieheni ei myös luottanut. Jos hän olisi luottanut, niin olisi kyllä anoppi saanut hoitaa, sillä luotan mieheni arviokykyyn sen verran. Miehelläni kuitenkin on moni asia omasta lapsuudesta jäänyt vaivaamaan.
Nyt välit alkaa olla ihan siedettävät. Meillä on jo kolme lasta. En tiedä ymmärtääkö anoppi itse miten on käyttäytynyt edes. Mutta tapaamme kyllä ja ei mitenkään välit poikki olla. En tiedä sitten, sanokaa anopit, olinko kohtuuton kun en jättänyt 2 viikkoa vanhaa vauvaa anopille ja lähtenyt itse kipeänä ja tikattuna kävelylenkille? Tuo on nimittäin se piste, joka määritteli selvästi suhteemme pitkäksi aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt yleisesti keskusteluun liittyen, mutta ei aloitukseen suora vastaus. Minä luulen, että minun ja anopin vaikeuksien alku ajoittuu siihen hetkeen, kun anoppi ensimmäisen kerran kysyi lastamme hoitoon ex tempore ja sanoin ei.
Tuolloin siis vauva oli 2 viikkoa vanha. Hän oli esikoinen eli kyseessä oli ensimmäinen synnytykseni. Koko raskausajan anoppi oli tehnyt ison numeron siitä, että hänestä tulee mummo, mikä sinänsä oli ihan ok. Sitten tosiaan kun tuli ensimmäisen kerran katsomaan vauvaa ( 2 viikkoa vanha) niin ehdotti, että lähtisimme miehen kanssa kävelylle ja hän jäisi hoitamaan vauvaa. Olin kipeä fyysisesti, harjoittelimme vasta imetystä ja vauvan hoitoa, oli talvi ja vauva ei ollut vielä eläessään edes nähnyt tuttipulloa. Olen todella nössö luonteeltani, mutta tuo oli sellainen tilanne, jossa pystyin vastaamaan hyvin selkeästi että ei sovi meille. Anoppi loukkaantui todella silminnähden ja sanoi, että ensi kerralla sitten. Silloin sanoin suoraan, että en näin pientä tule vielä jättämään kenellekään hoitoon. Siitä lähtien anoppi on selvästi ollut ärsyyntynyt minuun ja jokaisella tapaamisella ensimmäiset kaksi vuotta yritti lähinnä ylittää rajan jokaisen henkilökohtaisen rajani tai perheemme rajan tai mieheni rajan. En pystynyt jättämään anopille hoitoon koskaan lasta, sillä halveksunta minua kohtaan oli hyvin avointa. Ei silloin voi vain luottaa toiseen ja mieheni ei myös luottanut. Jos hän olisi luottanut, niin olisi kyllä anoppi saanut hoitaa, sillä luotan mieheni arviokykyyn sen verran. Miehelläni kuitenkin on moni asia omasta lapsuudesta jäänyt vaivaamaan.
Nyt välit alkaa olla ihan siedettävät. Meillä on jo kolme lasta. En tiedä ymmärtääkö anoppi itse miten on käyttäytynyt edes. Mutta tapaamme kyllä ja ei mitenkään välit poikki olla. En tiedä sitten, sanokaa anopit, olinko kohtuuton kun en jättänyt 2 viikkoa vanhaa vauvaa anopille ja lähtenyt itse kipeänä ja tikattuna kävelylenkille? Tuo on nimittäin se piste, joka määritteli selvästi suhteemme pitkäksi aikaa.
Tuo 2 viikon ikäisen vauvan antaminen hoitoon ei ollut kohtuutonta, mutta käytöksesi sen jälkeen on ollut erittäin tylyä. Itse kirjoitit, että siitä lähtien olit hyvin asenteellinen ja syrjivä häntä kohtaan. Ja se on varmasti huomattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt yleisesti keskusteluun liittyen, mutta ei aloitukseen suora vastaus. Minä luulen, että minun ja anopin vaikeuksien alku ajoittuu siihen hetkeen, kun anoppi ensimmäisen kerran kysyi lastamme hoitoon ex tempore ja sanoin ei.
Tuolloin siis vauva oli 2 viikkoa vanha. Hän oli esikoinen eli kyseessä oli ensimmäinen synnytykseni. Koko raskausajan anoppi oli tehnyt ison numeron siitä, että hänestä tulee mummo, mikä sinänsä oli ihan ok. Sitten tosiaan kun tuli ensimmäisen kerran katsomaan vauvaa ( 2 viikkoa vanha) niin ehdotti, että lähtisimme miehen kanssa kävelylle ja hän jäisi hoitamaan vauvaa. Olin kipeä fyysisesti, harjoittelimme vasta imetystä ja vauvan hoitoa, oli talvi ja vauva ei ollut vielä eläessään edes nähnyt tuttipulloa. Olen todella nössö luonteeltani, mutta tuo oli sellainen tilanne, jossa pystyin vastaamaan hyvin selkeästi että ei sovi meille. Anoppi loukkaantui todella silminnähden ja sanoi, että ensi kerralla sitten. Silloin sanoin suoraan, että en näin pientä tule vielä jättämään kenellekään hoitoon. Siitä lähtien anoppi on selvästi ollut ärsyyntynyt minuun ja jokaisella tapaamisella ensimmäiset kaksi vuotta yritti lähinnä ylittää rajan jokaisen henkilökohtaisen rajani tai perheemme rajan tai mieheni rajan. En pystynyt jättämään anopille hoitoon koskaan lasta, sillä halveksunta minua kohtaan oli hyvin avointa. Ei silloin voi vain luottaa toiseen ja mieheni ei myös luottanut. Jos hän olisi luottanut, niin olisi kyllä anoppi saanut hoitaa, sillä luotan mieheni arviokykyyn sen verran. Miehelläni kuitenkin on moni asia omasta lapsuudesta jäänyt vaivaamaan.
Nyt välit alkaa olla ihan siedettävät. Meillä on jo kolme lasta. En tiedä ymmärtääkö anoppi itse miten on käyttäytynyt edes. Mutta tapaamme kyllä ja ei mitenkään välit poikki olla. En tiedä sitten, sanokaa anopit, olinko kohtuuton kun en jättänyt 2 viikkoa vanhaa vauvaa anopille ja lähtenyt itse kipeänä ja tikattuna kävelylenkille? Tuo on nimittäin se piste, joka määritteli selvästi suhteemme pitkäksi aikaa.
Tuo 2 viikon ikäisen vauvan antaminen hoitoon ei ollut kohtuutonta, mutta käytöksesi sen jälkeen on ollut erittäin tylyä. Itse kirjoitit, että siitä lähtien olit hyvin asenteellinen ja syrjivä häntä kohtaan. Ja se on varmasti huomattu.
Ehkä tuohon ennakkoluuloiseen käytökseen on syynsä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.
Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.
Kyllä poika sinkkuaikana osasi ihan itse kivahdella minulle kun vielä hallitsi omaa puhelintaan.
Kertokaas, onko kaks viestiä kuukaudessa, ihan turhaa small talkkia, liikaa tosiaan? Eikö siis äiti (iäkäs) ilmaista että muistaa tämänkin lapsensa ?Ja nyt kun kotona on joku jolle marmattaa sinusta, marmatti koko ajan.
Kukaan ei jaksa tuollaista marttyyriä!
Nyt loukkaat minua. Kodissamme laoset olleet ihan hyvin kohdeltuja, kunnollisia, koumumenestys jokaisella hyvä. Lapseni lähti armeijan jälkeen opiskelemaan kauas, itsenäistyi, joskus autettiin rahallisesti. Vai on marttyyri jos jotain elonmerkkiä antaa itsestään?
Teidän nuorten röyhkeys on uskomaton.Onko kaikki miniät sitä mieltä että puolison äiti on marttyyri jos toivottaa tekstiviestilllä hyvää joulua, ehkä joskus tammikuun lopulla jonkun mitä kuuluu, mukavaa viikonloppua.
Itse kirjoitit, että poikasi kivahteli sinulle jo sinkkunakin. Eli ei se poikasi sinua jumaloi tai seuraasi kaipaa, vaan marmattaa sinusta ja se vaimo yrittää tasoitella ja pitää välejä. Mutta klassiseen tapaan sinä syytät kaikesta vaimoa.
Vaimo yrittää sen sijaan pitää asiallisia välejä, lähetellä kuvia ja kuulostella kuulumisia ja sinä haukut!
Enhän hauku vaan sanoinkin että lapsen tultua on asialliset välit.
Kyseessä on kuopus, iltatähti. Oli vaikea joskus opiskelijan kanssa joka kuitenkin tarvitsee raha- apua mutta suuttuu jos yrittää keskustella asumisesta tms.Se on ihan se sinun oma poikasi, joka ei jaksa sinua. Todennut varmaan hyvinkin kärkkäästi, ettei aio sulle vastata. Miniä on sitten päättänyt lähettää sovittelevan viestin, että poika ottaa itse yhteyttä myöhemmin. Kohtaa se oikea ongelma. Vaikeaa sinunkaltaiselle tulee olemaan myöntää omat virheensä, mutta miniää syyttämällä ei asiat ratkea.
Ketjun aiheena oli kysyä anopeilta, sitten kauhea hyökkäys kun joku kertoo oman näkökulmansa. Emme tiedä tilanteesta enempää kuin on kerrottu, miksi kirjoitatte noin rumasti ihmiselle joka suree lähes menetettyä suhdetta?
Hänen poikansa vain itsenäistyy ja siksi on ärtsy. Varsinkin, kun on kerran iltatähti, on ollut enemmän perheen vauva ja riippuvaisempi vanhemmista/vanhemmat hänestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen miniä, mutta yritän vastata. Anoppini oli todella mukava ennen lapsen syntymää ja yhä on monella tavalla mukava ihminen. Lapseen liittyvissä asioissa kuitenkin tuntuu, että anopilta ei saa pyytää mitään. Anoppi haluaa itse valita, miten auttaa. Jos pyytäisin, että voiko anoppi auttaa ja laittaa ruokaa, niin anoppi silittää vauvan harsot (meillä ei silitetä koskaan). Anoppi haluaa hankkia lapselle vaatteen ja kerron, että pyjamalle olisi tarve, niin saadaan vauvalle pipo ja kaulahuivi. Eli ilmeisesti minä olen se vaikea, jos pyydän jotain ja niin rajoitan anopin tapaa olla isovanhempi. Sitten taas jos pyydän itselleni jotain apua, vaikka anoppia auttamaan hiusteni leikkaamisessa, niin tämän anoppi tekee oikein mielellään. En siis ihan ymmärrä, miksi juuri lapsen kohdalla anoppi on niin tarkka siitä, että ei kuuntele toiveitamme ollenkaan.
Älä pyydä mitään. Ei kukaan halua tehdä vastenmielisiä juttuja. Ja jos haluat jonkun tietyn vaatteen lapsellesi, niin lähetä siitä kuva ja kerro paikka, mistä niitä saa ostettua.
Normaaleissa ihmissuhteissa voi pyytää asioita. Mitä vastenmielistä mahtaa olla siinä, että ostaisi lapsenlapselleen pyjaman?
Jos inhoaa ruoanlaittoa, niin ei halua sitä tehdä. Ja juuri tästä pyjamasta pitää lähettää kuva, niin on helppo ostaa oikeanlainen.
Entäs jos ei oikeasti ole sen tarkemmin väliä millainen pyjama? Kyllä kai nyt mummoikäisetkin tietää mikä on pyjama ja osaa sellaisen ostaa kaupasta, jos koko on annettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.
Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.
Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.
Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...
Ymmärrän vähän anoppiakin tässä. On odottanut uutta lastenlasta ja jos olette viikonnolleet sairaalassa ja kaksi viikkoa kotona ja anoppi olisi päässyt siis katsomaan vauvaa vasta kun se olisi ollut lähes kuukauden ikäinen.
Olisi kiinnostavaa tietää, oliko niin että kukaan muukaan sukulainen tai miniän omat vanhemmat ei päässyt katsomaan lasta?
Sellaisia tapauksia on lähipiirissä ollut jossa miniän vanhemmat pääsevät lasta katsomaan jo sairaalaan, mutta anoppi ei pääse näkemään mitä erikoisimmista syistä.
Tuo lapsenlapsen näyttämisen kieltäminen on naisten välistä vallankäyttöä.
Huomaatko, että se anopin poika nimenomaan kielsi! Ei miniä.
Mutta kenen käskystä? Vahva usko että miniän. Miksi poika ei olisi halunnut oman äitinsä näkevän omaa lastaan?
Tuleeko yllärinä, että jotkut miehet välittävät myös perheensä hyvinvoinnista? Hän halusi, että perhe saa levätä ja tutustua rauhassa uuteen tulokkaaseen ennen muita ihmisiä.
Ei tule yllärinä, on ihan normaalia mutta selkeää on että miniä käskenyt.
Luitteko tuota viestiä ollenkaan? Siinähän just aivan selvästi sanottiin, että miniä olisi jo heltynyt päästämään anopin sisään, mutta poika itse oli käskenyt äitinsä pois. Mutta miniän vikahan sen täytyy jollain lailla olla...
Sen takia se miniä ärsyttää, kun lapsi tulee saamaan kaiken huomion! Oman pojan elämän keskipiste tulee olemaan ihan joku muu kuin oma äiti. Poika saa oman perheen!
On mahdollista, että yksittäiset anopit ovat laskeneet sen varaan, että poika tulee auttamaan kotona sitten, kun vanhemmat eivät enää kykene.
Sairaimmat tapaukset, jotka tiedän ovat jopa kilpailleet huomiosta pienen lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen miniä, mutta yritän vastata. Anoppini oli todella mukava ennen lapsen syntymää ja yhä on monella tavalla mukava ihminen. Lapseen liittyvissä asioissa kuitenkin tuntuu, että anopilta ei saa pyytää mitään. Anoppi haluaa itse valita, miten auttaa. Jos pyytäisin, että voiko anoppi auttaa ja laittaa ruokaa, niin anoppi silittää vauvan harsot (meillä ei silitetä koskaan). Anoppi haluaa hankkia lapselle vaatteen ja kerron, että pyjamalle olisi tarve, niin saadaan vauvalle pipo ja kaulahuivi. Eli ilmeisesti minä olen se vaikea, jos pyydän jotain ja niin rajoitan anopin tapaa olla isovanhempi. Sitten taas jos pyydän itselleni jotain apua, vaikka anoppia auttamaan hiusteni leikkaamisessa, niin tämän anoppi tekee oikein mielellään. En siis ihan ymmärrä, miksi juuri lapsen kohdalla anoppi on niin tarkka siitä, että ei kuuntele toiveitamme ollenkaan.
Älä pyydä mitään. Ei kukaan halua tehdä vastenmielisiä juttuja. Ja jos haluat jonkun tietyn vaatteen lapsellesi, niin lähetä siitä kuva ja kerro paikka, mistä niitä saa ostettua.
Normaaleissa ihmissuhteissa voi pyytää asioita. Mitä vastenmielistä mahtaa olla siinä, että ostaisi lapsenlapselleen pyjaman?
Jos inhoaa ruoanlaittoa, niin ei halua sitä tehdä. Ja juuri tästä pyjamasta pitää lähettää kuva, niin on helppo ostaa oikeanlainen.
Entäs jos ei oikeasti ole sen tarkemmin väliä millainen pyjama? Kyllä kai nyt mummoikäisetkin tietää mikä on pyjama ja osaa sellaisen ostaa kaupasta, jos koko on annettu.
Joitain ihmisiä on kyllä käsittämättömän vaikea miellyttää. Jos lähettää kuvan pyjamasta että tämmöinen, niin sehän on suorastaan loukkaavaa, pitää saada itse päättää mitä ostaa. Mutta jos pyytää vain että joku pyjama, niin ei sekään käy, kun ei voi osata ostaa sellaista ilman tarkempaa ohjetta. Kysytään, että mitä tarvitsette ja tuodaan sitten jotain muuta kuin pyydetty. Miksi pitää kysyä, jos ei aio toteuttaa sitä kuitenkaan?
Miniän täällä vain täysin selkeästi antavat ymmärtää, että ovat suunnattoman katkeria ja mustasukkaisia siitä, että heidän miehellään on äiti.
Se tuntuu potuttavan ihan valtavasti.
Tänne on anopit kirjoittaneet hyvinkin suvaitsevasti ja maltillisesti, mutta vastaukset on olleet suorastaan räävittömiä. Aivan valtavaa vihantunnetta täynnä.
Tuossakin yksi mahdollisesti tuleva anoppi ja isoäiti kirjoitti, että haluaisi voida olla avuksi nuorille vanhemmille, jos nämä ovat väsyneitä tai kaipaisivat omaa kahdenkeskistä aikaa (mitkä on juuri niitä asioita, joihin täällä nuoret miniät ovat ilmaisseet toivovansa apua), niin eikös siihen heti joku rääkäise, että sinäkö sen päätät!
Mistään ei ollut tuo kirjoittaja päättämässä, mutta ilkeästi piti vaan vastata.
Siitä huomaa, mistä se mono oikein puristaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Miniän täällä vain täysin selkeästi antavat ymmärtää, että ovat suunnattoman katkeria ja mustasukkaisia siitä, että heidän miehellään on äiti.
Se tuntuu potuttavan ihan valtavasti.
Tänne on anopit kirjoittaneet hyvinkin suvaitsevasti ja maltillisesti, mutta vastaukset on olleet suorastaan räävittömiä. Aivan valtavaa vihantunnetta täynnä.
Tuossakin yksi mahdollisesti tuleva anoppi ja isoäiti kirjoitti, että haluaisi voida olla avuksi nuorille vanhemmille, jos nämä ovat väsyneitä tai kaipaisivat omaa kahdenkeskistä aikaa (mitkä on juuri niitä asioita, joihin täällä nuoret miniät ovat ilmaisseet toivovansa apua), niin eikös siihen heti joku rääkäise, että sinäkö sen päätät!
Mistään ei ollut tuo kirjoittaja päättämässä, mutta ilkeästi piti vaan vastata.
Siitä huomaa, mistä se mono oikein puristaakaan.
Ja sitten eräs miniä kertoi että häntä oli anoppi hätistelemässä lapsen luota kun lapsi oli kaksiviikkoinen. Ja suuttui kun miniä ei suostunut. Että ei se kysymys epäoleellinen ollut.
Lapsenlapseen rakastuu ensisilmäyksellä ja jos ei saa luoda lapseen omanlaista suhdetta, varmasti kokee miniän olevan siinä esteenä. Kun oma tytär saa lapsen, kasvatustapa ja tyyli hoitaa lasta on usein äidiltä opittu, joten oman tyttären lapsen suhteen ei tule samanlaista kulttuurieroa kuin voi tulla miniän ja anopin suhteen. Mutta lapsi on miniän ja anopin pitää ymmärtää että hän ei voi tunkea miniän reviirille. Toivoa sopii että miniä ymmärtää miksi anoppi hössöttää ja haluaa hoitaa lasta ja vaikka tavat voivat olla erilaiset, lapsi tulee kyllä hoidetuksi.
Itselläni on vasta tyttärenlapsia ja olen ajatellut asiaa jo etukäteen, sillä jossain vaiheessa uskon poikanikin saavan lapsia. Toivottavasti osaan olla hyvä anoppi ja saan olla yhtä hyvä mummo heidän lapsilleen kuin saan olla tyttäreni lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Lapsenlapseen rakastuu ensisilmäyksellä ja jos ei saa luoda lapseen omanlaista suhdetta, varmasti kokee miniän olevan siinä esteenä. Kun oma tytär saa lapsen, kasvatustapa ja tyyli hoitaa lasta on usein äidiltä opittu, joten oman tyttären lapsen suhteen ei tule samanlaista kulttuurieroa kuin voi tulla miniän ja anopin suhteen. Mutta lapsi on miniän ja anopin pitää ymmärtää että hän ei voi tunkea miniän reviirille. Toivoa sopii että miniä ymmärtää miksi anoppi hössöttää ja haluaa hoitaa lasta ja vaikka tavat voivat olla erilaiset, lapsi tulee kyllä hoidetuksi.
Itselläni on vasta tyttärenlapsia ja olen ajatellut asiaa jo etukäteen, sillä jossain vaiheessa uskon poikanikin saavan lapsia. Toivottavasti osaan olla hyvä anoppi ja saan olla yhtä hyvä mummo heidän lapsilleen kuin saan olla tyttäreni lapsille.
Ei se että lapsi on tyttären oikeuta yhtään sen suurempaan tunkeiluun ja päsmäröintiin.
T ahdisteltu ja lytätty tytär
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen. Anoppi on nykyään todella eristäytynyt meidän perheestämme. Asuu lähellä, mutta ei jouda koskaan lapsia katsomaan tai kutsu kylään. Harmi tietysti lapsille, kun hän on heille tärkeä.
Onko kumppanisi kysynyt asiaa äidiltään vai kiinnostaako häntä edes? Jos mietin omalle kohdalle, niin kyllä minä omalta äidiltäni kysyisin miksi näin.
Minullakin on hyvät ex-miniät, yhteys heihin on ollut katkeamaton. Lapsenlasten hyvinvointi on kaikille meille tärkein, aikuisten ei oikeasti pidä riidellä keskenään.
Meillä ja minulla ei siis ole valittamista, jokainen hyväksyy toisensa sellaisena kuin on.
Siksi ihmettelen ketjussa olevien katkerankuuloisia valituksia, varsinkin miniöiden. Miksi ette kirjoita omaan ketjuunne missä miniät voi haukkua mielin määrin. Tässä ketjussahan kysyttiin anoppien mielipiteitä!