Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?

Vierailija kirjoitti:

Yleensä se on ihan toisin päin. Miniän suhde anoppiinsa muuttuu. Olen itsekin sen kokenut. Pojallani oli kiva tyttöystävä, jonka kanssa minullakin oli mukavaa. Yhdessä pakastettiin marjoja, tehtiin ruokaa, käytiin museoissa.

Kun heille syntyi vauva, ihan kuin olisin eri ihmisen asuntoon astunut. Toin pari viikkoa vauvan syntymästä bodyn ja mekon. Mekkoa ei kuulemma voi käyttää, kun se on niin hankala. Ristiäisjuhliin tilasin kakun. Sille nyrpisteli. Poikani sentään sanoi kiitos. Tuota samaa se on ollut nyt pidempään. Ehdotin, että lähtisin vaunulenkille ainoan lapsenlapseni kanssa. Miniä arveli, että sataa, joten ei mitään järkeä (tämä suoraan hänen suustaan). Ei kuitenkaan satanut, enkä minä muutenkaan niin hölmö ole, että tahallaan sateessa rämpisin.

Yksivuotisvalokuvaus oli myös oikein riemukas tilaisuus. Poikani oli minut sinne pyytänyt, mutta miniä tiuski, että ylimääräiset ihmiset vain häiritsee. Menin ulkopuolelle odottamaan. Sieltä hän saapui yhtenä hymynä kuin mitään ei olisi ollutkaan. Mentiin Rossoon syömään ja nuoripari oletti, että minä maksan. Kyllä maksoinkin, mutta vähän sellainen olo tuli, että alun perinkin oli pyydetty mukaan vain ravintolalaskun maksajaksi. Näitä esimerkkejä on muitakin, joissa miniä käyttäytyy töykeästi ja hetken päästä hymyilee. Minusta tuntuu, että mikään ystävällinen ele ei ole oikein.

Yksi pieni yksityiskohta: tilasitko ristiäisjuhliin kakun kysymättä? On aivan eri asia hankkia tarjottavia, jos niitä on pyydetty. Minulle oman ainoan lapsen ristiäiset oli tosi tärkeät juhlat ja halusin päättää tarjoilut miehen kanssa. Olisi harmittanut, jos anoppi tai äitini olisi tilannut ristiäiskakun meiltä kysymättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää kun miniä yrittää omia meidän suvun lapsen

Mutta lapsihan on vanhempiensa oma, eivät he voi omaa lastaan omia?

Hmm. Taisi olla ihan sarkasmia tuo omimis-heitto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä se on ihan toisin päin. Miniän suhde anoppiinsa muuttuu. Olen itsekin sen kokenut. Pojallani oli kiva tyttöystävä, jonka kanssa minullakin oli mukavaa. Yhdessä pakastettiin marjoja, tehtiin ruokaa, käytiin museoissa.

Kun heille syntyi vauva, ihan kuin olisin eri ihmisen asuntoon astunut. Toin pari viikkoa vauvan syntymästä bodyn ja mekon. Mekkoa ei kuulemma voi käyttää, kun se on niin hankala. Ristiäisjuhliin tilasin kakun. Sille nyrpisteli. Poikani sentään sanoi kiitos. Tuota samaa se on ollut nyt pidempään. Ehdotin, että lähtisin vaunulenkille ainoan lapsenlapseni kanssa. Miniä arveli, että sataa, joten ei mitään järkeä (tämä suoraan hänen suustaan). Ei kuitenkaan satanut, enkä minä muutenkaan niin hölmö ole, että tahallaan sateessa rämpisin.

Yksivuotisvalokuvaus oli myös oikein riemukas tilaisuus. Poikani oli minut sinne pyytänyt, mutta miniä tiuski, että ylimääräiset ihmiset vain häiritsee. Menin ulkopuolelle odottamaan. Sieltä hän saapui yhtenä hymynä kuin mitään ei olisi ollutkaan. Mentiin Rossoon syömään ja nuoripari oletti, että minä maksan. Kyllä maksoinkin, mutta vähän sellainen olo tuli, että alun perinkin oli pyydetty mukaan vain ravintolalaskun maksajaksi. Näitä esimerkkejä on muitakin, joissa miniä käyttäytyy töykeästi ja hetken päästä hymyilee. Minusta tuntuu, että mikään ystävällinen ele ei ole oikein.

Yksi pieni yksityiskohta: tilasitko ristiäisjuhliin kakun kysymättä? On aivan eri asia hankkia tarjottavia, jos niitä on pyydetty. Minulle oman ainoan lapsen ristiäiset oli tosi tärkeät juhlat ja halusin päättää tarjoilut miehen kanssa. Olisi harmittanut, jos anoppi tai äitini olisi tilannut ristiäiskakun meiltä kysymättä.

Kyllä tuo anoppi kuulostaa hyvin huomaavaiselta. Pyynnöstä tilannut.

Miniä sekaisin. Liian kovilla. Ei osaa olla yhdessä.

Ikävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä se on ihan toisin päin. Miniän suhde anoppiinsa muuttuu. Olen itsekin sen kokenut. Pojallani oli kiva tyttöystävä, jonka kanssa minullakin oli mukavaa. Yhdessä pakastettiin marjoja, tehtiin ruokaa, käytiin museoissa.

Kun heille syntyi vauva, ihan kuin olisin eri ihmisen asuntoon astunut. Toin pari viikkoa vauvan syntymästä bodyn ja mekon. Mekkoa ei kuulemma voi käyttää, kun se on niin hankala. Ristiäisjuhliin tilasin kakun. Sille nyrpisteli. Poikani sentään sanoi kiitos. Tuota samaa se on ollut nyt pidempään. Ehdotin, että lähtisin vaunulenkille ainoan lapsenlapseni kanssa. Miniä arveli, että sataa, joten ei mitään järkeä (tämä suoraan hänen suustaan). Ei kuitenkaan satanut, enkä minä muutenkaan niin hölmö ole, että tahallaan sateessa rämpisin.

Yksivuotisvalokuvaus oli myös oikein riemukas tilaisuus. Poikani oli minut sinne pyytänyt, mutta miniä tiuski, että ylimääräiset ihmiset vain häiritsee. Menin ulkopuolelle odottamaan. Sieltä hän saapui yhtenä hymynä kuin mitään ei olisi ollutkaan. Mentiin Rossoon syömään ja nuoripari oletti, että minä maksan. Kyllä maksoinkin, mutta vähän sellainen olo tuli, että alun perinkin oli pyydetty mukaan vain ravintolalaskun maksajaksi. Näitä esimerkkejä on muitakin, joissa miniä käyttäytyy töykeästi ja hetken päästä hymyilee. Minusta tuntuu, että mikään ystävällinen ele ei ole oikein.

Yksi pieni yksityiskohta: tilasitko ristiäisjuhliin kakun kysymättä? On aivan eri asia hankkia tarjottavia, jos niitä on pyydetty. Minulle oman ainoan lapsen ristiäiset oli tosi tärkeät juhlat ja halusin päättää tarjoilut miehen kanssa. Olisi harmittanut, jos anoppi tai äitini olisi tilannut ristiäiskakun meiltä kysymättä.

Tietenkin kysyi. Haloo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä se on ihan toisin päin. Miniän suhde anoppiinsa muuttuu. Olen itsekin sen kokenut. Pojallani oli kiva tyttöystävä, jonka kanssa minullakin oli mukavaa. Yhdessä pakastettiin marjoja, tehtiin ruokaa, käytiin museoissa.

Kun heille syntyi vauva, ihan kuin olisin eri ihmisen asuntoon astunut. Toin pari viikkoa vauvan syntymästä bodyn ja mekon. Mekkoa ei kuulemma voi käyttää, kun se on niin hankala. Ristiäisjuhliin tilasin kakun. Sille nyrpisteli. Poikani sentään sanoi kiitos. Tuota samaa se on ollut nyt pidempään. Ehdotin, että lähtisin vaunulenkille ainoan lapsenlapseni kanssa. Miniä arveli, että sataa, joten ei mitään järkeä (tämä suoraan hänen suustaan). Ei kuitenkaan satanut, enkä minä muutenkaan niin hölmö ole, että tahallaan sateessa rämpisin.

Yksivuotisvalokuvaus oli myös oikein riemukas tilaisuus. Poikani oli minut sinne pyytänyt, mutta miniä tiuski, että ylimääräiset ihmiset vain häiritsee. Menin ulkopuolelle odottamaan. Sieltä hän saapui yhtenä hymynä kuin mitään ei olisi ollutkaan. Mentiin Rossoon syömään ja nuoripari oletti, että minä maksan. Kyllä maksoinkin, mutta vähän sellainen olo tuli, että alun perinkin oli pyydetty mukaan vain ravintolalaskun maksajaksi. Näitä esimerkkejä on muitakin, joissa miniä käyttäytyy töykeästi ja hetken päästä hymyilee. Minusta tuntuu, että mikään ystävällinen ele ei ole oikein.

Yksi pieni yksityiskohta: tilasitko ristiäisjuhliin kakun kysymättä? On aivan eri asia hankkia tarjottavia, jos niitä on pyydetty. Minulle oman ainoan lapsen ristiäiset oli tosi tärkeät juhlat ja halusin päättää tarjoilut miehen kanssa. Olisi harmittanut, jos anoppi tai äitini olisi tilannut ristiäiskakun meiltä kysymättä.

Tietenkin kysyi. Haloo.

Miten niin haloo? Mun esikoisen synttäreille anoppi toi täysin pyytämättä kolme isoa kulhollista salaattia, kun kukaan ei kuulemma tykkää voileipäkakuista.

Sen verran vitutti, että "unohdin" ne salaatit jääkaappiin. Ei mulla ollut siihen hätään edes riittävästi haarukoita, ei kai kukaan salaattia lusikalla syö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopit painukaa hautaan!!

Että näin ja sitten volloteaan kun kukaan ei auta missään tilanteessa, kuinka ollaan lapsen kanssa näännyksissä. Yhteispelillä se elämä sujuu, ymmärtäkäämme toinen toisiamme. Kukaan ei pärjää yksin, ei se lapsikaan. Olen tässä ajassa huomannut kuinka lapset ovat aivan hukassa. Kuka kirjoittaa edellisen tyyliin, ei  ole lainkaan kunnossa. Toivottavasti sulla ei ole yhtään lasta.

Anoppiko on ainut, joka voi auttaa?

Vierailija kirjoitti:

Uusi näkökulma, mielenkiintoista. Toivottavasti on muutama anoppi linjoilla.

Mummeleitahan on palsta täynnä, varmasti anoppejakin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos se onkin se miniä joka muuttuu? Loukkaantuu verisesti joka hymystä jonka vauva/ mummo antaa lapselle? Kuutenkin mummon pitäisi auttaa tarvittaessa ka mummohan ei osaa mitään.

Myönnän itse avuttomuuteni kun tuli ensimmäinen lapsenlapsi taloon, miten noin pientä käsitellään. Vaipat olivat kestovaipat, vaatteet villavaatteita, kaikki oli toisin kun nuorinkin oli vielö suorakaidevaipassa muoviliinalla, en arvostellut luomusysteemeitä mutta en vaan osannut tehdä mitään oikein lapsen kanssa.

Miniä pyöritteli silmiään ja tuhahteli, kuulin kun ystävättärelleen valitti miten kömpelö idiootti mummo on.

Sama kokemus pitkän elämäni varrelta. Miniät ajattelevat ylenevänsä itse keksimässään arvoasteikossa vihdoinkin miehensä äidin yläpuolelle, kun lapsi syntyy. Näillä miniöillä on päässä muutakin vikaa, ja sen tulee sekä mies, että appiväki huomaamaan myöhemmässä vaiheessa. Kontrollin tarve vain kasvaa lasten myötä.

Onneksi varmasti tuollainen on harvinaista. En keksi yhtään syytä miksi joku keksisi päässään kuvitteellisia arvoasteikoita sukulaisista jotka ei ole edes omia.

Tokihan kaikki normaalisti ymmärtävät oman perheensä menevän kaikessa muiden sukulaisten edelle, mutta ei se ihmisenä tietenkään toisen arvoa nosta tai laske.

Kyllä kaikkien lasten sukulaisten pitäisi olla ihan samalla viivalla oli sitten eno taikka anoppi. Kukaan ei ole toistaan arvokkaampi ihmisenä.

Eihän kukaan normaali anoppikaan kuvittele olevansa pääosassa, päätöksiä tekemässä, lapsensa perheessä tai kuvittele, että pitäisi toimia omassa elämässään lapsensa perheen vaatimusten mukaan. Ihan outo ajatuskin.

Niin no, en pidäkään anoppiani normaalina, mutta hän mielellään olisi pääosassa myös aikuisten lastensa elämissä.

Hän on itse ollut nuori miniä ja asunut anoppinsa kanssa samassa taloudessa ja ihmetteli, että miksi me (minä ja poikansa) ei voitaisi muuttaa vintille asumaan. Samoin hän puheli, että naapurin poika muuttaisi rivitalosta perheineen lapsuudenkotiinsa vanhempiensa yläkertaan ja on nyt ihmetellyt, kun ei ole muuttanut, vaikka lapsenkin sai.

Olen tulllut siihen tulokseen, että niin kauan kuin poika vain seurustelee, hän ei puutu mihinkään, mutta kun ensimmäinen vauva syntyy, niin perheen pitää ollla mummon luona jotta mummo pääsee hoitamaan vauvan.

Se on sitten vaan sun anoppi.

Ikinä en haluaisi, että nuori pari lapsineen muuttaisi meille.  En ikinä.

Enkä ole koskaan erityisesti ajatellut, että minun pitäisi "päästä" hoitamaan vauvaa.  Hoitanut olen ja paljonkin, useaakin vauvaa ja kaikkia lapsenlapiani isoiksi asti.  Se on meillä ollut ihan vaan normaali kuvio.  

En ymmärrä näitä miniöitä, jotka on sitä mieltä, että anoppi menee sekaisin lapsesta.  En tunne ainuttakaan tapausta, ja olen sentään jo elämää elänyt.  Minun ikäpolveni naisihmiset on kuitenkin jo työelämässä täysillä olleita, kouluttautuneita ja omaa elämäänsä eläviä ihmisiä, joilla on muutakin elämässä kuin poikansa perhe.  Ei siinä ole joutanut sekoilemaan.  Minä kävin töissä kaiken sen ajan, kun lapsenlapset oli pieniä, hoidin niitä tarvittaessa siinä sivussa.  

Taitaa olla jotain marginaaliporukkaa nämä anopit, jotka niin pahasti sekoilevat tai sitten miniät pistää sekaan puolet palturia.  

Toki vaikeat anopit (ja varmaan vaikeat miniätkin) on suhteellisen marginaalista porukkaa. Siis sellaiset oikeasti hullut. Näiden oikeasti sekoilevien lisäksi on sitten anopit ja miniät keiden kemiat ei vaan kohtaa ja ärsyttävät toisiaan sen takia. Näitä on varmaan paljon enemmän. MUTTA kun kuuntelet omia tuttujasi, muista silti aina että kuulet vain yhden näkemyksen joka voi olla tai voi olla olematta totta. En toki sano että avoimesti pitäisi alkaa epäilemään kenenkään puheita, mutta vaan muistaa se, että kaikki meistä yleensä tuppaavat esittämään itsensä hyvässä valossa.

Enhän minäkään ihmettele työkavereideni juttuja, oletusarvoisesti ajattelen että he kertovat asiat niin kuin itse ne kokevat. Mutta jos joskus sattuisin kohtaamaan heidän miniänsä ja kuulisin jotain kauhujuttuja, en ensimmäisenä väittäisi miniän valehtelevan (vaikka saattaa se niinkin olla). Minunhan ei ole pakko olla kummankaan puolella näissä asioissa, vaan suhtautua neutraalisti.

Varmaan se lapsenlapsi viettää enemmän äidin perheen ja suvun kanssa, mistä miehen äiti voisi olla harmissaan, koska haluaisi luonnollisesti olla ihan yhtä paljon isoäiti rakkaalle lapsenlapselle. Ja varmaan äiti jakaa enemmän uutisia ja tietoja lapsenlapsesta oman äitinsä kanssa, mikä on myös turhauttavaa sille toiselle isoäidille, jota pidetään vähän pimennossa.

Minä aloin aivan eri lailla arvostaa miniääni, kun näin miten upea äiti hän on. Nyt, kun lapsenlapseni on jo teini, seuraan surullisena sivusta miten tyttö puhuu rumasti vanhemmilleen ilman että siihen reagoidaan mitenkään. En millään käsitä. Omalla pojallani on ollut selvät rajat nuoruudessaan, joten ihmettelen miksi antaa tyttärensä kasvaa rajattomana. Mielelläni ajattelisin miniäni olevan tähän pääsyyllinen, mutta kyllä poikani melkoinen nahjus on, jos ei kykene kampoihin pistämään. Välit miniääni ovat nykyään lähinnä muodolliset, enkä mielelläni vieraile poikani perheen luona, sillä pelkään puuttuvani tyttären ikävään käytökseen vanhempien läsnä ollessa. Tytär kyllä saattaa poiketa luonani joskus ja käytös on silloin ihan normaalia. En voisi kuvitellakaan hänen puhuvan minulle kuten vanhemmilleen.

Miniän suhtautuminen minuun muuttui lapsen syntymän jälkeen. Ymmärrän, että he halusivat rauhoittaa oman perheen elämän niin ettei sairaalaan tai heidän kotiinsa ollut hyvä mennä pariin ensimmäiseen kuukauteen. Lähetin onnittelut sekä pojalleni että miniälle tekstiviestillä, ja soitin yhden kerran pojalleni. He lähettivät kuvan pienokaisesta.

Nyt on mennyt neljä kuukautta, ja kutsua tulla katsomaan vauvaa ei ole tullut. Nimiäiset viettivät ihan kaveriporukalla, kummankaan vanhempia ei kutsuttu koska pienet tilat kotonaan. Sain toki pari kuvaa juhlasta. Olen jo muuttanut kesämökille, joten matkakin on pidentynyt. Mutta lähden mielelläni jos kutsu tulee. Poika kysyi tekstiviestillä mitä juhannussuunnitelmia, minulla on, he mielellään tulisivat mökille kavereidensa kanssa juhannusta viettämään, heilläkin on pieniä lapsia ja rauhallinen juhannus olisi suunnitteilla. Pahoittelin, että olen jo ehtinyt kutsua ystäväni juhannukseksi ja olen itse mökillä. Olivat jo ehtineet suunnitella kaveriperheen kanssa juhannusta niin pettymyshän siitä tuli, ja poika viestitti, että olipa tyly temppu minulta.

Annan perheen olla ihan rauhassa, hakea sitä omaa rytmiään, ja olen päättänyt olla pahoittamatta mieltäni, ainakaan miettimästä asiaa koko ajan. Mutta lapsen syntymä on muuttanut sitä, mitä minä ajattelen pojastani ja miniästäni. Mielestäni he jo ennakkoon päättivät etteivät halua, että anoppi millään tavalla puuttuu heidän elämäänsä ja etäännyttivät heti välit, verrattuna miten aikasemmin on oltu ihan hyvissä väleissä.

Vierailija kirjoitti:

Minä aloin aivan eri lailla arvostaa miniääni, kun näin miten upea äiti hän on. Nyt, kun lapsenlapseni on jo teini, seuraan surullisena sivusta miten tyttö puhuu rumasti vanhemmilleen ilman että siihen reagoidaan mitenkään. En millään käsitä. Omalla pojallani on ollut selvät rajat nuoruudessaan, joten ihmettelen miksi antaa tyttärensä kasvaa rajattomana. Mielelläni ajattelisin miniäni olevan tähän pääsyyllinen, mutta kyllä poikani melkoinen nahjus on, jos ei kykene kampoihin pistämään. Välit miniääni ovat nykyään lähinnä muodolliset, enkä mielelläni vieraile poikani perheen luona, sillä pelkään puuttuvani tyttären ikävään käytökseen vanhempien läsnä ollessa. Tytär kyllä saattaa poiketa luonani joskus ja käytös on silloin ihan normaalia. En voisi kuvitellakaan hänen puhuvan minulle kuten vanhemmilleen.

Kyllä siitä tytöstä voi ihan fiksu ihminen silti kasvaa kun on hyvät eväät lapsuudessa saanut. Lähipiirissä oli kanssa tyttö jolla oli tosi vaikea teini-ikä, ryyppäsi, valehteli aivan hirveitä (mm. lähisukulaisen harjoittamasta hyväksikäytöstä kirjoitti lehden mielipideosastolle vaikkei oikeasti ollut sellaista kokenut. Oli kuulemma vaan ketuttanut tyyppi niin paljon), huusi ja kiroili. Nyt kun on aikuinen ja äiti, niin ihan normaali ihminen hän on.

Teinithän ovat hetkellisesti psykopaatteja, liittyy aivojen kehitysvaiheisiin.

Vierailija kirjoitti:

Miniän suhtautuminen minuun muuttui lapsen syntymän jälkeen. Ymmärrän, että he halusivat rauhoittaa oman perheen elämän niin ettei sairaalaan tai heidän kotiinsa ollut hyvä mennä pariin ensimmäiseen kuukauteen. Lähetin onnittelut sekä pojalleni että miniälle tekstiviestillä, ja soitin yhden kerran pojalleni. He lähettivät kuvan pienokaisesta.

Nyt on mennyt neljä kuukautta, ja kutsua tulla katsomaan vauvaa ei ole tullut. Nimiäiset viettivät ihan kaveriporukalla, kummankaan vanhempia ei kutsuttu koska pienet tilat kotonaan. Sain toki pari kuvaa juhlasta. Olen jo muuttanut kesämökille, joten matkakin on pidentynyt. Mutta lähden mielelläni jos kutsu tulee. Poika kysyi tekstiviestillä mitä juhannussuunnitelmia, minulla on, he mielellään tulisivat mökille kavereidensa kanssa juhannusta viettämään, heilläkin on pieniä lapsia ja rauhallinen juhannus olisi suunnitteilla. Pahoittelin, että olen jo ehtinyt kutsua ystäväni juhannukseksi ja olen itse mökillä. Olivat jo ehtineet suunnitella kaveriperheen kanssa juhannusta niin pettymyshän siitä tuli, ja poika viestitti, että olipa tyly temppu minulta.

Annan perheen olla ihan rauhassa, hakea sitä omaa rytmiään, ja olen päättänyt olla pahoittamatta mieltäni, ainakaan miettimästä asiaa koko ajan. Mutta lapsen syntymä on muuttanut sitä, mitä minä ajattelen pojastani ja miniästäni. Mielestäni he jo ennakkoon päättivät etteivät halua, että anoppi millään tavalla puuttuu heidän elämäänsä ja etäännyttivät heti välit, verrattuna miten aikasemmin on oltu ihan hyvissä väleissä.

Olen pahoillani. Poikasi suhtautuu lapsellisesti juhannukseen. Ei ole mitenkään tyly temppu sinulta elää omaa elämääsi. Ajatuksia lukemallako sinun olisi pitänyt tietää että he haluavat mökille juhannuksena? Millä perusteella he kuvittelivat, ettet sinä halua olla juhannuksena mökillä, sehän on mökkeilyn parasta aikaa?

Vierailija kirjoitti:

Minä aloin aivan eri lailla arvostaa miniääni, kun näin miten upea äiti hän on. Nyt, kun lapsenlapseni on jo teini, seuraan surullisena sivusta miten tyttö puhuu rumasti vanhemmilleen ilman että siihen reagoidaan mitenkään. En millään käsitä. Omalla pojallani on ollut selvät rajat nuoruudessaan, joten ihmettelen miksi antaa tyttärensä kasvaa rajattomana. Mielelläni ajattelisin miniäni olevan tähän pääsyyllinen, mutta kyllä poikani melkoinen nahjus on, jos ei kykene kampoihin pistämään. Välit miniääni ovat nykyään lähinnä muodolliset, enkä mielelläni vieraile poikani perheen luona, sillä pelkään puuttuvani tyttären ikävään käytökseen vanhempien läsnä ollessa. Tytär kyllä saattaa poiketa luonani joskus ja käytös on silloin ihan normaalia. En voisi kuvitellakaan hänen puhuvan minulle kuten vanhemmilleen.

Toisilla on vaikea murrosikä. Voisitko tytölle puhua nätisti asiasta kun seuraavan kerran käy?

Vierailija kirjoitti:

Miniän suhtautuminen minuun muuttui lapsen syntymän jälkeen. Ymmärrän, että he halusivat rauhoittaa oman perheen elämän niin ettei sairaalaan tai heidän kotiinsa ollut hyvä mennä pariin ensimmäiseen kuukauteen. Lähetin onnittelut sekä pojalleni että miniälle tekstiviestillä, ja soitin yhden kerran pojalleni. He lähettivät kuvan pienokaisesta.

Nyt on mennyt neljä kuukautta, ja kutsua tulla katsomaan vauvaa ei ole tullut. Nimiäiset viettivät ihan kaveriporukalla, kummankaan vanhempia ei kutsuttu koska pienet tilat kotonaan. Sain toki pari kuvaa juhlasta. Olen jo muuttanut kesämökille, joten matkakin on pidentynyt. Mutta lähden mielelläni jos kutsu tulee. Poika kysyi tekstiviestillä mitä juhannussuunnitelmia, minulla on, he mielellään tulisivat mökille kavereidensa kanssa juhannusta viettämään, heilläkin on pieniä lapsia ja rauhallinen juhannus olisi suunnitteilla. Pahoittelin, että olen jo ehtinyt kutsua ystäväni juhannukseksi ja olen itse mökillä. Olivat jo ehtineet suunnitella kaveriperheen kanssa juhannusta niin pettymyshän siitä tuli, ja poika viestitti, että olipa tyly temppu minulta.

Annan perheen olla ihan rauhassa, hakea sitä omaa rytmiään, ja olen päättänyt olla pahoittamatta mieltäni, ainakaan miettimästä asiaa koko ajan. Mutta lapsen syntymä on muuttanut sitä, mitä minä ajattelen pojastani ja miniästäni. Mielestäni he jo ennakkoon päättivät etteivät halua, että anoppi millään tavalla puuttuu heidän elämäänsä ja etäännyttivät heti välit, verrattuna miten aikasemmin on oltu ihan hyvissä väleissä.

Ovatko he kertoneet, että kutsuvat sitten? Vai ihmettelevätkö ehkä miksei lapsen mummoa kiinnosta yhtään? Oletko sanonut että mielelläni tapaisit oman lapsenlapsesi? Vai oletko vain uhriutunut? Kysyn ihan vilpittömästi.

Noin 15v meni kun sain anopilta ensimmäisen kiitoksen lasten hoidosta. " Kyllä sinä vietät paljon aikaa lastesi kanssa ja teet tosiaan heidän kanssaan vaikka mitä."  Siihen asti olin tehnyt kaikki väärin....

Lapsia vietiin kyllä mummin kavereille kuin jotain näyttelyeläimiä, olivathan kasvatettu kohteliaiksi tietty. Silloin heidät toki piti pukea mummin vaatimiin vetimiin, ei kelvanneet esim beiget tms vaatteet ja kysymättä vietiin kun mummilassa olivat. Kaiken kaikkiaan olen kiitollinen kuitenkin avusta jota saatiin, se oli ihan korvaamatonta. 

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.

Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.

Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...

Siis käsitänkö oikein, että ette ole päästäneet anoppia sairaalaan tai kotiin moneen viikkoon rankan synnytyksen vuoksi?

En kyllä yhtään ihmettele, jos anoppi loukkaantuu, kun olette noin totaalisesti hänet sulkeneet ulkopuolelle vauvan elämän alkumetreiltä. Onhan hänkin varmaan kovasti odottanut vauvan näkemistä ja mielessään kuvitellut asiat toisin.

Meillä kaikki isovanhemmat kävivät jo sairaalassa vauvaa katsomassa eikä olisi tullut mieleenkään kieltää sillä verukkeella, että synnytykseni ei mennyt hyvin ja olin huonossa kunnossa.

Tämäpä se juuri niitä riitoja saakin aikaan, että olemme usein niin erilaisia ihmisiä ja ajattelemme asioista eri tavoilla kykenemättä käsittämään vastapuolen näkemyksiä tai motiiveja asioista.

Niinhän se on että ei kaikki oo anopin toiveminiöitä eikä toivevävyjä. 

En ole miniä enkä anoppi mutta itse näkisin näissä asioissa pikemminkin että eri perheillä on hyvin erilainen kommunikaatio- ja kanssakäymiskulttuuri. Joissakin perheissä riittää hyvinkin hienovarainen kommunikointi, toisissa joutuu sanomaan aika tylysti että otetaan tosissaan. Ja jos toinen puolisoista on ensinmainitusta kommunikaatio- ja kanssakäymiskulttuurista, toinen taas jälkimmäisestä niin se on aika ongelmallinen tilanne.

Itse olen tuosta ensinmainitusta ja minulla meni vuosia tajuta/hyväksyä se tosiasia että vaikka vaimoni on itseni kaltainen, anoppini ei ole. Jouduin näyttämään anopilleni muutaman kerran kaapinpaikan vähän tylymmin sanavalinnoin ennenkuin hän uskoi missä rajat menevät ja sen ettei niitä tosiaankaan kannata lähteä venyttämään. Sen enempää vaimollani kuin appiukollani ei ole ollut kanttia tehdä tätä mutta minulla on. Sinänsä tämä on harmi mutta tämä oli anoppini aikaansaannosta, ei minun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä se on ihan toisin päin. Miniän suhde anoppiinsa muuttuu. Olen itsekin sen kokenut. Pojallani oli kiva tyttöystävä, jonka kanssa minullakin oli mukavaa. Yhdessä pakastettiin marjoja, tehtiin ruokaa, käytiin museoissa.

Kun heille syntyi vauva, ihan kuin olisin eri ihmisen asuntoon astunut. Toin pari viikkoa vauvan syntymästä bodyn ja mekon. Mekkoa ei kuulemma voi käyttää, kun se on niin hankala. Ristiäisjuhliin tilasin kakun. Sille nyrpisteli. Poikani sentään sanoi kiitos. Tuota samaa se on ollut nyt pidempään. Ehdotin, että lähtisin vaunulenkille ainoan lapsenlapseni kanssa. Miniä arveli, että sataa, joten ei mitään järkeä (tämä suoraan hänen suustaan). Ei kuitenkaan satanut, enkä minä muutenkaan niin hölmö ole, että tahallaan sateessa rämpisin.

Yksivuotisvalokuvaus oli myös oikein riemukas tilaisuus. Poikani oli minut sinne pyytänyt, mutta miniä tiuski, että ylimääräiset ihmiset vain häiritsee. Menin ulkopuolelle odottamaan. Sieltä hän saapui yhtenä hymynä kuin mitään ei olisi ollutkaan. Mentiin Rossoon syömään ja nuoripari oletti, että minä maksan. Kyllä maksoinkin, mutta vähän sellainen olo tuli, että alun perinkin oli pyydetty mukaan vain ravintolalaskun maksajaksi. Näitä esimerkkejä on muitakin, joissa miniä käyttäytyy töykeästi ja hetken päästä hymyilee. Minusta tuntuu, että mikään ystävällinen ele ei ole oikein.

Yksi pieni yksityiskohta: tilasitko ristiäisjuhliin kakun kysymättä? On aivan eri asia hankkia tarjottavia, jos niitä on pyydetty. Minulle oman ainoan lapsen ristiäiset oli tosi tärkeät juhlat ja halusin päättää tarjoilut miehen kanssa. Olisi harmittanut, jos anoppi tai äitini olisi tilannut ristiäiskakun meiltä kysymättä.

Kyllä on huonoa lukutaitoa näillä nykyäipillä! Tässä ketjussa ei kysytty mitään sun ristiäiskakusta, vaan anopeilta miniöistä. Niitä anopinhaukkumisketjuja on kymmeniä, mene sinne ulisemaan jostain helvetin kakusta!