Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12632)
Kiitos MaratonParkuja.
Pikaisesti, sillä ei minun työt etene nyt mihinkään = ei palkkaa.
Yksi asia jonka olen oppinut mökkimiehen rinnalla on tuo tilanteen ero kun pyörität niitä omia yrityksiä. Totta kait yrityksen pitää olla kannattava, mutta tuollaisissa pienissä yrityksissä joissa tehdään yhdessä töitä, niin niistä työntekijöistä voi tulla vuosien saatossa "kuin omaa perhettä". Ei kaikista tietenkään, mutta osa henkilöistä on ollut töissä jo 10-25 vuotta. Tavallaan mökkimiehenkin ajatuksissa kulkee myös tulevaisuus ja että yritykset pysyy kannattavina ja työntekijöillä on töitä jatkossakin.
Ja se on jännä huomata, että osa nuorista työntekijöistä on ottanut mökkimiehen elämäänsä aika isosti. On kyllä yrityksissä ja yrittäjissäkin eroa. Ja silti tiedän poikanikin kautta, että mökkimies osaa olla tiukka työtilanteissa, eli töitä kun tehdään niin niitä tehdään todellakin, mutta muuten huulenheitto yms on hyvinkin villiä. Tavallaan olen oppinut ymmärtämään mökkimiehen kiireet hieman erinlailla kun olen sitä päässyt läheltä katsomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Höpsön löpsönn taas. Psykologia on kaikkein turhin lätinä mitä voi ikinä olla kuten kyökkipsykoloinnit sun muut. Psykologiaan liittyy myös paljon ällöttävä, siksi mukana ihan järkyttävän paljon pervoja ihmisiä. Tästäkään ketjusta en tunnista todellakaan mitään kasvutarinaa, vaan jotain sairasta hihhulointia. Mä uskon, että oikeesti mikään ei ole muuttunut miksikään tuossa ap:n jutussa.
Mitä sairasta hihhulointia siis näet? Kerropa ihan yksityiskohtaisesti.
Millä tavalla mikään ei oo muuttunu ap:n jutussa?
Vierailija kirjoitti:
Kuurankukka kirjoitti:
Mitä kuuluu M36?
Eipä erikoisia kuulumisia. Olen ollut keskenäni täällä mökillä ja tehnyt etänä töitä. Kirjoitit muutamia sivuja sitten, että tyttiksestä varmaan tuntuu pahalta olla täällä koska täällä pettämistä on tapahtunut. Tyttis ei ole asiaa mitenkään ilmaissut, ainakaan niin että minä sen olisin ymmärtänyt, mutta todennäköisesti olet oikeassa. Täällähän me olimme myös juhannusta viettämässä, kun laitoin ensimmäisen viestini ketjuun. Juhannuspäivänä sain kerättyä kylliksi rohkeutta ja tunnustin. Sitten tulimmekin etuajassa takaisin kaupunkiin.
Sitten on myös mökin alkuperä. Mitään en ole tyttiksen kanssa aiheesta puhunut, koska asia ei ole tullut mieleeni ennen kuin nyt rupesin asioita pohtimaan. Mutta jos tyttis ei jo tiedä, niin ennen pitkää tietää, koska asia on yleisessä tiedossa lähipiirissäni. Selittää myös osaltaan exän roikkumisen mökissä. Tämähän on alkujaan meidän vanhempiemme yhdessä maksama häälahja. Nyt kun olen näitä miettinyt niin ei minunkaan ole täällä helppo olla. Mietin miltä tyttiksestä tuntuu, että olen täällä? Uskooko että olen täällä oikeasti yksin? Olen pohtinut, että antaisinko hänelle kameratunnuket jotta näkisi että pihassa on vain yksi auto. Tai ehkä tulen täältä pois etuajassa. Mietin myös, jos möisin pois ja ostaisin tilalle toisen, jossa ei ole samanlaista painolastia. Mutta tästä tulisi paljon vaivaa ja kustannuksia. Onhan tämä tärkeä myös lapsille, jotka täällä viettäneet merkittävän osan elämästään. Ja tärkeä myös exälle, joka taas saa minut myymisen kannalle. Mutta mitään nopeita liikkeitä en tee tai pystyisikään tekemään.
Tuosta itsesensuurista, en voi itselleni mitään. Luen tekstini läpi ennen julkaisua. Mietin haluanko kyseiset asiat julkaista. Paljastanko liikaa? Rönsyilenkö liikaa? Olen leikannut näitä muita henkilöitä, jotka osaltaan hämmentää soppaa. Suhdettani omaan sukuuni ja exän lapsuuden perheeseen. Nämä monelta osin selittää ristiriitaista suhdettani exään, mutta toisaalta vievät sivupoluille. Millaisen vastaanoton kirjoitukseni saa? Tiedostan olevani etuoikeutetussa asemassa. Yritän olla korostamatta asiaa, minuun suhtaudutaan riittävän penseästi jo näin. Leikkaan armottomasti rahaan, omaisuuteen ja sijoituksiin liittyvät kirjoitukset, mikäli ne eivät ole aivan olennaisia. Olen saanut kritikkiä siitä miten vähän kirjoitan tyttiksestä. Olenhan minä kirjoittanut, mutta leikannut pois. Eiköhän julkaistuistakin jo näe, että kuinka huonosti minä olen häntä kohdellut ja miten epätasa-arvoinen meidän suhteemme on. Sitten on myös ne erityisen kipeät aiheet, jotka menevät minulla ihon alle. Esimerkkinä vaikka itsemääräämisoikeus. Niihin kohdistuvat tölväykset sattuvat enemmän kuin haluaisin myöntää. Yritän olla antamatta lisää maalitauluja.
-M36
Niinpä. Ei munia vain yhteen koriin. Sijoitus ja riskit. Riskien hallinnan analyysin perusteet.
https://www2.deloitte.com/fi/fi/pages/risk/solutions/risk-force.html?gc…
Vanha suomalainen sananlasku kehottaa: ”Älä laita kaikkia munia samaan koriin.” Sillähän on perinteisesti tarkoitettu, että ei kannata luottaa vain yhteen lähteeseen, henkilöön tai asiaan.
https://www.duodecim.fi/2019/04/17/kaikki-munat-samassa-korissa/
Sijoittamisessa on aina riski, että sijoitetun rahan arvo laskee. Pahin riski onkin, että menettää kaiken sijoittamansa rahan.
"Tyttiksen" sijoitus upposi ja kohteen arvo romahti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sijoittamisessa on aina riski, että sijoitetun rahan arvo laskee. Pahin riski onkin, että menettää kaiken sijoittamansa rahan.
"Tyttiksen" sijoitus upposi ja kohteen arvo romahti.
Lol.
Yritätkö jotain kevennystä tähän ketjuun vai?
No Sivustaseuraaja täällä hei! Kiitän ja kumarran kivoista kommenteista teitä vakkareita, ehkäpä minäkin uskallan vähän jotain tilanteestani avata.
Pitkä avioliitto, ollaan +50 ja lapset lentäneet pesästä. Mies ollut aina menevää sorttia, minä enemmän kotona viihtyvä, vaikka molemmilla kiireinen ja vaativa työ. Minulle on viime vuosina valjennut, etten koskaan tule saamaan tässä suhteessa sitä lämpöä, läheisyyttä ja sellaista huolenpitoa, mitä kaipaisin.
Mies menee aina poispäin minusta, eikä lainkaan viihdy lähelläni. "Avioillisia palveluksia" hän kyllä käy vaatimassa, mutta minua se ei kiinnosta tällä mallilla. Pitkään kuitenkin koitin pitää sitäkin puolta hengissä, mutta sitten totesin että ei vetele. Koen, että hän on hylännyt minut jo aikoja sitten, tärkeintä on vain oma napa, omat menot. Lisäksi ajaa itsensä ihan piippuun mahdottomilla aikatauluillaan ja sitten kiukuttelee ja räyhää kotona minulle. Tunnen kertakaikkiaan, ettei tämä suhde anna minulle mitään. Minulle on vain varattuna joku ihmeen hybridirooli, olen ikäänkuin äiti, palvelija, resurssi ja p*nopuu. Hyi miten kamalalta tämä näyttääkään kirjoitettuna.
Nyt varmaan ihmettelette mitä minä vielä teen tässä avioliitossa? Niin. Niinpä niin. Askel on nyt otettu, erilleen on muutettu (ei virallisesti, mutta saimme asian järjestymään light-versiona. Tai siis minä sen järjestin, toinen ei meinannut uskoa edes että olen tosissaan). Olen esittänyt miehelle toiveen tutkiskella mitä hän elämältään toivoo ja kertonut että tämä suhde ei tällaisenaan voi jatkua. Jää nähtäväksi, mitä tästä seuraa.
Onko teillä hyviä vinkkejä, näkökulmia, kommentteja?
Sivustaseuraaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M36 leikkii varakasta, mutta ei ole kuitenkaan varaa asua lastensa lähellä.
Vierailija kirjoitti:
No Sivustaseuraaja täällä hei! Kiitän ja kumarran kivoista kommenteista teitä vakkareita, ehkäpä minäkin uskallan vähän jotain tilanteestani avata.
Pitkä avioliitto, ollaan +50 ja lapset lentäneet pesästä. Mies ollut aina menevää sorttia, minä enemmän kotona viihtyvä, vaikka molemmilla kiireinen ja vaativa työ. Minulle on viime vuosina valjennut, etten koskaan tule saamaan tässä suhteessa sitä lämpöä, läheisyyttä ja sellaista huolenpitoa, mitä kaipaisin.
Mies menee aina poispäin minusta, eikä lainkaan viihdy lähelläni. "Avioillisia palveluksia" hän kyllä käy vaatimassa, mutta minua se ei kiinnosta tällä mallilla. Pitkään kuitenkin koitin pitää sitäkin puolta hengissä, mutta sitten totesin että ei vetele. Koen, että hän on hylännyt minut jo aikoja sitten, tärkeintä on vain oma napa, omat menot. Lisäksi ajaa itsensä ihan piippuun mahdottomilla aikatauluillaan ja sitten kiukuttelee ja räyhää kotona minulle. Tunnen kertakaikkiaan, ettei tämä suhde anna minulle mitään. Minulle on vain varattuna joku ihmeen hybridirooli, olen ikäänkuin äiti, palvelija, resurssi ja p*nopuu. Hyi miten kamalalta tämä näyttääkään kirjoitettuna.
Nyt varmaan ihmettelette mitä minä vielä teen tässä avioliitossa? Niin. Niinpä niin. Askel on nyt otettu, erilleen on muutettu (ei virallisesti, mutta saimme asian järjestymään light-versiona. Tai siis minä sen järjestin, toinen ei meinannut uskoa edes että olen tosissaan). Olen esittänyt miehelle toiveen tutkiskella mitä hän elämältään toivoo ja kertonut että tämä suhde ei tällaisenaan voi jatkua. Jää nähtäväksi, mitä tästä seuraa.
Onko teillä hyviä vinkkejä, näkökulmia, kommentteja?
Sivustaseuraaja
Näkökulma, raatorehellisesti sitten: tuo on lopun alkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, sitä se voi olla mutta mitä muutakaan tässä voisi tehdä?
Sivustaseuraaja
Sivustaseuraaja, koetko että olet kyennyt sanoittamaa miehelle ihan konkreettisesti mitä haluaisit hänen tekevän toisin? Entä oletteko harkinneet pariterapiaa?
Melkein sanoisin, että jos on molemminpuolista rakkautta, niin kannattaa yrittää. Jos kuitenkin rakkaus on yksipuolista, niin ei hyvältä näytä.
Paljon paljastaa myös sinulle, miltä tuntuu kun asut yksin. Koetko olevasi onnellinen niin vai kaipaatko miestä?
Kyllä jos rakastaa, niin hälytyskellojen pitäisi soida siinä vaiheessa kun toinen nostaa kytkintä ja muuttaa pois.
Onko tuossa teidän light-asunnossa joku määräaika tai oletteko puhuneet siitä miten kauan jatkatte näin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
28, oletko mustasukkainen mökkimiehen ajankäytöstä tai ihmissuhteista töissä?
Kuurankukka,
miten oikeaan osuitkaan, hyvin sanoitettu. Olen todellakin sanonut niin suoraan, että suorempaa ei enää voi. Olen itkenyt, parkunut, puhunut asillisesti, yrittänyt olla positiivinen, vaikka mitä. Toinen kyllä kuulee, muttei tajua - tai ei halua tajuta. Hän on itse pohtinut, ettei hän voi toiseksikaan muuttua.
Pariterapiaa olen pyytänyt, mies ei lähde. Pelkää, että hänestä tehdään kaikkeen syyllinen. Totta puhuen, vaikka ketään ei haluta syyttääkään, hänen käytöksellään on kyllä suuri vaikutus asioiden tilaan. Minä luulen, että hänellä ei vain ole halua alkaa tätä tunkiota kaivelemaan. Itselläkin on sellainen olo, että liikaa alkaa olla kuormaa meidän niskassa, ehkä on vain todettava, että olemme liian erilaisia ihmisiä. Lisäksi hänellä ei tunnu rehellisesti arvioiden olevan enää mielenkiintoa minua kohtaan, se lienee surullinen totuus. Viime vuosina olen nähnyt vain kasvavaa kiinnostusta itseään ja muita naisiakin kohtaan, mikä on todella nöyryyttävää vaimona katsella. Meillä on ollut myös tämä asetelma: kiltti, joustava nainen - narsistinen mies. Tosin, hänen kunniakseen on sanottava, ettei hän ole narsisteille tyypilliseen tapaan pahantahtoinen (ainakaan ollut) minua kohtaan.
Itsestänikin yksin asuminen on tuntunut todella vapauttavalta ja levolliselta. Ihanaa, kun kukaan ei komentele, kiukuttele, asettele aikatauluja. En edes tiedä mitä kaipaisin? Tottakai perheen hajoaminen ja läheisen menettäminen tuntuu pahalta. Aikuisten lasten lapsuuden koti voi mennä, meistä ei tulekaan mummoa ja pappaa, jotka yhdessä hoitavat lasten lapsia. Ei tule yhteisiä eläkesuunnitelmia.
Itsestäni siis tuntuu, että juna meni jo. Olen siitä tosi surullinen.
Sivustaseuraaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
28, oletko mustasukkainen mökkimiehen ajankäytöstä tai ihmissuhteista töissä?
Asia ei minulle kuulu, mutta sanon kuitenkin.
Ulkopuolelta katsottuna tuntuu, että 28 on kiintynyt mökkimieheen enemmän kuin itselleen tunnustaa.
Tämä vaara piilee aina näissä suhteissa. Ensin aloitetaan ja sovitaan että ei ole eikä tule mitään vakavaa. Sitten kun suhde jatkuu niin riippuen tilanteesta toinen alkaa odottaa tai toivoa suhteelta enemmän.
Myös satunnainen yhdessäolo ei riitä tai toisen "itsenäinen" elämä alkaa vaivata.
Jne.
Sivustaseuraaja, kiitos kun avasit tilannetta. Valitettavasti kuulostaa siltä, että miehelläsi ei ole halua tai ehkä kykyäkään muuttua. Silloin sinulle jää pohdittavaksi kysymys, haluatko elää sellaisen miehen kanssa.
Jos jäät, sinullakin on mahdollisuus kasvattaa omaa tilaa ja elää enemmän itsenäistä elämää ja tehdä omia valintoja. Jos lähdet, saat kokonaan uuden elämän ja mahdollisesti miehen, jonka kanssa voit olla onnellinen.
Mieti rauhassa. Älä tee hätiköityä ratkaisua.
Pahalta kuulosti nuo muut naiset. Jatkuva uskottomuus on mielestäni tilanne, johon kenenkään ei pitäisi jäädä, sillä se rikkoo ihmisen ja parisuhteelta on tavallaan pudonnut pohja kokonaan pois.
Vierailija kirjoitti:
28, oletko mustasukkainen mökkimiehen ajankäytöstä tai ihmissuhteista töissä?
Tämähän on oikeasti ihan hyvä kysymys, jota ihan piti alkuhämmästyksen jälkeen miettiä. Aidosti voin vastata, että en ole, en ole edes osannut ajatella mustasukkaisuuden kannalta. Työhön liittyvä ajankäyttö oli minulla tiedossa alusta asti ja se oli vähän sellainen asia joka vaan piti hyväksyä, ei mökkimiehen käskystä, vaan tajusin että se asia on osa mökkimiestä. Olen myös huomannut, että kun mökkimies saa yhdenkin vapaapäivän järjestettyä niin 99% minä kuulun siihen päivään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28, oletko mustasukkainen mökkimiehen ajankäytöstä tai ihmissuhteista töissä?
Asia ei minulle kuulu, mutta sanon kuitenkin.
Ulkopuolelta katsottuna tuntuu, että 28 on kiintynyt mökkimieheen enemmän kuin itselleen tunnustaa.
Tämä vaara piilee aina näissä suhteissa. Ensin aloitetaan ja sovitaan että ei ole eikä tule mitään vakavaa. Sitten kun suhde jatkuu niin riippuen tilanteesta toinen alkaa odottaa tai toivoa suhteelta enemmän.
Myös satunnainen yhdessäolo ei riitä tai toisen "itsenäinen" elämä alkaa vaivata.
Jne.
Saa sanoa ja kommentoida.
Kaikissa ihmissuhteissa piilee vaara, tilanteet voivat muuttua mihin suuntaan tahansa, olet sitten tuntenut 4 kk tai 28 vuotta. Sen jos minkä olen oppinut on se, että toista ihmistä ei voi omistaa.
Olen kyllä kiintynyt mökkimieheen, pidän hänestä kovasti. Onhan tämä meidän tilanne alusta jo muuttunutkin, molempien osalta. Mökkimiehen puheet ja "käytös" on kovasti muuttuneet alkuajoilta, Hän on se joka puhuu pitkälle tulevaisuuteenkin liittyvistä yhteisistä asioista jne. Ei tässä " suhteessa" ole mikään muuttunut salaa tai toiselta piilossa, kaikesta kun pystytään puhumaan. Olen tässä se varovaisempi osapuoli ja se jonka mielestä "suhteen" kevyenä pitäminen ei ole huono juttu ja en tämän ikäisenä edes ymmärrä miksi suhde pitäisi niin tarkkaan nimetä. Sitä viihtyy toisen seurassa, haluaa toista (paljon), jutellaan, nauretaan, yhdessä on hyvä olla. Se riittää.
Vierailija kirjoitti:
Kuurankukka,
miten oikeaan osuitkaan, hyvin sanoitettu. Olen todellakin sanonut niin suoraan, että suorempaa ei enää voi. Olen itkenyt, parkunut, puhunut asillisesti, yrittänyt olla positiivinen, vaikka mitä. Toinen kyllä kuulee, muttei tajua - tai ei halua tajuta. Hän on itse pohtinut, ettei hän voi toiseksikaan muuttua.
Pariterapiaa olen pyytänyt, mies ei lähde. Pelkää, että hänestä tehdään kaikkeen syyllinen. Totta puhuen, vaikka ketään ei haluta syyttääkään, hänen käytöksellään on kyllä suuri vaikutus asioiden tilaan. Minä luulen, että hänellä ei vain ole halua alkaa tätä tunkiota kaivelemaan. Itselläkin on sellainen olo, että liikaa alkaa olla kuormaa meidän niskassa, ehkä on vain todettava, että olemme liian erilaisia ihmisiä. Lisäksi hänellä ei tunnu rehellisesti arvioiden olevan enää mielenkiintoa minua kohtaan, se lienee surullinen totuus. Viime vuosina olen nähnyt vain kasvavaa kiinnostusta itseään ja muita naisiakin kohtaan, mikä on todella nöyryyttävää vaimona katsella. Meillä on ollut myös tämä asetelma: kiltti, joustava nainen - narsistinen mies. Tosin, hänen kunniakseen on sanottava, ettei hän ole narsisteille tyypilliseen tapaan pahantahtoinen (ainakaan ollut) minua kohtaan.
Itsestänikin yksin asuminen on tuntunut todella vapauttavalta ja levolliselta. Ihanaa, kun kukaan ei komentele, kiukuttele, asettele aikatauluja. En edes tiedä mitä kaipaisin? Tottakai perheen hajoaminen ja läheisen menettäminen tuntuu pahalta. Aikuisten lasten lapsuuden koti voi mennä, meistä ei tulekaan mummoa ja pappaa, jotka yhdessä hoitavat lasten lapsia. Ei tule yhteisiä eläkesuunnitelmia.
Itsestäni siis tuntuu, että juna meni jo. Olen siitä tosi surullinen.
Sivustaseuraaja
Raatorehellisesti jatkaa: miehelläsi on jo toinen nainen. Ja vieläpä sellanen fakta, vaikka noi pettäjät eivät millään myönnä mitään, niin jossain kohtaa se totuus pulpahtaa vahingossa pintaan. Jossain muussa yhteydessä joskus, joskus jonkun toisen tahattomana lipsautuksena ym.
Miehesi käytös on pettäjän käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
No Sivustaseuraaja täällä hei! Kiitän ja kumarran kivoista kommenteista teitä vakkareita, ehkäpä minäkin uskallan vähän jotain tilanteestani avata.
Pitkä avioliitto, ollaan +50 ja lapset lentäneet pesästä. Mies ollut aina menevää sorttia, minä enemmän kotona viihtyvä, vaikka molemmilla kiireinen ja vaativa työ. Minulle on viime vuosina valjennut, etten koskaan tule saamaan tässä suhteessa sitä lämpöä, läheisyyttä ja sellaista huolenpitoa, mitä kaipaisin.
Mies menee aina poispäin minusta, eikä lainkaan viihdy lähelläni. "Avioillisia palveluksia" hän kyllä käy vaatimassa, mutta minua se ei kiinnosta tällä mallilla. Pitkään kuitenkin koitin pitää sitäkin puolta hengissä, mutta sitten totesin että ei vetele. Koen, että hän on hylännyt minut jo aikoja sitten, tärkeintä on vain oma napa, omat menot. Lisäksi ajaa itsensä ihan piippuun mahdottomilla aikatauluillaan ja sitten kiukuttelee ja räyhää kotona minulle. Tunnen kertakaikkiaan, ettei tämä suhde anna minulle mitään. Minulle on vain varattuna joku ihmeen hybridirooli, olen ikäänkuin äiti, palvelija, resurssi ja p*nopuu. Hyi miten kamalalta tämä näyttääkään kirjoitettuna.
Nyt varmaan ihmettelette mitä minä vielä teen tässä avioliitossa? Niin. Niinpä niin. Askel on nyt otettu, erilleen on muutettu (ei virallisesti, mutta saimme asian järjestymään light-versiona. Tai siis minä sen järjestin, toinen ei meinannut uskoa edes että olen tosissaan). Olen esittänyt miehelle toiveen tutkiskella mitä hän elämältään toivoo ja kertonut että tämä suhde ei tällaisenaan voi jatkua. Jää nähtäväksi, mitä tästä seuraa.
Onko teillä hyviä vinkkejä, näkökulmia, kommentteja?
Sivustaseuraaja
Kommentti: hänellä on toinen nainen.
28 v,
Sanoisin, että te olette aivan eri tilanteessa kuin minä ja ex, ihan jo iän puolesta. Lisäksi sinä olet tässä "tokalla" kierroksella, kun me oltiin "ekalla". Eli mielestäni odotukset sille, mitä on parisuhde ja etenkin mitä on oikea parisuhde, ovat aivan eri laidoilla, uskoisin.
En tarkoita, etteikö minulla olisi ollut omaakin elämää exän aikana, päinvastoin oikeastaan, kuten sanottua Kuurankukan kysellessä, minun ongelmani (yksi niistä) on aina ollut ehkä liiankin vahva itsenäisyys ja vapaudenkaipuu, tavallaan. Eli tosiaan varsinaisesti työn paljous ei ollut ongelma.
Sitten jos arvioida uskallan niin sanon, että oman/omien yrityksien pyöritys ja exän tilanne (isossa firmassa isossa asemassa) on aivan eri juttu. Omassa firmassa et kilpaile muiden kanssa, esimerkiksi. Tämä tuo jo kuule stanan paljon terveyttä tilanteeseen:-) Voin olla naiivi, kun ajattelen näin, mutta kyllä exässä sen materia/perinnepuolen lisäksi häiritsi myös kilpahenkisyys.
Tietysti yrittäjän on oltava tietyllä tavalla kilpahenkinen, onhan ne urakat saatava, mutta ehkä ymmärrät, mitä tarkoitan.
En siis lähtisi vetelemään yhtenäisyysviivoja tilanteisiimme aivan suorilta, vaikka kyllä muistan, että kerran sinua tästä varoittelin. Olen niiden sanojen takana siinä mielessä vielä kylläkin, että aikahan sen näyttää, mitä valintoja Mökkimies tekee, mutta tällä hetkellä näyttäisi kyllä siltä, että ei kannata asiasta missään tapauksessa ongelmaa tehdä, kun ei se sitä ainakaan vielä ole!
T: MaratonParkuja