Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Itse olen yrittänyt olla ystävä ex-miehen kanssa. Myös hän on ystävä, mutta luulen tunteita hänelläkin olevan. Olosuhteet ja mennet tapahtumat ovat kuitenkin sellaisia ettemme voi yhdessäkään olla.

Mutta kun taustalla on kuitenkin myös tunteita se on vaikeaa.

Olen ajatellut kuinka monta muuta ihmistä toimii näin kuin minäkin (ja mies) ilmeisesti.

Ollaan "ystäviä"kun sekin on parempi kuin ei pysty riuhtaisemaan kokonaan irti.

En oikein usko muuten eron jälkeiseen puhtaaseen ystävyyteen paitsi jos voimakkaita tunteita ei ole kovin paljon koko aikana ollut.

Jos on ollut suurta intohimoa ja rakkautta niin ystävyyteen on miltei mahdoton sopeutua. Kyllä ne tunteet ja koetut hetket aika ajoin muistuvat mieleen ja nostavat päätään.

Mutta ne vain sitten työnnetään syrjään.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yrittänyt olla ystävä ex-miehen kanssa. Myös hän on ystävä, mutta luulen tunteita hänelläkin olevan. Olosuhteet ja mennet tapahtumat ovat kuitenkin sellaisia ettemme voi yhdessäkään olla.

Mutta kun taustalla on kuitenkin myös tunteita se on vaikeaa.

Olen ajatellut kuinka monta muuta ihmistä toimii näin kuin minäkin (ja mies) ilmeisesti.

Ollaan "ystäviä"kun sekin on parempi kuin ei pysty riuhtaisemaan kokonaan irti.

En oikein usko muuten eron jälkeiseen puhtaaseen ystävyyteen paitsi jos voimakkaita tunteita ei ole kovin paljon koko aikana ollut.

Jos on ollut suurta intohimoa ja rakkautta niin ystävyyteen on miltei mahdoton sopeutua. Kyllä ne tunteet ja koetut hetket aika ajoin muistuvat mieleen ja nostavat päätään.

Mutta ne vain sitten työnnetään syrjään.

Usein kuulen ihmisiltä tämän ajatuksen, että jos intohimoa ja rakkautta suhteessa ollut, ei se voi muuntua sovussa ystävyydeksi. Meidän tarinassa oli nimenomaan että seksi ja intohimo oli se liima ja syy olla yhdessä. Lopulta ulkopuoliset asiat tuli meidän väliin ja toinen alkoi etääntyä ja torjua. Sitten erosta kun ensi sokki tasottui, alkoi ystävyydeksi muuntuminen täysin sovussa. Jätetty osapuoli kyllä itki ja parkuin ja raastoi kaikki vaikeat tunteet esille, jättäjällä varmana oli vaikeaa kohdata tuo suru, olihan hän jo tehnyt sen vaiheen, yksin salaa etääntyessään ennen jättämistä.

Ei kannata olettaa oman kokemuspohjan perusteella elämän olevan vain sitä mitä itse ja tuntemansa ihmiset on kokenut. Aluksi minua loukkasi että meidän suhdetta määriteltiin tuon uskomuksen perusteella, nykyään tajuan ettei sillä ole mitään väliä minulle, mitä ihmiset kuvittelee.

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut ketjua hiljaa, samalla kun itse olen käynyt suruprosessia pitkästä suhteesta petetyksi ja jätetyksi tulleena.

28v on vedonnut minuun tavaltaan ilmaista itseään tänne paljon, kaikista olen saanut hirmuisesti ajateltavaa ja kiitollinen siitä. Mutta sinä 28v olet jotain sellaista joka tuntuu kuin oltaisiin sielunsisaria, vaikka ei tunneta.

Ymmärrän että toisilla voi kalskahtaa 28v eteneminen ja mutkattomuus. Muistakaa silti että me ihmiset ollaan erilaisia!

Itse olen avioeron jälkeen ollut koko ajan mieheni kans hyvissä väleissä, VAIKKA hän petti ja jätti yhtäaikaisesti. Vuoden jälkeen erosta olemme ystäviä ja se ystävyys on vahvistunut kun romanttisista tunteista alkaa olla koko ajan pidempi aika. En ikinä vaihtaisi tätä kulkua mihinkään muuhun, vaikka siinä on alussa myös liikuttu harmaalla alueella minun osalta, kun olin se joka ei halunnut erota ja tuli jätetyksi. Tunnistin myös alussa että moni positiivinen käytös minulle ex-mieheltä, oli hänen oman syyllisyytensä hoivaamista. Hyväksyin sen osaksi prosessia, eihän se minulta ole pois jos hän saa hoivata syyllisyyttään itse päättämällään tavalla. Niin tai näin, alkaa vaikuttaa että tämä syyllisyyden hoivaaminen on alkanut kadota, ja olemme tässä kohtaa tasavertaiset ystävät. Eikä se ystävyys ole ollenkaan samalaista kuin moneen aina pelkkänä ystävänä olleeseen, ei me pietetä yhteyttä ja kerrota kaikkea. Se on jotain sanatonta ja vapaata, on myös pidempiä keskusteluja missä on avattu ajatuksia eron ajalta jne. Mutta pääsääntöisesti se on sanatonta luottamusta, joka on millaista on eikä mitään velvollisuuksia ole, vain kunnioitus sitä meidän yhteistä matkaa kohtaan ja ystävyydeksi muuntautunut rakkaus meidän välillä. Tästä olen äärimmäisen kiitollinen, vaikka paljon ihmiset matkan aikana on kyseenalaistanut miksi toimin näin.

Kuten 28v mies, niin ei omanikaan osaa tai halua ilmaissa itseään juurikaan. Ei kukaan sitä tahallaan tee, eikä varmana näistä miehistä kumpikaan halua pahaa sille puolisolle eli nykyiselle exälleen. Eikä heitä tarvi kouluttaa siinä, olkoot missä on omissa kyvvyissään, ja jos se yhteys tuntuu kaiken lopussa hyvältä, ei ole mitään sääntökirjaa taivaisiin kirjotettu, etteikö voisi olla ystävä katkeamatta siitä kun tulee päätös erosta. Siirtymävaiheessa tietenkin menee joku aika että romanttiset tunteet muuntuu ystävyydeksi, ja sinä aikana voi joskus olla tarpeen määritellä yhteydenpitoa harvemmaksi, jos siltä tuntuu.

28v mökkimies on minusta kaunis osoitus mitä elämä tuo eteen kun kohtaa omat mörkönsä. Ei ole edelleenkään mitään sääntökirjaa ettei saisi ottaa elämän tarjoamia mahdollisuuksia vastaan, kun on vielä epätäydellinen ihminen. Jos täällä elää odottaen sitä valmiiksi tulemista, menee ne elämän tuomat mahdollisuudet ohi ja voi jäädä homehtumaan paikoilleen. 28v työsti itseään ja kohtasi sitä traumaa mitä edellisen suhteen loppuminen toi pintaan, ja kun se eteni pisteeseen jossa hän oli valmis itsenäistymään, elämä toikin uusia jännittäviä tuulia.

Me ollaan kaikki ikuisesti keskeneräisiä, ja jokaisella on ainutlaatuinen polku kuljettavana. Jokainen on eri kohdassa valmis eri asioihin, koska jokaisen näkökulma ja historia elämään on erilainen. Eikä meidän tarvi kouluttaa toisiamme miettimällä toisen puolesta millaista käytöstä meidän tulisi heille tarjota, että he kohtaisivat jonku oppiläskynsä.

28v, vaikkemme ikinä luultavasti nähdä, niin tiedä että olen saanut paljon voimaa ja tukea sinun tekstistä. Ihailen sitä miten näät asiat ja prosessoit, olen usein miettinyt että miehesi päästi sinusta irti koska alitajuisesti tiesi että sinä et pääse hänen kanssa täyteen loistoosi, sinun potentiaali on niin valtava, ja päästi sinut jatkamaan matkaa. Kiitos <3

Harvoin minut saa hiljaiseksi, mutta kirjoituksesi sen teki. Suuret kiitokset, että kirjoitit. Luin sen heti kahteen kertaan ja luen varmasti vielä uudestaakin. Merkitsee minulle todella paljon jos rehellisistä kirjoituksistani on ollut voimaa / apua. Itselleni tämä ketju on ollut todella tärkeä ja monesta kanssakulkijasta tullut "ystäviä".

Olen tänne kirjoittanut kyllä kipeimmätkin asiat ja sellainen minä olen ja siksi olen niin onnellinen siitä, että en katkeroitunut ja kovettanut sydäntäni kokonaan. Ehkä olen turhankin pehmeä, rehellinen ja hieman lapsellinenkin viisikymppiseksi naiseksi, mutta se olen minä. Sinisilmäinen en kuitenkaan ole.

Juuri instagram muistutti minua vuoden takaisesta julkaisustani, jossa olin monen päivän pahanolon jälkeen saanut itseni iltakävelylle, mutta tuskailin siinä sitä yksinäisyyttäni. Kovasti on asiat muuttuneet sen jälkeen. Sydänystäväni on ollut rinnalla koko ajan ja juuri tällä viikolla hän kysyi minulta, että huomaanko kuinka hyvin minulla on asiat nykyään ja kuinka paljon aidosti minusta välittäviä ihmisiä. Ja se on totta, enhän minä ole yksinäinen enää ja olen kiitollinen jokaisesta ihmisestä lähelläni.

Kaikki kirjoittamasi sai kyllä minut miettimään, myös Teidän tarina ystävyydeksi muuttuneesta parisuhteesta. Kaikki me ollaan erilaisia, tarinat on erilaisia ja kuka ulkopuolinen voi sanoa mikä on oikein/väärin.

Tänään on exä ja mökkimies molemmat viestitelleet minulle lapseeni liittyvistä asioista. Tavallaan todella outoa ja kyllä minulle nyt tuli hieman outo fiilis exään nähden ja vaikka itse pääsin siihen "voidaan olla ystäviä vaiheeseen" niin tajusin, että exän ajatukset ei ehkä ole ihan pelkästään se. Kyllä minun pitää exä pitää kauempana, sillä haluan katsoa mökkimiehen kanssa onko tarinallamme jatkoa.

Kaikkea Hyvää Sinulle ja kiitos vielä kerran, että kirjoitit.

28 v yhdessä kirjoitti:

Harvoin minut saa hiljaiseksi, mutta kirjoituksesi sen teki. Suuret kiitokset, että kirjoitit. Luin sen heti kahteen kertaan ja luen varmasti vielä uudestaakin. Merkitsee minulle todella paljon jos rehellisistä kirjoituksistani on ollut voimaa / apua. Itselleni tämä ketju on ollut todella tärkeä ja monesta kanssakulkijasta tullut "ystäviä".

Olen tänne kirjoittanut kyllä kipeimmätkin asiat ja sellainen minä olen ja siksi olen niin onnellinen siitä, että en katkeroitunut ja kovettanut sydäntäni kokonaan. Ehkä olen turhankin pehmeä, rehellinen ja hieman lapsellinenkin viisikymppiseksi naiseksi, mutta se olen minä. Sinisilmäinen en kuitenkaan ole.

Juuri instagram muistutti minua vuoden takaisesta julkaisustani, jossa olin monen päivän pahanolon jälkeen saanut itseni iltakävelylle, mutta tuskailin siinä sitä yksinäisyyttäni. Kovasti on asiat muuttuneet sen jälkeen. Sydänystäväni on ollut rinnalla koko ajan ja juuri tällä viikolla hän kysyi minulta, että huomaanko kuinka hyvin minulla on asiat nykyään ja kuinka paljon aidosti minusta välittäviä ihmisiä. Ja se on totta, enhän minä ole yksinäinen enää ja olen kiitollinen jokaisesta ihmisestä lähelläni.

Kaikki kirjoittamasi sai kyllä minut miettimään, myös Teidän tarina ystävyydeksi muuttuneesta parisuhteesta. Kaikki me ollaan erilaisia, tarinat on erilaisia ja kuka ulkopuolinen voi sanoa mikä on oikein/väärin.

Tänään on exä ja mökkimies molemmat viestitelleet minulle lapseeni liittyvistä asioista. Tavallaan todella outoa ja kyllä minulle nyt tuli hieman outo fiilis exään nähden ja vaikka itse pääsin siihen "voidaan olla ystäviä vaiheeseen" niin tajusin, että exän ajatukset ei ehkä ole ihan pelkästään se. Kyllä minun pitää exä pitää kauempana, sillä haluan katsoa mökkimiehen kanssa onko tarinallamme jatkoa.

Kaikkea Hyvää Sinulle ja kiitos vielä kerran, että kirjoitit.

Minä joka sinuun koki yhteyden tuossa pari viestiä sitten jatkaa. Kiitos kiitoksistasi!

Sinulla on niin mielenkiintoinen ja erityinen tilanne elämässä avautunut, ettei monikaan voisi huikata olevansa samalaisessa :D Minulle tämä ex ja mökkimies ja poikasi kuvio kuvastaa juuri sitä miksi sinua olen tekstien myötä alkanut ihailla. Ei ole sattumaa että olet saanut ihmisiä yhdistymään tavalla joka rikkoo tabuja ja kyräilevää kulttuuria. Ehkä joku näkee kieroutuneen tilanteen, minä nään rakkautta ja vapautumista vanhoista kahleista.

Se vielä täytyy sanoa vaikka tiedät itsekkin tämän. Sinusta välittyy juurikin se lapsekas kirkkaus rakkaudessa, et ole antanut elämän myrkkyjen saastuttaa sitä. Eikä se ole yhtä kuin sokeus, vaan nimenomaan kirkkaus nähdä vaikeiden ja likaistenki asioiden läpi se kaikki rakkaus. Vaistosi sanoo aina mikä on paras tapa toimia, en epäile hetkeäkään ettetkö elämäsi ajan tule nauttimaan runsaasti niistä hedelmistä jotka kylvit tämän vaikeuden aikana, pysymällä itsenäsi ja rakastamalla kaikesta vääryydestä huolimatta. On niin voimaannuttavaa aistia toisen tekstistä kuinka pitkällä olet itsesi hyväksymisessä ja rakastamisessa, enkä ihmettele että mökkimies tuli yllätetyksi ja hieman säikähti. Meillä naisilla on niin paljon haavoja naiseutemme kanssa, että he ketkä on alkanut jo syleillä itseään, on aikamoisia valopilkkuja muille. Sinä hoidat muidenkin haavoja kun olet vain tuo mitä olet, ja kun muut aistii sen, niin heissä herää paraneminen myös.

Valitettavasti tämä kaikki muutos sinussa havahduttaa ex miehen ja kuin täydellinen oppikirjojen esimerkki, hän luultavasti näkee nyt sinun arvon ja loisteen, ja kohtaamaan sen kivun kun olet jo jatkanut matkaa. Sinä vapauduit, niin hän vapautui näkemään sinut.

Kaikkea hyvää tälle jännittävälle matkalle!

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Harvoin minut saa hiljaiseksi, mutta kirjoituksesi sen teki. Suuret kiitokset, että kirjoitit. Luin sen heti kahteen kertaan ja luen varmasti vielä uudestaakin. Merkitsee minulle todella paljon jos rehellisistä kirjoituksistani on ollut voimaa / apua. Itselleni tämä ketju on ollut todella tärkeä ja monesta kanssakulkijasta tullut "ystäviä".

Olen tänne kirjoittanut kyllä kipeimmätkin asiat ja sellainen minä olen ja siksi olen niin onnellinen siitä, että en katkeroitunut ja kovettanut sydäntäni kokonaan. Ehkä olen turhankin pehmeä, rehellinen ja hieman lapsellinenkin viisikymppiseksi naiseksi, mutta se olen minä. Sinisilmäinen en kuitenkaan ole.

Juuri instagram muistutti minua vuoden takaisesta julkaisustani, jossa olin monen päivän pahanolon jälkeen saanut itseni iltakävelylle, mutta tuskailin siinä sitä yksinäisyyttäni. Kovasti on asiat muuttuneet sen jälkeen. Sydänystäväni on ollut rinnalla koko ajan ja juuri tällä viikolla hän kysyi minulta, että huomaanko kuinka hyvin minulla on asiat nykyään ja kuinka paljon aidosti minusta välittäviä ihmisiä. Ja se on totta, enhän minä ole yksinäinen enää ja olen kiitollinen jokaisesta ihmisestä lähelläni.

Kaikki kirjoittamasi sai kyllä minut miettimään, myös Teidän tarina ystävyydeksi muuttuneesta parisuhteesta. Kaikki me ollaan erilaisia, tarinat on erilaisia ja kuka ulkopuolinen voi sanoa mikä on oikein/väärin.

Tänään on exä ja mökkimies molemmat viestitelleet minulle lapseeni liittyvistä asioista. Tavallaan todella outoa ja kyllä minulle nyt tuli hieman outo fiilis exään nähden ja vaikka itse pääsin siihen "voidaan olla ystäviä vaiheeseen" niin tajusin, että exän ajatukset ei ehkä ole ihan pelkästään se. Kyllä minun pitää exä pitää kauempana, sillä haluan katsoa mökkimiehen kanssa onko tarinallamme jatkoa.

Kaikkea Hyvää Sinulle ja kiitos vielä kerran, että kirjoitit.

Minä joka sinuun koki yhteyden tuossa pari viestiä sitten jatkaa. Kiitos kiitoksistasi!

Sinulla on niin mielenkiintoinen ja erityinen tilanne elämässä avautunut, ettei monikaan voisi huikata olevansa samalaisessa :D Minulle tämä ex ja mökkimies ja poikasi kuvio kuvastaa juuri sitä miksi sinua olen tekstien myötä alkanut ihailla. Ei ole sattumaa että olet saanut ihmisiä yhdistymään tavalla joka rikkoo tabuja ja kyräilevää kulttuuria. Ehkä joku näkee kieroutuneen tilanteen, minä nään rakkautta ja vapautumista vanhoista kahleista.

Se vielä täytyy sanoa vaikka tiedät itsekkin tämän. Sinusta välittyy juurikin se lapsekas kirkkaus rakkaudessa, et ole antanut elämän myrkkyjen saastuttaa sitä. Eikä se ole yhtä kuin sokeus, vaan nimenomaan kirkkaus nähdä vaikeiden ja likaistenki asioiden läpi se kaikki rakkaus. Vaistosi sanoo aina mikä on paras tapa toimia, en epäile hetkeäkään ettetkö elämäsi ajan tule nauttimaan runsaasti niistä hedelmistä jotka kylvit tämän vaikeuden aikana, pysymällä itsenäsi ja rakastamalla kaikesta vääryydestä huolimatta. On niin voimaannuttavaa aistia toisen tekstistä kuinka pitkällä olet itsesi hyväksymisessä ja rakastamisessa, enkä ihmettele että mökkimies tuli yllätetyksi ja hieman säikähti. Meillä naisilla on niin paljon haavoja naiseutemme kanssa, että he ketkä on alkanut jo syleillä itseään, on aikamoisia valopilkkuja muille. Sinä hoidat muidenkin haavoja kun olet vain tuo mitä olet, ja kun muut aistii sen, niin heissä herää paraneminen myös.

Valitettavasti tämä kaikki muutos sinussa havahduttaa ex miehen ja kuin täydellinen oppikirjojen esimerkki, hän luultavasti näkee nyt sinun arvon ja loisteen, ja kohtaamaan sen kivun kun olet jo jatkanut matkaa. Sinä vapauduit, niin hän vapautui näkemään sinut.

Kaikkea hyvää tälle jännittävälle matkalle!

Kiitos jälleen.

Tässä on vuoden aikana tutkailtu itseäni, havahduttu 50 v naisena siihen, että olit elänyt lähes koko aikuisiän yhden miehen kanssa ja tietyn ikäisenä sinut heitettiin kun vanhat rukkaset nurkkaan, siitä piti nousta entistä vahvempana. Kun mökkimies sitten eteeni vahingossa tupsahti niin tekihän se hyvää kun sinusta jätetystä joku kiinnostui ja hämmennystä aiheutti se hmm. aikuisten nautinto. Siitä pikkuhiljaa tajusi, että onhan tässä nyt hieman enemmänkin ja ihan pienen hetken mietinkin, että peräännynkö ja/tai vähintään kasvatan jonkun suojamuurin väliin, mutta en se olisi silloin minä. Haluan tuntea kaikki tunteet, on sitten kyse ilosta, onnesta, intohimosta, vihasta tai surusta. Olen mökkimiehen kanssa ollut niin suora, rehellinen ja oma itseni. Niinhän se mökkimieskin sanoi, että on aivan pulassa mun kanssa, mutta älä ikinä muutu. Ja niinkuin olen sanonut niin mökkimies on ja tulee olemaan minulle aina merkityksellinen ihminen, ihminen jolla iso rooli vaikka tarinamme päättyisi huomenna. Hän on saanut minut näkemään myös itseni uusin silmin, lempeästi ravistanut ja hyväksynyt minut juuri tällaisena. Itsevarmuuteni on noussut kohisten ja tiedän pärjääväni yksin ilman yhtäkään miestä, mutta miksi kieltäytyisin hyvän ihmisen läheisyydestä.

Ympäriltäni on kesällä tullut kysymyksiä, miksi hehkun ja olen vaan todennut, että sateen jälkeen tulee poutasää.

Miksi ihmeessä pelkäisin etukäteen tulevaa, miksi en nauttisi siitä mitä minulla on nyt ilman mitään turhia oletuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yrittänyt olla ystävä ex-miehen kanssa. Myös hän on ystävä, mutta luulen tunteita hänelläkin olevan. Olosuhteet ja mennet tapahtumat ovat kuitenkin sellaisia ettemme voi yhdessäkään olla.

Mutta kun taustalla on kuitenkin myös tunteita se on vaikeaa.

Olen ajatellut kuinka monta muuta ihmistä toimii näin kuin minäkin (ja mies) ilmeisesti.

Ollaan "ystäviä"kun sekin on parempi kuin ei pysty riuhtaisemaan kokonaan irti.

En oikein usko muuten eron jälkeiseen puhtaaseen ystävyyteen paitsi jos voimakkaita tunteita ei ole kovin paljon koko aikana ollut.

Jos on ollut suurta intohimoa ja rakkautta niin ystävyyteen on miltei mahdoton sopeutua. Kyllä ne tunteet ja koetut hetket aika ajoin muistuvat mieleen ja nostavat päätään.

Mutta ne vain sitten työnnetään syrjään.

Usein kuulen ihmisiltä tämän ajatuksen, että jos intohimoa ja rakkautta suhteessa ollut, ei se voi muuntua sovussa ystävyydeksi. Meidän tarinassa oli nimenomaan että seksi ja intohimo oli se liima ja syy olla yhdessä. Lopulta ulkopuoliset asiat tuli meidän väliin ja toinen alkoi etääntyä ja torjua. Sitten erosta kun ensi sokki tasottui, alkoi ystävyydeksi muuntuminen täysin sovussa. Jätetty osapuoli kyllä itki ja parkuin ja raastoi kaikki vaikeat tunteet esille, jättäjällä varmana oli vaikeaa kohdata tuo suru, olihan hän jo tehnyt sen vaiheen, yksin salaa etääntyessään ennen jättämistä.

Ei kannata olettaa oman kokemuspohjan perusteella elämän olevan vain sitä mitä itse ja tuntemansa ihmiset on kokenut. Aluksi minua loukkasi että meidän suhdetta määriteltiin tuon uskomuksen perusteella, nykyään tajuan ettei sillä ole mitään väliä minulle, mitä ihmiset kuvittelee.

En sano, etteikö joillain toimisi. Mutta myös nyt sinäkin puhut omasta kokemuspohjastasi. Mistä voit tietää, että se toinen kuitenkin vielä tunteekin jotain tunteita, mutta suostuu olemaan ystävä.

On siis näitäkin pareja, missä toisella ei ole tunteita, mutta toisella on.

Kyllä näitä minun ja mieheni kaltaisia suhteita on, ei niitäkään voi kieltää.

En edelleenkään usko, että kaikilla on niin, että on puhdasta ja vilpitöntä ystävyyttä parisuhteen jälkeen.

On todellista ystävyyttä, on niin, että toisella on vielä tunteita ja niin, että molemmilla on tunteita.

Ja nämäkin voivat vaihdella kausittain, toisinaan itsekään eivät tiedä mikä "kausi"on menossa.

Itselläkin menee välillä laidasta laitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi nyt vaan M36, mutta ette ole koskaan eronneetkaan. Seksi, yhteiset lomat, molemmat pyörii mökillä ja talossa kuin kotonaan. Nyt sulla on siinä haastava tilanne kun on vauva tulossa ja tyttiskin vielä. Pystytkö nyt viemään eron päätökseen vai olisko vaan aika palata eksän kanssa rehellisesti yhteen. Ole rehellinen itsellesi ja muille.

Jos M36 olisi oikeasti eronnut niin ex-rouva ei olisi nyt raskaana.
Yleensä eronneet eivät saa keskenään lapsia.[/quote]

Lol

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, nykyisin, olevani narsistin uhri. Edelleen muuten tämän sanominen/kirjoittaminen on vaikeaa. Ajattelen että minut vaan leimataan katkeraksi exäksi jos sanon asian ääneen.

Tiedän myös, että terapiasta voisi olla apua. Näin sanoi myös psykologi, kunhan asiasta on saanut vähän etäisyyttä.

Mutta, sitä syytä haen itsestäni, miksi minusta tuli narsistin uhri. Mikä minussa salli sen? Jne. Miten estän sen, ettei niin enää koskaan käy?

Ap

Miksi pitäisi sanoa ja määritellä että narsistin uhri. Onko hänet diagnosoitu ihan psykiatrin toimesta? Voi puhua epäterveestä suhteesta ja avata miten se on ollut epätervettä.

En minäkään julista olevani perhesurmayrittäjän ex, mutta olen kertonut, että hän uhkaili ja sanoi ajavansa betonisen tunnelin seinään, kun aikoinaan kolme alle koulukäistä lasta takapenkillä ja minä edessä. 

Narsistit alapeukuttivat tätä kommenttia. Ei omaatuntoa siis eikä empatiaa.

28 v yhdessä kirjoitti:

Tässä on vuoden aikana tutkailtu itseäni, havahduttu 50 v naisena siihen, että olit elänyt lähes koko aikuisiän yhden miehen kanssa ja tietyn ikäisenä sinut heitettiin kun vanhat rukkaset nurkkaan, siitä piti nousta entistä vahvempana.

Itse asiassa olet elänyt yli puolet KOKO ELÄMÄSTÄSI sen yhden miehen kanssa.

Olit 22-vuotias yhteen mennessänne ja elitte ja kasvoitte yhdessä 28 vuotta.

Se on itse asiassa ihan pirun pitkä aika.

Olen 45 + ikäinen, yksi pitkä avioliitto takana ja sitä ennen paljon lyhyempiä suhteita.

Itse olen ollut sellainen, että kun on tullut ero, en ole yhdenkään kanssa jäänyt minkäänlaiseksi kaveriksi. Ennen avioliittoa ei edes muuten mitään somea vielä ollutkaan. Silloin riitti ihan ysärillä, että kumitti puhelinmuistiosta nimen ja numeron :D. Myöhemmin sitten vain deletoi kännystä numeron ja sillä se oli hoidettu, hehe.

Mutta joo. Eli kaikki välit poikki, kaveripiirin muuttaminen ja tahalleen jättäminen tarvittaessa, ei enää puhelinsoittoja, ei kysymisten kuulumisia jne. 

Oon niinku vähän aina poltellu sillat takanani eron jälkeen. Oon vain sellanen ihminen, että exät on exiä syystä ja heidän kanssaan en kaveeraa. Ihmiset on erilaisia, enkä tuomitse miten muut toimii. Saa tehdä miten lystää. Kunhan vain kerroin oman näkemykseni, kun tuo yhdessä 28 v sitä pohti, että mitenköhän muut toimii suhteen päättyessä, onnistuuko kaveruus jne. yleisesti ym.

Somen tullessa en todellakaan hyväksynyt yhtäkään exää kaveriksi. Nykyään en ees somessa ookkaan.

Itse olin myös sellainen, joka eron jälkeen ei pitänyt mitään yhteyttä exiin. Saatettiin tervehtiä tai jotain jutella, mutta ei minkäänlaista yhteydenpitoa tai kaveruutta/ystävyyttä.

Myös ensimmäisen avioliiton jälkeen oli näin.

Kuvittelin, että näinhän sen pitääkin olla ja tulee olemaan.

Mutta nyt sitten kävi viisikymppisenä avoliiton jälkeen näin, että yritimme/yritämme jäädä ystäviksi. Kun tunteita vielä oli, mutta yhdessä emme voineet olla.

Olen siis se, joka kertoi tästä omasta tilanteestaan aiemmin.

Elämä on kummallista. Etukäteen ei tiedä mihin tilanteisiin joskus joutuu.

Olisi kiva kuulla sinusta vielä ap mitä kuuluu? Joko viralliset asiat ovat selvinneet?

Vierailija kirjoitti:

Olen 45 + ikäinen, yksi pitkä avioliitto takana ja sitä ennen paljon lyhyempiä suhteita.

Itse olen ollut sellainen, että kun on tullut ero, en ole yhdenkään kanssa jäänyt minkäänlaiseksi kaveriksi. Ennen avioliittoa ei edes muuten mitään somea vielä ollutkaan. Silloin riitti ihan ysärillä, että kumitti puhelinmuistiosta nimen ja numeron :D. Myöhemmin sitten vain deletoi kännystä numeron ja sillä se oli hoidettu, hehe.

Mutta joo. Eli kaikki välit poikki, kaveripiirin muuttaminen ja tahalleen jättäminen tarvittaessa, ei enää puhelinsoittoja, ei kysymisten kuulumisia jne. 

Oon niinku vähän aina poltellu sillat takanani eron jälkeen. Oon vain sellanen ihminen, että exät on exiä syystä ja heidän kanssaan en kaveeraa. Ihmiset on erilaisia, enkä tuomitse miten muut toimii. Saa tehdä miten lystää. Kunhan vain kerroin oman näkemykseni, kun tuo yhdessä 28 v sitä pohti, että mitenköhän muut toimii suhteen päättyessä, onnistuuko kaveruus jne. yleisesti ym.

Somen tullessa en todellakaan hyväksynyt yhtäkään exää kaveriksi. Nykyään en ees somessa ookkaan.

Vähän eri asia, jos on yhteisiä lapsia? Kai sitä silloin on hyvä olla jonkinnäköinen ihmissuhde eksään, ihan lastenkin takia. En kuitenkaan hyväksyisi kumppaniltani mitään yhteisiä lomamatkoja tai edes sieniretkiä eksän kanssa, vaikka olisikin lapset mukana. Enkä sitä, että mies kävisi auttelemassa entisessä kodissaan. Mutta minusta on ok pitää sellaiset välit, että lasten asiat hoituu.

Ok välit on eri asia kuin ystävyys. Lasten asioiden hoitaminen ei edellytä ystävyyttä.

Mitähän mökkimies olisi tuuminut sieniretkestä eksän kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Mitähän mökkimies olisi tuuminut sieniretkestä eksän kanssa?

Kyllä mökkimies tietää, että kävin sieniretkellä eksäni kanssa. Kaikesta me puhutaan, ei tulisi mieleenikään salata asiaa. Ei se häntä haitannut, aikuisia ihmisiä tässä ollaan. Minua jotenkin hieman hymyilyttää nyt tämä vieraiden ihmisten "huoli" ja mielikuvitus. Itse kyllä vetäisin rajan noihin yön yli reissuihin yms, eli ei tulisi mieleenikään pitää sopivana lähteä eksän kanssa perheenä enään reissuun, vaikka omalta kohdaltani se ei tarkoittaisi eksän kanssa samoihin lakanoihin hyppäämistä.

Ja voin kyllä todeta, vaikka ei tarvitsisi niin kyllä minulla on aina vain yksi mies kerrallansa samoissa lakanoissa, eli eksä oli ainokainen 28 vuotta ja nyt mökkimies ollut tämän vajaa 4 kk.

Elämä muuttuu paljon silloin, kun lapset muuttavat pois kodista. On osattava päästää irti on vain mentävä eteenpäin, lapset hankkivat oman elämän ja perheen. Isovanhempien rooli on kannustaa nuoria omien voimien mukaan.

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitähän mökkimies olisi tuuminut sieniretkestä eksän kanssa?

Kyllä mökkimies tietää, että kävin sieniretkellä eksäni kanssa. Kaikesta me puhutaan, ei tulisi mieleenikään salata asiaa. Ei se häntä haitannut, aikuisia ihmisiä tässä ollaan. Minua jotenkin hieman hymyilyttää nyt tämä vieraiden ihmisten "huoli" ja mielikuvitus. Itse kyllä vetäisin rajan noihin yön yli reissuihin yms, eli ei tulisi mieleenikään pitää sopivana lähteä eksän kanssa perheenä enään reissuun, vaikka omalta kohdaltani se ei tarkoittaisi eksän kanssa samoihin lakanoihin hyppäämistä.

Ja voin kyllä todeta, vaikka ei tarvitsisi niin kyllä minulla on aina vain yksi mies kerrallansa samoissa lakanoissa, eli eksä oli ainokainen 28 vuotta ja nyt mökkimies ollut tämän vajaa 4 kk.

Kuinka tosissasi nyt olet mökkimiehen kanssa? Aluksi et ollut, mutta nyt kuulostaa siltä, että olet.

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitähän mökkimies olisi tuuminut sieniretkestä eksän kanssa?

Kyllä mökkimies tietää, että kävin sieniretkellä eksäni kanssa. Kaikesta me puhutaan, ei tulisi mieleenikään salata asiaa. Ei se häntä haitannut, aikuisia ihmisiä tässä ollaan. Minua jotenkin hieman hymyilyttää nyt tämä vieraiden ihmisten "huoli" ja mielikuvitus. Itse kyllä vetäisin rajan noihin yön yli reissuihin yms, eli ei tulisi mieleenikään pitää sopivana lähteä eksän kanssa perheenä enään reissuun, vaikka omalta kohdaltani se ei tarkoittaisi eksän kanssa samoihin lakanoihin hyppäämistä.

Ja voin kyllä todeta, vaikka ei tarvitsisi niin kyllä minulla on aina vain yksi mies kerrallansa samoissa lakanoissa, eli eksä oli ainokainen 28 vuotta ja nyt mökkimies ollut tämän vajaa 4 kk.

Kuinka tosissasi nyt olet mökkimiehen kanssa? Aluksi et ollut, mutta nyt kuulostaa siltä, että olet.

Hyvä kysymys. Alussa tapailu oli ihan pelkkää ilonpitoa ja suurta intohimoa, kuitenkin laastaritoimintaa molemmin puolin. Juhannuksesta se muuttui pikkuhiljaa tiiviimmäksi. Ei tässä ole kiire mihinkään, tämä 4 kk on ollut vielä niin lyhyt aika, että tutustumisvaihe meneillään. Ehkä kun ollaan 50 v ja toinen 50 v ++ niin sellainen tietty määritteleminen on turhaa. Ja kyllä mökkimiehen aloitteesta on nyt myös keskusteltu siitä että, molemmilla olisi vain toisemme. Kevyttä tämä vielä on, mutta ehdottomasti haluan viettää mökkimiehen kanssa lisää aikaa ja sanotaanko näin, että kun olemme erossa niin yllättävän paljon ajattelen mökkimiestä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olin myös sellainen, joka eron jälkeen ei pitänyt mitään yhteyttä exiin. Saatettiin tervehtiä tai jotain jutella, mutta ei minkäänlaista yhteydenpitoa tai kaveruutta/ystävyyttä.

Myös ensimmäisen avioliiton jälkeen oli näin.

Kuvittelin, että näinhän sen pitääkin olla ja tulee olemaan.

Mutta nyt sitten kävi viisikymppisenä avoliiton jälkeen näin, että yritimme/yritämme jäädä ystäviksi. Kun tunteita vielä oli, mutta yhdessä emme voineet olla.

Olen siis se, joka kertoi tästä omasta tilanteestaan aiemmin.

Elämä on kummallista. Etukäteen ei tiedä mihin tilanteisiin joskus joutuu.

On kai ihan luonnollistakin, että monet asiat näyttävät erilaisilta viiskymppisenä kuin kakskymppisenä. Monessa asiassa on ainakin omalla kohdalla kaikenlainen jyrkkyys lieventynyt ja asioista näkee niin paljon enemmän harmaan sävyjä kuin ennen. Kai se on kasvamista myös.

Miksi ei siis tässäkin, siis tarkoitan, että parikymppisenä kaikenlainen siltojen polttelu oli helpompaa ja tuntui tarpeelliseltakin, tai siis, aiheelliselta. Nyt ajattelee vähän, että miksi ihmeessä.

Olen monesti kyllä miettinyt sitä, että mitä vaikutuksia silläkin on ollut, että katkaisin niin jyrkästi ja täydellisesti välit exään, että jos niin ei olisi käynyt, vaan olisimme vielä voineet jutella asioista, olisiko se muuttanut niitä tapahtumia tai ajatuksia paremmaksi vaiko pahemmaksi, miten olen ne nyt kokenut.

Sitähän ei voi tietää, pitkään ajattelin, että totta kai se olisi ollut aina katastrofi, mutta tämä ketju on saanut vähän erilaisia ajatuksia mieleen tälläKIN saralla. Sitä, mikä johtui ehdottomuudestani ylipäätään ja tietystä itsepäisyydestä.

T: MaratonParkuja