Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12632)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on just kuten maratonparkuja sanoi, ei ne miehet meitä kiinnosta, vaan se oma kasvu! Ei se exien haukkuminen vie itseä eteenpäin. Kyllä vihaa on koettu, ja koetaan vieläkin vähillä. Kuten kaikkia muitakin tunteita.
Mutta ei tämä ketju ole vihaketju.Toivon edelleen että ketjun sisältö pysyy rakentavana. Suoraankin voi puhua monella tavalla. Asiat voi sanoa ystävällisesti mutta rehellisesti ja suoraan.
Kommenttien synnyttämät omat pohdinnat on olleet ketjun parasta antia. Ei se että toteaa että sun mies on mulkku unohda se! Auta oikeasti. Sen saa tottakai sanoa, minua ei ainakaan satuta yhtään mikään mitä eksästä sanotaan. Mutta semmoinen herättely miten asioissa voisi toimia, omien kokemusten kertominen jne. Niistä saa omaan kasvutarinaan oikeasti sisältöä.
Se, miten joku on tunnistanut exäni ihmistyypin ja kertonut miten ko.ihmistyyppi toimii, omia kokemuksia jne on auttanut minua ymmärtämään asioita paljon.
Ap
Ihan pikkuisen siitä, että tarkoitushan on selvittää myös sitä omaa osuutta siinä suhteessa.
”Helposti ajatellaan, että toinen käyttää valtaa ja on se paha ja toinen on se uhri, mutta molemmat parisuhteen osapuolet ovat yhdessä vastuussa suhteen dynamiikasta. Aina ei tosin ole helppo huomata, miten itse vaikuttaa suhteeseen ja kumppaniin”, Minna Jaakkola sanoo.
Hänen mukaansa parisuhteessa haetaan oma asema suhteessa kumppaniin. Molemmat käyttävät valtaa, niin naiset kuin miehetkin.
Vallankäyttö liittyy enemmän persoonallisuuteen ja parisuhteen dynamiikkaan kuin sukupuoleen tai sukupuolirooleihin. Eri ihmiset nostavat toisissaan esiin eri asioita ja erilaisia puolia.”
”Jokaisessa parisuhteessa on oma dynamiikkansa, sillä kumppanuksilla on omat persoonansa, toiveensa ja tarpeensa. Osapuolet eivät aina itsekään hahmota, mitä he tuottavat yhteiseen kuvioon ja mistä kaikesta se juontaa juurensa.”
Tämä on normaaleissa ihmissuhteissa täysin totta.
Narsistisia luonteenpiirteitä omaavan puolison kanssa elävälle neuvo on yhtä hyvä, kun sanoa auton alle jääneelle oravalle, että mietipä nyt sitä omaa osuuttasi tähän juttuun.
Erityisesti Ap on tässä ketjussa koko ajan miettinyt (liikaakin) omaa syyllistytään tilanteeseensa. Näin ollen hänelle osoitettuna yllä oleva viesti vaikutti yhtä osuvalta, kun mitä se olisi ollut sille syyllisyydentuntoiselle oravannahalle osoitettuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on just kuten maratonparkuja sanoi, ei ne miehet meitä kiinnosta, vaan se oma kasvu! Ei se exien haukkuminen vie itseä eteenpäin. Kyllä vihaa on koettu, ja koetaan vieläkin vähillä. Kuten kaikkia muitakin tunteita.
Mutta ei tämä ketju ole vihaketju.Toivon edelleen että ketjun sisältö pysyy rakentavana. Suoraankin voi puhua monella tavalla. Asiat voi sanoa ystävällisesti mutta rehellisesti ja suoraan.
Kommenttien synnyttämät omat pohdinnat on olleet ketjun parasta antia. Ei se että toteaa että sun mies on mulkku unohda se! Auta oikeasti. Sen saa tottakai sanoa, minua ei ainakaan satuta yhtään mikään mitä eksästä sanotaan. Mutta semmoinen herättely miten asioissa voisi toimia, omien kokemusten kertominen jne. Niistä saa omaan kasvutarinaan oikeasti sisältöä.
Se, miten joku on tunnistanut exäni ihmistyypin ja kertonut miten ko.ihmistyyppi toimii, omia kokemuksia jne on auttanut minua ymmärtämään asioita paljon.
Ap
Ihan pikkuisen siitä, että tarkoitushan on selvittää myös sitä omaa osuutta siinä suhteessa.
”Helposti ajatellaan, että toinen käyttää valtaa ja on se paha ja toinen on se uhri, mutta molemmat parisuhteen osapuolet ovat yhdessä vastuussa suhteen dynamiikasta. Aina ei tosin ole helppo huomata, miten itse vaikuttaa suhteeseen ja kumppaniin”, Minna Jaakkola sanoo.
Hänen mukaansa parisuhteessa haetaan oma asema suhteessa kumppaniin. Molemmat käyttävät valtaa, niin naiset kuin miehetkin.
Vallankäyttö liittyy enemmän persoonallisuuteen ja parisuhteen dynamiikkaan kuin sukupuoleen tai sukupuolirooleihin. Eri ihmiset nostavat toisissaan esiin eri asioita ja erilaisia puolia.”
”Jokaisessa parisuhteessa on oma dynamiikkansa, sillä kumppanuksilla on omat persoonansa, toiveensa ja tarpeensa. Osapuolet eivät aina itsekään hahmota, mitä he tuottavat yhteiseen kuvioon ja mistä kaikesta se juontaa juurensa.”
Tämä on normaaleissa ihmissuhteissa täysin totta.
Narsistisia luonteenpiirteitä omaavan puolison kanssa elävälle neuvo on yhtä hyvä, kun sanoa auton alle jääneelle oravalle, että mietipä nyt sitä omaa osuuttasi tähän juttuun.
Erityisesti Ap on tässä ketjussa koko ajan miettinyt (liikaakin) omaa syyllistytään tilanteeseensa. Näin ollen hänelle osoitettuna yllä oleva viesti vaikutti yhtä osuvalta, kun mitä se olisi ollut sille syyllisyydentuntoiselle oravannahalle osoitettuna.
No jo sen syyllisyydentuntoisuuden takia olisi hyvä hakeutua ammattilaisen luokse. Väärä syyllisyydentunto estää kasvua ja myös vastuunottoa. On hyvä käydä terapiassa varsinkin, jos pitkään ollut epäterveessä suhteessa. Edistyminen on tervehdyttävää ja tulevaisuutta ajatellen hyvä tsekata myös se oma osuus.
Mutta, ap kuitenkin menee itseensä siinä, mikä minut ylipäätään sai ajautumaan semmoisen ihmisen kanssa suhteeseen ja varsinkin pysymään siinä suhteessa niin kauan.
Sitä pohdintaa käyn nykyään. Se alun kaikesta itsensä syyttely, mikä juontui siitä, että olin sitä syyttelyä kuunnellut vuosia ja lopulta uskoin siihen itsekkin, on onneksi pois.
Mutta, en se syytön ole minäkään ja minulla on monta kasvunpaikkaa missä toimia parisuhteessa toisin ja ylipäätään monta kasvunpaikkaa ihmisenä. Monta haavaa ommeltavana umpeen.
Todella, mietin myös omaa osuuttani asioihin, onneksi nykyisin kuitenkin ns.terveemmältä pohjalta kun aluksi. Paljon käyn myös pohdintaa omista narsistisista piirteistäni.
Mietin myös itseäni äitinä, kasvattajana. Kun nykyään voin olla semmoinen äiti kun haluan, ilman, että toinen määrittelee miten pitäisi toimia. Tai no, kyllähän se toinen edelleen jatkuvasti antaa sitä negatiivista palautetta äitiydestäni, enää sillä ei vaan ole minulle väliä. Enää ei tarvitse yrittää pitää perhettä kasassa, eikä yrittää tehdä miehen mieliksi vastoin omaa parempaa tietoa ja järkeä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mutta, ap kuitenkin menee itseensä siinä, mikä minut ylipäätään sai ajautumaan semmoisen ihmisen kanssa suhteeseen ja varsinkin pysymään siinä suhteessa niin kauan.
Sitä pohdintaa käyn nykyään. Se alun kaikesta itsensä syyttely, mikä juontui siitä, että olin sitä syyttelyä kuunnellut vuosia ja lopulta uskoin siihen itsekkin, on onneksi pois.
Mutta, en se syytön ole minäkään ja minulla on monta kasvunpaikkaa missä toimia parisuhteessa toisin ja ylipäätään monta kasvunpaikkaa ihmisenä. Monta haavaa ommeltavana umpeen.
Todella, mietin myös omaa osuuttani asioihin, onneksi nykyisin kuitenkin ns.terveemmältä pohjalta kun aluksi. Paljon käyn myös pohdintaa omista narsistisista piirteistäni.
Mietin myös itseäni äitinä, kasvattajana. Kun nykyään voin olla semmoinen äiti kun haluan, ilman, että toinen määrittelee miten pitäisi toimia. Tai no, kyllähän se toinen edelleen jatkuvasti antaa sitä negatiivista palautetta äitiydestäni, enää sillä ei vaan ole minulle väliä. Enää ei tarvitse yrittää pitää perhettä kasassa, eikä yrittää tehdä miehen mieliksi vastoin omaa parempaa tietoa ja järkeä.Ap
Olet narsistin uhri ja terapia ei olisi pahitteeksi. Älä etsi vikaa itsestäsi.
Tiedän, nykyisin, olevani narsistin uhri. Edelleen muuten tämän sanominen/kirjoittaminen on vaikeaa. Ajattelen että minut vaan leimataan katkeraksi exäksi jos sanon asian ääneen.
Tiedän myös, että terapiasta voisi olla apua. Näin sanoi myös psykologi, kunhan asiasta on saanut vähän etäisyyttä.
Mutta, sitä syytä haen itsestäni, miksi minusta tuli narsistin uhri. Mikä minussa salli sen? Jne. Miten estän sen, ettei niin enää koskaan käy?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, nykyisin, olevani narsistin uhri. Edelleen muuten tämän sanominen/kirjoittaminen on vaikeaa. Ajattelen että minut vaan leimataan katkeraksi exäksi jos sanon asian ääneen.
Tiedän myös, että terapiasta voisi olla apua. Näin sanoi myös psykologi, kunhan asiasta on saanut vähän etäisyyttä.
Mutta, sitä syytä haen itsestäni, miksi minusta tuli narsistin uhri. Mikä minussa salli sen? Jne. Miten estän sen, ettei niin enää koskaan käy?
Ap
Narsistin uhriksi on todella helppo joutua.
YouTube on täynnä näitä videoita englanniksi. Mielettömän hyvää infoa ja tietoa, miten esimerkiksi pääsee toipumisen alkuun. Siellä käydään kaikki läpi, juuri noita kysymyksiä, mitä esitit. Siellä on siis tuhansia eri psykologeja ja asiantuntijoita. Sinuna aloittaisin siis YouTube videoiden katselun aiheesta.
Ap on luonnostaan analyyttinen ihminen, kuten on myös muut tähän ketjuun kirjoittaneet. Terapiasta on toki monille hyötyä, mutta ei se mikään pakko ole. Jokaisella on oma tapansa käsitellä asiansa ja on lupa olla myös käsittelemättä. Vertaistuki on myös oivallinen keino käsitellä asioita, joskus jopa toimivin. Narsistisessa suhteessa olleelle on olennaista pohtia myös omaa roolia, jotta ei anna ikinä enää mahdollisuutta vastaavan toistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, nykyisin, olevani narsistin uhri. Edelleen muuten tämän sanominen/kirjoittaminen on vaikeaa. Ajattelen että minut vaan leimataan katkeraksi exäksi jos sanon asian ääneen.
Tiedän myös, että terapiasta voisi olla apua. Näin sanoi myös psykologi, kunhan asiasta on saanut vähän etäisyyttä.
Mutta, sitä syytä haen itsestäni, miksi minusta tuli narsistin uhri. Mikä minussa salli sen? Jne. Miten estän sen, ettei niin enää koskaan käy?
Ap
Narsistin uhriksi on todella helppo joutua.
YouTube on täynnä näitä videoita englanniksi. Mielettömän hyvää infoa ja tietoa, miten esimerkiksi pääsee toipumisen alkuun. Siellä käydään kaikki läpi, juuri noita kysymyksiä, mitä esitit. Siellä on siis tuhansia eri psykologeja ja asiantuntijoita. Sinuna aloittaisin siis YouTube videoiden katselun aiheesta.
Oikea terapiasuhde on parempi kuin videoiden katsominen, sillä terapeutin kanssa on vuorovaikutussuhde, jossa samalla oppii uusia vuorovaikutustaitojakin. Ja terapeutti. siis oikea psykoterapeutti, on juuri asiakasta varten. Voi esittää kysymyksiä, tuntemuksia, ajatuksia ym. ja saa vasteen sille. Asiantuntijuutta. Empatiaa. Oppimista. Aikaa just sulle, joka olet haavoitettu.
Luin ketjun muutamassa päivässä, olin tähän ihan koukussa. Kuin olisin hyvää kirjaa lukenut. Monta kertaa on tehnyt mieli kommentoida kesken "kirjan", mutta maltoin lukea loppuun ennen kommentointia.
Olen niin hämmästynyt tästä kaikesta kasvusta, mitä varsinkin Ap ja 28 on tehnyt, ihania kannustavia ja empaattisia kommentteja Tuumikselta ja mahtavaa pohdintaa ja oivalluksia Kuurankukalta ja Maratonitkijältä (muistinko nimimerkin oikein?).
Yleisö kaipaa miesten haukkumista, miksi ihmeessä? Kertoo Ap:sta ja 28:sta paljon, miten ei ole ollut tarvetta haukkumiselle vaan nimenomaan oman kasvuprosessin läpikäymiselle. Se, mihin keskittää voimansa ja huomionsa, se kasvaa. Haukkuminen kasvattaisi katkeruutta exiä kohtaan, mutta omien kipupisteiden kohtaaminen kasvattaa omaa itseä, ja näin tämän ketjun päähenkilöt ovat tehneet. Olen siitä todella vaikuttunut. Vihan tunteet on toki tarpeellisia ja niitä pitääkin olla näissä tilanteissa, mutta silti se ei ole mennyt päähenkilöiden toimesta haukkumiseksi vaan ennemmin avannut silmiä tilanteelle ja lisännyt omien rajojen vetämistä.
Itselläni ei ole kokemusta kuin nuoruuden poikaystävästä erosta, olimme yhdessä muutaman vuoden. Ero tuli itselleni puskista poikaystävän aloitteesta, päätimme tässä kohtaa pitää kuitenkin taukoa. Tauon aikana huomasin somesta, että exälläni oli jotain säätöä toisen naisen kanssa ja se musersi lopulta. Totesin, etten voi siinä tilanteessa enää jatkaa edes taukoa vaan halusin eron. Muistan miten itkin ja tärisin kotonani surusta ja ahdistuksesta, mutta lopulta kun eropäätös tehtiin, aloin saada suhteeseen etäisyyttä. Aloin huomata, miksi suhde ei ollut ollutkaan itselleni hyväksi ja miten emme oikeastaan olleet toisillemme edes sopivat. Aloin saada omaa persoonaani takaisin, ja lopulta erosta selviydyin suhteellisen nopeasti.
Tauko/epäselvä tilanne pitkitti omalla kohdallani toipumista, mutta uskon se olleen myös tarpeellinen, ehkä jopa pehmentävä lasku lopulliseen eroon. Toipuminen alkoi kuitenkin vasta kun taukoon tuli selvä loppuratkaisu. Tauon pitkittäminen olisi ollut itselleni kidutusta.
Nykyisen mieheni tapasin tauosta laskettuna 4kk kuluttua, eli oikeastaan hyvin pian. Pieni tauko meillekin tuli yhdessä kohtaa (mieheni ei ollut käsitellyt omaa eroaan kunnolla ja tauko johtui hyvin pitkälti siitä), mutta loppu hyvin kaikki hyvin, olemme olleet nyt 15 vuotta yhdessä.
En usko minäkään, että on olemassa mitään oppikirja-aikaa, kun on valmis uuteen suhteeseen, ihmiset ja tilanteet on niin yksilöllisiä. Tärkeintä on olla itselleen raatorehellinen omista fiiliksistään ja käsitellä ne. Tauon ja eron yhteydessä itselleni teki hyvää velloa jokainen vihan ja surun tunne läpi, usein lisäsin niihin pontta vielä sopivan musiikin siivittämänä. Hakkasin tyynyjä ja paruin ääneen. Lopulta pääsin kaikista tunteista exää kohtaan eroon.
Mutta ihana ketju, jään vielä seuraamaan. Toivon kuulevani vielä tarinoille jatkoa, ja toivon että ketju edelleen pysyy sellaisena, että tänne on turvallista päivittää kuumisia, varsinkin Ap ja 28. Toivon teille sydämeni pohjasta kaikkea hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, nykyisin, olevani narsistin uhri. Edelleen muuten tämän sanominen/kirjoittaminen on vaikeaa. Ajattelen että minut vaan leimataan katkeraksi exäksi jos sanon asian ääneen.
Tiedän myös, että terapiasta voisi olla apua. Näin sanoi myös psykologi, kunhan asiasta on saanut vähän etäisyyttä.
Mutta, sitä syytä haen itsestäni, miksi minusta tuli narsistin uhri. Mikä minussa salli sen? Jne. Miten estän sen, ettei niin enää koskaan käy?
Ap
Miksi pitäisi sanoa ja määritellä että narsistin uhri. Onko hänet diagnosoitu ihan psykiatrin toimesta? Voi puhua epäterveestä suhteesta ja avata miten se on ollut epätervettä.
En minäkään julista olevani perhesurmayrittäjän ex, mutta olen kertonut, että hän uhkaili ja sanoi ajavansa betonisen tunnelin seinään, kun aikoinaan kolme alle koulukäistä lasta takapenkillä ja minä edessä.
No voi hyvänen aika. Jopas on tullut riitaisaa kirjoittelua.
Ap + 28, minäkin poistun taka vasemmalle. En halua enää tälläistä ketjua ylläpitää ja mieltäni pahoittaa. Oikein mukavaa jatkoa teille, käyn joskus lukemassa. Mutta, mutta... tälläisessä keskustelussa en halua olla osallisena.
Tuhannet terveiset teille🤔🥂
Tuumis🌻
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi nyt vaan M36, mutta ette ole koskaan eronneetkaan. Seksi, yhteiset lomat, molemmat pyörii mökillä ja talossa kuin kotonaan. Nyt sulla on siinä haastava tilanne kun on vauva tulossa ja tyttiskin vielä. Pystytkö nyt viemään eron päätökseen vai olisko vaan aika palata eksän kanssa rehellisesti yhteen. Ole rehellinen itsellesi ja muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, nykyisin, olevani narsistin uhri. Edelleen muuten tämän sanominen/kirjoittaminen on vaikeaa. Ajattelen että minut vaan leimataan katkeraksi exäksi jos sanon asian ääneen.
Tiedän myös, että terapiasta voisi olla apua. Näin sanoi myös psykologi, kunhan asiasta on saanut vähän etäisyyttä.
Mutta, sitä syytä haen itsestäni, miksi minusta tuli narsistin uhri. Mikä minussa salli sen? Jne. Miten estän sen, ettei niin enää koskaan käy?
Ap
Miksi pitäisi sanoa ja määritellä että narsistin uhri. Onko hänet diagnosoitu ihan psykiatrin toimesta? Voi puhua epäterveestä suhteesta ja avata miten se on ollut epätervettä.
En minäkään julista olevani perhesurmayrittäjän ex, mutta olen kertonut, että hän uhkaili ja sanoi ajavansa betonisen tunnelin seinään, kun aikoinaan kolme alle koulukäistä lasta takapenkillä ja minä edessä.
Mistä alapeukut? Siitäkö, että tarjoaa helpotusta vaikeaksi kokemaansa positioon? Vai siitä, ettei empatia kerta kaikkiaan yllä noin rankkaan kokemukseen, mistä kommentissa kerrotaan.
Ei sentään kampaajaa ehdoteta. Syököön leivoksia, kuten kuten nälkää kärsiville kerrotaan Marie Antoinetten neuvoneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on todella sääli, jos hyvä keskustelu katkeaa siihen, että on tullut joitakin negatiivisia kommentteja. Ehkä osin syystäkin?
Tärkeää on jatkaa keskustelua, josta on ollut niin monelle kuitenkin selvästi apua. Minullekin.
Muutenhan antaisimme pahalle ololle kaiken vallan ja sitä kai emme halua?
Mitä niin kovin negatiivista nyt on tullut?
Eikö hieman erilaisetkin mielipiteet ole ihan tervetulleita pitkien hymistelykommenttien lisäksi.
Jos nämä muutamat samat keskenään jaksattekin niitä lukea niin on myös muiden kommentit asioihin erilaista näkökulmaa antavia.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan M36, mutta ette ole koskaan eronneetkaan. Seksi, yhteiset lomat, molemmat pyörii mökillä ja talossa kuin kotonaan. Nyt sulla on siinä haastava tilanne kun on vauva tulossa ja tyttiskin vielä. Pystytkö nyt viemään eron päätökseen vai olisko vaan aika palata eksän kanssa rehellisesti yhteen. Ole rehellinen itsellesi ja muille.
Jos M36 olisi oikeasti eronnut niin ex-rouva ei olisi nyt raskaana.
Yleensä eronneet eivät saa keskenään lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, nykyisin, olevani narsistin uhri. Edelleen muuten tämän sanominen/kirjoittaminen on vaikeaa. Ajattelen että minut vaan leimataan katkeraksi exäksi jos sanon asian ääneen.
Tiedän myös, että terapiasta voisi olla apua. Näin sanoi myös psykologi, kunhan asiasta on saanut vähän etäisyyttä.
Mutta, sitä syytä haen itsestäni, miksi minusta tuli narsistin uhri. Mikä minussa salli sen? Jne. Miten estän sen, ettei niin enää koskaan käy?
Ap
Älä mieti miksi olet narsistin uhri, miten estät uuden tapauksen , mieti miten pääset eroon miehestä. Vain se on tärkeää. Sinusta saa kuvan että olet läheisriippuvainen ja mies käyttää tilannetta hyväksi.
Toivottavasti keskustelu ei katkea.
Uusia kirjoittajia on tullut ja varmasti lukijoitakin. Kaikenlaiset mielipiteet ja kommentit tänne mahtuu, mutta kyllä muutamia turhan hyökkääviäkin on ollut, mutta ei niitä kannata liian vakavasti ottaa.
Omia vanhoja asioita tuli täällä pari päivää aika tiiviisti vatvottua, eli sinällänsä ei mitään uutta kerrottavaa.
Mökkimies ja poikani ovat töiden parissa tälläkin hetkellä. Poikani on kuulemma todella reipas ja ahkera, että olen/olemme kuulemma kasvattaneet todella hyvän pojan. Ja pojan mielestä mökkimies on todella hauska äijä. Ensiviikonloppuna on sitten äidin vuoro viettää aikaa / koko viikonloppu mökkimiehen kanssa.
Eilisen illan vietin ystävällä, jota en ole nähnyt eromme jälkeen. Eli ko. ystävä on se, jota jäin kaipaamaan exän puolelta tulleista ystävistä. Onneksi nähtiin ja todellakin sovimme että olemme jatkossakin yhdessä. Ilta oli tosi kiva, outoa oli tietysti kuinka paljon exästä puhuttiin. Ystäväni oli edelleen hyvin hämmästynyt erosta ja exäni ei ikinä ole avautunut edes parhaalle ystävälleen (joka siis ystäväni mies). Siellä ollaan kovasti sitä mieltä, että palaamme vielä yhteen, mutta ilmasin kyllä "että se juna meni jo".
Kaikki täällä hyvin ja olo hieman väsynyt (viinistä + valvomisesta), mutta mieli hyvä.
Olen lukenut ketjua hiljaa, samalla kun itse olen käynyt suruprosessia pitkästä suhteesta petetyksi ja jätetyksi tulleena.
28v on vedonnut minuun tavaltaan ilmaista itseään tänne paljon, kaikista olen saanut hirmuisesti ajateltavaa ja kiitollinen siitä. Mutta sinä 28v olet jotain sellaista joka tuntuu kuin oltaisiin sielunsisaria, vaikka ei tunneta.
Ymmärrän että toisilla voi kalskahtaa 28v eteneminen ja mutkattomuus. Muistakaa silti että me ihmiset ollaan erilaisia!
Itse olen avioeron jälkeen ollut koko ajan mieheni kans hyvissä väleissä, VAIKKA hän petti ja jätti yhtäaikaisesti. Vuoden jälkeen erosta olemme ystäviä ja se ystävyys on vahvistunut kun romanttisista tunteista alkaa olla koko ajan pidempi aika. En ikinä vaihtaisi tätä kulkua mihinkään muuhun, vaikka siinä on alussa myös liikuttu harmaalla alueella minun osalta, kun olin se joka ei halunnut erota ja tuli jätetyksi. Tunnistin myös alussa että moni positiivinen käytös minulle ex-mieheltä, oli hänen oman syyllisyytensä hoivaamista. Hyväksyin sen osaksi prosessia, eihän se minulta ole pois jos hän saa hoivata syyllisyyttään itse päättämällään tavalla. Niin tai näin, alkaa vaikuttaa että tämä syyllisyyden hoivaaminen on alkanut kadota, ja olemme tässä kohtaa tasavertaiset ystävät. Eikä se ystävyys ole ollenkaan samalaista kuin moneen aina pelkkänä ystävänä olleeseen, ei me pietetä yhteyttä ja kerrota kaikkea. Se on jotain sanatonta ja vapaata, on myös pidempiä keskusteluja missä on avattu ajatuksia eron ajalta jne. Mutta pääsääntöisesti se on sanatonta luottamusta, joka on millaista on eikä mitään velvollisuuksia ole, vain kunnioitus sitä meidän yhteistä matkaa kohtaan ja ystävyydeksi muuntautunut rakkaus meidän välillä. Tästä olen äärimmäisen kiitollinen, vaikka paljon ihmiset matkan aikana on kyseenalaistanut miksi toimin näin.
Kuten 28v mies, niin ei omanikaan osaa tai halua ilmaissa itseään juurikaan. Ei kukaan sitä tahallaan tee, eikä varmana näistä miehistä kumpikaan halua pahaa sille puolisolle eli nykyiselle exälleen. Eikä heitä tarvi kouluttaa siinä, olkoot missä on omissa kyvvyissään, ja jos se yhteys tuntuu kaiken lopussa hyvältä, ei ole mitään sääntökirjaa taivaisiin kirjotettu, etteikö voisi olla ystävä katkeamatta siitä kun tulee päätös erosta. Siirtymävaiheessa tietenkin menee joku aika että romanttiset tunteet muuntuu ystävyydeksi, ja sinä aikana voi joskus olla tarpeen määritellä yhteydenpitoa harvemmaksi, jos siltä tuntuu.
28v mökkimies on minusta kaunis osoitus mitä elämä tuo eteen kun kohtaa omat mörkönsä. Ei ole edelleenkään mitään sääntökirjaa ettei saisi ottaa elämän tarjoamia mahdollisuuksia vastaan, kun on vielä epätäydellinen ihminen. Jos täällä elää odottaen sitä valmiiksi tulemista, menee ne elämän tuomat mahdollisuudet ohi ja voi jäädä homehtumaan paikoilleen. 28v työsti itseään ja kohtasi sitä traumaa mitä edellisen suhteen loppuminen toi pintaan, ja kun se eteni pisteeseen jossa hän oli valmis itsenäistymään, elämä toikin uusia jännittäviä tuulia.
Me ollaan kaikki ikuisesti keskeneräisiä, ja jokaisella on ainutlaatuinen polku kuljettavana. Jokainen on eri kohdassa valmis eri asioihin, koska jokaisen näkökulma ja historia elämään on erilainen. Eikä meidän tarvi kouluttaa toisiamme miettimällä toisen puolesta millaista käytöstä meidän tulisi heille tarjota, että he kohtaisivat jonku oppiläskynsä.
28v, vaikkemme ikinä luultavasti nähdä, niin tiedä että olen saanut paljon voimaa ja tukea sinun tekstistä. Ihailen sitä miten näät asiat ja prosessoit, olen usein miettinyt että miehesi päästi sinusta irti koska alitajuisesti tiesi että sinä et pääse hänen kanssa täyteen loistoosi, sinun potentiaali on niin valtava, ja päästi sinut jatkamaan matkaa. Kiitos <3
Alue: Aihe vapaa
Ihan pikkuisen siitä, että tarkoitushan on selvittää myös sitä omaa osuutta siinä suhteessa.
”Helposti ajatellaan, että toinen käyttää valtaa ja on se paha ja toinen on se uhri, mutta molemmat parisuhteen osapuolet ovat yhdessä vastuussa suhteen dynamiikasta. Aina ei tosin ole helppo huomata, miten itse vaikuttaa suhteeseen ja kumppaniin”, Minna Jaakkola sanoo.
Hänen mukaansa parisuhteessa haetaan oma asema suhteessa kumppaniin. Molemmat käyttävät valtaa, niin naiset kuin miehetkin.
Vallankäyttö liittyy enemmän persoonallisuuteen ja parisuhteen dynamiikkaan kuin sukupuoleen tai sukupuolirooleihin. Eri ihmiset nostavat toisissaan esiin eri asioita ja erilaisia puolia.”
”Jokaisessa parisuhteessa on oma dynamiikkansa, sillä kumppanuksilla on omat persoonansa, toiveensa ja tarpeensa. Osapuolet eivät aina itsekään hahmota, mitä he tuottavat yhteiseen kuvioon ja mistä kaikesta se juontaa juurensa.”