Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MaratonParkuja, älä mene ansaan. Se alkaa taas

Ei kannatakaan. En tiiä sitten josko joskus miettis yhden punaisen sekunnin miks toisille alkaa 'taas' ja toisille ei koskaan. Joku hukassa ja leski ja moni muu on pärjäillyt ihan kivasti kaikkien kanssa jo pitkään. Kuurankukkakin vuosia, kunnes ei erään kanssa enää pärjännytkään. Kaipaamme sua viisas, suora ja maltillinen KK. Come back pls!

Sen verran tästä että kuraa niskaan Kuurankukka sai ennen kaikkea anoilta. Haukuttiin että ei paljon elämästä ymmärrä elänyt pumpulissa ja jurää mielipitetä ja mitä niitä oli. MP ottanut syyt niskoilleen Liekin kanssa. Mutta näin se aina lyhyt on hatersin muisti.

Vierailija kirjoitti:

Kysyn siis mieluummin; onko sinulle ilmiönä yleisemmin esiintynyt sellainen jossa ihminen sanoo tai lupaa toisen mieliksi jotain vaikkei sitä oikeasti tarkoittaisi vai sellainen jossa ihminen vaatii semanttisesti oikeanmuotoista kommenttia toiselta vain koska haluaa omaan korvaansa mieluisan vastauksen? Kumpi olisi siis äkkiseltään oletettavampi motiivi tarkennuksen kyselemiseen?

Nähtävästi ohitat kaiken muun, mitä sanon ja takerrut nyt tähän, että olen pitänyt rasittavana tyyliä, jossa vaaditaan jotain tiettyä vastausta. Sinä itse puhuit semanttisuudestasi, joten luonnollisesti se on keskustelussa silloin mukana. Miksi muuten itse esitit semantiikan syyksi, jonka vuoksi haet täsmällisempiä vastauksia, jos se kuitenkaan nyt lainkaan sitä ole?

Minullekin on, mutta myös muille on kyllä yleisemminkin esiintynyt sellaista, että ihmiselle ei kelpaa vastaus, jota tarjoaa. Syy on joskus kyllä myös semanttinen sikäli, että kun toinen

"Miksi muuten itse esitit semantiikan syyksi, jonka vuoksi haet täsmällisempiä vastauksia, jos se kuitenkaan nyt lainkaan sitä ole?"

Tässähän meillä on ilmiselvästi erilainen ymmärrys. En esittänyt semanttisuuttani syyksi että haen täsmällisempää vastausta, vaan syyksi siihen miksi vastaus ei minusta alunperin ollut täsmällinen. Miehelläni on tapana lisätä sanoja lauseisiin joilla hän ei tarkoita mitään merkitystä mutta minun korvani tulkitsee niille merkityksen. Kuten ihan, kai, -isi, varmaan.. Hän itse on lisäksi kertonut aiemmasta suhteestaan oppineensa että hänen pitäisi yrittää sanoa suoraan mitä ajattelee, ja että erityisen epäreilu hän oli kun lupautui usein vaimonsa kanssa esim illanistujaisiin ja sitten kiukutteli jälkikäteen kun olisi ollut mieluummin jossain muualla. Ehkä siksikin korvani on hieman herkkä hänen muotoiluilleen.

"Minä tiedostan myös olevani sangen tarkka siitä, miten asiat sanotaan. "

Kuitenkin sekoitat käsitteet olla ystävälle tukena (salasuhteessaan) / kannustaa ystävää (salasuhteessaan). Tuskin tahallasi kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ja sitäkin jäin miettimään, että tuollaiselta henkilöltä puuttuu hyvin todennäköisesti aidot, oikeat, vastavuoroiset ja rakastavat ihmissuhteet täysin. Ovat totaalisen yksin. Ja elämäntehtävänään trollailu netissä. En voi mitään, mutta mielikuva jopa hieman naurattaa :D.

Jäin joo mielikuvaan, että oli tehnyt jotkut yrityskaupat ja jäänyt eläkkeelle nuorena, muuttanut Thaikkuihin ja eli siellä aika värikästä elämää. Mutta mutta.

Naurunasiahan se ei taida enää olla, että etenkin nuoret miehet, mutta kyllä naisetkin, hakkaavat konetta trollimielessä aamusta iltaan ja illasta aamuun. Etsivät negatiivisista asioista fiiliksiä ja  elämyksiä ja pyörivät ties missä mustissa neteissä. Ja jotkut ihan lapsesta asti.

Tämä alkaa oikeasti olemaan uhka, vaikka meidän keski-ikäisten joukossa se onkin vähän naurettavaa.

T: MaratonParkuja

Olet ihan oikeassa. Joku tuossa hyvin lohkaisi, että Trumppi on aikamme tunnetuin trolli tällä hetkellä. Ja ehkä vaikutusvaltaisin. Josta pääsin mielikuvaan, että ilmeisesti minunkin olisi pitänyt tulla keskusteluun madellen hattu kourassa, häntä koipien välissä ja kättä lipoen, etten olisi ärsyttänyt niin kovin. Kuin Zelensky rauhanneuvotteluihin. Onneksi minun harteillani ei ole kokonaisen maan rauha eikä kenenkään muunkaan, joten ei tarvitse nöyrtyä pakon edessä sellaiseen lipomiseen (minkä täysin ymmärrän Zelen kohdalla, hänellä ei ole vaihtoehtoja). Ihmisten olisi niin tärkeä tietää enemmän vaikuttamis- ja manipulointikeinoista, mutta onko se sekin vain hyväksyttävä, että esimerkiksi aika ajoittain jopa Simpsonien sketsihahmo nousee valtaan ihmisten äänestämänä, koska historian vain täytty toistaa aika ajoin itseään? Saako sitä muutettua ja miten?

- Käpybara

Vierailija kirjoitti:

Jos jotain olen oppinut, on se ettei sinun kanssasi keskustellessa kannata jakaa mitään itsestään, tai esittää minkäänlaista sinuun kohdistuvaa huomiota, koska spinnaat nopeasti jopa yhden irrallisen lauseen kuvaamaan sen kirjoittaneesta jotain todella negatiivista

 

Tämä! MP tyypillistä on tarttua haukan lailla just johonkin huonosti muotoiltuun lauseseen tai kömpelöön esimerkkin ja asettaa sillä sanoja ja ennenkaikkea niitten merkityksiä toisen suuhun. Tai tarvittaessa vaihtaa termejä niin että toisen kommentoijan koko alkup ajatus muuttuu tyyliin olla tukena onkin kohta kannustaa. Ja aina huonompaan suuntaan. Ei koskaan niin et hän olettaisi toisesta mitään hyvää. Musta toi on negatiivisen reaktion kaivamista että pääsis seuraavaksi kutsumaan toista kommentoijaa jankkaajaksi tai uhriutumaan siitä kun hän kerrankin jotain vastaa niin sitten tulee vaan asiattomuuksia vastaan. 

MP tuossa ylempänä ihmetteli kun häntä sanotaan taitavaksi. Niin juuri. Hän on kyllä taitava kirjoittaja ihan yleensäkin. Mutta erittäin taitava hämmetämään sanoillaan ja sanojen kääntämisellä lainatussa kerrotulla tavalla. Jonkun (anonyymisti) kertoman pikkuseikan muokkaamisen joksikin MP aivoitusten mukaiseksi on tuttua. MP tarkoituksella toimii niin, ettei oikein kukaan hetken päästä tiedä mistä kaikki alkoi, missä oli sanottu jotain väärin, mitä olisi pitänyt sanoa, mitä ei olisi pitänyt sanoa jne. Paitsi MP, hänen versionsa ja selityksensä asiassa on se joka pitää jäädä voimaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jatkuu

Lisäksi on voimakasta läheisriippuvuutta. Olemme kaikki kasvaneet ympäristössä, jossa lapset eivät ole saaneet olla lapsia, vaan olemme joutuneet kannattelemaan aikuisia. Emme ole saaneet olla tarvitsevia, vaan meidän on pitänyt olla aikuisia jo hyvin pienestä pitäen. Tarvitsevuutta ja keskeneräisyyttä ei siedetty ollenkaan, se merkitsi vaaraa. Ja pitkän aikaa toistin itsekin samaa kaavaa: ymmärsin tekijöitä, selittelin heidän toimintaansa. Säälin heitä, koska näin heidän vajavuutensa. Roolit olivat täysin vinksallaan. Tekijät ovat aina olleet ikuisia lapsia, joita lasten on täytynyt kannatella. On tavallaan helpompaa pysyä vanhassa roolissa ja toistaa vanhoja käyttäytymismalleja, kuin opetella uutta ja repäistä itsensä irti ympäristöstä, joka on hyvin kieroutunut.

Toivoisin anteeksipyyntöä heiltä, mutta tied

Käpy, tälläkään en tarkoita mitään pahaa, mutta oletko oikeasti hyväksynyt asian? En tarkoita pelkästään käsien nostamista pystyyn vaan siis tiedostanut, että sisarus näkee nyt asian tämän x todellisuutensa tai prioriteettinsa kautta ja minä toisenlaisen? Ja ettei se ehkä liity mitenkään siihen ettei hän minua pitäisi arvossa vaan pitää sitä asiaa x suuremmassa. Tai jos se johtuukin siitä, ettei sisarus minusta välitä, niin se ei sitten johdukaan minusta vaan ehkä siitä että sisarukseni on kokenut asian x ta elänyt läpi todellisuuden x?

Kun kerroit minusta aiemmin että elitte jossain maailmassa ja sinä olet kehittymässä irti siitä maailmasta vaikka olisi helpompaa vain pysyä siinä maailmassa.. onko sisaruksesi vielä siellä ja voisiko sen nähdä myötätunnolla että he yhä ovat ja itsemyötätunnolla että sinä et enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MaratonParkuja, älä mene ansaan. Se alkaa taas

Ei kannatakaan. En tiiä sitten josko joskus miettis yhden punaisen sekunnin miks toisille alkaa 'taas' ja toisille ei koskaan. Joku hukassa ja leski ja moni muu on pärjäillyt ihan kivasti kaikkien kanssa jo pitkään. Kuurankukkakin vuosia, kunnes ei erään kanssa enää pärjännytkään. Kaipaamme sua viisas, suora ja maltillinen KK. Come back pls!

Sen verran tästä että kuraa niskaan Kuurankukka sai ennen kaikkea anoilta. Haukuttiin että ei paljon elämästä ymmärrä elänyt pumpulissa ja jurää mielipitetä ja mitä niitä oli. MP ottanut syyt niskoilleen Liekin kanssa. Mutta näin se aina lyhyt on hatersin muisti.

Tähän sanon että jos tiettyjen kirjoittajien kanssa tulee erimielisyyttä, ei joidenkin anojen hyökkäykseltäkään välty. Outoa se minusta on ja herättää kaikenlaisia ajatuksia, mutta toisaalta en ole koskaan ollut missään sellaisissa porukoissa jossa sodittaisi 'ulkopuolisten' kanssa, joten voi olla etten vaan osaa asettua siihen asemaan. Mulla oli tiivis ystäväporukka (on yhä) ja siinä ympärillä sekalainen joukko kavereita mut ei meillä koskaan mitään hänkslää ollut muitten kanssa.

Kuitenkin sekoitat käsitteet olla ystävälle tukena (salasuhteessaan) / kannustaa ystävää (salasuhteessaan). Tuskin tahallasi kuitenkaan.

Mitä itse olet mieltä, olenko se todellakin ainoastaan minä, joka kaivelee negatiivissävytteisesti toisen kirjoituksia sana sanalta ja takertuu johonkin yksittäiseen väärin ilmaistuun asiaan? En jaksa kaivella, mutta taisin kyllä korjatakin, että oli huonosti valittuja sanoja. Ainakin kovin usein olen siten tehnyt.

Muutoinkin olen havainnut, että tämä alttius kääntyä monta sivua takaisin päin kaivelemaan todistuksia omille sanoille toisesta - ei siis asiasta, vaan toisesta kirjoittajasta - on harvemmin johtanut siihen, että ymmärrys kirjoittajien välillä kasvaa. Totta olen sanonut, mitä olen sanonut, mutta monesti nämä lähtevät tosiaan yksittäisinä lauseina tai kappaleina. Koko aiemman keskustelun konteksti siis puuttuu. Kun se en ole vain minä, joka sanoo, vaan se vastausta jollekin, mitä joku toinen on sanonut. 

Ja toisaalta: näinhän voidaan tehdä vain meille, jotka olemme nimimerkillä.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jatkuu

Lisäksi on voimakasta läheisriippuvuutta. Olemme kaikki kasvaneet ympäristössä, jossa lapset eivät ole saaneet olla lapsia, vaan olemme joutuneet kannattelemaan aikuisia. Emme ole saaneet olla tarvitsevia, vaan meidän on pitänyt olla aikuisia jo hyvin pienestä pitäen. Tarvitsevuutta ja keskeneräisyyttä ei siedetty ollenkaan, se merkitsi vaaraa. Ja pitkän aikaa toistin itsekin samaa kaavaa: ymmärsin tekijöitä, selittelin heidän toimintaansa. Säälin heitä, koska näin heidän vajavuutensa. Roolit olivat täysin vinksallaan. Tekijät ovat aina olleet ikuisia lapsia, joita lasten on täytynyt kannatella. On tavallaan helpompaa pysyä vanhassa roolissa ja toistaa vanhoja käyttäytymismalleja, kuin opetella uutta ja repäistä itsensä irti ympäristöstä, joka on hyvin kieroutunut.

 

Olet täysin oikeassa. Huomaan etten ole käynyt tätä tunneprosessina kokonaan läpi, eli vaikka hyväksyn, niin en silti ole sallinut itselleni kaikkea sitä tunneskaalaa, mitä eteenpäin meneminen vaatisi. Ja ennen kuin pääsen siihen neutraaliin toteamukseen, että näin kävi syistä x ja y ja z, niin minun on vain käytävä kaikki nämä tunteet läpi. En pysty skippaamaan sitä osaa. Sillä toki, ymmärrän varsin hyvin miksi näin on käynyt teoreettisella tasolla, mutta en järkeilyllä pääse prosessissa vielä eteenpäin. Vasta tuntemalla kaikki tunteet, petetyksi tulemisen, vihaisuuden, ikävän, pelon, rakkauden. Koko se skaala.

- Käpybara

Vierailija kirjoitti:

Kuitenkin sekoitat käsitteet olla ystävälle tukena (salasuhteessaan) / kannustaa ystävää (salasuhteessaan). Tuskin tahallasi kuitenkaan.

Mitä itse olet mieltä, olenko se todellakin ainoastaan minä, joka kaivelee negatiivissävytteisesti toisen kirjoituksia sana sanalta ja takertuu johonkin yksittäiseen väärin ilmaistuun asiaan? En jaksa kaivella, mutta taisin kyllä korjatakin, että oli huonosti valittuja sanoja. Ainakin kovin usein olen siten tehnyt.

Muutoinkin olen havainnut, että tämä alttius kääntyä monta sivua takaisin päin kaivelemaan todistuksia omille sanoille toisesta - ei siis asiasta, vaan toisesta kirjoittajasta - on harvemmin johtanut siihen, että ymmärrys kirjoittajien välillä kasvaa. Totta olen sanonut, mitä olen sanonut, mutta monesti nämä lähtevät tosiaan yksittäisinä lauseina tai kappaleina. Koko aiemman keskustelun konteksti siis puuttuu. Kun se en ole vain minä, joka sanoo, vaan se vastausta jollekin, m

Kirjaimellisesti itse kaivoit toisen kirjoittajan aiempia kirjoituksia jostain poskihoidoista ensin.

Voitko mitenkään itse lopettaa tuota vääntämistä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jatkuu

Lisäksi on voimakasta läheisriippuvuutta. Olemme kaikki kasvaneet ympäristössä, jossa lapset eivät ole saaneet olla lapsia, vaan olemme joutuneet kannattelemaan aikuisia. Emme ole saaneet olla tarvitsevia, vaan meidän on pitänyt olla aikuisia jo hyvin pienestä pitäen. Tarvitsevuutta ja keskeneräisyyttä ei siedetty ollenkaan, se merkitsi vaaraa. Ja pitkän aikaa toistin itsekin samaa kaavaa: ymmärsin tekijöitä, selittelin heidän toimintaansa. Säälin heitä, koska näin heidän vajavuutensa. Roolit olivat täysin vinksallaan. Tekijät ovat aina olleet ikuisia lapsia, joita lasten on täytynyt kannatella. On tavallaan helpompaa pysyä vanhassa roolissa ja toistaa vanhoja käyttäytymismalleja, kuin opetella uutta ja repäistä itsensä ir

Kyllä se Käpy sieltä tulee se olemisen keveys taas. jos käy niinkuin mulle niin se tulee aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta ja sitten on aika kun vielä ahdisti ja aika jonka jälkeen ei enää ahdistanut. Melkein päivänkin voi nimetä kun se muuttui, no, ainakin kuukauden.

Huomaatko, pystyt hyvin käymään keskustelua jossa voi vaihtaa ajatuksia vaikkei ne täysin osuisikaan juuri omaan tilanteeseen. Ja tietysti, mitä enemmän hahmottaa tilannettasi omien jatkokommenttiesi avulla, sitä helpompi on olla ns asian ytimessä, eikä puhua asian vierestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MaratonParkuja, älä mene ansaan. Se alkaa taas

Ei kannatakaan. En tiiä sitten josko joskus miettis yhden punaisen sekunnin miks toisille alkaa 'taas' ja toisille ei koskaan. Joku hukassa ja leski ja moni muu on pärjäillyt ihan kivasti kaikkien kanssa jo pitkään. Kuurankukkakin vuosia, kunnes ei erään kanssa enää pärjännytkään. Kaipaamme sua viisas, suora ja maltillinen KK. Come back pls!

Sen verran tästä että kuraa niskaan Kuurankukka sai ennen kaikkea anoilta. Haukuttiin että ei paljon elämästä ymmärrä elänyt pumpulissa ja jurää mielipitetä ja mitä niitä oli. MP ottanut syyt niskoilleen Liekin kanssa. Mutta näin se aina lyhyt on hatersin muisti.

 

Tähän sanon että jos tiettyjen kirjoittajien kanssa tulee er

Trolli(t) haistaa veren. Nyt on vaihteeksi MP ryöpytyksen kohteena. Ei ole kovin kauan siitä kun MP sai kirjoitella mitä lystää ja usein kukaan ei edes välttämättä vastannut mitään kun 28 v oli ryöpyryksen alla. Ihan samalla tavala MP on kirjoitellut aina mutta nyt on hänen vuoronsa maistaa suosiota. Ihan samahan se on julkkisten kanssa ensin kaikki palvoo ja sitten rysäytetään alas jalustalla ja kuraa sataa kaikesta mitä tekee. KB otti eri linjan ihan lähtöön ja sehän ärsyttää.

Minusta keskustelussa olisi rakentavaa, se ettei hakisi vastakkainasettelua, väittelyä ja voimakasta kärjistämistä eri näkemysten tai kerrottujen asioiden välille. Sellainen aiheuttaa usein turhaa ärsytystä, erimielisyyttä ja riitaa. Keskustella käsittääkseni voi eri näkemysten kesken jopa ilman väittelyä, ei tarvi määrittää, kumpi on oikeassa. Molemmat voi usein olla oikeassa, asioissa on monia eri puolia. Voi vaihtaa ajatuksia ja esittää erilaisia näkemyksiä ihan rinnakain.

Oikeassa olemisen tarve ja oman näkemyksen ja kokemuksen puskeminen toisen oman yli, aiheuttaa tunteen, että oma asia on poljettu. Useinkaan toinen ei ole niin "väärässä" tavallisissa mielipideasioissa ja näkemyseroissa, että näin tarvisi tehdä.

Jos tarkoitus on käydä hyvässä hengessä keskustelua, niin lähtökohtana tai päämääränä ei mielestäni pitäisi olla väittelyyn käyminen ja sen voittaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jatkuu

Lisäksi on voimakasta läheisriippuvuutta. Olemme kaikki kasvaneet ympäristössä, jossa lapset eivät ole saaneet olla lapsia, vaan olemme joutuneet kannattelemaan aikuisia. Emme ole saaneet olla tarvitsevia, vaan meidän on pitänyt olla aikuisia jo hyvin pienestä pitäen. Tarvitsevuutta ja keskeneräisyyttä ei siedetty ollenkaan, se merkitsi vaaraa. Ja pitkän aikaa toistin itsekin samaa kaavaa: ymmärsin tekijöitä, selittelin heidän toimintaansa. Säälin heitä, koska näin heidän vajavuutensa. Roolit olivat täysin vinksallaan. Tekijät ovat aina olleet ikuisia lapsia, joita lasten on täytynyt kannatella. On tavallaan helpompaa pysyä vanhassa roolissa ja toistaa vanhoja käyttäytymisma

 

Kyllä ja kysymykset ovat olleet hyviä. Pääsen taas siihen ytimeen, johon pystyn itse vaikuttamaan. Eli itseeni. Tunneprosessi etenee omalla painollaan ja veikkaan, että tässä tunteiden sekamelskassa menee vielä jokunen tovi, koska he olivat perheeni. Tai siis lapsuudenperheeni, ei lähiperheeni. Ja nyt olen orpo (en pääministeri sentään :D). 

- Käpybara

Vasta tuntemalla kaikki tunteet, petetyksi tulemisen, vihaisuuden, ikävän, pelon, rakkauden. Koko se skaala.

Lisään tähän vielä yhden tunteen, jonka selättämisessä itse olen tehnyt ehdottomasti eniten töitä ja tuntuu hyvin usein, että matkalla ollaan vieläkin: syyllisyys.

Survival's guilt. Syyllisyys siitä, että lähti. Syyllisyys siitä, että voidakseen lähteä on ollut pakko nostaa asioita esiin, jne. Täysin järjenvastainen, mutta hyvin voimakas tunne. 

Kaikki järki sanoo, että kuka hullu olisi tekemisissä ihmisen/ihmisten kanssa, jotka kohtelevat minua näin. Mutta tunne onkin ihan yhtä järjetön kuin jostain onnettomuudesta pelastuneella, miksi minä olen ansainnut pelastua ja toiset eivät. Vaikka kuinka tolkuttaa itselleen, että enhän minä valinnut kuka sieltä pelastuu. 

Vai valitsinko? Teinkö jotain itsekästä, joka pelasti minut? Oliko oikein tehdä jotain itsekästä, olisivatko muutkin tehneet, jos olisivat voineet? Ja ennen kaikkea se makein voittoarpa, olisinko minä voinut tehdä jotain enemmän, jotta muutkin olisivat pelastuneet?

Tie on pitkä kuvailtuun kepeyteen, minä alan olla jokseenkin perillä. Minua on myös auttaneet suunnattomasti hyvät ihmissuhteet, jotka ovat minua tällä tiellä auttaneet.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MaratonParkuja, älä mene ansaan. Se alkaa taas

Ei kannatakaan. En tiiä sitten josko joskus miettis yhden punaisen sekunnin miks toisille alkaa 'taas' ja toisille ei koskaan. Joku hukassa ja leski ja moni muu on pärjäillyt ihan kivasti kaikkien kanssa jo pitkään. Kuurankukkakin vuosia, kunnes ei erään kanssa enää pärjännytkään. Kaipaamme sua viisas, suora ja maltillinen KK. Come back pls!

Sen verran tästä että kuraa niskaan Kuurankukka sai ennen kaikkea anoilta. Haukuttiin että ei paljon elämästä ymmärrä elänyt pumpulissa ja jurää mielipitetä ja mitä niitä oli. MP ottanut syyt niskoilleen Liekin kanssa. Mutta näin se aina lyhyt on hatersin muisti.

 

Tähän san

 

Naurattaa, koska viimeisestä lauseestasi mieleeni nousi spontaanisti lausahdus, että taisin lähteä kiipeämään perse edellä puuhun :D. Joku toinen olisi varmasti sisääntulon hoitanut sulavammin..minusta ei missään nimessä olisi diplomaatiksi. Olisin surkea siinä hommassa ja silti ihailen niitä, jotka sen taidon osaavat.

- Käpybara

Vierailija kirjoitti:

Vasta tuntemalla kaikki tunteet, petetyksi tulemisen, vihaisuuden, ikävän, pelon, rakkauden. Koko se skaala.

Lisään tähän vielä yhden tunteen, jonka selättämisessä itse olen tehnyt ehdottomasti eniten töitä ja tuntuu hyvin usein, että matkalla ollaan vieläkin: syyllisyys.

Survival's guilt. Syyllisyys siitä, että lähti. Syyllisyys siitä, että voidakseen lähteä on ollut pakko nostaa asioita esiin, jne. Täysin järjenvastainen, mutta hyvin voimakas tunne. 

Kaikki järki sanoo, että kuka hullu olisi tekemisissä ihmisen/ihmisten kanssa, jotka kohtelevat minua näin. Mutta tunne onkin ihan yhtä järjetön kuin jostain onnettomuudesta pelastuneella, miksi minä olen ansainnut pelastua ja toiset eivät. Vaikka kuinka tolkuttaa itselleen, että enhän minä valinnut kuka sieltä pelastuu. 

Vai valitsinko? Teinkö jotain itsekästä, joka pelasti minut? Oliko oikein tehdä jotain itsekästä, olisivatko muutki

Oho, tuota en tajunnutkaan. Mutta kyllä, mukana on ollut (ja on) myös syyllisyyttä ja syyllisyys on pitänyt itseäni kiinni näissäkin ihmissuhteissa. Syyllisyys siitä että olen se, joka nostaa kaiken sen kuonan pimeydestä päivänvaloon tarkisteltavaksi, vaikka muut haluaisivat sen haudata lopullisesti suolammen pohjaan. Ja myös valtava hylätyksi tulemisen pelko! Sellainen jopa primitiivinen, sisarukseni ovat olleet minulle myös eräällä tavalla vanhempiani, jotka taas tavalla tai toisella hylkäsivät minut jo heti ensi metreillä. 

Ja monesti toimintahäiriöisissä perheissä (ja ehkä niissä tavallisissakin?) sisarusten väliset asemat suhteessa perheeseen ja sisaruksiin säilyvät läpi elämän, ellei näitä roolituksia lähdetä työstämään. Kukin tahollaan. Se ei vielä riitä, että yksi työskentelee ja pyristelee irti vanhoista toimintamalleista ja asemista, vaan muidenkin tulisi tehdä samoin, jotta niistä pääsisi eroon ja sisarusten välisistä suhteista tulisi niin sanotusti tasavertaisia. Niin että jokainen on samalla viivalla. Muutoin nämä syntipukki, suosikki yms. roolitukset jatkuvat sinne lopulliseen monttuun saakka.

- Käpybara

Vierailija kirjoitti:

Kuitenkin sekoitat käsitteet olla ystävälle tukena (salasuhteessaan) / kannustaa ystävää (salasuhteessaan). Tuskin tahallasi kuitenkaan.

Mitä itse olet mieltä, olenko se todellakin ainoastaan minä, joka kaivelee negatiivissävytteisesti toisen kirjoituksia sana sanalta ja takertuu johonkin yksittäiseen väärin ilmaistuun asiaan? En jaksa kaivella, mutta taisin kyllä korjatakin, että oli huonosti valittuja sanoja. Ainakin kovin usein olen siten tehnyt.

Muutoinkin olen havainnut, että tämä alttius kääntyä monta sivua takaisin päin kaivelemaan todistuksia omille sanoille toisesta - ei siis asiasta, vaan toisesta kirjoittajasta - on harvemmin johtanut siihen, että ymmärrys kirjoittajien välillä kasvaa. Totta olen sanonut, mitä olen sanonut, mutta monesti nämä lähtevät tosiaan yksittäisinä lauseina tai kappaleina. Koko aiemman keskustelun konteksti siis puuttuu. Kun se en ole vain minä, joka sanoo, vaan se vastausta jollekin, mitä joku toinen on sanonut. 

Ja toisaalta: näinhän voidaan tehdä vain meille, jotka olemme nimimerkillä.

 

Ja toisaalta, nimimerkitöntä kirjoittajaa sen sijaan on helppo syyttää monista anonyymisti lähetetyistä ikävistä viesteistä. Se ei edes perustu totuuten.

Kysyn nyt tyhmänä miksi joku kutsuu trolliksi? Esimerkiksi tuossa viimeksi käydyssä Maratonparkujan ja anonyymin keskustelussa on ihan aiheellista tekstiä. Miksi siitä ko. asiasta ei saisi käydä keskustelua ja mikä siinä on trollaamista? Asiathan ovat täällä kommentoituja. Ei keksittyjä. Käsitin siis, että tätä anonyymiä henkilöä nyt pidetään jonain trollina. 

En käsitä mistä sitten täällä saa keskustella ja mistä ei. 

En ole tämä anonyymi tuossa keskustelussa, kunhan vaan nyt kysyn. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta keskustelussa olisi rakentavaa, se ettei hakisi vastakkainasettelua, väittelyä ja voimakasta kärjistämistä eri näkemysten tai kerrottujen asioiden välille. Sellainen aiheuttaa usein turhaa ärsytystä, erimielisyyttä ja riitaa. Keskustella käsittääkseni voi eri näkemysten kesken jopa ilman väittelyä, ei tarvi määrittää, kumpi on oikeassa. Molemmat voi usein olla oikeassa, asioissa on monia eri puolia. Voi vaihtaa ajatuksia ja esittää erilaisia näkemyksiä ihan rinnakain.

Oikeassa olemisen tarve ja oman näkemyksen ja kokemuksen puskeminen toisen oman yli, aiheuttaa tunteen, että oma asia on poljettu. Useinkaan toinen ei ole niin "väärässä" tavallisissa mielipideasioissa ja näkemyseroissa, että näin tarvisi tehdä.

Jos tarkoitus on käydä hyvässä hengessä keskustelua, niin lähtökohtana tai päämääränä ei mielestäni pitäisi olla väittelyyn käyminen ja sen voittaminen.

Ja jos tulee kuitenkin väittely, niin mielestäni on tärkeää silti säilyttää kunnioitus toistakin osapuolta kohtaan, eikä sortua liikaan asioiden värittämiseen, ikävään kielenkäyttöön, toisen alentamiseen tai leimaamiseen. 

Se ei vielä riitä, että yksi työskentelee ja pyristelee irti vanhoista toimintamalleista ja asemista, vaan muidenkin tulisi tehdä samoin, jotta niistä pääsisi eroon ja sisarusten välisistä suhteista tulisi niin sanotusti tasavertaisia.

Tämähän se on monesti myös vanhempien ja lasten välillä "ihan tavallisestikin", eli joudutaan uusiksi opettelemaan dynamiikka, kun molemmat ovat jo aikuisia. Ei siinäkään aina onnistuta.

Ja Anonyymi on siinä oikeassa, että näitä asioita kukin sitten käsittelee omalla tavalla. Yllättäen meillä myös isosisko on vieläkin äidin pompoteltava, vaikka varsinaiset pahimmat vääryydet ovat kohdistuneet häneen. Hän ei jotenkin kestä sitä irrottautumisen syyllisyyttä lainkaan. No tästä sitten koituu tietysti minullekin sikäli taakkaa, että nyt hän sitten tekee kaiken äidin eteen ja minä en mitään, mikä on tietty kurjaa. Tulen kutsuttuna sukujuttuihin, jos pakko on, enkä keksi tarpeeksi hyvää syytä olla tulematta. Ja jos siskonlapsia ei olisi, en todellakaan tulisi.

Alussa se ärsytti minua aivan suunnattomasti, etenkin, kun hän valitti asiasta ja herkässä oli, että kuule ei sun ole pakko tehdä. Mutta sitten aloin ymmärtää, että kyllä hänen on. Muuten hänellä olisi vielä pahempi olo. Onneksi tämä ei ole varsinaisesti meidän väleihin vaikuttanut. Hän ymmärtää minun kantaani ja minä hänen. Ja niistä, joista ollaan niin ääriraidoilla, että riita voisi ihan periaatteellisesti tulla olemme oppineet kiertämään.

T: MaratonParkuja