Lue keskustelun säännöt.
Mieheni kieltäytyy keskustelemasta vaikeita asioita
30.06.2022 |
Mies on yksinkertaisesti päättäny, ettei suotu keskustelemaan vaikeista ja epämukavuusalueelleen osuvista asioista.
Näitä ovat mm.
- tunteet kuten rakkaus ja suhteen merkitys
- seksi, eli millaista, kuinka usein ja ehdotukseni tähän liittyen
- pitkän ajan suunnitelmat jotka ulottuvat yli vuoden päähän
- talousasioiden suunnittelu
- mikä tahansa ongelma, kuten aikatauluhaasteet tai erimielisyydet jostain
Näissä tilanteissa mies joko suuttuu, vaikenee tai kävelee fyysisesti pois paikalta. On silti sanonut, että haluaa rakentaa kanssani perheen ja elämän, mutta keskustelu aiheesta on mahdotonta. Rakkaus on pitänyt mut suhteessa nämä muutamat vuodet, mutta nyt alkaa luovuttaminen olla lähellä. Olo on lannistunut ja hylätty, epäilen miehen todellista halua suhteeseen ja sitoutumiseen ja ymmärrystä, mitä se vaatii.
Kommentit (500)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen Irinan biisi Hiljaisuus. Itsellä samanlaista menoa ollut jo vuosia. Vaimolla alkaa ensin välttely ja sen jälkeen äänensävy nousee ja tekosyitä satelee. Ei käydä yhdessä edes lenkillä koska hän haluaa olla rauhassa. Nukutaan erikseen ja seksiä on muutaman kerran vuodessa. Olen jo vuosia sitten hyväksynyt, että en tule siltä ihmiseltä saamaan kovin laadukasta parisuhdetta. Lasten takia ollaan yhdessä.
Teidän lapset oppii todella omituisen parisuhdemallin ja todennäköisesti kokee vastaavia ongelmia tulevaisuudessa omissa parisuhteissaan.
Muutenkin itsekästä selittää oma mukavuudenhalu, laiskuus ja saamattomuus sillä, että lasten takia tässä yhdessä pysytään.
Eroaminen on työlästä ja usein hankalaakin, mutta silti se on ainoa vaihtoehto tuossa tilanteessa. Ja nimenomaan niiden lasten takia. Jos olisitte kaksin niin aivan sama vaikka jatkaisitte lopunikäänne saman katon alla elämistä.
Elin itse lapsuuteni YH-äidin kanssa ja ei se herkkua ollut. Erokaan ei missään nimessä ole lasten kannalta hyvä asia. Muutama vuosikymmen sitten kaikki tieteelliset tutkimukset osoittivat että ero vahingoittaa lapsen kehitystä. Nykyään tehdään biasoitunutta tutkimusta, jolla yritetään oikeuttaa avioerot. Silti näkisin että jos eroaisin huonosta suhteesta ja jättäisin lapset heitteille, niin se ei olisi mitään muuta kun itsekkyyttä. Lisäksi yhdellä lapsistamme on lievä kehitysvamma ja heittely kahden kodin välillä olisi todella huono juttu hänen kannalta.
No voi pyhä jysäys, käärikää sitten hihat ja menkää terapiaan. Tuo teidän nykysysteemi ON vahingollinen lapsille! Olen vastaavanlaisen kodin lapsi ja mielenterveys vaatii hoitoa vielä keski-ikäisenäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen Irinan biisi Hiljaisuus. Itsellä samanlaista menoa ollut jo vuosia. Vaimolla alkaa ensin välttely ja sen jälkeen äänensävy nousee ja tekosyitä satelee. Ei käydä yhdessä edes lenkillä koska hän haluaa olla rauhassa. Nukutaan erikseen ja seksiä on muutaman kerran vuodessa. Olen jo vuosia sitten hyväksynyt, että en tule siltä ihmiseltä saamaan kovin laadukasta parisuhdetta. Lasten takia ollaan yhdessä.
Teidän lapset oppii todella omituisen parisuhdemallin ja todennäköisesti kokee vastaavia ongelmia tulevaisuudessa omissa parisuhteissaan.
Muutenkin itsekästä selittää oma mukavuudenhalu, laiskuus ja saamattomuus sillä, että lasten takia tässä yhdessä pysytään.
Eroaminen on työlästä ja usein hankalaakin, mutta silti se on ainoa vaihtoehto tuossa tilanteessa. Ja nimenomaan niiden lasten takia. Jos olisitte kaksin niin aivan sama vaikka jatkaisitte lopunikäänne saman katon alla elämistä.
Elin itse lapsuuteni YH-äidin kanssa ja ei se herkkua ollut. Erokaan ei missään nimessä ole lasten kannalta hyvä asia. Muutama vuosikymmen sitten kaikki tieteelliset tutkimukset osoittivat että ero vahingoittaa lapsen kehitystä. Nykyään tehdään biasoitunutta tutkimusta, jolla yritetään oikeuttaa avioerot. Silti näkisin että jos eroaisin huonosta suhteesta ja jättäisin lapset heitteille, niin se ei olisi mitään muuta kun itsekkyyttä. Lisäksi yhdellä lapsistamme on lievä kehitysvamma ja heittely kahden kodin välillä olisi todella huono juttu hänen kannalta.
No voi pyhä jysäys, käärikää sitten hihat ja menkää terapiaan. Tuo teidän nykysysteemi ON vahingollinen lapsille! Olen vastaavanlaisen kodin lapsi ja mielenterveys vaatii hoitoa vielä keski-ikäisenäkin.
Kuten otsikossakin mainittiin, vaimo ei halua keskustella asioista vaan välttelee. Olen monet kerrat ehdottanut terapiaa, mutta hänellä ei ole mitään aikomusta lähteä terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen Irinan biisi Hiljaisuus. Itsellä samanlaista menoa ollut jo vuosia. Vaimolla alkaa ensin välttely ja sen jälkeen äänensävy nousee ja tekosyitä satelee. Ei käydä yhdessä edes lenkillä koska hän haluaa olla rauhassa. Nukutaan erikseen ja seksiä on muutaman kerran vuodessa. Olen jo vuosia sitten hyväksynyt, että en tule siltä ihmiseltä saamaan kovin laadukasta parisuhdetta. Lasten takia ollaan yhdessä.
Teidän lapset oppii todella omituisen parisuhdemallin ja todennäköisesti kokee vastaavia ongelmia tulevaisuudessa omissa parisuhteissaan.
Muutenkin itsekästä selittää oma mukavuudenhalu, laiskuus ja saamattomuus sillä, että lasten takia tässä yhdessä pysytään.
Eroaminen on työlästä ja usein hankalaakin, mutta silti se on ainoa vaihtoehto tuossa tilanteessa. Ja nimenomaan niiden lasten takia. Jos olisitte kaksin niin aivan sama vaikka jatkaisitte lopunikäänne saman katon alla elämistä.
Elin itse lapsuuteni YH-äidin kanssa ja ei se herkkua ollut. Erokaan ei missään nimessä ole lasten kannalta hyvä asia. Muutama vuosikymmen sitten kaikki tieteelliset tutkimukset osoittivat että ero vahingoittaa lapsen kehitystä. Nykyään tehdään biasoitunutta tutkimusta, jolla yritetään oikeuttaa avioerot. Silti näkisin että jos eroaisin huonosta suhteesta ja jättäisin lapset heitteille, niin se ei olisi mitään muuta kun itsekkyyttä. Lisäksi yhdellä lapsistamme on lievä kehitysvamma ja heittely kahden kodin välillä olisi todella huono juttu hänen kannalta.
No voi pyhä jysäys, käärikää sitten hihat ja menkää terapiaan. Tuo teidän nykysysteemi ON vahingollinen lapsille! Olen vastaavanlaisen kodin lapsi ja mielenterveys vaatii hoitoa vielä keski-ikäisenäkin.
Kuten otsikossakin mainittiin, vaimo ei halua keskustella asioista vaan välttelee. Olen monet kerrat ehdottanut terapiaa, mutta hänellä ei ole mitään aikomusta lähteä terapiaan.
Pistä se pihalle.
En ole parisuhteessa, edellinen just päättynyt. Eronjälkeiskeskustelussakin tulee esille meidän kommunikaatio-ongelmat.
Hän kantaa syyllisyyttä asioista, jotka eivät häiritse minua, mutta en saa viestiä perille asioista, jotka oikeasti haittaavat.
Hän taas ei osaa sanoa oikein mitään mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen Irinan biisi Hiljaisuus. Itsellä samanlaista menoa ollut jo vuosia. Vaimolla alkaa ensin välttely ja sen jälkeen äänensävy nousee ja tekosyitä satelee. Ei käydä yhdessä edes lenkillä koska hän haluaa olla rauhassa. Nukutaan erikseen ja seksiä on muutaman kerran vuodessa. Olen jo vuosia sitten hyväksynyt, että en tule siltä ihmiseltä saamaan kovin laadukasta parisuhdetta. Lasten takia ollaan yhdessä.
Teidän lapset oppii todella omituisen parisuhdemallin ja todennäköisesti kokee vastaavia ongelmia tulevaisuudessa omissa parisuhteissaan.
Muutenkin itsekästä selittää oma mukavuudenhalu, laiskuus ja saamattomuus sillä, että lasten takia tässä yhdessä pysytään.
Eroaminen on työlästä ja usein hankalaakin, mutta silti se on ainoa vaihtoehto tuossa tilanteessa. Ja nimenomaan niiden lasten takia. Jos olisitte kaksin niin aivan sama vaikka jatkaisitte lopunikäänne saman katon alla elämistä.
Elin itse lapsuuteni YH-äidin kanssa ja ei se herkkua ollut. Erokaan ei missään nimessä ole lasten kannalta hyvä asia. Muutama vuosikymmen sitten kaikki tieteelliset tutkimukset osoittivat että ero vahingoittaa lapsen kehitystä. Nykyään tehdään biasoitunutta tutkimusta, jolla yritetään oikeuttaa avioerot. Silti näkisin että jos eroaisin huonosta suhteesta ja jättäisin lapset heitteille, niin se ei olisi mitään muuta kun itsekkyyttä. Lisäksi yhdellä lapsistamme on lievä kehitysvamma ja heittely kahden kodin välillä olisi todella huono juttu hänen kannalta.
No voi pyhä jysäys, käärikää sitten hihat ja menkää terapiaan. Tuo teidän nykysysteemi ON vahingollinen lapsille! Olen vastaavanlaisen kodin lapsi ja mielenterveys vaatii hoitoa vielä keski-ikäisenäkin.
Kuten otsikossakin mainittiin, vaimo ei halua keskustella asioista vaan välttelee. Olen monet kerrat ehdottanut terapiaa, mutta hänellä ei ole mitään aikomusta lähteä terapiaan.
Pistä se pihalle.
Mene sitten alkuun yksin sinne pariterapiaan. Ehkä vaimo sitten lähtee toisella tai kolmannella kerralla mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monesti kyllä miehenä haluaisi kuunnella ja puhua, mutta kun on sitten suora ja rehellinen, syntyykin kauhea soppa. Itse esimerkiksi en jaksa kuunnella mitään uhriutumista ja itsensä säälimistä, vaan kannatan suoraa toimintaa ja ongelmien ratkaisua. Jos joku säälii itseään, sanon, että ratkaise asia,
Parempi siis sanoa kyllä rakas ja olla hiljaa kuin pilata oma elämä uhrimentaliteetilla.
No te ette sovi yhteen, jos et halua antaa sitä mitä hän tarvitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen Irinan biisi Hiljaisuus. Itsellä samanlaista menoa ollut jo vuosia. Vaimolla alkaa ensin välttely ja sen jälkeen äänensävy nousee ja tekosyitä satelee. Ei käydä yhdessä edes lenkillä koska hän haluaa olla rauhassa. Nukutaan erikseen ja seksiä on muutaman kerran vuodessa. Olen jo vuosia sitten hyväksynyt, että en tule siltä ihmiseltä saamaan kovin laadukasta parisuhdetta. Lasten takia ollaan yhdessä.
Teidän lapset oppii todella omituisen parisuhdemallin ja todennäköisesti kokee vastaavia ongelmia tulevaisuudessa omissa parisuhteissaan.
Muutenkin itsekästä selittää oma mukavuudenhalu, laiskuus ja saamattomuus sillä, että lasten takia tässä yhdessä pysytään.
Eroaminen on työlästä ja usein hankalaakin, mutta silti se on ainoa vaihtoehto tuossa tilanteessa. Ja nimenomaan niiden lasten takia. Jos olisitte kaksin niin aivan sama vaikka jatkaisitte lopunikäänne saman katon alla elämistä.
Elin itse lapsuuteni YH-äidin kanssa ja ei se herkkua ollut. Erokaan ei missään nimessä ole lasten kannalta hyvä asia. Muutama vuosikymmen sitten kaikki tieteelliset tutkimukset osoittivat että ero vahingoittaa lapsen kehitystä. Nykyään tehdään biasoitunutta tutkimusta, jolla yritetään oikeuttaa avioerot. Silti näkisin että jos eroaisin huonosta suhteesta ja jättäisin lapset heitteille, niin se ei olisi mitään muuta kun itsekkyyttä. Lisäksi yhdellä lapsistamme on lievä kehitysvamma ja heittely kahden kodin välillä olisi todella huono juttu hänen kannalta.
Aina voi toimia myös niin, että lapset asuu yhtä kotia ja vanhemmat on ne jotka kulkee kahden asunnon väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on sama ongelma. Mies ei suostu millään keskustelemaan mm. osittaisdifferentiaaliyhtälöistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti kyllä miehenä haluaisi kuunnella ja puhua, mutta kun on sitten suora ja rehellinen, syntyykin kauhea soppa. Itse esimerkiksi en jaksa kuunnella mitään uhriutumista ja itsensä säälimistä, vaan kannatan suoraa toimintaa ja ongelmien ratkaisua. Jos joku säälii itseään, sanon, että ratkaise asia,
Parempi siis sanoa kyllä rakas ja olla hiljaa kuin pilata oma elämä uhrimentaliteetilla.
No te ette sovi yhteen, jos et halua antaa sitä mitä hän tarvitsee.
Miksi hänen ei tarvitse antaa mitä minä tarvitsen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies ei osaa keskustella mistään.
Korkeintaan kiihtyy vaan, kun mielipidettään tivaan.
Olen minäkin väsynyt siihen, että miestä ei kiinnosta keskustelut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Semmonen mies mulla, joka häipyy vuorokaudeksi tai useammaksi, ei vaivaudu kertomaan, missä on ollut.Näin hänellä on tapana näpäyttää, kun on mielestään sanottu poikkisana.
En jaksa enää edes kysyä.
Minä puolestani tästä eteenpäin en tee hänelle sapuskaa valmiiksi, kuten on ollut tapana.
Tähän hän on vastineeksi päättänyt jättää aamukahvin keittämättä.
Panee aina vaan paremmaksi. V.. tumainen kumppani.
Ei tule hyvässä hengessä sovitteluhalua koskaan. Voisko olla jonkun sairauden alkuoire tuo lapsellinen käytös häipyä ja panna puhelin pois päältä?
Palatessaan, ei koskaan halua selvittää asiaa, joka oli häipymisen takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti kyllä miehenä haluaisi kuunnella ja puhua, mutta kun on sitten suora ja rehellinen, syntyykin kauhea soppa. Itse esimerkiksi en jaksa kuunnella mitään uhriutumista ja itsensä säälimistä, vaan kannatan suoraa toimintaa ja ongelmien ratkaisua. Jos joku säälii itseään, sanon, että ratkaise asia,
Parempi siis sanoa kyllä rakas ja olla hiljaa kuin pilata oma elämä uhrimentaliteetilla.
No te ette sovi yhteen, jos et halua antaa sitä mitä hän tarvitsee.
Miksi hänen ei tarvitse antaa mitä minä tarvitsen?
Tarttis kyllä antaa. Ja jos intressit on vastakkaiset, kannattaa erota.
En vaan tajua, että sulla on tarve, ettei sun tarvi kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Ei tule hyvässä hengessä sovitteluhalua koskaan. Voisko olla jonkun sairauden alkuoire tuo lapsellinen käytös häipyä ja panna puhelin pois päältä?
Palatessaan, ei koskaan halua selvittää asiaa, joka oli häipymisen takana.
Sulle, mene lukemaan ketju Narsistin keskustelutyyli tai netistä kirja Why does he do that (ilmainen).
Vierailija kirjoitti:
Semmonen mies mulla, joka häipyy vuorokaudeksi tai useammaksi, ei vaivaudu kertomaan, missä on ollut.Näin hänellä on tapana näpäyttää, kun on mielestään sanottu poikkisana.
En jaksa enää edes kysyä.
Minä puolestani tästä eteenpäin en tee hänelle sapuskaa valmiiksi, kuten on ollut tapana.Tähän hän on vastineeksi päättänyt jättää aamukahvin keittämättä.
Panee aina vaan paremmaksi. V.. tumainen kumppani.
Miksi olla tuollaisessa suhteessa?
Mieheni oli suhteen alussa parempi puhumaan vaikeistakin asioista, sitten ajan kanssa opettelin itsekin tämän taidon ja elämä on huomattavasti helpompaa, kun kaikesta pystyy keskustelemaan.
Osa miehistä voisi myös halutessaan opetella puhumaan, niin ei tulisi niin paljon yllättäviä eroja.
Tässä ketjussa menee sekaisin kaksi erilaista asiaa. Toisaalta huonot vuorovaikutustaidot ja toisaalta henkinen väkivalta. Kommentoin vain jälkimmäistä, mistä on kokemusta. Siinä puoliso tahallaan kieltäytyy asettumasta tasa-arvoiseksi puolisonsa kanssa ja 'alentuu' keskustelemaan ongelmista hänen kanssaan. Sen sijaan hän vaikenee täysin, tahallaan on puhumatta tai tekemättä asioita, joita toinen toivoo ja tarvitsee. Voi myös toisaalta valehdella, jättää kertomatta, että pettää, tai että oikeasti inhoaa ja halveksii puolisoaan ja pitää rumana. Esittää sen verran normaalia, on bare minimum-puoliso, että puoliso roikkuu toivossa ratkaista ongelmat ja saada suhteesta taas hyvän. Jos hän olisi rehellinen ajatuksistaan ja tunteistaan, puoliso ottaisi eron välittömästi, ja sitä oikeutta tämä henkistä väkivaltaa harjoittava henkilö ei puolisolle halua suoda. Hän haluaa itse kontrolloida ja hallita, mitä puoliso tietää ja mihin puoliso kykenee. Koko jutun avain olisi saada tietää, kummasta on kyse, koska toisen suhteen voi pelastaa, toisesta pitäisi lähteä heti.
Lähipiirissäni on ihmisiä, joille keskusteleminen vaikeista asioista tarkoittaa omien pelkojen ja kuvitteellisten uhkien kaatamista toisten päälle. Heille itselleen tulee siitä hyvä olo, mutta keskustelukumppanille jää hirveä ahdistus pitkäksi aikaa.
Näille ihmisille ei saa edes ehdottaa mitään ratkaisua tai suunnitelmaa vaikeista asioista selviämiseen. Suuttuvat jos edes yrittää. Heitä täytyy vaan myötäillä ja sanoa, että kylläpä on kamalaa, ei tuommoisesta voi mitenkään selvitä. Silloin he ovat tyytyväisiä. Oikeasti he haluavat vain kaataa paskana muiden harteille.
Parisuhteessa nämä samat ihmiset yleensä kaivavat riitaa silloin kun haluavat "keskustella" vaikeista asioista.
Siksi kavahdan ihmisiä, jotka esittävät toiveen "vaikeista asioista puhumisesta".
Todellinen, ratkaisukeskeinen keskustelu vaikeista asioista on mielekästä. Mutta pelkkä puhuminen ja toisen myötäily on kauhean raskasta, etenkin jos sitä tapahtuu usein.
Elin itse lapsuuteni YH-äidin kanssa ja ei se herkkua ollut. Erokaan ei missään nimessä ole lasten kannalta hyvä asia. Muutama vuosikymmen sitten kaikki tieteelliset tutkimukset osoittivat että ero vahingoittaa lapsen kehitystä. Nykyään tehdään biasoitunutta tutkimusta, jolla yritetään oikeuttaa avioerot. Silti näkisin että jos eroaisin huonosta suhteesta ja jättäisin lapset heitteille, niin se ei olisi mitään muuta kun itsekkyyttä. Lisäksi yhdellä lapsistamme on lievä kehitysvamma ja heittely kahden kodin välillä olisi todella huono juttu hänen kannalta.