Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Tällä hetkellä tunnetuin ja vaikutusvaltaisin trolli löytyy Amerikoista. Tämä vakaa nero on D. Trump. Ja hyvin on onnistunut sekoittamaan koko maailmanpolitiikkaa niin, että häntä on ruvettu mielistelemään maailman johtajienkin taholta. Samoin kauppapolitiikka on sotkettu sen myötä.

Ja sitäkin jäin miettimään, että tuollaiselta henkilöltä puuttuu hyvin todennäköisesti aidot, oikeat, vastavuoroiset ja rakastavat ihmissuhteet täysin. Ovat totaalisen yksin. Ja elämäntehtävänään trollailu netissä. En voi mitään, mutta mielikuva jopa hieman naurattaa :D.

Jäin joo mielikuvaan, että oli tehnyt jotkut yrityskaupat ja jäänyt eläkkeelle nuorena, muuttanut Thaikkuihin ja eli siellä aika värikästä elämää. Mutta mutta.

Naurunasiahan se ei taida enää olla, että etenkin nuoret miehet, mutta kyllä naisetkin, hakkaavat konetta trollimielessä aamusta iltaan ja illasta aamuun. Etsivät negatiivisista asioista fiiliksiä ja  elämyksiä ja pyörivät ties missä mustissa neteissä. Ja jotkut ihan lapsesta asti.

Tämä alkaa oikeasti olemaan uhka, vaikka meidän keski-ikäisten joukossa se onkin vähän naurettavaa.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Koin väitteen sellaisena toimintani tulkitsemisena mahdollisimman negatiivisessa valossa ja kerroin sinulle että kyse on siitä, että mieheni on hirveän huomaavainen ja kiltti ihminen joka ajattelee aina ensin mitä toinen ihminen toivoisi ja sitten vasta itseään. Siksi tarkistelen mitä hänen vastauksensa oikeasti tarkoittaa, mitä hän oikeasti haluaa. En halua että hän lähtee kanssani salille minun mielikseni ja sitten näen että katselee siellä haikeana ulos kun olisi ollut niin hyvä keli kalastaa. Siiihen kirjoitukseeni sinulla ei enää ollut mitään sanottavaa.

Vastaan nyt heti tähän. Piti tarttua myös aikaisemmin, mutta uppoutui tauhkaan tuo keskustelu ja tyystin unohdin koko asian.

Tuo mainitsemasi keskustelu alkoi siitä, että sinä esitit kyselyjen tapahtuvan miehellesi, koska olet niin semanttinen ihminen, että joudut kyselemään asioita tarkemmin, koska vastaukset ovat sinulle, l-tason aineenkirjoittajalle ja semantikolle

No kun rehellisiä ollaan tuo spekulointi minun tyylistäni ahdistaa niukkasanaista puolisoani tuli jo ennen kuin kysyin sinulta yhtään mitään aiheeseen liittyen.

Oletko sinä nyt sitä mieltä että kirjoittajan luonteesta ja motiiveista saa spekuloida kysymättä asiaa, vai ei saa? Sinä päädyit oletukseen että minä sanatarkkana ihmisenä kyselen tarkennuksia mieheni vastauksiin, koska haluan sanallisesti tarkan vastauksen, sanallisesti tarkan vastauksen vuoksi. Ehkä olisit voinut kysyä miksi minusta on niin tärkeää että saan mielestäni ymmärrettävän vastauksen esittämiini kysymyksiin sen sijaan että teit omaehtoisia päätelmiä persoonastani.

Kun sitten selvitin sinulle miksi tarkennuksen pyytäminen on tarpeellista, ei sinulla ollut enää mitään kommentoitavaa aiheeseen. Pidätkö sinä tuota sinun tapaasi keskustella sellaisena avoimena ja ystävällisenä, joka osoittaa halua vaihtaa ajatuksia erilaisten ihmisten kanssa ja ymmärtää toinen toistaan?

Vierailija kirjoitti:

Tuli muuten mieleen MP, että kun tätä yhtä ikuisuusaihetta on pyöritetty jos jostain ketjun alusta lähtien, että sinä ja ap ja 28 vuotta ja muut nimimerkilliset (ja nykyään myös minä) olisi yksi ja sama henkilö. En muista oliko se ketjun alkupäässä, vai jossain välillä 390-500, mutta kun tuota aihetta taas tuhannen kerran pyöriteltiin ja muistaakseni sinusta väitettiin, että sinä oli tämä ja tämä myös. Ja aiheeseen liittyen tuli lyhyt, yksittäinen kommentti: sinä et olisi niin älykäs. Se kommentti erottui kaikkien muiden joukosta ja jäi mieleeni ja tuli hyvin vahvasti mieleen nyt, kun kerroit tuosta trollista. Muistatko tuota?

- Käpybara

Nyt tulee taas minulta liian monta viestiä peräkkäin, mutta kun ja puolustaudun sanomalla, että vastaan kysymyksiin. Muistan joo ja tämä on ollut kestoaihe koko ketjun ajan. En tajua ollenkaan tätä höpötystä siitä, että olen epäilyttävän hyvä kirjoittaja. Minä kirjoitan aikaslailla samalla tavalla kuin suurin osa, ellei lähes kaikki, ikäiseni tavalliset naiset. Meille on koulussa taottu päähän päätteet, pilkkujen paikat ja lauseen jäsennykset. Ei ne lähde naisesta varmaan tämän elonpolun aikana.

Todellakin olen sitä mieltä, että vaatisi melkoista staminaa olla useampi nimimerkki kerrallaan. Lisäksi olen varmaan se, joka on eniten ollut eri mieltä monenkin nimimerkin kanssa. Toki enimmäkseen samaa, mutta sen verran eriävää, että vaatisi todellakin enemmän kapasiteettia, myös älyä, mitä minulla on siitä suoriutua.

Ja kyllä, nyt kun sanot. Olisi pitänyt trolli muistaa ja huomata tuossa vaiheessa ottaa keskusteluun.

T: MaratonParkuja

Ja uusi kierros alkakoon. Huokaus.

Kun sitten selvitin sinulle miksi tarkennuksen pyytäminen on tarpeellista, ei sinulla ollut enää mitään kommentoitavaa aiheeseen. Pidätkö sinä tuota sinun tapaasi keskustella sellaisena avoimena ja ystävällisenä, joka osoittaa halua vaihtaa ajatuksia erilaisten ihmisten kanssa ja ymmärtää toinen toistaan?

Oletaanko nyt minun päivystävän täällä 24/7 vastaamassa kaikkeen, vaikka mitään kysymyksiä juuri minulle ei ole esitetty. Huomaa, että nytkin käyn kahta keskustelua jo, eli sinun ja Käpybaran kanssa. Otetaan tähän vielä muutama ano huutamaan, mitä MP on, kuka on ja mistä viesteistä vastuussa, niin ollaankin ihan normitilanteessa. Sitten saankin kuulla, että olen kaapannut keskustelun, kun yritän vastata kaikille. 

Kysymykseen voin vain vastata kyllä ja ei. Kyllä siihen, että haluan avointa, ystävällistä keskustelua erilaisten ihmisten kanssa ymmärtäen toinen toisiaan. Ei siihen, että tapani keskustella nähtävästi olisi sellainen, ainakaan sinun mielestäsi. 

Mutta entäpä oma asenteesi: koetko yrittäneesi ymmärtää minun kantaani ja oletko jättänyt tekemättä mitään oletuksia siitä?

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

jatkuu

Lisäksi on voimakasta läheisriippuvuutta. Olemme kaikki kasvaneet ympäristössä, jossa lapset eivät ole saaneet olla lapsia, vaan olemme joutuneet kannattelemaan aikuisia. Emme ole saaneet olla tarvitsevia, vaan meidän on pitänyt olla aikuisia jo hyvin pienestä pitäen. Tarvitsevuutta ja keskeneräisyyttä ei siedetty ollenkaan, se merkitsi vaaraa. Ja pitkän aikaa toistin itsekin samaa kaavaa: ymmärsin tekijöitä, selittelin heidän toimintaansa. Säälin heitä, koska näin heidän vajavuutensa. Roolit olivat täysin vinksallaan. Tekijät ovat aina olleet ikuisia lapsia, joita lasten on täytynyt kannatella. On tavallaan helpompaa pysyä vanhassa roolissa ja toistaa vanhoja käyttäytymismalleja, kuin opetella uutta ja repäistä itsensä irti ympäristöstä, joka on hyvin kieroutunut.

Toivoisin anteeksipyyntöä heiltä, mutta tiedän, että sitä ei tapahdu niin kauan kuin he jatkavat samassa vanhassa limbossa.

Ja mitä to

Kommentoin vain tuohon viimeiseen. Olen kirjoittanut sulle aiheesta aiemminkin ja silloin jostain syystä suutuit. Mutta kokeillaan nyt uudestaan josko osaisin esittää asiani ei-suututtavasti.

Olen joutunut luopumaan kaksi kertaa jostain läheiseen liittyvästä, läheisyydestä, yhteisestä ajasta tai siitä miten koen koko suhteen.

Ensimmäinen kerta oli ero miehestä kenen kanssa elin yhdessä 16-vuotiaasta saakka (ja melkoisessa symbioottisessa suhteessa siitä kymmenkunta vuotta, joka liittyy varmaan siihen miksi suhde muuttui huonoksi, mutta se on toinen aihe). Hän oli paras ystäväni enemmän kuin puolet elämästäni. Yhä eron jälkeenkin. Kun hän tapasi nykyisen puolisonsa, ystävyyden täytyi loppua, kokonaan, kuin laastarin olisi repäissyt. Se oli todella vaikeaa. Tein erotyön vasta silloin loppuun, mutta en omasta halustani enkä toisen osapuolen halusta, vaan kolmannen. Lapselleni tilanne oli myös synkkä pettymys, pahempi kuin ero. Ei yksin se että tuntui kuin kirjaimellisesti osa sielusta olisi revitty irti, koin erosyyllisyyden ja surun lapsen pettymyksestä. Lisäksi mieltä kalvoi se miksi minut heitettiin pois toisen vuoksi, tunsin itseni arvottomaksi. Jouduin myös luopumaan rakkaista appivanhemmista. Lapsen tärkeitä muistoja ja esineitä jäi yhdessä keräämättä jemmaan ja naisen muuttaessa lapsineen entiseen kotitalooni, ne katosivat. UÄ-kuva sikiöstä, ristiäislahjat ja muistot, mm. Lähtiessäni pois emme tienneet että asian kanssa tulee kiire.

Tilanteesta selviämisessä auttoi tilanteen hyväksyminen. Niin kauan kun pidin asiaa akuuttina mielessäni, siis taistelin vastaan ja kärtin mielessäni miksimiksimiksi, niin kauan olin todella ahdistunut. Sitten kun puolisoni avulla ymmärsin jotain: exälläni ei ollut vaihtoehtoja. Se oli joko menneisyys tai sitten tulevaisuus. Sitten laskin irti. Ex ansaitsi tulevaisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Kun sitten selvitin sinulle miksi tarkennuksen pyytäminen on tarpeellista, ei sinulla ollut enää mitään kommentoitavaa aiheeseen. Pidätkö sinä tuota sinun tapaasi keskustella sellaisena avoimena ja ystävällisenä, joka osoittaa halua vaihtaa ajatuksia erilaisten ihmisten kanssa ja ymmärtää toinen toistaan?

Oletaanko nyt minun päivystävän täällä 24/7 vastaamassa kaikkeen, vaikka mitään kysymyksiä juuri minulle ei ole esitetty. Huomaa, että nytkin käyn kahta keskustelua jo, eli sinun ja Käpybaran kanssa. Otetaan tähän vielä muutama ano huutamaan, mitä MP on, kuka on ja mistä viesteistä vastuussa, niin ollaankin ihan normitilanteessa. Sitten saankin kuulla, että olen kaapannut keskustelun, kun yritän vastata kaikille. 

Kysymykseen voin vain vastata kyllä ja ei. Kyllä siihen, että haluan avointa, ystävällistä keskustelua erilaisten ihmisten kanssa ymmärtäen toinen toisiaan. Ei siihen, että tapani kesku

En oikein tiedä mikä kantasi tässä on, niin en pysty sanomaan ymmärränkö. Siis minusta on hienoa, että sinun suhteessasi kommunikaatio pelaa ongelmitta ja jos kantasi on että koet sen toimivaksi suhteessanne, niin tottakai, ymmärrän kantasi. Sen sijaan en ihan täysin ymmärrä miksi sinä oletit minun olevan puolisolleni raskas ja ahdistava -voisihan tilanteen tulkita toisinkin; raskas ja ahdistava on se joka ei koskaan anna suoraa vastausta mihinkään, mutta myöhemmin sitten osoittaa kyllä käytöksellään ettei asiat menneet mieltä myöten. No, onneksi tuo ei ole noin iso ja eksistelntiaalinen asia suhteessamme, vain sellainen kommunikaation pieni eroavaisuus, joka joskus johtaa tilanteeseen missä huomaan että olemme siellä salilla ja kumppani sanoo, että oli ihan hyvä treeni, mutta huomasin että hän olisi mieluummin ollut kalassa. Vähän semmonen valju olohan tuollaisesta tilanteesta jää.

Ja se toinen kerta oli kun sisarukseni suutahti lahjasta jonka sain vanhemmiltani vaikka itse oli joitain vuosia aiemmin saanut vastaavanarvoisen lahjan. Tämä oli vain itselle sellainen viimeinen pisara kauan jatkuneessa vertailussa ja sen tuomisessa esille jatkuvana piikittelynä ja arvosteluna ja erityiskohtelun odotuksena. Tajusin ettei siskoni halua minulle hyvää. Hän oli ystäväni kun olin erokriisissä, mutta kun löysin uuden onnellisen suhteen, alkoi piikittely suhteestani ja mieheni arvosteleminen. Hän ei ole iloinen hyvästä asemastani työelämässä vaan vihjailee minulle rahasta ja odottaa että vanhemmat jollain lailla huomioivat että hän kokee rahatilanteensa muita huonommaksi (hänen ansionsa ovat ehkä hieman suuremmat kuin minun). Hän ei halua kuulla että velattomuuteeni vaikuttaa tekemäni kulutusvalinnat, häntä ärsyttää se että vedän itsevarmana omaa linjaani jossa en ostele mitään enkä näytä varallisuutta, koska sellainen ei mua kiinnosta.

Riitely siskon kanssa vaikutti jo väleihini vanhempiini. He ovat siskosta riippuvaisia koska hän on ainoa perheenjäsen joka asuu vielä kotipaikkakunnalla. Jos haluan tavata vanhempiani, on siskoni siellä ja teeskentelee niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Alkoi olla vastenmielistä käydä. En nähnyt vanhempiani kuukausiin. Kun olimme yhteydessä heidän kuulumisensa liittyivät aina siskooni. Aloin vetäytymään myös yhteydenpidosta. Asia vaivasi minua ihan hirveästi, vei yöunet, vei elämästä ilon.

Sitten luovuin odottamasta mitään siskolta, tai vanhemmilta. Jälleen puolisoni avulla. Hän pystyi osoittamaan minulle, ettei vanhemmilla oikein ole mahdollisuutta puuttua siskon asiattomaan käytökseen. Sisko on heidän sosiaalisen elämänsä kivijalka sekä ihan fyysinen tuki ja turva (ovat jo todella iäkkäitä ja hauraita). Keskusteltuani paljon puolisoni kanssa aiheesta, ymmärsin myös, ettei siskoni käytös ole syytäni, joten voin lakata etsimästä vikaa itsestäni. Syy voi olla jossain varhaislapsuudessa, mistä emme kumpikaan edes muista mitään.

Tiivistin välini vanhempiini ja siskolla ei ole mitään roolia elämässäni. En ajattele häntä enää koskaan. Varmaan joskus perinnönjaon jälkeen hän voi miettiä haluaako suhteen minuun ja silloin voidaan keskustella.

Kaikessa avain on toisen osapuolen syiden ymmärtäminen, jotta voi lakata ruoskimasta itseään tai kuollutta hevosta.

Vierailija kirjoitti:

Kun sitten selvitin sinulle miksi tarkennuksen pyytäminen on tarpeellista, ei sinulla ollut enää mitään kommentoitavaa aiheeseen. Pidätkö sinä tuota sinun tapaasi keskustella sellaisena avoimena ja ystävällisenä, joka osoittaa halua vaihtaa ajatuksia erilaisten ihmisten kanssa ja ymmärtää toinen toistaan?

Oletaanko nyt minun päivystävän täällä 24/7 vastaamassa kaikkeen, vaikka mitään kysymyksiä juuri minulle ei ole esitetty. Huomaa, että nytkin käyn kahta keskustelua jo, eli sinun ja Käpybaran kanssa. Otetaan tähän vielä muutama ano huutamaan, mitä MP on, kuka on ja mistä viesteistä vastuussa, niin ollaankin ihan normitilanteessa. Sitten saankin kuulla, että olen kaapannut keskustelun, kun yritän vastata kaikille. 

Kysymykseen voin vain vastata kyllä ja ei. Kyllä siihen, että haluan avointa, ystävällistä keskustelua erilaisten ihmisten kanssa ymmärtäen toinen toisiaan. Ei siihen, että tapani kesku

No näinhän se on. Ei nimimerkittä kirjoittavatkaan taida ihan kaikkea aikaansa täällä viettää, vaikka jonkun kerran on näkynytkin tällaista kommentointia, että 'noniin, nyt kun MP sinulle vastasi, niin etpä enää sanokaan mitään, olet siis trolli.' Kerran mullekin. Tyyliin kymmenien minuuttien sisällä sinun vastakommentistasi.

Sen sijaan en ihan täysin ymmärrä miksi sinä oletit minun olevan puolisolleni raskas ja ahdistava -voisihan tilanteen tulkita toisinkin; raskas ja ahdistava on se joka ei koskaan anna suoraa vastausta mihinkään, mutta myöhemmin sitten osoittaa kyllä käytöksellään ettei asiat menneet mieltä myöten. 

Minä en ole olettanut mitään tuollaista. Olen olettanut, että hänelle, jolla on niukka kommunikointitapa voi olla ahdistavaa, että vaaditaan suurempia eleitä kuin osaa itsestään antaa. Oletan niin edelleen, ihan riippumatta siitä, millainen on sinun tai minun suhteeni. Ja jos mielipidettäni kysytään, kyllä, ehdottomasti raskaampi on sellainen, joka ei saa sanottua, mitä haluaa. Vielä raskaampaa on osoittaa mieltä, jos ei sitten saanut, mitä halusi. Minun mielestäni tuo on jo kyseenalaista vallankäyttöä, oikeastaan.

Sinua raskaaksi tms. kutsuivat anot, joiden viesteistä edelleenkään en ole vastuussa. 

Mutta tosiaan: oletitko sinä siis, että aloittamalla keskustelun siitä, miten minä tarjoan miehelleni fellaatiota ja miten hän siihen reagoi, se johtaa siihen, että oletan sinun keskustelevan ihan noin vaan neutraalisti, ei ollenkaan provosoiden?

T: MaratonParkuja

Kovasti on loan heittoa puolin ja toisin. Nimimerkilliset loukkaantuvat, kun heitä loukataan ja kun he loukkaavat anonyymeja, niin se vaan heitä naurattaa. Olisi ehkä peiliin katsomisen paikka, ei pidä loukkaantua sitten jos sataa takaisin ;)

Nimimerkilliset ihmettelevät onko anonyymeilla mitää muuta elämää, kun päivystää täällä 24/7, mutta mitä tekee Käby ja MP...täällähän ainakin he + muut nimeltämainitsemattomat nimimerkit. Kovin on heilläkin yksinäistä sitten ;)

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on totuus, että nyt joku "todella taitavasti" sekoittaa täällä soppaa. Kaikkea tähän 3 vuoteen ja 2 kuukauteen on mahtunut, mutta ihan näin aktiivista "sairasta" vaihetta en muista. Sinänsä ikävää ja pistää kyllä miettimään kuinka huonosti ihmiset voi. 

Minulla ei mene tunteisiin tällä hetkellä, mutta harmittaa uusien kirjoittajien puolesta kovin.

Ymmärrän Kuurankukkaa, Tuumista ja nyt Sinilintua kun haluavat poistua tästä ketjusta, se nyt täällä on selkeästi jonkun tarkoituskin. Kuitenkin, minussa herää se pieni piru joka sanoo, että täältä en häviä.

Jos joku keksii keinon hieman yksityisempään keskusteluun niin kiinnostunut olen minäkin.

Täällä pysyn, ehkä hiljaisena sillä tuohon vänkäämiseen en lähde, ohitan ne viestit kokonaan.

28v yhdessä 

Jotenkin tulee tunne, että riitaisuudet alkoivat uudelleen kun Käpybara teki näyttävän sisääntulonsa. Voi olla oma tunne, mutta kyllä hän aikalailla provosoivasti kirjoitti joissain alun kommentissaan. Sanotaan nyt ettei ainakaan sopuisasti tai sopua keskenämme haluten. Kyllä hänen täytyi ymmärtää, kun kerran oli ketjua lukenut ja noin tarkkaan heti alussa osoitti kommenttinsa luulemilleen tietylle tai tietyille henkilöille, mitä se aiheuttaa. Oli sitten hänen mielestään oikein tai väärin, niin miksi pöyhäistä taas kerran? Tähänkö nyt sitten tosiaan pyrittiin? 

Kyllä sekin hiukan ihmetyttää, kun oikeasti on hyvinkin rumasti ja todella myrkyllisesti osoitellen puhuttu joistain anonyymeistä. Mutta nyt sitten ovatkin nimimerkilliset niitä, joita on kohdeltu niin huonosti, ahdistavasti, epäkunnioittavasti jne, että eivät jaksa täällä olla. Kyllä anonyymejä on kohdeltu paljon rumemmin. Nimimerkillisiin ei ole kohdennettu vastaavaa kielenkäyttöä. Kysymys on lähinnä eriävistä mielipiteistä ja yksityiskohtien väärinkäsityksistä, "vääristä" sanamuodosta  joista ovat sitten pillastuneet. 

Esimerkiksi MP hermostui jostain juna-asemalle jäämisestä ja vastaavista. Käpybara kun hiukan kyseenalaistetaan joitain hänen lapsuutensa oikeusasiaan liittyviä seikkoja. Nämä ja vastaavat kinat ovat kohdistuneet joidenkin kommenttien "muotoseikkoihin" lähinnä. Näitähän ei voi edes verrata joihinkin anonyymeihin kohdistuneisiin kommentteihin. 

Kummatkin puolet ovat ajoittain menettäneet malttinsa ja keskustelun taso on ollut sen mukaista. 

"Ne on tällaisia arkisia tilanteita, kuten esimerkiksi kysyn häneltä haluaisiko hän mennä mökille viikonloppuna tai harrastaa seksiä illalla ja hän vastaa siihen "kyllä se käy". Jolloin minä kysyn, "siis haluatko itse vai mitä kun en nyt ymmärtänyt". Johon hän sanoo, että tietysti haluaa itse ja ihmettelee miksi tulee aina sanottua "käy" vaikka oikeasti ajattelisi että "jahuu".

Tai jos hehkutan vaikka kivaa lomamatkaa niin hän sanoo "oli ihan kiva reissu". Jolloin kysyn että "ihan?", johon hän tuskastuu että hänellä tulee aina lisättyä turhia välisanoja, oli huippu reissu, ja onko minun pakko aina kuunnella niin tarkasti joka sanaa.

Ei siis niin isoja juttuja, hyvin on selvitty eteenpäin."

"

Itse varon etenkin tässä nykyisessä parisuhteesta olemaan tuolla lailla rasittava, että vaadin toiselta jotain tiettyä vastausta, koska se minun korvaan kuulostaa paremmalta.

Oppia ikä kaikki, kun niin monet riidat on turhasta riidellyt."

Olen rasittava ja vaadin tiettyä vastausta koska se kuulostaa korvaani paremmalta. Vai vaadin vastauksen josta tiedän sanooko hän minun mielikseni vai onko todella sitä mieltä, että kiva mennään vaan mökille. Sitä ei varmaan voi kuin spekuloida, ellei kysy. 

Esimerkkini olivat pikaisesti huonossa mielikuvituksessa kirjoitettuja ja kohdallasi selvästi epäonnistuneita, pahoittelut siitä. En nyt koita keksiä teidän elämäänne paremmin soveltuvia (tai suhteille universaaleja) esimerkkejä, koska toisen ihmisen parisuhteen sävyistä spekulointi ei selvästikään saa kuin kiistaa aikaiseksi. Kysyn siis mieluummin; onko sinulle ilmiönä yleisemmin esiintynyt sellainen jossa ihminen sanoo tai lupaa toisen mieliksi jotain vaikkei sitä oikeasti tarkoittaisi vai sellainen jossa ihminen vaatii semanttisesti oikeanmuotoista kommenttia toiselta vain koska haluaa omaan korvaansa mieluisan vastauksen? Kumpi olisi siis äkkiseltään oletettavampi motiivi tarkennuksen kyselemiseen?

Jos jotain olen oppinut, on se ettei sinun kanssasi keskustellessa kannata jakaa mitään itsestään, tai esittää minkäänlaista sinuun kohdistuvaa huomiota, koska spinnaat nopeasti jopa yhden irrallisen lauseen kuvaamaan sen kirjoittaneesta jotain todella negatiivista. Tästä olen huomannut keskustelua jo aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Kovasti on loan heittoa puolin ja toisin. Nimimerkilliset loukkaantuvat, kun heitä loukataan ja kun he loukkaavat anonyymeja, niin se vaan heitä naurattaa. Olisi ehkä peiliin katsomisen paikka, ei pidä loukkaantua sitten jos sataa takaisin ;)

Nimimerkilliset ihmettelevät onko anonyymeilla mitää muuta elämää, kun päivystää täällä 24/7, mutta mitä tekee Käby ja MP...täällähän ainakin he + muut nimeltämainitsemattomat nimimerkit. Kovin on heilläkin yksinäistä sitten ;)

Tässä on nyt oiva esimerkki, joka voisi olla ja ehkä onkin sen trollin kynästä, josta aikaisemmin kerroin. Hänenkin tyyliinsä pääsin tutustumaan, kun antoi oikein näytteitä. Tässä on kaikki elementit: pistetään uudelleen käynnistyneen keskustelun keskelle, viljellään hymiöitä joka lauseen päälle suunnilleen (nekin ärsyttävät monia jo sinällään), mainitaan nimimerkkejä ja väännetään täsmälleen siitä asiasta, jonka käsittely juuri on saatu loppuun ja aloitellaan keskustelua muusta.

Peiliin katsomisen paikka, että olin koko tyypin jo unohtanut.

T: MaratonParkuja

Jos jotain olen oppinut, on se ettei sinun kanssasi keskustellessa kannata jakaa mitään itsestään, tai esittää minkäänlaista sinuun kohdistuvaa huomiota, koska spinnaat nopeasti jopa yhden irrallisen lauseen kuvaamaan sen kirjoittaneesta jotain todella negatiivista

Tämä! MP tyypillistä on tarttua haukan lailla just johonkin huonosti muotoiltuun lauseseen tai kömpelöön esimerkkin ja asettaa sillä sanoja ja ennenkaikkea niitten merkityksiä toisen suuhun. Tai tarvittaessa vaihtaa termejä niin että toisen kommentoijan koko alkup ajatus muuttuu tyyliin olla tukena onkin kohta kannustaa. Ja aina huonompaan suuntaan. Ei koskaan niin et hän olettaisi toisesta mitään hyvää. Musta toi on negatiivisen reaktion kaivamista että pääsis seuraavaksi kutsumaan toista kommentoijaa jankkaajaksi tai uhriutumaan siitä kun hän kerrankin jotain vastaa niin sitten tulee vaan asiattomuuksia vastaan. 

MaratonParkuja, älä mene ansaan. Se alkaa taas

Vierailija kirjoitti:

MaratonParkuja, älä mene ansaan. Se alkaa taas

Ei kannatakaan. En tiiä sitten josko joskus miettis yhden punaisen sekunnin miks toisille alkaa 'taas' ja toisille ei koskaan. Joku hukassa ja leski ja moni muu on pärjäillyt ihan kivasti kaikkien kanssa jo pitkään. Kuurankukkakin vuosia, kunnes ei erään kanssa enää pärjännytkään. Kaipaamme sua viisas, suora ja maltillinen KK. Come back pls!

Kysyn siis mieluummin; onko sinulle ilmiönä yleisemmin esiintynyt sellainen jossa ihminen sanoo tai lupaa toisen mieliksi jotain vaikkei sitä oikeasti tarkoittaisi vai sellainen jossa ihminen vaatii semanttisesti oikeanmuotoista kommenttia toiselta vain koska haluaa omaan korvaansa mieluisan vastauksen? Kumpi olisi siis äkkiseltään oletettavampi motiivi tarkennuksen kyselemiseen?

Nähtävästi ohitat kaiken muun, mitä sanon ja takerrut nyt tähän, että olen pitänyt rasittavana tyyliä, jossa vaaditaan jotain tiettyä vastausta. Sinä itse puhuit semanttisuudestasi, joten luonnollisesti se on keskustelussa silloin mukana. Miksi muuten itse esitit semantiikan syyksi, jonka vuoksi haet täsmällisempiä vastauksia, jos se kuitenkaan nyt lainkaan sitä ole?

Minullekin on, mutta myös muille on kyllä yleisemminkin esiintynyt sellaista, että ihmiselle ei kelpaa vastaus, jota tarjoaa. Syy on joskus kyllä myös semanttinen sikäli, että kun toinen sanoo asian x, se  kuulostaa se omaan korvaan asialta y. Silloin asian muotoileminen toisin yleensä auttaa. Kenties tässäkin keskustelussa on paljolti kyse juuri tästä?

Lisäksi kyllä on sitä, että vastausta jankataan, koska se vastaus, mikä annetaan, ei miellytä. Eli juuri vaikka, että lähdetäänkö mökille ja toinen sanoo, että ei nyt huvita. Niin miten niin ei huvita, ai oot väsynyt, mutta sähän oot tehnyt lyhyempää päivää tällä viikolla, jne. Lopulta sitten päädytään lähtemään mökille, kun argumentit miksi ei eivät kelpaa.

Minä tiedostan myös olevani sangen tarkka siitä, miten asiat sanotaan. Siksi päädyn näihin keskusteluihin ylipäätään. Ja kyllä toivon keskustelun ymmärrystäkin edistävän. On nyt meistä molemmista todellakin kiinni, missä sävyssä tätä keskustelua jatkamme.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jatkuu

Lisäksi on voimakasta läheisriippuvuutta. Olemme kaikki kasvaneet ympäristössä, jossa lapset eivät ole saaneet olla lapsia, vaan olemme joutuneet kannattelemaan aikuisia. Emme ole saaneet olla tarvitsevia, vaan meidän on pitänyt olla aikuisia jo hyvin pienestä pitäen. Tarvitsevuutta ja keskeneräisyyttä ei siedetty ollenkaan, se merkitsi vaaraa. Ja pitkän aikaa toistin itsekin samaa kaavaa: ymmärsin tekijöitä, selittelin heidän toimintaansa. Säälin heitä, koska näin heidän vajavuutensa. Roolit olivat täysin vinksallaan. Tekijät ovat aina olleet ikuisia lapsia, joita lasten on täytynyt kannatella. On tavallaan helpompaa pysyä vanhassa roolissa ja toistaa vanhoja käyttäytymismalleja, kuin opetella uutta ja repäistä itsensä irti ympäristöstä, joka on hyvin kieroutunut.

Toivoisin anteeksipyyntöä heiltä, mutta tiedän, että sitä ei tapahdu niin kauan kuin he jatka

 

Kiitos jakamisesta. Olen hyväksynyt asian, mutta nähtävästi aivoni eivät toimi tässä asiassa samalla tavalla mitä sinun (enkä tarkoita tällä mitään negatiivista). Hyväksyntä ei ole tuonut (vielä) rauhaa, vaan ristiriitaisia tunteita on edelleen. Ajan myötä rauha tulee, siitä olen varma.

Tekijöiden heivaaminen ulos elämästäni tuntui vain helpottavalta. Mutta tämä taas on jotain ihan erilaista. Aivan kuin yrittäisi prosessoida sellaisen vanhemman kuolemaa, jota minulla ei koskaan ole ollut. Vaikka kyse ei ole kuolemasta. 

Aika auttaa, tähänkin.

- Käpybara