Mieheni kieltäytyy keskustelemasta vaikeita asioita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas yksi nalkuttava, läskiintynyt ãmmä.

Huoh!

Jos huomaat olevasi vasten tahtoasi parisuhteessa naisen kanssa, josta et pidä, niin miksi et eroa? Vaikea ymmärtää tuollaista vauvaa.

Ei tuo kommentoija ole koskaan ollut parisuhteessa naisen kanssa, eikä tule olemaan. Ole huoleti. 😄

Sanoi palstalla päivystävä vanhapiika.

Yläpeukuista päätellen palstan in ce lit ovat löytäneet paikalle ja heitä on ainakin 6kpl.

Ja kommenteista päätelleen argumentit ovat loppuneet, joten alkaa haukkuminen.

Incel on vauvapalstan nazzikortti. Siitä tietää, että on hävinnyt väittelyn

Natsikortti on täysin turhaan lytätty argumentti. Se on usein varsin osuva ja juuri siksi sitä yritetään dissata kun se osuu liian hyvin maaliinsa.

Minusta näyttää selltä, että se joidenkin miesten joustamattomuus ja ehdoton linja olla puhumatta naisen esille nostamista ongelmista on jonkinlaista valtataistelua. Heille parisuhde on ilmeisesti taistelua ja sotaa, jossa ei pidä koskaan antaa periksi missään,tai häviää sen. Koko suhtautuminen tulee ymmärrettäväksi tästä näkökulmasta. Eri asia sitten on, että kukaan nainen ei halua olla sellaisessa vastakkainasettelusuhteessa ja siksi lopulta tulee todennäköisesti ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä parisuhteita, joissa länkytetään jostain rakkaudesta ja sen merkityksestä. Kai te puhutte myös surun merkityksestä, ilosta, häpeästä jne. eli käytte kaikki tunteet ja niiden ilmenemismuodot merkityksineen ja miten oletatte esim. 10 vuoden kuluttua tuntevanne? Ei ihme, että parisuhteet kaatuvat, kun puhutaan, ilmaistaan, sanoitetaan ja eletään kuin tunteet pitäisi suhteen tai yhtään mitään koossa.

Seksistä on syytä puhua, mutta siinäkin joutuu sitten miettimään, että vaatimalla vai kieltämällä. On helppo ottaa tunteet mukaan kiristyskeinona eli "jos rakastaisit minua oikeasti, niin...".

Suunnitelmat yli vuoden päähän voi muuttua huomenna ja talousasiat ennen avioitumista on 100% yksityisasioita.

Kyse ei olekaan siitä etteivätkö asiat voisi muuttua matkan varrella vaan siitä että joku visio siitä mitä itse haluaisi olisi kyllä hyvä olla ääneen sanottuna. Jos ei onnistu niin ei onnistu mutta ei se epävarmuus poistu sillä että asioista ei puhu.

Ei se epävarmuus poistu silläkään, että kertoo visionsa olevan hyvä työ, antoisat ihmissuhteet ja sähköauto. Ei sanaakaan perheestä, vaikka ei sitä ole poiskaan suljettu.

Nyt ei ihan auennut viestisi pointti. Kyllähän sille kumppanille pitäisi pystyä kertomaan joku visio kaikista elämän suurista ratkaisuista mukaanlukien perhe.

Entä jos sellaista ei ole siinä visiossa juuri nyt? Eli ne tärkeät asiat olisi työ, ihmissuhteet ja sähköauto, mutta ihmissuhteissa ei erikseen ole täsmennetty perhettä, vois olla kiva tai sit ei, kunhan ihmissuhteet muuten toimii (huomaatko, sisältää myös sen mahdollisuuden, että puoliso saa olla tahattomasti lapseton vaikka ei sitä vielä tiedä). Tai sitten sanoo reippaasti, että tietenkin perhe, jos nainen ei saa lapsia, niin vaihtoon menee.

Vierailija kirjoitti:

Minusta näyttää selltä, että se joidenkin miesten joustamattomuus ja ehdoton linja olla puhumatta naisen esille nostamista ongelmista on jonkinlaista valtataistelua. Heille parisuhde on ilmeisesti taistelua ja sotaa, jossa ei pidä koskaan antaa periksi missään,tai häviää sen. Koko suhtautuminen tulee ymmärrettäväksi tästä näkökulmasta. Eri asia sitten on, että kukaan nainen ei halua olla sellaisessa vastakkainasettelusuhteessa ja siksi lopulta tulee todennäköisesti ero.

Kuvaavaa on että tässäkään keskustelussa ei ole noussut esiin sana "rakkaus" kuin ehkä kerran. Parisuhteista puhutaan vaikka miten paljon mutta sen keskeinen ominaisuus, rakkaus toista kohtaan, loistaa poissaolollaan. Kiistellään siitä kuka on oikeassa eikä siitä miten sen rakkauden toista kohtaan pitäisi näkyä suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän sama meilläkin. En todellakaan tiedä mitä mies toivoo ja haluaa, paitsi harrastaa omia juttujaan koska niistä se puhuu. Perheen yhteisistä jutuista ei. On se joskus puhunut enemmän, alkuaikoina puhuttiin paljon kaikesta ja häät on järjestetty ja lapsiluku on saatu päätettyä ihan hyvin. Mutta niistä ongelmakohdista puhuminen tuntuu olevan vaikeaa, samoin jostain talousasioista ja esimerkiksi uusista hankinnoista tai lomamatkoista. Hermostuu heti jos ei olla jostain samaa mieltä ja keskustelu tyssää siihen, ei suostu edes puhumaan semmoisista asioista. Viimeisin riita koski auton hankintaa, olen ehdottanut taloudellisempaan autoon vaihtoa ja miehen mielestä meillä ei kertakaikkiaan ole rahaa vaihtaa autoa vielä moneen vuoteen, eikä ole mitään järkeä edes selvittää asiaa. Sama monessa muussa uudessa jutussa jota minä ehdotan, liian kallista/hankalaa/mahdotonta, ei kannata edes yrittää eikä pohtia asiaa. Toisaalta hänen mieleisiinsä juttuihin riittää rahaa ja energiaa mielin määrin. Tympäisee.

Omat rahat! Molemmilla omat tilit ja sitten yhteinen "taloustili", jolta maksetaan eläminen (kuten asuminen, sähkö, ruoka, mahdollisten yhteisten lasten kulut). Silloin kumpikin voi ostaa just sellaisen auton, lomareissun, hankinnan tai mieleisensä jutun ja just silloin, kun haluaa, kun maksaa ne omalta tililtään. 

Siis näinhän meillä onkin. Mutta kyse onkin nyt semmoisista yhteisistä asioista, kuten vaikka se auto joita meillä on vain yksi. Ei se oikein niinkään toimi että toinen remppaa perheen yhteistä kotia mielensä mukaan, vaihtaa perheen ainoan, molempien käytössä olevan auton mieleisekseen ja kaikki lomamatkatkin tehdään erikseen. Meillä kuitenkin nyt on jo niitä lapsiakin, eli molemmille kuuluvia kuluja. Ongelma ei ole mikään kummankaan omat harrastukset tai verhojen väri tms pienemmät asiat, vaan semmoiset isommat koko perhettä koskevat päätökset.

Itse en puhunut ongelmista suhteessa pitkään aikaan, kun en halunnut olla se nalkuttava ja jankkaava nainen.  Olin yhä masentuneempi ja masennuin vain yhä enemmän, kun mistään ei voinut puhua, kuin pinnallisista asioista.

Sitten lopulta tulikin ero.

Nyt olen tajunnut, että se taitaa olla tietyntyyppisten miesten tapa yrittää kontrolloida naisia sillä tavalla, että haukutaan heitä nalkuttaviksi ja jankkaaviksi ämmiksi. Ei tarvitse huolehtia tai tehdä mitään, kun vaan haukkuu naisia noilla nimikkeillä ja sitten naiset eivät uskalla puhua ongelmista ja vaikeista asioista. 

Ei kaikki miehet onneksi ole, mutta todella yleistä tuo ainakin näin Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä parisuhteita, joissa länkytetään jostain rakkaudesta ja sen merkityksestä. Kai te puhutte myös surun merkityksestä, ilosta, häpeästä jne. eli käytte kaikki tunteet ja niiden ilmenemismuodot merkityksineen ja miten oletatte esim. 10 vuoden kuluttua tuntevanne? Ei ihme, että parisuhteet kaatuvat, kun puhutaan, ilmaistaan, sanoitetaan ja eletään kuin tunteet pitäisi suhteen tai yhtään mitään koossa.

Seksistä on syytä puhua, mutta siinäkin joutuu sitten miettimään, että vaatimalla vai kieltämällä. On helppo ottaa tunteet mukaan kiristyskeinona eli "jos rakastaisit minua oikeasti, niin...".

Suunnitelmat yli vuoden päähän voi muuttua huomenna ja talousasiat ennen avioitumista on 100% yksityisasioita.

Kyse ei olekaan siitä etteivätkö asiat voisi muuttua matkan varrella vaan siitä että joku visio siitä mitä itse haluaisi olisi kyllä hyvä olla ääneen sanottuna. Jos ei onnistu niin ei onnistu mutta ei se epävarmuus poistu sillä että asioista ei puhu.

Ei se epävarmuus poistu silläkään, että kertoo visionsa olevan hyvä työ, antoisat ihmissuhteet ja sähköauto. Ei sanaakaan perheestä, vaikka ei sitä ole poiskaan suljettu.

Nyt ei ihan auennut viestisi pointti. Kyllähän sille kumppanille pitäisi pystyä kertomaan joku visio kaikista elämän suurista ratkaisuista mukaanlukien perhe.

Entä jos sellaista ei ole siinä visiossa juuri nyt? Eli ne tärkeät asiat olisi työ, ihmissuhteet ja sähköauto, mutta ihmissuhteissa ei erikseen ole täsmennetty perhettä, vois olla kiva tai sit ei, kunhan ihmissuhteet muuten toimii (huomaatko, sisältää myös sen mahdollisuuden, että puoliso saa olla tahattomasti lapseton vaikka ei sitä vielä tiedä). Tai sitten sanoo reippaasti, että tietenkin perhe, jos nainen ei saa lapsia, niin vaihtoon menee.

No sitten sanoo selkeästi että itsellä ei ole mitään visiota siitä mitä perheasioista haluaa koska ne eivät ole omalla prioriteetilistalla korkealla. Siitä sitten toinen voi tehdä johtopäätökset että mitä siitä ajattelee. Mutta ongelma on silloin kun asioita kierrellään ja kaarrellaan eikä osata sanoa juuta eikä jaata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En itse suostu "puhumaan" vaimon kanssa monesta asiasta.

Keskustelutkun menee usein niin että hän kysyy minulta jotain ja ennen kuin kerkiän vastaamaan kokonaisen vastauksen, puhuu hän päälle ja kertoo mitä mieltä olen ja että olen huono ihminenen kun ajattelen sillä tavalla.

Eli omaa mielipidettäni ei kuunnee´lla ja silti olen väärässä.

Älä ole tossun alla vaan kerro se mielipiteesi niin että tulee selväksi. EI pidä antaa toisen jyrätä vaikka se tuntuisikin helpommalta tieltä.

Mitenköhän se tehdään jos vastataan, että ei et sä niin ajattele vaan näin.

**********

Helppo esimerkki.

-Mitä haluaisit syödä illalla.

-Musta olis kiva grillata jotain lihaa.

-Et sä siitä tykkää, hakistko sushia.

************

Tämä kääntyy sitten seuraavana päivänä, että syötäisiinkö joskus mitä mä haluun kun eilenkin hait sushia kun kerran haluit sitä.

***********

Jos tästä huomauttaa sitten saa riidellä aivan turhaan monta päivää ja vaimo uskoo vain enemmän itseensä kun kertoo oman valheensa monta kertaa

 

Yritän nyt ihan asiallisesti kommentoida aihetta miehenä. Kyse ei mielestäni ole sukupuolesta vaan persoonien erilaisesta tavasta puhua. Tunnen naisia joiden kanssa kommunikaatio onnistuu hyvin eikä mitään ongelmaa ole koskaan ollut, olen ollut tällaisen kanssa suhteessakin. On puhuttu kaikesta, tunteistakin. Olen ollut myös suhteessa sellaisen ihmisen kanssa jonka puhetta en lainkaan ymmärtänyt. Ikäänkuin nainen olisi sanoittanut sisäistä elämään vieraalla kielellä jota minulla ei ollut mahdollisuuttakaan oppia. Tämä muuttui pahemmaksi iän myötä. Johti lopulta syyllistämiseen, passiivis-aggressiiviseen käytymiseen yms ja erohan siitä lopulta tuli. En vieläkään tiedä mistä puhuttiin.

Olen toki tavannut vastaavanlaisia naisia ja pari miestäkin joilla on vastaava kommunikointitapa.

Kannattaa ihan oikeasti yrittää asettua toisen housuihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon yrittäny lähestyy näitä asioita monella tapaa. Oon saattanut kysyä, että jos tehtäisiin lapsi haluaisiko jäädä kuinka pitkäksi aikaa hoitamaan tätä? (Ei voi tietää, aika näyttää). Olen kertonut että minä haluaisin kokeilla tällaista tai tahtoisin koskea mieheen ylipäätään rakastelun aikana (Kosketus ahdistaa, kaikki on jo hyvää ja ei halua puhua). Kysyn haaveileeko joskus muutosta vai onko tyytyväinen asuinpaikkaamme? (Ei voi tietää, ei voi nähdä eteenpäin.)

Mulla on sellainen kuristunut ja epätietoinen olo. Mä tarvin edes jotain vastauksia ja puhetta asiasta. Ei tarvi varmaan edes kertoa, että ei ole koskaan sanonut rakastavansa ja kauniiksi sanoi pari vuotta sitten viimeksi.

AP

Entä jos mies vastaisi, että en jäisi hoitamaan lasta etkä kyllä sinäkään, subjektiivinen päivähoito-oikeus takaa hoitopaikan, kosketuksesi ällöttää, en haaveile muutosta, mutta äijäluola olis kiva - olisitko oikeasti silloin onnellisempi. Olisi puhuttu sinulle tärkeistä asioista ja tietäisit vastaukset.

Mitä ihmettä? Jo pelkästään se, että mies kertoisi, että kosketukseni ällöttää, on sen tason tieto, jonka ehdottomasti haluan tietää. Sen kuuleminen helpottaisi minua huomattavasti ja olisi taakka pois harteiltani. Pystyisin lopultakin eroamaan kevein mielin, eikä tarvitsisi jäädä haikailemaan ko miestä ja olisin henkisesti vapaa tapaamaan muita miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas yksi nalkuttava, läskiintynyt ãmmä.

Huoh!

Jos huomaat olevasi vasten tahtoasi parisuhteessa naisen kanssa, josta et pidä, niin miksi et eroa? Vaikea ymmärtää tuollaista vauvaa.

Ei tuo kommentoija ole koskaan ollut parisuhteessa naisen kanssa, eikä tule olemaan. Ole huoleti. 😄

Sanoi palstalla päivystävä vanhapiika.

Yläpeukuista päätellen palstan in ce lit ovat löytäneet paikalle ja heitä on ainakin 6kpl.

Ja kommenteista päätelleen argumentit ovat loppuneet, joten alkaa haukkuminen.

Incel on vauvapalstan nazzikortti. Siitä tietää, että on hävinnyt väittelyn

Voi ei, taisin osua arkaan paikkaan. Heti monta uikuttajaa nosti päätään, ellei sitten samalta hörhöltä monta viestiä. :)

Että voi aikuinen (?) nainen olla lapsellinen. Kulkee ketjusta toiseen pilaamassa kaikki keskusteluyritykset. Mene kasvamaan tai ainakin pihalle tai jotain, ei sinua jaksa.

N50+

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En itse suostu "puhumaan" vaimon kanssa monesta asiasta.

Keskustelutkun menee usein niin että hän kysyy minulta jotain ja ennen kuin kerkiän vastaamaan kokonaisen vastauksen, puhuu hän päälle ja kertoo mitä mieltä olen ja että olen huono ihminenen kun ajattelen sillä tavalla.

Eli omaa mielipidettäni ei kuunnee´lla ja silti olen väärässä.

Älä ole tossun alla vaan kerro se mielipiteesi niin että tulee selväksi. EI pidä antaa toisen jyrätä vaikka se tuntuisikin helpommalta tieltä.

Mitenköhän se tehdään jos vastataan, että ei et sä niin ajattele vaan näin.

**********

Helppo esimerkki.

-Mitä haluaisit syödä illalla.

-Musta olis kiva grillata jotain lihaa.

-Et sä siitä tykkää, hakistko sushia.

************

Tämä kääntyy sitten seuraavana päivänä, että syötäisiinkö joskus mitä mä haluun kun eilenkin hait sushia kun kerran haluit sitä.

***********

Jos tästä huomauttaa sitten saa riidellä aivan turhaan monta päivää ja vaimo uskoo vain enemmän itseensä kun kertoo oman valheensa monta kertaa

 

Siten että ei tyydytä siihen vaan sanotaan selkeästi ja kuuluvasti että minä haluan tätä. Se on minun tahtoni ja sinä et siitä päätä. Piste.

jos annetaan aina periksi ja se toinen saa jyrätä niin silloin hän luulee tietävänsä mitä sinä haluat kun kuitenkin mukaudut.

Vierailija kirjoitti:

Minusta näyttää selltä, että se joidenkin miesten joustamattomuus ja ehdoton linja olla puhumatta naisen esille nostamista ongelmista on jonkinlaista valtataistelua. Heille parisuhde on ilmeisesti taistelua ja sotaa, jossa ei pidä koskaan antaa periksi missään,tai häviää sen. Koko suhtautuminen tulee ymmärrettäväksi tästä näkökulmasta. Eri asia sitten on, että kukaan nainen ei halua olla sellaisessa vastakkainasettelusuhteessa ja siksi lopulta tulee todennäköisesti ero.

Ongelmien juurisyy on siinä, että varsinkin naisilla on yleinen näkemys se, että nainen on aina automaattisesti oikeassa kaikessa, ja vaikka olisikin väärässä, niin sekin on jotenkin miehen vika.

Liian monelle naiselle mikään asia mikä ei mene täsmälleen heidän halujen ja visioiden mukaisesti, on se asia sitten "vaikea", jumalauta jostain suunnilteen haarukkojen ulkonäöstä ja ulko-oven kranssistakaan ei suostuta koskaan joustamaan, niin turha se on sit enää kertoo omista mieltymyksistä yhtään mitään, maksumieheksi siinä vaan joutuu jokatapauksessa muutenkin, ja jos miehelle jää valittavaksi vaan että kuunteleeko sitä maanittelua ja jäkätystä puol tuntia vai puol päivää, niin valinta on aika selvä.

Tässäkin jutussa näkee jo otsikosta ketä on tuossa huushollissa ottanu ne housut jalkaansa, kun listatut asiat on mukamas "vaikeita" aiheita.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon yrittäny lähestyy näitä asioita monella tapaa. Oon saattanut kysyä, että jos tehtäisiin lapsi haluaisiko jäädä kuinka pitkäksi aikaa hoitamaan tätä? (Ei voi tietää, aika näyttää). Olen kertonut että minä haluaisin kokeilla tällaista tai tahtoisin koskea mieheen ylipäätään rakastelun aikana (Kosketus ahdistaa, kaikki on jo hyvää ja ei halua puhua). Kysyn haaveileeko joskus muutosta vai onko tyytyväinen asuinpaikkaamme? (Ei voi tietää, ei voi nähdä eteenpäin.)

Mulla on sellainen kuristunut ja epätietoinen olo. Mä tarvin edes jotain vastauksia ja puhetta asiasta. Ei tarvi varmaan edes kertoa, että ei ole koskaan sanonut rakastavansa ja kauniiksi sanoi pari vuotta sitten viimeksi.

AP

Kuulostaa siltä, että hän ei ole sitoutunut. Naisena jäisit eron tullessa todennäköisesti yksinhuoltajaksi ja vaikkei ero tulisikaan, niin järjestämään kaikki lapsen asiat, esim juhlat lääkärikäynnit ym. Mies kun ei tiedä mitään, eikä näe tulevaan. Anteeksi, mutta todella raskaan oloinen mies.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon yrittäny lähestyy näitä asioita monella tapaa. Oon saattanut kysyä, että jos tehtäisiin lapsi haluaisiko jäädä kuinka pitkäksi aikaa hoitamaan tätä? (Ei voi tietää, aika näyttää). Olen kertonut että minä haluaisin kokeilla tällaista tai tahtoisin koskea mieheen ylipäätään rakastelun aikana (Kosketus ahdistaa, kaikki on jo hyvää ja ei halua puhua). Kysyn haaveileeko joskus muutosta vai onko tyytyväinen asuinpaikkaamme? (Ei voi tietää, ei voi nähdä eteenpäin.)

Mulla on sellainen kuristunut ja epätietoinen olo. Mä tarvin edes jotain vastauksia ja puhetta asiasta. Ei tarvi varmaan edes kertoa, että ei ole koskaan sanonut rakastavansa ja kauniiksi sanoi pari vuotta sitten viimeksi.

AP

Mä ymmärrän sekä sinua että miestäsi. Olen kuin miehesi siinä, että en voi tietää, en voi nähdä eteenpäin. Olen muuttanut elämäni aikana muutaman kerran, mutta en huvin vuoksi vaan siksi, että muutolle on tullut jokin tarve (työpaikan vaihto, vuokralta omistusasuntoon, isompi asunto). Olen asunut nykyisessä kodissani jo yli neljännesvuosisadan ja viihdyn tässä - ainakin vielä - loistavasti, mutta voihan tulla joskus päivä, jolloin mun on vaan pakko muuttaa kaksikerroksisesta asunnosta yksikerroksiseen. Tai jos tämä alue jonain päivänä muuttuu niin levottomaksi, ettei uskalla iltaisin kävellä ulkona. En voi tietää. 

On varmasti vaikea elää mun kaltaisen ihmisen kanssa, jos itse kaipaa vakautta ja edes jonkinlaista varmuutta tulevasta. Osa ihmisistä kaipaa em asioita voidakseen tuntea olonsa levolliseksi, mukavaksi ja turvalliseksi. Jos olo on epävarma, olo on myös levoton. On vaikea tehdä päätöksiä, kun ei tiedä, miten päätös vaikuttaa tulevaan. Mulle se, etten tiedä, mitä tapahtuu ensi vuonna tai 10 vuoden päästä, ei tee oloa epävarmaksi. Kun aikoinaan opiskelin viimeistä vuotta sairaanhoitajaksi, päätin, että esikoinen saa tulla jos on tullakseen. Ja että jos en valmistumiseeni mennessä  ole raskaana, sen jälkeen ehkäisy taas käyttöön, pyrin sitten lääkikseen ja lastenhankinta siirtyy myöhemmäksi. Tulin raskaaksi, minusta tuli äiti ja lääkishaaveet saivat jäädä. 

- Nro 50 -

Ap, yritä löytää keskustelutaitoinen mies.

Vierailija kirjoitti:

Siksi kannattaakin sanoa että ei tällä hetkellä näe tulevaisuutta niin että haluaisi lapsia. Ei sitä sen tarkemmin tarvitse pystyä analysoimaan. Tulevaisuus voi muuttua mutta nyt näkymä on tämä.

Mutta jos vain pystyy sanomaan että "en mää oikein tiiä että mitä mää haluun" niin siitä ei saa kyllä mitään selkeää näkymää tulevaisuuteen.

Molemmat vastauksethan tarkoittaa ihan samaa, joten ongelma on sun päässä. Tässä näkee myös ongelman ytimen hyvin, naisille on tärkeää ulkokuori ja muoto, miehille sisältö ja totuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta näyttää selltä, että se joidenkin miesten joustamattomuus ja ehdoton linja olla puhumatta naisen esille nostamista ongelmista on jonkinlaista valtataistelua. Heille parisuhde on ilmeisesti taistelua ja sotaa, jossa ei pidä koskaan antaa periksi missään,tai häviää sen. Koko suhtautuminen tulee ymmärrettäväksi tästä näkökulmasta. Eri asia sitten on, että kukaan nainen ei halua olla sellaisessa vastakkainasettelusuhteessa ja siksi lopulta tulee todennäköisesti ero.

Ongelmien juurisyy on siinä, että varsinkin naisilla on yleinen näkemys se, että nainen on aina automaattisesti oikeassa kaikessa, ja vaikka olisikin väärässä, niin sekin on jotenkin miehen vika.

Liian monelle naiselle mikään asia mikä ei mene täsmälleen heidän halujen ja visioiden mukaisesti, on se asia sitten "vaikea", jumalauta jostain suunnilteen haarukkojen ulkonäöstä ja ulko-oven kranssistakaan ei suostuta koskaan joustamaan, niin turha se on sit enää kertoo omista mieltymyksistä yhtään mitään, maksumieheksi siinä vaan joutuu jokatapauksessa muutenkin, ja jos miehelle jää valittavaksi vaan että kuunteleeko sitä maanittelua ja jäkätystä puol tuntia vai puol päivää, niin valinta on aika selvä.

Tässäkin jutussa näkee jo otsikosta ketä on tuossa huushollissa ottanu ne housut jalkaansa, kun listatut asiat on mukamas "vaikeita" aiheita.

Tuo tilanne mitä kuvasit on seurausta siitä että se parisuhteen kommunikaatio on vinksahtanut jo kauan ennen kuin tuossa tilanteessa ollaan. Ei ole oikeasti totuttu kommunikoimaan niin että siihen toiseen olisi aito yhteys vaan ollaan vain kaksi toisillen vähän vierasta ihmistä jotka on pakotettu asumaan yhdessä. Alussa on varmaan ollut sitä himoa ja halua toista kohtaan mutta sen haihduttua huomataan että se oikea rakkaus on jäänyt syntymättä. Sitten molemmat ovat vähän katkeria siitä että tähän on päädytty ja kostavat sen toiselle kuuntelemalla mahdollisumman vähän toisen haluja ja toiveita.

Aloituksesta ymmärsin, että teillä ei ole vielä perhettä. Lähde ihmeessä karkuun vielä kun voit, noista mainitsemistasi asioista puhuminen on aivan tavattoman tärkeää, että parisuhde ja perhe-elämä onnistuu. Kuulostaa, että miehesi ei ole lainkaan henkisesti kypsä ja hänellä on emotionaalisia ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En itse suostu "puhumaan" vaimon kanssa monesta asiasta.

Keskustelutkun menee usein niin että hän kysyy minulta jotain ja ennen kuin kerkiän vastaamaan kokonaisen vastauksen, puhuu hän päälle ja kertoo mitä mieltä olen ja että olen huono ihminenen kun ajattelen sillä tavalla.

Eli omaa mielipidettäni ei kuunnee´lla ja silti olen väärässä.

Älä ole tossun alla vaan kerro se mielipiteesi niin että tulee selväksi. EI pidä antaa toisen jyrätä vaikka se tuntuisikin helpommalta tieltä.

Mitenköhän se tehdään jos vastataan, että ei et sä niin ajattele vaan näin.

**********

Helppo esimerkki.

-Mitä haluaisit syödä illalla.

-Musta olis kiva grillata jotain lihaa.

-Et sä siitä tykkää, hakistko sushia.

************

Tämä kääntyy sitten seuraavana päivänä, että syötäisiinkö joskus mitä mä haluun kun eilenkin hait sushia kun kerran haluit sitä.

***********

Jos tästä huomauttaa sitten saa riidellä aivan turhaan monta päivää ja vaimo uskoo vain enemmän itseensä kun kertoo oman valheensa monta kertaa

 

Miksei voi vaan sanoa että ei, en halua sushia vaan grillata? Miksi se keskustelu loppuu siihen kun toinen päättää puolesta, eihän semmoiseen tarvitse suostua. Tai jos se sushi on ihan ok niin voi sanoa, että no käy minulle sushikin jos kerran välttämättä haluat sitä, grillataan joku toinen kerta.