Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Käpybara, taitaa mennä vähän jo olkiukkoiuluksi, usemmassakin kommentissa jo.

Käpybara suhtautuu tilanteeseen intohimoisesti niin kuin minäkin. Ymmärrän, että se ärsyttää joitakin. Mutta Käpybara, älä ole moksiskaan. Sinua tarvitaan tässä ketjussa.

Jos Hukassa jatkaa kuopan kaivamista Kiinasta Australiaan, niin seuraava vaihe voi todellakin olla se, että toinen nainen viettää aikaa Hukassa nimimerkin sängyssä. Ei ole ollenkaan kaukaa haettu esimerkki. Kannattaa siis miettiä nuo asumiskuviot eron jälkeen huolella.

Kuurankukka

""Jos et sitä tarkoita, niin olen pahoillani väärintulkinnasta, mutta kun itse olen eron yhteydessä joutunut pakenemaan turvakotiin, niin tuo 'yhdessä toimiminen, sovittelu, joustaminen' kuulostaa varsin naiivilta ehdotukselta siinä tilanteessa." 



Aamen Tähkäpää, tällaiset tapaukset itsellänikin vilahti mielessä. Ja millaista onkaan tuollaisen ihmisen kanssa, jos eron jälkeen pitäisi vielä olla jotenkin vastuussa ja kannatella toisen vanhemmuutta? Toki, en väitä etteikö kannattelua kannata tehdä ollenkaan, mutta myöskään ammattilaiset eivät missään nimessä edellytä sellaista läheskään kaikissa tapauksissa. Koska on eroja ja eroja ja ne eroavat hyvin merkittävästi toisistaan. Ja sitten on ne muut erot näiden välillä. Kannattelullekin on omat rajansa ja edelleen suurin vastuu lapsen ja aikuisen välisistä väleistä on sillä yksittäisellä aikuisella. Sitä kun ei voi määräänsä enempää tekohengittää toisen puolesta.

- Käpybara"

Oletteko siis sitä miltä, että Hukassan mies menee tällaiseen kategoriaan, kuin että ero turvakodin kautta tms. muuta vakavampaa? Tämä toki sitten selittää jyrkät mielipiteenne asiassa.

Itse katson näillä tiedon tilannetta ja Hukassan miestä vähän kuitenkin toisin, kaikesta ikävyydetä huolimatta. Voin erehtyäkin, mistä sitä tietää, enhän häntä kuitenkaan tunne.  

Läheltä olen myös seurannut, miten ystäväni erosi turvakodin kautta väkivaltaisesta suhteesta ja miehensäkin vaitettavasti tunsin, ja oikeudessakin olen ollut kertomassa havaintojani, lapsiperhe kyseessä.

Vierailija kirjoitti:

 En näe mitään syytä mikseivät he irtilaskettuaan lopulta pystyisi olemaan yhä kasvatuskumppanit ja kaverit. 

Mä taas en nää yhtään syytä, miksi tämmöisen tempun jälkeen pitäisi olla kaveri. Siis mies pitänyt 2 vuotta intohimoista rakkaussuhdetta toiseen naiseen.

" "Jos et sitä tarkoita, niin olen pahoillani väärintulkinnasta, mutta kun itse olen eron yhteydessä joutunut pakenemaan turvakotiin, niin tuo 'yhdessä toimiminen, sovittelu, joustaminen' kuulostaa varsin naiivilta ehdotukselta siinä tilanteessa." 



Aamen Tähkäpää, tällaiset tapaukset itsellänikin vilahti mielessä. Ja millaista onkaan tuollaisen ihmisen kanssa, jos eron jälkeen pitäisi vielä olla jotenkin vastuussa ja kannatella toisen vanhemmuutta? Toki, en väitä etteikö kannattelua kannata tehdä ollenkaan, mutta myöskään ammattilaiset eivät missään nimessä edellytä sellaista läheskään kaikissa tapauksissa. Koska on eroja ja eroja ja ne eroavat hyvin merkittävästi toisistaan. Ja sitten on ne muut erot näiden välillä. Kannattelullekin on omat rajansa ja edelleen suurin vastuu lapsen ja aikuisen välisistä väleistä on sillä yksittäisellä aikuisella. Sitä kun ei voi määräänsä enempää tekohengittää toisen puolesta."

- Käpybara

Oletteko siis sitä miltä, että Hukassan mies menee tällaiseen kategoriaan, kuin että ero turvakodin kautta tms. muuta vakavampaa? Tämä toki sitten selittää jyrkät mielipiteenne asiassa.

Itse katson näillä tiedon tilannetta ja Hukassan miestä vähän kuitenkin toisin, kaikesta ikävyydetä huolimatta. Voin erehtyäkin, mistä sitä tietää, enhän häntä kuitenkaan tunne.  

Läheltä olen myös seurannut, miten ystäväni erosi turvakodin kautta väkivaltaisesta suhteesta ja miehensäkin vaitettavasti tunsin, ja oikeudessakin olen ollut kertomassa havaintojani, lapsiperhe kyseessä.

Vierailija kirjoitti:

""Jos et sitä tarkoita, niin olen pahoillani väärintulkinnasta, mutta kun itse olen eron yhteydessä joutunut pakenemaan turvakotiin, niin tuo 'yhdessä toimiminen, sovittelu, joustaminen' kuulostaa varsin naiivilta ehdotukselta siinä tilanteessa." 



Aamen Tähkäpää, tällaiset tapaukset itsellänikin vilahti mielessä. Ja millaista onkaan tuollaisen ihmisen kanssa, jos eron jälkeen pitäisi vielä olla jotenkin vastuussa ja kannatella toisen vanhemmuutta? Toki, en väitä etteikö kannattelua kannata tehdä ollenkaan, mutta myöskään ammattilaiset eivät missään nimessä edellytä sellaista läheskään kaikissa tapauksissa. Koska on eroja ja eroja ja ne eroavat hyvin merkittävästi toisistaan. Ja sitten on ne muut erot näiden välillä. Kannattelullekin on omat rajansa ja edelleen suurin vastuu lapsen ja aikuisen välisistä väleistä on sillä yksittäisellä aikuisella. Sitä kun ei voi määräänsä enempää tekohengittää toisen pu

En vaan oli yleistä puhetta. Ei siis suoraan Hukassan tilanteesta, vaan peilausta esitetyistä väitteistä toisenlaisiin eroihin. Ja olen kylläkin vahvasti sitä mieltä, että on hyvin vaaleanpunainen ja epärealistinen ajatus, että tuon kaiken jälkeen, kunhan etäisyyttä on saatu ja jos ero nytkähtää eteenpäin, hommaa olisi millään tavalla mahdollista hoitaa lämpimästi ja vahvassa ystävyydessä. 28 vuotta tietää omakohtaisesti, mitä ajatuksille ja tunteille käy, kun koko tilanne ja todellisuus iskee päin kasvoja. Kaikki tuo miten mies on pyöritellyt ihmisiä vuosikausia ja keittänyt soppaa mieleisekseen kaikista muista ihmisistä välittämättä. 

Ja vaikka herätys tuli 28:lle, niin ei hänkään mitään sotaa laittanut pystyyn. Mutta suhde eksään muuttui kyllä huomattavasti.

- Käpybara

Vierailija kirjoitti:

Ja olen kylläkin vahvasti sitä mieltä, että on hyvin vaaleanpunainen ja epärealistinen ajatus, että tuon kaiken jälkeen, kunhan etäisyyttä on saatu ja jos ero nytkähtää eteenpäin, hommaa olisi millään tavalla mahdollista hoitaa lämpimästi ja vahvassa ystävyydessä. 28 vuotta tietää omakohtaisesti, mitä ajatuksille ja tunteille käy, kun koko tilanne ja todellisuus iskee päin kasvoja. Kaikki tuo miten mies on pyöritellyt ihmisiä vuosikausia ja keittänyt soppaa mieleisekseen kaikista muista ihmisistä välittämättä. 

Samaa mieltä. Mut yllätysjätettiin toisen naisen takia 20 vuoden liiton päätteeksi. Emme ole missään väleissä, lapset hoitaa välinsä isäänsä itsenäisesti. En tiedä miehen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä mitään, meillä ei ole yhtäkään yhteistä kaveria jäljellä eikä sukujuhlia miehen puolelta ole ollut ainuttakaan. En ole edes somessa. Tässä ei mitään ystävyyttä eikä hyviä tunteita ole eikä ole ollut. Silkkaa raivoa ja tuskaa monta vuotta, niin totaalinen yllätysjättö oli kyseessä. Mulle ei annettu mitään neuvotteluvaraa, ei mitään. Pelkkä tyly ilmoitus, että liitto oli tässä. Lapset jäi mulle. Miestä ei enää kiinnostanut perhe-elämä, vaan uusi nainen. Todellisuus todellakin iski päin naamaa, enkä ikinä halua tuollaisen kusipään kanssa olla enää missään tekemisissä, murskasi koko elämäni. 

"En vaan oli yleistä puhetta. Ei siis suoraan Hukassan tilanteesta, vaan peilausta esitetyistä väitteistä toisenlaisiin eroihin. Ja olen kylläkin vahvasti sitä mieltä, että on hyvin vaaleanpunainen ja epärealistinen ajatus, että tuon kaiken jälkeen, kunhan etäisyyttä on saatu ja jos ero nytkähtää eteenpäin, hommaa olisi millään tavalla mahdollista hoitaa lämpimästi ja vahvassa ystävyydessä. 28 vuotta tietää omakohtaisesti, mitä ajatuksille ja tunteille käy, kun koko tilanne ja todellisuus iskee päin kasvoja. Kaikki tuo miten mies on pyöritellyt ihmisiä vuosikausia ja keittänyt soppaa mieleisekseen kaikista muista ihmisistä välittämättä. 



Ja vaikka herätys tuli 28:lle, niin ei hänkään mitään sotaa laittanut pystyyn. Mutta suhde eksään muuttui kyllä huomattavasti.

- Käpybara"

No itse en ole, eikä mielestäni kukaan muukaan täällä kuitenkaan ole tainnut ehdotella eroon mitään "mahdollisimman lämmintä ja vahvaa ystävyyttä" kuitenkaan. Vaan lähinnä maltillisempaa ja käytännönläheistä, eikä ehkä niin mustavalkoista ja kiivasta suhtautumista tilanteeseen tai erojärjestelyihin lasten kannalta. 

Vierailija kirjoitti:

"En vaan oli yleistä puhetta. Ei siis suoraan Hukassan tilanteesta, vaan peilausta esitetyistä väitteistä toisenlaisiin eroihin. Ja olen kylläkin vahvasti sitä mieltä, että on hyvin vaaleanpunainen ja epärealistinen ajatus, että tuon kaiken jälkeen, kunhan etäisyyttä on saatu ja jos ero nytkähtää eteenpäin, hommaa olisi millään tavalla mahdollista hoitaa lämpimästi ja vahvassa ystävyydessä. 28 vuotta tietää omakohtaisesti, mitä ajatuksille ja tunteille käy, kun koko tilanne ja todellisuus iskee päin kasvoja. Kaikki tuo miten mies on pyöritellyt ihmisiä vuosikausia ja keittänyt soppaa mieleisekseen kaikista muista ihmisistä välittämättä. 



Ja vaikka herätys tuli 28:lle, niin ei hänkään mitään sotaa laittanut pystyyn. Mutta suhde eksään muuttui kyllä huomattavasti.

- Käpybara"

 

No itse en ole, eikä mielestäni kukaan muukaan täällä kuitenkaan ole tainnut ehdotella

Aivan, pystyisitkö tarkentamaan mitä tarkoitat mustavalkoisilla ja kiivailla ehdotuksilla? Mitä tällaiset ehdotuksesi on mielestäsi olleet? Kysyn siksi että pääsen kartalle, kun mietin, että puhummeko edes samasta asiasta?

- Käpybara

Olenko minä nyt lapsettomana ihan pihalla, kun olen sitä mieltä, että kannattaisi aika tarkkaan pohtia, mitä se "kannateltu vanhemmuus" oikeastaan tarkoittaa?

Itse ajattelen, että kannatteluksi riittää se, että reilusti tukee toisen vanhemmuutta esim. poikkeustilanteissa, ei laita tahallaan kapuloita rattaisiin mihinkään suuntaan ja pitää itse kiinni kaikesta sovitusta, jakaa avoimesti tietoa, jota toinen tarvitsee, ei mustamaalaa eikä yleensäkään puhu pahaa toisesta jne. Ja tietysti järjestää mahdollisimman fiksusti kaikki käytännön asiat.

Mutta se, että lähtisi tunnepuolelle kannattelemaan, ts. hyvittelemään erilaisin keinoin sitä, että toinen ei ole kiinnittynyt vanhemmuuteen samalla kiintymyksellä ja vastuun otolla, halulla ajatella lapsen parasta ensin jne pidän vähän kyseenalaisena.

Siis sitä, että todellakin taipuu ensin kasin numeroksi ja siitä vitoseksi, jotta lapset eivät huomaa, että toinen ei ole jutussa samalla tavalla mukana on minusta lapsia kohtaan jopa väärin. Ikään kuin omilla toimilla pitää huolta siitä, että he eivät huomaa toisen aitoja tunteita.

Haluaisiko joku lapsi aidosti elää lapsuutensa toisen vanhemman kannateltujen tunteiden kanssa? Ja miten pitkäänkö tätä odotetaan, onko ok sitten kun lapsi on yliopistossa alkaa osoittamaan, että ei jaksa kannatella toisen tunteita, vaiko aiemmin? Myöhemmin?

Itse ajattelen, että eikö tuo ole lopulta sitä pieleen mennyttä tunnetyötä, jolla on ollut ehkä jopa isokin rooli koko hommassa, eli siinä, että ero ylipäätään on (tod.näk. tarpeeseen) tullut.

T: MaratonParkuja

Minä olen vahvatahtoinen ihminen ja ilmaisen mielipiteeni selkeästi. Osaan kärjistäääkin asioita. En myöskään tingi asioista, jotka koen tärkeäksi. Joitakin se ärsyttää. Myös tässä ketjussa. Ymmärrän sen hyvin. Ymmärrän, että minustakin saatetaan ajatella, että olen mustavalkoinen. Tai että en osaa kuunnella.

Mutta uskokaa minua, olen kyllä kuunnellut. Olen kuunnellut hyvin tarkasti teitä kaikkia. Kuuntelin tarkasti Hukassa nimimerkkiä. Kuuntelin tarkasti 28:a silloin kun hänellä oli ns. tilanne päällä.

Se, mitä olen päätellyt Hukassa tilanteesta perustuu huolelliseen kuunteluun. 

Annan täällä oman mielipiteeni keskusteluun. Jos joku ei halua sitä kuunnella, voi vaan ohittaa kommenttini.

Olen myös valmis muuttamaan mieltäni, jos joku osaa perustella hyvin.

Kaikilla täällä on annettavaa ketjuun omien elämänkokemustensa ja näkemystensä perusteella. Älkäämme leimatko ketään mustavalkoiseksi tai harmaaksi tai muuksikaan.

Hyvin monessa viestissä Hukassa nimimerkille toistuu samat asiat. Toivon, että hän kuuntelee ja ymmärtää, että tarkoitus on varmasti valtaosalla ainakin hyvä. Haluamme hänelle parempaa elämää kuin nyt. Hän ei ansaitse tällaista kohtelua mitä osakseen nyt saa.

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

Olenko minä nyt lapsettomana ihan pihalla, kun olen sitä mieltä, että kannattaisi aika tarkkaan pohtia, mitä se "kannateltu vanhemmuus" oikeastaan tarkoittaa?

Itse ajattelen, että kannatteluksi riittää se, että reilusti tukee toisen vanhemmuutta esim. poikkeustilanteissa, ei laita tahallaan kapuloita rattaisiin mihinkään suuntaan ja pitää itse kiinni kaikesta sovitusta, jakaa avoimesti tietoa, jota toinen tarvitsee, ei mustamaalaa eikä yleensäkään puhu pahaa toisesta jne. Ja tietysti järjestää mahdollisimman fiksusti kaikki käytännön asiat.

Mutta se, että lähtisi tunnepuolelle kannattelemaan, ts. hyvittelemään erilaisin keinoin sitä, että toinen ei ole kiinnittynyt vanhemmuuteen samalla kiintymyksellä ja vastuun otolla, halulla ajatella lapsen parasta ensin jne pidän vähän kyseenalaisena.

Siis sitä, että todellakin taipuu ensin kasin numeroksi ja siitä vitoseksi, jotta lapset eivät huomaa, että toinen ei ole jutussa 

 samalla tavalla mukana on minusta lapsia kohtaan jopa väärin. Ikään kuin omilla toimilla pitää huolta siitä, että he eivät huomaa toisen aitoja tunteita.

Haluaisiko joku lapsi aidosti elää lapsuutensa toisen vanhemman kannateltujen tunteiden kanssa? Ja miten pitkäänkö tätä odotetaan, onko ok sitten kun lapsi on yliopistossa alkaa osoittamaan, että ei jaksa kannatella toisen tunteita, vaiko aiemmin? Myöhemmin?

Itse ajattelen, että eikö tuo ole lopulta sitä pieleen mennyttä tunnetyötä, jolla on ollut ehkä jopa isokin rooli koko hommassa, eli siinä, että ero ylipäätään on (tod.näk. tarpeeseen) tullut.

T: MaratonParkuja

Ääripää on sitten se vanha vitsi iäkkäästä pariskunnasta, joka haki avioeroa. Kun heiltä kysyttiin, miksi näin vanhana, mies vastasi: "Me päätettiin vaimon kanssa, että erotaan sitten kun kaikki lapset on kuolleet" 

Tosin miten sitten käy lastenlasten, kun isovanhemmat eroavat? Sitä tarina ei kerro.

Tähkäpää

MaratonParkuja, minusta (lapsettomana) kuvasit toisen vanhemmuuden tukemista aika hyvin.

Ongelma on se, että pelkään, että Hukassa yrittää kannatella toisen vanhemmuutta myös yli terveiden rajojen eronkin jälkeen. Aivan kuten hän on tehnyt avioliitonkin aikana.

Jos missään niin tässä Hukassa tapauksessa peräänkuulutan rajojen asettamista kipeämmin kuin koskaan. Ei pelkästään Hukassa nimimerkin, vaan myös hänen lastensa tulevaisuuden takia.

Kuurankukka

"Itse ajattelen, että eikö tuo ole lopulta sitä pieleen mennyttä tunnetyötä, jolla on ollut ehkä jopa isokin rooli koko hommassa, eli siinä, että ero ylipäätään on (tod.näk. tarpeeseen) tullut."

Ja jälleen MP ytimessä. Moni yrittää vielä eronkin jälkeen elää ja kontrolloida elämää harva pahalla mutta lasten kautta kuitenkin. Jos toinen ei ole mikään uhrautuva kaiken lasten takia antava niin ei sitä pitäisi toisenvierestä lähteä larppaamaan lapsille antamalla periksi kaikke aja omaa elämäänsä siten pitämään paikallaan.

Tekeekö nää ihmiset töitä lainkaan? Monta päivää jo kirjoittettu pitkiä litanioita.On se kyllä niin väärin jos vielä siinä ohessa joku työnantaja palkkaa maksaa. 

Syysloma?

Vierailija kirjoitti:

Syysloma?

 

No, onhan tuokin tapa viettää syyslomaa. Perhe? Mieluummin kirjoittaa täällä kuin on perheensä kanssa. 

Onko tää taas yritys lopettaa keskustelu? Tuli liian lähelle vai?

Kaikenlaisia uhkakuviakin on nyt Hukassan tulevaisuuteen täällä tänään maalailtu. Niin lapsiin kuin eron jälkeiseen suhteeseen miehen kanssa, kuin asumiseenkin liittyen.

Olisiko rakentavampaa kommentoida enempi myös jostain kannustavammastakin näkökannasta  näitä monesti sinällään ihan validejakin pointteja ja mahdollisia sudenkuoppiakin? Kertoa omia mielipiteitä niistä hyvistäkin tulevaisuuden skenaarioista?

Pelon voimistaminen tai pelon kautta toimiminen ei ole kovin hyvä tapa, ja se voi myös lamauttaa tai voi saada tekemään huonoja ratkaisuja, jos asioita ajattelee paljon sellaisten uhkakuvien kautta. 

On hyvä tietenkin varautua ongelmiinkin ja siihen, että asiat ei aina mene suunnitellusti ja voi mennä pieleenkin, suunnitelmat eivät aina toteudu tai ainakaan ihan sellaisinaan. Ja tehdä myös varasuunnitelmia.

Usein parempi tulos ja tasapainoisempi ja mukavampi tie - mahdollisista vaikeuksita huolimatta - kuitenkin voidaan saavuttaa, kun vahvistetaan ja ajatellaan paljon sitäkin, mitkä on niitä hyviä ja terveeisiä kuvia tulevaisuudelle, miten olisi hyvä tehdä, ja mitä kautta ja millä tavalla, millä suhtautumisella kannattaisi ehkä toimia, ja millä teoilla haluttu asia saavutetaan, kuin mantrata kovin sitä skenaariota, mitä ei toivota.

On hyvä vahvistaa luottamuksen ja pärjämisen tunteita. Ero on usein iso muutos monella tapaa, joka muutenkin nostaa usein niitä pelkojakin ja epävarmuutta. Luodut mielikuvat ja niistä kumpuavat tunteet ovat ihmisten toiminnan ohjaamisessa aika isossa roolissa. 

Vierailija kirjoitti:

Onko tää taas yritys lopettaa keskustelu? Tuli liian lähelle vai?

 

En ole lukenut läheskään kaikkia pitkiä kommentteja. Ei tule lähelle, nämä eivät ole ajankohtaisia, mutta  olen kyllä lueskellut ketjua mielenkiinnosta. Mutta nyt on jotenkin mennyt hiukan liikaa yli. 

Ei tarvitse lopettaa, mutta luulen, että nyt on ollut jonkin aikaa vain senkaltaista, ettei mielenkiinto riitä näihin syväanalyyseihin. Mutta jatkakaa vain, joillekkin on varmaan tärkeätä niin kirjoittaa kuin lukeakin tämäntyyppisiä kommentteja.