Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Kyllähän monissa kommenteissa näkyy läpi, että jättäjää pitäisi jotenkin rangaista tai ainakin tehdä hänen olonsa hankalaksi jätetyn toimesta ja jättäjän katua tai hyvitellä erotahtoaan. Että oli miten oli ja selitätte mitä tahansa, jättäjällä on monia suorittamattomia velvollisuuksia jätettyä kohtaan ja ne mitä ne ovat ja miten hoidetaan määrittelee jätetty. Oli niissä järkeä tai ei. 

"En edelleenkään käsitä samalla tavalla. Nyt tuntuu taas, että aloitat saman kiertelyn ja kaartelun. Ensin kirjoitat omaa kantaasi esilletuovan viestin. Sitten kun joku kirjoittaa hiukan kyseenalaistaen oman näkemyksensä niin muuttuu: Olen sanonut kyllä niin, mutta vaikka olenkin sanonut niin, että tarkoitin tuota, olet nyt ymmärtänyt väärin, tarkoitin ihan eri asiaa kuin kirjoittamaani. Jne. "

No mä kyllä nauroin ääneen. Siis kun hän ei edelleen käsitä, mitä MP sanoi vaan sitkeästi käsittää omalla tavallaan se kiertelyä ja kaartelya kun MP kirjoittaa, mitä tarkoitti sillä mitä kirjoitti. Tietysti on, kun toinen ei edelleen käsitä kuin omalla tavallaan! 

Älä tosiaan MP yritä selventää, hän ei edelleenkään käsitä samalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän monissa kommenteissa näkyy läpi, että jättäjää pitäisi jotenkin rangaista tai ainakin tehdä hänen olonsa hankalaksi jätetyn toimesta ja jättäjän katua tai hyvitellä erotahtoaan. Että oli miten oli ja selitätte mitä tahansa, jättäjällä on monia suorittamattomia velvollisuuksia jätettyä kohtaan ja ne mitä ne ovat ja miten hoidetaan määrittelee jätetty. Oli niissä järkeä tai ei. 

Tästä on nimenomaan kysymys. Infantiili, todennäköisesti omista kokemuksista projisoitu kokemus että jättäjä on paha ja olisi väärin jollei jättäjä saisi jonkinlaista läksytystä tai häpeäpaalua osakseen. Tuttu teema monesta keskustelusta. Torjuvat kategorisesti väitteen, että jättäjä myös kokee menetyksen, ikävän, surun tunteita. Haluavat jostain syystä pitää tiukasti kiinni uskosta että jokainen suhteesta omasta tahdostaan lähtenyt, on vain helpottunut, tyytyväinen ja seilaa kevyesti tyyntä vedepintaa kohti uutta huomista. Luulisin että taustalla on oma puutteellinen tunnekäsittelyn taito jossain menneisyyden kipeässä erossa, josta yli pääsemiselle on ollut välttämätöntä tämä jättäjän epäinhimillistäminen. Jos menettää läpensä pahan itsekkään ihmisen, ei oikeastaan ole menettänyt mitään.

Vierailija kirjoitti:

"En edelleenkään käsitä samalla tavalla. Nyt tuntuu taas, että aloitat saman kiertelyn ja kaartelun. Ensin kirjoitat omaa kantaasi esilletuovan viestin. Sitten kun joku kirjoittaa hiukan kyseenalaistaen oman näkemyksensä niin muuttuu: Olen sanonut kyllä niin, mutta vaikka olenkin sanonut niin, että tarkoitin tuota, olet nyt ymmärtänyt väärin, tarkoitin ihan eri asiaa kuin kirjoittamaani. Jne. "

No mä kyllä nauroin ääneen. Siis kun hän ei edelleen käsitä, mitä MP sanoi vaan sitkeästi käsittää omalla tavallaan se kiertelyä ja kaartelya kun MP kirjoittaa, mitä tarkoitti sillä mitä kirjoitti. Tietysti on, kun toinen ei edelleen käsitä kuin omalla tavallaan! 

Älä tosiaan MP yritä selventää, hän ei edelleenkään käsitä samalla tavalla.

Sulla on joku henkilökohtainen kiintymys nimimerkkiä kohtaan? Puutut jokaiseen erimielisyyteen mikä nimimerkillä on toisen kirjoittajan kanssa, hämmästyttävän nopeasti, tarttumalla 'opponentin' yksittäisiin sanoihin tai lauseisiin. Puhuttelet nimimerkkiä suoraan kuin olisitte vanhat tutut. Ja joka kerran ihan ääneen naurattaa.

Herättää ajatuksia.

Vierailija kirjoitti:

Sehän siinä on, että suhteisiin tuppaa alkuaikoina tulemaan dynamiikka, joka on aika vaikeasti muutettavissa, mutta toisaalta siihen kyllä kenties sitten jossain tapauksissa myös perusteettomasti luotetaan.

Eli jos suhde alkaa semmoisena, että toisen tunnekieli on teot, ei sanat, mutta kaikesta näet, että hän hulluna sinuun, kaikki sujuu, rakennetaan innolla yhteistä elämää, jossa on monta hyvää elementtiä, jne. niin sitä alkaa luottamaan, että asiat ovat kuten teot näyttää, vaikka sanoja ei kuulisikaan.

Jos sitten toisin käykin, niin totta kai sitä passaa ajatella, että ei olisi saanut olettaa, vaan vaatia sanoja siellä ja tuolla. Mutta jos se kerta kaikkiaan ei ole toisen luonto, niin eihän niitä pakottaakaan ulos voi. Ja kun on omat tunteet, haluaa tietysti uskoa parasta. Ja siitäkin passaa tietysti jälkeen päin ajatella, että ei olisi pitänyt uskoa.

Mikä sitten reaalielämässä avuksi. Myöntää, että oletti ja us

Sekin on mahdollista että on annettu tuo myönnytys ihan siksi kun ei niin hirveästi kiinnosta mitä sillä toisella on sanottavana.

Jos saisin kympin jokaisesta kohtaamastani suhteesta, jossa puoliso on lähinnä hyödyke haaveiden keskiluokkaisen perhe-elämän saavuttamiseen, olisi mulla jo tukeva salkku vaikka pampalon osaketta. Kenenkään en ole tietysti kuullut tuota tunnustavan kuin kiertoteitse korkeintaan. Sitten eron jälkimainingeissa ihan vahingossa lipsahtaa ensimmäisenä paha mieli menetetystä talosta, sitten lasten puolesta, sitten ehkä muistuu mieleen mainita, että ero kumppanistakin sattui. Ehkä.

En tunne Maratonparkujaa mistään muualta kuin täältä. Puhuttelin siksi nimeltä, koska Maratonparkuja ensin osoitti viestinsä minulle ja vastasin siis siihen. Hän käsittää kertomansa asian eri lailla kuin minä. 

Viestejä on vaikea lainata ja numeroillakin määriteltyihin on otettu kantaa. 

Ajatella voi kukin mitä haluaa. 

Kun luen näitä tosi pessimistisiä kertomuksia ihmisten suhteista ajattelen aina, että semmoisiako ne heillä on olleet? Pelkkää talojen ja statuksien hankkimista ja eron tullen syyllisten etsintää ja lähtijän rankaisua? Eli onko omastakin jo tienattu kymppi?

Vierailija kirjoitti:

Kun luen näitä tosi pessimistisiä kertomuksia ihmisten suhteista ajattelen aina, että semmoisiako ne heillä on olleet? Pelkkää talojen ja statuksien hankkimista ja eron tullen syyllisten etsintää ja lähtijän rankaisua? Eli onko omastakin jo tienattu kymppi?

Kun on hyvässä parisuhteessa, tunnistaa helpommin huonot. Niin omassa menneisyydessä kuin lähipiirissäkin. Saattaa tulla yllätyksenä sinulle, mutta erojen määrästä päätellen niitä huonosti toisilleen sopivia parejakin on olemassa,lie hyvä että eroavat ja löytävät kenties jonkun sopivamman. Mulla ei ole itsellä yhtään riitaisaa eroa takana, mutta on korvat kuulla ja silmät nähdä, että kyllä niitä silti on vaikkeivat ne juuri itseäni olekaan koskeneet.

Sinä haluaisit että tässä ketjussa puhuttaisi mieluummin niistä ikävistä jättäjistä, jotka lähtivät antamatta puolisolle mahdollisuutta edes selvittää miksi. Moni on tuonut esille niitä hyvien suhteiden hyviä eroja, joissa ei ole tarpeen erossa avata motiivejaan kun suhteen tilasta on keskusteltu koko suhteen ajan. Sekä mausteena toki niitäkin, joissa jätetty kieltäytyy jälkipuinnista vaikka jättäjä haluaisi, kuten joku sen ilmaisi, selittää itseään.

No olen itse hyvässä parisuhteessa ja takana vaikeita, mutta reiluja eroja. En silti osaa nähdä, että ympärilläni olisi ENIMMÄKSEEN huonoja parisuhteita, joissa ollaan vaan rahan ja tavaran perässä. Siltikään, että jokainen ero jonka tiedän on kyllä molemmille ollut taloudellisenkin tilanteen muuttuminen. Niinhän se on lähes aina, ellei sitten kaksi erikoisen rikasta eroa avioehdolla.

Yhden eron tiedän sellaisenkin, että avioehto tehtiin ja sitten odoteltiin oliko se 3 vai 6 kk että se tuli voimaan ja otettiin ero vasta sitten. Näin, että erosta tulisi reilu taloudellisesti ja kumpikin saisi omansa pois. Susta varmaan kamalaa rahanperässä juoksua, mutta mä ajattelein, että reilu peli.

Älä hei kerro, mistä mä haluaisin puhua. Puhukaa muut mistä haluatte ja mä kirjoitan sitten myös siten miten haluan, jookos.

Vierailija kirjoitti:

No olen itse hyvässä parisuhteessa ja takana vaikeita, mutta reiluja eroja. En silti osaa nähdä, että ympärilläni olisi ENIMMÄKSEEN huonoja parisuhteita, joissa ollaan vaan rahan ja tavaran perässä. Siltikään, että jokainen ero jonka tiedän on kyllä molemmille ollut taloudellisenkin tilanteen muuttuminen. Niinhän se on lähes aina, ellei sitten kaksi erikoisen rikasta eroa avioehdolla.

Yhden eron tiedän sellaisenkin, että avioehto tehtiin ja sitten odoteltiin oliko se 3 vai 6 kk että se tuli voimaan ja otettiin ero vasta sitten. Näin, että erosta tulisi reilu taloudellisesti ja kumpikin saisi omansa pois. Susta varmaan kamalaa rahanperässä juoksua, mutta mä ajattelein, että reilu peli.

Älä hei kerro, mistä mä haluaisin puhua. Puhukaa muut mistä haluatte ja mä kirjoitan sitten myös siten miten haluan, jookos.

Ei kai niitä enimmäkseen olekaan. Tässä ketjussa on kuitenkin puhuttu nyt ENIMMÄKSEEN ikävistä eroista. Ihan otsikon mukaisesti. Minä olen täällä kertomassa juuri nyt että on niinkin hyviä suhteita ja eroja, ettei erilliselle erokeskustelulle ole tarvetta, tai että toteamus rakkauden kuolemisesta riittää ilman sen tarkempaa asian purkamista vastauksiksi kysymyksiin koska ja miksi. Kun minun kokemukseni mukaan suhteet ovat ENIMMÄKSEEN juuri niin hyviä, että osapuolet tietävät eroon johtaneet seikat ilman tuota jälkipuintiakin.

Yhtään esimerkkiä en vielä ole nähnyt näistä keskusteluista, joissa osapuolet oppivat suhteestaan jossa yhdessä elivät, jotain uutta vasta eroprosessissa. Sain tosin lukea, että sellainen henkilö ei tunnista omia tunteitaan, tai ole rehellinen itselleen, joka ei pysty eron hetkellä kertomaan puolisolle jotain tunteistaan jota puoliso ei tiennyt jo.

Jokainen elää juuri sellaisessa suhteessa jonka itse sekä puolisonsa haluaa. Minä valitsen elää sellaisessa jossa puhutaan nyt kun vielä ollaan yhdessä, puhutaan jos suhde ajautuu vaaraan ja puhutaan jos ero alkaa pyöriä mielessä. Ei elellä vältellen keskustelua eroon saakka ja sitten juhlallisesti bookata jotain lessons learned sessiota, jotta eron hyväksyminen tulisi helpommaksi tai jotain.

Kuultiinpas saarna. Tietäkää siis kaikki oi että jos eron aikana tulee mieleen joku asia josta halauisi keskustella se on syyttelty ja manipulointia koska kaikki olennainen on jo keskusteltu hyvässä suhteessanne. Ihan turhaa on keskustelu sen jälkeen kun ilmoitus tunteiden loppumisesta on tehty. Olette tietooisia mitä on tapahtunut ja jos ette ole oma vika senkin sika sinähän se vasta epeli olet kun vastauksia pyytelet. Amen. 

Vierailija kirjoitti:

Kuultiinpas saarna. Tietäkää siis kaikki oi että jos eron aikana tulee mieleen joku asia josta halauisi keskustella se on syyttelty ja manipulointia koska kaikki olennainen on jo keskusteltu hyvässä suhteessanne. Ihan turhaa on keskustelu sen jälkeen kun ilmoitus tunteiden loppumisesta on tehty. Olette tietooisia mitä on tapahtunut ja jos ette ole oma vika senkin sika sinähän se vasta epeli olet kun vastauksia pyytelet. Amen. 

"tulee mieleen joku asia josta halauisi keskustella "

Ilman muuta jos itsellä tulee mieleen jotain mistä haluaisi jutella niin kannattaa ottaa asia puheeksi. Sen sijaan kysyä jotain ja olla sitten tyytymätön vastapuolen vastaukseen, kun en nyt oikein saanut minun hakemani vastauksia siitä irti.. No, ei se kovin kunnioittavaa ole. Voikohan olla että keskusteluyhteys on suhteessa jäänyt pinnalliseksi juuri sen vuoksi että toinen osapuoli on huomannut ettei se mitä hän antaa itsestään ulos oikein kelpaa..vääriä vastauksia kaikki

En minäkään oo huomannut yhäkään yhtään esimerkkiä mitä siinä erokeskustelussa sitten toisilleen  oivallettaisi sanoa jota ei ennen tiedetty ja joka auttaa kuulijaa käsittelemään eroa.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään oo huomannut yhäkään yhtään esimerkkiä mitä siinä erokeskustelussa sitten toisilleen  oivallettaisi sanoa jota ei ennen tiedetty ja joka auttaa kuulijaa käsittelemään eroa.

No keskustelu lähti mm. siitä, että ainakin yksi jollei kaksi kirjoittajaa kertoi joutuneensa jätetyksi siten, että toinen ei keskustele mitään. Siis yhtään mitään, ilmoittaa vain, että se on ero ja kaahaa tiehensä, ei vastaa puheiluihin. Tarivitsetko esimerkkejä, mitä tässä tapauksessa vaikka voisi keskustella.

Toinen kertoi tulleensa vain ghostatuksi, eli ei tullut edes eroilmoitusta. Onko esimerkit tarpeeseen, mistä olisi voinut puhua?

On myös esillä ollut 28 v tapaus, jossa käytiin kk-kaupalla elämässä kuin normaalissa suhteessa ennen kuin ero tuli jonka myötä paljastuo kasa valheita. Miten on, osaatko itse keksiä esimerkkejä mitä olisi voitu sanoa?

Yleisemmin on puhuttu siitä, että joskus ihmisillä nyt vain on tarve puida sitä miten tähän on päädytty. Se on tyrmätty suyttely, syyllisten hakemisena, manipuolointina ja glorian hakemisena jätetylle. Tässä on tosiaan niin iso savotta että en minäkään ala selventämään esimerkein miten toissella tavalla tämän eron voisi hoitaa kuin huutamalla, että älä syyttele siinä itsekin tiedät olleesi semmoinen ja tämmöinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

10675. Esität, että pitäisi muita keskustelunaiheita, mutta mitä. Antaisitko jotain esimerkkejä. On helppoa heittää, että jotain muuta, kuten on monet tääll tehneet. Mutta kuitenkaan ei ole yhtään selventävää ilmennyt mitä ne "muut aiheet" sitten olisivat. 

Mitä voi sanoa jos liitto on pikkuhiljaa hiipunut ja molemmat ovat siinä hiipuvassa junassa istuneet. Miksi jättäjän pitäisi jotenkin silloin olla velvollinen tekemään selontekoa, kyllähän se toinenkin junan kyydissä istuja ne on huomannut ja tietää. Junan vauhti on hiipunut ja nyt sitten pysähtynyt ja matkustajat astuvat eri asemille. 

 

10675 kirjoitti: "Hyvä keskustelu on tosiaan muuta kuin toisen syyttelyä ja syyllistämistä. Jos näkee, että on vain kaksi vaihtoehtoa, joko tällainen syyttely kärkenä "puhuminen"  tai sitten vaikeneminen, niin ehkä olisi aika vähän keh

 

Niin, eli yhtään mitään uutta asiaa ei ollut tämän 10675 kommentissa taaskaan. Kuin pientä vihjailua ikävään suuntaan ja oletuksia mitä minä olen itse jossain kommentissa sanonut. Jos kerran meidän muutamien erokommentit ovat niin tosi surkeita, kuten annoit ymmärtää niin tosiaan, itsekin luistelit sujuvasti ja jätit kertomatta mitä ne "hyvät" sitten olisivat. Kovin olit jotenkin ylemmyydentuntoinen, mutta miksi? 

10715, eiköhän tuo 28 ja kadonneen eroajan tapaukset ole jo käsitelty. Mutta keskustelussahann lähdettiin sitten pohtimaan yleisesti mikä keskustelutaso tai ilmaisu riittää kun toinen ilmoittaa haluavansa erota. Joku tai jotkut halusivat, että jätetty antaisi vastauksia siihen mikä oli syy eroon. Tai miten on nähnyt toisen tai jotain senkaltaista palautetta suhteesta. 

Täällä on nyt ikäänkuin kaksi koulukuntaa. Toiset odottavat, että saisivat vastauksia miksi on päädytty eroon. Toiset taas, että tietenkin voi toinen kysyä, mutta jos tilanne on, että monista eri seikoista on eroon päädytty niin voi olla turha penkoa. Kun tunteet ovat muuttuneet ja yhteistä ei tarpeeksi enää ole. 

Mietin muuten nyt, että jos jättäjä sanoo yhtenä syynä, etten ole enää onnellinen tässä liitossa. Voiko sen kertoa jätetylle vai jättääkö kertomatta. Vai alkaako kysely mikset ole, mitä olen tehnyt väärin kun et ole, mistä se johtuu...tämä vaarahan on olemassa jos jättäjä alkaa omia tunteitaan kertoa. Miltei aina jätetty kuitenkin loukkaantuu vaikka itse ensin haluaa kuulla syitä. 

Vierailija kirjoitti:

Tästä on nimenomaan kysymys. Infantiili, todennäköisesti omista kokemuksista projisoitu kokemus että jättäjä on paha ja olisi väärin jollei jättäjä saisi jonkinlaista läksytystä tai häpeäpaalua osakseen. Tuttu teema monesta keskustelusta. Torjuvat kategorisesti väitteen, että jättäjä myös kokee menetyksen, ikävän, surun tunteita. 

Minulla on kokemusta siitä, että olen itse ollut jättäjä ja kokemusta siitä, että minut on jätetty.

Pisimmistä suhteista, mistä minut on jätetty vasten tahtoani ovat olleet vajaan vuoden mittaisia ja sitten yksi 15 v avioliittokin.

Minä olen jättänyt yhdestä 4 vuoden suhteesta ja muutamista lyhyemmistä.

Voin sanoa ihan suoraan, että kun olin itse jättäjä, en kokenut menetystä, surua enkä ikävää sekuntiakaan. En siis yhtään!

Ja kun minut jätettiin, jokaisesta jättämisestä mulla kesti yli vuosi päästä yli.

On siis ihan paskapuhetta, että jättäjä muka aina jotenkin surisi. Suurin osa ei todellakaan sure, haluavathan he jättää sen ihmisen eivätkä halua olla sen kanssa. Siitä voi jo järjellä miettiä, että jättäjä ei sure.

Vierailija kirjoitti:

Kuultiinpas saarna. Tietäkää siis kaikki oi että jos eron aikana tulee mieleen joku asia josta halauisi keskustella se on syyttelyä ja manipulointia koska kaikki olennainen on jo keskusteltu hyvässä suhteessanne. Ihan turhaa on keskustelu sen jälkeen kun ilmoitus tunteiden loppumisesta on tehty. Olette tietooisia mitä on tapahtunut ja jos ette ole oma vika senkin sika sinähän se vasta epeli olet kun vastauksia pyytelet. Amen. 

:D

Sarkasmi on taitolaji. Tässä on onnistuttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä on nimenomaan kysymys. Infantiili, todennäköisesti omista kokemuksista projisoitu kokemus että jättäjä on paha ja olisi väärin jollei jättäjä saisi jonkinlaista läksytystä tai häpeäpaalua osakseen. Tuttu teema monesta keskustelusta. Torjuvat kategorisesti väitteen, että jättäjä myös kokee menetyksen, ikävän, surun tunteita. 

Minulla on kokemusta siitä, että olen itse ollut jättäjä ja kokemusta siitä, että minut on jätetty.

Pisimmistä suhteista, mistä minut on jätetty vasten tahtoani ovat olleet vajaan vuoden mittaisia ja sitten yksi 15 v avioliittokin.

Minä olen jättänyt yhdestä 4 vuoden suhteesta ja muutamista lyhyemmistä.

Voin sanoa ihan suoraan, että kun olin itse jättäjä, en kokenut menetystä, surua enkä ikävää sekuntiakaan. En siis yhtään!

Ja kun minut jätettiin, jokaisesta jättämisestä mulla kest

Minä olen jättänyt kolme kertaa ja jokaisessa on ollut omaa kipua ennen kuin päätynyt siihen. Yhdessä, koska petti. Toisessa, koska kaikki unelmat ja tulevaisuuden suunnitelmat romahtivat, mutta kyseessä oli oma ja lasten hyvinvointi. Kolmas, koska kommunikaatio ei kerta kaikkiaan toimi passiivis-aggressiivisen kanssa enää sen rakastumishuuman jälkeen. Minut jätetty pari kertaa ja ne on ollu pikku juttuja noihin muihin nähden. Koska vain odotukset eivät toteutuneet. Kategorisesti ei voi omaan mutuunsa vedota. Siinä se pointti.

Eihän se ole pääsyy pelkästään, että jätetty loukkaantuu jos kertoo esimerkiksi ettei ole ollut onnellinen suhteessa. Vaan se, että usein keskustelu sitten ajautuu juuri uusien kysymysten myötä inttämiseen, suuttumiseen, ääni kohoaa ja sitten aletaan vetää mukaan kaikkea muutakin asiaan liittymätöntä. 

"Ai, et ole ollut varmaan ikinä onnellinen kanssani, miksi sitten menit yhteen kanssani, olisit valinnut jonkun toisen, no varmaan sinulla on ollutkin joku toinen, et ole koskaan minusta välittänytkään tosissasi. Tämä suo on loputon. Edelleen kysyn kuvitteleeko joku pystyvänsä pysymään asiallisena kun ensin loukkaantuu kun jättäjä kertoo syyn ja sitten loukkaantumisen myötä tilanne eskaloituu nopeastikin. Ja se sitten siitä rakentavasta erokeskustelusta. 

Hienoja teorioita on helppoa luoda, muttei käytännössä toteuttaa.