Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Minut, ehkä kivitetään pystyyn nyt, mutta silti kirjoitan.

Peruin sen eksän kanssa suunnitellun sienestysreissun, mutta jäin kuitenkin itse miettimään, että miksi ihmeessä niin tein.

Viime sienestysreissu oli minulle todella tarpeellinen, eli vietimme eksän kanssa monta tuntia yhdessä ja minulle todella valkeni, että kaikki romanttiset tunteeni ovat kuolleet, että kyseessä on tärkeä ihminen, mutta tunteet ovat täysin kaverilliset. Kyseessä on lapseni isä ja se asia ei ikinä muutu. Sienestys oli meille tärkeä ja liikunnallinen harrastus. Eksältänikään ei tullut missään vaiheessa signaaleja, että kyse olisi ollut mistään muusta kuin harrastamisesta. Peruin uuden reissun siitä syystä, että aloin kiltisti miettimään, että jospa eksä onkin erosta katumapäällä tms. Tästä päästään siihen, että minkä ihmeen takia sellaista mietin, eksä voisi pukea tarvittaessa vihdoinkin ne puhehousut jalkaan. Miksi taas kerran mietin eksän mietteitä, sillä loppujen lopuksi sillä ei ole mitään väliä. Sienestys oli kivaa, saalista tuli ja ulkoilua.

Yleensäkin ärsyttää, että varmuuden vuoksi "säälin eksän ehkä keksimiäni tunteita", eihän minun tarvitsisi sitä tehdä.

Toinen syy oli toki myös se, että mietin mökkimiestä, vaikka sienireissu oli hänelle ok niin tykkäisinkö itse tilanteesta toistepäin.

Ja jos totta puhutaan niin on meillä yksi yhteinen meno tässä kuussa, eli menemme meidän pojan bändin keikalle. Ensimmäinen "julkinen esiintyminen" meiltä salattiin, toiseen en päässyt mukaan (isä oli), mutta nyt kolmanteen poika kutsui myös äidin ja aivan varmasti menen paikalle.

Mielenkiintoista pohdintaa sienestyksestä :) Ainoa syy, mikä minulla tuli mieleen, perua reissu oli ajatella mökkimiehen tunteita. Itsestäni ei olisi mukava ajatus, jos mies menisi sienimetsään tai jonnekin kahden eksänsä kanssa. Vaikka voisinkin luottaa, että mitään sopimatonta ei tapahdu. Kyse on toisen ihmisen tunteiden kunnioittamisesta. Teidän suhde mökkimiehen kanssa on kuitenkin varsin tuore ja myöskään erosta ei ole kauan aikaa. Voi olla, että halkaisen tässä hiuksia, mutta en tekisi itse niin kunnioituksesta uutta kumppania kohtaan.

Toinen mikäli mulla tuli mieleen oli se, että yllättävästi pohdit sitä, haluaisiko eksäsi palata yhteen. No, emmehän voi tietää, mitä hänen päässään liikkuu. Mutta se lähinnä jäi kiinnostamaan, miksi se kiinnostaa sinua? Onko sinulla sittenkin vielä jotain tunteita tai salattuja toiveita, että näin kävisi? Ja miksi? Mitä sitten vastaisit, jos toinen tällaista ehdottaisi?

Minusta on ihan toinen juttu mennä yhdessä konserttiin katsomaan lapsen esiintymistä. Se on paikka, jossa molempien vanhempien kuuluukin olla. Ja voihan sinne tulla mökkimieskin mukaan jos haluat tai poika haluaa niin.

Vielä kysyisin MaratonParkujalta, haluatko kertoa millaisia asioita joudutte edelleen käsittelemään uuden kumppanisi kanssa. Ovatko ne samoja kipupisteitä kuin eksän kanssa vai jotain muuta?

Meillä edelleen epävarmuus nostaa välillä rumaa päätään, vaikka miten jauhetaan. On tämä parisuhteessa oleminen vaan niin vaikea laji.

Kuurankukka kirjoitti:

Mielenkiintoista pohdintaa sienestyksestä :) Ainoa syy, mikä minulla tuli mieleen, perua reissu oli ajatella mökkimiehen tunteita. Itsestäni ei olisi mukava ajatus, jos mies menisi sienimetsään tai jonnekin kahden eksänsä kanssa. Vaikka voisinkin luottaa, että mitään sopimatonta ei tapahdu. Kyse on toisen ihmisen tunteiden kunnioittamisesta. Teidän suhde mökkimiehen kanssa on kuitenkin varsin tuore ja myöskään erosta ei ole kauan aikaa. Voi olla, että halkaisen tässä hiuksia, mutta en tekisi itse niin kunnioituksesta uutta kumppania kohtaan.

Toinen mikäli mulla tuli mieleen oli se, että yllättävästi pohdit sitä, haluaisiko eksäsi palata yhteen. No, emmehän voi tietää, mitä hänen päässään liikkuu. Mutta se lähinnä jäi kiinnostamaan, miksi se kiinnostaa sinua? Onko sinulla sittenkin vielä jotain tunteita tai salattuja toiveita, että näin kävisi? Ja miksi? Mitä sitten vastaisit, jos toinen tällaista ehdottaisi?

Minusta on ihan toinen juttu mennä yhdessä konserttiin katsomaan lapsen esiintymistä. Se on paikka, jossa molempien vanhempien kuuluukin olla. Ja voihan sinne tulla mökkimieskin mukaan jos haluat tai poika haluaa niin.

Tuo pohdintasi mökkimiestä ajatellen on kyllä ihan järkevää ja totta, eli hyvä, että peruin sienestämisen.

Ei ole tunteita eksää kohtaan eikä salattuja toiveita, viime sienestysreissu vahvisti sen minulle täysin. En pystyisi eksän kanssa palaamaan yhteen, se on ihan varmaa.

Syy miksi edes pohdin asiaa on tämä palsta, kaikki "pyöritys" täällä ja ne keskustelut voiko eksän kanssa edes olla ystäviä. Täällä on keskusteltu niin paljon siitä, että onko se ystävyys aitoa molemmin puolin ja onko se reilua, jos toisella on esim. tunteita jne. Kenen on vastuu ajatella niitä toisen tunteita jne.

Nyt odotan tulevaa yhteistä viikonloppua mökkimiehen kanssa ja sitä ennen teen vielä kovasti töitä.

28, se on hyvä, että olet omista tunteistasi kartalla. Et ole mielestäni vastuussa mitenkään eksän tunteista. Mutta on kyllä sanottava, että eksäsi käytös on edelleen kyllä minulle ihan täysi mysteeri. En voi ymmärtää miksi hän käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Ei halua olla sun kanssa, mutta ei silti jotenkin laskea irtikään.

Kuurankukka kirjoitti:

28, se on hyvä, että olet omista tunteistasi kartalla. Et ole mielestäni vastuussa mitenkään eksän tunteista. Mutta on kyllä sanottava, että eksäsi käytös on edelleen kyllä minulle ihan täysi mysteeri. En voi ymmärtää miksi hän käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Ei halua olla sun kanssa, mutta ei silti jotenkin laskea irtikään.

Mysteeri se on minulle myös.

Huhtikuussa kun työnsin eksän kokonaan pois, se oli loppujen lopuksi helpompaa aikaa ja nyt tajusin, että vaikka tunteeni onkin kaverilliset niin tämä eksän kaikki toiminta rasittaa pääkoppaani. Miten ihmeessä se eksä taas tuli sekoittamaan arkeani, itse asiassa en halua sitä. Isä ja poika ovat olleet nyt tosi paljon yhdessä, jotenkin sitä kautta se kiemurteli tähän. Otan kyllä välimatkan takaisin.

Siitä on kohta 8 päivää kun olen mökkimiehen nähnyt, mutta hymyilyttää, että poikani on viettänyt näistä 5 päivää mökkimiehen kanssa. Se tässä mökkimiehen tapailussa on haastavaa kun työasiat vievät ympäri Suomea ja ulkomaille, kun työ ei ole ns. kello 8-16.

Nyt mä keskityn täysin työhön vielä pariksi tunniksi ja lähden kävelylenkille ja tulen kotiin kaupan kautta.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille.

28 v yhdessä kirjoitti:

Se tässä mökkimiehen tapailussa on haastavaa kun työasiat vievät ympäri Suomea ja ulkomaille, kun työ ei ole ns. kello 8-16.

Hyvä, että tajuat tämän jo varhaisessa vaiheessa. Tämä tulee olemaan haastavaa. Myöhemmin paljon haastavampaa kuin nyt, kun vasta tapaillaan ja tutustutaan.

Koska myöhemmin voit haluta enemmän yhteistä aikaa jne., muttet sitä voi saada, koska miehellä on tuollainen työ. Sun pitää jo tavallaan nyt hyväksyä se, että ette tule näkemään luultavimmin niin paljon kuin ehkä haluaisit. Mutta eipähän tule ainakaan yllätyksenä tuo työ.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 45 + ikäinen, yksi pitkä avioliitto takana ja sitä ennen paljon lyhyempiä suhteita.

Itse olen ollut sellainen, että kun on tullut ero, en ole yhdenkään kanssa jäänyt minkäänlaiseksi kaveriksi. Ennen avioliittoa ei edes muuten mitään somea vielä ollutkaan. Silloin riitti ihan ysärillä, että kumitti puhelinmuistiosta nimen ja numeron :D. Myöhemmin sitten vain deletoi kännystä numeron ja sillä se oli hoidettu, hehe.

Mutta joo. Eli kaikki välit poikki, kaveripiirin muuttaminen ja tahalleen jättäminen tarvittaessa, ei enää puhelinsoittoja, ei kysymisten kuulumisia jne. 

Oon niinku vähän aina poltellu sillat takanani eron jälkeen. Oon vain sellanen ihminen, että exät on exiä syystä ja heidän kanssaan en kaveeraa. Ihmiset on erilaisia, enkä tuomitse miten muut toimii. Saa tehdä miten lystää. Kunhan vain kerroin oman näkemykseni, kun tuo yhdessä 28 v sitä pohti, että mitenköhän muut toimii suhteen päättyessä, onnistuuko kaveruus jne. yleisesti ym.

Somen tullessa en todellakaan hyväksynyt yhtäkään exää kaveriksi. Nykyään en ees somessa ookkaan.

Vähän eri asia, jos on yhteisiä lapsia? Kai sitä silloin on hyvä olla jonkinnäköinen ihmissuhde eksään, ihan lastenkin takia. En kuitenkaan hyväksyisi kumppaniltani mitään yhteisiä lomamatkoja tai edes sieniretkiä eksän kanssa, vaikka olisikin lapset mukana. Enkä sitä, että mies kävisi auttelemassa entisessä kodissaan. Mutta minusta on ok pitää sellaiset välit, että lasten asiat hoituu.

Sellaiset välit riittävät, että lasten asiat voidaan keskustella. Pakko ei ole koskaan edes nähdä.

Kuurankukka kirjoitti:

Vielä kysyisin MaratonParkujalta, haluatko kertoa millaisia asioita joudutte edelleen käsittelemään uuden kumppanisi kanssa. Ovatko ne samoja kipupisteitä kuin eksän kanssa vai jotain muuta?

Meillä edelleen epävarmuus nostaa välillä rumaa päätään, vaikka miten jauhetaan. On tämä parisuhteessa oleminen vaan niin vaikea laji.

Kuurankukka, ne,  jotka ovat samoja olen kyllä tunnistanut nyt itsestäni lähteviksi. Eli exän kanssa keskustelimme todella paljon ajankäytöstä hän oli (ja luulisin olevan vieläkin) pahan lajin työnarkomaani aika vaativassa työtehtävässä. Sen vuoksi tapaamiset olivat haastavia ja tietysti tapaamistenkin aikana usein puhelin soi ja sposti lauloi. 

Ajattelin silloin, että olen jotenkin läheisriippuvainen, kun ahdistuin tästä mielestäni ihan kohtuuttomasti. Kasvatin sen kautta itsestäni sitten liiankin riippumattoman ja itsenäisen, eli nyt nykyisen kanssa tullaan takaisin päin kai semmoiseen normaaliin suhteeseen tässä asiassa. 

Oli siis sata muutakin asiaa tietysti, mutta tässä nyt yksi esimerkki. En sano suinkaan, että kaikki tämän suhteen ongelmat johtuvat vain minusta ja exästäni, kyllä nykyinenkin tietysti on vajaavainen ihminen siinä kuin muutkin ja kantaa omia taakkojaan, mutta ne ovat täysin eri asioita sitten. Esimerkiksi hänen perhesuhteensa ovat aika viileät ja se hämmentää itseäni joskus ja koen, että joudun ottamaan vastuuta hänenkin puolen suvusta ihan vain kohteliaisuuttani, jotain mieleen tulevaa mainitakseni. Se ei taas yhtään passaa tämän uuden erityisen itsenäisen itseni kanssa:-)

En tiedä, saatko tästä mitään tolkkua, näitä asioita on vaikea avata kirjoittamatta kokonaista romaania, kuten tiedämme...mutta tosiaan, parisuhteet ovat vaikeita!

Tämä on asioiden hurjaa ja raakaa yksinkertaistamista, mutta heitän peliin kuitenkin. Jotta voitte kyseenalaistaa :)

Usein parisuhteiden riidoissa pohjimmiltaan on kyse siitä, että miten tärkeä olen toiselle tai toinen minulle.

Usein erot johtuvat siitä, että toista ei vain enää kiinnosta tarpeeksi. Koska niin kauan kuin kiinnostaa, yrittää tehdä asioiden eteen jotain.

MaratonParkuja, oletko miettinyt että kumppanisi kokee sun itsenäisyyden niin, ettei hän vaan ole sulle tarpeeksi tärkeä? Etenkin kun tietää millainen olet ollut suhteessa eksään.

Aiheeseen voiko olla ystävä eron jälkeen. Uskoisin, että eroon johtaneet syyt ovat tärkein tekijä. Olen edelleen ystävä ex-aviomieheni kanssa, erosimme yli vuosikymmen sitten. Avioeron jälkeen emme olleet juurikaan noin vuoteen tekemisissä. Tämä ja suhteen loppupuoli oli jo erillistä omaa elämää. Toisaalta meillä oli yhteisiä liiketoimia, joita olemme edelleen jatkaneet. Emme koskaan loukanneet esim. sanallisesti tai en ole menettänyt luottamusta häneen. Parisuhde oli lopulta täysin toimimaton johtuen erilaisista luonteista ja elämäntavasta, vetovoima sammui. Eron jälkeen ei ole ollut fyysistä läheisyyttä tai käyty auttelemassa kotitöissä, mutta kuulumiset vaihdamme silloin tällöin. Olen edelleen väleissä ja tekemisissä myös hänen lastensa kanssa. Jossain kohdassa eron jälkeen tunsin mustasukkaisuuttakin, mutta se oli ohimenevä tunne. Aikuisena pystyy onneksi käsittelemään myös ristiriitaiset tunteet eikä ole niiden vietävissä. Nykyään parisuhdeaika on kaukainen muisto eikä herätä tunteita. 

Minulla on ollut vuosien suhde myös ap:n ex-miehen kaltaisen miehen kanssa. Häneen en ole pitänyt yhteyttä eron jälkeen ja olen tehnyt kaikkeni, ettei hän saisi otettua yhteyttä minuun. Sellaisen ihmisen kanssa, jolla on vain huono vaikutus itseen, ei ole mitään mieltä yrittää olla kaveri. 

Onpa mukava kun pitkään ketjussa olleet edelleen kirjoittavat kuulumisiaan.

Ap, kerrothan miten ositusasiat etenevät?

Hyvää loppukesää kaikille💐

Kuurankukka kirjoitti:

MaratonParkuja, oletko miettinyt että kumppanisi kokee sun itsenäisyyden niin, ettei hän vaan ole sulle tarpeeksi tärkeä? Etenkin kun tietää millainen olet ollut suhteessa eksään.

Kyllä tästä varmaan juuri on kyse, olet oikeassa. Ja ei oikeastaan edes siitä, että olisin niin kovin erilainen tässä suhteessa tietenkään perusluonteeltani (se ei kai niin kovasti muutukaan ihan helpolla kenelläkään), mutta etenkin alussa oli kyse juuri siitä, mistä asioista tarraan kiinni ja miten itseäni ilmaisen niissä tilanteissa.

Oli ihan hyviä herätyksiä, kun toinen kyseenalaisti, että tosissaanko näin tarkoitit sanoa, kun tältä se minusta kuulosti.

Pitää tietysti muistaa sekin, että suhteemme kuitenkin onkin vielä aika nuori, siis emmehän me ole olleet yhdessä vielä kahta vuottakaan, joten sen olemme hyväksyneetkin, että hakemista on vielä ja paljon.

Tuli mieleen epävarmuudesta, tietty en tiedä, mitä teillä varsin on, mutta vanhoihin tapoihin on todella helppo liukua. Tarkoitan, että jos vaikka epävarmuutta aiheuttaa jokin, mitä toinen tekee/käyttäytyy, niin sanominen tai keskusteleminen voi olla vaikea tie sitä muuttaa. Voi olla, että tavallaan jopa haittaakin, eli vähän silleen "no niin mehän on tästä nyt puhuttu ja se on käsitelty" toistuu sekin tapana toimia.

Muuttuminen on todella vaikeaa😣

Minäkin olen nyt pohtinut tätä ystävä asiaa.

Omalla kohdallani ystävyys ei ole mahdollista.

Tämän keskustelun myötä olen alkanut uudelleen pohtia sitä yhteydenpitoa mitä minun ja exän välillä on. Pitäisikö minun puhua hänen kanssa puhelimessa asioista, siis lasten asioista?

Teenkö väärin kun en siihen suostu? Olenko minä tässä kuitenkin se hankala? Jos hän on oikeasti muuttunut?

Mutta, tulin kuitenkin jälleen siihen tulokseen, että ei minun tarvitse. Täysin asiallisesti hoidan kanssaan kaikki ne lapsiin liittyvät asiat mitkä hoidettava. Mutta viestein. Ei minun tarvitse puhua kyseisen ihmisen kanssa puhelimessa, koska se tekee minulle vain pahaa. Minä saan olla tässä asiassa itsekäs, ja tehdä juuri niin kun minusta parhaimmalle tuntuu. Mitään en kuitenkaan jätä hoitamatta.

Ei minun kyllä tarvitse häntä haukkuakkaan eikä syytellä, vaikka monesti mieli tekis. En saavuta sillä yhtään mitään. Vaikka toiselta puolelta jonkinlaista solvausta kevyempää ja pahempaa säännöllisesti tuleekin.

Tänään hän yritti soittaa pitkästä aikaa. En vastannut. Mutta kuten sanottu, viesteillä kommunikoin. Sen mikä pakko.

Ja ne viralliset asiat, levällään edelleen. Mikään ei etene mihinkään. Talo myymättä, ositus tekemättä ja lasten asiatkin sopimatta.

Mutta, kyllä ne vielä järjestyy, asia kerrallaan edistän eteenpäin.

Mikä sitten on oikein sieniretkeillä vai ei? En minä ainakaan tiedä. Riippuu varmasti niin monesta asiasta. Osapuolista, miten sen asian jokainen osapuoli ottaa. Jos kaikille ok, niin mikäs siinä, jos jollekki ei ole ok, niin sitten mietittävä paljonko se painaa vaakakupissa?

Tuskin tähänkään on yhtä oikeaa tai väärää tapaa. Mikä sopii yksille ei sovi toisille.

Ap

Jatkan vielä. Olen myös miettinyt, pitäiskö mun lasten vuoksi puhua isänsä kanssa puhelimessa. Hän kun lapsille sitten motkottaa miten en vastaa. (Varsinkin siis silloin kun vielä yritti mulle useammin soittaa)

Pitääkö lasten nähdä että vanhemmat on väleissä jne.

Mutta sitten mietin, että olen aina laittanut lapset ja miehen oman itseni edelle. Aina. Ja mietin, että lapset on kyllä nähneet minkälainen heidän isä oli minulle. Esikoinen joskus jossain yhteydessä totesikin et ai vaikka se on ollu sulle niin inhottava?

Ja olen kyllä lapsille selittänyt tilannetta. Miksi en puhu, enkä halua nähdä isäänsä.

Enkä anna tämän mitenkään vaikuttaa lasten ja isän väleihin, siis en anna lapsille sitä kuvaa, että minun ja isänsä välit pitäisi vaikuttaa heidän väleihinsä. Ihan eri asioita.

Tässä asiassa mä olen itsekäs. Ja teen just niinkun musta tuntuu. Mä olen saanut sitä lajia jo ihan tarpeeksi, en halua altistua enää yhtään enempää kun pakko. Ja paljonko on pakko?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä. Olen myös miettinyt, pitäiskö mun lasten vuoksi puhua isänsä kanssa puhelimessa. Hän kun lapsille sitten motkottaa miten en vastaa. (Varsinkin siis silloin kun vielä yritti mulle useammin soittaa)

Pitääkö lasten nähdä että vanhemmat on väleissä jne.

Ap

Teidän tapauksessa, ei todellakaan tarvi puhua puhelimessa. Lasten asiat pystyy hoitaa viestein ja sitä paitsi lapsenne ovat jo niin isoja, että hekin osaavat kommunikoida jne. 

Miehesi piti salasuhdetta nähtävästi vuosia tämän toisen naisen kanssa, jonka jopa tiesit. Mies kiukutteli sinulle, syyllisti sinua, kun itse eli kaksoiselämää. Sitten otetaan heti tämä salarakas teidän kotitaloonne, josta sut on just potkaistu pihalle.

Mies vain mollaa ja haukkuu sinua pääosin.

Joo-o. En kuule mäkään puhuis puhelimessa. Ei ole mitään sellaista, mikä ei hoituis viestein. Lasten ei tarvi nähdä teitä mitenkään väleissä. On tervettä niillekin nähdä, että jos hommaa avioliiton aikana salarakkaan, käyttäytyy törkeästi pitkäaikaista kumppania kohtaan, potkaisee tämän ulos talosta ja tuo heti tämän toisen naisen sisään, niin lapsillekin on tervettä nähdä, että siinä sitten katkeaa se ihmissuhde. 

Olisi epätervettä, että sinä kuuntelisit sitä mollaamista yhä vain, koska siihenhän se usein menee, jos puhutte.

Ja olisi väärin näyttää lapsille mallia, että katsokaa, näinkin siasti voi tehdä ja yhä ollaan väleissä.

Teoilla on seuraukset.

Ehdottomasti olen sitä mieltä Ap, että ei ole pakko puhua!

Tässä on nyt vielä muutakin kuin "vain" (siis hah hah, vain!) sun mielialat. Minusta voit aivan suoraan lapsille sanoa, kuten asiat ovat: "Tällä hetkellä meillä on vielä isän kanssa isoja asioita sopimatta, jotka eivät edisty, kuten talon myynti ja osituksen teko kokonaan. Sen vuoksi on parempi, että emme keskustele nyt keskenämme muusta, se kun hyvin nopeasti menee vielä riitelyksi ja riitely taas vaikeuttaa näiden asioiden ratkomista".

Voit mielestäni hyvin sanoa myös sen tosiasian, että meillä ei isän kanssa kommunikaatio sujunut naimisissa, eikä tunnu sujuvan nyt vieläkään, kun tilanteet ovat muuttuneet. Sen enempää menemättä siihen, kenen syy se on tai mitään sellaista. Lapset joka tapauksessa ovat niin isoja, että ovat kykeneviä tekemään omat johtopäätöksensä.

En tunne avioliittolainsäädäntöä kovin hyvin, mutta on se nyt kumma, että toinen voi venyttää näitä asioita mittaamattomiin, eikö näihin siis ole samankaltaista oikeutta kuin avioeroon, eli siis, että ne voi toinenkin laittaa alulle? Talon myyntiä varmaan ei, mutta osituksen edes? Koska kyllähän uskoisin näillä roikkuvilla asioilla olevan iso merkitys sinun mielenterveydelle, itse tulisin hulluksi, jos mulla olisi väkisin yhteisomaisuutta jonkun kanssa, ketä en siedä, joka haukkuu, huutaa, jne.

Ja sitten se seikka, että toivottavasti näet sen narsistipiirteisyyden exässä juuri tuossa, että on pakko saakeli soitella, vaikka tietää, että et halua puhua. Normaali ihminen kyllä ymmärtää, että jos vehkeilen toisen selän vuosikaupalla ja otan toisen meidän kotiin asumaan samalla ovenavauksella, kun toinen lähtee, niin ehkä en ole tämän ihmisen ICE-tyyppi. En ehkä tähdellä merkattu X soittaa vastaa heti. Normaali ihminen tyytyisi hoitamaan asioita viesteillä ja siipiään myöten sittenkin. Odottelisi ja toivoisi, että joskus voi asiat mennä siihenkin suuntaan, että toinen sietää minua silmissään. Mutta ei sun ex.

Siksi todellakin pidät ottamasi linjan.

Se on tärkeää senkin vuoksi, että jos nyt myönnyt näihin puheluihin, se on exälle taas baana auki kaikkeen muuhunkin, eli jokainen pienikin asia, joka nyt on saatu kuntoon, menee taas uuteen huuto/haukkumisneuvotteluun.

T: MaratonParkuja

Ap, ja kaikki muutkin. Ei ole todellakaan mitään velvollisuutta puhua tai olla ystävä yhtään kenenkään eksän kanssa. Miksi olisitte ystäviä ihmisten kanssa, jotka ovat kohdelleet teitä huonosti? Apn eksän käytös varsinkin kuulostaa aivan pöyristyttävältä. Miksi haluaisit tällaisen ihmisen elämääsi yhtään mihinkään rooliin? Lasten asiat pystyy hoitamaan kyllä viestien välityksellä ja niitäkin kannattaa rajata ihan oman hyvinvoinnin takia.

Toinen juttu, mitä myös minä olen ihmetellyt, on juuri tuo mitä MaratonParkuja myös nosti esiin. Eikö omaisuuden ositus ja talon myynti ole pakko hoitaa jos toinen sitä vaatii? Miehen on pakko lunastaa sinut ulos talosta tai sitten laittaa se myyntiin. Ei kai kukaan voi pakottaa sinua omistamaan yhdessä yhtään mitään kenenkään kanssa jos et halua. Ja omaisuuden ositus on käsittääkseni juridinen velvollisuus, joka on hoidettava ihan jo verotuksen takia. 

Onko teillä avioero vireillä?