Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

10675. Esität, että pitäisi muita keskustelunaiheita, mutta mitä. Antaisitko jotain esimerkkejä. On helppoa heittää, että jotain muuta, kuten on monet tääll tehneet. Mutta kuitenkaan ei ole yhtään selventävää ilmennyt mitä ne "muut aiheet" sitten olisivat. 

Mitä voi sanoa jos liitto on pikkuhiljaa hiipunut ja molemmat ovat siinä hiipuvassa junassa istuneet. Miksi jättäjän pitäisi jotenkin silloin olla velvollinen tekemään selontekoa, kyllähän se toinenkin junan kyydissä istuja ne on huomannut ja tietää. Junan vauhti on hiipunut ja nyt sitten pysähtynyt ja matkustajat astuvat eri asemille. 

Sehän siinä on, että suhteisiin tuppaa alkuaikoina tulemaan dynamiikka, joka on aika vaikeasti muutettavissa, mutta toisaalta siihen kyllä kenties sitten jossain tapauksissa myös perusteettomasti luotetaan.

Eli jos suhde alkaa semmoisena, että toisen tunnekieli on teot, ei sanat, mutta kaikesta näet, että hän hulluna sinuun, kaikki sujuu, rakennetaan innolla yhteistä elämää, jossa on monta hyvää elementtiä, jne. niin sitä alkaa luottamaan, että asiat ovat kuten teot näyttää, vaikka sanoja ei kuulisikaan.

Jos sitten toisin käykin, niin totta kai sitä passaa ajatella, että ei olisi saanut olettaa, vaan vaatia sanoja siellä ja tuolla. Mutta jos se kerta kaikkiaan ei ole toisen luonto, niin eihän niitä pakottaakaan ulos voi. Ja kun on omat tunteet, haluaa tietysti uskoa parasta. Ja siitäkin passaa tietysti jälkeen päin ajatella, että ei olisi pitänyt uskoa.

Mikä sitten reaalielämässä avuksi. Myöntää, että oletti ja uskoi liikaa, turhaan. Mutta kai siitä sitten saa olla edes pettynyt ja surullinen, että näin kävi. 

Mutta: kyllähän siinä toinenkin sitten yksipuolisesti on pettänyt ne premissit, joille suhde rakennettiin ja häntä rakastettiin. Häntä rakastettiin ihmisenä, jonka tekoihin voi luottaa, koska sanoja ei anna. Se on todennäköisesti ollut toiselta jo myönnytys, kompromissi, joka on tehty rakastavassa hengessä, hyväksyen toinen sellaisena kuin hän on. 

Olisikin nämä asiat yksioikoisia!

T: MaratonParkuja

"Alan olla pikkuhiljaa samaa mieltä, että jätettyä harmittaa kun ei pääse enää jälkeenpäin kaivelemaan ja osoittamaan missä ja miten toinen on tehnyt väärin. Kun jotkut noin sitkeästi vaatisivat jotain sanallista syytä eroon. Koska jättäjä on tavallaan jätetyn mielestä niskan päällä ilmoittaessaan erosta ja yleisesti toteaa tilanteen."

Hyvä huomio tuo valta-asema. Oma eroni käytiin kyllä monien keskustelujen kautta, mutta silti jätetyn mielestä minä tein väärin. Olisi vain pitänyt kestää. Ja valehteli yhteisille ystäville, että minulla on uusi suhde ollut jo valmiina. No ei ollut eikä tullut moneen vuoteen. Sellainen piirre kuin dominoisuus on sen jälkeen ollut minulle syy ottaa etäisyyttä. Sellaiset kun eivät oikein voi sietää "häviötä".

"Kuka jätetty voi edes sanoa käsi sydämellä, kun jättäjä ilmoittaa erosta, että pystyisi siitä vaan tyynen rauhallisesti alkaa analysoimaan, että hyvä kun ilmoitit tilanteen, käydäänpäs nyt hiukan läpi 30-vuotista parisuhdehistoriaamme. "

Joo ja se keskustuhan on tosissaan käytävä just kun tunnelmat on kiivaimmillaan. Aikuiset ei osaa vetää henkeä ja palata asiaan.

Alan ihmetellä minkälaisten ihmisten kanssa sä olet suhteissa kun et osaa nähdä mitään muuta kuin manipulaatioa ja kostonhimoisia motiiveja.

Jännä että nähtävästi yhdelkään jättäjällä ei ole jäänyt semmoista että muutamasta asiaasta olisi kiva jutella. Mulle on jäänyt a onneksi toinen on suostunut juttelemaan eikä pikkumaisesti lällättänyt että syitä ei tarvita jos fiikikset on menneet.

Harmittaa että tuntuu että kysymykseni otettiin nyt ikävänä vastaan. En tosiaan ole itse ollut sellaisissa ihmissuhteissa joissa ei puhuttaisi myös 'pehmeämmistä' asioista kuin arkiset jutut, siis mukaan lukien ystävyyssuhteet ja perhesuhteet.

Mies kertoi, ettei aiemmassa pitkässä suhteessaan jutellut esim politiikkaa tai ajatuksistaan maailmanmenosta tai oikein niistäkään tunne-elämän asioista. Esimerkkinä kun hänen isänsä sairasti pitkään ja lopulta kuoli, niin eivät he naisystävän kanssa asiasta puhuneet sen syvällisemmin. Ihmettelin asiaa kun mies on minusta oikea mielipideautomaatti ja hyvin innokas keskustelemaan ihan kaikesta. Hän pohti, että jotenkin se vaan lähti sellaisille raiteille kun naisella oli itsellään paljon murheita menneisyyden ja terveyden kanssa ja nykyhetkessäkin työhön tai kaverisuhteisiin liittyviä epävarmuuksia, niin tuli sitten puhuttua etupäässä niistä. Ei oikein ollut oikeaa hetkeä "kuormittaa" naisystävää omilla mietteillään, eikä heillä ollut sillä tavalla yhteistä mielenkiintoa uutisten seuraamiseen että olisi niistäkään tullut puhuttua.  Pidän sitä dynamiikkaa vaikeana ymmärtää, mutta jotenkin kai miehellä puuttui uskallus puhua tälle naiselle mitä mielenpäällä liikkuu. Erokin oli kuulema tosi hankalaa ja kesti prosessissa kauan aikaa.

Minulle se vaan hlökohtaisesti on vaikea käsittää kun minä koen miehen hyvinkin miellyttävänä ja fiksuna keskustelijana. Hän ei riitele eikä ole ehdoton, joten senkään puolesta en näe miksi hänen pitäisi vaieta omista mietteistään. Suhteissa on tosiaan aina 2 osapuolta, ihminen voi olla eri ihmissuhteissaan kai hyvinkin erilainen.

"...jättäjä ei saisi päästä liian vähällä, ainakaan ilman sanallista rangaistusta." 

On aivan totta, että yleisesti se aloitteen eroon tehnyt ei saa samaa myötätuntoa kuin se, joka ei olisi halunnutkaan erota. Ja ihan ilman, että tiedetään - ja eihän se muille kuulukaan - millaista sille jättäjälle on se liitossa oleminen ollut. Keskusteluja seuranneena alla bongattu osuva kommentti.

"Kun päätös on valmis, edessä on yksi vaikea tehtävä lisää. Siitä pitää kertoa. Paitsi puolisolle myös sukulaisille, ystäville, työkavereille  ja lapsille.

Yksi eropäätöksen tehnyt kuvaa kokemaansa näin:

"Olin kuin jättäjän stigmassa, ilkeä, ahne ja kylmä, ilman lohduttajaa. Vaikken sääliä kaivannutkaan, ainakin ymmärtävää katsetta, pientä auttamisen elettä: Oletko ok?"

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/psykologia/eron-kokeneet-neuvovat-erokriisissa-olevia-nama-5-vaihetta-sinulla

Vierailija kirjoitti:

Sehän siinä on, että suhteisiin tuppaa alkuaikoina tulemaan dynamiikka, joka on aika vaikeasti muutettavissa, mutta toisaalta siihen kyllä kenties sitten jossain tapauksissa myös perusteettomasti luotetaan.

Eli jos suhde alkaa semmoisena, että toisen tunnekieli on teot, ei sanat, mutta kaikesta näet, että hän hulluna sinuun, kaikki sujuu, rakennetaan innolla yhteistä elämää, jossa on monta hyvää elementtiä, jne. niin sitä alkaa luottamaan, että asiat ovat kuten teot näyttää, vaikka sanoja ei kuulisikaan.

Jos sitten toisin käykin, niin totta kai sitä passaa ajatella, että ei olisi saanut olettaa, vaan vaatia sanoja siellä ja tuolla. Mutta jos se kerta kaikkiaan ei ole toisen luonto, niin eihän niitä pakottaakaan ulos voi. Ja kun on omat tunteet, haluaa tietysti uskoa parasta. Ja siitäkin passaa tietysti jälkeen päin ajatella, että ei olisi pitänyt uskoa.

Mikä sitten reaalielämässä avuksi. Myöntää, että oletti ja us

En saanut lainattua loppuosaa. Luin kommentin moneen kertaan. Jotenkin kalahti silmään, että sanottiin, että jättäjä yksipuolisesti sanoi irti jonkun antamansa lupauksen, en nyt muista sanamuotoa. Tässäkö onkin nyt asian ydin, jota metsästetään: kun jättäjä kertoo  että haluaa erota hän on jotenkin yksipuolisesti nyt tehnyt jätetyn mielestä väärin tai väärän päätöksen. Se on se juttu joka nyt risoo. Olisiko siisjättäjän pitänyt pyytää lupa, että sopiiko nyt sinulle, että haluan erota? Oletko nyt samaa mieltä, että liittomme ei enää toimi ja jos et niin perun erohaluni. Enhän voi sitä yksipuolisesti tehdä. Jättäjä on ollut niskuroiva ja omavaltainen kun on ottanut eron puheeksi. Tämäkö olisikin sitä "keskustelua" jota nyt peräänkuulutetaan? 

Mutta kun nyt usein vaan niin on, että jomman kumman se ero on otettava puheeksi. Yleensä silloin sen ottaa se, joka enenmmän eroa haluaa. Tai sitten molemmat haluavat, mutta toinen on siitä hiljaa jostain omista syistään. Harvemmin on, ikävä tosiasia, että molemmat ovat samaan aikaan sitä mieltä, että nyt on parempi erota. Toinen on usein sanallisesti jättäjäja toinen jätetty, vaikka olisi samaa mieltäkin osittain.  

Tuo peruste, että kun jättäjä on saanut osakseen rakkautta niin hän jotenkin toimii silloin väärin erotessaan tästä rakkautta antaneesta ihmisestä. Tuohan jo viittaa kiristykseen tai rakkaus ei ole ollut silloin pyyteetöntä. Ihan samoin on jättäjä saattanut antaa itse rakkautta. Ei nyt ole kysymys jostain kilpailusta, vai onko sittenkin? Jos näin ajatellaan, että kun ihminen on jossain vaiheessa saanut rakkautta hän ei saisi silloin jättää tai erota niin sehän olisi elinikäinen loukku. 

Rakkautta on ollut luultavasti kummallakin aikoinaan, mutta elämä muuttaa tilanteita ja ihmisiä. Tuo rakkauden saaminen ei saa eikä voi olla peruste, että jättäjä on silloinautomaattisesti syyllinen tai syytä ja syyllisyyttä joudutaan pohtimaan jätetyn mielestä kovinkin laajasti eron tullessa. 

Vierailija kirjoitti:

10675. Esität, että pitäisi muita keskustelunaiheita, mutta mitä. Antaisitko jotain esimerkkejä. On helppoa heittää, että jotain muuta, kuten on monet tääll tehneet. Mutta kuitenkaan ei ole yhtään selventävää ilmennyt mitä ne "muut aiheet" sitten olisivat. 

Mitä voi sanoa jos liitto on pikkuhiljaa hiipunut ja molemmat ovat siinä hiipuvassa junassa istuneet. Miksi jättäjän pitäisi jotenkin silloin olla velvollinen tekemään selontekoa, kyllähän se toinenkin junan kyydissä istuja ne on huomannut ja tietää. Junan vauhti on hiipunut ja nyt sitten pysähtynyt ja matkustajat astuvat eri asemille. 

 

Niin siis jotenkin ajattelisin, että jos jotain jää sanomatta, haluaisi oman mahdollisuuden kertoa omista tunteistaan, niin voihan niistä vaikka kirjoittaa toiselle. Ja sitten ehdottaa, että olisko halua yhdessä keskustella asioita läpi. Erään eron yhteydessä jätetty toi esille, että häntä harmittaa että toinen pääsee jatkamaan elämäänsä helpottuneena ja yksin hän on rikki revittynä, "hän ei halua olla ainoa joka kärsii". Hän kirjoitti sitten sellaisen kirjeen, jossa toi tunteitaan esille ettei lähtijällekään ero olisi sellainen kivuton läpihuutojuttu. Ei tosin ollut muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

"Kuka jätetty voi edes sanoa käsi sydämellä, kun jättäjä ilmoittaa erosta, että pystyisi siitä vaan tyynen rauhallisesti alkaa analysoimaan, että hyvä kun ilmoitit tilanteen, käydäänpäs nyt hiukan läpi 30-vuotista parisuhdehistoriaamme. "

Joo ja se keskustuhan on tosissaan käytävä just kun tunnelmat on kiivaimmillaan. Aikuiset ei osaa vetää henkeä ja palata asiaan.

Alan ihmetellä minkälaisten ihmisten kanssa sä olet suhteissa kun et osaa nähdä mitään muuta kuin manipulaatioa ja kostonhimoisia motiiveja.

Jännä että nähtävästi yhdelkään jättäjällä ei ole jäänyt semmoista että muutamasta asiaasta olisi kiva jutella. Mulle on jäänyt a onneksi toinen on suostunut juttelemaan eikä pikkumaisesti lällättänyt että syitä ei tarvita jos fiikikset on menneet.

Kyllä mekin keskusteltiin exän kanssa esim lasten tunteista ja siitä kuinka hienoja juttuja yhdessä saatiin rakennettua, kuten ne lapset. Mutta ei vaan ollut mitään erityistä pengottavaa ja opittavaa, ei puolin eikä toisin. Jostain jutuista oli tiedossakin että mikä kumpaistakin toisessa härnää, mutta niitä oli opeteltu sietämään jo sen 20 vuotta, niin ei niistäkään oikein eron juurisyytä saanut analysoitavaksi. Sitten taas ne tunteet joitten kanssa jättäjä silloin pyörii kun eroajatuksia työstää päässään -no ei niistä kannata keskustella. Irti päästäminen on vaikeaa. Jätetty tarvitsee erovihaa jotta saa laskettua irti --Ei ne jättäjälläkään pelkästään lämpöisiä ne ajatukset ole silloin kun repii itseään irti tärkeästä ihmisestä ja yhdessä rakennetuista raameista. Todella ristiriitaisia tunteita, itsensä suostuttelua ja sitä seuranneita vastareaktioita, jotka voivat olla hyvinkin armottomia ja kriittisiä. Eiköhän tuollaisen sisäisen myllerryksen aikaiset tunteet ole kuitenkin parasta pitää ihan omana tietonaan. En jakanut niitä edes parhaalle ystävälleni.

Yllättävää, että hyvän aidon keskustelun teema on nyt niin hakusessa (eroissa ja suhteissa) . ..Tai ehkä se ei ole yllättävää, vaan yleistähän se on, ettei osaa oikein keskustella (ainakaan rakentavasti tai rehellisesesti) varsinkaan vaikeista asioista.

Meillä lapsuudenkotona ei osattu, ja koin sen ahdistavana. Minäkään en nuorena osannut, mutta minulla oli kova halu oppia, kun koin asian tärkeänä. Nyt paljon myöhemmin elämässäni mielestäni osaankin jo aika hyvin. Ja nykyään kumppaniltani kaipaan myös samaa.

Vierailija kirjoitti:

Sehän siinä on, että suhteisiin tuppaa alkuaikoina tulemaan dynamiikka, joka on aika vaikeasti muutettavissa, mutta toisaalta siihen kyllä kenties sitten jossain tapauksissa myös perusteettomasti luotetaan.

Eli jos suhde alkaa semmoisena, että toisen tunnekieli on teot, ei sanat, mutta kaikesta näet, että hän hulluna sinuun, kaikki sujuu, rakennetaan innolla yhteistä elämää, jossa on monta hyvää elementtiä, jne. niin sitä alkaa luottamaan, että asiat ovat kuten teot näyttää, vaikka sanoja ei kuulisikaan.

Jos sitten toisin käykin, niin totta kai sitä passaa ajatella, että ei olisi saanut olettaa, vaan vaatia sanoja siellä ja tuolla. Mutta jos se kerta kaikkiaan ei ole toisen luonto, niin eihän niitä pakottaakaan ulos voi. Ja kun on omat tunteet, haluaa tietysti uskoa parasta. Ja siitäkin passaa tietysti jälkeen päin ajatella, että ei olisi pitänyt uskoa.

Mikä sitten reaalielämässä avuksi. Myöntää, että oletti ja us

KIITOS MaratonParkuja

Tulin kuulluksi ja ymmärretyksi. Huh, kun hyvin sanoitettu. Melkein itkuksi meni.

28 v yhdessä 

Silloin alussa kun ongelmat oli vasta "masennus" yritin saada vastauksia niin exä oli kuin nurkkaan ajettu eläin ja aina sanoi, että puhutaan myöhemmin. Aina tuli uusi myöhemmin. Odotin ja yritin ymmärtää, antaa tilaa. 

Ei exä ole muuttunut tänä päivänäkään. Siitä on reilu vuosi kun pintapuolisesti avautui minulle sen hetkisestä olotilastaan. Kuuntelin kyllä, mutta sanoin että toivottavasti pystyy puhumaan nykyisellensä. Tähän exä sanoi, että ei pysty puhumaan. Ja minua suretti se kun tajusin, että siellä kotona ollaan siinä luulossa, että kaikki on hyvin.

Jännä että nähtävästi yhdelkään jättäjällä ei ole jäänyt semmoista että muutamasta asiaasta olisi kiva jutella. Mulle on jäänyt a onneksi toinen on suostunut juttelemaan eikä pikkumaisesti lällättänyt että syitä ei tarvita jos fiikikset on menneet.

Kieltämättä näin on ollut kyllä itsellänikin. Eli tunnen tarvetta myös selittää itseäni. Se ei ehkä ole maailman jaloin tunne, sekään. Mutta mieluummin lähtisin ajatuksessa, että olemme selvittäneet välimme niin hyvin kuin mahdollista ja ollut läsnä toiselle vielä tässäkin.

Alan ajatella, että olen tainnut olla pohjimmiltaan aika hyvissä suhteissa, kun ei ole tullut mieleenkään, että eron aikaiset keskustelut olisivat vain jotain syyllisen etsintää, toisen vikojen listaamista, valtataistelua, manipulaatiota jne.

T: MaratonParkuja

Tuo peruste, että kun jättäjä on saanut osakseen rakkautta niin hän jotenkin toimii silloin väärin erotessaan tästä rakkautta antaneesta ihmisestä. 

Nyt on pakko sanoa, että olet ymmärtänyt sanani täysin väärin. Sanoin, että toinen on ikään kuin sanonut irti sen sopimuksen, että hänen rakkautensa on tekoja, ei sanoja ja siihen on toinen vuosien varrella oppinut luottamaan. Kun näin sitten enää ei olekaan, vaan jätetyn on opittava elämään paitsi eron, myös sen kanssa, että toisen "rakkaussopimus" olikin muuta kuin mitä hän aina antoi ymmärtää. Kymmenien vuosien aikana ymmärtää.

Ja olen todellakin sitä mieltä, että kun perustavaa laatua oleva, toiselle ehkä kompromissidiili sanotaan noin vain irti, kyllä vähintä mitä voi tehdä, on vähän jutella siitä. Ei vaieta ja poistua paikalta.

Kenties kannattaa hieman lukea näitä viestejä ennen kuin rientää tulkitsemaan. Hyväksi olisi myös hyvätahtoinen tulkinta, ei sen oman mielipiteen perusteluksi tarkoitettu.

T: MaratonParkuja

.

Olisi hyvä kuulla millaisia eroja on ollut näillä, jotka jotenkin antavat ymmärtää, että heillä on ollut ihan toisenlaisia eroja ja keskusteluja eron jälkeen. Hyvä te! Edelleenkään ei ole kukaan antanut niistä esimerkkejä. 

Totta on myös se kerrottu, että jättäjällä on ikäänkuin stigma ja hän on se suhteen pahis. Oli suhde ja siinä olleet ihmiset sitten olleet millaisia hyvänsä. Se joka on suhteessa rohkeampi ja ottaa eron puheeksi on ikävämmässä asemassa. Kumppanillakin on saattanut olla samoja ajatuksia ja on ollut itseasiassa ihan yhtä leipääntynut suhteeseen. Mutta on antanut olla, joko odottanut, että toinen ottaa asian puheeksi. Tai ei ole halunnut ottaa syyllisen viittaa harteilleen. Antaa toisen hoitaa ikävän homman ja kertomisen lapsille ja sukulaisille. Monesti saa myös myötätuntoa ja mahdollisuuden puhua erosta monillekin ihmisille. Jättäjä voi puhua vain hyvin harvoille tai edes kelleen. 

Vierailija kirjoitti:

Alan olla pikkuhiljaa samaa mieltä, että jätettyä harmittaa kun ei pääse enää jälkeenpäin kaivelemaan ja osoittamaan missä ja miten toinen on tehnyt väärin. Kun jotkut noin sitkeästi vaatisivat jotain sanallista syytä eroon. Koska jättäjä on tavallaan jätetyn mielestä niskan päällä ilmoittaessaan erosta ja yleisesti toteaa tilanteen. Usein jätetyt juuri vetoavat etteivät olleet huomanneet mitään ja siksi pitäisi vielä keskustella. Jätetty ei halua hyväksyä jättäjän tyyliä, vaan siihen pitää saada masinoitua oma puumerkkinsä. Ikäänkuin palkinnoksi jätetylle, jättäjä ei saisi päästä liian vähällä, ainakaan ilman sanallista rangaistusta. 

Nyt kyllä tulee niin kylmää ja tietämätöntä settiä, että selkeästikään et itse ole koskaan joutunut jätetyksi vastoin tahtoasi PITKÄSTÄ liitosta. Sulla ei ole mitään käsitystä tästä yhtään. Turha huudella, kun et ikinä ole itse elänyt jätetyn osaa.

Vierailija kirjoitti:

Jännä että nähtävästi yhdelkään jättäjällä ei ole jäänyt semmoista että muutamasta asiaasta olisi kiva jutella. Mulle on jäänyt a onneksi toinen on suostunut juttelemaan eikä pikkumaisesti lällättänyt että syitä ei tarvita jos fiikikset on menneet.

Kieltämättä näin on ollut kyllä itsellänikin. Eli tunnen tarvetta myös selittää itseäni. Se ei ehkä ole maailman jaloin tunne, sekään. Mutta mieluummin lähtisin ajatuksessa, että olemme selvittäneet välimme niin hyvin kuin mahdollista ja ollut läsnä toiselle vielä tässäkin.

Alan ajatella, että olen tainnut olla pohjimmiltaan aika hyvissä suhteissa, kun ei ole tullut mieleenkään, että eron aikaiset keskustelut olisivat vain jotain syyllisen etsintää, toisen vikojen listaamista, valtataistelua, manipulaatiota jne.

T: MaratonParkuja

Ainakin omasta mielestäsi hyvissä suhteissa. Minä arvioisin toisella tapaa suhteen missä toinen osapuoli on kirjoittanut toiselle valmiiksi hyväksytyt sanat joilla kuvata tunteitaan.

Sinä itse paasasit vain hetki sitten henkilölle, joka suhteessaan harmistui kun ei kumppaniltaan saanut oikein selkeitä vastauksia arkisiin asioihin. Sanoit että kyse on semantiikasta ja kontrolloiva ihminen määrää toista osapuolta ilmaisemaan itseään laveammin kuin hänelle on luontaista.

Nyt sinä itse kuitenkin haluaisit sementoida, että eron aikaiset tunteet tulee tuoda esille tietyllä sapluunalla. Ei riitä, että ei enää rakasta. Pitää avata miksi, ja milloin. Sen on jätetylle velkaa. Ei lainkaan kontrolloivaa? Mitäpä jos se itseään (en nyt muista mitä sanaa käytit) suppeasti ilmaiseva henkilö ei kerta kaikkiaan keksi rakkautensa haihtumiselle sen polveilevampaa taustatarinaa? No, jotain vikaahan hänessä on. Siis nyt. Ei suhteen arjessa, kun ilmaisi itseään niukkasanaisesti, mutta nyt on. Koska jättäjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

10675. Esität, että pitäisi muita keskustelunaiheita, mutta mitä. Antaisitko jotain esimerkkejä. On helppoa heittää, että jotain muuta, kuten on monet tääll tehneet. Mutta kuitenkaan ei ole yhtään selventävää ilmennyt mitä ne "muut aiheet" sitten olisivat. 

Mitä voi sanoa jos liitto on pikkuhiljaa hiipunut ja molemmat ovat siinä hiipuvassa junassa istuneet. Miksi jättäjän pitäisi jotenkin silloin olla velvollinen tekemään selontekoa, kyllähän se toinenkin junan kyydissä istuja ne on huomannut ja tietää. Junan vauhti on hiipunut ja nyt sitten pysähtynyt ja matkustajat astuvat eri asemille. 

 

Niin siis jotenkin ajattelisin, että jos jotain jää sanomatta, haluaisi oman mahdollisuuden kertoa omista tunteistaan, niin voihan niistä vaikka kirjoittaa toiselle. Ja sitten ehdottaa, että olisko halua yhdessä keskustella asioita läpi. Erään eron yhteydessä jätetty toi esille, että häntä harmittaa että toinen pääsee jatkamaan elämäänsä helpottuneena ja yksin hän on rikki revittynä, "hän ei halua olla ainoa joka kärsii". Hän kirjoitti sitten sellaisen kirjeen, jossa toi tunteitaan esille ettei lähtijällekään ero olisi sellainen kivuton läpihuutojuttu. Ei tosin ollut muutenkaan.

Tuon ylläolevan vastausviestin kirjoittaja ei ollut 10675. 

Vierailija kirjoitti:

Jännä että nähtävästi yhdelkään jättäjällä ei ole jäänyt semmoista että muutamasta asiaasta olisi kiva jutella. Mulle on jäänyt a onneksi toinen on suostunut juttelemaan eikä pikkumaisesti lällättänyt että syitä ei tarvita jos fiikikset on menneet.

Kieltämättä näin on ollut kyllä itsellänikin. Eli tunnen tarvetta myös selittää itseäni. Se ei ehkä ole maailman jaloin tunne, sekään. Mutta mieluummin lähtisin ajatuksessa, että olemme selvittäneet välimme niin hyvin kuin mahdollista ja ollut läsnä toiselle vielä tässäkin.

Alan ajatella, että olen tainnut olla pohjimmiltaan aika hyvissä suhteissa, kun ei ole tullut mieleenkään, että eron aikaiset keskustelut olisivat vain jotain syyllisen etsintää, toisen vikojen listaamista, valtataistelua, manipulaatiota jne.

T: MaratonParkuja

Tota.. enemmän mä niitä suhteita tiedän missä lähtijä olis halunnut selvittää asiat ja puhdistaa ilmaa, mut se joka tulis jätetyksi ei haluu kuulla mitään selityksiä. Tai olla jotenkin säälittelyn kohteena. Mut tää on sittn eri asia?

Kuten sanoin kommentissanikin Maraton Parkuja, luin viestisi moneen kertaan ja sain silti tuon käsityksen. Kannattaisi myös itse lukea muiden viestit tarkkaan. En edelleenkään käsitä samalla tavalla. Nyt tuntuu taas, että aloitat saman kiertelyn ja kaartelun. Ensin kirjoitat omaa kantaasi esilletuovan viestin. Sitten kun joku kirjoittaa hiukan kyseenalaistaen oman näkemyksensä niin muuttuu: Olen sanonut kyllä niin, mutta vaikka olenkin sanonut niin, että tarkoitin tuota, olet nyt ymmärtänyt väärin, tarkoitin ihan eri asiaa kuin kirjoittamaani. Jne. 

Kyllähän aikuisen ihmisen on ymmärrettävä, etteivät mitkään rakkaussopimukset, rellisyydestä, hyvästä tahdosta ja yrityksestä huolimatta, ole aina ikuisia. On jopa itsekästä ja naivia näin ajatella. Eihän kukaan uskalla lähteä suhteeseen jos pelkää joutuvansa joskus tilille siitä, että on ollut rakastanut. Mutta suhde kuitenkin on johtanut eroon. Ihminen yleensä menee suhteeseen/rakkaussuhteeseen toivoen, että se kestää, mutta ymmärtäen, ettei niin aina käy. Kyllä siinä pitää molempien se tajuta ja ottaa vastuu, että niin voi käydä,  eikä vain toinen ole joku sopimuksenrikkoja. Ei ole rikottu sopimusta, rakkaus ei vain ole riittänyt tms. 

Olisiko sitten sitä keskustelua se, että sanoisi: kyllä sinua rakastin, olin tosissani, mutta nyt tällä hetkellä haluan erota koska tunteet ovat muuttuneet. Näinhän monet ovatkin varmaan sanoneet, tätähän se keskustelu juuri näillä monilla  kommentoijille on ollut, joista sitten sanotaan, että eivät kykene keskustelemaan. 

MP, älä vahingossakaan mene tuon yhden riidanhaastajan ansaan joka haluaa alkaa taas kaivelemaan sanoja ja erottaa ne aivan asiayhteydestään. Tuossahan puhuttiin suhteen dynamiikasta nyt erosta mutta tämä haluaa vaan purkaa jotain käsittämätöntä ärsytystään sua kohtaan. Älä pliis tai se aloittaa taas.