Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

 

"Siis etkö todella näe ero siinä, että kertoo "ei ole enää fiilistä" tai yleisesti ottaen "suhde ahdistaa" , kuin vaikka että "rakkaus on muuttunut ystävyydeksi vuosien saatossa ja kaipaa itse elämältään tai parisuhteeltaan vielä jotain muuta"?"

Sorry, en näe määritelmällistä eroa: En tunne enää niin että haluaisin jatkaa suhdetta vs rakkaus on muuttunut ystävyydeksi. Tämä on nyt sitä semantiikkaa josta on moneen kertaan puhuttu. Sana, tapa ilmaista, kuulostaa eri ihmisten korvaan erilaiselta eri tilanteissa. Ei me tässä nyt voitane linjata jotain kaikille yhteistä sananpartta, jolla pitää eroaiettaan perustella, kun asia on kuitenkin joka kerran sama: ei tunnu, en tunne, en halua jatkaa. En yhäkään ymmärrä miksei perusteluksi riitä ihan yksin se ettei ole vaadittua tunnetta. Kun pitää kertoa miksi ei ole tai jotain. Toki syyllistämättä toista osapuolta vielä.

Täysin, täysin erillinen asia on ne jotka ei varoita, perustele, keskustele mitenkään. Pakkaa vaan kamat salaa ja häviää paikalta.

Eri asia on vielä sellainenkin joka vetäytyy masennuksessaan yksinäisyyteen ja sitten jossain vaiheessa päästää siihen yksinäiseen pimeään koloonsa kolmannen osapuolen, salaa.

No se on kyllä tullut kieltämättä jo selväksi, ettet ymmärrä tätä toista näkökantaa. Itse en viitsi enää uudestaan omia perustelujani kirjoittaa. Ne on jo selvästi sanottu muissa viesteissä, ja lainauksestasikin jätit pois oleellisen osan viestiäni, eli sen toisenkin osapuolen kohtaavan erokeskustelun pidemmän suhteen jälkeen, pelkän ympäripyöreän ja epämääräisen toispuolisen lyhyen ilmoituksen sijaan. Jos siis toinen osapuoli tai molemmat sitä keskustelua syystä tai toisesta haluaa, kuten usein tarvetta sellaiselle on.

Olemme selvästi asiasta siis eri mieltä. Minusta sinun kantasi edustaa aika itsekästä ajatusmaailmaa. Ja sinä et ymmärrä tätä toista näkökantaa. En näe oikein syytä enempiä asiasta vääntää. Ei ole kyse mistään semantiikasta, vaan rehellisestä toisten kohtaavasta erokeskustelusta.

Vierailija kirjoitti:

Niin, tai sitten on se välimuoto, jollainen oli oma ero ja ystävien puheiden mukaan myös ainakin kaksi muuta tietämääni eroa: toinen ottaa eron puheeksi, tällä kertaa ei vihjailuna tai riidan yhteydessä, vaan niin että se nyt tosiaan tapahtuu ja toinen kysyy ehkä että ootko nyt aivan varma, ja sitten se keskustelu on käyty.

Väittäisin, että kyllä tämä aika harvinaista on. Tai sitten suhteet tosiaan ovat jo molempien mielestä pidempään olleet vain sitä vailla, että erotaan. Ollaan oltu puhumattomia ja vieraita toiselle jo pitkään. Kenties tämä tosiaan on yleisintä, en voi tietää.

Omassa lähipiirissäni taas vaikka ero on näennäisesti otettu tuolla ok-meiningillä, sitä puidaan kyllä pitkäänkin sitten kavereiden kanssa. Joskus tullut myös sanottua, että meidän on vähän turha kahdestaan näitä miettiä, kun parempi olisi, että juttelisitte keskenänne. Mutta yleensä siinä on sitten takana liian paljon loukattuj

"Ollaan oltu puhumattomia ja vieraita toiselle jo pitkään. "

Pikemminkin päinvastoin. On oltu niin tuttuja, ettei ero tule minään shokkina. Minusta se on osa toisen kunnioittamista ja arvostamista suhteessa, että tietää missä toinen menee päänsä kanssa. Mulla on vähän samanlainen lähetymistapa ollut suhteessa lapseeni, että hänen tulee aina uskaltaa tulla ensimmäisenä kertomaan mulle, tapahtui mitä tapahtui. Hänen pitää pystyä luottamaan että välitetään sen verran sentään, että tötöilyistä tulee seurauksia ja ongelmatilanteet ratkaistaan ja käsitellään loppuun asti, mutta samalla luottaa ettei seuraukset ole kohtuuttomia ja käsittely on reilu. Hän onkin yltiörehellinen nuori ihminen, yksi niitä harvoja joka mm paikallisessa puskaradiossa ilmoittautui heti omalla nimellä kun siellä etsittiin töllöntöihin osallistujia ja korvasi särkyneen esineen omista rahoistaan. Tiesin siis aika hyvin mitä kumppani mietti eron aikaan, ja kunnioitin hänen valintaansa olla puimatta asiaa. Hän taas kunnioitti mun päätöstäni, vaikka se hänelle merkitsikin menetystä, eikä alkanut kyseenalaistamaan tai etsimään syyllistä yhdessä ongelmiin ajetun suhteen päättymiseen. Mulle on vaikeaa ymmärtää pareja jotka jakaa elämänsä, muttei halua kertoa, eikä osaa lukea toisistaan kun on tunnepuolen ongelmaa. Mutta se perustuu toki mun rajalliseen elämänkokemukseeni.

Luulen, että jättäjä saattaa joutua kohtaamaan myös niitä ikäviä asioita itsessään. Esimerkiksi itselleen myöntämään, että on lähtenyt suhteeseen "kuhan on joku"-syillä ja nyt ei enää jaksa siltä pohjalta tai tulee joku toinen, joka herättää niitä fiiliksiä. Tai että omat traumat puskee niin päälle, että ahdistaa toisen läsnäolokin. Jne ja jne.

Eli oikeastaan kyse ei ole siitä, mikä se syy on, miksi haluaa jättää, vaan siitä, että ei haluta omiakaan tunteita kohdata, niin kuinka sitten toisen. Parempi lähteä vaan.

Kysymykseen, miten keskustelu menee, kun niitä fiiliksiä ei ole, ei tietenkään ole varsinaista vastausta. Mutta luulen, että aika moni pariskunta on käynyt ennen eroa keskustelun, jossa todetaan, että toinen tai molemmat on lähtenyt jo eri teille, on tsekkautunut ulos suhteesta, se ei enää tunnu hyvältä.

Kovin harva kuitenkaan lähtee vaan yhtenä tiistaina sen enempiä asiaa miettimättä. Eli itselleen he ovat antaneet aikaa pohtia asiaa ja tehdä päätöksiä. 

T: MaratonParkuja

"Tiesin siis aika hyvin mitä kumppani mietti eron aikaan, ja kunnioitin hänen valintaansa olla puimatta asiaa. "

Niin siis sun puoliso ei halunnut keskustella siitä, että sinä haluat erota?? No sehän onkin ihan eri asia. Tässä on nyt puhuttu siitä, että haluaisi, mutta jättäjä ei näe tarvetta mitään syytä antaa, koska on hänen oma asia. Puhut nyt ihan toisesta asiastakin. 

Vierailija kirjoitti:

Nyt ilmeisesti jostain syystä halutaan lyödä samaan muottiin kaikki eroavat, ne jotka katoavat pelkällä ilmoituksella toki niitäkin on, ja ne, jotka ymmärtävät ja yhdessä hoitavat ne lainalaisuudet mitkä eron jälkipuintiin kuuluvat. Eron pohjamutia myöten kaivettavista syistä keskustelu on eri asia samoin kuin erosta ja eron käytännön asioista keskustelu. 

Tarkoitus ei ole, vaan ainoastaan todeta, että JOS se jätettävä haluaa eron syistä syvemminkin keskustella kuin vain sen, että toiselle tämä ei ole toimivaa, niin silloin se tarkoittaa, todennäköisesti, että hän haluaa tietää niitä syitä syvemmin. 

Ja JOS on pitkä, vuosikymmeniä kestänyt suhde, niin vähintäänkin kohteliasta olisi mielestäni pyrkiä tätä toivetta toteuttamaan. Ihan juuri sen vuoksi, että se toinen ilmaisee haluavansa tietää.

Sillä näissä tilanteissa, jos siis jättäjä keskusteluja välttää ja ehkä kokonaan niistä

Olen lainaamasi henkilön kanssa samaa mieltä.

Huomaan nyt, että ehkä tähän näkemyseroon kahden näkemyksen välillä liittyy se, etteivät kaikki kirjoittajat ole olleet ns molemmilla puolilla pöytää. Minä olen.

Jätettynä se tarve on ymmärtää - ymmärtää mistä saakka toinen on tuntenut näin vahvasti ettei yhdessä halua enää elää, ja ymmärtää mitä minä tein väärin. Ja kyllä, ihan ensimmäisenä kuulla liittyykö tilanteeseen joku kolmas. Ero on aluksi vaikeaa uskoa todeksi, ja silloin ajattelee, että jos vain tietäisin miksi, voisin yrittää korjata vielä tapojani, ettei tarvitsisikaan erota. Tämän voi lukea eron käsittelyn vaiheiden teoriasta jos ei halua uskoa mun kokemukseni pohjalta.

Jättäjänä taas on vaikeaa ilmasta näitä asioita, koska ainakin pitkässä suhteessa on hirvittävän vaikeaa arvioida koska ero alkoi pyöriä mielessä. Voi olla että pyöri jo useaan otteeseen ja aina tuli parempi jakso väliin. Ihan ero-oppaistakin voi lukea että päätös on yleensä tosi horjuvaa sorttia ja kestää kauan, välissä usein tosi hyviäkin jaksoja liittoa. Onko silloin kovinkaan rakentavaa kertoa, että kolme vuotta sitten synnytyslaitoksella olin ihan varma että haluan erota, mutta sitten meni jo mukavammin jossain lapsen ekan vuoden kohdalla? Toiseksi on vaikeaa identifioida niitä syitä, ihan rehellisesti todella vaikeaa. Ajatellaan tältä kannalta; syy on klassinen 'tunteet ovat kuolleet'. No se ei riitä. Kerrot sitten vaikkapa siitä seksistä, kipinän puutteesta jne. Kysymys kuuluu: jos se seksi korjattaisi tyydyttäväksi, palaisiko ne tunteet? Korjaisiko se suhteen ja peruisi eron? Voin puhua vain omasta kokemuksesta mutta ei korjaisi. Kun eropäätös on syntynyt, ei ne ongelmat ole enää korjattavissa.

Voi siis listata niitä syitä, ja jätetty voi luvata korjata kaikkea, mutta lopulta jättäjän päätös ei kuitenkaan muutu. Sitten jätetty jää miettimään, että voi kun en olisi lihonut näin ja voi kun olisin sängyssä hekumallisempi ja iltaisin pirteämpi, niin suhde olisi yhä elossa. Mutta kun mikään ei takaa että olisi. Jättäjän on siis todella vaikeaa erottaa syy ja seuraus, muna ja kana. Miksi mennä ilmaisemaan, että ero johtui syistä se, tämä ja tuo, kun ei pysty olemaan varma, että se niistä edes johtui, vai olivatko ne vain oireita siitä että rakastava tunne ja hyvä ja tyydyttävä suhde ovat hiipuneet historiaan. Mikä on syy ja mikä on oire?

Vierailija kirjoitti:

"Tiesin siis aika hyvin mitä kumppani mietti eron aikaan, ja kunnioitin hänen valintaansa olla puimatta asiaa. "

Niin siis sun puoliso ei halunnut keskustella siitä, että sinä haluat erota?? No sehän onkin ihan eri asia. Tässä on nyt puhuttu siitä, että haluaisi, mutta jättäjä ei näe tarvetta mitään syytä antaa, koska on hänen oma asia. Puhut nyt ihan toisesta asiastakin. 

Eroja on aika varmasti monenlaisia.

Jättäjähän antaa syyn: minulla ei ole enää rakastavia tunteita. Tai että minä en enää tunne halua jatkaa tässä suhteessa. 

Aika harvassa varmaan kuitenkaan on ne suhteet jotka päättyy sillä tavalla, ettei lähtijä ilmoita itsestään yhtään mitään ja sulkee puhelimen jos toisessa päässä kysytään miksi hän toimii näin. Voi sellainenkin toki löytyä, eroja on vuosittain kuitenkin kymmeniä tuhansia.

10645: Juuri näin. Tiedän useamman eron missä toinen osapuoli on luvannut muuttua jos suhde vaan voisi jatkua. Ihan turhaa julmuutta antaa toiselle vähän kuin ne lääkkeet millä päättyvän suhteen olisi voinut korjata, menneessä aikamuodossa. Yleensä vielä kyse sellaisista asioista mistä on kyllä väännetty jo suhteen aikana, mutta silloin muutosta ei ole tapahtunut. Eikä tosiaan ole sanottua, että niitten yksittäisten asioitten muuttaminen olisi edes lopputulosta tehnyt toisenlaiseksi.

Miksi jatkaa suhdetta,  jos rakkautta ei enää ole? Rahan takia? Lasten takia? Uskonnon takia?

Jättäjän on siis todella vaikeaa erottaa syy ja seuraus, muna ja kana. Miksi mennä ilmaisemaan, että ero johtui syistä se, tämä ja tuo, kun ei pysty olemaan varma, että se niistä edes johtui, vai olivatko ne vain oireita siitä että rakastava tunne ja hyvä ja tyydyttävä suhde ovat hiipuneet historiaan. Mikä on syy ja mikä on oire?

Eiköhän tässä iässä monetkin meistä ole olleet jo aika usealla puolella pöytää. Kyse on luonne-eroista minusta enemmänkin.

Kysehän ei ole siitä, että täytyisi koeta antamaan täydellinen, looginen ja lineaarinen analyysi siitä, missä kohtaa suhde alkoi jättäjällä mennä pieleen ja miksi ja miten. Vaan oli kyse ihan vaan keskustelusta. Kyllä minä myös tahtoisin kuulla, että toinen on kamppaillut suhteessamme jo aiemmin. Ei minua loukkaisi se, että toinen on ajatellut eroa ja sen jälkeen on mennyt paremmin, mutta nyt taas niin huonosti, että ero on tosiasia. 

Tällä tiedolla voisin miettiä, miten käytökseni on muuttunut, eli siis mitä olen tehnyt noina aikoina. Mitä en ole toisessa huomannut. Mitä minun mielestäni noina aikoina suhteessa tapahtui.

Sitäkään en kyllä ihan ymmärrä, mikä siinä olisi niin kauheaa, että toinen sanoo, että kykenee muuttumaan. Jos olisin varma, että ei kykene, miksi en voisi sanoa suoraan, että en usko tämän tapahtuvan, enkä aio (enää) kokeilla, muuttuuko. Sehän olisi vain yksi osa keskustelua. Tai se, että kertoo, että itsekin tiedät, että kun olen päätöksessä näin pitkälle mennyt, ei se muutu.

Pointti mielestäni eron jälkeen on jäädä ajattelemaan, mitä tapahtui ja mitä virheitä ei kannata toistaa seuraavissa suhteissa. Ei pyrkiä perumaan eroa toisen osalta. Ja tätä on vähän vaikea tehdä, jos toinen ei suostu kertomaan juuri niistä asioista, jotka saivat hänet eroon päätymään. Sitten ainakin jää miettimään, mitä olisi voinut olla tai ei olisi pitänyt olla.

Minusta erokin voi olla hyvin kasvattava ja loppuelämää ajatellen hyvä juttu. Jos suhde on tullut päähänsä, se on. Mutta miksi sitä ei voisi tehdä toisen kanssa samalla tavalla kuin on oltu suhteessakin? Reilusti, avoimesta ja niin, välillä satuttaviakin asioita sanoen.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Jättäjän on siis todella vaikeaa erottaa syy ja seuraus, muna ja kana. Miksi mennä ilmaisemaan, että ero johtui syistä se, tämä ja tuo, kun ei pysty olemaan varma, että se niistä edes johtui, vai olivatko ne vain oireita siitä että rakastava tunne ja hyvä ja tyydyttävä suhde ovat hiipuneet historiaan. Mikä on syy ja mikä on oire?

Eiköhän tässä iässä monetkin meistä ole olleet jo aika usealla puolella pöytää. Kyse on luonne-eroista minusta enemmänkin.

Kysehän ei ole siitä, että täytyisi koeta antamaan täydellinen, looginen ja lineaarinen analyysi siitä, missä kohtaa suhde alkoi jättäjällä mennä pieleen ja miksi ja miten. Vaan oli kyse ihan vaan keskustelusta. Kyllä minä myös tahtoisin kuulla, että toinen on kamppaillut suhteessamme jo aiemmin. Ei minua loukkaisi se, että toinen on ajatellut eroa ja sen jälkeen on mennyt paremmin, mutta nyt taas niin huonosti, että ero on tosiasia. 

Tällä tied

Sovitaan että ollaan tässä eri mieltä. Minä en halua kuulla että minun ylipainoni sai mieheni välttämään seksiä kanssani, ja sitä kautta kaiken läheisyyden välillämme loppumaan ja hänet lopulta kylmenemään koko suhteelle. Tiedän olevani ylipainoinen, ylipainoa on vaikeaa karistaa, enkä halua loppuelämääni miettiä, että niin pienestä se oli kiinni, onnellisena yhdessä hamaan loppuun, kun vaan olisin saanut itseäni niskasta kiinni. Silti, on täysin mahdollista että yksin lihavuus saa jonkun suhteen hitaaseen syöksykierteeseen. Yhtä mahdollista että lihavuus on vain oire huonosta suhteesta ja näkyvä ja helposti identifioitava 'syy' erolle, jonka syyt ovat oikeasti jossain kaukana menneisyydessä tai alitajunnan sopukoissa..

"Syitä haluavalleko pitää sitten olla raaka ja sanoa suoraan, että en nyt kertakaikkiaan halua enkä pysty elämään sinun kanssasi johtuen syistä A, B, C, D...en halua seksiä enkä läheisyyttä kanssassi, en halua tulla kotiin töiden jälkeen kun ahdistaa, en halua enkä jaksa puhua muita kuin arkisia asioita, olen kuin harmaassa putkessa, toivon, että saisin joskus kokea vielä, että olen tunteva ihminen, kanssasi en siihen pysty syistä E, F, G, H, I, olen sitäpaitsi huomannut, että virkistyn ja ilostun kun juttelen X:n kanssa...luetteloa voisi jatka, mutta miksi? Haluaako joku jätetty tosiaan kuulla rehellisesti ja raadollisesti, en usko. Miksi penkoa, kun se ei auta itse eropäätöksen mitenkään. Kyse ei ole aina siitä, että jättäjä haluaa vältellä keskustelua oman itsensä takia vaan, että hän on ehkä niin "täynnä kaikkea", että pitää parempana olla sanomatta liikaa, sen toisen takia. Miksi lisätä pahaa mieltä enempää ja musertaa ehkä toisen itsetunto? "

Itse en ole koskaan eronnut siitä syystä tai sellaisessa tilanteessa suhteesta, että toisessa vähän kaikki tekemiset noin ärsyttää ja tuntuu ikävältä.

Ajattelisin, että tuollaisessa tapauksessa varmasti vähän kannattaa miettiä mitä ja miten asioita kertoo, vaikka minusta pääpiirteittäin rehellinen kyllä olisi hyvä olla, varsinkin siis jos toinen selvästi haluaa tietää lisää ja kysyy, ja kertomatta epätietoisuus häntä kalvaisi.

Kaikkia yksityiskohtia tuskin on tarve silti levittää toisen silmille, jos todella oma ajatusmaailma on noinkin ikävä toisesta ja tiedostaa itsekin, että tuollainen ärsytys ja ahdistus toisentomista on enemmänkin seuraus pidempään jatkuneesta tyytymättömydestä, eikä mikään hyvä ja realistinen kuvaus toisesta ihmisestä, jos hänen hyviä puoliaan ei enää näe ja pienemmätkin äsytyksen aiheet ovat saaneet jo suuret mittasuhteet.

Itse toisaalta kyllä haluaisin tietää ihan rankankin rehellisesti, miten toinen todella minut näkee ja kokee. Itselleni totuus onkin valheellista "mukavuutta" tärkeämpää. Vaikka mukavuudesta tuskin voi puhua, jos eron syyt jäävät pitkälle hämärän peittoon. Vaikka jättäisi kertomatta "toisen takia", niin se ei välttämättä ole hänelle kuitenkaan se parempi vaihtoehto pitkän päälle kuin totuus. Mutta ikäviäkään asioita ei ole silti pakko sanoa rumimmalla mahdollisella tavalla.  

Vertailun vuoksi erojen syistä; itse olen eronnut esimerkiksi nuorena kolmen vuoden suhteesta aloitteestani, jossa alun ihastuksen jälkeen oma tunne ei kasvanutkaan isommaksi romanttiseksi rakkaudeksi, vaan puoleltani koin lähinnä läheistä ystävyyttä, kumppanuutta ja seksikaveruutta. Toivoin parisuhteeltani ja rakkauselämältäni kuitenkin muutakin ja tiesin, että tämän miehen kanssa en haluaisi perustaa vaikkapa perhettä, joten siksi ero. Meillä oli muuten hyvä ja tasapainoinen suhde ja luonteemme sopivat mukavasti yhteen. Mikään hänessä ei siis juurikaan ärsyttänyt ja arvostin ja arvostan häntä edelleen paljon. Me puhuimme kyllä eroasioita silloin aika paljonkin. Ero oli hänelle vaikeampi kuin minulle, sillä hänen tunteensa olivat enemmän sitä romanttista rakkautta, sen ystävyyden lisäksi. Tätä asiaa oli vähän vaikea itse kohdata, ja se tuntui pahalta.

Muitakin eroja on sittemmin ollut, taas ihan muista syistä. Missään omassa erossani ei ole ollut kyse tuonkaltaisesta tilanteesta ja asioista, joista sinä kerroit. Ehkä jollain muulla on kokemusta vastaavasta, ja hänellä olisi vielä jotain muutakin sanottavaa asiaan.

Ollaan vain eri mieltä. Mutta tavallaan kyllä todistit hieman pointtiani: et halua tietää, mikä sinussa oli vikana, mutta olet kyllä tehnyt päätelmän, että se varmaan oli ylipaino. Joka tapauksessa mietit, oliko se pienestä vai isosta kiinni. Kun et tiedä, niin johonkin kuitenkin päädyt. Ymmärrän, että tämä on vain esimerkki, mutta näinhän se ihmisen mieli usein toimii. Pyrkii täyttämään tarinan aukot omien ajatuksien mukaisesti.

Minun on vaikea ymmärtää, miksi mieluummin on tietämättä, mitä voisi itseään ja seuraavaa suhdetta ajatellen parantaa kuin saada tietää. Ja kun yleensä ne ovat vielä semmoisia oman luonteen ja toimintatapojen sokeita pisteitä, joita ei itse siinä suhteessa näe omaavansa. Niin ei näe sitten seuraavassakaan.

Mutta joo, sovitaan, että tässä olemme erilaisia!

T: MaratonParkuja

"Kyllä itse haluan kuulla syyn - en mitään tarkkaa analyysiä, mutta rehellisen syyn." 

Pitkästä liitosta pariterapian kautta eronneena voin kertoa, etten oikeasti mitään yhtä tai kahta syytä todennut, vaan sen terapian aikana kävimme puolin ja toisin suhteemme ongelmia kummankin näkökulmasta. Minä sitten tulin siihen tulokseen, etten enää usko tämän suhteemme muuttuvan sellaiseksi, jossa voisin hyvin. Ja sen kerroin siellä terapiassa, että siksi haluan erota. Ja hyvää se teki molemmille. Siis helpommaksi. Silti minullekin ero oli vaikea prosessi kaikkiaan. Toinen ei ollut kokenut suhdettamme huonoksi ja terapeutti huomauttikin, että toisella on tässä suhteessa ollut "koti" ja toisella ei. Ja sitä kipua oli siis ollut paljon. Ja melko kauankin vaikka oli yritetty ja yritetty.

Voi siis listata niitä syitä, ja jätetty voi luvata korjata kaikkea, mutta lopulta jättäjän päätös ei kuitenkaan muutu. Sitten jätetty jää miettimään, että voi kun en olisi lihonut näin ja voi kun olisin sängyssä hekumallisempi ja iltaisin pirteämpi, niin suhde olisi yhä elossa. Mutta kun mikään ei takaa että olisi. Jättäjän on siis todella vaikeaa erottaa syy ja seuraus, muna ja kana. Miksi mennä ilmaisemaan, että ero johtui syistä se, tämä ja tuo, kun ei pysty olemaan varma, että se niistä edes johtui, vai olivatko ne vain oireita siitä että rakastava tunne ja hyvä ja tyydyttävä suhde ovat hiipuneet historiaan. Mikä on syy ja mikä on oire?

Eihän siinä keskustelussa erosta ole monestikaan kyse siitä, että toinen yrittäisi saada toista pyörtämään päätös, vaan keskustelun arvo on mielestäni asioiden kunnollisessa käsittelyssä, ymmärryksen lisääntymisessä ja oppimisessa, ja myös toisen huomioimisessa ja kuuntelemisessa vaikeassa tilanteessa. Eron käsittely kunnolla auttaa myös eteenpäin elämässä. 

Jättäjän ei todella tarvi antaa mitään kaikenkattavaa aukotonta selvitystä eron syistä. Hän voi vain kertoa, mitä itse tuntee ja ajattelee. Hän voi ilmaista myös oman epävarmuutensa asioista ja ristiriitaiset tunteensa. Se kaikki on sitä rehellisyyttä. Ja se on varmasti paljon enemmän kuin pelkkä "ei ole fiilistä enää", ja on ainakin oikeampaa tietoa, kuin se mitä toinen itsekseen kuvittelisi näitä mietteitä kuulematta.

Itse olen kyllä toisaalta ollut aika hyvinkin perillä omien erojeni syistä ja ajatuksistani, kun olen halunnut erota (joko jättäjänä tai kun molemmat ovat halunneet erota) ja siten kuulostaa itselleni aika vieraalta noin suuri epävarmuus ja epätietoisuus omista syistä, ajatuksista ja tunteista. Vaikka jotkin asiat olenkin nähnyt myöhemmin eron jälkeen vielä selvemmin.

Sitten toki tilanteessa, jossa ennen eroa jo suhteen aikana on paljon puitu asioita, ei välttämättä ole mitään suurta epätietoisuutta eron syistä, eikä välttämättä kummallakaan ole enää tarvetta isommalle keskustelulle itse varsinaisen eron koittaessa.

Itsekin olen myös kyllä ollut ns. molemmilla puolilla pöytää ja joskus varmaan pyöreän pöydän kulmissakin.

Jos on pitkä liitto niin eiköhän jo siinä aikana ole monestikin käyty keskusteluja. Niin toistensa ominaisuuksista tai miten kumpikin toisiinsa suhtautuu, mitkä tavat ärsyttävät,  jopa mietitty eroa, mutta jätetty silleen. 

Luulisi molempien jo tuntevan toisensa jos toinen sanoo, että haluaa erota. Oli selitys sitten, ettei ole fiiliksiä, tunteita ei enää ole, avioliitto tuntuu raskaalta, jne. mitä täällä on monesti jo sanottu. Luulisi silloin jätetyn tajuavan mistä toinen puhuu, siis vuosien aikana kertyneistä asioista jotka ovat kuluttaneet suhteen loppuun. Sehän se on asian ydin. 

Joku sanoi jotenkin, että jätetty haluaisi tietää miten jättäjä häneen suhtautuu tai millaisena näkee. Eiköhän yleisin lause olisi tuo, että olet ollut hyvä äiti ja kumppani. On ollut paljon hyviä hetkiä. Älä syytä itseäsi. Sinulla on parempi jonkun toisen kanssa. Mitä nyt näissä tilanteissa voi oikein muutakaa sanoa kuin näitä kliseitä. Mutta riittäisikö tämä? Olisi mielenkiintoista olla joku sanallinen esimerkki mitä jätetty haluaisi kuulla. 

Jos on pitkä liitto niin eiköhän jo siinä aikana ole monestikin käyty keskusteluja. Niin toistensa ominaisuuksista tai miten kumpikin toisiinsa suhtautuu, mitkä tavat ärsyttävät,  jopa mietitty eroa, mutta jätetty silleen. 

Luulisi molempien jo tuntevan toisensa jos toinen sanoo, että haluaa erota. Oli selitys sitten, ettei ole fiiliksiä, tunteita ei enää ole, avioliitto tuntuu raskaalta, jne. mitä täällä on monesti jo sanottu. Luulisi silloin jätetyn tajuavan mistä toinen puhuu, siis vuosien aikana kertyneistä asioista jotka ovat kuluttaneet suhteen loppuun. Sehän se on asian ydin. 

Joku sanoi jotenkin, että jätetty haluaisi tietää miten jättäjä häneen suhtautuu tai millaisena näkee. Eiköhän yleisin lause olisi tuo, että olet ollut hyvä äiti ja kumppani. On ollut paljon hyviä hetkiä. Älä syytä itseäsi. Sinulla on parempi jonkun toisen kanssa. Mitä nyt näissä tilanteissa voi oikein muutakaa sanoa kuin näitä kliseitä. Mutta riittäisikö tämä? Olisi mielenkiintoista olla joku sanallinen esimerkki mitä jätetty haluaisi kuulla. 

Eikös tässä ole ollut puhe pääasiassa juuri sellaisesta tilanteesta, jossa syystä tai toisesta on suurempi epätietoisuus erohalujen (tai suhteen pahoinvonnin) syistä. Ettei toinen ole tietoinen siitä, mitä se suhteesta lähtijä oikein ajattelee ja miksi. Ja pääasiassa siksi juuri onkin tarve sille keskustelulle eron (tai pahoinvoinnin / etääntymisen) syistä vähän laajemmin ja syvemmin.

Itse en ainakaan mistään lohdutuksen sanojen asettelusta ole keskustellut tässä laisikaan. Vaan ihan oleellisten asioiden esiin tuomisesta sekä ajatusten ja tunteiden rehellisestä ilmaisemisesta toiselle, jotta ne olisivat selvillä. Vaikka tokikin myös toisen välittävä kohtaaminen erotilanteessa on hyvä asia sinällään.

Kaikissa suhteissa ei aina, kaikkina aikoina tai ongelmatilanteissa, käydä asioista sitä avointa keskustelua. Joskus se stoppi keskustelulle voi tulla vaikka siinä vaiheessa, kun ihastuu vaikka toiseen tai tulee eteen jokin muu suurempi asia, jota ei enää jaakaan toiselle. Tai tapahtuu etääntymistä muista syistä. 

Kuvaamassasi oletustilanteessa tällaista suurempaa epäselvyyttä ei taida oikein olla. Vaikka kyllä minusta sellaisessakin tilanteessa, jos toisella ( jos ei molemmilla) on vielä tarve jutella erosta ja sen syistä ja muusta vielä, olisi tämä hyvä hänellekin suoda. 

Vierailija kirjoitti:

"Kyllä itse haluan kuulla syyn - en mitään tarkkaa analyysiä, mutta rehellisen syyn." 

Pitkästä liitosta pariterapian kautta eronneena voin kertoa, etten oikeasti mitään yhtä tai kahta syytä todennut, vaan sen terapian aikana kävimme puolin ja toisin suhteemme ongelmia kummankin näkökulmasta. Minä sitten tulin siihen tulokseen, etten enää usko tämän suhteemme muuttuvan sellaiseksi, jossa voisin hyvin. Ja sen kerroin siellä terapiassa, että siksi haluan erota. Ja hyvää se teki molemmille. Siis helpommaksi. Silti minullekin ero oli vaikea prosessi kaikkiaan. Toinen ei ollut kokenut suhdettamme huonoksi ja terapeutti huomauttikin, että toisella on tässä suhteessa ollut "koti" ja toisella ei. Ja sitä kipua oli siis ollut paljon. Ja melko kauankin vaikka oli yritetty ja yritetty.

Tuossahan sitä rehellisyyttä ja asioiden ja erosyidenkin käsittelyä toisen kanssa on oikein roppakaupalla. Eiköhän ne syyt ole tuossa pariterapiassa käydessä tulleet siis hyvinkin monipulisesti ja laajasti esille.