Avioero, isällä ikävä lapsia

Ero tuli meille, koska olen duunari eikä rahat riitä siihen elintasoloikkaan, josta ex vaimo haaveilee. Mun elämään riittää hyvin ja omista muksuistani pidän huolen. Niille olen hyvä isä, vaikka ei koko ajan ostella, lennetä etelään ja sisusteta. Jos en tämmöisenä kelpaa, niin sitten en voi auttaa.

Ja kiitos vastauksista.

Aloittaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai että kolme- ja viisivuotiaat saavat olla kesäasunnolla joka on isän entinen kotitila, ja saavat siellä kalastella ja römytä vapaasti, kun siellä on mammakin ja vanha iso...

Äitinä olisin kauhuissani minäkin.

Miksi olisit? Mukavalta tuo kuulostaa.

Joo, ihmettelen kans. Varmaan olisi pitänyt olla disclaimer että lapset ei ui pelkästään keskenään vaan on aikuinen valvomassa, kun täällä luetaan näitä viestejä kuin piru raamattua. Minustakin tuo kuulostaa kivalta ja aivan tavalliselta kesänvietolta mökillä suvun kanssa. -ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin lasteni isä halusi yhteishuoltajuus ja vuoroviikkoasumisen, koska sovittiin rttä sitten ei tarvitse kummankaan maksaa elareita. Lapset siis oli silloin jo koululaisia. Tätä järjestelyä kesti muutaman kuukauden ja sitten lasten isä ehdotti asetelman muuttamista siten, että lapset on muuten minulla ja hänellä joka toinen viikonloppu, syynä oli hänen mukaansa se, että lapset vaan kuulemma kiukutteli hänen luonaan.

En ollut itse kuulemassa, mutta lasten kertomukset ei ihan antaneet sellaista kuvaa. Toki sellaista perushommaa, että lasta harmittaa kun pitäisi tehdä läksyt, huomenna on matikkaa ja historiaa, koulussa oli pahaa ruokaa ja se, että lapset oli vaihtoviikkojen jälkeen aina uudelleenorientoitumisen tarpeessa siellä toisen vanhemman luona, niin kyllä sellaista minunkin luonani oli.

Ei liity mitenkään ap:n tapaukseen. Mutta taas saatiin miestä syytettyä huonoksi vanhemmaksi.

Aika monen mielestä vanhemmuus on kivaa silloin, kun lapset on hoidettu, puettu, ruokittu, hoidettu lasten kouluhommat ja harrastukset, täytetty koululaput ja autettu läksyissä. Sitten, kun kukaan ei eron jälkeen olekaan näitä tekemässä, niin ihmetellään kovasti, että mites nyt ne lapset niin paljon vaatii.

Ihmeen usein se ihmettelijä on myös se äiti, joka on tehnyt jo ennenkin aivan kaiken ja kutsunut itseään yksinhuoltajaksi.

Kuulostat hyvältä isältä. Tietenkin sinulla on ikävä lapsia ja lapsilla varmaan ikävä sinua. Toivottavasti saatte sovittua niin että lapset tulee luoksesi. Pysy itse rauhallisena sillä lasten äiti saattaa yrittää saada sinut reagoimaan epäedullisesti ja sillä varjolla kieltää tapaamiset. Ota nyt viranomaiset avuksesi. Hyvää kesää sinulle ja lapsillesi.

Vierailija kirjoitti:

Mun loma on 3 vk nyt. Sovittu oli, että lapset on silloin mun kanssa ja kerron sitten mitä on tehty. Sen jälkeen ex:n loma 4vk ja homma toisinpäin. Nyt ei pidäkään kiinni siitä. Väittää, että poika on nuhainen tai tytön maha kipeä tai lapset haluaa päikkyyn tai oli muka jo sovittu joku muu juttu. Tässä menee hermot, kun päivät kuluu. Kohta viikko jo mennyt enkä saa edes nähdä niitä. Mun muksut.

Miten ne lapset siellä päiväkodissa on jos kerran lomat on merkitty alkavaksi jo nyt?

Vierailija kirjoitti:

Ai että kolme- ja viisivuotiaat saavat olla kesäasunnolla joka on isän entinen kotitila, ja saavat siellä kalastella ja römytä vapaasti, kun siellä on mammakin ja vanha iso...

Äitinä olisin kauhuissani minäkin.

Ai huollisasi siitä että lapsilla voisi olla kiva ja palauttava loma ja he loisivat vahvaa tunnesidettä myös isän kanssa?

Kiinnostaisi äidin versio aiheesta.

Näitä isiä on nähty aivan liikaa työni puolesta, jotka uikuttavat ja joilla on se säälitarina kerrottavana. Kun kuulee äidin version ja näkee faktat niin tilanne hahmottuu usein samankaltaiseksi tarinaksi monien perheiden kohdalla.

Mitä tulee siihen mitä yksi kommentoi, että entä jos lapsi on asunut aina molempien vanhempien kanssa. Toki on tilanteita missä vanhemmat ovat tasapuolisesti jakaneet lapsiperheen arjen, lasten hoidon, metatyöt yms. On tietty perheitä missä isä on tehny suurimman osan. Valitettavasti yleisintä on se, että äiti joutuu tekemään suurimman osan yksin käytännösdä on yksinhuoltaja vaikka olisikin suhteessa ja samankaton alla lapsen isän kanssa. Vaikka lapsi olisi asunut molempien kanssa niin isä voi olla melko vieras hahmo lapsen elämässä.

Tulee mieleen eräs kesäpäivä, kun kävelin Helsingissä Kaisaniemen puiston ohi pari kolme vuotta sitten. Joku n. 35 v. mies kulki toisella puolella katua, valui hikeä ja huusi puhelimeensa, että haluaa nähdä lapsensa, "mä oon v****u niiden isä!". Sitten oli hiljaa ja kuunteli. Sen jälkeen aneli ja selitti kiireellä äänellä. Oli taas hiljaa ja sitten paloi käämit, hyppi tasajalkaa kadulla ja karjui puhelimeen, että olkoon sitten, h****tti, pidä ne, mua ei enää ole. Pani puhelimen kiinni ja romahti siihen kadulle istumaan ja itkeä vollotti niin pidäkkeettä, etten ole koskaan nähnyt ketään aikuista miestä. Tuli pala kurkkuun itselläkin. Tätä ketjua lukiessa tuli mieleen, että mitäköhän sille nykyään kuuluu. Tai niille sen lapsille. Tietääköhän ne, että se isä yritti?

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi äidin versio aiheesta.

Näitä isiä on nähty aivan liikaa työni puolesta, jotka uikuttavat ja joilla on se säälitarina kerrottavana. Kun kuulee äidin version ja näkee faktat niin tilanne hahmottuu usein samankaltaiseksi tarinaksi monien perheiden kohdalla.

Mitä tulee siihen mitä yksi kommentoi, että entä jos lapsi on asunut aina molempien vanhempien kanssa. Toki on tilanteita missä vanhemmat ovat tasapuolisesti jakaneet lapsiperheen arjen, lasten hoidon, metatyöt yms. On tietty perheitä missä isä on tehny suurimman osan. Valitettavasti yleisintä on se, että äiti joutuu tekemään suurimman osan yksin käytännösdä on yksinhuoltaja vaikka olisikin suhteessa ja samankaton alla lapsen isän kanssa. Vaikka lapsi olisi asunut molempien kanssa niin isä voi olla melko vieras hahmo lapsen elämässä.

Mmm, totta.

Lapsuudenperheessäni oli tuollainen "isä". Lähes ventovieras ihminen, vaikka asuikin saman katon alla. Ei mitään käsitystä lastenhoidosta. Kun pikkusiskoni oli vauva ja vaippa ilmeisen märkä, tämä isä odotti että äiti tulee vaihtamaan. Kun äiti huomautti, että kyllä sen olisi voinut vaihtaa, niin tämä vastasi, että no ei kukaan käskenyt. Eikä mennyt mihinkään osaamattomuuden piikkiin, koska jo kolmas lapsi.

Muutenkin hän eli kuin lapsia ei olisi ollutkaan. Oletti lasten olevan vaan palvelijoita, mistä pitäisi olla jotain hyötyä hänelle. Oletti 6v lapsen osaavan korjata telkkarin asetukset ja raivosi lapselle kun tämä ei osannutkaan ja haukkui lasta hyödyttömäksi.

Eron jälkeen syyllisti äitiä lasten vieraannuttamisesta, kun lapset ei halunneet tavata häntä. Ei nähnyt omassa toiminnassaan mitään väärää, vaikka oli itse vieraannuttamat itsensä lapsista jo vuosia aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen eräs kesäpäivä, kun kävelin Helsingissä Kaisaniemen puiston ohi pari kolme vuotta sitten. Joku n. 35 v. mies kulki toisella puolella katua, valui hikeä ja huusi puhelimeensa, että haluaa nähdä lapsensa, "mä oon v****u niiden isä!". Sitten oli hiljaa ja kuunteli. Sen jälkeen aneli ja selitti kiireellä äänellä. Oli taas hiljaa ja sitten paloi käämit, hyppi tasajalkaa kadulla ja karjui puhelimeen, että olkoon sitten, h****tti, pidä ne, mua ei enää ole. Pani puhelimen kiinni ja romahti siihen kadulle istumaan ja itkeä vollotti niin pidäkkeettä, etten ole koskaan nähnyt ketään aikuista miestä. Tuli pala kurkkuun itselläkin. Tätä ketjua lukiessa tuli mieleen, että mitäköhän sille nykyään kuuluu. Tai niille sen lapsille. Tietääköhän ne, että se isä yritti?

Toisaalta, eipä tuosta voi tietää, mitä siellä oli taustalla. Puhelimen toisessa päässä olleella on voinut olla hyvinkin erilainen versio aiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastenvalvojan kanssa teette huoltajuussopparin ja vaadit 50/50 asumista. Jos ette pääse sopuun niin oikeusteitse on ainoa keino.

Kolmevuotias ei todellakaan ole kypsä 50/50-asumiseen.

Kyllä on. Ei ehkä viikko-viikko systeemillä mutta vaihdonhan voi tehdä vaikka 2 pv välein ja jakaa vanhemmuuden tasan sillä lailla. 

Vierailija kirjoitti:

Ai että kolme- ja viisivuotiaat saavat olla kesäasunnolla joka on isän entinen kotitila, ja saavat siellä kalastella ja römytä vapaasti, kun siellä on mammakin ja vanha iso...

Äitinä olisin kauhuissani minäkin.

Miten niin? Kuulostaa paratiisilta.

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen eräs kesäpäivä, kun kävelin Helsingissä Kaisaniemen puiston ohi pari kolme vuotta sitten. Joku n. 35 v. mies kulki toisella puolella katua, valui hikeä ja huusi puhelimeensa, että haluaa nähdä lapsensa, "mä oon v****u niiden isä!". Sitten oli hiljaa ja kuunteli. Sen jälkeen aneli ja selitti kiireellä äänellä. Oli taas hiljaa ja sitten paloi käämit, hyppi tasajalkaa kadulla ja karjui puhelimeen, että olkoon sitten, h****tti, pidä ne, mua ei enää ole. Pani puhelimen kiinni ja romahti siihen kadulle istumaan ja itkeä vollotti niin pidäkkeettä, etten ole koskaan nähnyt ketään aikuista miestä. Tuli pala kurkkuun itselläkin. Tätä ketjua lukiessa tuli mieleen, että mitäköhän sille nykyään kuuluu. Tai niille sen lapsille. Tietääköhän ne, että se isä yritti?

Eihän tästä nyt voi päätellä yhtään mitään, paitsi että aikuisen impulssikontrollilla luulisi pystyvän keskustelemaan asiallisestikin, vaikka olisi miten tiukka neuvottelu. Ei anna kovinkaan hyvää kuvaa, jos käämit palaa, alkaa hyppiä tasajalkaa, karjua, kiroilla ja heittäytyä marttyyriseksi, tämä kaikki keskellä katua/puistoa.

Tuttavaperheessä oli suhteessa aika hyvin räätälöity ero, tosin rahaakin meni. Neljä alaikäistä lasta jäi asumaan entiseen yhteiseen omakotitaloon. Sinne jätettiin kaikki vanhat huonekalut ja kotityövuorot yms. käyttöön. Vanhemmat muutti erossa ositettuihin kahteen sijoitusasuntoon toinen toiseen. Ne olikin vanhemmat, jotka vuoronperään muuttivat aina viikoksi takaisin lasten luo ja taas seuraavalla viikolla kerrostalokaksioonsa. Entisestä yhteisestä makkarista tosin tekivät vierashuoneen ja sen sijaan kummallekin omat makkarit entisestä työhuoneesta ja vierashuoneesta. Omakotitalo laitettiin 50-50 omistuksena odottamaan jatkoa (sittemmin kirjattu ennakkoperintönä lapsille). Toimi hyvin. No, ehkä vähän nihkeästi siinä kohtaa, kun isän uusi tuli ekaa kertaa jouluksi mukaan. Siitäkin kai selvittiin sitten, tuli vielä uusia puolisisaruksia myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Syy, miksi erossa lapset jää usein äidin luo asumaan on se, että usein se on nimenomaan ollut se äiti, joka lasten koko elämän ajan on aina hoitanut kaikki heidän asiansa. Ei toki aina, mutta usein.

Monia isejä alkaa vanhemmuus jostain syystä kiinnostaa vasta eron jälkeen, ja sitten kyllä niin halutaan tasapuolisesti jaettu aika lasten kanssa äidin kesken, vaikka oltaisiin koko lasten elämä oltu melko ulalla kaikissa lapsiin liittyvissä jutuissa. Onhan niitä isejä, ketkä ei tiedä edes, miten lapsi viedään päiväkotiin, tai jopa missä päiväkodissa ne lapset on. Sama juttu muissa, joillain ei ole aavistustakaan, mitä vaatekokoa lapset käyttää, mikä on näiden suosikkiohjelma, mitä lapset tykkää leikkiä jne.

Minusta on hienoa, että eron jälkeen isä tunnistaa vastuunsa ja haluaa opetella lasten ja heidän asioidensa hoitoa. Miksi äidin katkeruudesta johtuvaa kiusantekoa pitää puolustella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä vie päiväkodista. Kärsit itse. Laitat kovan kovaa vastaan viranomaisten avulla. Sovituista säännöistä pidetään kiinni. Lapset voivat sairastaa myös sinun luonasi.

Mutta jos tapaamissopimusta ei ole niin myös toinen huoltaja voi hakea lapset. Ilmoitus toki toiselle vanhemmalle.

Jos tapaamissopimusta ei ole, etällä ei ole oikeutta viedä lapsia ilman lähivanhemman lupaa.

No onhan. Kyseessä on tasavertaiset vanhemmat, vaikka toinen on ns lähivanhempi.

Ohis, mut ei ihan oikeasti ole. Mun eksä on huippu iskä ja rakastaa lapsiaan tosi paljon. Ei siis mitään katkeruuksia meidän välillä ja huoltajia ollaan molemmat.

Jouduin silti sekä eskariin että päiväkotiin antamaan erikseen luvan että hän saa hakea lapset sieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastenvalvojan kanssa teette huoltajuussopparin ja vaadit 50/50 asumista. Jos ette pääse sopuun niin oikeusteitse on ainoa keino.

Vaikka tällainen 50/50 kuulostaisi vanhempien kannalta miten reilulta tahansa, niin ratkaisevaa on, onko se lasten kannalta parasta.

Jos 3v. on koko elämänsä asunut aina äitinsä kanssa, on viikkokin aika pitkä aika ollakin sen isän luona. Ratkaisevaa siis on, että liten lapset sopeutuu.

Kissan vinkurat. Erottiin sillo ku nuorin oli 1v ja vanhempi 5v.

Alusta saakka viikko viikko, myöhemmin kaks viikkoo kummallakin.

Nyt nuorin on 12v ja edelleen kahden viikon sykli.

Vanhempi 17 ja muutti mulle 14v.

Kumpikaa ei oo valitellut ja nuorempi on sanonu, että ei ees ajattele koko asiaa, koska se on sille normaalia.

Toki murrosiässä alkaa olla omat kuviot, ni tiedä sit miten haluaa. Mutta sillä mennään sitten.

Mitä lapsi haluaa. Ei mitä aikuiset haluaa

Tutun oloista touhua. Mulle tekee ex-mies ja nykyinen vaimonsa tuota samaa. Sovitut eivät pidä ja lapset liukuvat luotani vähitellen vieraannuttamisen seurauksena. Viesteihini ei vastata, lasten salaisia puhelinnumeroita on muutettu minulle kertomatta. Olen täysin varma että vika ei ole minussa vaan heidän perhearvoissaan. Vain ydinperhe heidän mielestään lapselle sopiva kasvuympäristö. Tapaamiskäytäntö kuulemma haitaksi lapselle. Epäilen että heille vaan helpompaa kun jättää ex:än eli minut, äidin, lapsen elämästä pois.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi äidin versio aiheesta.

Näitä isiä on nähty aivan liikaa työni puolesta, jotka uikuttavat ja joilla on se säälitarina kerrottavana. Kun kuulee äidin version ja näkee faktat niin tilanne hahmottuu usein samankaltaiseksi tarinaksi monien perheiden kohdalla.

Mitä tulee siihen mitä yksi kommentoi, että entä jos lapsi on asunut aina molempien vanhempien kanssa. Toki on tilanteita missä vanhemmat ovat tasapuolisesti jakaneet lapsiperheen arjen, lasten hoidon, metatyöt yms. On tietty perheitä missä isä on tehny suurimman osan. Valitettavasti yleisintä on se, että äiti joutuu tekemään suurimman osan yksin käytännösdä on yksinhuoltaja vaikka olisikin suhteessa ja samankaton alla lapsen isän kanssa. Vaikka lapsi olisi asunut molempien kanssa niin isä voi olla melko vieras hahmo lapsen elämässä.

Isät uikuttavat, äidit kertovat faktat? Sana sanaa vastaan? Asenteellista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syy, miksi erossa lapset jää usein äidin luo asumaan on se, että usein se on nimenomaan ollut se äiti, joka lasten koko elämän ajan on aina hoitanut kaikki heidän asiansa. Ei toki aina, mutta usein.

Monia isejä alkaa vanhemmuus jostain syystä kiinnostaa vasta eron jälkeen, ja sitten kyllä niin halutaan tasapuolisesti jaettu aika lasten kanssa äidin kesken, vaikka oltaisiin koko lasten elämä oltu melko ulalla kaikissa lapsiin liittyvissä jutuissa. Onhan niitä isejä, ketkä ei tiedä edes, miten lapsi viedään päiväkotiin, tai jopa missä päiväkodissa ne lapset on. Sama juttu muissa, joillain ei ole aavistustakaan, mitä vaatekokoa lapset käyttää, mikä on näiden suosikkiohjelma, mitä lapset tykkää leikkiä jne.

Minusta on hienoa, että eron jälkeen isä tunnistaa vastuunsa ja haluaa opetella lasten ja heidän asioidensa hoitoa. Miksi äidin katkeruudesta johtuvaa kiusantekoa pitää puolustella?

Totta kai se on hienoa, ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Mutta silti pitää huomioida se tilanne, mikä on vallinnut jo aikaisemmin. Olisi lapsille aika hämmentävää, jos joku esim. aikaisemmin kotona vain iltaisin riehumisleikeillä lapsia viihdyttänyt, mutta muuten lapsille hyvin etäinen isä alkaisi vaatia lapsia ykskaks luokseen viikoksi kerrallaan. Toki se voisi olla aikanaan hyvä ratkaisu, mutta välttämättä heti eron jälkeen se ei sitä ole, vaan aina pitäisi edetä lasten ehdoilla. Esim. ekaksi lapset koko päiväksi isälle, sitten yökylään, sitten viikonlopuksi, jne.

Samalla systeemi antaisi isälle aikaa ihan oikeasti perehtyä kaikkeen mitä pitää tietää ja opetella lasten asioiden hoitamista.