Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

"Resonoi myös sanonta, että ollaan kivoja toisillemme. Sillä emme tiedä millaista taakkaa kanssakulkija kantaa parhaillaan sisällään". 

Tämä jäi äskeisestä kommentistani vielä täydentämättä. Erittäin tärkeää muistaa. Itse olen ollut pitkään stressaantunut rahan vähyyden ja pelkästään oman vastuunkannon raskauden vuoksi, elän siis yksin ja ei ole pahemmin turvaverkkoja rahan suhteen. Stressi ja huoli vaikuttaa omaan käytökseeni muita kohtaan. Monesti ajattelen, että kyllähän teidän kelpaa, tietäisittepä vaan millaista minulla on. Mutta yritän asettaa sitten asiat päässäni ojennukseen. Vaikeata se on, ei aina onnistu, mutta yritän. 

Vierailija kirjoitti:

En osaa tätä sanoa selkeästi, mutta Kuurankukan viimeinen lause herätti myös minua. Olen myös todennut itsekin olevan vaativainen itselleni ja joskus vaadin liikaa muilta. Pitäisi muistaa, että jos en itsekään osaa, tiedä tai tajua jotain asiaa niin miten voin vaatia, että muut silti osaavat, tietävät ja tajuavat. 

Kuten Liekki nyt totesi hän ei osannut tietää paremmin. Kääntäen voisi helpottaa oloaan, etteivät muutkaan ihmiset ole sen täydellisempiä. Jonkun toiminnan ehdottaja ei voi tietää toisen "tasoa" jos toinen kuitenkin lähtee mukaan vapaaehtoisesti. Kumminkin päin näkee ja tietää (luulee tietävänsä) asiat vain omalta kannaltaan. Eikä oikein muuta voi vaatiakaan.

Kuurankukka osui lähes kaikessa aivan ytimeen ja olen pääpiirteissään aivan samaa mieltä hänen kanssaan. Mutta nyt kun tiedän kyseisen aseen riskit, ja sen, että ne olivat jo realisoituneet ennen minua toisen ensikertalaisen kohdalla...En vain pysty ajattelemaan, miltä tuntuisi kirjoittaa tämä ilman toista silmää. Veikkaan että itselleen armollisuuden osoittaminen olisi vielä merkittävästi paljon vaikeampaa - mitä se todella on.

Olen meidän molempien puolesta pahoillani, enkä missään tapauksessa usko, että mitään pahaa tarkoitettiin. En kuitenkaan pysty enää tuntemaan oloani turvalliseksi toisen osapuolen läsnäollessa. Ihan siksi, että hän ei nähnyt omassa toiminnassaan mitään olennaista parantamisen varaa ennen kuin minä painostin häntä.

Jos ei voi tunnustaa toimineensa väärin, ei voi myöskään korjata toimintaansa. Taannoin käytiin keskustelua anteeksipyytämisesta ja -antamisesta. Minulta saa aika paljon anteeksi ihan pyytämällä, ja itsekin herkästi niin teen, jos koen toimineeni väärin. Tässäkin tapauksessa vapaaehtoinen vastuunotto ja jonkinlaisen kiinnostuksen osoittaminen vointiani kohtaan olisi ollut ratkaisevat tekijä. Valitettavasti hän ei lähtökohtaisesti edes halunnut puhua asiasta, ja ilmaisi toimineensa täysin moitteettomasti.

Jos ei pyydä anteeksi, eikä koe toimineensa väärin, niin sittenhän se tarkoittaa, että todennäköisesti on tulevaisuudessa toimimassa samoin. Ja sitten taas toistuvat anteeksipyynnöt ilman muutosta toimintaan...

Lienee turvallista sanoa, ettemme ole match. Varsinkin kun toistuva idea moisesta ammuskelusta humalapäissään ei tässä elämänvaiheessa tunnu ihan parhaalta osoitukselta hyvästä harkintakyvystä yleiselläkään tasolla. Saati että erikseen siihen kokemattomia mukaan pyytäisi.

Toivon hänelle silti kaikkea hyvää, ja parempaa harkintakykyä jatkossa. Joskus elämä vain on.

-Liekki

Tämä nimetön kauhu on jollain tasolla seurannut minua ajatusteni taustalla lapsuudestani lähtien, ja sitä pitää lähteä työstämään. On nimittäin vahva tunne, että se on pohjasyy siihen, miksi ajaudun ikäviin tilanteisiin.

Ajattelen, että elämäsi taitaa olla tasapainottelua sen suhteen, mitä on hävittävissä tai voitettavissa. Tarkoitan, että jos taustalla on pohjimmiltaan kauhistunut ihminen, pelkäävä, niin varmaan se ajaa myös tunteeseen, että mitäpäs millään on väliä, syteen tai saveen, upporikasta tai rutiköyhää, kun tämä kuitenkin menee niin kuin menee. Ja ei kuitenkaan mene hyvin.

Ehkä ennustus myös toteuttaa itsensä. Tai et pohjimmiltaan anna tapahtumille muita mahdollisuuksia kuin edetä tiettyyn suuntaan.

Olen edellisten kanssa samaa mieltä siitä, että armollisuus itseä kohtaan olisi hyvä asia. Kun silloin voisi nähdä muita lopputuloksia kuin sen, että ainahan minulle käy näin. Ehkä nekin ennustukset toteuttaisivat itsensä?

Tällä hetkellä omassa elämässäni, tai noh, elämäni rinnalla elävässähän petos on isossa roolissa. Siis se, mitä petos toisinaan on ja mitä se saa aikaan. Olen sen vuoksi poikkeuksellisen paljon miettinyt juuri sitä, voiko luottamusta enää palauttaa koskaan. Mutta entä, jos on pettänyt itsensä, eli pitäisi palauttaa luotto itseensä? Silloin se armollisuus olisi hyvä löytää, koska kyllä me aika usein annamme anteeksi toisillekin, kuitenkin.

Sinulla Liekki on oikeasti nyt elämässä niin monta ihan konkreettisesti isoa asiaa tapahtunut, että en osaa muuta kuin taas ehdotella, että entä jos elämää yrittäisi elää pienemmissä palasissa. Hetki kerrallaan, päivä kerrallaan. Ei yrittäisikään ratkaista tulevaisuutta, ainakaan koko aikaa.

T: MaratonParkuja

Olen tämä, joka kirjoitti stressistä rahan puueen vuoksi. Kun on paljon asioita jotka huolestuttavat ja uuvuttavat yritän pitää välillä "vapaapäiviä". En mieti tai huolehdi asiosta kaiken aikaa. Muuten en jaksaisi. Esimerkiksi kun tiedän, että viikonloppuna en voi tehdä asioille mitään eikä minuun päin olla ikävissä tai hankalissa asioissa yhteyksissä. Yritän unohtaa ne ja elää mahdollisimman normaalisti. 

Myös tuo asioiden pilkkominen auttaa. Kun pyörittää yhtä suurta möykkä tuntuu mahdottomalta selvitä. Kun onnistuu hoitamaan yhden, pienenkin asian, niin se helpottaa. Tietenkin kokonaisuus on olemassa ja se putkahtaa mieleen väkisin ja se pitää hahmottaa.  Mutta ajatus, että ainakin nyt saan/sain tuon pois hoidettua. 

Joskus tuntuu ylipääsemättömän vaikealta ottaa joku puhelinsoitto ja selittää hankalaa asiaa jota ei esimerkiksi nyt pysty hoitamaan. Mutta kun sen on tehnyt, toivottavasti hyvin suujen, niin saa hetken huokaista. Näitä hankalia soittoja kannattaa yrittää tehdä silloin kun on itse mahdollisimman hyvässä hapessa ja vahvemmalla mielellä. Monenlaiseen vastaanottoon täytyy varautua ja tsempata itseään. 

Ymmärrän tuon, että silloin kun elämä on raskasta niin oma kyky erilaisiin tilanteisiin jotenkin hämärtyy kun oma energiat ovat vähissä. Tekee sellaisia ratkaisuja ja päätöksiä joita ei muuten tekisi. Esimerkiksi nyt ehkä Liekin tapauksessa. Ei jaksa olla niin jämerä ja tarkka. 

Minusta Liekki tuntuu että sinä teet omasta elämästäsi osin raskaampaa sillä että vatvot todella paljon asioita mitkä voisi hyvin ohittaa vähän vähemmällä kääntelyllä ja vääntelyllä. Kaikella ei vaan ole mitää suurempaa merkitystä ja ihmissuhteetkin joko rakentuu pitkäaikaisiksi tai ei, ihan yksinkertaisesti olosuhteiden ja yleisen yhteensopivuuden summan kautta. Jos itsellä on ristiriitaisia tunteita niin niitä toki voi tutkia, mutta tuntuu että etsit hirveästi jotain piilomerkityksiä tai taka-ajatuksia toisten puheista ja teoista tai jotain selittävää asiaa jos jollain ei vaan olekaan niin paljoa kiinnostusta rakentaa suhdetta kuin sulla ehkä olisi. Ihminen kuitenkin toimii enimmäkseen impulsseista, joissa toki on sitä omaa elämänkokemusta taustalla oppina, mutta aina sitäkään ei osata hyödyntää. Ts. ollaan joskus vähän epähuomaavaisia, ei osata selittää omia tunteita tai päätöksiä tai toimitaan ristiriitaisesti. Mietit niin paljon omiakin fiiliksiäsi ja motiivejasi että kuvittelisin että ajat joskus omankin pääkoppasi sekamelskaan. Tuon tunteen tunnistan, kuvasin sitä itse niin kuin päänsisäisenä pesukoneen linkouksena missä vaatteita vaan lentelee randomisti ympäri enkä saa niistä oikein otetta. Joskus auttaisi ihan se, ettei niin hirveästi korostaisi omaa merkitystään ja punnitsisi muita ihmisiä sen mukaan kuinka he ovat suhteessa juuri minuun.

Siskoni, yksineläjä, joskus harmitteli peilin edessä kauppaan lähtiessä että hän aina kulkee näin tavallisen ja pliisun näköisenä että ihan hävettää, kaikki katsoo että mikäs matami tuolta tulee. Sanoinhänelle että a) hän on ihan hyvän näköinen ja b) kukaan ei katsele hänen pukeutumistaan kun kaikki on keskittyneitä omaansa. Tää ohjenuora kannattaisi jokaisen muistaa jos ajatukset meinaa mennä kierroksille; muutkin elävät omaa elämäänsä.

Minusta tuntuu, että Liekin ystävätkin ovat kyllästyneet hänen paapatukseen. Liekin onneksi on tällainen palsta, missä ihmiset jaksavat vatvoa hänen asiaansa. Päivästä toiseen. 

No niin. Olisi mukava kuulla vaihteeksi AP:n ja Hukassan kuulumisia, oletteko kuulolla?

Vierailija kirjoitti:

Tämä arvuuttelu on ollut viihdyttävää, mutta eipä kai tuolla väliä, vaikka joku tunnistaisikin.Kyseessä oli ilmakiväärillä ampuminen mökillä.

Kuulun siihen epäonniseen ysärillä nuoruutensa eläneeseen sukupolveen, joka tutustui mm. koulun liikuntatunnilla ilmapistooliampuminen. Ja mikäs siinä oli ampuessa, sillä kun ei halutessaankaan saanut vahinkoa aikaiseksi, paitsi jos nyt silmään osuu. Kun tapahtuman isäntä (tukevassa kännissä) ehditti, että aloittaisin ja ojensi minulle aseen, luulin sen olevan tuollainen leluase (koska eihän kukaan millään oikeilla aseilla lähde noissa olosuhteissa ammuskelemaan?).

Olin vasta saapunut mökille, enkä siis ollut humalassa niin kuin muut. Arvioin siis kykeneväni turvalliseen suoritukseen, koska toki toiseen tai itseensä osuminen on aina riski.

Sanoin, etten ole koskaan ampunut minkäänlaisella aseella sitten yläasteen ilmapistoolin ja että tarvitsen ohjeet. Sain ohjeen pitä

Sulle annettiin ohjeet miten toimia ja näinollen mitigoida riskit. Ilmeisesti et noudattanut ohjeita. Ja on vaan ihan stanan tyhmää ja huonoa riskienhallintaa ammuskella mökillä kännisten kanssa. Ei sympatiaa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta Liekki tuntuu että sinä teet omasta elämästäsi osin raskaampaa sillä että vatvot todella paljon asioita mitkä voisi hyvin ohittaa vähän vähemmällä kääntelyllä ja vääntelyllä. Kaikella ei vaan ole mitää suurempaa merkitystä ja ihmissuhteetkin joko rakentuu pitkäaikaisiksi tai ei, ihan yksinkertaisesti olosuhteiden ja yleisen yhteensopivuuden summan kautta. Jos itsellä on ristiriitaisia tunteita niin niitä toki voi tutkia, mutta tuntuu että etsit hirveästi jotain piilomerkityksiä tai taka-ajatuksia toisten puheista ja teoista tai jotain selittävää asiaa jos jollain ei vaan olekaan niin paljoa kiinnostusta rakentaa suhdetta kuin sulla ehkä olisi. Ihminen kuitenkin toimii enimmäkseen impulsseista, joissa toki on sitä omaa elämänkokemusta taustalla oppina, mutta aina sitäkään ei osata hyödyntää. Ts. ollaan joskus vähän epähuomaavaisia, ei osata selittää omia tunteita tai päätöksiä tai toimitaan ristiriitaisesti. Mietit niin paljo

Samaa mieltä. Vähempikin vatvominen riittää. Jos on suhde kahden viikon penan kanssa niin ei sitä kannata kuukausitolkulla vatvoa. Ja kuitenkin selvästi analyyttisen ajattelun perusteella kyseessä on älykäs ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta Liekki tuntuu että sinä teet omasta elämästäsi osin raskaampaa sillä että vatvot todella paljon asioita mitkä voisi hyvin ohittaa vähän vähemmällä kääntelyllä ja vääntelyllä. Kaikella ei vaan ole mitää suurempaa merkitystä ja ihmissuhteetkin joko rakentuu pitkäaikaisiksi tai ei, ihan yksinkertaisesti olosuhteiden ja yleisen yhteensopivuuden summan kautta. Jos itsellä on ristiriitaisia tunteita niin niitä toki voi tutkia, mutta tuntuu että etsit hirveästi jotain piilomerkityksiä tai taka-ajatuksia toisten puheista ja teoista tai jotain selittävää asiaa jos jollain ei vaan olekaan niin paljoa kiinnostusta rakentaa suhdetta kuin sulla ehkä olisi. Ihminen kuitenkin toimii enimmäkseen impulsseista, joissa toki on sitä omaa elämänkokemusta taustalla oppina, mutta aina sitäkään ei osata hyödyntää. Ts. ollaan joskus vähän epähuomaavaisia, ei osata selittää omia tunteita tai päätöksi

Olen huomannut että tämä on tyypillistä ihmisille jotka elävät pitkään itsekseen. Toinen tyypillinen piirre on sitten päinvastainen, eli ettei kiinnosta toisten mielipiteet itsestä pätkän vertaa.

Tiedän, että sanotaan taas puolusteluksi ja miksi ei sitä olisikin, mutta Liekin tilanteesta olen hieman eri mieltä. Epäilen, että nyt vasta vanhemmalla iällä on tullut ajankohtaiseksi ja on kykyä miettiä syvemmin asioita. Että niin paljon helpommalla olisi päässyt, jos olisi pari vuosikymmentä sitten enemmänkin miettinyt itseään, lähtökohtiaan, historiaansa, elämän tapahtumia ja omia asenteita niihin.

Epäilen, että niinä vuosina, kun katse olisi pitänyt olla itsessä, se oli toisissa. Juuri siinä, mitä toiset ajattelevat, miten he reagoivat, jos toimii tietyllä tavalla. Ja se oli ohjenuora, toisten tunteet ja tunnelmat, ei mitään omanapaista omia ajatuksia ja fiiliksiä.

Aika hauskaa, että samalla kun "kaikki" ovat sitä mieltä, että Hukassa pitäisi nyt reippaasti ajatella vain itseään ja jättää mies miettimättä sekuntiakaan hänen tuuminkejaan sanotaan, että Liekin pitäisi lopettaa itsensä märehtiminen. Tarkoitan, että mistäs sille Hukassa sitten voima ja tarmo tulee, jos ei itseään märehtimällä ja itsensä kautta päätöksiä tekemällä? Taivaista varmaan.

Jos jotain, sanoisin, että Liekki on jälkijunassa nyt paikkaamassa märehtimättä jääneitä märehtimisiä. Aina kuitenkin parempi myöhään kuin ei silloinkaan. 

Senkin sanon, että jos petos seuraa petosta, eli joutuu - vaikka kuinka muka omasta syystään - toisten pettämäksi tavalla tai toisella, harva meistä on niin vahva, että kohauttaa olkaa. En tiedä, miten maailmaa noin kokonaisuutena edes palvelisi, jos todella suurin osa porukasta olisi semmoista, että toisten teot ei tuntuisi missään, aina vain itse olisi porskuttamassa hyvillä mielin. Turvallisuuden tunne ei tietysti häilyisi, koska sitähän on ylipuolella maallisten murheiden ja toisten ihmisten.

Erillisenä huomautuksena, kosketti kyllä tuo tarina, että rahasta on koko ajan huoli. Se on kamala tilanne ja itsekin sen olen aikanaan kohdannut. Vaikka kuinka yrittää, se murtaa kyllä elämästä niin ison osan. Ihanaa, että jaksat ajatella, kuten mielestäni hyödyllisintä on, eli pienetkin teot kantaa kyllä hyvää jatkoon!

T: MaratonParkuja

Ehkä tässä nyt viitattiin enemmän siihen että pienet asiat paisuu hirveisiin mittasuhteisiin kun ne napsahtaa omille nilkoille. Joku hölmöily jonkun ilmakon kanssa muuttuu petokseksi, törkeäksi piittaamattomuudeksi toisen hengestä ja terveydestä, "hallinnan tunteen menetykseksi".. Joku Pena ei ota vakavasti häntä joka mietityttää kuukausia vaikka pari viikkoa ehdittiin tuntea, samalla itse voi nimetä toisen ihmisen leikkikaluksi ja kertoa omin sanoin ettei sitä voi vakavasti ottaa. Sitten siihen leluunkin kiinnytään, eikä haluttaisi jakaa sitä kenenkään kanssa ja niin edelleen. Kaikessa on keskiössä minä ja minun tarpeet ja minun oikeudet, missään ei kuulu se mietintä että mitä se toinen tarvitsisi tai mistä tarpeesta tai toiveesta hänen sanansa ja tekonsa kumpuaa. Saati että kykenisi näkemään sitä inhimillisyyttä toisessa ihmisessä virheineen, toiveineen, pelkoineen.

Oikeasti tulee mieleen siskoni jolla on nyt 20 vuotta edellisestä parisuhteesta. Hän miettii aina kaiken oman itsensä kautta. Ihan kaiken. Joka on varmaan ihan inhimillistä kun on elänyt itsensä kanssa sen 20 vuotta ja ollut hyvin nuori viimeksi kun elämää on jakanut toinen ihminen vierellä. Osaltaan se on tällaista itseen käpertymistä, että on turhaan (en keksi suomalaista sanaa) self conscious joka tilanteessa: miksi minä sanoin näin olipa hölmöä; voi ei paidallani on tahra ja kaikki tuijottaa mikä sottapytty; siellä juhlissa kaikki oli koulutetumpia kuin minä; varmaan saavat nauraa salaa mulle kun asun vaan rivarissa.. ihan ihme ajatuksia. Toisaalta se on tätä, että kehenkään ei voi luottaa, mitähän taka-ajatuksia tuollakin on.. Jos esim minä tai toinen sisarus on tehnyt jotain ystävällistä, rempannut mökillä jotain tai järjestänyt vaikka vanhemmille jotain mukavaa, hän kyseenalaistaa motiivit. Kun tuli ilmi että hänen työkaverinsa ovat eläneet suhteessa jo kauan aikaa ja päättivät nyt tehdä siitä virallista, hän ei ensimmäisenä ollut iloinen heidän puolestaan vaan alkoi heti kelaamaan että miksi suhde on salattu häneltä ja ovatko työkaverit nyt saaneet jotain etua siitä että vetävät yhtä köyttä, muistuuko mieleen esim jokin työtehtävä joka olisi häneltä mennyt sivusuun kun tämä pariskunta on ajanut yhteistä etuaan..

Asenne muihin ihmisiin on koko ajan hirveän kriittinen ja ankara. Omiin mokiin ja huolimattomuuksiin on taas aina joku hyvä selitys.

Ehkä tässä nyt viitattiin enemmän siihen että pienet asiat paisuu hirveisiin mittasuhteisiin kun ne napsahtaa omille nilkoille. 

Aivan, olen täsmälleen samaa mieltä. Ja juuri noin helposti käy, kun riittämiin siirtää itsensä syrjään, alkaen jo sieltä lapsuudesta, että mennään toiseen äärimmäisyyteen. Kaikki, mikä itselle nyt tapahtuu, kun on havahtunut asioita ajattelemaan, on kamalan merkityksellistä ja saa suuremmat mittasuhteet kuin heillä, jotka ovat asioita käsitelleet jo aiemmin pala kerrallaan.

Ja käy kuten nälkiintyneelle, että se ensimmäinen kunnon ateria saa aikaan vaarallisen ähkyn. Pitäisi toki annostella näitäkin asioita järkevästi ja pala kerrallaan, mutta se on melkoinen taito se. Etenkin, kun ei edes ymmärrä koko vyöryä, vaan se vaan tunkee päälle kaaoksena ja koko ajan joka suunnalta.

Onko rasittavaa ympäristölle? Takuulla. Varsinkin kun mikään vakuuttelu tyyliin olet hyvä täydellisenä omana itsenäsi ei tapaa juurikaan asiaa auttaa, vaan aiheuttaa vaan vastaväitteitä.

Olen ymmärtänyt, että Liekin tarkoitus onkin välttää siskosi tie, jonne kyllä tajuaa nyt olevansa matkalla. Ellei muuta ajatuskulkujaan ja niiden myötä toimintatapojaan. Mutta se tarkoittaa juuri tätä, että jotain muille merkityksetöntä, life is and shit happens-asiaa voi joutua miettimään vähän syvemmältä. Miksi reagoin, kuten reagoin. Miksi yksi vahinko, joskin vttumaisin seurauksin, sai minut näin tolaltaan. Aivan kuten siskollesi tekisi varmaan todella hyvää märehtiä ajatusta, miksi työkavereiden suhde niin loukkasi. Sinä ja minä taidamme tietää vastauksen, mutta sisällänsä hän ei sitä halua tiedostaa.

Onko sitten tästä pohdinnasta aihetta käyttää sanaa märehtiminen, itsensä ympärillä vellominen, oman navan ympärillä pyöriminen, jne. on oma aiheensa sekin. Miksi minua pitäisi häiritä se, että Liekki haluaa tätä asiaa tällä palstalla käsitellä? Miksi minua ärsyttää, että siinä ne siitä puhuu pari päivää, eikö voisi jo lopettaa?

Uskallan väittää, että meillä kaikilla on joku sokea piste siinä, miksi jotkut asiat ärsyttävät. 

T: MaratonParkuja

Eiköhän Hukassa ole kuitenkin käyttänyt jo vuosikausia asioiden pohtimiseen juuri miehen kannalta omien tarpeidensa ja tunteidensa kustannuksella.

Tämä ihan vain sivuhuomiona. Mielelläni kuulisin sinulta Hukassa miten menee.

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tässä nyt viitattiin enemmän siihen että pienet asiat paisuu hirveisiin mittasuhteisiin kun ne napsahtaa omille nilkoille. 

Aivan, olen täsmälleen samaa mieltä. Ja juuri noin helposti käy, kun riittämiin siirtää itsensä syrjään, alkaen jo sieltä lapsuudesta, että mennään toiseen äärimmäisyyteen. Kaikki, mikä itselle nyt tapahtuu, kun on havahtunut asioita ajattelemaan, on kamalan merkityksellistä ja saa suuremmat mittasuhteet kuin heillä, jotka ovat asioita käsitelleet jo aiemmin pala kerrallaan.

Ja käy kuten nälkiintyneelle, että se ensimmäinen kunnon ateria saa aikaan vaarallisen ähkyn. Pitäisi toki annostella näitäkin asioita järkevästi ja pala kerrallaan, mutta se on melkoinen taito se. Etenkin, kun ei edes ymmärrä koko vyöryä, vaan se vaan tunkee päälle kaaoksena ja koko ajan joka suunnalta.

Onko rasittavaa ympäristölle? Takuulla. Varsinkin kun mikään vakuuttelu tyyliin olet hyvä tä

No siskon kohdalla vastaus on pelko. Yksinjäämisen pelko. Pelko että jos en jokapaikassa suuna päänä pidä omaa puoltani niin ei sitä pidä kukaan muukaan. Siksi sisarusten kivat teot vanhempia kohtaan on uhka eikä ilon aihe; vanhemmat on ainoa ehdoton rakkaus mitä hänellä on jäljellä. Hän haluaa olla vanhemmilleen nro 1. Siksi työkavereiden suhde on uhka: jos ne nyt pitää toistensa puolia, niin kuka pitää minun.

Ikävä tosiasia on se, että tuosta tulee itseään toteuttava enne. Haluaisitko itse puolustaa ja vahtia sellaisen ihmisen etua, joka tuntuu suhtautuvan sinun motiiveihisi jatkuvasti epäluuloisesti? Jos sisko näkee minut niin hirveänä opportunistina, että minä vanhemmillekin järjestän jotain kivaa ohjelmaa ihan vaan nakertaakseni hänen asemaansa perheessä, niin miksi minä haluaisin vuodesta toiseen paiskia hartiavoimin töitä että todistaisin hänelle että olen yhä ihan hyvä tyyppi. Mikään ei ole muuttunut 20 vuodessa, olen yhä hänen siskonsa ja meidän kuuluisi mielestäni olla läheisiä, tai en ainakaan näe mitään syytä miksi emme voisi olla. Jos kavereille heittelee siskolleni tyypillisiä kommentteja tyyliin "ostitko siksi tuon viininpunaisen takin kun minullakin oli sellainen viime talvena", niin voihan olla ettei ole kavereitakaan kohta, jolloin todella olet yksin.

Se mulla yhä jäi epäselväksi sinunkin hyvän kommenttisi jälkeen MP, että mikä sen tarkoitus tai syy on, että muiden teot ja motiivit tulkitsee aina ensimmäisenä sen huonon kautta? Jos mulle olisi käynyt aseen kanssa samanlainen haveri kuin Liekille ja paikalla olevat ihmiset olisivat suhtautuneet siihen mielestäni välinpitämättömästi, niin ensimmäinen ajatukseni olisi ollut "perhanan ukot eivät edes tajua miten iso asia naiselle on joku vekki keskellä otsaa", eikä että onpas itsekäs ja vastuuton ja epäluotettava persoona tämä, taidanpa poistaa hänet elämästäni. ajattelisin siis että tilanne oli ajattelemattomuudesta johtuva vahinko ja siihen reagointi taas ymmärtämättömyyttä, eikä kumpikaan tahallisuutta tai tuottamuksellisuutta. Tämä olisi mulla siis selkäytimestä tuleva ensimmäinen ajatus, eikä vaatisi viikkojen pohtimista, että pitäisikö tämä nyt nähdä pahantahtoisuutena MINUA kohtaan vai miten tämän nyt tulkitsisi.

Se mulla yhä jäi epäselväksi sinunkin hyvän kommenttisi jälkeen MP, että mikä sen tarkoitus tai syy on, että muiden teot ja motiivit tulkitsee aina ensimmäisenä sen huonon kautta?

Menee nyt taas toisten motiiveihin, eikä tarkoitukseni siis ole puhua Liekistä tai muista, kuten siskostasi sinällään, vaan enemmänkin yleisinä havantoina.

Mielestäni tuo yllä mainittu ei ole varsinainen tarkoitus, vaan olet ihan jäljillä, kun sanot, että pelko. Huono itsetunto. Tarve olla edes jollekin tärkeä ja numero ykkönen.

Ja kun sitä tarpeeksi pitkään yrittää miellyttämällä, alistumalla, siirtämällä syytä itseen (eihän kukaan voi tämmöistä tallukkaa arvostaa jne) niin sitten se iskee toiseen ääripäähän. Eli siihen, että te koskaan minulle hyvää tarkoitakaan, etsii merkityksiä jne.

Mutta jäin itse miettimään esimerkiksi sitä, kuinka paljon olet siskosi kanssa jutellut noista tarpeista, jotka ainakin tuolla lailla ulos kirjoitettuna vaikuttavat hyvin selkeiltä? Oletteko jutelleet siitä miten paljon, että miksi hän kokee tarpeekseen nostaa itseään teidän yläpuolelle arvostelemalla motiivejanne?

Nämä asiathan eivät ole helppoja, olemme oman sisareni kanssa työstäneet montaakin asiaa, eikä se varmaan loppu ole vieläkään. Mutta sen olen oppinut, että myöskään toisaalta se, että minä ajattelen, että meidän suhteenhan pitäisi olla sitä tai tätä muuta mitään. Se on minun näkökantani, hänen voi olla, että niin pitäisi mutkun sää aina. Silloin sitä on vaan jaksettava kuunnella, vaikka ei aina viitsis:-)

Kun ihminen on syvällä itsetutkistelun suossa, hän on aivan stanan rasittava. Sieltä tulee asiaa ja asian vierestä. Mutta eikö se ole koko homman pointtikin? Jos kaikki olisi selvää ja esille voisi tuoda briljantteja, selkeitä kokonaisuuksia niin mihin sitä pohdiskelua tarvittaisiin?

Ja tosiaan, kaikkihan me reagoidaan kuten reagoidaan. Jos minä vahingoittuisin ja saisin vekin naamaan ja saisin kuulla, että joo rapatessa on roiskunut ennenkin eikä silloin kukaan alkanut marisemaan niin kyllä suuttuisin verisesti. En jaksaisi ajatella, että no joo, semmoista, miehet on miehiä ja ei heitä harmittaisi.

Minusta se, että on ajattelematon ja ymmärtämätön ystävän ollessa kyseessä on melkoisen outo lähtökohta ystävyydelle. En jaksaisi itsekään pitää sellaista ystävyyttä yllä.

T: MaratonParkuja

"Onko sitten tästä pohdinnasta aihetta käyttää sanaa märehtiminen, itsensä ympärillä vellominen, oman navan ympärillä pyöriminen, jne. on oma aiheensa sekin. Miksi minua pitäisi häiritä se, että Liekki haluaa tätä asiaa tällä palstalla käsitellä? Miksi minua ärsyttää, että siinä ne siitä puhuu pari päivää, eikö voisi jo lopettaa?"

Ei ole asiallista kommentoida henkilöön menevästi. Itse olen ymmärtänyt ja kokenutkin, että kroonisesti traumatisoitumisen seurauksia eivät kaikki ymmärrä. Sitten on niitä parempiosaisia, jotka voivat velloa miettimässä sitä.

Olen huomannut jo melko pitkässä elämässäni, että asioiden ja elämän selkeys luo selkeyttä ja sekavuus sekavuutta. Jos oma elämäntilanne on kohtalaisen selkeä silloin toimii eri tavalla kuin se jonka elämäntilanne on sekava. Selkeässä tilanteessa tekee usein hyviä ratkaisuja, on siihen enemmän mahdollisuuksiakin, sekavassa ei niin välttämättä ja mahdollisuudet pienet. Siksi uskon, että vaikeudet ja erilaiset konfliktit usein lisääntyvät siksikin kun pikkuhiljaa omat voimat vähenevät. Sanoisi niin, että oma mitta täytyy nopeammin kuin normaalimmassa tilanteessa. Asioiden suhteellisuus muuttuu ja joskus joku pienikin asia nostaa isot tunteet. Kun oma kapasiteetti on jo niin täynnä. Kamelin selkä katkeaa. Kuppi menee nurin tms. 

Olen miettinyt myös, että tuo kuvatunlainen märehtiminen liitty myös tähän. Kun joutuu paljon "märehtimään" pakosta omia käytännön asioitaan, siinä sivussa myös tunneasiat korostuvat ja kaikki oman elämän muutkin tapahtumat. Ikäänkuin märehtiminen jää päälle, mieli ei osaa tai pysty enää erottamaan mikä on "oikea" asia. Koska kaikkiin asioihin on niin pieni vara käyttää energiaa. Asiat syövät toinen toisiaan. 

Tämä nyt oli omaa mietintää ja ehkä Liekinkin tapauksessa osin lienee tilanne. 

Jälleen lyhyt kommentti: Miehet on miehiä -argumentti ärsyttää minua suunnattomasti. Sellainen ajattelu ruokkii pahimmillaan sukupuolistereotypioita ja epätasa-arvoisia valtarakenteita. Minun mielestäni vastuun kantamista omista teoistaan on odotettava kaikilta yksilöiltä sukupuolesta riippumatta.

Tässä nyt keskustelu pyörii paljon sen ympärillä millainen Liekki on tai millaisessa elämäntilanteessa tällä hetkellä. Luulen, että Liekkiä auttaisi enemmän keskustelu siitä, miten hän pääsisi eteenpäin tilanteesta, jonka kokee epäoikeudenmukaisena ja jonka käsittely vie turhauttavan paljon aikaa ja energiaa häneltä.

Kuurankukka 

Minusta on ihan vastuutonta ja umpipöljää kännisenä kännisten keskuudessa ehdottaa ampumista jonain mökkihupina. Mutta kyllä on vastuutonta myös ottaa se ase tältä känniseltä (ehkä itsekin jotain jo nauttineena), ja luottaa tällaisen sankarin sanomisiin ja harkintakykyyn ja alkaa ampua vieraalla aseella, muutenkin itse aseista tietämättömänä. Omaa harkintaa kyllä pitäisi osata käyttää tuollaisissa asioissa. Aseiden kanssa, huhhuh! Ihan terveellä maalaisjärjellä voi olettaa aikuisen tietävän ja valitsevan paremmin. Itse ainakin sättisin ennen kaikkea itsäni tuollaisesta mokasta. (Vaikka kaverikin voisi kyllä ottaa myös päähän, ja hän toki toimi todellakin vastuuttomasti useammallakin tapaa.)

Tosiasia kuitenkin on se, että olemalla itse vastuullinen tuollaisten ilmiselvästi redflagg- astelman ja ehdotusten edessä, onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Ei kertakaikkiaan yleisesti ottaen voi antaa tuollaista valtaa ja vastuuta toisille, sinisilmäisesti jollekin känniselle kaverille omista valinnoistaan, ja vielä aseiden kanssa. Mielestäni tällainen kuuluu ihan perustietämykseen, eikä vaadi mitään erillistä tietämystä mistään "harrasteesta". Maailma on täynnä typeriä ehdotuksia. Aseista tarvii tietää sen verran tuollaisessa tilanteessa, että ne ovat vaarallisia, eivätkä varsinkaan sovi alkoholin kanssa yhteen. (Oli sitten joskus muinoin jollain vempeleellä itse ampunut tai ei.)

On päivänselvästi iso riski ja oma vastuu, jos tuollaisista lähtökohdista lähtee asetta (jota ei jaksa edes hyvin kannatella!) käyttämään humalaisen nauvomana. Vaikka kaveri toimi huonosti ja vastuuttomasti, niin kyllä oli myös ihan oma vika, valinta ja täysi virhearvio ihan itseltä, mikä viimekädessä mahdollisti onnettomuuden. Ei voi mitenkään sanoa, ettei olisi ihan itse pitänyt tietää ja osata valita paremmin.

Ei kaikkeen ilmipöljään, joka vilkkuu vaaranlippuja (ensimmäisenä alkoholi ja aseet!), mitä kaveri kännissä tai selvinpinkään ehdottaa, tarvi lähteä mukaan. 

Olen itsekin tehnyt joskus typeriä virheitä ja kaverin osuus, esim. juuri ehdotus johonkin, on ottanut jälkeenpäin päähän, mutta oman typeryyden ja tyhmän valinnan piikkiin olen kyllä eniten tällaisen laittanut. Kaverilla oli oma typeryytensä, ja minulla sitten omani, johon ihan itse olen vastuussa.

Kumpikaan tässä Liekin tapauksessa ei oikein tainnut tunnistaa kunnolla, ainakaan ensin, omaa vastuutaan typeriin toimiin ja valintoihin.

Kurjahan se arpi tietenkin voi olla, mutta todellakin onni, ettei mennyt se silmä, tai jotain pahempaa ylipäätään sattunut. Kannatta ehkä ajatella tämän kautta ja ottaa opiksi. Ja miettiä miten, miksi ja millaisissa asioissa ja tilanteissa voi heittäytyä toisen varaan tuolla tavalla.

Sen pidempään ei kannata toki jäädä itseään sättimään, kun on käynyt asian läpi, virheitä sattuu epätäydellisille ihmisille epätäydellisessä maailmassa, ja niistä voi ottaa opiksi. Onneksi ei käynyt pahemmin.