Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (10668)
Hyvää Vappua kaikille.
28v yhdessä on kyllä välillä käynyt ketjua kurkkimassa, mutta pysynyt netistä pitkälti pois.
Itselleni kuuluu ihan hyvää ja olen herännyt eloon. Se lähes kaksiviikkoa sitten tekemäni keskusteluhetki todellakin vapautti minussa jotain. Ja elämä on todella outoa, sattuu pahaa, mutta elämä myös osaa yllättää. Odotin ja tiesin, että ystäväni mökille meno on ihanaa ja tekee hyvää, mutta en osannut odottaa sitä mitä tapahtui. Eikä kannata nyt pelästyä mitä kirjoitan, sillä en ole valmis mihinkään suhteeseen vielä. Kaksi eronnutta ihmistä löysi toisensa kun sitä vähiten odotti. Hymy on vieläkin korvissa. Olin kyllä siellä ystäväni mökillä, mutta kolme yötä vietin naapurin mökillä. Enkä kadu mitään. Ystäväni jopa kolmantena iltana alkoi patistamaan minua naapuriin, totesi, että ei ole minua nähnyt niin naureskelevana ja hymyilevänä pitkään aikaan. Ko. mies on eronut juuri yli 25 vuotta kestäneestä suhteesta. Kun tulin maanantaina mökiltä kotiin tunsin olevani elossa, henkisesti teki niin hyvää. Kyseessä molemmin puolin laastaritoimintaa. No, pakko tunnustaa, että mies otti yhteyttä tiistaina ja takana on varmaan 100 viestiä ja yksi kolmen tunnin puhelu. Ajoi se mies nyt viikonloppuna tänne kotipaikkakunnalle ja vietimme vuorokauden yhdessä. En tiedä nähdäänkö enää ja jos ei niin sekään ei haittaa. Kaksi viikkoa suru ja murehtiminen on ollut poissa, olen pystynyt olemaan oma itseni ja itsetunnolle on tehnyt todella hyvää.
Onni lähtee kuitenkin itsestä ja minun täytyy rakentaa tästä elämästäni nyt pojalle ja minulle hyvää.
Jopa odotan kesää muutakin kun pelon kautta.
Palaan myöhemmin. Tiedän, että tuosta "miesseikkailustani" ei kaikki pidä, mutta uskollinen olin miehelleni 28 vuotta ja samoin tämän 10 kk. Heräsin eloon myös henkisesti, tajusin myös mitä kaikkea olen kestänyt tämän 10 kk (ihan kaikkea en ole kertonut) ja tiedän myös, että mitään ei olisi tapahtunut jos en olisi miehen kanssa sitä keskustelua käynyt ennen mökkireissua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jes 28! Mahtava kuulla hyviä uutisia. Hienoa, että elämässäsi on tapahtunut noin hyvä asia.
Ja tiedän, että kritisoin joskus aiemmin jotain "seikkailua" mutta nythän tilanne on täysin eri, koska keskustelu erosta miehen kanssa käyty ja hän tietää täysin tilanteen. Joten anna palaa tyttö!
Parasta, kun kummallakin sama tilanne, ja tiedätte missä mennään. Tuo "laastari" varmasti auttaa toipumaan, ja ainakin ottamaan askeleen eteenpäin. Tai montakin askelta!
Olen iloinen sinun puolestasi!
Ap
Jeeee! Hyvä 28!!! En voi muuta kuin tuulettaa täällä. Olet vihdoinkin sallinut itsellesi vapauden olla onnellinen :)
Olen vakaasti sitä mieltä, että kakkua ei voi sekä syödä että säästää. Mies teki oman valintansa ja halusi elää kuin sinkku. Siihen on silloin täysi oikeus sinullakin.
Anna palaa ja nauti elämästä! Kesä on tulossa
28 v yhdessä kirjoitti:
Hyvää Vappua kaikille.
28v yhdessä on kyllä välillä käynyt ketjua kurkkimassa, mutta pysynyt netistä pitkälti pois.
Itselleni kuuluu ihan hyvää ja olen herännyt eloon. Se lähes kaksiviikkoa sitten tekemäni keskusteluhetki todellakin vapautti minussa jotain. Ja elämä on todella outoa, sattuu pahaa, mutta elämä myös osaa yllättää. Odotin ja tiesin, että ystäväni mökille meno on ihanaa ja tekee hyvää, mutta en osannut odottaa sitä mitä tapahtui. Eikä kannata nyt pelästyä mitä kirjoitan, sillä en ole valmis mihinkään suhteeseen vielä. Kaksi eronnutta ihmistä löysi toisensa kun sitä vähiten odotti. Hymy on vieläkin korvissa. Olin kyllä siellä ystäväni mökillä, mutta kolme yötä vietin naapurin mökillä. Enkä kadu mitään. Ystäväni jopa kolmantena iltana alkoi patistamaan minua naapuriin, totesi, että ei ole minua nähnyt niin naureskelevana ja hymyilevänä pitkään aikaan. Ko. mies on eronut juuri yli 25 vuotta kestäneestä suhteesta. Kun tulin maanantaina mökiltä kotiin tunsin olevani elossa, henkisesti teki niin hyvää. Kyseessä molemmin puolin laastaritoimintaa. No, pakko tunnustaa, että mies otti yhteyttä tiistaina ja takana on varmaan 100 viestiä ja yksi kolmen tunnin puhelu. Ajoi se mies nyt viikonloppuna tänne kotipaikkakunnalle ja vietimme vuorokauden yhdessä. En tiedä nähdäänkö enää ja jos ei niin sekään ei haittaa. Kaksi viikkoa suru ja murehtiminen on ollut poissa, olen pystynyt olemaan oma itseni ja itsetunnolle on tehnyt todella hyvää.
Onni lähtee kuitenkin itsestä ja minun täytyy rakentaa tästä elämästäni nyt pojalle ja minulle hyvää.
Jopa odotan kesää muutakin kun pelon kautta.Palaan myöhemmin. Tiedän, että tuosta "miesseikkailustani" ei kaikki pidä, mutta uskollinen olin miehelleni 28 vuotta ja samoin tämän 10 kk. Heräsin eloon myös henkisesti, tajusin myös mitä kaikkea olen kestänyt tämän 10 kk (ihan kaikkea en ole kertonut) ja tiedän myös, että mitään ei olisi tapahtunut jos en olisi miehen kanssa sitä keskustelua käynyt ennen mökkireissua.
Nämäpä oli upeita uutisia 28, hieno juttu!!!
Löytynyt elämänhehkusi säteilee tänne saakka. Kuten huomaat, elämä on ihmeitä täynnä kun niille antaa sijaa. Sinä löit omat korttisi tiskiin 28 v kumppanisi kanssa, ja heti alkoi tapahtua. Mitään ei elämästä oteta pois, jollei jotakin (parempaa?) ole tulossa tilalle.
Tässä vaiheessa on se ja sama oletteko laastareita toisillenne (hyvä että kumpikin tiedostaa että kyse voi olla siitäkin), vai kehkeytyykö tästä jotakin pitkäaikaista. Nauttikaa täysillä tästä hetkestä ja elämän kauneudesta sen yllättäessä mitä odottamattomilla hetkillä. Kannattaa sanoa elämälle "kyllä"!
Ai että olen hyvilläni puolestasi, you go girl! :D :D
Ja tietenkin soisin niin kovin mielelläni myös AP:lle asioiden selviämistä ja yhtälailla ihania hetkiä ja elämän positiivisia yllätyksiä ja mahdollisuuksia nauttia elämästä.. Sinäkin olet onnesi ansainnut!
ISO HALI!!! <3 <3
Kiitos ihanista kommenteista.
Ja ei tästä seikkailustani ole tulossa vuosisadan rakkaustarinaa, tiedän sen ihan varmasti. Siihen on todella monta syytä, mm. välimatka ja miehen hurjan kiireinen yrittäjän arki ja esim. lähes koko toukokuun hän on ulkomailla töissä. Olemme myös kovin erilaisia jne. Silti tämä kohtaaminen teki älyttömän hyvää henkisesti ja fyysisesti.
Itsetuntoni oli niin säröillä, että epäilin mielessäni, että en tule ikinä "kenellekään kelpaamaan" yms. Tuohon kohtaamiseen liittyy niin hauskoja elementtejä, että niitä muistelen varmasti vielä kiikkustuolissakin. Minua kohdeltiin kun prinsessaa kolme vuorokautta ja kaikki se pelko siitä, että pystynkö fyysisesti kohtaamaan ketään kun on vain yhden kanssa ollut yli 29 vuotta, turhaan pelkäsin. Oltiin siis kaksi yötä täysin selvinpäin (eka ilta ei oltu). Se oli aikuisten läheisyyttä, enkä edes tiennyt että sellaista voi olla (punastun). Silti olin hyvin hämmästynyt kun kotiin tullessa alkoi viestejä tulla ja tapasimme jo neljän yön päästä uudestaan. Ja en edes tiedä tapaammeko enää, mutta olen iloinen kohtaamisesta, se teki niin hyvää myös henkisesti, että heräsin eloon. Tajusin, että kun annan elämälleni mahdollisuuden niin mitä tahansa voi tapahtua.
Ja joku muutos on minussa tapahtunut kun jopa poika alkoi tenttaamaan viime viikonlopusta. Ihmettelee kun naureskelen ääneen tekstiviesteille yms.
Pojan kautta kuulin vähän huolestuttavia asioita isästänsä, kyllä kolahti ja kovaa, mutta tein heti päätöksen, että en puutu ja en murehdi. Eilen kohtasimme kotiin liittyvän asian takia ja yritin kysyä kuinka hän voi, mutta vastaus oli että ihan hyvin. Ajattelin, että olkoon jos ei pysty olemaan rehellinen. Yritti kyllä lähtiessä sitä pusu- ja halaussettiä, kevyesti halattiin, mutta en antanut mahdollisuutta pussailla. Yritti kysyä koska nähdään, en tarttunut siihen enää ....... Sanoin vaan, että viestitellään kun yksi pojan asia tarkentuu.
Elämä jatkuu, suru ja ikävä tulee varmasti vielä iskemään, mutta nyt on vaan niin paljon helpompi olla kun se asioiden hyväksyminen on edennyt niin ison harppauksen.
Hyvää viikon jatkoa kaikille, nyt takaisin palkan ansaitsemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on niin uskomattoman tärkeä asia ihan kaikkien muistaa:
"Tajusin, että kun annan elämälleni mahdollisuuden niin mitä tahansa voi tapahtua."
Tärkein muutos on se, mikä tapahtuu omien korvien välissä. Sen jälkeen kaikki on helpompaa. Tämän olen myös itse kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuleekohan mun korvien väli enää ikinä kuntoon? Siellä olisi paljon työmaata tehtävänä...
Mutta, edelleen 28, oon tosi ilonen sun puolesta! Ja olet hyvänä esimerkkinä minulle, ja muillekkin.
Aivan mahtava kokemus ollut sulla. Olet sen kaiken kyllä ansainnutkin.
Siitä lakiavusta jne. Varmaan se on juuri niin, kuten aiemmin tuolla kirjoitettiin. Sitä vaan toivoo viimiseen asti, että asiat hoituu omalla painollansa.
Ja toisaalta, asiat on kuitenkin edennyt harppauksen (lopullisen erilleen muuton) vasta muutama viikko sitten.
Annan nyt itselleni aikaa kerätä voimia ja toisaalta aikaa exälle elää ensimmäisen kerran ikinä arkea lasten kanssa. Katson, mihin se johtaa.
Tytär jo viime viikolla halusi aiemmin pois isänsä luota, koska oli huono olla siellä.
Talosta on myyntisopimus uusittu. Kunpa joku sen pian ostaisi!
Sitten on miehenkin muutettava sieltä pois, ja tilanne lasten asioiden suhteen on taas eri.
Siinä samassa saatanee osituskin tehtyä. Ja ihan sama mulle, kunhan saadaan semmoset paperit aikaan ettei olla enää milläänlailla sidoksissa toisiimme.
Jos asiat ei etene, kyllä minä ne lopulta hoidan, vaikka sen lakiavun kautta. Mutta en vielä.
Ja toisaalta en halua polttaa kaikkia siltoja exään, koska meidän on kuitenkin vielä oltava lasten asioissa tekemisissä. Tämä ei tarkoita sitä, että enää millään tavalla alistuisin hänen juttuihinsa, tai hyväksyisin mitä vaan.
Annan nyt vaan hetken olla. Katson mitä siitä seuraa.
Vaikka toisaalta haluaisinkin kaiken selväksi nyt heti. Mutta, siitä seuraisi vaan tosi iso riita. Enkä mä halua enkä jaksa sitä vielä.
Ap
Ei se Ap minunkaan korvien väli kunnossa vielä ole, ei sitä yhteistä 28 vuotta sieltä karisteta niin vaan pois. Tämä mennyt 10 kuukautta on ollut niin kivuliasta aikaa, että en tätä kenellekään toivo. Itselleni tulee vielä eteen asunnon myynnit yms.
Nyt olen pystynyt myös jo kohtaamaan naapureita ja olen kertonut avoimesti, että asumme pojan kanssa kaksisteen.
Mennyt kaksi viikkoa oli ihanaa aikaa ja teki todella hyvää. Hymyilyttää kyllä, mutta laastaritkin pitää joskus repiä pois. Oli vaan niin ihana huomata, että kun uskaltaa heittäytyä niin elämä voi yllättää.
Ihan Sydämestäni toivoisin Ap Sinulle jotain ihanaa, iloista yllätystä, jotakin valoa tulevaisuuden näkymiin. Usko itseesi ja hyvään tulevaisuuteen, kaikki on mahdollista.
Tässä mennään askel eteen ja askel taakse, mutta periksi ei anneta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin. Miten sinulla menee MaratonParkuja?
Hei, kiitos kysymästä!
Kuten monelle muulle, tämä on ollut oikea juiceketju: elämä on suloista ja haikeaa...Moni ikävä juttu on noussut ketjun myötä mieleen, mutta moni suma ratkeillut ja ymmärsin, että vuosienkin jälkeen kuulkaa ei ole mahdotonta parantua lisää niistä arvista!
Tällä hetkellä on varovaista katsetta tulevaan myös parisuhderintamalla, ongelmahan on, että on todella vaikeaa enää luottaa itseensä ja omaan arviointikykyynsä. Siitä ollaan ihan avoimesti puhuttu ja vaikuttaahan siihen nyt muutkin asiat kuin menneisyyden suhde.
Miten ihania asioita saikin taas lukea, todella hienoa, 28 v! Sinä ET ole kenellekään yhtään mitään velkaa, et vanhaan suhteeseen, etkä uuteenkaan. Olet liikkeellä aitona ja rehellisin tuntein, aikomuksin.
Ap, askel kerrallaan, olet siinä oikeassa.
Tuumis ja Kuuris ja kaikki muut, ihanaa kun ollaan yhdessä näitä näin kesän korvalla ratkomassa!
Ap, olisiko sinulla mahdollisuutta lähteä jonnekin vähäksi aikaa? Vaikka jonkun ystävän luo tai yksin johonkin hotelliin tai mökille. Ympäristönvaihdos ja mahdollisuus pohtia asioita rauhassa voisi saada ajatuksesi uusille urille. Muista myös, että yhteydenotto oikeusapuun tai vaikka kriisipuhelimeen ei vielä sido sinua mihinkään. Saisit vain tietoa omista oikeuksistasi ja siitä mitä sinun kannattaisi tehdä suojataksesi itsesi ja ennen kaikkea lapsesi. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap
Elän niin kanssasi edelleen. Muistelen yhteistä aikaamme, konkreettisiakin asioita. Muistan kun viime kesänä pohdit mm miten talven polttopuut? Tarvitaanko? Missä asun yms. Nyt kohta on taas polttopuuaika. Asiat järjestyy. Pikkuhiljaa. Uskon niin ja uskon sinuun. Pitkällä jo olet, vielä loppukiri. Tsemppiä siihen. Toivottavasti lapsetkin ymmärtävät. Elämä on.
28
Pieni varoituksen sana. Olethan varovainen. Olet niin herkillä nyt melkein vuoden myllerrysten jälkeen. Toivon niin että saat asiat järjestykseen. Meilläkin on pitkä yhteinen matka. Siksi uskallankin huoleni ilmaista. On toki ihanaa ihastua ja että joku kiinnostuu sinusta. Pikkuisen malttia. Mutta nauti toki tuosta tunteesta (mummomainen ohje🤔) ethän pahastu?
Tsemppihalit molemmille!
Yhdessä olemme vahvempia
Tuumis🌻
Luin tämän ketjun aloituksen.
Aloin miettimään, siinä näkyy se kulissi mitä pidin yllä. En edes täällä heti alkuun kertonut totuutta meidän arjesta, elämästä. En kehdannut. Häpesin. En puhunut todellisuudesta oikeastaan ikinä kenellekkään. Sivuutin, pehmensin, puolustelin.
Miksi olin niin rikki, lähes paniikissa, kun ihminen joka teki vuosien aikana minulle, minun itsetunnolleni, niin paljon pahaa, satutti henkisesti kerta toisensa jälkeen, lopulta pisti kaikelle stopin ja sai meidät eroamaan?
Hän oli viisaampi kun minä.
Minun olisi pitänyt olla rohkeampi ja lähteä vuosia sitten. Miksi annoin kohdella itseäni niin huonosti?
Miksi vielä viime kesänä pompin miehen pillin mukaan, vaikka en pitänyt jostain asiasta tein niin, etten vaan aiheuttaisi riitaa?
Mistä kaikesta elämässäni olenkaan luopunut, miellyttääkseni?
Pelkäsin niin paljon muutosta mitä ero vääjäämättä toi tullessaan.
No, tällä kokemuksella, asiat ratkeaa hiljalleen.
Mutta, on kaikki todella hankalaakin. Varsinkin kun keskusteluyhteyttä ei oikein ole, eikä sitä kyllä kumpikaan haluakkaan. Ja silti on asioita jotka olisi hoidettava.
Yksin olo on riipasevaa, kadotin suhteemme aikana kaikki ystävät elämästäni, eikä minulla ollut energiaa, aikaa, halua hankkia uusia kaiken arjen pyörityksen keskellä.
Usein mietin myös, että miehen takia en halua esim. Työkavereita kotiimme kutsua.
Ja olin aina lasten kanssa "jumissa" kotona. Jonkun ne oli hoidettava. Olisinhan voinut hankkia hoitajan?
Mutta, silti nyt yksinolo ei ole niin riipivää mitä se oli suhteemme aikana. Silloinkin olin aina yksin. Se sattui. Nyt kun olen oikeasti yksin, on tämä asia helpompi sietää.
Tämä on syy, miksi ajattelen etten halua parisuhdetta enää ikinä.
Pelkään jälleen kadottavani itseni. Pelkään taas alistuvani seuraavan päsmärin tossun alle.
En vielä ole löytänyt itseäni uudelleen. Paljon on tehtävää oman pään sisällä. On mietittävä kuka minä olen, mitä minä haluan. Mitä muuta olen kun äiti?
Olen minäkin miettinyt niitä polttopuita, viimeksi tänään kun joku peräkärryllä puita kuljetti. Puulämmitys vie aikaa, vaati paljon suunnittelua milloin ehti lämmittämään. Olihan se lämpö ihanan pehmeää. Mutta kyllä se vaati myös työtä. Nyt sitä ei tarvitse miettiä. Ei tarvitse myöskään haravoida. Eikä leikata nurmikkoa. Kaikki se aika on käytettävissä muuhun. Mutta mitä se muu on? Jospa viimeinkin saisin itsestäni irti, ja alkaisin juoksemaan? Mutta en vielä, vielä olen liian väsynyt. Varmaan se on tämä kuukausien, oikeastaan jo vuoden pingotus ja stressi mikä alkaa vaatia veronsa.
Tämmöisiä ajatuksia tänään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkan vielä, edelleen huomaan usein miettiväni sitä, mitä minä tein väärin. Jos olisin ollut erilainen, oltaisiinko nyt tässä? Jos olisin tehnyt sitä tai tätä. Jos vaan olisin tehnyt miehen kanssa enemmän. Jos en olisi keskittynyt liikaa lapsiin. Jos sitä ja jos tätä.
Koitan opetella, etten syyttäisi itseäni liikaa, hyväksyisin itseni tämmöisenä kun olen. Monen monta kertaa muistan miehelle sanoneeni, että en kelpaa tämmöisenä kun oon, vain suorittaminen kelpasi. En koskaan kokenut olevani riittävä tai oikeanlainen.
Muistan, kun ihan ensimmäisiä kertoja ajoimme autolla ja ohi käveli punahiuksinen nainen, ja mies tuumasi jotenkin, että olispa sullakin ton väriset hiukset niin olis hyvä. Ehkä se alkoi jo sieltä, se että olen, tai varmaan pitäisi sanoa olin hänelle, vääränlainen.
Nyt opettelen pääsemään eroon tästä ajatuksesta. Vaatii tosi paljon työtä, ajatus on iskostunut syvälle minuun.
Jos puhun puhelimessa exän kanssa ja sieltä alkaa se "että sä oot tyhmä"- virsi, joka kerta se pidentää tätä minun toipumisprosessiani. Vaikei enää samalla tavalla satuta mitä aiemmin.
Samalla koitan miettiä, mitä oikeasti voisin muuttaa itsessäni, kasvaakseni ihmisenä, ollakseni jatkossa parempi. Ihan itseni takia. En ketään muuta miellyttääkseni.
Exää minulla ei ole yhtään ikävä. Yksittäisiä kertoja olen kaivannut kainaloon, en edes seksiä, vaan turvaa tuovaa halausta. Joskus kun näen pariskuntia mietin että nuo onnelliset, minä olen yksin. Tosin samassa muistutan itseäni, että niin minä olin, yksin, oikeastaan aina vaikka olin parisuhteessa.
Toimivaa ydinperhettä kaipaan. Tosin, ei se meillä kovin toimiva ollut koskaan. Mutta olis siinä asioita jotka helpompia mitä nyt. Etenkin, kun yhteydenpito on vaikeaa. Jos laitan viestiä lasten kouluasioista, en saa niihin mitään vastauksia. Olen ajatellut, etten enää ehkä laita. Mutta on myös asioita joista pitää kouluun ilmottaa, joihin pitäisi siksi saada vastaus. En ole saanut vastausta edes siihen, onko hän hommannut itselleen wilma-tunnukset.
No, näillä mennään. Eteenpäin. Ehkä vuoden päästä tilanne on aivan toinen?
Ap
Hienoa,että nyt voit jo hymyillä.Vuosien yhdessäolon päättyminen on tosiasia,jos rakkautta ei enää ole.
Sitä ei kannata jäädä suremaan. Mikäli toinen on menevää sorttia,on annettava hänelle vapaus mennä ja toivota vain onnea hänelle ja itsellesi.
Hyvä ap, kiitos kun päivität tänne kuulumisiasi.
Etsi hyvää kirjallisuutta, yritä löytää oma itsesi ja vahvuutesi.
Solmi uudelleen vanhoja ystävyyksiä.
Unohda tosiaan tuo uuden parisuhteen etsiminen kunnes olet vahvempi ja selvemmillä vesillä tilanteessasi.
Kaikkea hyvää sinulle, kesä tulee ja toivottavasti sydämeesikin paistaa lämmittävä aurinko🥰
Hyvä ap
Kerroit osuvasti omista tuntemuksista. Vuoden päästä olet saanut kokemusta ja etäisyyttä uudessa elämäntilanteessa. Selviät kyllä ja mikä parasta, lapsetkin selviävät.
Olet vastuussa vain omista teoistasi ja tiedät osaavasi ja pärjääväsi.
Osaisimpa sanottaa yhtä hyvin kuin sinä.
Ohiksena samassa tilanteessa ollut, erosta jo 13v.
Pps jossittelu on turhaa. Joka kerta kun tulee mieleen mitä jos? niin sivuuta ajatus. Katso ajatusta kuin puiston penkkiä ohittavaa, nyt se tuli ja nyt se menee pois. Jossittelu ei muuta mitään, on vain ajan haaskausta.
Älä kiltti syytä itseäsi. Teit sen minkä uskoit oikeaksi. Iso hali.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ap
Kerroit osuvasti omista tuntemuksista. Vuoden päästä olet saanut kokemusta ja etäisyyttä uudessa elämäntilanteessa. Selviät kyllä ja mikä parasta, lapsetkin selviävät.Olet vastuussa vain omista teoistasi ja tiedät osaavasi ja pärjääväsi.
Osaisimpa sanottaa yhtä hyvin kuin sinä.
Ohiksena samassa tilanteessa ollut, erosta jo 13v.Pps jossittelu on turhaa. Joka kerta kun tulee mieleen mitä jos? niin sivuuta ajatus. Katso ajatusta kuin puiston penkkiä ohittavaa, nyt se tuli ja nyt se menee pois. Jossittelu ei muuta mitään, on vain ajan haaskausta.
Älä kiltti syytä itseäsi. Teit sen minkä uskoit oikeaksi. Iso hali.
Yllä oleva oli kirjoitus numero 1000.
Todella hyvä ketju ja monelle tärkeä.
Hyvä ap! Olet todella ottanut isoja harppauksia eteenpäin kun lukee tekstiäsi. Olet matkalla kohti valoa. Ajattelusi on muuttunut ja olet myös muuttanut pois. Molemmat ovat isoja edistysaskelia. Ja sen juuri huomaat siitä, kun vertaat tämän hetkistä tekstiäsi siihen, mitä alussa kirjoitit. Vuoden päästä elämäsi on jo varmasti ihan erilaista. Kehitystä tapahtuu joka päivä, olen siitä varma, sillä nyt olet oikealla tiellä.
Meillä ihmisillä menee paljon aikaa ja energiaa siihen, että peittelemme totuutta muilta ja usein myös itseltämme. Kun uskallamme katsoa tosiasioita silmiin, elämä muuttuu ihan varmasti.
Voi kunpa vain pystyisit jättämään pois tuon itsesi syyllistämisen. Sekin on toki inhimillistä. Mutta kaikki tässä ketjussa varmaan jakavat saman ajatuksen kun minä, että syy ei ole todellakaan sinussa. Eksässäsi vaikuttaa olevan jotain todella pahasti vialla.
Sinulla on toivoa paremmasta.
Huhuu, ap ja 28, miten menee?