Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Ehdotin jo aikaa sitten Hukassa nimimerkille ratkaisua - joku muukin nosti sen muuten esille joku aika sitten - että ottaisi fyysistä etäisyyttä mieheensä eli eri osoitteisiin asumaan. Tämä sen vuoksi, että Hukassa nimimerkille olisi mahdollista kuulla paremmin omia ajatuksiaan. Olisi myös hyvä idea jatkaa asioiden käsittelyä terapeutin kanssa. 

Kun ehdotin tätä, kävi ilmi, että Hukassa ei voi lähteä kotoa lasten takia. Joten jäljelle jää se, että mies muuttaa pois. Sinne vaan appiukon ulkorakennukseen. Se olisi mielestäni hänelle myös sopiva paikka - jos tällaista mustaa huumoria nyt vakavassa tilanteessa sallitaan.

Kaikenlaisia eroja maailmaan mahtuu. Nostan hattua teille, jotka olette kyenneet vuoroasumiseen vanhassa kodissa lasten takia. Tai jopa talon jakamiseen. Itse en pystyisi tuollaiseen missään olosuhteissa. Tilanne ei myöskään ole välttämättä ongelmaton. Useimmiten erot tapahtuvat niin, että tunteita on jäljellä vielä vähintään toisella osapuolella. Näen siis siinä myös riskin, että toinen jää haikailemaan paluuta. Toivoa yhteenpaluusta saatetaan ruokkia siis eron jälkeen kun asutaanhan vielä saman katon allakin - vaikka olisi tahatonta. Voi vaikeuttaa eteenpäin menoa. Enkä näe myöskään realistisena uusia kumppaneita tuollaisessa kuviossa tai ainakin ongelmia voi olla luvassa.

Asiantuntijat suosittelevat etäisyyttä heti eron jälkeen juuri sen takia, että on mahdollisuus päästä eteenpäin elämässä ja toipua. Etäisyyden ottaminen siihen osapuoleen, jolla on vielä tunteita, on mielestäni jopa armollinen teko.

Kuurankukka

"Kun ehdotin tätä, kävi ilmi, että Hukassa ei voi lähteä kotoa lasten takia. Joten jäljelle jää se, että mies muuttaa pois. Sinne vaan appiukon ulkorakennukseen. Se olisi mielestäni hänelle myös sopiva paikka - jos tällaista mustaa huumoria nyt vakavassa tilanteessa sallitaan."

Lasten etu eroissa ei ole kostomieliala toista vanhempaa kohtaan.

Ymmärrän, että täällä on vähän sellaista lynkkausmielialaakin miestä kohtaan käytöksensä ja toimiensa takia, mutta lasten etu sellainen ei silti ole, mitä on nostettu keskusteluun viimeikoina.

Ja kuten joku toinen kirjoittaja äskettäin kijoitti, niin eroissa vanhempien on myös suositeltua nimenomaan tukea toistensa vanhemmuutta.

terv. se joka ehdotti sitä taannoin, että ehkä miehelle voisi vuokrata tilanteen ja ajatusten selkeyttämiseksi nyt vaikka jonkin toisen pikkukämpän ensihätään.

Hukassan tapauksessa hän on jo ollut hengästyttävyyteen asti sopuisa ja taipuisa ja sovitteleva. En missään nimessä kannustaisi häntä jatkamaan itsensä polkemista viemärin perukoille, sillä mitä enemmän Hukassa taipuu, sitä itsekkäämmin mies käyttäytyy. Rajattomien ihmisten kanssa rajat ovat mitä suurinta rakkautta. Rajat taasen eivät tarkoita sitä, että pitäisi laittaa suursota pystyyn ja tehdä kaikkensa, että lapsetkin ymmärtävät minkälainen sika toinen on. Mutta herranen aika, ei Hukassa tuosta enää voi sopuisuutta ja taipumista jatkaa, sillä kohta kuoppa on kaivettu jo Kiinaan asti, tarpeeksi syvää kumarrusta varten. Sopuisuus ja sovittelevuus käyvät oikein hyvin ohjenuoraksi tavallisiin riitaisiin parisuhteiden päättymisiin, ei manipuloivan ja rajattoman ihmisen kanssa.

- Käpybara

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäin pohtimaan sitäkin, että vaikka pääsinkin eroon suhteesta luonnehäiriöisen kanssa suht nopeasti, niin siihen vaikutti hyvin paljon ajoitus. Jos se olisi ollut nuoruuden rakkaus, tai olisin tavannut hänet varhaisaikuisuudessa, niin tilanne olisi ollut täysin eri. Ellen olisi hankkinut tietoisuutta ongelmistani ja käynyt jo terapiassa, tilanne olisi ollut täysin eri. Ellei minulla olisi ollut kontaktia terapeuttiini, jolla on ymmärrystä ja osaamista eksäni tyyppisistä ihmisistä, tilanne olisi voinut olla eri. Eli en missään nimessä voi paistatella missään erinomaisuudessa, että minäpäs osasin, vaan kyse on todella monesti myös täysin sattumasta. Niin hemmetin pelottavaa kun se onkin. MaratonParkuja taisi tästä aikaisemmin jo kirjoittaakin. Ja kaikesta huolimatta olin suhteen jälkeen aivan palasina ja suurelta osin toimintakyvytön, koska suhde laukaisi yhdessä hetkessä niin monia lapsuuden traumojan

 

Kyllä.

- Käpybara

Jos ei suhde ole ihan rikki, kannattaa koittaa korjata vielä. Sopikaa romanttiset treffit kahden kesken. Vaikka pidennetty viikonloppu vain yhdessä. Romantiikkaa ja yhteisen matkan kokemuksien muistelua. Keskustelua, mitä haluatte tulevaisuudelta. Miten jatketaan.

Nostin tuon ulkorakennuksen sijoituspaikkana esille siksi, että Hukassa kertoi, että tällainenkin mahdollisuus olisi olemassa. Jopa oli valmis itse siirtymään sinne eron jälkeen pois kodistaan miehen tieltä.

Mutta tunnustan kyllä, että en pysty asennoitumaan Hukassa nimimerkin mieheen neutraalisti. En ole niin suuri ihminen.

Käpybaraa lainaten kuoppa on kaivettu Kiinaan asti. Minulta ei hevillä saa tähän tilanteeseen näkemyksiä, joissa Hukassa joustaisi edelleen. Lisäksi ihan puhtaasti rationaalinen kysymys: onko loputon joustaminen johtanut johonkin hyvään viimeisen viiden vuoden aikana?

Kuurankukka

Muutama tunti pois ketjusta ja hyvää asiaa on tullut niin paljon, että tunti meni lukemisessa:-) Minusta kysyttiin, mutta on kyllä vaikea kysymys vastata. Kun en lainkaan erityisesti koe olevani sanottuja asioita! Olen hyvin tavallinen ja ehkä jos joku kyky on, se saattaa olla jonkin sortin tarkkanäköisyys ja kyky kuvata asioita. Mutta vahvuuden ja empaattisuuden kanssa on niin näin, kohen tilannekohtaista. Kehystarinanikin lienee aika sama kuin usealla, seitkytluvun lapsilla ja kasarin nuorilla oli aika huolettomat vanhemmat, jotka priosivat enemmän sitä omaa elämää kuin lasten.

Tuosta eroamisasiasta ja järjestelyistä kuitenkin vielä. Olen samaa mieltä periaatteessa, että kaikkensa kannattaa tehdä, jotta ero lasten kannalta menisi hyvin ja huolimatta siitä, sataako sen toisen laariin vai ei. Mutta.

Mutta on se, että kun eron jälkeen jatkuu sama dynamiikka, eli toinen joustaa, kannattelee, jne. niin mihin oikeasti sitten päädytään? Tarkoitan, että jos esim. Hukassa nyt todellakin jatkaa eron jälkeen huolen pitämistä ihan kaikesta kuten tähänkin asti, kiireistä ja vaativaa työtään siinä välissä, niin missä välissä tulee se hänen oman elämänsä eläminen ja itsensä paikkaaminen? Ja minkä viestin tämä sitten lapsille antaa? Sen, että ihmissuhteissa on - ja tulee olla - ne, jotka kantaa vastuun ja ne, joilta sitä ei vaadita. Siinä saa lapset sitten pohtia, kumpaan sakkiin kuuluvat. 

Ja tämä ei tietenkään kosketa eroja, joissa tuota em. tilannetta ei synny, vaan sovussa voidaan todeta, että näin toimitaan ja tuetaan molemmin puolin niitä notkahduksia, joita eron tiimellyksessä tulee ihan käytännönkin asioissa. 

Ajattelen niinkin ja saattaapi olla, että tätä Liekkikin tavoitteli, että jossain kohtaa tulee myös hetki, jossa lastenkin täytyy, ikänsä mukaisesti tietysti, ymmärtää, että vanhemmatkin ovat vain ihmisiä ja toisaalta, että he ovat ihmisiä. Heilläkin on rajansa ja jaksamisensa rajat. Mielestäni se on osa lastenkin kasvua, etenkin, jos aletaan olla teinejä.

T: MaratonParkuja

'Kiitos Tähkäpää, Liekki ja Käpybara kun uskallatte kuvata myös elämän nurjaa puolta. Sitä mitä meidän on vaikea kuulla ja miltä mielellään ummistaisimme korvamme. Se on todellisuutta monelle silti.'

Kuurankukka, kiitos kiitoksesta, vaikka omasta mielestäni en paljoakaan ole kuvannut elämän nurjaa puolta. Minullahan oli hyvä lapsuuskoti, meiltä ei nimittäin tarvinnut koskaan äidin ja lasten lähteä lauantaina kännissä riehuvaa miestä karkuun naapuriin kuten kasvuympäristössäni oli tapana. 

Käpybaran ja Liekin kertomuksissa on kyllä jotain, minkä tunnistan tutuksi, vaikka olemmekin eri ikäpolvea. Minä kasvoin sellaiseen aikaan, kun kaikilla aikuisilla oli jokin kokemus sodasta: oli ollut lapsi, teini, joutunut rintamalle, haavoittunut, vammautunut, perheenjäseniä kaatunut rintamalla,  menettänyt kotinsa ja/tai perheenjäseniään pommituksissa, joutunut lähtemään evakkoon. Samalla lailla taas iski kipeästi 90-luvun lama minun sukupolveeni ja meidän lapsiimme, vaikka itse selvisinkin moneen muuhun verrattuna vähällä. 

Tähkäpää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se kaikille sovikaan, tietenkään. Halusin vaan kommentoida sitä esitystä, että noinkohan Hukassa miettii jotain vuoroasumisia siksi että saisi pidettyä miestä lähellään, että en minä ainakaan näe sitä ainoana tai edes todennäköisimpänä motiivina. Ymmärrän täysin hyvin Hukassa ajatteluprosessin asiassa. Ero itsessään on henkilökohtaisella tasollakin pettymys ja kivulias menetys. Lisätään tähän vielä suru lasten menetysten vuoksi, niin epäilen, ettei erosta eteenpäin suuntautuminen ole ainakaan helpompaa. Eli ihan omasta kokemuksesta haluan suositella kaikille, myös heille joiden ex on itsekeskeinen sika, että jos mahdollista joustaa lasten hyvinvoinnin vuoksi, se kannattaa tehdä. Vaikka sillä tekisi sille sialle palveluksen samalla. Ennen kaikkea sillä tekee palveluksen itselle kun ei tarvitse surra surujen päällä vielä sitä suurinta surua eli että en pystyn

Tähkäpää. Voin kertoa että emme istu yhdessä joulupöydässä, emmekä missään tänä päivänä. Se on lapsen isän nykyisen puolison toive ja niin sen pitää ollakin, he elävät nyt omaa elämäänsä. Minä voin vaikuttaa vain omiin tekoihini ja valintoihini. Olen silti kiitollinen kaikista niistä vuosista joita "ostin" lapselle lisää lapsenuskoa että vanhemmat on aina ekana häntä varten ja toimivat yhdessä tiiminä kaikesta huolimatta. En nyt ihan ymmärrä mitä tässä toivotaan eroavilta noin yleensä kun osa sanoo, että aivan liikaa joustat exän puolesta kun koetat sovitella hänen puolestaan käytännön asioita jotta suhde lapsiin säilyy mutkattomasti ja välit säilyy toiseen vanhempaan hyvänä, osa on sitä mieltä että välit poikki, että molemmat menee eteenpäin, ei manipuloida tai anneta turhaa toivoa ja osa taas on jyrkkänä, ettei koskaan saisi edes erota koska ne lapset kärsii? Onko jonkun sopuisa ero todella niin suuri läimäisy vasten jonkun toisen kasvoja, ettei sellaisen mahdollisuutta sallittaisi ollenkaan tuoda esille?

En näe hukassa ajatusta sopuisasta loppuelämästä eroperheenä yhtään niin kaukaa haettuna kuin ilmeisesti esim sinä. Minusta tuossa on kyse parista joista kumpikaan osapuoli ei osaa laskea irti suhteesta, vaikkei se kummallekaan tarjoa sitä mitä puolisolta ja parisuhteelta odottaa. Hukassa on jakanut miehen 5 vuotta muiden kanssa, joista 2 sellaisen josta tuli miehelle rakas. Mies on halunnut näin toimia. Minä näen tilanteen niin, että heidän suhteessaan on jäljellä kumppanuus, ystävyys ja keskinäinen riippuvuus niin henkisesti kuin fyysisten (materiaalisten) asioiden vuoksi. En näe mitään syytä mikseivät he irtilaskettuaan lopulta pystyisi olemaan yhä kasvatuskumppanit ja kaverit. Romanttisen ja seksuaalisen rakkauden piirteethän tuossa on jo haihtuneet selvästi pois, vaikkei kumpikaan sitä nyt haluakaan allekirjoittaa. Hukassa:lla ei nyt vaan ole mitään muutakaan meneillään (vielä). Ja mies miettii miten voisi pitää kaiken, eli kaiken mitä kuvasin nykyisessä perhekuviossa ja sitten hakea muualta sen romantiikan ja intohimon.

"Onko jonkun sopuisa ero todella niin suuri läimäisy vasten jonkun toisen kasvoja, ettei sellaisen mahdollisuutta sallittaisi ollenkaan tuoda esille?"

Et vissiin ole lueskellut tätä ketjua aiemmin.. ON.

Olen samaa mieltä aiemman kanssa että Hukassa ei osaa erota ihan näköalattomuuttaan. Eikä jonkun kuolemattoman ikuisen rakkauden takia. Muuten tuo liitto olisi viidessä vuodessa kaatunut jo mahdottomuuteensa. Kunhan laastari repäistään irti näyttää tilanne Hukassan silmin pian ihan erilaiselta. Veikkaan että irtipäästäminen on lopulta kohtuu helppoa. Siitä osoituksena omalla tavallaan sekin että hän koettaa miettiä käytännön tasolla jo eron jälkeisiä järjestelyjä. Ajatukset on siis jo käytännön hankaluuksissa enemmän kuin surussa ja menetyksessä.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei suhde ole ihan rikki, kannattaa koittaa korjata vielä. Sopikaa romanttiset treffit kahden kesken. Vaikka pidennetty viikonloppu vain yhdessä. Romantiikkaa ja yhteisen matkan kokemuksien muistelua. Keskustelua, mitä haluatte tulevaisuudelta. Miten jatketaan.

Kenelle tämä oli tarkoitettu? Hyppäsit ilmeisesti keskusteluun kesken kaiken, lukematta ehkä muuta kuin pelkän aloituksen tai pelkän viimeisen viestin?

Onhan sekin tietysti mahdollista, että Hukassa nimimerkin romanttiset tunteet mieheen ovat jo aikaa sitten kuolleet ja lähinnä käytännön asiat ja lapset ovat pitäneet liittoa kasassa. Enää on jäljellä eron ja lasten asioiden järjestäminen.

Mutta jotenkin en ihan osta tätä näkemystä. Jokin Hukassa nimimerkin kirjoituksissa kielii, että sydän on riekaleina ja hän haluaisi olla miehen kanssa yksiavioisesti jos se vain olisi mahdollista. Kaikki mitä hän on tänne kirjoittanut on minulle kuin yhtä suurta hätähuutoa. Mykkää huutoa, sillä silmiinpistävää on kaikkien negatiivisten tunteiden puute miestä kohtaan. Hän ei kuvaa tuskaa, loukkaantumista, raivoa, turhautumista.

Voi olla, että olen täysin väärässäkin, mutta tältä minusta tuntuu.

Olipa niin tai näin, asetelma on hyvin epätasa-arvoinen Hukassa nimimerkin tappioksi ja pelkään, että sellaiselle on vaikea mitään kestävää yhdessä rakentaa.

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

Nostin tuon ulkorakennuksen sijoituspaikkana esille siksi, että Hukassa kertoi, että tällainenkin mahdollisuus olisi olemassa. Jopa oli valmis itse siirtymään sinne eron jälkeen pois kodistaan miehen tieltä.

Mutta tunnustan kyllä, että en pysty asennoitumaan Hukassa nimimerkin mieheen neutraalisti. En ole niin suuri ihminen.

Käpybaraa lainaten kuoppa on kaivettu Kiinaan asti. Minulta ei hevillä saa tähän tilanteeseen näkemyksiä, joissa Hukassa joustaisi edelleen. Lisäksi ihan puhtaasti rationaalinen kysymys: onko loputon joustaminen johtanut johonkin hyvään viimeisen viiden vuoden aikana?

Kuurankukka

En usko että täällä oikeastaan varmasti kukaan haluaa, että Hukassa joustaa liikoja enää miehen takia. Eiköhän aikalailla kaikkien mielestän sellaista joustamista ole ollut pitkään liikaa. Lasten elämän järjestelyjen tekeminen eron jälkeen on kuitenkin vähän toinen asia.

Hukassa kirjoitti myöskin vain joka toisesta viikonlopusta, jolloin lähtisi itse pois kotoa (vanhempiensa ulkorakennukseen). Tämä oli ilmeisesti yksi hahmotelma erojärjesteyihin. Ainakin aluksi. Itse näen tämän ihan varteenotettavana vaihtoehtona. Ja itse asiassa Hukssallekin aika hyvänä diilinä, kun varmasti hän halua olla edelleen pääosin lasten kanssa kuten ennenkin. 

Mies on lasten isä, joten ihan yksin näitä lapsia koskevia päätöksiä hän ei voi kuitenkaan tehdä.

En näe mitään syytä mikseivät he irtilaskettuaan lopulta pystyisi olemaan yhä kasvatuskumppanit ja kaverit.

Hupsista, löysin kolajuomat rinnuksiltani.

Henkilökohtaisesti on vähän vaikea nähdä, miksi Hukassa haluaisi ikinä olla kaveri miehensä kanssa, jos suomut joskus silmiltä tipahtavat.

Mies on ihan alusta pitäen vaikuttanut minun silmääni ei niinkään pahalta kuin loputtoman itsekkäältä ja ajattelemattomalta. Hukassan suurimmalta virheeltä taas vaikuttaa se, että hän ei osannut sanoa 'ei', kun mies ehdotti suhteen avaamista. Hukassallehan tuossa ei mitään voittoja ollut, kun hän ei sitä lähtökohtaisesti halunnut. Minulle suostuminen näyttäytyy pyrkimykseltä minimoida tappiot ja välttää väistämätön.

Nyt kun homma alkaa näyttää lähinnä tappioiden maksimoimiselta ja siltä, että väistämätön iskee kuitenkin tuulettimeen, niin siinä voipi herätä tunne jos toinenkin. Ajattelemattomuus ja itsekkyys kun nyt eivät ole mitenkään viehättäviä piirteitä ihmisessä. Miksi kukaan haluaisi kaverin, joka ajattelee vain itseään, uhriutuu itse aiheuttamissaan olosuhteissa ja vikisee vielä asiasta satuttamalleen ihmiselle? Eikä omista ajatustakaan siitä, miten hänen tekemisensä vaikuttavat hänen lapsiinsa ja lasten äitiin. Hyvät edellytykset kaveruudelle, eh?

Vaikka mies heräisi tänään ja tekisi U-käännöksen, niin olisi siinä aika paljon sulateltavaa. Jotenkin en näe tätä myöskään tapahtuvaksi hänen käytöksensä perusteella, vaikka jossain kohden olinkin sinisilmäisen toiveikas. Joskus ennen kuin eksyttiin lausumasta "mitään tunteita ei muita kohtaan ole eikä tule" itkemään Hukassalle sitä, miten kauhean pahalta tuntuu tämä hullaantuminen toista kohtaan ja sisäiset ristiriitani. Voi minua poikapoloa, peenikseni johti harhaan tämän hottiksen nuoren naisen kanssa. En tiedä mitä tehdä. Yhyy.

Sitten tulee vielä se osa, jossa Hukassan pitäisi antaa itselleen anteeksi se, miten on antanut kohdella itseään. Minulle se oli vaikein osa koko omasta prosessista, ja kuten jotkut huomasivat, kipuilen välillä asian kanssa edelleen. Miksi en tiennyt/osannut paremmin? Katkeruuden karvas kalkki, vai miten se nyt meni. Asiaa ei varmasti paranna se se, että joku käy kertomassa, että I told you so. Mihin varmasti kokevat tarvetta monet sekä täällä että tosielämässä, jos/kun tulokset jossain vaiheessa luetaan tuulettimesta.

Kyllä sitä ajan mittaan voi antaa anteeksi sekä itselleen että toiselle ja nähdä tapahtuneen hyödyt. Mutta että se tapahtuisi ihan heti, tai välttämättä edes ihan pian, niin vaikea nähdä tapahtuvaksi.

Kokonaan eri asia sitten tietysti on, jos Hukassa löytää tavan pysyä roolissaan Loputtoman Kärsivällisenä Ymmärtäjänä, ja jatkaa samoilla nuoteilla loppuelämänsä. Sen verran paljon miehen toiminta on tässä matkan varrella jo häntä kalvanut, että pidän skenaariota kuitenkin verrattain epätodennäköisenä.

Sanani ovat kovia, ja Hukassa muodostaa oman näkemyksensä. Tarkoitukseni ei ole satuttaa, mutta näin minä asian näen. Ja uskon vilpittömästi, että ihan jokainen meistä ansaitsee parempaa. Ja Hukassa, uskon että sinäkin tiedät sen.

-Liekki

Tähkäpää. Voin kertoa että emme istu yhdessä joulupöydässä, emmekä missään tänä päivänä. Se on lapsen isän nykyisen puolison toive ja niin sen pitää ollakin, he elävät nyt omaa elämäänsä. Minä voin vaikuttaa vain omiin tekoihini ja valintoihini. Olen silti kiitollinen kaikista niistä vuosista joita "ostin" lapselle lisää lapsenuskoa että vanhemmat on aina ekana häntä varten ja toimivat yhdessä tiiminä kaikesta huolimatta. En nyt ihan ymmärrä mitä tässä toivotaan eroavilta noin yleensä kun osa sanoo, että aivan liikaa joustat exän puolesta kun koetat sovitella hänen puolestaan käytännön asioita jotta suhde lapsiin säilyy mutkattomasti ja välit säilyy toiseen vanhempaan hyvänä, osa on sitä mieltä että välit poikki, että molemmat menee eteenpäin, ei manipuloida tai anneta turhaa toivoa ja osa taas on jyrkkänä, ettei koskaan saisi edes erota koska ne lapset kärsii? Onko jonkun sopuisa ero todella niin suuri läimäisy vasten jonkun toisen kasvoja, ettei sellaisen mahdollisuutta sallittaisi ollenkaan tuoda esille?

Arvoisa anonyymi, olen pahoillani jos loukkasin sinua, kun piti noin ruveta puolustautumaan. Jos teidän ero on mennyt sopuisasti niin se on hyvä teille eikä se ole minulta pois. Mutta vierastan kommenteissasi sitä, että minun korviini kuulostaa kuin yrittäisit yleistää kokemuksesi sopimaan kaikille. Jos et sitä tarkoita, niin olen pahoillani väärintulkinnasta, mutta kun itse olen eron yhteydessä joutunut pakenemaan turvakotiin, niin tuo 'yhdessä toimiminen, sovittelu, joustaminen' kuulostaa varsin naiivilta ehdotukselta siinä tilanteessa. 

Hukassan tapausta katson oman taustani kautta kuten sinäkin omasi. Minä näen Hukassan miehen kypsymättömänä, lapsellisena manipuloijana, sinä ilmeisesti ex-miehesi kaltaisena, jonka kanssa pystyy asioista sopimaan ja neuvottelemaan ja jonka sana pitää. Sitä, miten Hukassalle loppujen lopuksi käy, me emme tiedä ellei sinulla ole kristallipalloa, jota minulla ei ainakaan ole. 

Tähkäpää

Tähän väliin täytyy kyllä sanoa, että on aivan mahtavaa että meillä on Tähkäpää ja Leski keskuudessamme. Omat isovanhempani ovat poistuneet ajasta ikuisuuteen jo kauan aikaa sitten, ja kontaktini edelliseen sukupolveen ovat muutenkin perhetilanteesta johtuen vähäiset tai olemattomat.

Sukupolvien ketjussa ja eri ikäpolvien välisessä vuoropuhelussa on loputtomia mahdollisuuksia lisätä keskinäistä ymmärrystä ja oppia maailmasta. Jotenkin toivoo, että nuoremmatkin voisivat osallistua ja kenties oppia edeltäjiensä kokemuksista. Ettei jokaisen sukupolven tarvitsisi toistaa samoja virheitä.

-Liekki

Käpybara oli sitä mieltä, ettei rajattoman ja itsekkään (Hukassan mies) ihmisen kanssa voi erota sopuisasti, mutta itse näen, että edelleen lastenkin etu on kuitenkin se, että tällaista koitetaan, enkä pidä sitä kaikesta huolimatta mahdottomana.

Jos menee jonkun muun kautta, niin sitten menee. Omat rajat on toki hyvä pitää mielessä, mikä on Hukassalle ollut selvästi vaikeaa. Rajoja ei tarvi riitelemällä asettaa. Miehen reaktio näihin Hukassan omiin toimiin, päätöksiin, rajanvetoon, on sitten mikä on, se jää taas nähtäväksi, eikä ole Hukassan vallassa.

ps. Enkä tarkoita sopuisalla erolla sitä, etteikö tunteitakin ja erimielisyyttä voisi ilmaista, ja myös vaikeita hetkiä olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nostin tuon ulkorakennuksen sijoituspaikkana esille siksi, että Hukassa kertoi, että tällainenkin mahdollisuus olisi olemassa. Jopa oli valmis itse siirtymään sinne eron jälkeen pois kodistaan miehen tieltä.

Mutta tunnustan kyllä, että en pysty asennoitumaan Hukassa nimimerkin mieheen neutraalisti. En ole niin suuri ihminen.

Käpybaraa lainaten kuoppa on kaivettu Kiinaan asti. Minulta ei hevillä saa tähän tilanteeseen näkemyksiä, joissa Hukassa joustaisi edelleen. Lisäksi ihan puhtaasti rationaalinen kysymys: onko loputon joustaminen johtanut johonkin hyvään viimeisen viiden vuoden aikana?

Kuurankukka

En usko että täällä oikeastaan varmasti kukaan haluaa, että Hukassa joustaa liikoja enää miehen takia. Eiköhän aikalailla kaikkien mielestän sellaista joustamista ole ollut pitkään liikaa. Lasten elämän järjestelyjen tekeminen eron jälkeen on kuite

En ole nähnyt sellaisia kommentteja, jossa kiellettäisiin tai näytettäisiin punaista valoa sen suhteen, että Hukassa järjestelisi lasten elämää eron jälkeen? Sehän olisi päin vastoin vain vastuullista. Lasten asioiden hoitamisen lisäksi Hukassa kannattelee myös miestä ja joltain osin jopa miehen rakasta. Mieshän ei ole hyväksynyt eroa vieläkään, vaan hyvin suurella todennäköisyydellä pakoilee erohakemuksen voimaan astumista olemalla allekirjoittamatta tiedoksiantoa. Sen sijaan, että Hukassa keskittyy kannattelemaan miehen jaksamista ja eroa salarakkaasta, salarakkaan pettymyksiä, muiden aikuisten osapuolten pettymyksiä, kiertäviä sukupuolitauteja muiden osalta kuin itsensä - Hukassan kannattaa nyt ehdottomasti keskittyä itseensä ja lapsiinsa ja eron järjestelyihin alkaen siitä, että eron ensimmäinen vaihe saadaan edes astumaan voimaan. Sillä ero, jos se tapahtuu, tulee aivan sata varmasti nostamaan kaikkia niitä tunteita pintaan, joita Hukassa pakenee paapomalla miestään. Mieshän yrittää kaikin keinoin pitää tilanteen ennallaan sivusuhteineen päivineen.

Sekin kannattaa tarkoin miettiä, että toimiiko samassa asunnossa vuoroasuminen todella siinä vaiheessa, jos ero astuu voimaan. Sillä uskaltaisin senkin puolesta lyödä vetoa, että tämä toinen nainen tulee pyörimään kuvioissa ja miehen kanssa samassa asunnossa alusta lähtien. Pystyisikö sen suhteen olemaan aidosti sinut, että nainen tapaa Hukassan miehen kanssa heidän yhteisiä lapsiaan heidän vanhassa kodissaan, nukkuu heidän vanhassa sängyssään yhdessä miehen kanssa? Aikamoinen zen-guru saisi olla, ihan jokainen tuon kuvion aikuisista, ettei järjestely räjähdä aivan reisille.

- Käpybara

Vierailija kirjoitti:

En näe mitään syytä mikseivät he irtilaskettuaan lopulta pystyisi olemaan yhä kasvatuskumppanit ja kaverit.

Hupsista, löysin kolajuomat rinnuksiltani.

Henkilökohtaisesti on vähän vaikea nähdä, miksi Hukassa haluaisi ikinä olla kaveri miehensä kanssa, jos suomut joskus silmiltä tipahtavat.

Mies on ihan alusta pitäen vaikuttanut minun silmääni ei niinkään pahalta kuin loputtoman itsekkäältä ja ajattelemattomalta. Hukassan suurimmalta virheeltä taas vaikuttaa se, että hän ei osannut sanoa 'ei', kun mies ehdotti suhteen avaamista. Hukassallehan tuossa ei mitään voittoja ollut, kun hän ei sitä lähtökohtaisesti halunnut. Minulle suostuminen näyttäytyy pyrkimykseltä minimoida tappiot ja välttää väistämätön.

Nyt kun homma alkaa näyttää lähinnä tappioiden maksimoimiselta ja siltä, että väistämätön iskee kuitenkin tuulettimeen, niin siinä voipi herätä tunne jos toinenkin. Ajattelemattomuus

Kirjoitin oman kommenttini täysin turhaan, tässä on kiteytettynä kaikki mitä halusin sanoa paljon paremmin muotoiltuna :D. Kiitos Liekki. Toki jos eläisimme Hairlekiinissa tai muussa naiivistisessa hömppäromaanissa, niin kyllähän sitä Hukassan kokemuksen jälkeen olisi oikein mahdollista saada oikein harmoninen ja rakkaudellinen kombo aikaiseksi, missä eron jälkeen Hukassa, mies, uusi nainen (tai uudet naiset monikossa) elävät kaikki sulassa sovussa keskenään ja hoitaisivat toinen toistensa jälkikasvuja ilman minkäänlaista kitkaa :). Kuin suuri mormooniperhe konsanaan!

- Käpybara

Vierailija kirjoitti:

Tähkäpää. Voin kertoa että emme istu yhdessä joulupöydässä, emmekä missään tänä päivänä. Se on lapsen isän nykyisen puolison toive ja niin sen pitää ollakin, he elävät nyt omaa elämäänsä. Minä voin vaikuttaa vain omiin tekoihini ja valintoihini. Olen silti kiitollinen kaikista niistä vuosista joita "ostin" lapselle lisää lapsenuskoa että vanhemmat on aina ekana häntä varten ja toimivat yhdessä tiiminä kaikesta huolimatta. En nyt ihan ymmärrä mitä tässä toivotaan eroavilta noin yleensä kun osa sanoo, että aivan liikaa joustat exän puolesta kun koetat sovitella hänen puolestaan käytännön asioita jotta suhde lapsiin säilyy mutkattomasti ja välit säilyy toiseen vanhempaan hyvänä, osa on sitä mieltä että välit poikki, että molemmat menee eteenpäin, ei manipuloida tai anneta turhaa toivoa ja osa taas on jyrkkänä, ettei koskaan saisi edes erota koska ne lapset kärsii? Onko jonkun sopuisa ero todella niin suuri läimäisy vast

Jos et sitä tarkoita, niin olen pahoillani väärintulkinnasta, mutta kun itse olen eron yhteydessä joutunut pakenemaan turvakotiin, niin tuo 'yhdessä toimiminen, sovittelu, joustaminen' kuulostaa varsin naiivilta ehdotukselta siinä tilanteessa. 

Aamen Tähkäpää, tällaiset tapaukset itsellänikin vilahti mielessä. Ja millaista onkaan tuollaisen ihmisen kanssa, jos eron jälkeen pitäisi vielä olla jotenkin vastuussa ja kannatella toisen vanhemmuutta? Toki, en väitä etteikö kannattelua kannata tehdä ollenkaan, mutta myöskään ammattilaiset eivät missään nimessä edellytä sellaista läheskään kaikissa tapauksissa. Koska on eroja ja eroja ja ne eroavat hyvin merkittävästi toisistaan. Ja sitten on ne muut erot näiden välillä. Kannattelullekin on omat rajansa ja edelleen suurin vastuu lapsen ja aikuisen välisistä väleistä on sillä yksittäisellä aikuisella. Sitä kun ei voi määräänsä enempää tekohengittää toisen puolesta.

- Käpybara