Mieheni kieltäytyy keskustelemasta vaikeita asioita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sama. Se johti siihen, että lopulta sanoin haluavani eron.

Kai se herätti miehen ja puhuttiin puhumisen vaikeudesta. Hän yrittää ja on jo parempi.

On henkistä väkivaltaa kääntää selkänsä toiselle kun tulee vaikeuksia, se syö luottamuksen ja rakkauden.

Meillä mies yleensä lähti paikalta tai totesi että ei ole ongelmaa, pahin oli se että hän sanoi minun olevani sekaisin. En raivonnut, vaan yritin puhua. Lopulta en uskaltanut mistään puhua, ja oli tosi paha olla.

En tiedä, miten teillä, mutta mies on saatava ymmärtämään että asiat pitää kohdata, muuten ei suhde tule koskaan toimimaan.

Kokemasi käytös on väkivaltaa

Tee rikosilmoitus ja katsotaan mitä poliisi sanoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mietin omaa pitkää avioliittoani niin kyllä sen syntymiseen vaikutti aikanaan juuri se miten helppoa mieheni kanssa oli keskustella mistä vain. Hän oli avoin ja helposti lähestyttävä, kertoi omista toiveistaan ja haaveistaan ja oli kiinnostunut minun toiveistani. En osaa kuvitella että olisin jäänyt suhteeseen jos mieheni olisi kuten ap:n mies.

Paljon parempiakin suhteita on siis tarjolla. Ehkä kannattaisi kokeilla jos sinullekin löytyisi.

Jaa, itselläni taas on sellainen jäärä (ehkä samantyyppinen kuin aloittajalla). Olen opetellut näkemään välittämisen ja rakkauden miehen teoissa, eikä siinä tunteiden analysoinnissa. Arvostan koko ajan enemmän ja enemmän miestä. Ja mitä useammin sen hänelle sanon, sitä enemmän hän ottaa minua huomioon.

Minulla on mies, joka on muuttunut sellaiseksi, ettei suostu puhumaan ja suuttuu, jos minä yritän, eivätkä hänen tekonsa ole huomioivia ja välittäviä. Väittäisin että tämä on paljon yleisempää. Jos välittää toisesta, luultavasti haluaa keskustellakin. Tämä, mistä minä ja tulkintani mukasn ap puhuu, on kuin jäämistä henkisen nyrkin ja henkisen hellan väliin.

Koeta muistaa, että mies kokee stressihormonimyrskyn kehossaan, kun naisen kanssa jutellaan ja analysoidaan suhteen asioita (nämä analysoinnit eivät koskaan ole mitään positiivisiä, vaan useimmiten niissä käsitellään sitä, miten mies voisi muuttaa toimintaansa naisen haluamaan suuntaan). Se stressi tulee häpeästä. Siitä toipumiseen saattaa mennä tunteja tai enemmänkin. Naisilla ei tällaista esiinny. Se puhumattomuus ei siis ole mitään veetuilua, vaan vain itsesuojelua.

Et nyt ole ihan tajunnut että tuohon tilanteeseen on ajauduttu vasta kun niitä asioita ei ole voitu keskustella jo heti aluksi rakentavasti. Silloin juuri tullaan näihin stressaavin tilanteisiin jossa mies usein vetäytyy. Kun olisi heti aluksi vain osannut kakistaa sieltä suustansa että haluaako olla ja miten näkee sen mahdollisen yhteisen tulevaisuuden niin ei niitä sitten enää jatkossa tarvitse joka käänteessä märehtiä. Mutta jos pidät naista vuosia epätietoisuuden vallassa siitä että mitä oikein haluat ja mitä ajattelet niin vähemmästäkin tullaan joskus siihen vähän kireämpään keskusteluun.

Niin ja olen siis mies ja tein nykyiselle vaimolleni aika nopeasti selväksi että olen hyvin sitoutunut suhteeseen ja että haluan rakentaa tulevaisuutta hänen kanssaan. Eikä sitä sitten ole sen jälkeen tarvinnut enää uudelleen joka käänteessä toistella. 

Varmaan onkin ajauduttu. Niinhän se usein tapahtuu, että asiat rakentuu pikkuhiljaa ja sitten ollaan lopulta umpikujassa. Tarina ei kyllä kertonut, minkälainen suhde alussa oli. Ehkä se oli täynnä rakkautta ja luottamusta yhteiseen tulevaisuuteen, emme tiedä...

Hyvä, että olet alussa jo tehnyt kantasi selväksi ja siitä tuleekin mieleen se vanha vitsi miehestä, jonka vaimo valitti, ettei tämä koskaan kerro rakastavansa ja mies sanoi, papin edessä luvanneensa ja että jos asiaan tulee muutos, ilmoittaa sitten. Kiva, että vaimosi uskoi kerrasta.

Vierailija kirjoitti:

En itse suostu "puhumaan" vaimon kanssa monesta asiasta.

Keskustelutkun menee usein niin että hän kysyy minulta jotain ja ennen kuin kerkiän vastaamaan kokonaisen vastauksen, puhuu hän päälle ja kertoo mitä mieltä olen ja että olen huono ihminenen kun ajattelen sillä tavalla.

Eli omaa mielipidettäni ei kuunnee´lla ja silti olen väärässä.

Mikset eroa? Kun et kunnioita vaimoadi etkä ole halukas kuulemaan hänen kokemuksiaan ja tunteitaan, niin mikä ihme pitää sinut suhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso ongelmahan on, että m5ä en pysty etenee suhteessa ilman puhumista. Tunnen itseni niin epävarmaksi ja hylätyksi.

En mennä naimisiin, saada lapsia, hankkia taloa. Kun asioista ei puhuta niin en voi lähtee mukaan isoihin päätöksiin.

Voidaan toki puhua hyvin mitä syödään ja kuka imuroi ja kuka pesee vessan. Mut en usko et tällainen riittää mulle tulevaisuudessa. Haaveilen perheestä ja lapsista, mutta myös miehen kanssa joka kykenee puhumaan näistä asioista.

AP

Miksi siis jatkaisit suhdetta ihmisen kanssa, jolta et saa haluamaasi?

Nämä kommentit, että 'mikset heti eroa, jos et saa haluamaasi', ovat aika äkkivääriä. Ainakin meillä on tilanne, että ne epäkohdat, joita koen, voisi helposti muuttaa, jos mies haluaisi alkaa käsitellä niitä. Jos seksin voisi kohtuu helposti muuttaa minuakin tyydyttäväksi, niin miksei sitä voi yksinkertaisesti vaan tehdä??? Jos olisin onnellinen siitä, että meillä olisi vaikka 6 kertaa vuodessa eli huiman 2kk välein yksi kahdenkeskinen treffi-ilta ilman lapsia, ihan vaan me kaksi, niin miksei sitä voisi toteuttaa? Jos vaihtoehto on ero tai sitten tällaisia pieniä muutoksia, niin kyllä mä ymmärrän, että eka reagointi ei ole erota, vasn yrittää keskustelemalla saada mies ymmärtämään, mitä tarvitsen ja haluan. Mutta kun mies ei suostu edes keskustelemaan, vaan suuttuu japitää kiinni linjastaan, että ei suostu mihinkään 'vaatimuksiini' tai myönnytyksiin, niin siitä tulee todella alistettu ja surullinen olo. Kai ero tulee siinä vaiheessa, jos lopulta hyväksyy, että omat toiveet eivät tulekoskasn toteutumaan, muttakyllä sitä aika kauan jaksaa toivoa ja yrittää.

Juuri samaa mieltä. En ole oikein ymmärtänyt miten niin monilla se suhde on joku kilpailu siitä miten paljon itse saa ja miten paljon pystyy toiselta kieltämään. Itse olen aina ymmärtänyt rakkauden niin että sen keskeinen merkitys on se että sille toiselle haluaa hyvää ja että hän olisi onnellinen. Jos toisen toiveet sivuuttaa kerta toisensa jälkeen niin ei silloin toisella halua hyvää eikä niinollen myöskään rakasta oikeasti.

Toisen painostaminen puhumaan asioista joista ei halua on henkistä väkivaltaa. Se aiheuttaa ahdistusta ja stressiä.

Jos toinen ei halua puhua, kunnioita hänen toivettaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä parisuhteita, joissa länkytetään jostain rakkaudesta ja sen merkityksestä. Kai te puhutte myös surun merkityksestä, ilosta, häpeästä jne. eli käytte kaikki tunteet ja niiden ilmenemismuodot merkityksineen ja miten oletatte esim. 10 vuoden kuluttua tuntevanne? Ei ihme, että parisuhteet kaatuvat, kun puhutaan, ilmaistaan, sanoitetaan ja eletään kuin tunteet pitäisi suhteen tai yhtään mitään koossa.

Seksistä on syytä puhua, mutta siinäkin joutuu sitten miettimään, että vaatimalla vai kieltämällä. On helppo ottaa tunteet mukaan kiristyskeinona eli "jos rakastaisit minua oikeasti, niin...".

Suunnitelmat yli vuoden päähän voi muuttua huomenna ja talousasiat ennen avioitumista on 100% yksityisasioita.

Kyse ei olekaan siitä etteivätkö asiat voisi muuttua matkan varrella vaan siitä että joku visio siitä mitä itse haluaisi olisi kyllä hyvä olla ääneen sanottuna. Jos ei onnistu niin ei onnistu mutta ei se epävarmuus poistu sillä että asioista ei puhu.

Ei se epävarmuus poistu silläkään, että kertoo visionsa olevan hyvä työ, antoisat ihmissuhteet ja sähköauto. Ei sanaakaan perheestä, vaikka ei sitä ole poiskaan suljettu.

Nyt ei ihan auennut viestisi pointti. Kyllähän sille kumppanille pitäisi pystyä kertomaan joku visio kaikista elämän suurista ratkaisuista mukaanlukien perhe.

Joku voi olla sitä mieltä, ettei halua lainkaan lapsia. Kuluu 10-15 vuotta ja haluaakin lapsia. 

- eri

Siinä vaiheessa on useimmalle myöhäistä hankkia lapsia ja ero tulee. Toki palstan 35+ miehet kuvittelevat, että 20-v naiset lähtevät heidän matkaansa ja antavat heidän miettiä vielä toiset 10-15v.

Mä oon yrittäny lähestyy näitä asioita monella tapaa. Oon saattanut kysyä, että jos tehtäisiin lapsi haluaisiko jäädä kuinka pitkäksi aikaa hoitamaan tätä? (Ei voi tietää, aika näyttää). Olen kertonut että minä haluaisin kokeilla tällaista tai tahtoisin koskea mieheen ylipäätään rakastelun aikana (Kosketus ahdistaa, kaikki on jo hyvää ja ei halua puhua). Kysyn haaveileeko joskus muutosta vai onko tyytyväinen asuinpaikkaamme? (Ei voi tietää, ei voi nähdä eteenpäin.)

Mulla on sellainen kuristunut ja epätietoinen olo. Mä tarvin edes jotain vastauksia ja puhetta asiasta. Ei tarvi varmaan edes kertoa, että ei ole koskaan sanonut rakastavansa ja kauniiksi sanoi pari vuotta sitten viimeksi.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vähän sama meilläkin. En todellakaan tiedä mitä mies toivoo ja haluaa, paitsi harrastaa omia juttujaan koska niistä se puhuu. Perheen yhteisistä jutuista ei. On se joskus puhunut enemmän, alkuaikoina puhuttiin paljon kaikesta ja häät on järjestetty ja lapsiluku on saatu päätettyä ihan hyvin. Mutta niistä ongelmakohdista puhuminen tuntuu olevan vaikeaa, samoin jostain talousasioista ja esimerkiksi uusista hankinnoista tai lomamatkoista. Hermostuu heti jos ei olla jostain samaa mieltä ja keskustelu tyssää siihen, ei suostu edes puhumaan semmoisista asioista. Viimeisin riita koski auton hankintaa, olen ehdottanut taloudellisempaan autoon vaihtoa ja miehen mielestä meillä ei kertakaikkiaan ole rahaa vaihtaa autoa vielä moneen vuoteen, eikä ole mitään järkeä edes selvittää asiaa. Sama monessa muussa uudessa jutussa jota minä ehdotan, liian kallista/hankalaa/mahdotonta, ei kannata edes yrittää eikä pohtia asiaa. Toisaalta hänen mieleisiinsä juttuihin riittää rahaa ja energiaa mielin määrin. Tympäisee.

Omat rahat! Molemmilla omat tilit ja sitten yhteinen "taloustili", jolta maksetaan eläminen (kuten asuminen, sähkö, ruoka, mahdollisten yhteisten lasten kulut). Silloin kumpikin voi ostaa just sellaisen auton, lomareissun, hankinnan tai mieleisensä jutun ja just silloin, kun haluaa, kun maksaa ne omalta tililtään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä parisuhteita, joissa länkytetään jostain rakkaudesta ja sen merkityksestä. Kai te puhutte myös surun merkityksestä, ilosta, häpeästä jne. eli käytte kaikki tunteet ja niiden ilmenemismuodot merkityksineen ja miten oletatte esim. 10 vuoden kuluttua tuntevanne? Ei ihme, että parisuhteet kaatuvat, kun puhutaan, ilmaistaan, sanoitetaan ja eletään kuin tunteet pitäisi suhteen tai yhtään mitään koossa.

Seksistä on syytä puhua, mutta siinäkin joutuu sitten miettimään, että vaatimalla vai kieltämällä. On helppo ottaa tunteet mukaan kiristyskeinona eli "jos rakastaisit minua oikeasti, niin...".

Suunnitelmat yli vuoden päähän voi muuttua huomenna ja talousasiat ennen avioitumista on 100% yksityisasioita.

Kyse ei olekaan siitä etteivätkö asiat voisi muuttua matkan varrella vaan siitä että joku visio siitä mitä itse haluaisi olisi kyllä hyvä olla ääneen sanottuna. Jos ei onnistu niin ei onnistu mutta ei se epävarmuus poistu sillä että asioista ei puhu.

Ei se epävarmuus poistu silläkään, että kertoo visionsa olevan hyvä työ, antoisat ihmissuhteet ja sähköauto. Ei sanaakaan perheestä, vaikka ei sitä ole poiskaan suljettu.

Nyt ei ihan auennut viestisi pointti. Kyllähän sille kumppanille pitäisi pystyä kertomaan joku visio kaikista elämän suurista ratkaisuista mukaanlukien perhe.

Joku voi olla sitä mieltä, ettei halua lainkaan lapsia. Kuluu 10-15 vuotta ja haluaakin lapsia. 

- eri

Siksi kannattaakin sanoa että ei tällä hetkellä näe tulevaisuutta niin että haluaisi lapsia. Ei sitä sen tarkemmin tarvitse pystyä analysoimaan. Tulevaisuus voi muuttua mutta nyt näkymä on tämä.

Mutta jos vain pystyy sanomaan että "en mää oikein tiiä että mitä mää haluun" niin siitä ei saa kyllä mitään selkeää näkymää tulevaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sama. Se johti siihen, että lopulta sanoin haluavani eron.

Kai se herätti miehen ja puhuttiin puhumisen vaikeudesta. Hän yrittää ja on jo parempi.

On henkistä väkivaltaa kääntää selkänsä toiselle kun tulee vaikeuksia, se syö luottamuksen ja rakkauden.

Meillä mies yleensä lähti paikalta tai totesi että ei ole ongelmaa, pahin oli se että hän sanoi minun olevani sekaisin. En raivonnut, vaan yritin puhua. Lopulta en uskaltanut mistään puhua, ja oli tosi paha olla.

En tiedä, miten teillä, mutta mies on saatava ymmärtämään että asiat pitää kohdata, muuten ei suhde tule koskaan toimimaan.

Meillä yleisimmät kommentit on myös että en halua riidellä tästä tai en näe ongelmaa. Seksissä mies ei puhu toiveistaan ja jos itse lähestyn sitten väärällä tapaa tai edes teen aloitteen, hän työntää minut pois ja lähtee. Jos kysyn vaikka millaisena isänä näkee itsensä tulevaisuudessa (haluaa lapsia) ja millaisena näkee elämämme perheenä, ei voi kuulemma ennustaa ja tietää, eikä nähdä tulevaan koska se on epävarmaa aina.

AP

Älä nyt ainakaan lapsia tunnevammaisen kanssa tee. Niiden kanssa niitä "vaikeita asioita" vasta tuleekin, joita joutuu puhumalla selvittään. Joutuisit hoitaa koko tunnekasvatuksen yksin.

Vierailija kirjoitti:

Jospa hänen mielipiteensä on kaadettu likasangolla takaisin  päälle?

Kun lukee ap:n tekstiä, en yhtään epäile tätä. Hän tuo ainostaan esiin ongelmia ja haluaa jankuttaa siitä miksi ne ovat ongelmia. Loputon suo.

Vierailija kirjoitti:

Toisen painostaminen puhumaan asioista joista ei halua on henkistä väkivaltaa. Se aiheuttaa ahdistusta ja stressiä.

Jos toinen ei halua puhua, kunnioita hänen toivettaan.

Minäkin kunnioittaisin puolisoni toivetta olla puhumatta asioista. Toki toisessa osoitteessa ja vanhalla sukunimelläni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä parisuhteita, joissa länkytetään jostain rakkaudesta ja sen merkityksestä. Kai te puhutte myös surun merkityksestä, ilosta, häpeästä jne. eli käytte kaikki tunteet ja niiden ilmenemismuodot merkityksineen ja miten oletatte esim. 10 vuoden kuluttua tuntevanne? Ei ihme, että parisuhteet kaatuvat, kun puhutaan, ilmaistaan, sanoitetaan ja eletään kuin tunteet pitäisi suhteen tai yhtään mitään koossa.

Seksistä on syytä puhua, mutta siinäkin joutuu sitten miettimään, että vaatimalla vai kieltämällä. On helppo ottaa tunteet mukaan kiristyskeinona eli "jos rakastaisit minua oikeasti, niin...".

Suunnitelmat yli vuoden päähän voi muuttua huomenna ja talousasiat ennen avioitumista on 100% yksityisasioita.

Kyse ei olekaan siitä etteivätkö asiat voisi muuttua matkan varrella vaan siitä että joku visio siitä mitä itse haluaisi olisi kyllä hyvä olla ääneen sanottuna. Jos ei onnistu niin ei onnistu mutta ei se epävarmuus poistu sillä että asioista ei puhu.

Ei se epävarmuus poistu silläkään, että kertoo visionsa olevan hyvä työ, antoisat ihmissuhteet ja sähköauto. Ei sanaakaan perheestä, vaikka ei sitä ole poiskaan suljettu.

Nyt ei ihan auennut viestisi pointti. Kyllähän sille kumppanille pitäisi pystyä kertomaan joku visio kaikista elämän suurista ratkaisuista mukaanlukien perhe.

Joku voi olla sitä mieltä, ettei halua lainkaan lapsia. Kuluu 10-15 vuotta ja haluaakin lapsia. 

- eri

Siksi kannattaakin sanoa että ei tällä hetkellä näe tulevaisuutta niin että haluaisi lapsia. Ei sitä sen tarkemmin tarvitse pystyä analysoimaan. Tulevaisuus voi muuttua mutta nyt näkymä on tämä.

Mutta jos vain pystyy sanomaan että "en mää oikein tiiä että mitä mää haluun" niin siitä ei saa kyllä mitään selkeää näkymää tulevaisuuteen.

Sitten näkymä on epäselvä. Siitä voi tehdä johtopäätökset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisen painostaminen puhumaan asioista joista ei halua on henkistä väkivaltaa. Se aiheuttaa ahdistusta ja stressiä.

Jos toinen ei halua puhua, kunnioita hänen toivettaan.

Minäkin kunnioittaisin puolisoni toivetta olla puhumatta asioista. Toki toisessa osoitteessa ja vanhalla sukunimelläni.

Vihdoinkin joku on ratkaissut ongelman. Pisteet siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mietin omaa pitkää avioliittoani niin kyllä sen syntymiseen vaikutti aikanaan juuri se miten helppoa mieheni kanssa oli keskustella mistä vain. Hän oli avoin ja helposti lähestyttävä, kertoi omista toiveistaan ja haaveistaan ja oli kiinnostunut minun toiveistani. En osaa kuvitella että olisin jäänyt suhteeseen jos mieheni olisi kuten ap:n mies.

Paljon parempiakin suhteita on siis tarjolla. Ehkä kannattaisi kokeilla jos sinullekin löytyisi.

Jaa, itselläni taas on sellainen jäärä (ehkä samantyyppinen kuin aloittajalla). Olen opetellut näkemään välittämisen ja rakkauden miehen teoissa, eikä siinä tunteiden analysoinnissa. Arvostan koko ajan enemmän ja enemmän miestä. Ja mitä useammin sen hänelle sanon, sitä enemmän hän ottaa minua huomioon.

Minulla on mies, joka on muuttunut sellaiseksi, ettei suostu puhumaan ja suuttuu, jos minä yritän, eivätkä hänen tekonsa ole huomioivia ja välittäviä. Väittäisin että tämä on paljon yleisempää. Jos välittää toisesta, luultavasti haluaa keskustellakin. Tämä, mistä minä ja tulkintani mukasn ap puhuu, on kuin jäämistä henkisen nyrkin ja henkisen hellan väliin.

Koeta muistaa, että mies kokee stressihormonimyrskyn kehossaan, kun naisen kanssa jutellaan ja analysoidaan suhteen asioita (nämä analysoinnit eivät koskaan ole mitään positiivisiä, vaan useimmiten niissä käsitellään sitä, miten mies voisi muuttaa toimintaansa naisen haluamaan suuntaan). Se stressi tulee häpeästä. Siitä toipumiseen saattaa mennä tunteja tai enemmänkin. Naisilla ei tällaista esiinny. Se puhumattomuus ei siis ole mitään veetuilua, vaan vain itsesuojelua.

Minun mies kokee stressihormonimyrskyn ilmeisesti jo siitä, jos sanon että joskus ois kiva laittaa pihalle terassi tai uusia keittiön kaapin ovet. Hän kokee tämmöisistä keskusteleminen tarkoittaa sitä, että minä vaadin häntä välittömästi alkamaan remonttihommiin ja jostain pitäisi taikoa rahat siihen, vaikka minä vaan haluaisin keskustella vaihtoehdoista ja selvittää mitä joku homma vaikkapa tulisi maksamaan että voisi pohtia onko se ollenkaan realistista ja milloin. Ei voi esim kysyä tarjousta niistä uusista kaapin ovista, kun ne kuitenkin maksaa liikaa, ja hermot menee jos edes ehdotan semmoista. Toisaalta se on myös hänen tapansa toimia, kun hän alkaa puhua jostain rempasta se tarkoittaa sitä että homma tehdään nyt eikä siitä hirveästi keskustella.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon yrittäny lähestyy näitä asioita monella tapaa. Oon saattanut kysyä, että jos tehtäisiin lapsi haluaisiko jäädä kuinka pitkäksi aikaa hoitamaan tätä? (Ei voi tietää, aika näyttää). Olen kertonut että minä haluaisin kokeilla tällaista tai tahtoisin koskea mieheen ylipäätään rakastelun aikana (Kosketus ahdistaa, kaikki on jo hyvää ja ei halua puhua). Kysyn haaveileeko joskus muutosta vai onko tyytyväinen asuinpaikkaamme? (Ei voi tietää, ei voi nähdä eteenpäin.)

Mulla on sellainen kuristunut ja epätietoinen olo. Mä tarvin edes jotain vastauksia ja puhetta asiasta. Ei tarvi varmaan edes kertoa, että ei ole koskaan sanonut rakastavansa ja kauniiksi sanoi pari vuotta sitten viimeksi.

AP

Eikähän nuo vastaukset kerro aika selvästi että miehesi ei halua mitään noista asioista. Ihmisen on jostain syystä usein hankalampi ilmaista sitä että ei halua jotain kuin että haluaa. Siksi sitten kierrellään ja kaarrellaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon yrittäny lähestyy näitä asioita monella tapaa. Oon saattanut kysyä, että jos tehtäisiin lapsi haluaisiko jäädä kuinka pitkäksi aikaa hoitamaan tätä? (Ei voi tietää, aika näyttää). Olen kertonut että minä haluaisin kokeilla tällaista tai tahtoisin koskea mieheen ylipäätään rakastelun aikana (Kosketus ahdistaa, kaikki on jo hyvää ja ei halua puhua). Kysyn haaveileeko joskus muutosta vai onko tyytyväinen asuinpaikkaamme? (Ei voi tietää, ei voi nähdä eteenpäin.)

Mulla on sellainen kuristunut ja epätietoinen olo. Mä tarvin edes jotain vastauksia ja puhetta asiasta. Ei tarvi varmaan edes kertoa, että ei ole koskaan sanonut rakastavansa ja kauniiksi sanoi pari vuotta sitten viimeksi.

AP

Entä jos mies vastaisi, että en jäisi hoitamaan lasta etkä kyllä sinäkään, subjektiivinen päivähoito-oikeus takaa hoitopaikan, kosketuksesi ällöttää, en haaveile muutosta, mutta äijäluola olis kiva - olisitko oikeasti silloin onnellisempi. Olisi puhuttu sinulle tärkeistä asioista ja tietäisit vastaukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso ongelmahan on, että m5ä en pysty etenee suhteessa ilman puhumista. Tunnen itseni niin epävarmaksi ja hylätyksi.

En mennä naimisiin, saada lapsia, hankkia taloa. Kun asioista ei puhuta niin en voi lähtee mukaan isoihin päätöksiin.

Voidaan toki puhua hyvin mitä syödään ja kuka imuroi ja kuka pesee vessan. Mut en usko et tällainen riittää mulle tulevaisuudessa. Haaveilen perheestä ja lapsista, mutta myös miehen kanssa joka kykenee puhumaan näistä asioista.

AP

Miksi siis jatkaisit suhdetta ihmisen kanssa, jolta et saa haluamaasi?

Nämä kommentit, että 'mikset heti eroa, jos et saa haluamaasi', ovat aika äkkivääriä. Ainakin meillä on tilanne, että ne epäkohdat, joita koen, voisi helposti muuttaa, jos mies haluaisi alkaa käsitellä niitä. Jos seksin voisi kohtuu helposti muuttaa minuakin tyydyttäväksi, niin miksei sitä voi yksinkertaisesti vaan tehdä??? Jos olisin onnellinen siitä, että meillä olisi vaikka 6 kertaa vuodessa eli huiman 2kk välein yksi kahdenkeskinen treffi-ilta ilman lapsia, ihan vaan me kaksi, niin miksei sitä voisi toteuttaa? Jos vaihtoehto on ero tai sitten tällaisia pieniä muutoksia, niin kyllä mä ymmärrän, että eka reagointi ei ole erota, vasn yrittää keskustelemalla saada mies ymmärtämään, mitä tarvitsen ja haluan. Mutta kun mies ei suostu edes keskustelemaan, vaan suuttuu japitää kiinni linjastaan, että ei suostu mihinkään 'vaatimuksiini' tai myönnytyksiin, niin siitä tulee todella alistettu ja surullinen olo. Kai ero tulee siinä vaiheessa, jos lopulta hyväksyy, että omat toiveet eivät tulekoskasn toteutumaan, muttakyllä sitä aika kauan jaksaa toivoa ja yrittää.

Ehkä kommentin kirjoittanut ymmärtää, että toista ei voi muuttaa. Miksi hakata päätä tiiliseinään, kun sinäkin vaikutat sen kuitenkin ymmärtävän? Jos toinen ei halua tehdä niitä sinulle "pikku asioita", jotka kuitenkin vaikuttavat sinun hyvinvointiisi suhteessa, niin miksi vuosia ja vuosia luopua omista tarpeistaan ja toiveistaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas yksi nalkuttava, läskiintynyt ãmmä.

Huoh!

Jos huomaat olevasi vasten tahtoasi parisuhteessa naisen kanssa, josta et pidä, niin miksi et eroa? Vaikea ymmärtää tuollaista vauvaa.

Ei tuo kommentoija ole koskaan ollut parisuhteessa naisen kanssa, eikä tule olemaan. Ole huoleti. 😄

Sanoi palstalla päivystävä vanhapiika.

Yläpeukuista päätellen palstan in ce lit ovat löytäneet paikalle ja heitä on ainakin 6kpl.

Ainakin inceljankkaaja löysi paikalle. Mutta sinähän päivystät täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas yksi nalkuttava, läskiintynyt ãmmä.

Huoh!

Jos huomaat olevasi vasten tahtoasi parisuhteessa naisen kanssa, josta et pidä, niin miksi et eroa? Vaikea ymmärtää tuollaista vauvaa.

Ei tuo kommentoija ole koskaan ollut parisuhteessa naisen kanssa, eikä tule olemaan. Ole huoleti. 😄

Sanoi palstalla päivystävä vanhapiika.

No älä nyt projisoi ongelmiasi minuun, neitsyt misogynisti. :)

Juuri noin säälittävää kuittia antaa vain ikäloppu yksinkertainen vanhapiika.

Ja projisointi jatkuu. 😊 Menehän takaisin ylilaudalle haisemaan. Vaikka täällä onkin naisia, niin ei ne sun mukaan lähde. Eihän sulla edes pikku mun a nouse. Muuten et olisi täällä naisia haukkumassa, mutta ei se naisten syytä kuitenkaan ole ja lääkäri voi auttaa.