Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Kaikenlaisia uhkakuviakin on nyt Hukassan tulevaisuuteen täällä tänään maalailtu. Niin lapsiin kuin eron jälkeiseen suhteeseen miehen kanssa, kuin asumiseenkin liittyen.

Olisiko rakentavampaa kommentoida enempi myös jostain kannustavammastakin näkökannasta  näitä monesti sinällään ihan validejakin pointteja ja mahdollisia sudenkuoppiakin? Kertoa omia mielipiteitä niistä hyvistäkin tulevaisuuden skenaarioista?

Pelon voimistaminen tai pelon kautta toimiminen ei ole kovin hyvä tapa, ja se voi myös lamauttaa tai voi saada tekemään huonoja ratkaisuja, jos asioita ajattelee paljon sellaisten uhkakuvien kautta. 

On hyvä tietenkin varautua ongelmiinkin ja siihen, että asiat ei aina mene suunnitellusti ja voi mennä pieleenkin, suunnitelmat eivät aina toteudu tai ainakaan ihan sellaisinaan. Ja tehdä myös varasuunnitelmia.

Usein parempi tulos ja tasapainoisempi ja mukavampi tie - mahdollisista vaikeuksita huolimatta

No aloitatko vaikka. Mitä hyviä vahvistettavia juttuja sä nyt näet Hukassa touhussa? Sultahan tuli van kritiikkiä muista ja yleislätinää. Joten aloitapa ja annapa nyt itse niitä asioita joita penäät.

Huomaa että ilta on tullut ja märinäsakki kasaantuu yhteentoista saakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tää taas yritys lopettaa keskustelu? Tuli liian lähelle vai?

 

En ole lukenut läheskään kaikkia pitkiä kommentteja. Ei tule lähelle, nämä eivät ole ajankohtaisia, mutta  olen kyllä lueskellut ketjua mielenkiinnosta. Mutta nyt on jotenkin mennyt hiukan liikaa yli. 

Ei tarvitse lopettaa, mutta luulen, että nyt on ollut jonkin aikaa vain senkaltaista, ettei mielenkiinto riitä näihin syväanalyyseihin. Mutta jatkakaa vain, joillekkin on varmaan tärkeätä niin kirjoittaa kuin lukeakin tämäntyyppisiä kommentteja. 

 

Ja sinulle oli tärkeää tulla kertomaan tämä meille :D

Vierailija kirjoitti:

Olenko minä nyt lapsettomana ihan pihalla, kun olen sitä mieltä, että kannattaisi aika tarkkaan pohtia, mitä se "kannateltu vanhemmuus" oikeastaan tarkoittaa?

Itse ajattelen, että kannatteluksi riittää se, että reilusti tukee toisen vanhemmuutta esim. poikkeustilanteissa, ei laita tahallaan kapuloita rattaisiin mihinkään suuntaan ja pitää itse kiinni kaikesta sovitusta, jakaa avoimesti tietoa, jota toinen tarvitsee, ei mustamaalaa eikä yleensäkään puhu pahaa toisesta jne. Ja tietysti järjestää mahdollisimman fiksusti kaikki käytännön asiat.

Mutta se, että lähtisi tunnepuolelle kannattelemaan, ts. hyvittelemään erilaisin keinoin sitä, että toinen ei ole kiinnittynyt vanhemmuuteen samalla kiintymyksellä ja vastuun otolla, halulla ajatella lapsen parasta ensin jne pidän vähän kyseenalaisena.

Siis sitä, että todellakin taipuu ensin kasin numeroksi ja siitä vitoseksi, jotta lapset eivät huomaa, että toinen ei ole jutussa

Veit sanat suustani MP, tätä punaista lankaa yritin saada kirjoitetuksi, mutta sait jäsenneltyä sen huomattavasti paremmin.

- Käpybara

Vierailija kirjoitti:

Tekeekö nää ihmiset töitä lainkaan? Monta päivää jo kirjoittettu pitkiä litanioita.On se kyllä niin väärin jos vielä siinä ohessa joku työnantaja palkkaa maksaa. 

Ihmiset voivat olla vuosilomalla, tehdä vuorotyötä, tehdä osa-aikatyötä, tehdä työtä yrittäjänä, freelancerina, kausittaisesti työtilanteen mukaan, käyttää liukumia, olla hoitovapaalla, vanhempainvapaalla, sairaslomalla, opintovapaalla, olla opiskelijana. Työajanseuranta, tuottavuusseuranta ja nimetyt, tietyt työtehtävät, asiakkaat yms. pitävät varmasti työnantajan kartalla siitä, maksaako hän turhasta vai ei. Ja yrittäjän ja freelancerin asiakkaat pitävät varmasti aikataulujen pitävyydestä huolta, nou hätä :).

- Käpybara

Jahkaillaan ja väännetään nimimerkki oletetusta. Huvinsa kullakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekeekö nää ihmiset töitä lainkaan? Monta päivää jo kirjoittettu pitkiä litanioita.On se kyllä niin väärin jos vielä siinä ohessa joku työnantaja palkkaa maksaa. 

Ihmiset voivat olla vuosilomalla, tehdä vuorotyötä, tehdä osa-aikatyötä, tehdä työtä yrittäjänä, freelancerina, kausittaisesti työtilanteen mukaan, käyttää liukumia, olla hoitovapaalla, vanhempainvapaalla, sairaslomalla, opintovapaalla, olla opiskelijana. Työajanseuranta, tuottavuusseuranta ja nimetyt, tietyt työtehtävät, asiakkaat yms. pitävät varmasti työnantajan kartalla siitä, maksaako hän turhasta vai ei. Ja yrittäjän ja freelancerin asiakkaat pitävät varmasti aikataulujen pitävyydestä huolta, nou hätä :).

- Käpybara

Aivan, ja jotkut ovat eläkkeellä. 

Tähkäpää

Jos nyt oletetaan, että vuoroasuminen toteutuisi eron jälkeen ja niin, että Hukassa on pois joka toinen vkl. Ja tätä suunniteltaisiin jatkettavan alustavasti vaikkapa n. 2 vuotta, kuten tänne samantyyppisestä asiasta kirjoittaneella tehtiin.

Jos homma ei toimikaan, syystä tai toisesta, ja tässä järjestelyssä alkaa esiintyä isompia ongelmakohtia, niin sitten voidaan siirtyä varmastikin aiemmin jo siihen, että mies tapaa lapsiaan muualla, omassa uudessa kodissaan tms.

Jos vanhemmat ovat ajatelleet, että tämä vaihtoasumisjärjestely eron jälkeen olisi lapsille se paras vaihtoehto, ja tukisi molempien vanhemmuuttakin eron jälkeen, niin en itse viitsisi kyllä lähteä täältä ulkopuolelta asiaa täysin teilaamaan, vaikka ymmärrän kyllä asiasta esitetyt huoletkin. Voi olla, että oma ajatteluni on tässä asiassa liiankin optimistista, kun ajattelen tätä ihan realistisena mahdollisesti hyvänä vaihtoehtona. 

Pelkkää spekulointiahan tämä nyt on vielä kuitenkin. On monta eri skenaariota, miten asiat voivat mennä ja kehittyä siihen mennessä, kun / jos ero konkreettisesti ja käytönnössä toteutuu. Voihan myös Hukassankin ajatus suunnitelmasta vielä siihen mennessä myös muuttua.

Itselläni on kokemusta läheisen kautta myös tällaisesta onnistuneesta vuoroasumisjärjestelystä eron jälkeen jonkin aikaa, ihan kahta vuotta se ei kyllä kestänyt. Siinä oli myös riskitekijöitä toisen vanhemman osalta, että voiko onnistua, mutta ehkä vähän yllättäenkin asiat sujuivat hyvin.

Ottakaahan iisisti, joita aihe kuohuttaa. Voi olla voimakkaitakin mielipiteitä, mutta kannattaa ehkä miettiä itsekseen, onko tullut jo ihan halu kontrolloida toisen omia elämänvalintoja, jos kovin turhauttaa. Jokaisella on oma polkunsa kuljettavana. Vaikka herättäähän Hukassan tilanne minullakin tunteita.

Joskus muistaakseni Liekki kirjoitti myös siitä aiheesta, että on hyvä osata erottaa empatia ja toisen taakan kantaminen toisistaan.

En usko, että Hukassa aikoo erota miehestään. Miehen luo on helppo jäädä, kun mieskin haluaa pitää kaiken ennallaan - pitää vaimon ja salarakkaan. Toki salarakkaan kanssa otetaan nyt matala profiili ensin ja sitten kun on taas rauha maassa, pettäminen voi jatkua kaikessa rauhassa ja Hukassa katsoo kaiken sormiensa läpi. Ihan turhaan täällä pohditaan Hukassan tilannetta tulevaisuudessa, sillä ei hän eroa. Äitini oli tämmöinen. Katsoi isän pettämistä vuosikymmenet eikä koskaan eronnut. Ei kaikki eroa, vaikka suhde olisi kuinka huono. Mielestäni Hukassa on just tämmöinen vaimo, ei eroa, vaikka mitä tapahtuis. Ja hän ei välttämättä enää ees tuu lukee näitä juttuja tänne. Aika paljon on käytetty kyllä tunteja Hukassan asioiden pohtimiseen, vaikka hän jo häipyi palstalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekeekö nää ihmiset töitä lainkaan? Monta päivää jo kirjoittettu pitkiä litanioita.On se kyllä niin väärin jos vielä siinä ohessa joku työnantaja palkkaa maksaa. 

Ihmiset voivat olla vuosilomalla, tehdä vuorotyötä, tehdä osa-aikatyötä, tehdä työtä yrittäjänä, freelancerina, kausittaisesti työtilanteen mukaan, käyttää liukumia, olla hoitovapaalla, vanhempainvapaalla, sairaslomalla, opintovapaalla, olla opiskelijana. Työajanseuranta, tuottavuusseuranta ja nimetyt, tietyt työtehtävät, asiakkaat yms. pitävät varmasti työnantajan kartalla siitä, maksaako hän turhasta vai ei. Ja yrittäjän ja freelancerin asiakkaat pitävät varmasti aikataulujen pitävyydestä huolta, nou hätä :).

- Käpybara

Aivan, ja jotkut ovat eläkkeellä. 

Tähkäpää

Totta! Sinä onnellinen :D. Oletko nauttinut?

-Käpybara

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En näe mitään syytä mikseivät he irtilaskettuaan lopulta pystyisi olemaan yhä kasvatuskumppanit ja kaverit.

Hupsista, löysin kolajuomat rinnuksiltani.

Henkilökohtaisesti on vähän vaikea nähdä, miksi Hukassa haluaisi ikinä olla kaveri miehensä kanssa, jos suomut joskus silmiltä tipahtavat.

Mies on ihan alusta pitäen vaikuttanut minun silmääni ei niinkään pahalta kuin loputtoman itsekkäältä ja ajattelemattomalta. Hukassan suurimmalta virheeltä taas vaikuttaa se, että hän ei osannut sanoa 'ei', kun mies ehdotti suhteen avaamista. Hukassallehan tuossa ei mitään voittoja ollut, kun hän ei sitä lähtökohtaisesti halunnut. Minulle suostuminen näyttäytyy pyrkimykseltä minimoida tappiot ja välttää väistämätön.

Nyt kun homma alkaa näyttää lähinnä tappioiden maksimoimiselta ja siltä, että väistämätön iskee kuitenkin tuulettimeen, niin siinä v

Kirjoitin oman kommenttini täysin turhaan, tässä on kiteytettynä kaikki mitä halusin sanoa paljon paremmin muotoiltuna :D. Kiitos Liekki. Toki jos eläisimme Hairlekiinissa tai muussa naiivistisessa hömppäromaanissa, niin kyllähän sitä Hukassan kokemuksen jälkeen olisi oikein mahdollista saada oikein harmoninen ja rakkaudellinen kombo aikaiseksi, missä eron jälkeen Hukassa, mies, uusi nainen (tai uudet naiset monikossa) elävät kaikki sulassa sovussa keskenään ja hoitaisivat toinen toistensa jälkikasvuja ilman minkäänlaista kitkaa :). Kuin suuri mormooniperhe konsanaan!

- Käpybara

Niin, tai olisiko parasta niin, että lapset ja mies jäävät asumaan vanhaan kotiin, ja Hukassa ja miehen nuorempi rakas vuorottelisivat siellä vuoroviikoin?

Hukassalla ei ole halua eikä resursseja tämmöiseen elämänmuutokseen. Hän haluaa asua lastensa kanssa kotitalossaan. Hän ei halua hajottaa perhettä. Hän uhraa itsensä, jotta lapset saavat ehjän ydinperheen. Eli eroa ei tapahdu, kaikki pyörii ennallaan ja mies pitää salarakasta siinä sivussa. Mitä luultavimmin salarakkaat sitten aina tasaisin väliajoin vaihtuvat, sillä salarakkaatkin tajuavat muutaman vuoden odotettuaan, ettei mies aiokkaan erota, vaan että mies on tämmöinen rusinat pullasta tyyppi, joka haluaa pitää vaimon sekä sivusuhteen. Hukassan mieshän ei ole missään kohtaa pettänyt tai pitänyt toista naista sillä ajatuksella, että haluaisi pistää ydinperheensä palasiksi ja jättää vaimonsa. Hukassan mies haluaa turvallisen ja tutun arkensa, kotinsa, vaimonsa ja lapsensa ja sitten täyttää himonsa ja romantiikan muualla. Kyllähän se nyt jo kaiken kertoo, että Hukassa on jo ollut tässä 2 vuotta ja mies ei allekirjoita avioeron tiedoksiantoa.

11648; aika samaa mieltä kanssasi ja eihän siinä mitään, jos on valintansa kanssa sinut. Minä (Leski) jo vuosikymmeniä eläneenä olen nähnyt lukemattomia tällaisia ratkaisuja. (joissa siis jatketaan pitkää suhdetta vuosikymmenestä toiseen vaikka toinen urpoilee ties mitä) 

Kyllä ihmiset kautta vuosikymmenien ja vuosisatojenkin ajan ovat pettäneet toisiaan , jos siis puhutaan nk. nussimis-suhteista, anteeksi tämä sana josta en itsekään tykkää, mutta sitä se siis useimmiten tarkoittaa, useimmiten toki miehille muttei pelkästään.Miehet ovat aina olleet enempi ns. munasta vedettäviä. Siitä faktasta voi olla eri mieltä, mutta kyllähän sen nyt kaikki maailmaa  kokeneet ja nähneet tietävät, ja se on vaan tosiasia joka on olemassa.

Aiempina vuosikymmeninä, kun naiset eivät vielä olleet taloudellisesti niin riippumattomia kuin nykypäivänä, tämä huonoon-liittoon -jääminen oli naisen toimeentulon kannalta välttämätöntä ja varsinkin lasten. Eivät vaikkapa 50-luvun miehet olleet kovin innokkaita lastenhoitoon, oma isäni olisi varmaan oksentanut ja pyörtynyt niiltä seisomilta, jos olisi kakkavaipan joutunut vaihtamaan. Imetystäkään ei ollut soveliasta edes puolison nähdä, isäni herrasmiehenä (kuulemma ) ei voinut olla edes samassa huoneessa kun meitä lapsia imetettiin. 

Olen lukenut koko ketjun ja ihmetellyt ja ihaillutkin tätä viisauden määrää ja tunne-elämän analysointia, ja ennenkaikkea erinomaista ulosantia ja kirjoittajien taitoja. Silti elämästä ehkä viisastuneena ja jotain oppineena , (vaikka loppututkinto taitaa valmistua vasta montun pohjalla) annan täyden tukeni Hukassan omalle ratkaisulle, olipa se sitten liittoon jääminen tai lähteminen. Annan tukeni myös sille että Hukassa jatkaa miettimistä ja pohtimista vaikka ukkonsa on täysi urpo, mutta taitaa olla kylläkin hänelle kovin rakas. Ja jotain maailmasta tällä hetkellä puuttuu, niin se on empatia, pyyteetön rakkaus ja anteeksi antaminen.  Minäminä-trendi on hallitseva brändi ja sanonpa vaan että siitä ei hyvä heilu. Maailma tarvitsee juuri tänään armoa, lämpöä ja uskomista siihen että hyvä voittaa lopulta. Kyllä minunkin rakas edesmennyt ukkoni hallitsi hölmöilyn taidot, ja joskus ajattelin että revin siltä pään irti, ja sanoin sen aika kovaan ääneen vieläpä., mutta kun oli niin mukava ja hyväluontoinen ja rakas, niin aina ajateltiin että mitäpä pienistä. Kuin myös toiseen suuntaan, kun itsekään en ole ihan 10+.En silloin enkä nyt.

Vierailija kirjoitti:

11648; aika samaa mieltä kanssasi ja eihän siinä mitään, jos on valintansa kanssa sinut. Minä (Leski) jo vuosikymmeniä eläneenä olen nähnyt lukemattomia tällaisia ratkaisuja. (joissa siis jatketaan pitkää suhdetta vuosikymmenestä toiseen vaikka toinen urpoilee ties mitä) 

Kyllä ihmiset kautta vuosikymmenien ja vuosisatojenkin ajan ovat pettäneet toisiaan , jos siis puhutaan nk. nussimis-suhteista, anteeksi tämä sana josta en itsekään tykkää, mutta sitä se siis useimmiten tarkoittaa, useimmiten toki miehille muttei pelkästään.Miehet ovat aina olleet enempi ns. munasta vedettäviä. Siitä faktasta voi olla eri mieltä, mutta kyllähän sen nyt kaikki maailmaa  kokeneet ja nähneet tietävät, ja se on vaan tosiasia joka on olemassa.

Aiempina vuosikymmeninä, kun naiset eivät vielä olleet taloudellisesti niin riippumattomia kuin nykypäivänä, tämä huonoon-liittoon -jääminen oli naisen toimeentulon kannalta välttämätö

Olipa raikas hauskasti kirjoitettu vähän uudentyylinen näkökulma näihin asioihin :)

Vierailija kirjoitti:

11648; aika samaa mieltä kanssasi ja eihän siinä mitään, jos on valintansa kanssa sinut. Minä (Leski) jo vuosikymmeniä eläneenä olen nähnyt lukemattomia tällaisia ratkaisuja. (joissa siis jatketaan pitkää suhdetta vuosikymmenestä toiseen vaikka toinen urpoilee ties mitä) 

Kyllä ihmiset kautta vuosikymmenien ja vuosisatojenkin ajan ovat pettäneet toisiaan , jos siis puhutaan nk. nussimis-suhteista, anteeksi tämä sana josta en itsekään tykkää, mutta sitä se siis useimmiten tarkoittaa, useimmiten toki miehille muttei pelkästään.Miehet ovat aina olleet enempi ns. munasta vedettäviä. Siitä faktasta voi olla eri mieltä, mutta kyllähän sen nyt kaikki maailmaa  kokeneet ja nähneet tietävät, ja se on vaan tosiasia joka on olemassa.

Aiempina vuosikymmeninä, kun naiset eivät vielä olleet taloudellisesti niin riippumattomia kuin nykypäivänä, tämä huonoon-liittoon -jääminen oli naisen toimeentulon kannalta välttämätö

Pakko myöntää, en pysty millään liputtamaan loputtoman anteeksiannon ja armon puolesta. Hukassan kohdalla minäminä-ihminen on aivan ehdottomasti Hukassan mies. Posken kääntäminen aina vain uudestaan ja uudestaan ei tuota muuta kuin raunioituneen itsetunnon ja mielenterveyden. Sillä se syö lopulta ihmisen sisuskaluja myöten, jos toinen vuodesta toiseen käyttää lattialuuttuna. Uskoon ei kannata missään nimessä tuudittautua, jos minkäänlaista muutosta ei ole näköpiirissä. 

Kirjoituksestasi tuli mieleen mummoni ja ukkini sekä heidän tarinansa. Mummonihan haki ja sai avioeron, mikä oli siihen aikaan äärimmäisen harvinaista. Ukkini oli todellinen häntäheikki ja sen taidon hän oli oppinut isältään. Ukkini isä oli parhaimmillaan kihloissa seinänaapurin neidin kanssa samaan aikaan kun perhe ja vaimo asusteli toisella puolella. Kun ukkini isä tuli vanhuusikään, hänet täytyi yhä edelleen kärrätä suljettuun huoneeseen pois silmäilemästä, jos vierailijat olivat naispuoleisia. Jos en väärin muista, niin viimeiset muutamat vuodet, jotka ukkini isä oli elossa, ukin äiti oli todennut elämänsä parhaiksi. Mies oli niin heikko ja riippuvainen avusta, että malttoi vihdoinkin antaa vaimolleen ansaitsemansa arvon. Eli ukkini äiti odotti vuosikymmeniä kärsien suunnattomasti ollakseen onnellinen muutaman loppuvuoden ajan. Joku saattaa huokaista ihastuksesta, että mikä rakkaustarina. Henkilökohtaisesti valitsisin vankilatuomion ennemmin.

Ja niin tämän loistavan roolimallinsa siivittämänä ukkini jatkoi verenperintöään. Mummoni kotiutuessa synnäriltä, vieraat naiset soittelivat ukkini perään. Heille ei tietenkään muistettu kertoa vaimosta ja lapsista mitään. En tiedä tarkalleen, kuinka räikeää ukkini toiminta on ollut, jotta mummoni sai tarpeeksi ja haki ja sai avioeron. Mutta hämmästelen edelleen, kuinka mummoni, joka oli niin huolissaan siitä mitä kaikki muut ajattelevat, jonka mielestä naisen oli hyvä hemmotella miestä, hoitaa koti ja ruoat, olla säntillinen vaimo ja kätevä äiti, löysi itsestään sen rohkeuden, että vastoin ajan henkeä teki jotain niin radikaalia, että erosi aviomiehestään. (jatkuu..)

(Jatkuu..) 

Hän eli onnellisen elämän eronsa jälkeen, omistautui lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Minäminä-henkeä on hänestä äärimmäisen vaikea löytää, vaikka tekikin niin radikaalin teon, että erosi. Ja ihailen mummoa hänen rohkeutensa tähden, hänen esimerkkinsä on vaikuttanut elämääni suuresti ja antanut näkökulmia siihen, että olen itse pystynyt katkaisemaan sukupolvien kierteen poissaolevista ja ympäriinsä panevista perheenisistä.

Ja hieman kauhistuneena mietin tuota mieskuvaa, jossa miehet nyt vain ovat ulokkeensa vietävissä eikä muuta oikein voi. Mitä tuollainen toiminta on ellei pohjatonta itsekkyyttä? Biologiaako? Eikö tuolloin miesten tulisi olla naisten holhouksen alla, jos yksi ulkoke ohjaa niin vahvasti elämää ja päätöksentekoa? Ja kammonsun suuresti myös sitä naiskuvaa, että vastaavasti naisen tehtävänä tällaisessa kuviossa olisi olla ikuinen armon ja anteeksiannon lähde, loputon optimisti? Että miehet nyt ovat ulokkeensa takia itsekkäitä ja eivät reppanat voi sille mitään? Tarvitsevat sitten naisen pelastajakseen ja äidin jatkeekseen aikuistuttuaan?

- Käpybara

En pysty minäkään liputtamaan loputtoman anteeksiannon ja armon ja poskien kääntelemisen puolesta, mutta sen puolesta liputan, että jokainen päättää itse elämästään.  

Vierailija kirjoitti:

Kirjoituksestasi tuli mieleen mummoni ja ukkini sekä heidän tarinansa.

Jo hetken luulin, että nyt tuleekin sitten kissankeittotarina :D

 

Vierailija kirjoitti:

En pysty minäkään liputtamaan loputtoman anteeksiannon ja armon ja poskien kääntelemisen puolesta, mutta sen puolesta liputan, että jokainen päättää itse elämästään.  

Niinhän jokainen päättääkin :D. Kyllä täällä silti saa ja pitää asioista keskustella, kerta siihen on halukkuutta. Ei täällä kukaan edes pystyisi tekemään päätöksiä toisten puolesta :D.

- Käpybara

Vierailija kirjoitti:

 Ja ihailen mummoa hänen rohkeutensa tähden, hänen esimerkkinsä on vaikuttanut elämääni suuresti ja antanut näkökulmia siihen, että olen itse pystynyt katkaisemaan sukupolvien kierteen poissaolevista ja ympäriinsä panevista perheenisistä.

Hyvin harvoilla on tuollaista esikuvaa, kuten sulla. Niinkuin sanoit, että miltei kukaan ei silloin eronnut. Kaikilla muilla on kautta sukupolvien sellaiset esikuvat, että ei erota, vaan miehen pettämistä katsotaan läpi sormien hautaan asti. Mummosi on ollut erittäin poikkeuksellinen kyllä ja ole tyytyväinen, että sait näin vahvan esikuvan, että ympäriinsä panevia miehiä ei katsota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoituksestasi tuli mieleen mummoni ja ukkini sekä heidän tarinansa.

Jo hetken luulin, että nyt tuleekin sitten kissankeittotarina :D

 

 

Apua eikä :D, kiitos nauruista! Se pirun kissankeittotarina joka kummittelee joka toisessa ketjussa :D.

- Käpybara