Lue keskustelun säännöt.
Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?
Täällä puhutaan asiasta yleensä miniän näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä anopeille oikein tapahtuu, kun miniä ja poika saavat lapsen. Oman anoppini suhtautuminen minuun muuttui ihan selvästi jännitteiseksi lapsen myötä. Olen pohtinut, kokeeko hän minut ikään kuin esteenä lapsenlapsen ja hänen välissä vai mikä ongelma oikein on.
Kommentit (1282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää kun miniä yrittää omia meidän suvun lapsen
Mutta lapsihan on vanhempiensa oma, eivät he voi omaa lastaan omia?
Provoja kai molemmat. Ei lapsi ole kenenkään oma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se on ihan toisin päin. Miniän suhde anoppiinsa muuttuu. Olen itsekin sen kokenut. Pojallani oli kiva tyttöystävä, jonka kanssa minullakin oli mukavaa. Yhdessä pakastettiin marjoja, tehtiin ruokaa, käytiin museoissa.
Kun heille syntyi vauva, ihan kuin olisin eri ihmisen asuntoon astunut. Toin pari viikkoa vauvan syntymästä bodyn ja mekon. Mekkoa ei kuulemma voi käyttää, kun se on niin hankala. Ristiäisjuhliin tilasin kakun. Sille nyrpisteli. Poikani sentään sanoi kiitos. Tuota samaa se on ollut nyt pidempään. Ehdotin, että lähtisin vaunulenkille ainoan lapsenlapseni kanssa. Miniä arveli, että sataa, joten ei mitään järkeä (tämä suoraan hänen suustaan). Ei kuitenkaan satanut, enkä minä muutenkaan niin hölmö ole, että tahallaan sateessa rämpisin.
Yksivuotisvalokuvaus oli myös oikein riemukas tilaisuus. Poikani oli minut sinne pyytänyt, mutta miniä tiuski, että ylimääräiset ihmiset vain häiritsee. Menin ulkopuolelle odottamaan. Sieltä hän saapui yhtenä hymynä kuin mitään ei olisi ollutkaan. Mentiin Rossoon syömään ja nuoripari oletti, että minä maksan. Kyllä maksoinkin, mutta vähän sellainen olo tuli, että alun perinkin oli pyydetty mukaan vain ravintolalaskun maksajaksi. Näitä esimerkkejä on muitakin, joissa miniä käyttäytyy töykeästi ja hetken päästä hymyilee. Minusta tuntuu, että mikään ystävällinen ele ei ole oikein.
Yksi pieni yksityiskohta: tilasitko ristiäisjuhliin kakun kysymättä? On aivan eri asia hankkia tarjottavia, jos niitä on pyydetty. Minulle oman ainoan lapsen ristiäiset oli tosi tärkeät juhlat ja halusin päättää tarjoilut miehen kanssa. Olisi harmittanut, jos anoppi tai äitini olisi tilannut ristiäiskakun meiltä kysymättä.
Kyllä tuo anoppi kuulostaa hyvin huomaavaiselta. Pyynnöstä tilannut.
Miniä sekaisin. Liian kovilla. Ei osaa olla yhdessä.Ikävää.
Luulenpa, että tässä tapauksessa on muutakin kuin tämän anopin kokema kaltoinkohtelu... Ehkä se anopin pärstä ärsyttää siinä samassa kuin miehensä eli anopin pojan. Monesti käy niin, että kaikki kaatuu sen tuoreen äidin harteille ja mies on ihan ummikkona mukana ja ottaa vastaan jopa äitinsä tilaamat kakut, joista ilmeisesti ei oltu edes sovittu... Ne hormonit tekee myös monesti kärpäsestä härkäsen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniä on niin kylmä ja tunteeton meitä appivanhempia kohtaan että pelkään lapsen joutuvan kärsimään samaa.
Justiinsa eli valtava ihme kun äiti jota pidätte huonona äitinä on teitä kohtaan kylmä... on se merkillistä!
Onpa yllätys, että jos ihminen (miniä) käyttäytyy kylmästi ja tunteettomasti toisia kohtaan, häneen ei saa luotua suhdetta, ja silloin alkaa pelätä, että käytös on samaa muitakin kohtaan.
Ainahan se vika tuntuu olevan anopissa, vaikka millainen pirttihirmu olisi puikoissa 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniä on niin kylmä ja tunteeton meitä appivanhempia kohtaan että pelkään lapsen joutuvan kärsimään samaa.
Justiinsa eli valtava ihme kun äiti jota pidätte huonona äitinä on teitä kohtaan kylmä... on se merkillistä!
Onpa yllätys, että jos ihminen (miniä) käyttäytyy kylmästi ja tunteettomasti toisia kohtaan, häneen ei saa luotua suhdetta, ja silloin alkaa pelätä, että käytös on samaa muitakin kohtaan.
Ainahan se vika tuntuu olevan anopissa, vaikka millainen pirttihirmu olisi puikoissa 🙄
Kyllä se anoppikin monesti on pirttihirmu... Nimenomaan kokee, että hänellä pitäisi olla edelleen jotain sanavaltaa poikansa elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos se onkin se miniä joka muuttuu? Loukkaantuu verisesti joka hymystä jonka vauva/ mummo antaa lapselle? Kuutenkin mummon pitäisi auttaa tarvittaessa ka mummohan ei osaa mitään.
Myönnän itse avuttomuuteni kun tuli ensimmäinen lapsenlapsi taloon, miten noin pientä käsitellään. Vaipat olivat kestovaipat, vaatteet villavaatteita, kaikki oli toisin kun nuorinkin oli vielö suorakaidevaipassa muoviliinalla, en arvostellut luomusysteemeitä mutta en vaan osannut tehdä mitään oikein lapsen kanssa.
Miniä pyöritteli silmiään ja tuhahteli, kuulin kun ystävättärelleen valitti miten kömpelö idiootti mummo on.Sama kokemus pitkän elämäni varrelta. Miniät ajattelevat ylenevänsä itse keksimässään arvoasteikossa vihdoinkin miehensä äidin yläpuolelle, kun lapsi syntyy. Näillä miniöillä on päässä muutakin vikaa, ja sen tulee sekä mies, että appiväki huomaamaan myöhemmässä vaiheessa. Kontrollin tarve vain kasvaa lasten myötä.
Onneksi varmasti tuollainen on harvinaista. En keksi yhtään syytä miksi joku keksisi päässään kuvitteellisia arvoasteikoita sukulaisista jotka ei ole edes omia.
Tokihan kaikki normaalisti ymmärtävät oman perheensä menevän kaikessa muiden sukulaisten edelle, mutta ei se ihmisenä tietenkään toisen arvoa nosta tai laske.
Kyllä kaikkien lasten sukulaisten pitäisi olla ihan samalla viivalla oli sitten eno taikka anoppi. Kukaan ei ole toistaan arvokkaampi ihmisenä.Eihän kukaan normaali anoppikaan kuvittele olevansa pääosassa, päätöksiä tekemässä, lapsensa perheessä tai kuvittele, että pitäisi toimia omassa elämässään lapsensa perheen vaatimusten mukaan. Ihan outo ajatuskin.
Niin no, en pidäkään anoppiani normaalina, mutta hän mielellään olisi pääosassa myös aikuisten lastensa elämissä.
Hän on itse ollut nuori miniä ja asunut anoppinsa kanssa samassa taloudessa ja ihmetteli, että miksi me (minä ja poikansa) ei voitaisi muuttaa vintille asumaan. Samoin hän puheli, että naapurin poika muuttaisi rivitalosta perheineen lapsuudenkotiinsa vanhempiensa yläkertaan ja on nyt ihmetellyt, kun ei ole muuttanut, vaikka lapsenkin sai.
Olen tulllut siihen tulokseen, että niin kauan kuin poika vain seurustelee, hän ei puutu mihinkään, mutta kun ensimmäinen vauva syntyy, niin perheen pitää ollla mummon luona jotta mummo pääsee hoitamaan vauvan.Se on sitten vaan sun anoppi.
Ikinä en haluaisi, että nuori pari lapsineen muuttaisi meille. En ikinä.
Enkä ole koskaan erityisesti ajatellut, että minun pitäisi "päästä" hoitamaan vauvaa. Hoitanut olen ja paljonkin, useaakin vauvaa ja kaikkia lapsenlapiani isoiksi asti. Se on meillä ollut ihan vaan normaali kuvio.
En ymmärrä näitä miniöitä, jotka on sitä mieltä, että anoppi menee sekaisin lapsesta. En tunne ainuttakaan tapausta, ja olen sentään jo elämää elänyt. Minun ikäpolveni naisihmiset on kuitenkin jo työelämässä täysillä olleita, kouluttautuneita ja omaa elämäänsä eläviä ihmisiä, joilla on muutakin elämässä kuin poikansa perhe. Ei siinä ole joutanut sekoilemaan. Minä kävin töissä kaiken sen ajan, kun lapsenlapset oli pieniä, hoidin niitä tarvittaessa siinä sivussa.
Taitaa olla jotain marginaaliporukkaa nämä anopit, jotka niin pahasti sekoilevat tai sitten miniät pistää sekaan puolet palturia.
Toki vaikeat anopit (ja varmaan vaikeat miniätkin) on suhteellisen marginaalista porukkaa. Siis sellaiset oikeasti hullut. Näiden oikeasti sekoilevien lisäksi on sitten anopit ja miniät keiden kemiat ei vaan kohtaa ja ärsyttävät toisiaan sen takia. Näitä on varmaan paljon enemmän. MUTTA kun kuuntelet omia tuttujasi, muista silti aina että kuulet vain yhden näkemyksen joka voi olla tai voi olla olematta totta. En toki sano että avoimesti pitäisi alkaa epäilemään kenenkään puheita, mutta vaan muistaa se, että kaikki meistä yleensä tuppaavat esittämään itsensä hyvässä valossa.
Enhän minäkään ihmettele työkavereideni juttuja, oletusarvoisesti ajattelen että he kertovat asiat niin kuin itse ne kokevat. Mutta jos joskus sattuisin kohtaamaan heidän miniänsä ja kuulisin jotain kauhujuttuja, en ensimmäisenä väittäisi miniän valehtelevan (vaikka saattaa se niinkin olla). Minunhan ei ole pakko olla kummankaan puolella näissä asioissa, vaan suhtautua neutraalisti.
Niinpä niin. Mutta minä tunnen niin paljon kumpiakin heitä, on suuri suku molemmin puolin ja paljon karttunut ystäviä sun muita. Tullut tutuiksi niin anopit kuin heidän miniänsä.
En ole varmaan koskaan kuullut kummankaan osapuolen haukkuvan toisiaan. Ihan on olleet sopuisaa porukkaa. Jos jotain sanottavaa on ollut, se on ollut sellaista ihan tavanomaista, mistä ei suinkaan mikään vihanpito ole alkanut eikä muutenkaan ole haukuttu ketään. Ainahan kahden sukupolven välillä on eroavaisuuksia, se on tajuttu kyllä.
Asioistahan voidaan puhua ihan ilman isoja kirjaimia ja keskustelevasti, mitään sellaisia pirullisia heittoja kumpaankaan suuntaan en ole kuullut.
Yksikään työkaveri ei ole moittinut miniöitään, eikä anoppiaankaan. Ikäjakaumaa kun meilläkin työpaikalla on.
Itse olen tullut juttuun kahdenkin anopin kanssa. Ei he minulle nurjaa naamaa näyttäneet enkä minä heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ihana anoppi. Hän kunnioittaa minua lapsenlapsensa äitinä ja poikansa vaimona. Ei koskaan yritä päsmäröidä. Ei koskaan tuputa mitään vanhanaikaista "teepäs pojalleni ruokaa" tai "silloin ENNEN WANHAAN ..." -pskaa. Sanookin, että maailma on niin paljon muuttunut esimerkiksi neuvolaohjeistuksista ym. Ei ikinä olisi esimerkiksi tilannut kakkua lapsemme ristiäisiin kysymättä. Ei tunge kotiimme kysymättä.
Minäkin kunnioitan ja rakastan häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.
Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.
Niinhän se sitren kai on, vaimo on perheenpää, määrää miehensä suhteesta miehen sukuun. Oma äiti on toista, äitilässä vietetään viikonloput ja lomat.
Olen yrittänyt miettiä tasapuolista kohtelua isovanhemmille. Toiset asuvat lähellä ja toiset satojen kilometrien päässä.
Tähän mennessä olen antanut lähellä asuvien käydä silloin kun haluavat (pappa kävi alkuun jopa 4 kertaa päivässä, mummo 4 kertaa viikossa) ja kauemmille isovanhemmille menimme kerran kuussa viikonlopuksi.
Tästä tapaamistahdista lähellä asuvat isovanhemmat alkoivat huomauttelemaan, kun ollaan kaksi päivää poissa ja heille tulee ikävä lasta. Anoppini totesi myös, että jos sukulaiseni tai kaverini haluavat nähdä minua, niin tulevat tänne, koska lapsen kanssa ei matkusteta mihinkään.
Olen pohtinut, että kirjaan kuukauden ajan ylös tunnit mitä vietän lähellä olevien isovanhempien kanssa ja olen yhtä monta tuntia toistenkin isovanhempien kanssa vai olisiko parempi, että ilmoittaisin lähellä oleville isovanhemmille, että tulemme yökylään (koko perhe) viikonlopuksi ja sitten kuukauteen emme tapaa heitä?
Mitä mieltä te muut olette? Kaikki vaatimukset siis esittävät lähellä asuvat isovanhemmat, kaukana asuvat ovat tyytyväisiä siihen mitä saavat.
Minusta kuulostaa siltä, että olet ollut enemmän kuin reilu ja ottanut lähi-isovanhemmat todella hienosti vauvan elämään sallimalla jopa useita kertoja päivässä toistuvat vierailut. Heillä ei ole oikeutta sanella teille ehtoja kuka, missä ja koska saa vauvaa tavata. Tähän voit vetää rajan ja pitää siitä kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
Tässä kirjoituksessa ihmetyttää, etkö näe poikaasi mitenkään vastuullisena? Miniän kanssako asioita vain hoidetaan eikä oman pojan?
Tässä kommentissa ihmetyttää kommentoijan lukutaito - kysymys koski anopin ja miniän suhdetta. Ja rehellisesti sanottuna, kyseinen miniä voisi katsoa peiliin ja korjata omaa minä-minä uniikki lumihiutale -käytöstään!
Vastaan aloituksen kysymykseen, ettei minulla vaan ole alkanut. Kaikkien kanssa olen hyvissä väleissä eikä mitään negatiivisia tunteita ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkään että kasvattaa lapsen yhtä välinpitämättömästi kun miniäkin on kotonaan kasvatettu tai jätetty hoitamatta.
Ilmeisesti poikasi on kasvatettu huonosti, jos hänen vaimo kasvattaa lasta yksin. Kuka on kasvattanut noin surkean vässykkäpojan?
Ikävä kyllä usein se on se äippä, joka päästää tuskin ketään vauvan lähelle, edes sitä isää. Väkisinkö siinä pitäisi alkaa kasvattaa lasta (vaikka onkin oma)? Käytöstavat lähtee kotoa ja kun kerran miniällä ei niitä ole, niin tyhjästä on paha nyhjäistä. Ihme tarve sulla puolustella kaikkia luuseriäitejä tässä ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniä on niin kylmä ja tunteeton meitä appivanhempia kohtaan että pelkään lapsen joutuvan kärsimään samaa.
Eipä voisi tuoretta äitiä pahemmin loukata. Miten ilkeitä ja pahansuopia ihmisiä onkaan olemassa. Olen pahoillani miniäsi puolesta. Kehitellään mahdollisimman loukkaavia mielikuvia, joista ei ole mitään näyttöä.
Kylläpäs nyt taas loukkaannuttiin olemattomasta 🙄 Jos olet lukenut tippaakaan näitä anoppienhaukkumisketjuja, niin paljon hurjempaa kieltä käytetään vanhemmista ihmisistä. Heitä haukutaan hirviöiksi, narsisteiksi, mt-sairaiksi jne., mutta kun joku anoppi uskaltaa sanoa jotain todellista miniästään, niin jo alkaa uikutus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ärsytin anoppiani näistä syistä:
- olen Etelä-Suomesta
- olen korkeakoulutettu
- en suostunut ollenkaan siihen että minä olen jonkinlainen keittiöpiian ja huutolaisen yhdistelmä joka passaa miehen sukulaisia eli ei edes syö samassa pöydässä
- kun anoppi kerran jörjesti kotonani ruuasta neljän tunnin draaman, hänet vietiin jatkossa aina ulos syömään
- en suostunut siihen että perimäni asunto muutetaan miehen sukulaisten Helsingin-hotelliksiJne
Kysymys esitettiin anopeille, ei sinulle. Ilmeisesti et osaa lukea? Täällä on varmaan satoja anoppien haukkumisketjuja, mene sinne riehumaan.
Vierailija kirjoitti:
Miehen suvussa on omituinen tarve olla fyysisesti mahdollisimman lähekkäin, siis tavata koko ajan, mutta henkisesti ei ole mitään yhteyttä, anoppi ei edes tiedä mikä oli poikansa pääaine tai mikä on mun syntymävuoteni.
Minä taas inhoan sitä jatkuvaa kiinnioloa ja ripustautumista kun käytännössä ikinä ei tehdä mitään muuta kuin istutaan katsomassa appivanhempien tv-ohjelmia, syömässä anopin ruokia (joista en pidä, rasvaista ja mautonta) tai jauhamassa miehen sukulaisista tai säästä.
Eli pitää väkisin kyhnätä yhdessä mutta toista ei edes tunneta. En tajua tällaista.
No on isot ongelmat miniällä 😂😂 Kauheaa, kun joutuu käymään kylässä ja syömään jotain muuta kuin mäkkärimössöä. Ensinnäkin, kysymys oli anopeille, ei marisija-miniöille ja toiseksi olet kyllä ihan naurettava painajainen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
Kuulostaa kyllä täysin uskomattomalta. Aloitko kiltisti hoitaa lasta joka kolmas viikonloppu?
Keksitty juttuhan tuo on.
Voi kun olisikin! Noinhan se meni eli anoppi oli ensin pelkkä taakka ja kauhistus, sitten kun miniän vanhemmat väsyivät hoitovuoroihin, tuli meille ilmoitus, että isovanhempien kuuluu hoitaa ja että me olemme vastuussa poikamme parisuhteesta. Jos tulee ero, miniä vie lapsen eikä poikammekaan saa sitä nähdä.
Eli kyllä me hoidamme lapsenlasta joka kolmas viikonloppu, vaikka koemme vahvasti olevamme kiristyksen uhreja. Jos emme tee kuten miniä määrää, menee pojalta perhe.
Kyllä kuulostaa keksityltä. Ei kukaan vie epäluotettavalle mummulle lasta hoitoon.
Vai muka keksitty?? Täällä miniät haukkuu loputtomissa ketjuissa anoppejaan mitä oudommilla ja sairailla tarinoilla (joista suurin osa on täyttä valhetta), mutta kun joku anoppi kertoo oman puolensa tapahtuneesta, sitä et usko? Älä viitsi 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
No ei tietenkään nukkuvaa vauvaa häiritä. Mutta muuten kuulostaa tosi ikävältä. Hassua että haluavat lapsen teille kuitenkin hoitoon.
Koska muuta maksutonta hoitopaikkaa ei ole! Miniän vanhemmat väsyivät siihen, että hoitivat käytännössä joka viikonloppu ja kun sanoivat siitä, niin miniä hoksasi, että lapsella on kahdet isovanhemmat. Lapsi tuotiin siis meille. Koska lapsenlapsen ja isovanhemman pitää olla yhdessä kokeakseen, miten ihanaa on sukupolvia ylittävä ihmissuhde ja sukulaisuus.
Lapselapsi on joka kolmannen viikonlopun meillä, joka kolmannen toisilla isovanhemmilla ja joka kolmannen kummeilla. Koska lastenhoito on raskasta ja uupunut äiti tarvitsee lepoa!
Sinun poikasi on varmaan maailman historian huonoin isä, kun ei lastaan hoida lainkaan, eikä ollenkaan kanna vastuuta suhteista sukulaisiin.
On hyvin yleistä, että nuori äiti uupuu ja masentuu. Mutta normaalissa perheessä isä kantaa jo heti alkuun puolet vastuussa, ja kun huomaa uupumisen, ottaa nuo viikonloput kokonaan vastuulleen.
Jotain tuossa isässä on nyt hyvin pahasti pielessä.
Tyypillistä vauva-palstaa - äiti on sekopää ja vika on aina jonkun muun, joko anopin, isän ja oman äidin?!? Voi herranen aika näitä saamattomia mammeleita....
anoppinen kirjoitti:
Itse aikanaan ensimmäisen lapsen saatuani olin kauhean herkkä ja epävarma anopin seurassa. Tosin tiedostin sen vasta jälkikäteen. Anopin hyväntahtoinenkin neuvo tai ohje sai mut heti jollain tapaa puolustusasemiin. Minä muutuin, ei anoppi.
Nyt koitan vuorostani välttää oman miniäni suhteen ettei "annas kun näytän" tilanteita edes syntyisi. Tyttäreni vauvan kanssa ei tullut vastaavia "jännitteitä". Hän tietää ja tuntee tapani, eikä ota niin vakavasti.
Tästä syystä toivoisin saavani tyttöjä. En halua/osaa/pysty olla anoppi. Ajatuskin kauhistuttaa. En tule muutenkaan ihmisten kanssa toimeen.Eli sietää hullaantuneen isoäidin vanhanaikaisia neuvoja, vaikkei niitä ikänään noudattaisi :)
Ja kuitenkin arvostan suuresti edesmennyttä anoppiani. Miniäni on aivan ihana (vaikka emme aina ihan samoin asioista ajattelekaan) ja kaikki lapsenlapseni ovat ihan yhtä rakkaita.
Jostain syystä omalta äidiltä sitä sietää paljon enemmän kuin puolison äidiltä.
Vierailija kirjoitti:
Suku on suku, mutta myös miehet ovat ihmisiä. Mies voi aivan hyvin ottaa vastuun yhteydenpidosta omaan sukuunsa, ja nainen omaansa. Näin meillä sovittiin jo kauan ennen lapsia. Ja puhuvat minusta appivanhemmat mitä ikinä haluavat, meillä mies päättää ihan täysin itsenäisesti, miten paljon sinne yhteyttä pidetään, pyydetäänkö hoitoapua, ja miten mistäkin asiasta sanotaan. Samoin minä sitten omien vanhempieni suuntaan.
Joten lopettakaa se miniän haukkuminen, ja keskittykää siihen suhteeseen oman poikanne kanssa. Koska se ratkaisee sen, mikä suhde teillä on pojan lapsiin.
Oletpa kylmä ja inhottava ihminen! Minä olen aina ollut yhteydessä sekä omaani että miehen puolen sukuun, meillä ei erotella. Ikävä kyllä olen nähnyt useammankin esimerkin siitä, että nimenomaan miehen vanhemmilta miniä katkoo kaiken yhteyden - korkeintaan lähetetään lahjalistat jouluna ja syntymäpäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi ei tajua etten ole hänen lapsi ja en halua häntä synnytykseen tai puhua aroista aiheista kuten oman äitini kanssa.
Luitko ja ymmärsit kysymyksen? Nyt ei haluttu kuulla sinun loputonta marttyyriulinaa vaan kysyttiin anopeilta. Kyllä me tiedämme millainen uniikki erityisherkkä lumihiutale olet, ettet kestä puhuakaan muille kuin peilillesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ärsytin anoppiani näistä syistä:
- olen Etelä-Suomesta
- olen korkeakoulutettu
- en suostunut ollenkaan siihen että minä olen jonkinlainen keittiöpiian ja huutolaisen yhdistelmä joka passaa miehen sukulaisia eli ei edes syö samassa pöydässä
- kun anoppi kerran jörjesti kotonani ruuasta neljän tunnin draaman, hänet vietiin jatkossa aina ulos syömään
- en suostunut siihen että perimäni asunto muutetaan miehen sukulaisten Helsingin-hotelliksiJne
Mä ärsytän ihan sillä, että olen olemassa. Anoppi alkoi kampanjoimaan eron puolesta ennen kuin oli edes tavattu. Oli joo hyvä lähtökohta rakentaa rakastava, luottamuksellinen ja ennen kaikkea läheinen suhde. Nyt vuosikymmen myöhemmin voin todeta, että en ole ollut puheväleissä seitsemään vuoteen anopin kanssa. Ei mun tarvitse alistua anopin kynnysmatoksi, vaikka anoppi moista edellyttääkin.
Hienoa, nyt kaikki on hyvin molemmin puolin.
EriNo ei. Mulla on kaikki ihan hyvin. Anoppi vollottaa kaikille, kuinka hänen julma miniänsä on estänyt hänet lastenlasten elämästä.
Niin. Tämä samainen anoppi huusi (jalkaansa polkien) minulle, että hän ei miniäänsä tottele, kun sanoin hänelle, että minua on kohdeltava ihmisenä. Mutta kaikki vika on vain minussa.
Voihan lasten isä ja lapset pitää yhteyttä häneen. Ei sitä pidä estää. Jos teillä kahdella ei toimi, niin sen pitäisi muiden yhteydenpitoa häiritä.
Jos anoppi ei näe lasten äitiä edes ihmisenä, ei häneen ole hyvä lastenkaan pitää yhteyttä. Tai miehen.
Sinäkö täällä diktaattorina sanelet miten toiset elää elämäänsä? Joillakin on käytöstapoja ja he haluavat huomioida myös niitä vaikeita sukulaisia. Sinä et siihen puutu!
Olen lueskellut näitä vauva-palstan anopinhaukkumisketjuja muutamaan kertaan (sellainenhan tästäkin tuli, vaikka kysymys olikin esitetty anopeille, ei miniöille). Olen huomannut, että Ilmeisesti muutama hyvin sairas ihminen kirjoittaa samat jutut ja tarinat hieman muunneltuna moneen kertaan, ja se menee täydestä ihmisiin, jotka eivät itsekään ole kovin tasapainoisia. Sitten mammalauma yhdessä kiihottaa itsensä lähes murhanhimoiseen lynkkausmielentilaan, ja tarinoita väritetään entistä isommalla pensselillä.
Jos joku uskaltaa sanoa sekaan jotain tervettä tai järkevää, alkaa entistä hurjempi huuto. Toivottavasti jossain vaiheessa käyttäisitte aikaa niihin lapsiinnekin, voisi tulla parempi olo.
Nim. Vela