Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Sivustaseuraaja, on täysin inhimillistä joskus menettää täysin hermonsa ja antaa tulla.

Ja totta, tiesinhän minä, mitä on tulossa. Eli ei mikään yllätä. Mutta suru asiasta yllätti. Ja sekin että tunnen surua exän puolesta, miksi itse pilaa asiat eikä ymmärrä sitä. Syyttää vaan minua. Ja tietysti suru lasten puolesta, jos minä kaiken sen kokeneena ja aikuisena pienesti toivoin hänen muuttuneen voin vain kuvitella miltä lapsesta tuntuu, törmätä pettymykseen oman isän kanssa.

Ja se kaikkihan tulee jollain tavalla kaatumaan minun kannettavaksi. Kun alkaa purkaantumaan.

Nyt töihin!

Ap

sulaa lyijyä silmille kirjoitti:

koska sulla ei oo kunnon suunnitelmaa mitä teet irti päästämisen jälkeen.

siitä se johtuu.

Siitä samaa mieltä, että ihan kuin puuttuisi visio siitä, mitä kohti lähteä. Itse elin vaikeassa suhteessa aikoinaan ja lapset olivat pieniä. Pariterapian myötä ymmärsin, ettei suhteesta tule sellaista, jossa voisin hyvin, joten otin avioeron. Kyllä se vaati rohkeutta, koska myös läheiset ihmiset tuomitsivat minut ja olivat suorastaan törkeitä. Itselläni oli kuitenkin valoisa visio, jota kohti halusin mennä vaikeuksista huolimatta.

Onhan se niinkin, että kun äiti voi hyvin, niin lapsetkin voivat. Ja kun vanhempien suhde on lasten koti, niin jos se on rikkinäinen, niin on parempi, että toinen ottaa vastuun ja rakentaa lapsillekin tasapainoisemman kodin. Toisaalta en ymmärrä, miksi toiset kokevat voivansa puuttua toisten todella vaikeisiin ratkaisuihin, kun asiahan ei mitenkään kuulu heille. Rajat aikuisilla yleensä on, mutta joidenkin moralismi pyrkii tuhoamaan ja puuttumaan muiden elämän valintoihin. 

Voi Ap, olen pahoillani puolestasi. Mutta tiesithän kuitenkin miten tässä käy. Eihän koira karvoistaan pääse. Ole iloinen, että voit olla turvallinen ja luotettava vanhempi lapsille. Ja eikö näin ollut myös avioliiton aikana? Siinä suhteessahan mikään ei ole siis muuttunut avioeron myötä.

Sivustaseuraaja, on inhimillistä menettää malttinsa sinun tilanteessasi. Kuka tahansa tekisi niin. Ehkäpä se teki hyvää myös miehellesi ja pistää ajattelemaan asioita sinun kannaltasi. Minusta on hyvä, että toit tunteesi julki riippumatta siitä, miten jatkossa käy. Sinun tunteesi ovat tärkeät, sinä olet tärkeä ja nyt osoitit myös miehelle, että et halua olla enää mikään sivustaseuraaja vaan oman elämäsi kapteeni. Se on sitten miehen päätettävissä, haluaako hän ottaa tunteesi huomioon vai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Rakas Ap,

Kiva kuulla sinusta. Ikävää, että lapsi-isä -suhde menee nyt noin, mutta etkös sinä tämän jo tiennytkin? Siis millainen exä on. Ei ihminen lopulta kai pysty muuttumaan, mihin koira karvoistaan pääsee. Lasten puolesta tietysti sinulla on suru. Onneksi heillä on äiti, jonka rakkauteen voi luottaa.

Minä tein eilen jotain, mikä vähän hävettää, mutta silti en kadu. Haukuin miehen oikein kunnolla. Annoin tulla tuutin täydeltä, miltä minusta tuntuu hänen somesekoilut ja se, ettei tunnu piittaavan pätkääkään minun tunteista. En ole ylpeä siitä, miten kiljuin, mutta toisaalta hän nyt ainakin tietää, että minulla on mitta täynnä.

Sivustaseuraaja

Mitä hän on sekoillut somessa?

Vierailija kirjoitti:

sulaa lyijyä silmille kirjoitti:

koska sulla ei oo kunnon suunnitelmaa mitä teet irti päästämisen jälkeen.

siitä se johtuu.

Siitä samaa mieltä, että ihan kuin puuttuisi visio siitä, mitä kohti lähteä. Itse elin vaikeassa suhteessa aikoinaan ja lapset olivat pieniä. Pariterapian myötä ymmärsin, ettei suhteesta tule sellaista, jossa voisin hyvin, joten otin avioeron. Kyllä se vaati rohkeutta, koska myös läheiset ihmiset tuomitsivat minut ja olivat suorastaan törkeitä. Itselläni oli kuitenkin valoisa visio, jota kohti halusin mennä vaikeuksista huolimatta.

Onhan se niinkin, että kun äiti voi hyvin, niin lapsetkin voivat. Ja kun vanhempien suhde on lasten koti, niin jos se on rikkinäinen, niin on parempi, että toinen ottaa vastuun ja rakentaa lapsillekin tasapainoisemman kodin. Toisaalta en ymmärrä, miksi toiset kokevat voivansa puuttua toisten todella vaikeisiin ratkaisuihin, kun asiahan ei mitenkään kuulu heille. Rajat aikuisilla yleensä on, mutta joidenkin moralismi pyrkii tuhoamaan ja puuttumaan muiden elämän valintoihin. 

Mitä sun suhteessa sitten oli sellaista, että avioero oli ratkaisu? Oliko mies väkivaltainen, juoppo, peliongelmainen, pettäjä? Miten kohteli sua? Tai mitä siinä oli sellaista, että ei ois voinu korjata?

Miten mies otti eron, kun sä halusit sitä yksipuolisesti? Miten lapset? Ottiko mies myös vastuuta lasten kanssa olemisesta eron jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sulaa lyijyä silmille kirjoitti:

koska sulla ei oo kunnon suunnitelmaa mitä teet irti päästämisen jälkeen.

siitä se johtuu.

Siitä samaa mieltä, että ihan kuin puuttuisi visio siitä, mitä kohti lähteä. Itse elin vaikeassa suhteessa aikoinaan ja lapset olivat pieniä. Pariterapian myötä ymmärsin, ettei suhteesta tule sellaista, jossa voisin hyvin, joten otin avioeron. Kyllä se vaati rohkeutta, koska myös läheiset ihmiset tuomitsivat minut ja olivat suorastaan törkeitä. Itselläni oli kuitenkin valoisa visio, jota kohti halusin mennä vaikeuksista huolimatta.

Onhan se niinkin, että kun äiti voi hyvin, niin lapsetkin voivat. Ja kun vanhempien suhde on lasten koti, niin jos se on rikkinäinen, niin on parempi, että toinen ottaa vastuun ja rakentaa lapsillekin tasapainoisemman kodin. Toisaalta en ymmärrä, miksi toiset kokevat voivansa puuttua toisten todella vaikeisiin ratkaisuihin, kun asiahan ei mitenkään kuulu heille. Rajat aikuisilla yleensä on, mutta joidenkin moralismi pyrkii tuhoamaan ja puuttumaan muiden elämän valintoihin. 

Mitä sun suhteessa sitten oli sellaista, että avioero oli ratkaisu? Oliko mies väkivaltainen, juoppo, peliongelmainen, pettäjä? Miten kohteli sua? Tai mitä siinä oli sellaista, että ei ois voinu korjata?

Miten mies otti eron, kun sä halusit sitä yksipuolisesti? Miten lapset? Ottiko mies myös vastuuta lasten kanssa olemisesta eron jälkeen?

Tuo mitä kerron riittänee: en voinut hyvin eikä siihen tulisi muutosta. Mies otti todella huonosti eron, koska ylimielisyydessään ei uskonut, että otan eron. Vaikeutti elämää monin tavoin ja pitkään.

Lapset voivat hyvin. Aluksi otti vastuuta eron jälkeen, mutta uuden avopson myötä heikosti ja lopulta onneksi muutti kauas. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sulaa lyijyä silmille kirjoitti:

koska sulla ei oo kunnon suunnitelmaa mitä teet irti päästämisen jälkeen.

siitä se johtuu.

Siitä samaa mieltä, että ihan kuin puuttuisi visio siitä, mitä kohti lähteä. Itse elin vaikeassa suhteessa aikoinaan ja lapset olivat pieniä. Pariterapian myötä ymmärsin, ettei suhteesta tule sellaista, jossa voisin hyvin, joten otin avioeron. Kyllä se vaati rohkeutta, koska myös läheiset ihmiset tuomitsivat minut ja olivat suorastaan törkeitä. Itselläni oli kuitenkin valoisa visio, jota kohti halusin mennä vaikeuksista huolimatta.

Onhan se niinkin, että kun äiti voi hyvin, niin lapsetkin voivat. Ja kun vanhempien suhde on lasten koti, niin jos se on rikkinäinen, niin on parempi, että toinen ottaa vastuun ja rakentaa lapsillekin tasapainoisemman kodin. Toisaalta en ymmärrä, miksi toiset kokevat voivansa puuttua toisten todella vaikeisiin ratkaisuihin, kun asiahan ei mitenkään kuulu heille. Rajat aikuisilla yleensä on, mutta joidenkin moralismi pyrkii tuhoamaan ja puuttumaan muiden elämän valintoihin. 

Mitä sun suhteessa sitten oli sellaista, että avioero oli ratkaisu? Oliko mies väkivaltainen, juoppo, peliongelmainen, pettäjä? Miten kohteli sua? Tai mitä siinä oli sellaista, että ei ois voinu korjata?

Miten mies otti eron, kun sä halusit sitä yksipuolisesti? Miten lapset? Ottiko mies myös vastuuta lasten kanssa olemisesta eron jälkeen?

Etteipä nyt tässä kiteytyisi jotain hyvin olennaista koko ketjussa. Eli siitä, miten vaikeaa on päästää irti, kun periaatteessahan asiat ovat monesti olleet juuri sellaisia, että ne myös pitäisi voida korjata.

Mutta kun sitä ei voi yksin tehdä. Ei voi yksin päättää, että asiat korjataan, jos toinen ei siihen osallistu. Ja siltikin hyvin pitkään, vuosiakin ehkä, roikkuu ajatuksessa, että eihän nämä meidän ongelmat ole mitään isoja edes, ei alkoholismia tms. joten voidaanhan tämä korjata. Ja näin on se ikiliikkuja valmis.

M45 kertomuskin omalla tavallaan kertoo tästä: ajatuksesta, että voisi pitää kaiken menettämättä mitään. Muutoin tietysti tulee mieleen, että on se nyt kumminkin aika paljon vaadittu, että ymmärtää toisen polyamorian siinä vaiheessa, kun kohdekin on jo katsottu.

Sittenhän on niin, että myös hän, joka voi pahoin suhteessa näkee suhteen ja toisen ihmisen hyvätkin puolet, kun harva meistä nyt aivan täysi diabolo on. Siksi jälleen kerran päätyy kysymään itseltään, että eikö tätä nyt voi korjata.

AP, minäkin olen tosi pahoillani käänteestä, mutta kuten muutkin sanoo, taitaa miehellä olla kyse tässä perusluonteesta, eli hän on vaativa ja itsekäs. Ne ovat luonteenpiirteitä, jotka peittyvätkin hetkeksi, kun on tarpeeksi kivaa, joten luulen, että kun mies pääsi heittäytymään täysillä uuteen perhe-elämäänsä, jossa tapahtuu kaikki kaavailtu vielä vaaleanpunaisten lasien kautta katsottuna, hän oli yksinkertaisesti niin hyvällä päällä ja hyväntuulinen, että nämä piirteet eivät olleet päällimmäisenä, vaan rento kaveri oli.

Joten oisko nyt arki alkanut hiipimään kaikkine rasittavine puolineen ja silloinhan tietysti rennon jätkän korvaa se itsekäs ja vaativa kaveri, jolla on toisille sanottavaa siitä, miten hänen elämänsä pitää sujua paremmin.

Nythän on tärkeintä, että pidät pintasi: jos alkaa tulla haukkumaviestiä tms. niin sanot aivan asiallisesti, että katkaiset viestintäkanavan ja jätät hänelle vain esim. sähköpostin yhteyden pitoon, tms. Tai siis sen kanavan, joka vähiten menee ihon alle, itselleni se jostain syystä on sposti, puhelimen viestit tuntuu toisella tapaa henkilökohtaisilta.

T: MaratonParkuja

Olenkohan ainoa, joka ei pysy kärryllä tarinoissa ja kommenteissa, liian monta nimimerkitöntä kertomusta🤔

Tuumis🌻

Ohhoh, 28 v oli aika tasan kaksi vuorokautta pois palstalta ja täällähän on ollut hurjan vilkasta (lähes 150 kommenttia/kirjoitusta). Tässä näitä lukiessa meni mukavasti ruokatauko.

Ap:lle haluan kommentoida myös, että olen pahoillani myös lapsien / isän suhteen uusista käänteistä, mutta jos väittäisin, että tuli yllätyksenä niin valehtelisin. Onneksi lapsilla on Sinut.

Sivustaseuraajalle sanon myös, että on todella hyvä, että annoit "raivon" tulla ja avasit sanaisen arkkusi miehesi edessä. Ja toisen asian minkä sanon, on se että vaikka Sinusta miehesi ei ole jäänyt kiinni pettämisestä niin minua kuitenkin itseäni loukkaisi se viestittely toisille naisille ja ajatus siitä, että vaikka ei vielä ole pettänyt niin halu siihen on kuitenkin olemassa, voihan olla, että yksikään nainen ei ole vielä ollut suostuvainen ja että siinä on ainut syy miksi pettämistä ei ole tapahtunut. Olen kyllä Sinun puolestasi pahoillani koska nämä asiat sattuvat varmasti.

Täällä ollaan hengissä, mutta en osaa nyt kommentoida mihinkään tarkemmin, pääni ei kyllä sisäistänyt kaikkea lukemaani, sillä uusia kirjoittajia paljon yms.

Siihen kommentoin, että kun M36 rakastaa entistä vaimoaan on muka ymmärrettävää, että hän pettää uutta tyttöystäväänsä. No ei ole.

Jos todella rakastaa entistä vaimoaan ei silloin voi olla eikä siihen oteta uutta tyttöystävää.

On ihan yhtä suurta pettämistä, oli se kenen kanssa pettää entinen vaimo tai kuka tahansa.

Jos on rakastunut oikeasti entiseen ei ota uutta tyttöystävää kuvioon.

Varmaan entisistä vaimoista tuntuu, kun miehellä on jo uusi nainen, pettäminen hyväksyttävältä kun se pettäminen kohdistuu siihen entiseen vaimoon. (M36).

Kuin se, että vaimoa petetään toisen naisen kanssa. (M45).

Pettämistä joka tapauksessa kumpikin tapaus.

Vierailija kirjoitti:

Sinulle 28!

Minun täytyy kertoa että minua ihanasti hymyilyttää ja hykertelen sisäisesti. Se johtuu siitä kuinka luen tekstistäsi ja rivien välistä kuinka nyt nautit aikuisena naisena seksuaalisuudestasi. Haluat mökkimiestä (paljon) :))ihanaa.

Minä olen lukenut ketjua alusta lähtien. En ole aiemmin kommentoinut. Minä olen kanssasi samassa tilanteessa, hieman vanhempi nainen. Olen löytänyt ihanan rakastajan ja nautin seksistä hänen kanssaan aina täysillä kun tapaamme, niin hänkin nauttii. Voimme puhua siitä avoimesti ja kertoa mitä haluamme, ihanaa aikuistenleikkiä.  Ja suuri voiman lähde.

Kiitos Sinulle kirjoituksestasi, sai minut kyllä hymyilemään.

Tiedät selkeästi mitä käyn läpi tällä hetkellä.

Olen kyllä todellakin mökkimiehen avustuksella löytänyt oman aikuisen naisen seksuaalisuuden ja se hämmästyttää minua kovin, mutta nautin mitään häpeilemättä tilanteesta.

Eilen illalla myöhään tulin kotiin, minun siis oli tarkoitus mennä mökkimiehelle viikonlopuksi, mutta mökkimieheltä tuli viesti, että lähdetäänkö sittenkin sinne missä tavattiin, eli mökille. Se sopi minulle vallan mainiosti. Hyvää ruokaa, hieman viiniä, saunomista, poreallas ja paljon hempeilyä + läheisyyttä. Siinä oli kaikki ihanuus hyväksi viikonlopuksi.

Elämä ei aina mene niinkuin kuvittelee, mutta nyt nautin tästä "suhteesta" ilman mitään odotuksia, tässä ollaan molemmin puolin niin kauan kun tuntuu hyvältä.

Tämäkin viikonloppu sisälsi paljon keskustelua myös mökkimiehen osalta ja Hänelle aika kipeitäkin asioita, myös asioita joista tavallaan en pidä, mutta arvostan rehellisyyttä kaikella tapaa. Mielenkiintoista aikaa tämä tutustumisvaihe, onhan tämä itselleni kaikella lailla uutta 28 vuoden seurustelun jälkeen.

Just tänään luin että tärkein eroa ennustava tekijä on ettei koe enää itseään merkitykselliseksi toiselle

Itse erosin aikoinani yli 20 vuoden liitosta. Ero oli helppo, olin tehnyt sitä jo kauan. Päätin alkaa elää vapaata sinkkuelämää.

Miltei heti, parin kuukauden päästä, tapasin vapaan, minua hiukan nuoremman miehen. Aloimme tapailla ja seurustella.

Kaikki oli ihan ok. Mutta sitten tämä mies sanoi, olen siitä edelleen kiitollinen, että kun olen ollut niin pitkään nuoresta saakka liitossa, niin minun kannaltani olisi hyvä nähdä myös erilaista elämää ja erilaisia miehiä ja miessuhteita.

Että hän huomaa kuinka olen ikäänkuin täysin viaton ja en tiedä ja ei ole kokemusta kuin tuosta ensimmäisestä miehestäni ja saatan katua myöhemmin kun jätän tuon vapaan sinkkujen ja erilaisiin ihmisiin tutustumisen kun sitoudun liian pian uuteen suhteeseen.

Silloin tietysti ihmettelin ja sanoin, ettei asia ole niin. Mutta jälkeenpäin tajusin mitä hän tarkoitti.

Olisin ollut tosiaan aivan kokematon ja jäänyt paitsi monesta asiasta. Itsenäistymiseni ja pärjäämikseni olisi ollut aivan eri luokkaa kuin silloin kun olisin astunut yhdestä suhteesta heti uuteen.

Itse olen nyt nähnyt, että oli hyvä asia olla nuorena solmitun pitkän avioliiton jälkeen ihan omillaan pitempään. Ihan monessakin asiassa.

En tietäisi elämästä ja ihmisistä nyt sitä mitä tiedän nyt. Olen jollain tasolla vahvempi ja kypsempi ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin aikoinani yli 20 vuoden liitosta. Ero oli helppo, olin tehnyt sitä jo kauan. Päätin alkaa elää vapaata sinkkuelämää.

Miltei heti, parin kuukauden päästä, tapasin vapaan, minua hiukan nuoremman miehen. Aloimme tapailla ja seurustella.

Kaikki oli ihan ok. Mutta sitten tämä mies sanoi, olen siitä edelleen kiitollinen, että kun olen ollut niin pitkään nuoresta saakka liitossa, niin minun kannaltani olisi hyvä nähdä myös erilaista elämää ja erilaisia miehiä ja miessuhteita.

Että hän huomaa kuinka olen ikäänkuin täysin viaton ja en tiedä ja ei ole kokemusta kuin tuosta ensimmäisestä miehestäni ja saatan katua myöhemmin kun jätän tuon vapaan sinkkujen ja erilaisiin ihmisiin tutustumisen kun sitoudun liian pian uuteen suhteeseen.

Silloin tietysti ihmettelin ja sanoin, ettei asia ole niin. Mutta jälkeenpäin tajusin mitä hän tarkoitti.

Olisin ollut tosiaan aivan kokematon ja jäänyt paitsi monesta asiasta. Itsenäistymiseni ja pärjäämikseni olisi ollut aivan eri luokkaa kuin silloin kun olisin astunut yhdestä suhteesta heti uuteen.

Itse olen nyt nähnyt, että oli hyvä asia olla nuorena solmitun pitkän avioliiton jälkeen ihan omillaan pitempään. Ihan monessakin asiassa.

En tietäisi elämästä ja ihmisistä nyt sitä mitä tiedän nyt. Olen jollain tasolla vahvempi ja kypsempi ihminen.

Komppaan. Myös suhde itseen ja omiin mahdollisuuksiin jää pois, jos tuollaisen jälkeen nopeasti sitoutuu. Itsestä oppii paljon sen itsenäistymisen myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin aikoinani yli 20 vuoden liitosta. Ero oli helppo, olin tehnyt sitä jo kauan. Päätin alkaa elää vapaata sinkkuelämää.

Miltei heti, parin kuukauden päästä, tapasin vapaan, minua hiukan nuoremman miehen. Aloimme tapailla ja seurustella.

Kaikki oli ihan ok. Mutta sitten tämä mies sanoi, olen siitä edelleen kiitollinen, että kun olen ollut niin pitkään nuoresta saakka liitossa, niin minun kannaltani olisi hyvä nähdä myös erilaista elämää ja erilaisia miehiä ja miessuhteita.

Että hän huomaa kuinka olen ikäänkuin täysin viaton ja en tiedä ja ei ole kokemusta kuin tuosta ensimmäisestä miehestäni ja saatan katua myöhemmin kun jätän tuon vapaan sinkkujen ja erilaisiin ihmisiin tutustumisen kun sitoudun liian pian uuteen suhteeseen.

Silloin tietysti ihmettelin ja sanoin, ettei asia ole niin. Mutta jälkeenpäin tajusin mitä hän tarkoitti.

Olisin ollut tosiaan aivan kokematon ja jäänyt paitsi monesta asiasta. Itsenäistymiseni ja pärjäämikseni olisi ollut aivan eri luokkaa kuin silloin kun olisin astunut yhdestä suhteesta heti uuteen.

Itse olen nyt nähnyt, että oli hyvä asia olla nuorena solmitun pitkän avioliiton jälkeen ihan omillaan pitempään. Ihan monessakin asiassa.

En tietäisi elämästä ja ihmisistä nyt sitä mitä tiedän nyt. Olen jollain tasolla vahvempi ja kypsempi ihminen.

Komppaan. Myös suhde itseen ja omiin mahdollisuuksiin jää pois, jos tuollaisen jälkeen nopeasti sitoutuu. Itsestä oppii paljon sen itsenäistymisen myötä.

Minäkin komppaan tuota, vaikka 28 yhteisen vuoden jälkeen surin + olin täysin yksin vain 10 kk ja sitten törmäsin mökkimieheen.

Se on varmasti yksi syy miksi pidän tapailuamme laastarisuhteena, kaksi aikuista pitkästä suhteesta eronutta viettää yhdessä mukavaa aikaa. Välitämme kyllä toisistamme, mutta kyllä sisimmässäni ajattelen, että ei tämä ole mikään loppuelämän rakkaustarina. Tämä, että asumme eri kaupungissa ja toinen tekee duunia sairaasti sopii minulle siinä mielessä, että haluan elää omaa itsenäistä elämääni niin että nähdään silloin tällöin.

Olen luonteeltani kyllä sellainen pähkäilijä ja mietin ihan liikaa kaikkea ja kaikelta kannalta, että tämä viimeinen 1v+2kk on ollut sellainen kasvunpaikka, että huh. Peiliinkin on varmaan tullut reikä, kun olen sitä niin kovasti tuijotellut.

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin aikoinani yli 20 vuoden liitosta. Ero oli helppo, olin tehnyt sitä jo kauan. Päätin alkaa elää vapaata sinkkuelämää.

Miltei heti, parin kuukauden päästä, tapasin vapaan, minua hiukan nuoremman miehen. Aloimme tapailla ja seurustella.

Kaikki oli ihan ok. Mutta sitten tämä mies sanoi, olen siitä edelleen kiitollinen, että kun olen ollut niin pitkään nuoresta saakka liitossa, niin minun kannaltani olisi hyvä nähdä myös erilaista elämää ja erilaisia miehiä ja miessuhteita.

Että hän huomaa kuinka olen ikäänkuin täysin viaton ja en tiedä ja ei ole kokemusta kuin tuosta ensimmäisestä miehestäni ja saatan katua myöhemmin kun jätän tuon vapaan sinkkujen ja erilaisiin ihmisiin tutustumisen kun sitoudun liian pian uuteen suhteeseen.

Silloin tietysti ihmettelin ja sanoin, ettei asia ole niin. Mutta jälkeenpäin tajusin mitä hän tarkoitti.
Olisin ollut tosiaan aivan kokematon ja jäänyt paitsi monesta asiasta. Itsenäistymiseni ja pärjäämikseni olisi ollut aivan eri luokkaa kuin silloin kun olisin astunut yhdestä suhteesta heti uuteen.

Itse olen nyt nähnyt, että oli hyvä asia olla nuorena solmitun pitkän avioliiton jälkeen ihan omillaan pitempään. Ihan monessakin asiassa.

En tietäisi elämästä ja ihmisistä nyt sitä mitä tiedän nyt. Olen jollain tasolla vahvempi ja kypsempi ihminen.

Samaa mieltä, mutta olen myös sitä mieltä, että pitää osata myös olla yksin, eikä sitten vain hillua joka viikonloppu aina uuden tyypin kanssa, kun ei osaa olla yksin.

Jotenkin tuo mitä mies sulle sanoi, niin jotenkin siitä paistoi läpi ajatus, että sun pitää harrastaa yhden illan juttuja, nähdä kymmeniä tai satoja miehiä yms. ja olla ns. vapaa eikä kuitenkaan sitoutua kehenkään. Tärkeämpää on osata olla itsekseen ja käydä kunnolla se entinen suhde läpi eli mitä itse "teki väärin" jne. jotta kasvaa ja kehittyy ihmisenä.

Mut jätettiin 20 vuoden avioliiton jälkeen yllättäen noin 2 vuotta sitten, enkä ole uutta ottanut, ei ole ollut edes mitään säätöjä, ei edes pussailua yhdenkään kanssa. Olen halunnut olla ihan yksin, rauhassa. Minulle tärkeää aikaa. Olen tajunnut, etten edes halua elää enää parisuhteessa.

Hienoa nähdä, että täällä on monia uusia näkökulmia.

Toistan kuitenkin sen oman mielipiteeni, että en usko, että on oikeaa tapaa rakentaa uutta elämään eron jälkeen. Toisille yksin olo tekee hyvää, toisille ei. Parisuhteissa olen itse oppinut eniten itsestäni, en yksin miettimällä. Silti kannatan lämpimästi itsetutkiskelua, olipa parisuhteessa tai ei.

Jäin myös pohtimaan sitä, että vaikka parisuhteessa on aina kaksi osapuolta ja monenlaista yhteensovittamista, niin kuitenkin mitähän se auttaa jos jää ruoskimaan itseään ja etsimään syitä itsestään parisuhteen päättyessä sellaisessa tilanteessa kun toinen osapuoli on sen yksipuolisesti päättänyt lopettaa? Tuli tämä mieleeni kun luin erityisesti 28 tarinaa. Hänhän kaikkensa yritti kun mies jätti kuin nallin kalliolle ja yritti vielä roikottaa jotenkin ystävänä...Olisiko hänen pitänyt vielä pitää joku kahden vuoden suruaika eron jälkeen? Vasta sittenkö hän olisi ollut oikeutettu onneen?

Elämä harvoin menee minkään käsikirjan mukaan enkä usko, että on yhtä oikeaa tapaa toimia eron jälkeen. Tärkeintä olisi pohtia mitä itse haluaa ja mennä sen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin aikoinani yli 20 vuoden liitosta. Ero oli helppo, olin tehnyt sitä jo kauan. Päätin alkaa elää vapaata sinkkuelämää.

Miltei heti, parin kuukauden päästä, tapasin vapaan, minua hiukan nuoremman miehen. Aloimme tapailla ja seurustella.

Kaikki oli ihan ok. Mutta sitten tämä mies sanoi, olen siitä edelleen kiitollinen, että kun olen ollut niin pitkään nuoresta saakka liitossa, niin minun kannaltani olisi hyvä nähdä myös erilaista elämää ja erilaisia miehiä ja miessuhteita.

Että hän huomaa kuinka olen ikäänkuin täysin viaton ja en tiedä ja ei ole kokemusta kuin tuosta ensimmäisestä miehestäni ja saatan katua myöhemmin kun jätän tuon vapaan sinkkujen ja erilaisiin ihmisiin tutustumisen kun sitoudun liian pian uuteen suhteeseen.

Silloin tietysti ihmettelin ja sanoin, ettei asia ole niin. Mutta jälkeenpäin tajusin mitä hän tarkoitti.

Olisin ollut tosiaan aivan kokematon ja jäänyt paitsi monesta asiasta. Itsenäistymiseni ja pärjäämikseni olisi ollut aivan eri luokkaa kuin silloin kun olisin astunut yhdestä suhteesta heti uuteen.

Itse olen nyt nähnyt, että oli hyvä asia olla nuorena solmitun pitkän avioliiton jälkeen ihan omillaan pitempään. Ihan monessakin asiassa.

En tietäisi elämästä ja ihmisistä nyt sitä mitä tiedän nyt. Olen jollain tasolla vahvempi ja kypsempi ihminen.

Minä en komppaa. Tietenkin jos tapailemani ihminen on minulle yhdentekevä näin olisi. Mutta aikuisena, elämää nähneensä naisena katsoo asioita tarkasti. Jos löytää ihmisen jonka kanssa kemiat ja seksi käy yhteen, miksi pitäisi luopua ilman syytä miehestä. Elämässä tulee näitä hyviä, sopivia ihmisiä kuitenkin aika harvoin vastaan. Ei ihminen voi valita tilanteita, vaikka olisi juuri eronnut, tai olisi vielä avioliitossa.

28 nauti miehestä, kukaan ei tiedä tulevaisuutta, jos siltä tuntuu hän jää viereesi, jos ei, niin sitten ei. Nauti pelottomasti että löysit hänet.

Vierailija kirjoitti:

Siihen kommentoin, että kun M36 rakastaa entistä vaimoaan on muka ymmärrettävää, että hän pettää uutta tyttöystäväänsä. No ei ole.

Jos todella rakastaa entistä vaimoaan ei silloin voi olla eikä siihen oteta uutta tyttöystävää.

On ihan yhtä suurta pettämistä, oli se kenen kanssa pettää entinen vaimo tai kuka tahansa.

Jos on rakastunut oikeasti entiseen ei ota uutta tyttöystävää kuvioon.

Varmaan entisistä vaimoista tuntuu, kun miehellä on jo uusi nainen, pettäminen hyväksyttävältä kun se pettäminen kohdistuu siihen entiseen vaimoon. (M36).

Kuin se, että vaimoa petetään toisen naisen kanssa. (M45).

Pettämistä joka tapauksessa kumpikin tapaus.

Enpä tiedä, kuka täällä nyt olisi erityisesti ymmärtänyt ja tykännyt M36 tilanteesta, tai kannustanut sitä jatkamaan tai mitään sellaista. Itse olen vähän skeptinen rakkauden osuuteen myös, koska ainakin lyhyelläå järjellä on helppo ajatella, että jos rakkautta oikeasti on, mikä sitten esti menemästä takaisin vaimon luo ja jättää tyttikset väliin. Mutta ihmiselämässä on niin monenlaisia tilanteita ja vaikutteita, että suorilta tuomitsemaankaan en osaa lähteä sen kovemmin sanoin kuin olen tehnyt.

Samaa koen M45 tilanteessa kyllä, että sinänsä varmaan voi tuntea rakkauden tunteitakin, mutta kyllähän itsestä tuntuu, että tilanne vaikuttaa...hmmm...noh. Kenties kyseessä on sitäkin, että onhan meillä suomalaisilla vähän taipumusta mökkiytyä ja lukkiutua parisuhteeseen. Itsekin huomaan, että nyt, kun asun jonkun kanssa, pitää ihan ottaa asiakseen ylläpitää ystävyyssuhteita, ettei jämähdä vain kaksinkeskeiseen elämään.

Eli vähän kaikissa tapauksissa mietin, onko tosiaan niin, että parisuhde loppu viimeksi kärsii siitä, että sitä pidetään niin vahvasti yllä, kaksi sisään ja muu maailma ulos. Mutta niin tilannekohtaista, että mitään oikeasti järkevää on vaikeaa sanoa.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin aikoinani yli 20 vuoden liitosta. Ero oli helppo, olin tehnyt sitä jo kauan. Päätin alkaa elää vapaata sinkkuelämää.

Miltei heti, parin kuukauden päästä, tapasin vapaan, minua hiukan nuoremman miehen. Aloimme tapailla ja seurustella.

Kaikki oli ihan ok. Mutta sitten tämä mies sanoi, olen siitä edelleen kiitollinen, että kun olen ollut niin pitkään nuoresta saakka liitossa, niin minun kannaltani olisi hyvä nähdä myös erilaista elämää ja erilaisia miehiä ja miessuhteita.

Että hän huomaa kuinka olen ikäänkuin täysin viaton ja en tiedä ja ei ole kokemusta kuin tuosta ensimmäisestä miehestäni ja saatan katua myöhemmin kun jätän tuon vapaan sinkkujen ja erilaisiin ihmisiin tutustumisen kun sitoudun liian pian uuteen suhteeseen.

Silloin tietysti ihmettelin ja sanoin, ettei asia ole niin. Mutta jälkeenpäin tajusin mitä hän tarkoitti.

Olisin ollut tosiaan aivan kokematon ja jäänyt paitsi monesta asiasta. Itsenäistymiseni ja pärjäämikseni olisi ollut aivan eri luokkaa kuin silloin kun olisin astunut yhdestä suhteesta heti uuteen.

Itse olen nyt nähnyt, että oli hyvä asia olla nuorena solmitun pitkän avioliiton jälkeen ihan omillaan pitempään. Ihan monessakin asiassa.

En tietäisi elämästä ja ihmisistä nyt sitä mitä tiedän nyt. Olen jollain tasolla vahvempi ja kypsempi ihminen.

Minä en komppaa. Tietenkin jos tapailemani ihminen on minulle yhdentekevä näin olisi. Mutta aikuisena, elämää nähneensä naisena katsoo asioita tarkasti. Jos löytää ihmisen jonka kanssa kemiat ja seksi käy yhteen, miksi pitäisi luopua ilman syytä miehestä. Elämässä tulee näitä hyviä, sopivia ihmisiä kuitenkin aika harvoin vastaan. Ei ihminen voi valita tilanteita, vaikka olisi juuri eronnut, tai olisi vielä avioliitossa.

28 nauti miehestä, kukaan ei tiedä tulevaisuutta, jos siltä tuntuu hän jää viereesi, jos ei, niin sitten ei. Nauti pelottomasti että löysit hänet.

Olen tämän lainatun kommentin kirjoittaja.

Siis minähän olin silloin nuorena solmitun avioliiton jälkeen aivan kokematon ja tietämätön muusta kuin omasta miehestäni ja avioliittoelämästä. Uusi miesystävä oli siinä ihan oikeassa. Vasta itsekin sen tajusin jälkeenpäin.

Mieheni oli ollut myös hyvin hallitseva ja määräilevä, olin kiltisti siihen suostunut. Olin ihan liian kiltti, tahdoton ja rajaton.

Minä nimenomaan tarvitsin sen oman vapauden ajan, itsenäistymisen, liian kiltteyden karsimisen yms. Myös muita miessuhteita. Voi, monta hauskaa asiaa ja hetkeä olisi jäänyt viettämättä. Myös tietenkin niitä vakavampiakin, mutta nekin olivat kasvattavia.

Jos olisin heti mennyt yhteen tuon miehen kanssa olisin ikäänkuin vain jatkanut entistä, kilttiä ja oman tahtoni ohittavaa elämääni mitenkään itse muuttumatta.

Oli vai niin helppoa ja imartelevaakin, kun tämä mies löytyi niin pian. Emme varmaan olisi olleet pitkän päälle edes sopivia toisillemme.

Tietenkin nyt, jo elämää kokeneena ja nähneenä ihmisenä tilanne on ihan eri. Kyllä minäkin nyt ymmärrän, ettei tässä tilanteessa ja iässä kannata ohittaa hyvää ihmissuhdetta.

Siis minä en ollut silloin "aikuinen ja elämää kokenut nainen". Aikuinen olin, mutta aika lapsellinen.

Nyt kun olen elänyt vapaana ja omasta elämästäni vastuullisena ihmisenä olen miltei eri ihminen.

Nyt jos joku eteen tulee voin katsoa asiaa ihan eri kantilta kuin silloin.

Olen edelleen sitä mieltä, että jos tuntuu, että on jäänyt jotain kokematta tai elämättä niin se kannattaa elää. Itsenäisesti, ilman, että täytyy miettiä jonkun toisen tekemisiä tai odottaa viestiä kun sitä ei tule tms.

On hyvin suuri ja jopa huumaava itsetuntoa nostava asia tuntea, että minä osaan, minä pärjään, minä tiedän, minä kelpaan.

Varsinkin jos on ollut liitossa jossa nämä asiat ovat kyseenalaistettu tai niitä ei ole silloin itse kokenut tai päässyt toteuttamaan.