Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (13327)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Minä en ainakaan ole huomannut että hukassa olisi kertonut miehensä olevan huono tai haluton isä"
Niin sä et ole huomannut. Hukassa itse kertoi että mies on ollut niin paljon poissa että hukassa vanhemmat ovat olleet läsnä enemmän kuin isä.
Ja nyt täällä kannatetaan että hukassa ottaa eron jälkeen roolin jossa kannattelee tämän vuoden isän isyyttä. Jee naiset ei omaa elämää eronkaan jälkeen vaan miehen kannattelua. Siinähän sitä naiselle riittämiin.
En nyt lisää tähän mitään sävyjä tai tulkintoja koska en tosiaan oo lukenut joka kommenttia. Mut voinet vahvistaa tai tyrmätä seuraavat väitteet:
- Hukassa omistaa kodin yhdessä puolison kanssa
- Hukassa on hakenut avioeroa
- Hukassa on suunnitellut että jää eron jälkeen asumaan perheen kotiin yksin lasten kanssa
11759: nyt olen hämmentynyt mistä ko viestissä löysit negatiivista vastakkainasettelua! Eihän tuossa oteta kantaa mikä mielipide on toista parempi, vaan listataan tiedossa olevat faktat täysin neutraalisti ja todetaan mitä muutama tunnistettava kirjoittaja (siis nimim kirjoittava) on näistä faktoista todennut. Jos tuo luo mielestäsi negatiivista kuvaa näistä nimimerkillisistä niin silloin et vaan ilmeisesti jaa heidän mielipidettään. Mutta ei sen mielipiteen toistaminen ole kyllå mitään vastakkainasettelua (?)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Oma kritiikkini on kohdistunut lähinnä sellaisiin toiminnan motiiveihin, jolla pyritään erossa omalla kustannuksella tasoittelemaan ex-puolison tunteita jo etukäteen."
Heitän tähän ihan puhtaana spekuna toisenlaisen näkulman. Eroa harkitseva saattaa myös pyöritellä päässään eron jälkeisiä järjestelyjä: mitä jos kumppani haluaa myydä tämän talon. Tai jäädä tähän itse. Mitä jos hän ajattelee ettei hänellä ole myymättä taloa varaa hankkia asuntoa johon ottaa vastaan vierailevia lapsiaan. Entä jos hän aikoo muuttaa kolmannen osapuolen kanssa yhteen. Ottaisiko hän lapset sinne. Suostuukohan hän jaettuun huoltajuuteen. Vai olisiko lapset koko ajan minulla mikäli haluaisin jäädä tähän vanhaan kotiin asumaan. Millähän ehdoilla taloa ei myytäisi, minä saisin jäädä siihen asumaan lasten pääasiallisena huoltajana, mutta lapset eivät olisi 100% ajasta minun huollettavana/ vierailisi jossain kt-yksiössä tai vieraan naisen luona josta en edes pidä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ihana ajatus ja näkemys vastoinkäymisiin (poiminta tarinasta Keniaan muuttaneesta naisesta; rakkaudesta ja kulttuurieroista):
"Keniassa on henkistä lämpöä ja valoa, jota Suomeenkin voisi tarvita lisää, Rosa-Maria kertoo.
Elämä täällä ei ole niin vakavaa. Vastoinkäymisiin täällä suhtaudutaan ihanasti: että näin kävi, mennään eteenpäin. Olen täällä oppinut, että kontrollista kiinnipitäminen vain kasvattaa kontrollin tarvetta. Kun pääsee ympäristöön, jossa kaikkea ei voi hallita, oppii, ettei kontrollia ikinä ollutkaan."
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/4f76623a-70ad-47f2-95fb-8e90d50ea303
Olipa ihana juttu! Kontrollintarpeen tunnistan ainakin itsessäni, ja se ei tosiaan lisää rentoutta tai joustavuutta. Jotka voisivat helpottaa elämää paljonkin.
Toinen mikä tuosta tarttui silmään, oli yhteisöllisyys: "Kanssaihmisten muodostamaan tukiverkkoon voi luottaa ja lähellä on ihmisiä, joihin voi tukeutua. Jos jollain kyläläisellä ei esimerkiksi ole rahaa ruokaan, hän on aina tervetullut naapuriin syömään."
Kuvittelin itse nuorena, että itsenäisyys ja omillaan toimeentuleminen on vahvuutta. Kunnes sitten ihan viime vuosina vasta olen joutunut nöyrtymään pyytämään apua. Hämmästys on ollut suuri, kun on tajunnut, miten anteliaasti sitä jotkut tarjoavat. Ja miten paljon helpompaa on lainata voimaa verkostolta kuin yrittää koota samaa määrää itsestään. Nykyään todellista vahvuutta minulle edustaakin kyky pyytää apua, kun sitä tarvitsee.
Erään tuttavani perhe joutui äskettäin ilman omaa syytä taloudelliseen ahdinkoon, kun toisella vanhemmista ja yhdellä lapsista oli vakavia terveysmurheita. Surullista kyllä, yhteiskunnan tukiverkot pettivät niin pahasti, että tuttavani joutui pyytämään taloudellista tukea someverkostoltaan (oikein pienkeräysluvan kanssa).
Itse olin myös aikeissa lahjoittaa, mutta en ehtinyt. Seuraavana aamuna oli tehty päivitys julkaisuun: pienkeräysluvan summa oli tullut täyteen ja keräys oli suljettu. Tuttavani ei ollut ainoa, jolle tuli tippa linssiin.
Joskus ihmisten hyvyys musertaa.
En tiedä avautuivatko aiemmat CMX-lainaukseni muille, mutta minulle ne ovat muistutus siitä, kuinka monesti olen luullut olevani oikeassa ja myöhemmin havainnut erehtyneeni. Ja miten pienestä elämä on joskus kiinni suuntaan tai toiseen. Mitättömältä tuntunut asia tai ohi häivähtävä hetki on saattanut muuttaa koko elämänkulun. Ja kun sitä ei siinä hetkessä pysty näkemään eikä tietämään, on kyky surra ja antaa anteeksi itselleen ja muille
Haluan ajatella, että pohjimmiltaan me haluamme kaikki hyvää toisillemme. Emme vain aina osaa.
-Liekki
Vierailija kirjoitti:
Koska hukassa antoi suostumuksensa sille että mies pitää liiton ulkopuolisia suhteita. Kysyisin ennemmin: Miksi ei voisi tulla toimeen jos se molemmille on mahdollista? Onko pakko olla vihainen ja rikki jos ei oikeasti tunnu siltä?
En ole lukenut kaikkia Hukassa olevan viestejä, mutta se mitä olen ymmärtänyt on se, että Hukassa antoi miehelleen luvan seksisuhteisiin, mutta ei rakkaussuhteisiin. Ja siitä tämä soppa siis syntyikin, kun miehellä onkin nyt tunteita tähän sivusuhdenaiseen, jota on pitänyt 2 vuotta vaimonsa rinnalla. Totta kai voi tulla toimeen, jos se on mahdollista ja jos ei tunne mitään vihantunteita miestä kohtaan, kun hän rakastaa ja panee toista naista, niin ei ole silloin pakko ollakkaan vihainen ja hyvin voi jatkaa tuossa sitten ilman mitään avioeroakin. Oon saanu käsityksen, että Hukassa ei kuitenkaan haluaisi erota eikä muuttaa ja hän haluaa tarjota lapsille ydinperheen (vaikka miehellä on suhde toiseen naiseen).
Myös tuli olo, että hakiko Hukassa avioeroa vain näyttääkseen muille, että hän ei sittenkään hyväksy tätä miehen rakkausseksisuhdetta? Että se on vähän niinkuin mielenosoitus, mutta hän ei aiokkaan viedä sitä loppuun, se on vain pelottelukeino miehelle, että jos jatkat suhdetta toiseen naiseen, niin menettää Hukassan. Hukassa on varmaan vain tyytyväinen, ettei mies halua erota eikä allekirjoita tiedoksiantoa.
Alussa siis Hukassa hyväksyi miehen mahdolliset tulevat sivusuhteet, mutta nyt kun paska niin sanotusti lensi tuulettimeen, niin nyt ei sitten enää olekaan kivaa, mutta siltikään ei haluaisi erotakaan. Jollain tapaa pitää uhitella, että mies lopettaisi suhteensa.
Vierailija kirjoitti:
Hukassa myöntyi suhteen avaamiseen, mutta mies on muuttanut sääntöjä keskenään pitkin matkaa. Ensin sääntökirjassa seisoi, että ei mitään tunteita tietenkään. Sitten tämä sivusuhdenainen oli ihan kaveri, ei mitään tunteita kumpaankaan suutaan. Sitten naisella jotain, mutta ei miehellä nyt tokikaan. Ja nyt ollaankin jo sitten aivan sekaisin siitä, mitä tunnetaan ja ketä kohtaan. Ja sen sijaan, että mies olisi tunteiden ilmetessä ryhdikkäästi päättänyt kokeilunsa, on jääty limboon pyörimään ja kiinni valehtelusta myös.
Tuntuu itsestä ihan käsittämättömältä, että joku voi antaa miehelleen ihan luvan käydä panemassa muita naisia, kunhan ei tunne heitä kohtaan mitään. Mikä järki tuommoisessa on? Ensinnäkin siinä on suuri tautien ja bakteerien riski ihan sille vaimolle, toisekseen saa olla varma, että totta kai niitä tunteita kehittyy jossain kohtaa, jos ei miehelle, niin sitten sille sivuhoidolle. Onko tuommoiset vaimot niin kiinni siinä yhteiseksi tehdyssä elämässään, että pitävät siitä kiinni jopa tuolla tavalla, että okei, mies saa panna muita, kunhan ei vain kuitenkaan erota ja pidetään tää kotitalo ja elellään täällä.
Yksi psykologi sanoi, että avoin suhde ei ole toiminut yhdelläkään pariskunnalla, joka on hänen vastaanotolleen tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuosta avoimen suhteen sääntökirjasta en ole koskaan ymmärtänyt yhtä asiaa: onko tunteet tosiaan niin kontrolloitavissa että voi luvata ettei rakastellessa toista ihmistä tai maatessa hänen kanssaan seksin jälkeen sängyssä ennen lähtöä, herää mitään tunteita. Ymmärrän kyllä että silloin voi valita katkaista yhteydenpidon tunteita herättäneeseen ihmiseen mutta eikö vahinko tapahtunut jo.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikenlaisia uhkakuviakin on nyt Hukassan tulevaisuuteen täällä tänään maalailtu. Niin lapsiin kuin eron jälkeiseen suhteeseen miehen kanssa, kuin asumiseenkin liittyen.
Olisiko rakentavampaa kommentoida enempi myös jostain kannustavammastakin näkökannasta näitä monesti sinällään ihan validejakin pointteja ja mahdollisia sudenkuoppiakin? Kertoa omia mielipiteitä niistä hyvistäkin tulevaisuuden skenaarioista?
Pelon voimistaminen tai pelon kautta toimiminen ei ole kovin hyvä tapa, ja se voi myös lamauttaa tai voi saada tekemään huonoja ratkaisuja, jos asioita ajattelee paljon sellaisten uhkakuvien kautta.
On hyvä tietenkin varautua ongelmiinkin ja siihen, että asiat ei aina mene suunnitellusti ja voi mennä pieleenkin, suunnitelmat eivät aina toteudu tai ainakaan ihan sellaisinaan. Ja tehdä myös varasuunnitelmia.
Usein parempi tulos ja tasapainoisempi ja mukavampi tie - mahdollisista vaikeuksita huolimatta - kuitenkin voidaan saavuttaa, kun vahvistetaan ja ajatellaan paljon sitäkin, mitkä on niitä hyviä ja terveeisiä kuvia tulevaisuudelle, miten olisi hyvä tehdä, ja mitä kautta ja millä tavalla, millä suhtautumisella kannattaisi ehkä toimia, ja millä teoilla haluttu asia saavutetaan, kuin mantrata kovin sitä skenaariota, mitä ei toivota.
On hyvä vahvistaa luottamuksen ja pärjämisen tunteita. Ero on usein iso muutos monella tapaa, joka muutenkin nostaa usein niitä pelkojakin ja epävarmuutta. Luodut mielikuvat ja niistä kumpuavat tunteet ovat ihmisten toiminnan ohjaamisessa aika isossa roolissa.
No aloitatko vaikka. Mitä hyviä vahvistettavia juttuja sä nyt näet Hukassa touhussa? Sultahan tuli van kritiikkiä muista ja yleislätinää. Joten aloitapa ja annapa nyt itse niitä asioita joita penäät.
Huomaa että ilta on tullut ja märinäsakki kasaantuu yhteentoista saakka.
No olenhan minä tänne jo aika paljonkin kommentoinut ja kirjoitellut, myös Hukassalle ja hänen tilanteestaan. Toivottavasti osassa kommenteissani näkyisi tällainen rakentava ja kannustavakin asenne, vaikka vähän jyrkempiäkin puheenvuoroja olen joistain asioista itsekin käyttänyt, erityisesti Hukassan miestä ja hänen toimintaansa ruotiessani. En ala tässä kuitenkaan nyt toistamaan sen kummemmin itseäni.
Kysymykseesi lyhyesti kuitenkin: Hukassan toiminnassa näen vahvistettavana asiana esimerkiksi hänen oman äänensä ja oman tahtonsa. Hänellä on paljon hyviä ominaisuuksia, kuten laajakatseisuus, empaattisuus ja kärsivällisyys, ja niiden vahvuutta elämässä ja vaikeissakaan elämäntilanteissa, eikä vähiten lastensa suhteen, ei kannata unohtaa, vaikka Hukassalle tärkeää olisikin oppia pitämään enemmän myös omia puoliaan.
jatkuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...jatkuu
Minusta myös lainaamasi kommenttini pääpointti on ihan tärkeäkin asia (yleislätinää ilmeisesti siis jonkun mielestä) Eli se, että positiivisten skenaarioiden ja suunnitelmien ja niistä kumpuavien positiivisten tunteidenkin pohjalta (esim. luottamus, toivo) on usein parempi tehdä päätöksiä, kuin kovin pitkälle vain maalailtujen uhkakuvien ja pelon tunteen johdattamana. Näin mielestäni myös suhdekriiseissä tai erotilanteissa.
Kriiseissä niitä uhkakuvia ja pelkoja, vaikkapa esim. eroamisen suhteen, monesti nousee joskus liikaakin pinnalle, ja silloin ehkä kannattaa keskittyä ja välillä havahtua ihan tietoisestikin miettimään niitä positiivisiakin lopputulemia ja keskittyä suunnittelmaan ja toimimaan tällaiset ajatukset ja suunnitelmat ohjenuorana.
Toki joskus hyvä neuvo voi myös olla sekin, jos ei oikein tiedä mitä haluaa, mutta jos tietää mistä haluaa pois, tai mitä ei halua että elämässään enää on. Siloin keskittyy toimimaan niin, että nämä saadaan pois, jolloin on mahdollisuus jollekin muulle, paremmalle. (Tällainen lähestymistapa voi tulla kyseeseen esimerkiksi erotessa väkivaltaisesta suhteesta, jolloin ei välttämättä jaksa ja osaa nähdä kauhesti vielä tulevaisuudessa tai missään mitään positiivista.) Tässäpä nyt vähän tätä yleislätinää siis lisää.
Vierailija kirjoitti:
OOlen aikaisemminkin sanonut melkein noilla käyttämilläsi sanoilla, etten minäkään miestä minään pahuuden ruhtinaana osaa nähdä. Enemmän vähän tragikoomisena hahmona, joka kompastelee Punanaamiosta ostetun naamiaisviittansa helmoihin, kun ei itsekään tiedä, mitä tuntee ja haluaa.
:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
...jatkuu
Minusta myös lainaamasi kommenttini pääpointti on ihan tärkeäkin asia (yleislätinää ilmeisesti siis jonkun mielestä) Eli se, että positiivisten skenaarioiden ja suunnitelmien ja niistä kumpuavien positiivisten tunteidenkin pohjalta (esim. luottamus, toivo) on usein parempi tehdä päätöksiä, kuin kovin pitkälle vain maalailtujen uhkakuvien ja pelon tunteen johdattamana. Näin mielestäni myös suhdekriiseissä tai erotilanteissa.
Kriiseissä niitä uhkakuvia ja pelkoja, vaikkapa esim. eroamisen suhteen, monesti nousee joskus liikaakin pinnalle, ja silloin ehkä kannattaa keskittyä ja välillä havahtua ihan tietoisestikin miettimään niitä positiivisiakin lopputulemia ja keskittyä suunnittelmaan ja toimimaan tällaiset ajatukset ja suunnitelmat ohjenuorana.
Toki joskus hyvä neuvo voi myös olla sekin, jos ei oikein tiedä mitä haluaa, mutta jos tietää mistä haluaa pois, tai mitä ei halua että elämässään enää on.
Niin totta. Mun läheiselle tyypillistä on huolestua kaikesta etukäteen. Ajattelin sen liittyvän hänen vaikeaan eroonsa kun hän kipuili eropäätöksen kanssa. Aina oli peikkoja joka nurkan takana; jätetty tekee itselleen jotain, ei pärjää, sairastuu, masentuu, asumisasiat ei järjesty, mitä jätetyn äitikin ajattelee.. Nyt olen huomannut että se on vaan hänen persoonassaan vakiona. Samalla tavalla työpaikan muutokset valvottaa pitkät yöt ja lopulta huomaa kuitenkin että pikkujuttu ja kääntyi lopulta hyväksi. Veljen sairastelu on varmaan kuolemaksi. Työpaikkaa ei voi vaihtaa, autoakaan ei voi vaihtaa, kaikessa tuntuu vaan aina olevan pelkkiä uhkia eikä mitään mahdollisuuksia.
Eronsa aikaan kannustin häntä unelmoimaan tulevaisuudesta jossa kaikki on mennytkin kuin elokuvissa. Se auttoi kuulema päätöksessä, että visualisoi mitä on saavutettavissa eikä pelkästään mitä voi mennä pieleen. Ja hyvinhän siinä sitten kävi.
Näköalattomuutta, jonka vuoksi niiiiin moni jää epätyydyttävään suhteeseen, työhön, kotiin jne
Liekki tiivistää omia mietteitäni tällä hetkellä sen verran hyvin, etten lisää niihin mitään. Muutoin on nähtävillä hyvinkin kahtijakavaa keskustelua osittain, ei kaikkien osalta, mutta jonkun/joidenkin, johon en jaksa lähteä mukaan. Ja hyvin näköjään osataan kirjoittaa Hukassan seuraavia pelimerkkejä Hukassan puolesta niidenkin osalta, jotka niin kovin loukkaantuivat toisenlaisista skenaarioista :D.
Toisista teemoista: Tunnistan tuon yksin pärjäämisen harhan ja tiedostan, että se on asia mistä en ole uskaltanut päästää irti. En ole koskaan kokenut sellaista, että joku olisi oikeasti kannatellut minua (pienenäkään). En ole kokenut yhteisöllisyyttä ja sitä, että yhteisö olisi kannatellut. Näen boomerifiidissäni tarinoita siitä, miten ihmiset ovat lahjoittaneet rahaa syöpäsairaille aikuisille ja lapsille, mutta takaraivossani hakkaa sellainen ajatus, että se on mahdollista muille mutta ei minulle. Jos minulle tapahtuisi jotain samaa, minä en saisi apua, jos romahtaisin täysin. Ja kun tämän kirjoittaa ns. ääneen, se kuulostaa ihan älyttömältä. Kontrollin suhteen olen osannut osittain päästää irti juuri tyyneysrukouksen ja sen pohja-ajatuksen avulla. Aina kun huomaan jumittavani jossain kontrolliasiassa, käyn läpi sen mihin pystyn vaikuttamaan ja mihin en ja pyrin jättämään muut ns. herran haltuun.
- Käpybara
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun katsoo noiden positiivista manifestointia käsittelevien kommenttien reaktioita niin ei voi tulla kuin yhteen lopputulokseen. Ainakin muutama lukija pelkää niin kiihkeästi koko eron konseptia että haluaa torjua koko aiheen koskipa se omaa itseä tai vierasta ihmistä keskustelu palstalla. Siitä ei kertakaikkiaan voi keskustella muulta kannalta kuin paha jättäjä ja jätetty kaltoinkohdeltu uhri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdotan ettei Käpybaran provosointiin lähdettäsi nyt mukaan.
Positiivisesta manifestoimisesta tulee mieleen pakkopositiivisuus ja sen aggressiivinen pakkorummutus. Ja sitten loukkaannutaan, kun se ei muille resonoi.
Vierailija kirjoitti:
Positiivisesta manifestoimisesta tulee mieleen pakkopositiivisuus ja sen aggressiivinen pakkorummutus. Ja sitten loukkaannutaan, kun se ei muille resonoi.
Tuleeko sinusta (ilmeisesti) Liekin kommentista mieleen positiivisuuden pakottaminen?
No korjataan hänen puolestaan sitten sulle mieluisampaan viestiin: ei kannata koskaan suhtautua mihinkään optimistisesti. Kaikista pahin kuitenkin tapahtuu joten optimismi on vastuutonta. Muutos pitää pyrkiä torjumaan, paitsi silloin kun se oli oma idea alunperin. Jos muutosta ei pysty estämään, on pyrittävä maksamaan sen aloittaneelle potut pottuina. Eron jälkeen voi esim hankaloittaa lasten tapaamista, se satuttaa tehokkaasti k*sipäistä jättäjää.
Vierailija kirjoitti:
Positiivisesta manifestoimisesta tulee mieleen pakkopositiivisuus ja sen aggressiivinen pakkorummutus. Ja sitten loukkaannutaan, kun se ei muille resonoi.
Minä olin tuo, joka kirjoitti siitä, että päätöksenteossa olisi hyvä muistaa keskittyä niihin hyviinkin skenaarioihin ja toimia nimenoman mielellään eniten tältä kantilta. Kirjoitin samalla aiheesta myös, että mahdolisiin ongelmliin ja siihen, ettei asiat mene suunnitelmien mukaan, on hyvä myös varautua. Jos pelot ja pelkokuvat pääset kuitenkin vaikuttamaan liikaa ja ovat päätöksenteon pohjana, niin se ei ole useinkaan kovin hyvä asia, ja se voi myös lamata toimintakykyä hyvinkin pitkiksi ajoiksi.
Olen 100% kanssasi samaa mieltä pakkopositiivisuuden haitallisuudesta, ja siitä itse asiassa tässäin ketjussa olen nimenomaan aiemmin kirjoittanut.
Realismin on tärkeää olla mukana toiminnassa. Tunteiden kohtaaminen ja kokeminen, niin negtiivisten kuin positiivisten on tärkeää. Tunteiden tukahduttminen tai niiden kieltäminen on haitallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Positiivisesta manifestoimisesta tulee mieleen pakkopositiivisuus ja sen aggressiivinen pakkorummutus. Ja sitten loukkaannutaan, kun se ei muille resonoi.
Minä olin tuo, joka kirjoitti siitä, että päätöksenteossa olisi hyvä muistaa keskittyä niihin hyviinkin skenaarioihin ja toimia nimenoman mielellään eniten tältä kantilta. Kirjoitin samalla aiheesta myös, että mahdolisiin ongelmliin ja siihen, ettei asiat mene suunnitelmien mukaan, on hyvä myös varautua. Jos pelot ja pelkokuvat pääset kuitenkin vaikuttamaan liikaa ja ovat päätöksenteon pohjana, niin se ei ole useinkaan kovin hyvä asia, ja se voi myös lamata toimintakykyä hyvinkin pitkiksi ajoiksi.
Olen 100% kanssasi samaa mieltä pakkopositiivisuuden haitallisuudesta, ja siitä itse asiassa tässäin ketjussa olen nimenomaan aiemmin kirjoittanut.
Realismin on tärkeää olla mukana toiminnassa. Tunteiden kohtaaminen ja kokeminen, niin negtiivisten kuin positiivisten on tärkeää. Tunteiden tukahduttminen tai niiden kieltäminen on haitallista.
Oi, mun pitää parantaa tuota oikolukemista. Pahoittelut monista kirjoitusvirheistä jälleen...
Vierailija kirjoitti:
Kun katsoo noiden positiivista manifestointia käsittelevien kommenttien reaktioita niin ei voi tulla kuin yhteen lopputulokseen. Ainakin muutama lukija pelkää niin kiihkeästi koko eron konseptia että haluaa torjua koko aiheen koskipa se omaa itseä tai vierasta ihmistä keskustelu palstalla. Siitä ei kertakaikkiaan voi keskustella muulta kannalta kuin paha jättäjä ja jätetty kaltoinkohdeltu uhri.
Näköjään pitää lainata suoraan kommenttia ettei aleta vetämään täysin päästä vedettyjä johtopäätöksiä. Pakkopositiivisuus oli vastaus ihan suoraan lainattuun kommenttiin ja kirjoittajaan.
Minä en osaa muiden nimimerkillisten puolesta kommentoida, mutta jos nyt edes omastani.
Minulla ei ole mitään käytännönjärjestelyjä vastaan, varsinkaan sellaisia, joilla tuetaan lasten hyvinvointia. Jos ex niistä sattuu hyötymään, mutta ovat lasten parhaaksi eivätkä ole itselle vahingollisia, niin tottakai toimitaan lasten etu edellä.
Oma kritiikkini on kohdistunut lähinnä sellaisiin toiminnan motiiveihin, jolla pyritään erossa omalla kustannuksella tasoittelemaan ex-puolison tunteita jo etukäteen. Sellaisissakin asioissa, joista ei edes tiedetä vielä tuleeko tapahtumaan (esim. pariutuminen sivusuhdenaisen kanssa). Tai sellaisissa, jotka eivät suoranaisesti liity edes lapsiin.
Hukassan hyvinvointi ei tule paranemaan, jos hän ei opi priorisoimaan omaa henkistä hyvinvointiaan yli exänsä henkisestä hyvinvoinnista huolehtimisen. Exä kun on ihan itse vastuussa siitä. Ja Hukassan hyvinvointi tai sen puute heijastuu lapsiin. On siis myös lasten etu, että Hukassa laittaa itsensä etusijalle. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että alettaisiin tahallaan tekemään kiusaa tai vaikeuttamaan asioita. Ainoastaan sitä, että varmistaa että omat tarpeet tulevat otetuiksi huomioon. Sillä jos Hukassa ei huolehdi siitä, ei sitä tee kukaan muukaan. Ei varsinkaan hänen miehensä.
-Liekki