Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12632)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Tässä oppii itsestä koko ajan lisää.
Mm. ongelmana näen sen, että kun en saanut mitään rehellisyyttä eron keskellä niin ne jäljet näkyy nyt, eli kun en huomannut eron merkkejä niin huomaan tarkkailevani mökkimiehen tunnetiloja todella tarkkaan ja tätä työstän itseni kanssa ja yritän luottaa hyvään puheyhteyteemme. Ja emme seurustele, tapailemme kun aikataulut osuu yhteen ja nautimme toistemme seurasta. Mökkimiehestä ero ei pelota (ero tulee jos on tullakseen), mutta koen suurta ahdistusta siitä tunteesta kun toinen on vaikka vähän hiljaisempi niin mieleeni iskee ahdistus siitä "että, toinen on siinä vaikka ei haluaisi". En osaa selittää, mutta se kumpuaa jostain syvältä. Onneksi mökkimiehen kanssa pystyy puhumaan kaikesta.
Juuri tällaiseen törmää, kun kaikki on käsittelemättä. Ihminen tuo kaikki ne käsittelemättömät asiat ja omat epävarmuudet sellaisenaan ihan jopa tällaisen kevyeen tapailuunkin.
Se tulee ahdistamaan ja saa olosi huonoksi. Sillä nää sun olotilat tulee toistumaan ja toistumaan tän mökkimiehen kanssa. Tulee tilanteita, puheluita, tapaamisia ja nää samat tunteet tulevat yhä uudelleen ja uudelleen.
En halua olla ilonpilaaja, haluan vain sanoa ihan suoraan, mikä on homman nimi. Jos menisit esim. terapiaan tai juttelee, siellä sanottais tää sama ihan suoraan.
Puhut ilmeisesti kokemuksesta, kun toisen ihmisen (olettamasi) tilanne menee noin ihon alle?
Tämä on ihan psykologista faktaa, ei mitään rakettitiedettä. Jos "yhdessä 28v" menisi terapiaan, saisi kuulla ihan samat sanat suoraan. Toki nyt silmät ummistetaan, mutta parin vuoden kuluttua hänkin tajuaa, että näinhän se menee, että edellinen pitkä suhde täytyy olla täysin käsiteltynä ja siitä yli päästynä, ennenkuin voi ryhtyä mihinkään suhteeseen. Tällaiset säätösuhteet, hengailusuhteet, eivät ikinä johda mihinkään hyvään tällaisilla taustoilla.
Minulla nyt tulee mieleen, että Sinulla on ollut esimerkiksi suhde, joka on päättynyt rumasti vain sen takia, että henkilö ei ole käsitellyt asioita.
Kaikki kunnioitus kyllä terapiaa kohtaan, mutta pitkälti se on ne "samat litaniat" kaikille.
Eikä tuo rakettitiedettä ole, mutta ei ihmiset pystyisi ikinä solmimaan uusia suhteita jos tilanteisiin ei uskaltaisi hypätä.
Juuri exäni soitti, puhuttiin poikaan liittyvistä asioista ja sulassa sovussa monesta muustakin asiasta ja ensiviikolla suuntaamme sienimetsään (ihan ystävinä).
Näin 50 v:nä haluan elää omaa uutta elämääni ja nauttia tästä hetkestä, varmasti teen vielä virheitä, mutta pyrin niistä oppimaan. Jäädytä en elämääni odotustilaan vain varmuuden vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että väheksyy terapiaa, voi kertoa tyhmyydestä tai pelosta, että kohtaa jotain epämieluisaa. Johon kannattaisi puuttua.
Ihan ketjun alkusivuilla on jo neuvottu hakeutumaan Perheasiain neuvottelukeskukseen kelaamaan vaikeeta tilannetta. Ei menty. Ja nimenomaan kokemuksella omista vaikeista asioista ja suhteista, joihin saanut tärkeää apua terapeutilta.
Täällä sen sijaan on voinut päteä ja kehottaa muitakin ottamaan nimimerkki, jotta tulisi tosissaan otetuksi. Ja kehuttu toisia ja ketjua todella itsekeskeisen imelästi. Ja poisteltu/ilmiannettu monia kommentteja, jotka eivät istuneet narratiiviin.
Täällä on todella passiivis-aggressiivista kommentointia. Olen siis ihan ketjun alussa seurannut tätä ja sen jälkeen käyny vilkuilemassa. Toisaalta melko tavanomainen ketju vauvalla muuten, mutta outoa ylistämistä ollut toisin kuin missään muualla.
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Tässä oppii itsestä koko ajan lisää.
Mm. ongelmana näen sen, että kun en saanut mitään rehellisyyttä eron keskellä niin ne jäljet näkyy nyt, eli kun en huomannut eron merkkejä niin huomaan tarkkailevani mökkimiehen tunnetiloja todella tarkkaan ja tätä työstän itseni kanssa ja yritän luottaa hyvään puheyhteyteemme. Ja emme seurustele, tapailemme kun aikataulut osuu yhteen ja nautimme toistemme seurasta. Mökkimiehestä ero ei pelota (ero tulee jos on tullakseen), mutta koen suurta ahdistusta siitä tunteesta kun toinen on vaikka vähän hiljaisempi niin mieleeni iskee ahdistus siitä "että, toinen on siinä vaikka ei haluaisi". En osaa selittää, mutta se kumpuaa jostain syvältä. Onneksi mökkimiehen kanssa pystyy puhumaan kaikesta.
Juuri tällaiseen törmää, kun kaikki on käsittelemättä. Ihminen tuo kaikki ne käsittelemättömät asiat ja omat epävarmuudet sellaisenaan ihan jopa tällaisen kevyeen tapailuunkin.
Se tulee ahdistamaan ja saa olosi huonoksi. Sillä nää sun olotilat tulee toistumaan ja toistumaan tän mökkimiehen kanssa. Tulee tilanteita, puheluita, tapaamisia ja nää samat tunteet tulevat yhä uudelleen ja uudelleen.
En halua olla ilonpilaaja, haluan vain sanoa ihan suoraan, mikä on homman nimi. Jos menisit esim. terapiaan tai juttelee, siellä sanottais tää sama ihan suoraan.
Puhut ilmeisesti kokemuksesta, kun toisen ihmisen (olettamasi) tilanne menee noin ihon alle?
Tämä on ihan psykologista faktaa, ei mitään rakettitiedettä. Jos "yhdessä 28v" menisi terapiaan, saisi kuulla ihan samat sanat suoraan. Toki nyt silmät ummistetaan, mutta parin vuoden kuluttua hänkin tajuaa, että näinhän se menee, että edellinen pitkä suhde täytyy olla täysin käsiteltynä ja siitä yli päästynä, ennenkuin voi ryhtyä mihinkään suhteeseen. Tällaiset säätösuhteet, hengailusuhteet, eivät ikinä johda mihinkään hyvään tällaisilla taustoilla.
Minulla nyt tulee mieleen, että Sinulla on ollut esimerkiksi suhde, joka on päättynyt rumasti vain sen takia, että henkilö ei ole käsitellyt asioita.
Kaikki kunnioitus kyllä terapiaa kohtaan, mutta pitkälti se on ne "samat litaniat" kaikille.Eikä tuo rakettitiedettä ole, mutta ei ihmiset pystyisi ikinä solmimaan uusia suhteita jos tilanteisiin ei uskaltaisi hypätä.
Juuri exäni soitti, puhuttiin poikaan liittyvistä asioista ja sulassa sovussa monesta muustakin asiasta ja ensiviikolla suuntaamme sienimetsään (ihan ystävinä).
Näin 50 v:nä haluan elää omaa uutta elämääni ja nauttia tästä hetkestä, varmasti teen vielä virheitä, mutta pyrin niistä oppimaan. Jäädytä en elämääni odotustilaan vain varmuuden vuoksi.
Sienimetsään ihan ystävinä exäsi kanssa? Ja mökkimieskin kuvioissa?
Toivottavasti saat asiat puhuttua exäsi kanssa.
Eikä sun pidäkään jäädyttää elämää odotustilaan, vaan käydä oman pääsi sisällä se työ.
Minä en esimerkiksi väheksy terapiaa, joissakin tapauksissa se on varmasti välttämätöntä ja hyödyllistä. Kannustan kyllä ihmisiä terapian piiriin.
Ihmettelen kyllä kuinka "taikanappulana", sitä pidetään, olen kyllä seurannut vierestä niin lähimmän ystäväni kuin exäni taivalta terapiassa käynnistä.
Ei jokainen ihmissuhde tai ero ole sellainen johon terapia toisi jotain uutta. Itselläni on onneksi ollut ympärillä aina ihmisiä joille olen voinut puhua.
Ja, en kyllä koko ketjun historiassa ole poistattanut täältä yhtäkään viestiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Tässä oppii itsestä koko ajan lisää.
Mm. ongelmana näen sen, että kun en saanut mitään rehellisyyttä eron keskellä niin ne jäljet näkyy nyt, eli kun en huomannut eron merkkejä niin huomaan tarkkailevani mökkimiehen tunnetiloja todella tarkkaan ja tätä työstän itseni kanssa ja yritän luottaa hyvään puheyhteyteemme. Ja emme seurustele, tapailemme kun aikataulut osuu yhteen ja nautimme toistemme seurasta. Mökkimiehestä ero ei pelota (ero tulee jos on tullakseen), mutta koen suurta ahdistusta siitä tunteesta kun toinen on vaikka vähän hiljaisempi niin mieleeni iskee ahdistus siitä "että, toinen on siinä vaikka ei haluaisi". En osaa selittää, mutta se kumpuaa jostain syvältä. Onneksi mökkimiehen kanssa pystyy puhumaan kaikesta.
Juuri tällaiseen törmää, kun kaikki on käsittelemättä. Ihminen tuo kaikki ne käsittelemättömät asiat ja omat epävarmuudet sellaisenaan ihan jopa tällaisen kevyeen tapailuunkin.
Se tulee ahdistamaan ja saa olosi huonoksi. Sillä nää sun olotilat tulee toistumaan ja toistumaan tän mökkimiehen kanssa. Tulee tilanteita, puheluita, tapaamisia ja nää samat tunteet tulevat yhä uudelleen ja uudelleen.
En halua olla ilonpilaaja, haluan vain sanoa ihan suoraan, mikä on homman nimi. Jos menisit esim. terapiaan tai juttelee, siellä sanottais tää sama ihan suoraan.
Puhut ilmeisesti kokemuksesta, kun toisen ihmisen (olettamasi) tilanne menee noin ihon alle?
Tämä on ihan psykologista faktaa, ei mitään rakettitiedettä. Jos "yhdessä 28v" menisi terapiaan, saisi kuulla ihan samat sanat suoraan. Toki nyt silmät ummistetaan, mutta parin vuoden kuluttua hänkin tajuaa, että näinhän se menee, että edellinen pitkä suhde täytyy olla täysin käsiteltynä ja siitä yli päästynä, ennenkuin voi ryhtyä mihinkään suhteeseen. Tällaiset säätösuhteet, hengailusuhteet, eivät ikinä johda mihinkään hyvään tällaisilla taustoilla.
Minulla nyt tulee mieleen, että Sinulla on ollut esimerkiksi suhde, joka on päättynyt rumasti vain sen takia, että henkilö ei ole käsitellyt asioita.
Kaikki kunnioitus kyllä terapiaa kohtaan, mutta pitkälti se on ne "samat litaniat" kaikille.Eikä tuo rakettitiedettä ole, mutta ei ihmiset pystyisi ikinä solmimaan uusia suhteita jos tilanteisiin ei uskaltaisi hypätä.
Juuri exäni soitti, puhuttiin poikaan liittyvistä asioista ja sulassa sovussa monesta muustakin asiasta ja ensiviikolla suuntaamme sienimetsään (ihan ystävinä).
Näin 50 v:nä haluan elää omaa uutta elämääni ja nauttia tästä hetkestä, varmasti teen vielä virheitä, mutta pyrin niistä oppimaan. Jäädytä en elämääni odotustilaan vain varmuuden vuoksi.
Sienimetsään ihan ystävinä exäsi kanssa? Ja mökkimieskin kuvioissa?
Toivottavasti saat asiat puhuttua exäsi kanssa.
Eikä sun pidäkään jäädyttää elämää odotustilaan, vaan käydä oman pääsi sisällä se työ.
Kiitos huolehtimisesta,
oman pääni sisällä työ on käyty vihdoinkin.
Tavoite on antaa exälle mahdollisuus puhua, ei minulla ole mitään tunteita enää exääni kohtaan, eikä exällä ole ollut minua kohtaan pitkään aikaan.
Elämä jatkuu molemmilla, niin minulla kuin exälläkin omia polkujamme.
Mukavaa lauantaita kaikille ja kieltämättä hämmästyttää ihmisten kovin hyökkäävä sävy nyt kaikkeen kommentointiin.
28 v yhdessä kirjoitti:
Minä en esimerkiksi väheksy terapiaa, joissakin tapauksissa se on varmasti välttämätöntä ja hyödyllistä. Kannustan kyllä ihmisiä terapian piiriin.
Ihmettelen kyllä kuinka "taikanappulana", sitä pidetään, olen kyllä seurannut vierestä niin lähimmän ystäväni kuin exäni taivalta terapiassa käynnistä.
Ei jokainen ihmissuhde tai ero ole sellainen johon terapia toisi jotain uutta. Itselläni on onneksi ollut ympärillä aina ihmisiä joille olen voinut puhua.
Ja, en kyllä koko ketjun historiassa ole poistattanut täältä yhtäkään viestiä.
No se exäsi ei tainnut oikein sitoutua siihen terapiaan. Sikäli kuin edes kävi siellä. Esitit, että samaa kaavaa olisi kaikki esim. pariterapiat. Huoh. Samalla logiikalla menee sitten sekin, että kaikki suhteet menisi samaa kaavaa, O sancta simlicitas.
Mukavaa tarinointia teille edelleen; kivahan se on välillä lätistä kaikkee,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Tässä oppii itsestä koko ajan lisää.
Mm. ongelmana näen sen, että kun en saanut mitään rehellisyyttä eron keskellä niin ne jäljet näkyy nyt, eli kun en huomannut eron merkkejä niin huomaan tarkkailevani mökkimiehen tunnetiloja todella tarkkaan ja tätä työstän itseni kanssa ja yritän luottaa hyvään puheyhteyteemme. Ja emme seurustele, tapailemme kun aikataulut osuu yhteen ja nautimme toistemme seurasta. Mökkimiehestä ero ei pelota (ero tulee jos on tullakseen), mutta koen suurta ahdistusta siitä tunteesta kun toinen on vaikka vähän hiljaisempi niin mieleeni iskee ahdistus siitä "että, toinen on siinä vaikka ei haluaisi". En osaa selittää, mutta se kumpuaa jostain syvältä. Onneksi mökkimiehen kanssa pystyy puhumaan kaikesta.
Juuri tällaiseen törmää, kun kaikki on käsittelemättä. Ihminen tuo kaikki ne käsittelemättömät asiat ja omat epävarmuudet sellaisenaan ihan jopa tällaisen kevyeen tapailuunkin.
Se tulee ahdistamaan ja saa olosi huonoksi. Sillä nää sun olotilat tulee toistumaan ja toistumaan tän mökkimiehen kanssa. Tulee tilanteita, puheluita, tapaamisia ja nää samat tunteet tulevat yhä uudelleen ja uudelleen.
En halua olla ilonpilaaja, haluan vain sanoa ihan suoraan, mikä on homman nimi. Jos menisit esim. terapiaan tai juttelee, siellä sanottais tää sama ihan suoraan.
Puhut ilmeisesti kokemuksesta, kun toisen ihmisen (olettamasi) tilanne menee noin ihon alle?
Tämä on ihan psykologista faktaa, ei mitään rakettitiedettä. Jos "yhdessä 28v" menisi terapiaan, saisi kuulla ihan samat sanat suoraan. Toki nyt silmät ummistetaan, mutta parin vuoden kuluttua hänkin tajuaa, että näinhän se menee, että edellinen pitkä suhde täytyy olla täysin käsiteltynä ja siitä yli päästynä, ennenkuin voi ryhtyä mihinkään suhteeseen. Tällaiset säätösuhteet, hengailusuhteet, eivät ikinä johda mihinkään hyvään tällaisilla taustoilla.
Minulla nyt tulee mieleen, että Sinulla on ollut esimerkiksi suhde, joka on päättynyt rumasti vain sen takia, että henkilö ei ole käsitellyt asioita.
Kaikki kunnioitus kyllä terapiaa kohtaan, mutta pitkälti se on ne "samat litaniat" kaikille.Eikä tuo rakettitiedettä ole, mutta ei ihmiset pystyisi ikinä solmimaan uusia suhteita jos tilanteisiin ei uskaltaisi hypätä.
Juuri exäni soitti, puhuttiin poikaan liittyvistä asioista ja sulassa sovussa monesta muustakin asiasta ja ensiviikolla suuntaamme sienimetsään (ihan ystävinä).
Näin 50 v:nä haluan elää omaa uutta elämääni ja nauttia tästä hetkestä, varmasti teen vielä virheitä, mutta pyrin niistä oppimaan. Jäädytä en elämääni odotustilaan vain varmuuden vuoksi.
Sienimetsään ihan ystävinä exäsi kanssa? Ja mökkimieskin kuvioissa?
Toivottavasti saat asiat puhuttua exäsi kanssa.
Eikä sun pidäkään jäädyttää elämää odotustilaan, vaan käydä oman pääsi sisällä se työ.
Kiitos huolehtimisesta,
oman pääni sisällä työ on käyty vihdoinkin.Tavoite on antaa exälle mahdollisuus puhua, ei minulla ole mitään tunteita enää exääni kohtaan, eikä exällä ole ollut minua kohtaan pitkään aikaan.
Elämä jatkuu molemmilla, niin minulla kuin exälläkin omia polkujamme.
Mukavaa lauantaita kaikille ja kieltämättä hämmästyttää ihmisten kovin hyökkäävä sävy nyt kaikkeen kommentointiin.
Tuo "omia polkujamme" on hieman ristiriidassa yhteisen sienireissun kanssa. Voi ole asiallisessa väleissä, mutta pitää omat elämänsä erillään.
Olen itsekin kokenut kaikenlaista ja myös yli viisikymppinen nainen.
Nyt tuntuu, että et oikein pysty olemaan itseksesi.
Käytät sen estämiseen kahtakin miestä, pidät kiinni exästä ja mökkimiehestä.
Se ei ole sama asia käydä läpi asioita omassa päässään kuin kun takisi sen ihan irrottautuen niin exästä kuin mökkimiehestä.
Kun kaksi tukipilaria koko ajan niin et voi millään tietää miten ja mitä miettisit asioista ja kävisit läpi kun olisit ihan omillasi edes hetken aikaa.
Nämä ovat ihan kaksi eri tilannetta.
Ja myös ajatukset omassa päässään ovat silloin erilaiset.
Ystävyys exän kanssa on sama kuin pitäisi takaporttia auki. Itsekkyyttä. Halua pitää monta rautaa lämpimänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Tässä oppii itsestä koko ajan lisää.
Mm. ongelmana näen sen, että kun en saanut mitään rehellisyyttä eron keskellä niin ne jäljet näkyy nyt, eli kun en huomannut eron merkkejä niin huomaan tarkkailevani mökkimiehen tunnetiloja todella tarkkaan ja tätä työstän itseni kanssa ja yritän luottaa hyvään puheyhteyteemme. Ja emme seurustele, tapailemme kun aikataulut osuu yhteen ja nautimme toistemme seurasta. Mökkimiehestä ero ei pelota (ero tulee jos on tullakseen), mutta koen suurta ahdistusta siitä tunteesta kun toinen on vaikka vähän hiljaisempi niin mieleeni iskee ahdistus siitä "että, toinen on siinä vaikka ei haluaisi". En osaa selittää, mutta se kumpuaa jostain syvältä. Onneksi mökkimiehen kanssa pystyy puhumaan kaikesta.
Juuri tällaiseen törmää, kun kaikki on käsittelemättä. Ihminen tuo kaikki ne käsittelemättömät asiat ja omat epävarmuudet sellaisenaan ihan jopa tällaisen kevyeen tapailuunkin.
Se tulee ahdistamaan ja saa olosi huonoksi. Sillä nää sun olotilat tulee toistumaan ja toistumaan tän mökkimiehen kanssa. Tulee tilanteita, puheluita, tapaamisia ja nää samat tunteet tulevat yhä uudelleen ja uudelleen.
En halua olla ilonpilaaja, haluan vain sanoa ihan suoraan, mikä on homman nimi. Jos menisit esim. terapiaan tai juttelee, siellä sanottais tää sama ihan suoraan.
Puhut ilmeisesti kokemuksesta, kun toisen ihmisen (olettamasi) tilanne menee noin ihon alle?
Tämä on ihan psykologista faktaa, ei mitään rakettitiedettä. Jos "yhdessä 28v" menisi terapiaan, saisi kuulla ihan samat sanat suoraan. Toki nyt silmät ummistetaan, mutta parin vuoden kuluttua hänkin tajuaa, että näinhän se menee, että edellinen pitkä suhde täytyy olla täysin käsiteltynä ja siitä yli päästynä, ennenkuin voi ryhtyä mihinkään suhteeseen. Tällaiset säätösuhteet, hengailusuhteet, eivät ikinä johda mihinkään hyvään tällaisilla taustoilla.
Minulla nyt tulee mieleen, että Sinulla on ollut esimerkiksi suhde, joka on päättynyt rumasti vain sen takia, että henkilö ei ole käsitellyt asioita.
Kaikki kunnioitus kyllä terapiaa kohtaan, mutta pitkälti se on ne "samat litaniat" kaikille.Eikä tuo rakettitiedettä ole, mutta ei ihmiset pystyisi ikinä solmimaan uusia suhteita jos tilanteisiin ei uskaltaisi hypätä.
Juuri exäni soitti, puhuttiin poikaan liittyvistä asioista ja sulassa sovussa monesta muustakin asiasta ja ensiviikolla suuntaamme sienimetsään (ihan ystävinä).
Näin 50 v:nä haluan elää omaa uutta elämääni ja nauttia tästä hetkestä, varmasti teen vielä virheitä, mutta pyrin niistä oppimaan. Jäädytä en elämääni odotustilaan vain varmuuden vuoksi.
Sienimetsään ihan ystävinä exäsi kanssa? Ja mökkimieskin kuvioissa?
Toivottavasti saat asiat puhuttua exäsi kanssa.
Eikä sun pidäkään jäädyttää elämää odotustilaan, vaan käydä oman pääsi sisällä se työ.
Kiitos huolehtimisesta,
oman pääni sisällä työ on käyty vihdoinkin.Tavoite on antaa exälle mahdollisuus puhua, ei minulla ole mitään tunteita enää exääni kohtaan, eikä exällä ole ollut minua kohtaan pitkään aikaan.
Elämä jatkuu molemmilla, niin minulla kuin exälläkin omia polkujamme.
Mukavaa lauantaita kaikille ja kieltämättä hämmästyttää ihmisten kovin hyökkäävä sävy nyt kaikkeen kommentointiin.
Ei teillä ollut tunteita alunperinkään muuta kuin pakko lisääntyä ja perhe perustaa. 😂 Kun muutkin tekevät.
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Minä en esimerkiksi väheksy terapiaa, joissakin tapauksissa se on varmasti välttämätöntä ja hyödyllistä. Kannustan kyllä ihmisiä terapian piiriin.
Ihmettelen kyllä kuinka "taikanappulana", sitä pidetään, olen kyllä seurannut vierestä niin lähimmän ystäväni kuin exäni taivalta terapiassa käynnistä.
Ei jokainen ihmissuhde tai ero ole sellainen johon terapia toisi jotain uutta. Itselläni on onneksi ollut ympärillä aina ihmisiä joille olen voinut puhua.
Ja, en kyllä koko ketjun historiassa ole poistattanut täältä yhtäkään viestiä.
No se exäsi ei tainnut oikein sitoutua siihen terapiaan. Sikäli kuin edes kävi siellä. Esitit, että samaa kaavaa olisi kaikki esim. pariterapiat. Huoh. Samalla logiikalla menee sitten sekin, että kaikki suhteet menisi samaa kaavaa, O sancta simlicitas.
Mukavaa tarinointia teille edelleen; kivahan se on välillä lätistä kaikkee,
Pariterapiasta en ole puhunut missään vaiheessa mitään, siitä minulla ei ole mitään omaa eikä läheisten kokemusta. Olisin itse ollut kovinkin halukas pariterapiaan aikoinaan.
Ihana kun tunnet exäni niin hyvin ja tiedät hänen terapiapolkunsa (tai poluttomuuden). Tämä on minusta juuri sellaista sivusta huutelemista, jota en ymmärrä laisinkaan.
Tekisi mieli sanoa, että tuohon pahaan oloosi ja katkeruutesi voisi terapiasta olla hyötyä, ihan kaikella kunnioituksella. Toivotan valoa ja iloa elämääsi, enkä siis jatka tätä vääntöä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Tässä oppii itsestä koko ajan lisää.
Mm. ongelmana näen sen, että kun en saanut mitään rehellisyyttä eron keskellä niin ne jäljet näkyy nyt, eli kun en huomannut eron merkkejä niin huomaan tarkkailevani mökkimiehen tunnetiloja todella tarkkaan ja tätä työstän itseni kanssa ja yritän luottaa hyvään puheyhteyteemme. Ja emme seurustele, tapailemme kun aikataulut osuu yhteen ja nautimme toistemme seurasta. Mökkimiehestä ero ei pelota (ero tulee jos on tullakseen), mutta koen suurta ahdistusta siitä tunteesta kun toinen on vaikka vähän hiljaisempi niin mieleeni iskee ahdistus siitä "että, toinen on siinä vaikka ei haluaisi". En osaa selittää, mutta se kumpuaa jostain syvältä. Onneksi mökkimiehen kanssa pystyy puhumaan kaikesta.
Juuri tällaiseen törmää, kun kaikki on käsittelemättä. Ihminen tuo kaikki ne käsittelemättömät asiat ja omat epävarmuudet sellaisenaan ihan jopa tällaisen kevyeen tapailuunkin.
Se tulee ahdistamaan ja saa olosi huonoksi. Sillä nää sun olotilat tulee toistumaan ja toistumaan tän mökkimiehen kanssa. Tulee tilanteita, puheluita, tapaamisia ja nää samat tunteet tulevat yhä uudelleen ja uudelleen.
En halua olla ilonpilaaja, haluan vain sanoa ihan suoraan, mikä on homman nimi. Jos menisit esim. terapiaan tai juttelee, siellä sanottais tää sama ihan suoraan.
Puhut ilmeisesti kokemuksesta, kun toisen ihmisen (olettamasi) tilanne menee noin ihon alle?
Tämä on ihan psykologista faktaa, ei mitään rakettitiedettä. Jos "yhdessä 28v" menisi terapiaan, saisi kuulla ihan samat sanat suoraan. Toki nyt silmät ummistetaan, mutta parin vuoden kuluttua hänkin tajuaa, että näinhän se menee, että edellinen pitkä suhde täytyy olla täysin käsiteltynä ja siitä yli päästynä, ennenkuin voi ryhtyä mihinkään suhteeseen. Tällaiset säätösuhteet, hengailusuhteet, eivät ikinä johda mihinkään hyvään tällaisilla taustoilla.
Minulla nyt tulee mieleen, että Sinulla on ollut esimerkiksi suhde, joka on päättynyt rumasti vain sen takia, että henkilö ei ole käsitellyt asioita.
Kaikki kunnioitus kyllä terapiaa kohtaan, mutta pitkälti se on ne "samat litaniat" kaikille.Eikä tuo rakettitiedettä ole, mutta ei ihmiset pystyisi ikinä solmimaan uusia suhteita jos tilanteisiin ei uskaltaisi hypätä.
Juuri exäni soitti, puhuttiin poikaan liittyvistä asioista ja sulassa sovussa monesta muustakin asiasta ja ensiviikolla suuntaamme sienimetsään (ihan ystävinä).
Näin 50 v:nä haluan elää omaa uutta elämääni ja nauttia tästä hetkestä, varmasti teen vielä virheitä, mutta pyrin niistä oppimaan. Jäädytä en elämääni odotustilaan vain varmuuden vuoksi.
Sienimetsään ihan ystävinä exäsi kanssa? Ja mökkimieskin kuvioissa?
Toivottavasti saat asiat puhuttua exäsi kanssa.
Eikä sun pidäkään jäädyttää elämää odotustilaan, vaan käydä oman pääsi sisällä se työ.
Kiitos huolehtimisesta,
oman pääni sisällä työ on käyty vihdoinkin.Tavoite on antaa exälle mahdollisuus puhua, ei minulla ole mitään tunteita enää exääni kohtaan, eikä exällä ole ollut minua kohtaan pitkään aikaan.
Elämä jatkuu molemmilla, niin minulla kuin exälläkin omia polkujamme.
Mukavaa lauantaita kaikille ja kieltämättä hämmästyttää ihmisten kovin hyökkäävä sävy nyt kaikkeen kommentointiin.
Tuo "omia polkujamme" on hieman ristiriidassa yhteisen sienireissun kanssa. Voi ole asiallisessa väleissä, mutta pitää omat elämänsä erillään.
Olen itsekin kokenut kaikenlaista ja myös yli viisikymppinen nainen.
Nyt tuntuu, että et oikein pysty olemaan itseksesi.
Käytät sen estämiseen kahtakin miestä, pidät kiinni exästä ja mökkimiehestä.
Se ei ole sama asia käydä läpi asioita omassa päässään kuin kun takisi sen ihan irrottautuen niin exästä kuin mökkimiehestä.
Kun kaksi tukipilaria koko ajan niin et voi millään tietää miten ja mitä miettisit asioista ja kävisit läpi kun olisit ihan omillasi edes hetken aikaa.Nämä ovat ihan kaksi eri tilannetta.
Ja myös ajatukset omassa päässään ovat silloin erilaiset.
Kiitos kirjoituksestasi joka sai minut kyllä ajattelemaan.
Täysin yksin ja itsenäisesti olin yli 10 kk ja silloin mökkimies tuli elämääni.
Jäin kyllä nyt itsekkin miettimään tuota sienestämistä, siinä ei kyllä varmasti ole mitään järkeä. Oma ajatusmaailmani oli ihan täysin siinä ystävän kanssa tekemisessä ja siinä, että ollaan tultu siihen pisteeseen, että voidaan olla lapseni isän kanssa pelkästään ystäviä. Ehkä on liian aikaista siihen vielä. Tähän kyllä vielä sanon, että exäni ei ravaa enää asunnossani, ei tee yllärihyökkäyksiä, nyt on ollut puheluita muutama pojan kouluun + työjuttuihin liittyen, mutta emme enää soittele muuten, emme käy lounailla enkä käy exäni kanssa ruokakaupassa. Olemme jättäneet kaiken ylimääräisen yhteydenpidon pois ja siksi ehkä kuvittelin, että sienestys olisi ollut ok. Ei se kyllä ole.
Kiitos kommenteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Tässä oppii itsestä koko ajan lisää.
Mm. ongelmana näen sen, että kun en saanut mitään rehellisyyttä eron keskellä niin ne jäljet näkyy nyt, eli kun en huomannut eron merkkejä niin huomaan tarkkailevani mökkimiehen tunnetiloja todella tarkkaan ja tätä työstän itseni kanssa ja yritän luottaa hyvään puheyhteyteemme. Ja emme seurustele, tapailemme kun aikataulut osuu yhteen ja nautimme toistemme seurasta. Mökkimiehestä ero ei pelota (ero tulee jos on tullakseen), mutta koen suurta ahdistusta siitä tunteesta kun toinen on vaikka vähän hiljaisempi niin mieleeni iskee ahdistus siitä "että, toinen on siinä vaikka ei haluaisi". En osaa selittää, mutta se kumpuaa jostain syvältä. Onneksi mökkimiehen kanssa pystyy puhumaan kaikesta.
Juuri tällaiseen törmää, kun kaikki on käsittelemättä. Ihminen tuo kaikki ne käsittelemättömät asiat ja omat epävarmuudet sellaisenaan ihan jopa tällaisen kevyeen tapailuunkin.
Se tulee ahdistamaan ja saa olosi huonoksi. Sillä nää sun olotilat tulee toistumaan ja toistumaan tän mökkimiehen kanssa. Tulee tilanteita, puheluita, tapaamisia ja nää samat tunteet tulevat yhä uudelleen ja uudelleen.
En halua olla ilonpilaaja, haluan vain sanoa ihan suoraan, mikä on homman nimi. Jos menisit esim. terapiaan tai juttelee, siellä sanottais tää sama ihan suoraan.
Puhut ilmeisesti kokemuksesta, kun toisen ihmisen (olettamasi) tilanne menee noin ihon alle?
Tämä on ihan psykologista faktaa, ei mitään rakettitiedettä. Jos "yhdessä 28v" menisi terapiaan, saisi kuulla ihan samat sanat suoraan. Toki nyt silmät ummistetaan, mutta parin vuoden kuluttua hänkin tajuaa, että näinhän se menee, että edellinen pitkä suhde täytyy olla täysin käsiteltynä ja siitä yli päästynä, ennenkuin voi ryhtyä mihinkään suhteeseen. Tällaiset säätösuhteet, hengailusuhteet, eivät ikinä johda mihinkään hyvään tällaisilla taustoilla.
Minulla nyt tulee mieleen, että Sinulla on ollut esimerkiksi suhde, joka on päättynyt rumasti vain sen takia, että henkilö ei ole käsitellyt asioita.
Kaikki kunnioitus kyllä terapiaa kohtaan, mutta pitkälti se on ne "samat litaniat" kaikille.Eikä tuo rakettitiedettä ole, mutta ei ihmiset pystyisi ikinä solmimaan uusia suhteita jos tilanteisiin ei uskaltaisi hypätä.
Juuri exäni soitti, puhuttiin poikaan liittyvistä asioista ja sulassa sovussa monesta muustakin asiasta ja ensiviikolla suuntaamme sienimetsään (ihan ystävinä).
Näin 50 v:nä haluan elää omaa uutta elämääni ja nauttia tästä hetkestä, varmasti teen vielä virheitä, mutta pyrin niistä oppimaan. Jäädytä en elämääni odotustilaan vain varmuuden vuoksi.
Sienimetsään ihan ystävinä exäsi kanssa? Ja mökkimieskin kuvioissa?
Toivottavasti saat asiat puhuttua exäsi kanssa.
Eikä sun pidäkään jäädyttää elämää odotustilaan, vaan käydä oman pääsi sisällä se työ.
Kiitos huolehtimisesta,
oman pääni sisällä työ on käyty vihdoinkin.Tavoite on antaa exälle mahdollisuus puhua, ei minulla ole mitään tunteita enää exääni kohtaan, eikä exällä ole ollut minua kohtaan pitkään aikaan.
Elämä jatkuu molemmilla, niin minulla kuin exälläkin omia polkujamme.
Mukavaa lauantaita kaikille ja kieltämättä hämmästyttää ihmisten kovin hyökkäävä sävy nyt kaikkeen kommentointiin.
Tuo "omia polkujamme" on hieman ristiriidassa yhteisen sienireissun kanssa. Voi ole asiallisessa väleissä, mutta pitää omat elämänsä erillään.
Olen itsekin kokenut kaikenlaista ja myös yli viisikymppinen nainen.
Nyt tuntuu, että et oikein pysty olemaan itseksesi.
Käytät sen estämiseen kahtakin miestä, pidät kiinni exästä ja mökkimiehestä.
Se ei ole sama asia käydä läpi asioita omassa päässään kuin kun takisi sen ihan irrottautuen niin exästä kuin mökkimiehestä.
Kun kaksi tukipilaria koko ajan niin et voi millään tietää miten ja mitä miettisit asioista ja kävisit läpi kun olisit ihan omillasi edes hetken aikaa.Nämä ovat ihan kaksi eri tilannetta.
Ja myös ajatukset omassa päässään ovat silloin erilaiset.Kiitos kirjoituksestasi joka sai minut kyllä ajattelemaan.
Täysin yksin ja itsenäisesti olin yli 10 kk ja silloin mökkimies tuli elämääni.
Jäin kyllä nyt itsekkin miettimään tuota sienestämistä, siinä ei kyllä varmasti ole mitään järkeä. Oma ajatusmaailmani oli ihan täysin siinä ystävän kanssa tekemisessä ja siinä, että ollaan tultu siihen pisteeseen, että voidaan olla lapseni isän kanssa pelkästään ystäviä. Ehkä on liian aikaista siihen vielä. Tähän kyllä vielä sanon, että exäni ei ravaa enää asunnossani, ei tee yllärihyökkäyksiä, nyt on ollut puheluita muutama pojan kouluun + työjuttuihin liittyen, mutta emme enää soittele muuten, emme käy lounailla enkä käy exäni kanssa ruokakaupassa. Olemme jättäneet kaiken ylimääräisen yhteydenpidon pois ja siksi ehkä kuvittelin, että sienestys olisi ollut ok. Ei se kyllä ole.
Kiitos kommenteista.
Ylläolevan kirjoitti siis 28v yhdessä.
Korjaan kyllä kirjoittamaani, eli en toki ollut itsenäisesti 10 kk, siitä piti huolen exä jatkuvalla ramppaamisella yms. Mutta 10 kk käsittelin eroa ja päästin irti / olin lopulta se joka vaadin "eroa". Silloin olin valmis siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
28 v yhdessä kirjoitti:
Tässä oppii itsestä koko ajan lisää.
Mm. ongelmana näen sen, että kun en saanut mitään rehellisyyttä eron keskellä niin ne jäljet näkyy nyt, eli kun en huomannut eron merkkejä niin huomaan tarkkailevani mökkimiehen tunnetiloja todella tarkkaan ja tätä työstän itseni kanssa ja yritän luottaa hyvään puheyhteyteemme. Ja emme seurustele, tapailemme kun aikataulut osuu yhteen ja nautimme toistemme seurasta. Mökkimiehestä ero ei pelota (ero tulee jos on tullakseen), mutta koen suurta ahdistusta siitä tunteesta kun toinen on vaikka vähän hiljaisempi niin mieleeni iskee ahdistus siitä "että, toinen on siinä vaikka ei haluaisi". En osaa selittää, mutta se kumpuaa jostain syvältä. Onneksi mökkimiehen kanssa pystyy puhumaan kaikesta.
Juuri tällaiseen törmää, kun kaikki on käsittelemättä. Ihminen tuo kaikki ne käsittelemättömät asiat ja omat epävarmuudet sellaisenaan ihan jopa tällaisen kevyeen tapailuunkin.
Se tulee ahdistamaan ja saa olosi huonoksi. Sillä nää sun olotilat tulee toistumaan ja toistumaan tän mökkimiehen kanssa. Tulee tilanteita, puheluita, tapaamisia ja nää samat tunteet tulevat yhä uudelleen ja uudelleen.
En halua olla ilonpilaaja, haluan vain sanoa ihan suoraan, mikä on homman nimi. Jos menisit esim. terapiaan tai juttelee, siellä sanottais tää sama ihan suoraan.
Puhut ilmeisesti kokemuksesta, kun toisen ihmisen (olettamasi) tilanne menee noin ihon alle?
Tämä on ihan psykologista faktaa, ei mitään rakettitiedettä. Jos "yhdessä 28v" menisi terapiaan, saisi kuulla ihan samat sanat suoraan. Toki nyt silmät ummistetaan, mutta parin vuoden kuluttua hänkin tajuaa, että näinhän se menee, että edellinen pitkä suhde täytyy olla täysin käsiteltynä ja siitä yli päästynä, ennenkuin voi ryhtyä mihinkään suhteeseen. Tällaiset säätösuhteet, hengailusuhteet, eivät ikinä johda mihinkään hyvään tällaisilla taustoilla.
Minulla nyt tulee mieleen, että Sinulla on ollut esimerkiksi suhde, joka on päättynyt rumasti vain sen takia, että henkilö ei ole käsitellyt asioita.
Kaikki kunnioitus kyllä terapiaa kohtaan, mutta pitkälti se on ne "samat litaniat" kaikille.Eikä tuo rakettitiedettä ole, mutta ei ihmiset pystyisi ikinä solmimaan uusia suhteita jos tilanteisiin ei uskaltaisi hypätä.
Juuri exäni soitti, puhuttiin poikaan liittyvistä asioista ja sulassa sovussa monesta muustakin asiasta ja ensiviikolla suuntaamme sienimetsään (ihan ystävinä).
Näin 50 v:nä haluan elää omaa uutta elämääni ja nauttia tästä hetkestä, varmasti teen vielä virheitä, mutta pyrin niistä oppimaan. Jäädytä en elämääni odotustilaan vain varmuuden vuoksi.
Sienimetsään ihan ystävinä exäsi kanssa? Ja mökkimieskin kuvioissa?
Toivottavasti saat asiat puhuttua exäsi kanssa.
Eikä sun pidäkään jäädyttää elämää odotustilaan, vaan käydä oman pääsi sisällä se työ.
On ikävää, tämä pitkään myönteisen sävyisenä ja kannustavana säilynyt, monelle arvokasta tukea ja uusia näkökulmiakin tarjonnut ketju on nyt viimeksi kuluneen viikon aikana ruvennut muistuttamaan tyypillistä vauvapalsta-ketjun taistelutannerta, johon tunkee aggressiivisia besserwissereitä julistamaan "ainoana oikeana totuutena", miten jonkun toisen olisi pitänyt toimia.
Herää myös kysymys, onko se teidän paljon hehkuttamanne (puolipakollinen) terapia auttanut teitä itseänne pääsemään yli vaikeasta tilanteesta ja miesvihastanne? Ei siltä näytä. Paljon vihaa vielä käsiteltävänä (ja se on ihan ok), mutta ei sitä tarvitse toisten päälle sylkeä. Eikä karkeasti yleistäen vetää mutkaia suoriksi ja väittää, että kaikki keinot sopivat kaikille.
Jokainen on yksilö, ja jokaisella oma tapa selvitä vaikeasta tilanteesta yli ja eteenpäin, kunnioitetaan sitä ja annetaan kaikille tilaa olla oma itsensä. Kiitos.
Otsikkona on Pitäisi päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
Kuten joku tänään jo kommentoikin, että entäs se yksin oleminen/eläminen. Siis irti päästäminen on vasta alku. Ja todellakin kahden tukipilarin varassa kuitenkin nainen elää. Silleenhän elävät myös monet pettäjämiehet/naiset, mutta yleisimmin naiset. Ei päästetä irti edes.
Yksikin kertoi, kuinka hänen nyxä ja exä souti puoli vuotta vaikka oli jo tän salasuhteen kanssa. Että siinä mielessä allekirjoitan sen terapian tarpeen pitkän liiton jälkeen. Pääsee omaan uuteen olemiseensa.
Mutta ok, otsikon mukaisesti on kommentointi mennyt. Myös mies36 alkaa päästä hajulle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyviä ajatuksia sinulla kuurankukka. En minä ainakaan ottanut liian suorana puheena. Ja tällä matkalla olen huomannut, että suora puhe on se joka toimii parhaiten ja niitä suoraan puhujia arvostan eniten. Vaikkei sitä puhetta olisi valmis vastaanottamaan juuri silloin, jää se ajatuksiin kuitenkin ja laittaa miettimään. Ja lopulta kun huomaa tai tunnustaa asian olevan niin, voi kiittää häntä joka asiat sanoi. Pään silittely ja myötäily tuo lohtua, muttei vie eteenpäin.
Ap
Mä olen kanssasi aivan samaa mieltä.
Sanonpa nyt suoraan yhden havaintoni tästä ketjusta.
Olette tukeneet toisianne mahtavasti yli vuoden, ettekä riitele. Mutta olette olleet mielestäni liian varovaisia puheissanne (juuri siksi, että ette halua loukata ketään, ettekä halua riidellä) ja siksi monia asioita on jäänyt sanomatta tai siloitellaan ne parhain päin.
Vähän niinkuin työnnetään pää pensaaseen efekti.
Varmaan tiedätte tasan mitä tarkoitan.
Olette purkaneet elämäntarinaanne ja reaaliajassa tapahtuvia asioita suhteissanne, mutta harva teistä on suoraan uskaltanut sanoa mielipiteitään toisen miehen käytöksestä. Nuo miehet ovat kohdelleet teitä niin kaltoin ja niin väärin, niin olisitte saaneet paremmin tukea, kun olisitte suoraan uskaltaneet haukkua noita toisten miehiä.
Olette ikäänkuin tukeneet, olleet kuuntelevana olkapäänä, mutta kritiikkiä ja suoraan sanomista olette koko ajan välttäneet, mikä nimenomaan kasvattaisi ja veisi eteenpäin.
Tuo 36 vuotias miekkonen saa suorimman kritiikin (ja ihan aiheesta)
:D
Täysin samaa mieltä. Sitten on poistettu ja haukuttu niitä eri mieltä olevien kommentteja. Välillä ajattelen, siis kun olen myös tekstianalyysin ammattilainen, että tämä on keksittyä juttua kaikki tyynni. Siis en voi tajuta juuri tuota keskinäisen kehun ylistämistä ja ylimielisyyttä. En myöskään sitä, kun joku ei ymmärrä, miksi on sekoillu kolme vuotta jossain on-offissa. Nimittäin jos ei ymmärrä, niin ei ole oppinut mitään.
Aivan uskomattomia juttuja. Varmaan tääkin kommentti poistetaan.
Täällä yksi kirjoittaja, jonka kommentit on poistettu. Ne poistettiin omasta pyynnöstäni.
Yksi kirjoitus vielä minulta, sitten vetäydyn taka-alalle.
Kiitän jokaisesta kirjoituksesta, myös niistä hyökkäävimmistä. Minusta kuitenkin suoraan "puhuminen" voi olla asiallista ja vähemmän hyökkäävää. Jollakin lailla ketjun alkuperäinen sävy on muuttunut, mutta se oli odotettavissa, että se yleinen paha olo myös tänne eksyy.
Nämä viimeiset päivät ovat kyllä saanut taas minussa kasvua aikaan ja havaitsemaan omasta elämästäni kaksi asiaa:
1. Se mitä kaiken ruman/kivuliaan/surullisen eron aikana kävin läpi, sai minut pelkäämään että hävitän sen oman sisimpäni, että katkeroidun elämää kohtaan. Että hävitän itseni, halun uskoa ihmisistä hyvää jne. Olen nyt tajunnut, että en ole sisimmästä muuttunut, en ole katkera ja olen pystynyt antamaan anteeksi. Tästä olen todella iloinen.
2. Kaikki nämä arvostelut mökkimiehen tulosta elämääni tai siitä, että oli liian aikaista jne. Tai, että tällainen (vielä) kevyenä pidettävä suhde olisi jotenkin jo valmiiksi tuhoon tuomittu tai, että kadun sitä myöhemmin jne. Nämä sai minut todellakin tajuamaan, mitä haluan. Ihan ehdottomasti haluan antaa meille mahdollisuuden, haluan nauttia siitä henkisestä ja fyysisestä hyvästä olosta, haluan nauraa yhdessä, haluan edelleen tuntea sen tunteen kun ollaan yhdessä niin omina itsenä, että mitään ei tarvitse esittää, se tunne kun voit puhua mistä vaan ja toinen kuuntelun lisäksi puhuu. Olen kyllä kaiken tuon hyvän ansainnut. Eilen sain viestin mökkimieheltä, jossa tunnusti, että kuinka erityisen tärkeäksi hänelle on tullut herätä vierestäni.
Kiitos, tämän ketjun voimasta ja avusta taas kasvun tiellä.
28 v yhdessä kirjoitti:
Yksi kirjoitus vielä minulta, sitten vetäydyn taka-alalle.
Kiitän jokaisesta kirjoituksesta, myös niistä hyökkäävimmistä. Minusta kuitenkin suoraan "puhuminen" voi olla asiallista ja vähemmän hyökkäävää. Jollakin lailla ketjun alkuperäinen sävy on muuttunut, mutta se oli odotettavissa, että se yleinen paha olo myös tänne eksyy.
Nämä viimeiset päivät ovat kyllä saanut taas minussa kasvua aikaan ja havaitsemaan omasta elämästäni kaksi asiaa:
1. Se mitä kaiken ruman/kivuliaan/surullisen eron aikana kävin läpi, sai minut pelkäämään että hävitän sen oman sisimpäni, että katkeroidun elämää kohtaan. Että hävitän itseni, halun uskoa ihmisistä hyvää jne. Olen nyt tajunnut, että en ole sisimmästä muuttunut, en ole katkera ja olen pystynyt antamaan anteeksi. Tästä olen todella iloinen.
2. Kaikki nämä arvostelut mökkimiehen tulosta elämääni tai siitä, että oli liian aikaista jne. Tai, että tällainen (vielä) kevyenä pidettävä suhde olisi jotenkin jo valmiiksi tuhoon tuomittu tai, että kadun sitä myöhemmin jne. Nämä sai minut todellakin tajuamaan, mitä haluan. Ihan ehdottomasti haluan antaa meille mahdollisuuden, haluan nauttia siitä henkisestä ja fyysisestä hyvästä olosta, haluan nauraa yhdessä, haluan edelleen tuntea sen tunteen kun ollaan yhdessä niin omina itsenä, että mitään ei tarvitse esittää, se tunne kun voit puhua mistä vaan ja toinen kuuntelun lisäksi puhuu. Olen kyllä kaiken tuon hyvän ansainnut. Eilen sain viestin mökkimieheltä, jossa tunnusti, että kuinka erityisen tärkeäksi hänelle on tullut herätä vierestäni.
Kiitos, tämän ketjun voimasta ja avusta taas kasvun tiellä.
<3 <3 <3
Se on just kuten maratonparkuja sanoi, ei ne miehet meitä kiinnosta, vaan se oma kasvu! Ei se exien haukkuminen vie itseä eteenpäin. Kyllä vihaa on koettu, ja koetaan vieläkin vähillä. Kuten kaikkia muitakin tunteita.
Mutta ei tämä ketju ole vihaketju.
Toivon edelleen että ketjun sisältö pysyy rakentavana. Suoraankin voi puhua monella tavalla. Asiat voi sanoa ystävällisesti mutta rehellisesti ja suoraan.
Kommenttien synnyttämät omat pohdinnat on olleet ketjun parasta antia. Ei se että toteaa että sun mies on mulkku unohda se! Auta oikeasti. Sen saa tottakai sanoa, minua ei ainakaan satuta yhtään mikään mitä eksästä sanotaan. Mutta semmoinen herättely miten asioissa voisi toimia, omien kokemusten kertominen jne. Niistä saa omaan kasvutarinaan oikeasti sisältöä.
Se, miten joku on tunnistanut exäni ihmistyypin ja kertonut miten ko.ihmistyyppi toimii, omia kokemuksia jne on auttanut minua ymmärtämään asioita paljon.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Miksi vastaat näin tylysti?