Lue keskustelun säännöt.
Kaveri varaa minulle ajan kalenteristaan niinkuin jollekin asiakkaalle
Kahvittelu tai muu tapaaminen saattaa mennä kahden viikonkin päähän kun kaverini selaa kalenteriaan. "sopisko 13päivä siinä kello 17 aikaan?"
Oon vähän hämillään mistä on kyse. Ei voida koskaan nähdä spontaanisti vaan kaikki näkemiset pitää järjestellä ja aikatauluttaa.
Kommentit (861)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla lailla minä ja kaverini sovitaan tapaamisista. Eniten inhoan sitä no katsellaan joskus -tyyppistä suunnittelua, useimmiten se tapaaminen ei sitten toteudu.
Eiku tuo kattellaan ja sitten joskus ovat introvertin pelastuksia. Tietää, ettei tarvitse oikeasti koskaan nähdä, kunhan lupaa ympäripyöreitä.
Jep!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höh, minäkin varaan ajan kalenterista kun haluan tavata kuuman hottiksen. Silloin saan hänen jakamattoman huomion ja kyllä on erittäin mahtava tapaaminen puolin ja toisin.
Ei se tarkoita että jos tapaa vasta kahden viikon päästä, että se toinen välttämättä olisi kauhean kiireinen joka päivä. Mä nimenomaan jätän kalenteriin itselleni lepopäiviä jolloin saan vain rentoutua yksikseni. Stressaannun siitä, että pitää olla koko ajan menossa ja jos olen sopinut jo muutamaksi iltaa muuta menoa haluan pitää huolen, että ei ole menoa joka ilta. Mielestäni se että haluaa olla kotona yksin ja lukea kirjaa on ihan tarpeeksi hyvä syy olla tapaamatta ketään.
Vierailija kirjoitti:
Kiireisillä ihmisillä pakko varata aika kalenterista tai muuten ei koskaan ehdi nähdä ystäviä.
Kenellä oikeasti niin kiire vapaa-ajalla? Aamutoimet, töihin, kotiin, vapaa-aika alkaa ennen ajoissa nukkumaan menoa. Se aika täyttyy vapaaehtoisista menoista. Puhumattakaan viikonlopuista. Täydet kalenterit ovat vain muoti-ilmiö ja yritys kuulua johonkin sosiaaliseen ryhmään ilman sen kummempaa tarkoitusta eli jonninjoutavaa. Kiure on oikeasti onnettomuutta paettaessa tai synnytykseen mentäessä. Tekokiure on itseaiheutettua, tarpeetonta oman "tärkeyden" korostamista ystävien tapaamisen kustannuksella.
Tuli kiire kirjoittaessa, kun tuli pari kertaa kiirestä kiure. Mikä tuli todistetuksi. Tarpeettomasti kiirehdin. Anteeksi siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiireisillä ihmisillä pakko varata aika kalenterista tai muuten ei koskaan ehdi nähdä ystäviä.
Kenellä oikeasti niin kiire vapaa-ajalla? Aamutoimet, töihin, kotiin, vapaa-aika alkaa ennen ajoissa nukkumaan menoa. Se aika täyttyy vapaaehtoisista menoista. Puhumattakaan viikonlopuista. Täydet kalenterit ovat vain muoti-ilmiö ja yritys kuulua johonkin sosiaaliseen ryhmään ilman sen kummempaa tarkoitusta eli jonninjoutavaa. Kiure on oikeasti onnettomuutta paettaessa tai synnytykseen mentäessä. Tekokiure on itseaiheutettua, tarpeetonta oman "tärkeyden" korostamista ystävien tapaamisen kustannuksella.
On lasten lääkärit, harrastuksiin viennit, koulun tapaamiset ym. Mitä useampi lapsi sitä enemmän viemistä ja asioiden hoitoa. Siihen päälle joka ikinen päivä lapsiperheessä tapahtuvat pyykinpesut, vaatehuollot, ruokailut, ym. Ym.
Vierailija kirjoitti:
Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiireisillä ihmisillä pakko varata aika kalenterista tai muuten ei koskaan ehdi nähdä ystäviä.
Kenellä oikeasti niin kiire vapaa-ajalla? Aamutoimet, töihin, kotiin, vapaa-aika alkaa ennen ajoissa nukkumaan menoa. Se aika täyttyy vapaaehtoisista menoista. Puhumattakaan viikonlopuista. Täydet kalenterit ovat vain muoti-ilmiö ja yritys kuulua johonkin sosiaaliseen ryhmään ilman sen kummempaa tarkoitusta eli jonninjoutavaa. Kiure on oikeasti onnettomuutta paettaessa tai synnytykseen mentäessä. Tekokiure on itseaiheutettua, tarpeetonta oman "tärkeyden" korostamista ystävien tapaamisen kustannuksella.
On lasten lääkärit, harrastuksiin viennit, koulun tapaamiset ym. Mitä useampi lapsi sitä enemmän viemistä ja asioiden hoitoa. Siihen päälle joka ikinen päivä lapsiperheessä tapahtuvat pyykinpesut, vaatehuollot, ruokailut, ym. Ym.
Tavallinen lapsiperhe-elämä mahdollistaa kyllä vanhempien aikuisten ystävienkin tapaamisen ainakin silloin tällöin. Minulla on ystäviä, jotka siihen pystyvät.
Sitten on ne "ystävät", joilla on aina kiire. Somessa onneksi ovat sen verran avoimia, että sieltä selviää, mitä ne täysin vapaaehtoiset kiireet ovat.
Joskus vain käy niin, että joku ystävä ymmärtää, että kaikki mahdolliset asiat menevät tapaamisten edelle, vetää siitä omat johtopäätöksensä ja lopettaa kanssakäymisen. Turha sen kalenteri kädessä minuuttiaikataululla harrastavan on puolustella itselleen mitään: hän oli itse se, joka valitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole edes mitenkään erityisen kiireinen, mutta minulla on elämässäni paljon asioita, jotka eivät tapahdu säännöllisesti. Siksi kaikki normaaleista arkirutiineista poikkeava pitää merkitä kalenteriin. Ja ennen kuin sovin kenenkään kanssa mitään tapaamisia, katson tietenkin kalenterista, että suunniteltu aika sopii minulle.
Mulla ei ole kiire,mutta teen kolmevuorotyötä eli pakko katsoa kalenterista milloin sopii.Ja mullahan on siis useampi kuin yksi kaveri ( ja miesystävä) et aina ei vaan sovi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiireisillä ihmisillä pakko varata aika kalenterista tai muuten ei koskaan ehdi nähdä ystäviä.
Kenellä oikeasti niin kiire vapaa-ajalla? Aamutoimet, töihin, kotiin, vapaa-aika alkaa ennen ajoissa nukkumaan menoa. Se aika täyttyy vapaaehtoisista menoista. Puhumattakaan viikonlopuista. Täydet kalenterit ovat vain muoti-ilmiö ja yritys kuulua johonkin sosiaaliseen ryhmään ilman sen kummempaa tarkoitusta eli jonninjoutavaa. Kiure on oikeasti onnettomuutta paettaessa tai synnytykseen mentäessä. Tekokiure on itseaiheutettua, tarpeetonta oman "tärkeyden" korostamista ystävien tapaamisen kustannuksella.
Saanko veikata, olet sinkku ilman sosiaalisia kontakteja ja työtä?
Lasten harrastukset, esitykset ja kaverisynttärit, omat ja puolison työmatkat tai iltapalaverit, taloyhtiön kokoukset, renkaiden vaihto tms pakollinen meno, ikääntyvien vanhempien avustaminen, perheensisäinen yhteinen aika lähinnä vkl:na, puolison meno, jne jne.
Ainoa keino selvitä on kalenteri perheen kesken, josta näemme toistemme menot. Ja en tosiaan muista, milloin oli jonkun lapsen harrastuksen kevätesitys, synttärikutsu tai puolisolla iltapalaveri.
Joskus kannattaa miettiä muitakin kuin itseäsi. Ainakin itse en sinun tapaamiskutsua kovin korkealle laittaisi tärkeysjärjestyksessä, sen verran itsekkäältä kuulostat.
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen lapsiperhe-elämä mahdollistaa kyllä vanhempien aikuisten ystävienkin tapaamisen ainakin silloin tällöin. Minulla on ystäviä, jotka siihen pystyvät.
Sitten on ne "ystävät", joilla on aina kiire. Somessa onneksi ovat sen verran avoimia, että sieltä selviää, mitä ne täysin vapaaehtoiset kiireet ovat.
Joskus vain käy niin, että joku ystävä ymmärtää, että kaikki mahdolliset asiat menevät tapaamisten edelle, vetää siitä omat johtopäätöksensä ja lopettaa kanssakäymisen. Turha sen kalenteri kädessä minuuttiaikataululla harrastavan on puolustella itselleen mitään: hän oli itse se, joka valitsi.
Hyvä että ymmärsit vinkkini. Et ole haluttu ystävä, käytät vain minua hyväksesi, kun tarvitset apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jäärä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiireisillä ihmisillä pakko varata aika kalenterista tai muuten ei koskaan ehdi nähdä ystäviä.
Kenellä oikeasti niin kiire vapaa-ajalla? Aamutoimet, töihin, kotiin, vapaa-aika alkaa ennen ajoissa nukkumaan menoa. Se aika täyttyy vapaaehtoisista menoista. Puhumattakaan viikonlopuista. Täydet kalenterit ovat vain muoti-ilmiö ja yritys kuulua johonkin sosiaaliseen ryhmään ilman sen kummempaa tarkoitusta eli jonninjoutavaa. Kiure on oikeasti onnettomuutta paettaessa tai synnytykseen mentäessä. Tekokiure on itseaiheutettua, tarpeetonta oman "tärkeyden" korostamista ystävien tapaamisen kustannuksella.
On lasten lääkärit, harrastuksiin viennit, koulun tapaamiset ym. Mitä useampi lapsi sitä enemmän viemistä ja asioiden hoitoa. Siihen päälle joka ikinen päivä lapsiperheessä tapahtuvat pyykinpesut, vaatehuollot, ruokailut, ym. Ym.
Kuinka usein teillä on lääkäri tai koulun tapaaminen? Meillä koululla käydään tyyliin kerran vuoteen oppimiskeskustelussa, nekin usein etänä, ja ei tietenkään iltaisin, koska opettajien työaika. Vaatehuoltoonkaan ei mene paljoa aikaa: pari minuuttia kun pyykit menee koneeseen ja viitisen minuuttia, kun ripustaa puhtaat. Joo, on paljon kaikkea sälää ja kotitöitä, mutta yleensä se on kyllä omasta priorisoinnista ja puolison kanssa sopimisesta kiinni, ehtiikö kaverin kanssa kahvitella. (Yksinhuoltajalla toki hankalaa, kun ei ole toista aikuista taloudessa.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen lapsiperhe-elämä mahdollistaa kyllä vanhempien aikuisten ystävienkin tapaamisen ainakin silloin tällöin. Minulla on ystäviä, jotka siihen pystyvät.
Sitten on ne "ystävät", joilla on aina kiire. Somessa onneksi ovat sen verran avoimia, että sieltä selviää, mitä ne täysin vapaaehtoiset kiireet ovat.
Joskus vain käy niin, että joku ystävä ymmärtää, että kaikki mahdolliset asiat menevät tapaamisten edelle, vetää siitä omat johtopäätöksensä ja lopettaa kanssakäymisen. Turha sen kalenteri kädessä minuuttiaikataululla harrastavan on puolustella itselleen mitään: hän oli itse se, joka valitsi.
Hyvä että ymmärsit vinkkini. Et ole haluttu ystävä, käytät vain minua hyväksesi, kun tarvitset apua.
Kenenkähän tuttusi kanssa sinä kuvittelet täällä keskustelevasi? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka usein teillä on lääkäri tai koulun tapaaminen? Meillä koululla käydään tyyliin kerran vuoteen oppimiskeskustelussa, nekin usein etänä, ja ei tietenkään iltaisin, koska opettajien työaika. Vaatehuoltoonkaan ei mene paljoa aikaa: pari minuuttia kun pyykit menee koneeseen ja viitisen minuuttia, kun ripustaa puhtaat. Joo, on paljon kaikkea sälää ja kotitöitä, mutta yleensä se on kyllä omasta priorisoinnista ja puolison kanssa sopimisesta kiinni, ehtiikö kaverin kanssa kahvitella. (Yksinhuoltajalla toki hankalaa, kun ei ole toista aikuista taloudessa.)
Et taida ymmärtää vain muita ihmisiä itsekkäistä syistäsi, ymmärrän miksi olet tilanteessa, että kukaan ei halua tavata.
Lääkäri on vain yksi asia, mutta perheellisillä on kymmeniä muitakin asioita kuin lasten lääkärit. Ja jos ainoan viikon vapaapäivän saan viettää rauhassa perheen kanssa tai tapaamassa sinua, voin kertoa että häviät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnustan että itsekin syyllistyn tähän. Ei tarvitse olla hämillään tai ottaa sitä henkilökohtaisena loukkauksena, ap. Meistä jotkut vaan on oikeesti kiireisiä ja aikatauluttaminen parantaa elämänhallintaa.
Kavereita ei aikatauluteta, siis ihan oikeat kaverit ei tee niin.
Jäätkö siis pois töistä, jos oikea kaverisi haluaa? Ethän ole oikea kaveri itse, ellet jää.
#rajat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka usein teillä on lääkäri tai koulun tapaaminen? Meillä koululla käydään tyyliin kerran vuoteen oppimiskeskustelussa, nekin usein etänä, ja ei tietenkään iltaisin, koska opettajien työaika. Vaatehuoltoonkaan ei mene paljoa aikaa: pari minuuttia kun pyykit menee koneeseen ja viitisen minuuttia, kun ripustaa puhtaat. Joo, on paljon kaikkea sälää ja kotitöitä, mutta yleensä se on kyllä omasta priorisoinnista ja puolison kanssa sopimisesta kiinni, ehtiikö kaverin kanssa kahvitella. (Yksinhuoltajalla toki hankalaa, kun ei ole toista aikuista taloudessa.)
Et taida ymmärtää vain muita ihmisiä itsekkäistä syistäsi, ymmärrän miksi olet tilanteessa, että kukaan ei halua tavata.
Lääkäri on vain yksi asia, mutta perheellisillä on kymmeniä muitakin asioita kuin lasten lääkärit. Ja jos ainoan viikon vapaapäivän saan viettää rauhassa perheen kanssa tai tapaamassa sinua, voin kertoa että häviät.
Perheellisillä vaiko vain naisilla? Minä huomasin siinä vaiheessa, kun ystäväni alkoivat saada lapsia, että osalla oli edelleen aikaa ystäville, osalla taas ei.
Mistä oli kyse? No siitä, että ne toiset uskalsivat oikeasti jättää sen lapsen ihan lapsen isän hoitoon ja käydä vaikka kahvilla ystävän kanssa silloin tällöin. Toiset taas olivat silloinkin ihan pistoksissa ja koko ajan soittelivat ja viestittelivät kotiin.
Sitten ne samat, jotka luottivat lapsensa isään, myös edelleen pystyivät kutsumaan ystäviä luokseen kotiinsakin. Siellä oli lapset, niiden isät ja kaikki ihan sulassa sovussa. Taas niiden toisten kotiin kun meni kutsuttunakin, niin siellä oli joku arabityylinen meininki, jossa mies joko pakeni kokonaan paikalta tai sitten naiset ja miehet olivat jotenkin oudosti eri huoneissa suurimman osan vierailusta.
Toisten miehet vain osaa hoitaa lasta ja jutella normaalisti vaimonsa naispuolisille ystäville. Toisten eivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen havainnut, että yksinäisyydestä kärsivien ihmisten (varsinkin jos eivät ole työelämässä) on hyvin vaikea ymmärtää ja hyväksyä sitä että kaikki eivät jaksa jatkuvaa sosiaalisuutta eikä kaikilla ole vapaa-aikaa rajattomasti ja siksi "ajanvaraus" on välttämätöntä jotta pakka pysyy kasassa. Meiltä muilta kuitenkin vaaditaan näiden yksinäisten loputonta ymmärtämistä ja huolien kuuntelua. Vähän epäreilulta ja kohtuuttomalta välillä tuntuu, varsinkin kun se huolien kuuntelu ei yleensä ole vastavuoroista. Voisiko ne yksinäiset seuranvaatijat tulla auttamaan meitä kiireisiä työssäkäyviä ja aktiiviharrastajia vaikka arjen askareissa? Olisiko tässä oikeasti realistinen ratkaisuvaihtoehto, joka palvelisi molempia osapuolia?
Niin. Töissähän me yksinäisetkin yleisesti käymme. Osa ihmisistä vain tunkee koko muunkin elämänsä johonkin aikatauluun, jossa tosiaan ne viittaamasi "aktiiviharrastukset" seuraavat toisiaan. Sitten valitellaan kauheasti, miten ei ole aikaa tavata ja on kauhea kiire elämässä aina. Se, hyvät harrastajat, on ihan oman elämänne tärkeysjärjestyksestä kiinni. Jos vaikka on niin kiire harrastaa käsityökerhoa, tanssia, japania ja akvarellimaalausta kaikki illat ja heilua martoissa ja MLL:ssä loppuajat, niin se on se teidän oma valinta: valitsitte ihan itse miljoona harrastusta vanhojen ystävyyssuhteiden edelle. Turha valittaa ja esittää näitä syyksi.
Minä ymmärsin lopulta vihjeen, kun yksi ns. ystäväni kahden vuoden näkemättä jättämisen jälkeen kerrankin ihan itse ehdotti tapaamista, oli kiva ja keskustelevainen ja kaikkea. Mutta mitäs tapahtui tapaamisen lopuksi: hän oikein varoitti minua valmiiksi, että ei varmaan sitten taas seuraavaan puoleen vuoteen ainakaan ehdittäisi nähdä. En ollut häneltä mitään uutta tapaamista pyytänytkään, mutta koki parhaaksi näin varoittaa, etten vaikka alkaisi elätellä jotain turhia kuvitelmia.
Siinä kohtaa ymmärsin, että en todellakaan halua olla enää hänen ystävänsä. Hänen näkemisestään puuttui kaikki spontaanius ja oikeasti aito halukin pitää yhteyttä. Jokin huono omatunto taisi olla syynä, että vielä kerran tavattiin. En tarvitse sellaista elämääni. Haluan tasaveroisia ystävyyssuhteita ja jos niihin ei ole enää mahdollisuutta, niin sitten en mitään.
Ehkä olet raskasta seuraa, eikä hän kehannut sanoa asiaa suoraan. Sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on helppoa olla, eikä ystävyyteen liity syyllistämistä ja vaatimuksia on mukava tavata. Niitä jotka kokoajan vaativat, aikaa tapaamisia ja kuuntelijaa ottamatta toisen tilannetta huomioon, ei taas ole mukava tavata ja sitä moni välttelee kiireisiin vedoten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen havainnut, että yksinäisyydestä kärsivien ihmisten (varsinkin jos eivät ole työelämässä) on hyvin vaikea ymmärtää ja hyväksyä sitä että kaikki eivät jaksa jatkuvaa sosiaalisuutta eikä kaikilla ole vapaa-aikaa rajattomasti ja siksi "ajanvaraus" on välttämätöntä jotta pakka pysyy kasassa. Meiltä muilta kuitenkin vaaditaan näiden yksinäisten loputonta ymmärtämistä ja huolien kuuntelua. Vähän epäreilulta ja kohtuuttomalta välillä tuntuu, varsinkin kun se huolien kuuntelu ei yleensä ole vastavuoroista. Voisiko ne yksinäiset seuranvaatijat tulla auttamaan meitä kiireisiä työssäkäyviä ja aktiiviharrastajia vaikka arjen askareissa? Olisiko tässä oikeasti realistinen ratkaisuvaihtoehto, joka palvelisi molempia osapuolia?
Niin. Töissähän me yksinäisetkin yleisesti käymme. Osa ihmisistä vain tunkee koko muunkin elämänsä johonkin aikatauluun, jossa tosiaan ne viittaamasi "aktiiviharrastukset" seuraavat toisiaan. Sitten valitellaan kauheasti, miten ei ole aikaa tavata ja on kauhea kiire elämässä aina. Se, hyvät harrastajat, on ihan oman elämänne tärkeysjärjestyksestä kiinni. Jos vaikka on niin kiire harrastaa käsityökerhoa, tanssia, japania ja akvarellimaalausta kaikki illat ja heilua martoissa ja MLL:ssä loppuajat, niin se on se teidän oma valinta: valitsitte ihan itse miljoona harrastusta vanhojen ystävyyssuhteiden edelle. Turha valittaa ja esittää näitä syyksi.
Minä ymmärsin lopulta vihjeen, kun yksi ns. ystäväni kahden vuoden näkemättä jättämisen jälkeen kerrankin ihan itse ehdotti tapaamista, oli kiva ja keskustelevainen ja kaikkea. Mutta mitäs tapahtui tapaamisen lopuksi: hän oikein varoitti minua valmiiksi, että ei varmaan sitten taas seuraavaan puoleen vuoteen ainakaan ehdittäisi nähdä. En ollut häneltä mitään uutta tapaamista pyytänytkään, mutta koki parhaaksi näin varoittaa, etten vaikka alkaisi elätellä jotain turhia kuvitelmia.
Siinä kohtaa ymmärsin, että en todellakaan halua olla enää hänen ystävänsä. Hänen näkemisestään puuttui kaikki spontaanius ja oikeasti aito halukin pitää yhteyttä. Jokin huono omatunto taisi olla syynä, että vielä kerran tavattiin. En tarvitse sellaista elämääni. Haluan tasaveroisia ystävyyssuhteita ja jos niihin ei ole enää mahdollisuutta, niin sitten en mitään.
Ehkä olet raskasta seuraa, eikä hän kehannut sanoa asiaa suoraan. Sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on helppoa olla, eikä ystävyyteen liity syyllistämistä ja vaatimuksia on mukava tavata. Niitä jotka kokoajan vaativat, aikaa tapaamisia ja kuuntelijaa ottamatta toisen tilannetta huomioon, ei taas ole mukava tavata ja sitä moni välttelee kiireisiin vedoten.
Ehkäpä tällaisen rasittuneen ei kannattaisi silloin itse esittää yhtäkkiä tapaamista toiselle yhtäkkiä kahden vuoden jälkeen, käyttää toista omien ongelmiensa kuuntelijana ja tapaamisen päätteeksi esittää, että seuraavan kerran sitten aikaisintaan puolen vuoden päästä...
Vierailija kirjoitti:
Et taida ymmärtää vain muita ihmisiä itsekkäistä syistäsi, ymmärrän miksi olet tilanteessa, että kukaan ei halua tavata.
Lääkäri on vain yksi asia, mutta perheellisillä on kymmeniä muitakin asioita kuin lasten lääkärit. Ja jos ainoan viikon vapaapäivän saan viettää rauhassa perheen kanssa tai tapaamassa sinua, voin kertoa että häviät.
Perheellisillä vaiko vain naisilla? Minä huomasin siinä vaiheessa, kun ystäväni alkoivat saada lapsia, että osalla oli edelleen aikaa ystäville, osalla taas ei.
Mistä oli kyse? No siitä, että ne toiset uskalsivat oikeasti jättää sen lapsen ihan lapsen isän hoitoon ja käydä vaikka kahvilla ystävän kanssa silloin tällöin. Toiset taas olivat silloinkin ihan pistoksissa ja koko ajan soittelivat ja viestittelivät kotiin.
Sitten ne samat, jotka luottivat lapsensa isään, myös edelleen pystyivät kutsumaan ystäviä luokseen kotiinsakin. Siellä oli lapset, niiden isät ja kaikki ihan sulassa sovussa. Taas niiden toisten kotiin kun meni kutsuttunakin, niin siellä oli joku arabityylinen meininki, jossa mies joko pakeni kokonaan paikalta tai sitten naiset ja miehet olivat jotenkin oudosti eri huoneissa suurimman osan vierailusta.
Toisten miehet vain osaa hoitaa lasta ja jutella normaalisti vaimonsa naispuolisille ystäville. Toisten eivät.
Et tunne muita ihmisiä niin hyvin, että olisit oikeutettu arvostelemaan muita olemalla heidän yläpuolellaan.
Perusnegatiivinen asenteesi kaikkeen kertoo kyllä enemmän ongelmistasi kuin syytöksesi kohteista.
Niin. Töissähän me yksinäisetkin yleisesti käymme. Osa ihmisistä vain tunkee koko muunkin elämänsä johonkin aikatauluun, jossa tosiaan ne viittaamasi "aktiiviharrastukset" seuraavat toisiaan. Sitten valitellaan kauheasti, miten ei ole aikaa tavata ja on kauhea kiire elämässä aina. Se, hyvät harrastajat, on ihan oman elämänne tärkeysjärjestyksestä kiinni. Jos vaikka on niin kiire harrastaa käsityökerhoa, tanssia, japania ja akvarellimaalausta kaikki illat ja heilua martoissa ja MLL:ssä loppuajat, niin se on se teidän oma valinta: valitsitte ihan itse miljoona harrastusta vanhojen ystävyyssuhteiden edelle. Turha valittaa ja esittää näitä syyksi.
Minä ymmärsin lopulta vihjeen, kun yksi ns. ystäväni kahden vuoden näkemättä jättämisen jälkeen kerrankin ihan itse ehdotti tapaamista, oli kiva ja keskustelevainen ja kaikkea. Mutta mitäs tapahtui tapaamisen lopuksi: hän oikein varoitti minua valmiiksi, että ei varmaan sitten taas seuraavaan puoleen vuoteen ainakaan ehdittäisi nähdä. En ollut häneltä mitään uutta tapaamista pyytänytkään, mutta koki parhaaksi näin varoittaa, etten vaikka alkaisi elätellä jotain turhia kuvitelmia.
Siinä kohtaa ymmärsin, että en todellakaan halua olla enää hänen ystävänsä. Hänen näkemisestään puuttui kaikki spontaanius ja oikeasti aito halukin pitää yhteyttä. Jokin huono omatunto taisi olla syynä, että vielä kerran tavattiin. En tarvitse sellaista elämääni. Haluan tasaveroisia ystävyyssuhteita ja jos niihin ei ole enää mahdollisuutta, niin sitten en mitään.