Mieheni kieltäytyy keskustelemasta vaikeita asioita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap: mielestä elämä on kuin TIS jossa jokavitunvälissä pitäisi lässyttää siitä miltä nyt tuntuu ja miksi nyt tuntuu ja mihin tällä tähdätään.

Olet epäilemättä realityfani ja todellakin moniongelmainen narsisti.

Ap;n mies ei siis avaudu! Mietin, miten ensitreffit alttarilla -ohjelman pariskunnat kestävät sitä, että koko ajan pitää analysoida tunteitaan ja pitää puolisoa jonkinlaisena terapeuttina, jonka kanssa yhteistä matkaa jatketaan puhumalla tunteista, tunteista ja tunteista, miettimällä lapsuutta ja sitä, että onko joku käyttäytymismalli, jota toistaa. Vähemmällä puheella ja enemmillä teoilla saisi todennäköisesti paljon tyydyttävämmän elämän.

Asiat eivät ole joko-tai vaan molempia tarvitaan. Puheet ilman tekoja ovat turhia mutta pelkät teot ilman puhetta harvoin tyydyttävät täysin ihmisen henkiset tarpeet suhteessa.

Miten vähemmän ja enemmän muuttuivat sinulle joko-taiksi?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sama. Se johti siihen, että lopulta sanoin haluavani eron.

Kai se herätti miehen ja puhuttiin puhumisen vaikeudesta. Hän yrittää ja on jo parempi.

On henkistä väkivaltaa kääntää selkänsä toiselle kun tulee vaikeuksia, se syö luottamuksen ja rakkauden.

Meillä mies yleensä lähti paikalta tai totesi että ei ole ongelmaa, pahin oli se että hän sanoi minun olevani sekaisin. En raivonnut, vaan yritin puhua. Lopulta en uskaltanut mistään puhua, ja oli tosi paha olla.

En tiedä, miten teillä, mutta mies on saatava ymmärtämään että asiat pitää kohdata, muuten ei suhde tule koskaan toimimaan.

Kokemasi käytös on väkivaltaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä parisuhteita, joissa länkytetään jostain rakkaudesta ja sen merkityksestä. Kai te puhutte myös surun merkityksestä, ilosta, häpeästä jne. eli käytte kaikki tunteet ja niiden ilmenemismuodot merkityksineen ja miten oletatte esim. 10 vuoden kuluttua tuntevanne? Ei ihme, että parisuhteet kaatuvat, kun puhutaan, ilmaistaan, sanoitetaan ja eletään kuin tunteet pitäisi suhteen tai yhtään mitään koossa.

Seksistä on syytä puhua, mutta siinäkin joutuu sitten miettimään, että vaatimalla vai kieltämällä. On helppo ottaa tunteet mukaan kiristyskeinona eli "jos rakastaisit minua oikeasti, niin...".

Suunnitelmat yli vuoden päähän voi muuttua huomenna ja talousasiat ennen avioitumista on 100% yksityisasioita.

Kyse ei olekaan siitä etteivätkö asiat voisi muuttua matkan varrella vaan siitä että joku visio siitä mitä itse haluaisi olisi kyllä hyvä olla ääneen sanottuna. Jos ei onnistu niin ei onnistu mutta ei se epävarmuus poistu sillä että asioista ei puhu.

Ei se epävarmuus poistu silläkään, että kertoo visionsa olevan hyvä työ, antoisat ihmissuhteet ja sähköauto. Ei sanaakaan perheestä, vaikka ei sitä ole poiskaan suljettu.

Nyt ei ihan auennut viestisi pointti. Kyllähän sille kumppanille pitäisi pystyä kertomaan joku visio kaikista elämän suurista ratkaisuista mukaanlukien perhe.

Viisas mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap: mielestä elämä on kuin TIS jossa jokavitunvälissä pitäisi lässyttää siitä miltä nyt tuntuu ja miksi nyt tuntuu ja mihin tällä tähdätään.

Olet epäilemättä realityfani ja todellakin moniongelmainen narsisti.

Ap;n mies ei siis avaudu! Mietin, miten ensitreffit alttarilla -ohjelman pariskunnat kestävät sitä, että koko ajan pitää analysoida tunteitaan ja pitää puolisoa jonkinlaisena terapeuttina, jonka kanssa yhteistä matkaa jatketaan puhumalla tunteista, tunteista ja tunteista, miettimällä lapsuutta ja sitä, että onko joku käyttäytymismalli, jota toistaa. Vähemmällä puheella ja enemmillä teoilla saisi todennäköisesti paljon tyydyttävämmän elämän.

Asiat eivät ole joko-tai vaan molempia tarvitaan. Puheet ilman tekoja ovat turhia mutta pelkät teot ilman puhetta harvoin tyydyttävät täysin ihmisen henkiset tarpeet suhteessa.

Miten vähemmän ja enemmän muuttuivat sinulle joko-taiksi?

Sikäli että toinen olisi siinä jotenkin selvästi tärkeämpi kuin toinen. Molemmat ovat yhtä lailla tärkeitä.

En itse suostu "puhumaan" vaimon kanssa monesta asiasta.

Keskustelutkun menee usein niin että hän kysyy minulta jotain ja ennen kuin kerkiän vastaamaan kokonaisen vastauksen, puhuu hän päälle ja kertoo mitä mieltä olen ja että olen huono ihminenen kun ajattelen sillä tavalla.

Eli omaa mielipidettäni ei kuunnee´lla ja silti olen väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mietin omaa pitkää avioliittoani niin kyllä sen syntymiseen vaikutti aikanaan juuri se miten helppoa mieheni kanssa oli keskustella mistä vain. Hän oli avoin ja helposti lähestyttävä, kertoi omista toiveistaan ja haaveistaan ja oli kiinnostunut minun toiveistani. En osaa kuvitella että olisin jäänyt suhteeseen jos mieheni olisi kuten ap:n mies.

Paljon parempiakin suhteita on siis tarjolla. Ehkä kannattaisi kokeilla jos sinullekin löytyisi.

Jaa, itselläni taas on sellainen jäärä (ehkä samantyyppinen kuin aloittajalla). Olen opetellut näkemään välittämisen ja rakkauden miehen teoissa, eikä siinä tunteiden analysoinnissa. Arvostan koko ajan enemmän ja enemmän miestä. Ja mitä useammin sen hänelle sanon, sitä enemmän hän ottaa minua huomioon.

Minulla on mies, joka on muuttunut sellaiseksi, ettei suostu puhumaan ja suuttuu, jos minä yritän, eivätkä hänen tekonsa ole huomioivia ja välittäviä. Väittäisin että tämä on paljon yleisempää. Jos välittää toisesta, luultavasti haluaa keskustellakin. Tämä, mistä minä ja tulkintani mukasn ap puhuu, on kuin jäämistä henkisen nyrkin ja henkisen hellan väliin.

Koeta muistaa, että mies kokee stressihormonimyrskyn kehossaan, kun naisen kanssa jutellaan ja analysoidaan suhteen asioita (nämä analysoinnit eivät koskaan ole mitään positiivisiä, vaan useimmiten niissä käsitellään sitä, miten mies voisi muuttaa toimintaansa naisen haluamaan suuntaan). Se stressi tulee häpeästä. Siitä toipumiseen saattaa mennä tunteja tai enemmänkin. Naisilla ei tällaista esiinny. Se puhumattomuus ei siis ole mitään veetuilua, vaan vain itsesuojelua.

Jostain syystä merkittävä osa miehistä haluaa olla suhteessa, jossa ei ole yhteisiä juttuja ja tietävät tämän ja siksi välttelevät keskustelua. Ihan olisi oikein erota, kun ei juttu toimi.

Vierailija kirjoitti:

En itse suostu "puhumaan" vaimon kanssa monesta asiasta.

Keskustelutkun menee usein niin että hän kysyy minulta jotain ja ennen kuin kerkiän vastaamaan kokonaisen vastauksen, puhuu hän päälle ja kertoo mitä mieltä olen ja että olen huono ihminenen kun ajattelen sillä tavalla.

Eli omaa mielipidettäni ei kuunnee´lla ja silti olen väärässä.

Älä ole tossun alla vaan kerro se mielipiteesi niin että tulee selväksi. EI pidä antaa toisen jyrätä vaikka se tuntuisikin helpommalta tieltä.

Arvatenkin noi "keskustelut" on menny aiemmin niin, että sä kerrot mikä on sun mielestä oikein ja sillä sipuli, ei ole järkeä semmoisen kanssa lopulta enää neuvotella mistään kun ei semmonen kuitenkaan ajattele mitään kuin omien intressien ja halujensa mukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"vaikeita asioita" pitäisi olla "vaikeista asioista".

Noissa on merkitysero, vaikeita asioita tarkoittaa että miehesi ei suostu puhumaan kvanttifysiikkaa sinulle. Vaikeista asioista tarkoittaa sitten sitä mitä halusitkin.

Kännykkäsukupolvella tuntuu olevan hakusessa tällaiset pienet vivahde-erot. Kirjoja ei enää lueta ja se valitettavasti näkyy.

Kielen ainoa funktio on tulla ymmärretyksi, mikä tapahtui.

Millä ihmeen pelimerkeillä sä puutut muiden tekstiin kun et ite ymmärtä edes perusasioita?

Kielen ainoa funktio ei todellakaan ole tulla ymmärretyksi. Mikä lähihoitaja tuollaista väittää?😂😂

Minä en pysty meidän suhteessa puhumaan tulevaisuudesta, koska omalta osaltani tulevaisuus näyttäytyy varsin arvaamattomana. Mies kärttää vastauksia, muutetaanko yhteen ja milloin, mennäänkö naimisiin ja jos ei, niin miksi. Meillä on lapsia kumpaisellakin, joten asiat eivät ole yksinkertaisia. Haluaisin vain, että asiat pysyisivät ennallaan. Rakastan miesystävääni ja arvostan hänen kärsivällisyyttään, mutta en tiedä miten pitkälle se riittää.

Vierailija kirjoitti:

Arvatenkin noi "keskustelut" on menny aiemmin niin, että sä kerrot mikä on sun mielestä oikein ja sillä sipuli, ei ole järkeä semmoisen kanssa lopulta enää neuvotella mistään kun ei semmonen kuitenkaan ajattele mitään kuin omien intressien ja halujensa mukaisesti.

Et vaikuta itsekään kovin rakentavalta keskustelijalta kun olet jo valmiiksi päättänyt muiden puolesta miten jotkut keskustelut ovat menneet vaikka et lainkaan tunne koko ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iso ongelmahan on, että m5ä en pysty etenee suhteessa ilman puhumista. Tunnen itseni niin epävarmaksi ja hylätyksi.

En mennä naimisiin, saada lapsia, hankkia taloa. Kun asioista ei puhuta niin en voi lähtee mukaan isoihin päätöksiin.

Voidaan toki puhua hyvin mitä syödään ja kuka imuroi ja kuka pesee vessan. Mut en usko et tällainen riittää mulle tulevaisuudessa. Haaveilen perheestä ja lapsista, mutta myös miehen kanssa joka kykenee puhumaan näistä asioista.

AP

Miksi siis jatkaisit suhdetta ihmisen kanssa, jolta et saa haluamaasi?

Nämä kommentit, että 'mikset heti eroa, jos et saa haluamaasi', ovat aika äkkivääriä. Ainakin meillä on tilanne, että ne epäkohdat, joita koen, voisi helposti muuttaa, jos mies haluaisi alkaa käsitellä niitä. Jos seksin voisi kohtuu helposti muuttaa minuakin tyydyttäväksi, niin miksei sitä voi yksinkertaisesti vaan tehdä??? Jos olisin onnellinen siitä, että meillä olisi vaikka 6 kertaa vuodessa eli huiman 2kk välein yksi kahdenkeskinen treffi-ilta ilman lapsia, ihan vaan me kaksi, niin miksei sitä voisi toteuttaa? Jos vaihtoehto on ero tai sitten tällaisia pieniä muutoksia, niin kyllä mä ymmärrän, että eka reagointi ei ole erota, vasn yrittää keskustelemalla saada mies ymmärtämään, mitä tarvitsen ja haluan. Mutta kun mies ei suostu edes keskustelemaan, vaan suuttuu japitää kiinni linjastaan, että ei suostu mihinkään 'vaatimuksiini' tai myönnytyksiin, niin siitä tulee todella alistettu ja surullinen olo. Kai ero tulee siinä vaiheessa, jos lopulta hyväksyy, että omat toiveet eivät tulekoskasn toteutumaan, muttakyllä sitä aika kauan jaksaa toivoa ja yrittää.

Vierailija kirjoitti:

En itse suostu "puhumaan" vaimon kanssa monesta asiasta.

Keskustelutkun menee usein niin että hän kysyy minulta jotain ja ennen kuin kerkiän vastaamaan kokonaisen vastauksen, puhuu hän päälle ja kertoo mitä mieltä olen ja että olen huono ihminenen kun ajattelen sillä tavalla.

Eli omaa mielipidettäni ei kuunnee´lla ja silti olen väärässä.

Ja tämä alkoi vasta kun pitkän seurusteluajan jälkeen sitouduitte avo- tai avioliittoon?

Vierailija kirjoitti:

Minä en pysty meidän suhteessa puhumaan tulevaisuudesta, koska omalta osaltani tulevaisuus näyttäytyy varsin arvaamattomana. Mies kärttää vastauksia, muutetaanko yhteen ja milloin, mennäänkö naimisiin ja jos ei, niin miksi. Meillä on lapsia kumpaisellakin, joten asiat eivät ole yksinkertaisia. Haluaisin vain, että asiat pysyisivät ennallaan. Rakastan miesystävääni ja arvostan hänen kärsivällisyyttään, mutta en tiedä miten pitkälle se riittää.

No sitten vain kerrot juuri tuon miehelle. Et halua että asiat muuttuvat vaan että ne jatkuvat kuten nyt. Eli se on se sinun toiveesi tulevaisuudelta. Ei tulevaisuuden visio tarkoita että asioiden pitäisi muuttua vaan että miten niiden haluaisi olevan.

Ap kuulostaa aika vastenmieliseltä lässyttäjältä.

Älkää yrittäkö pakottaa miestä puhumaan asioista joista Häme ei halua puhua. Jos tämä on ongelma, erotkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mää haluan jutella,sitte päläpälpälä  3 tuntia, ja  mitään ei tehdä eikä mikään muutu.Tai halutaan että mies tekee kaiken tai ainaki mahdollistaa(maksaa).

Sama uusiksi huomenna.

t.Mies

:)

Naisten ja miesten ero. Naisille puhuminen on puhdistavaa ja tärkeää. Sillä yritetään luoda yhteyttä sen miehen kanssa. Naiset keskenään tuntee yhteenkuuluvuutta juuri puheen kautta. Miehet taas kokevat pelkästään voimakasta stressiä asioiden analysoimisesta ja välttävät sitä viimeiseen saakka. Tämän välttelyn naiset kokevat hylkäämisenä. Joku kun keksisi, miten tästä ongelmasta päästään, niin että molemmat ovat tyytyväisiä :)

Pitää olla välikäsi-kääntääjä + sanakirja Mies-Nainen

Vähän sama meilläkin. En todellakaan tiedä mitä mies toivoo ja haluaa, paitsi harrastaa omia juttujaan koska niistä se puhuu. Perheen yhteisistä jutuista ei. On se joskus puhunut enemmän, alkuaikoina puhuttiin paljon kaikesta ja häät on järjestetty ja lapsiluku on saatu päätettyä ihan hyvin. Mutta niistä ongelmakohdista puhuminen tuntuu olevan vaikeaa, samoin jostain talousasioista ja esimerkiksi uusista hankinnoista tai lomamatkoista. Hermostuu heti jos ei olla jostain samaa mieltä ja keskustelu tyssää siihen, ei suostu edes puhumaan semmoisista asioista. Viimeisin riita koski auton hankintaa, olen ehdottanut taloudellisempaan autoon vaihtoa ja miehen mielestä meillä ei kertakaikkiaan ole rahaa vaihtaa autoa vielä moneen vuoteen, eikä ole mitään järkeä edes selvittää asiaa. Sama monessa muussa uudessa jutussa jota minä ehdotan, liian kallista/hankalaa/mahdotonta, ei kannata edes yrittää eikä pohtia asiaa. Toisaalta hänen mieleisiinsä juttuihin riittää rahaa ja energiaa mielin määrin. Tympäisee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä parisuhteita, joissa länkytetään jostain rakkaudesta ja sen merkityksestä. Kai te puhutte myös surun merkityksestä, ilosta, häpeästä jne. eli käytte kaikki tunteet ja niiden ilmenemismuodot merkityksineen ja miten oletatte esim. 10 vuoden kuluttua tuntevanne? Ei ihme, että parisuhteet kaatuvat, kun puhutaan, ilmaistaan, sanoitetaan ja eletään kuin tunteet pitäisi suhteen tai yhtään mitään koossa.

Seksistä on syytä puhua, mutta siinäkin joutuu sitten miettimään, että vaatimalla vai kieltämällä. On helppo ottaa tunteet mukaan kiristyskeinona eli "jos rakastaisit minua oikeasti, niin...".

Suunnitelmat yli vuoden päähän voi muuttua huomenna ja talousasiat ennen avioitumista on 100% yksityisasioita.

Kyse ei olekaan siitä etteivätkö asiat voisi muuttua matkan varrella vaan siitä että joku visio siitä mitä itse haluaisi olisi kyllä hyvä olla ääneen sanottuna. Jos ei onnistu niin ei onnistu mutta ei se epävarmuus poistu sillä että asioista ei puhu.

Ei se epävarmuus poistu silläkään, että kertoo visionsa olevan hyvä työ, antoisat ihmissuhteet ja sähköauto. Ei sanaakaan perheestä, vaikka ei sitä ole poiskaan suljettu.

Nyt ei ihan auennut viestisi pointti. Kyllähän sille kumppanille pitäisi pystyä kertomaan joku visio kaikista elämän suurista ratkaisuista mukaanlukien perhe.

Joku voi olla sitä mieltä, ettei halua lainkaan lapsia. Kuluu 10-15 vuotta ja haluaakin lapsia. 

- eri