Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsiisus sanon minä (siis 28v yhdessä).

Jatkan kohta töitä, takana kolmen tunnin piinaava ruokatauko (palkaton, työaikani ei ole kellonaikaan sidottu). Hemmetti voi olla vaikeata.

Kiitos myös kaikista edellä tulleista tsemppiviesteistä. Ne oli mielessäni äsken ja erityiskiitos MaratonParkujalle siitä tummennetusta tekstistä. Ystäväsi sanoi viisaasti, asia on juuri noin !!! Kiitos, että jaoit, pisti todellakin miettimään.

No, miten meni? Hyvin ja huonosti.

Mies tuli "kotiin" ja alkoi tekemään ruokaa (kantarelli-pekoni-pinaatti-risottoa), puhuttiin ennen ruokaa mm poikaan liittyvistä asioista, sillä tiesin, että en saa ruokaa muuten syötyä. Ruuan jälkeen vedin puhehousut tukevasti jalkaan ja varovasti aloittelin ja alkuun kyynelien keskellä takeltelin jolloin mies jo ehdotteli treffejä huomiseksi päiväksi, että keskustellaan ...... Sanoin, että keskustellaan nyt, että olen niin monta viikkoa yrittänyt saada sanottua asioita.

Ja itsestäni olen ylpeä siitä, että lopulta sain ilman itkuja itsestäni kaiken ulos, kaikki asiat mitkä vaivanneet eniten ja sain sanottua myös siitä, että kaiken tämänhetkisen jatkaminen on turhaa ja julmaa minua kohtaan, että haluan erota, jotta toivun ja pääsen elämässäni eteenpäin ja mahdollisuuden löytää itselleni ihmisen joka haluaa kanssani olla.

Vakavana mies kuunteli, mutta tunnen miehen niin hyvin, että näin että meni lukkoon ja arvasin, että en selvinnyt vielä. Sanoi heti, että nähdään huomenna päivällä, että käydään kävelyllä ja tiedän, että kävely = juttelu, sillä miehellä on niinpaljon helpompi puhua kävellessä.

Yritin kyllä sanoa miehelle, että minusta juttelut on juteltu, että tiedän kyllä että olen tärkeä Hänelle, mutta olen hyväksynyt sen että rakkautta ei enää ole ja itse en pysty olemaan "vain" ystävä.

Niin tai näin, oloni on todella paljon kevyempi kun sain kaiken ulos ja niitä puhuessani ääneen miehelle tunne vahvistui kokoajan.

Annan miehen pukea puhehousut huomenna jalkaan, kulutan kaloreita ja syön hyvää risottoa.

Ei mies pysty huomenna sanomaan mitään mikä muuttaisi mielipidettäni totaallisesta yhteydenpitokatkosta ja tänään oli ilmassa kaksi muutakin asiaa = "miehen toinen asunto ja tuleva kesäloma", ensimmäisestä ei ole luopumassa ja jälkimmäiseen en kuulu minä, sekin siis vahvisti asiaa.

Taidankin lähteä nyt tunnin kävelylenkille ja teen koko illan töitä, yllättävän kevyt ja hyvä olla.

Hyvä 28,

uskon että me kaikki ollaan sinusta ylpeitä, ja ihan syystä!

Sait sanottua kaikken mitä sinulla on sydämelläsi, olet nyt lyönyt kortit avoimesti pöytään. Sulatelkoon mies kuulemaansa yön yli. Ja toivottavasti hän on sitten itsekin viimeinkin valmis puhumaan huomenna suoraan eli vetää ne parhaat puhehousut jalkaansa, jotta saa kakaistua kantansa ilmoille. Eihän tuosta tule mitään, jos joka kerta kun tavataan ja toinen yrittää puhua, toinen sanoo että puhutaan huomenna... Miksei heti?

Kävelkää huomenna vaikka maraton jos se on tarpeen, jotta miehen kanta asiaan tulee vihdoin ulos. Tai juoksuta häntä pyörän perässä jollei kävelykään auta.

Sinä olet tässä jo voiton puolella, tulee mitä tulee. Tsemppiä huomisille kävelytreffeille!

ISO HALI <3 <3

Kiitos.

En ymmärrä itsekään tuota "puhutaan huomenna" asiaa, miksi aina siirtää ja sopii lisää tapaamisia mitä sinnikkäämmin yritän eroon.

Nyt en omalta osaltani siihen suostunut vaan vaadin kuuntelemaan, pysyin kasassa ja se mistä itse olen ylpeä niin olin vakuuttava, varma ja mitään asiaa en tuonnut esiin "anteeksi pyydellen" vaan tilanteen herrana.

Yksinkertaisesti myös sanoin, että alusta asti olen sanonut, että tärkeintä on että mies parantuu siitä masennuksesta ja nyt olen iloinen kun näen Hänen voivan paremmin. Sanoin myös, että kuinka paljon rakastin ja kuinka paljon minua on sattunut, mutta sanoin, että nyt minun on myös rakastettava itseäni ja katsottava mitä elämä eteen tuo. Yms, yms, yms.

Nyt en kiusaa enää näillä typerillä jaarituksilla.

Kiitos, että olette varsinkin tänään eläneet mukana.

28v

Heips, En tarkoittanut omilla sekavilla horinoilla (note to yourself: älä tunge asiallisiin keskusteluihin univajeisena:-), että miehellä olisi toinen. Likinnä tarkoitin, että nousi niin mieleen ne teini-iän itsekkäät kaveri/tyttis/poikkis-sekoilut, joiden tarkoituskin tietysti on harjoitella kanssakäymistä, mutta silloin siis usein käyttäydyttiin mielestäni samalla tavalla kuin miehesi tekee nyt, eli tavallaan, miten sen taas sekavasti sanoisi, elettiin montaa elämää yhtä aikaa ja pyrittiin napsimaan parhaat palat kaikesta.

Voin oikeasti, aidosti, täydelleen ymmärtää, että miehellesi tämä on mahtava tapa elää. On ns. se oma elämä, jossa jokainen asia menee justiin kuten tahtoo, eli ne pikkuasiat, jätät sakset vaikka eteisen lattialle, niin siitä ne kätevästi löytyy. Käyt kaupassa miettimättä, puuttuuko kaapista jotain, mitä joku muu syö. Jaksotat päiväsi, hallitset kaukosäädintä ja netflixiä 100 %. Kuka meistä parisuhteessa tai perheessä elävä silloin tällöin tätä kaipaa?? Tai sitten useastikin.

Ja sitten. SEN LISÄKSI hän saa ihanaa, kivaa, hauskaa seuraa, kun tahtookin paistaa pihvit tai kävellä upeassa kevätsäässä. Se seura on puhelinsoiton tai tekstarin päässä. Sinne voi mennä ja tulla omilla ehdoilla.

Mä nyt vaan kysyn, onko joku muu, joka ei tahtoisi näin elää?? Jos ei ala liian tarkkaan miettiä hintaa toiselle, joka tahtoo elää kuten ennenkin, siinä tavanomaisemmassa parisuhteessa, jossa ollaan molemmat toista varten. Ei vain toinen.

T. MaratonParkuja

MaratonParkuja, sivusta kommentoin, että kirjoitat tosi viisaasti ja jaan pitkälti samoja näkemyksiä kanssasi. Voimia 28:lle. Hienoa, että osaat asettaa rajat ja miettiä asiat nyt siltä kannalta, mitä itse haluat ja mikä on sinulle hyväksi.

Ap, mitä sinulle kuuluu?

Toivottavasti osaat ajatella tilannetta eteenpäin! Muutaman kuukauden päästä voi olla helpompaa.

Yritä jaksaa taistella oikeudenmukaiset ositukset.

Hyvää kevättä kaikille. 💐🌱🌱

28: Onko sillä mitään väliä onko miehellä joku toinen vai ei? Eikö se riitä että ei selvästikään halua olla sinun kanssa? Joskus vaan rakkaus päättyy. Oli syy mikä tahansa.

Ap

Kerrohan kuulumisia

Tuumis🌻

28 v yhdessä toteaa, että yli tunnin kävelytin miestä joka ei saanut niitä puhehousuja jalkaan. Ei vaikka olin hiljaa, annoin puheelle tilaa ja kodin lähestyessä oikein erikseen sanoin että kävelyn tarkoitus ei nyt täyttynyt. Risottoa lämmittäessä sitte yllätti poika joka tuli yllättäen kotiin (piti tulla illalla). Ja pojalla oli paljon asiaa isällensä ja totesin molemmille, että vetäydyn tekemään töitä.

Mies kyllä myöhemmin hiipi perääni ja yritti sopia uutta tapaamista lauantaille, sanoin, että olen varattu, sitten tarjottiin maanantaina ja sanoin, että olen varattu myös Silloin. Kulmiansa se kurtisteli, mutta lopulta totesin Hänelle, että olen reissussa To-Ma, että tarvittaessa katsoo poikansa perään. Yritti se vähän udella, mutta ei sille enää kuulu mihin menen ja kenen kanssa.

Ovesta lähti hiljainen mies, joka ei saanut uutta "tapaamisaikaa".

Voi, että minusta on ihana lähteä ystäväni kanssa mökille. Auto starttaa huomenna kello 16.00 ja kotiinpaluu vasta maanantai iltana myöhään. Siinä me sydänystävät pirttipöydän ympärillä teemme etätöitä pe ja ma, mutta muu aika ollaan vaan. Saunotaan tuntitolkulla Heidän ihanassa erillisessä rantasaunassa, syödään hyvin ja viiniäkin maistellaan hieman. Kyseisestä ystävästä olen todella kiitollinen, saman ystävän kanssa käymme siellä Tallinnassakin. Emme asu ihan lähekkäin, eli yleensä kun näemme niin sitten näemme pitkän kaavan mukaan. Ai että.

Ja MaratonParkujalle en itseasiassa ottanut Sinun kirjoituksesta sitä "toinen nainen" juttua vaan kun sitä vaihtoehtoa aina erolle tarjotaan. Aina kirjoitetaan, että mies ei pääse vanhasta suhteesta eroon muuta kun uuden naisen kautta. Ja eihän sillä nyt mitään väliä ole, minulla oli eilen pää ihan pönkkö.

On vielä pakko Sanoa, että täältä lähti tänään hyvin lyöty mies, yritti paljonkin halailla ja pussailla, mutta en antanut siihen mahdollisuutta. Eilen vaikka pysyin kasassa niin nähtävillä oli kyyneleet ja suru. Tänään ei ollut, tänään esillä oli iloinen itsevarma nainen.

Juuri nyt olo on hyvä.

Nämä päivällä pidetyt tauot tekee sen, että jatkan vielä töitä.

Toivotan jo nyt kaikille hyvää viikonloppua ja itse pyrin pysymään poissa netistä ainakin maanantai iltaan. Toki tänään vielä illemmalla kurkkaan, mutta sen jälkeen keskityn hetkeen ja iloisiin asioihin.

Ap on nyt jotenkin kovasti mielessäni, toivottavasti pärjäilen siellä.

T: 28v yhdessä

28, eli pidit pintasi ja lopputuloksena oli iloinen ja itsevarma olo! Mahtavaa! Tässäpä esimerkkiä kaikille.

28:lle tapahtunut paljon, tärkeimpänä oma vakaa päätöksesi. Hienoa! Varmasti kaiken epävarmuuden jälkeen päätös asian etenemisestä helpottaa.

Ikävä, että mies ei saanut mitään sanotuksi asiaan kävelyllänne. Hienoa, että pidit omat rajasi myös miehen lähtiessä. Ja mahtava juttu, että sait vaikean asian puhuttua ulos ja miehen tietoon. Tästä sinun on hyvä jatkaa matkaa eteenpäin. Voimia ja onnea tulevaan. Pitkä on vielä tie, mutta ensiaskeleet on otettu.

Ihanaa, ansaittua, rentouttavaa viikonloppua sinulle ja ystävällesi, kuulostaa aivan mahtavalle.

Omasta tilanteestani en jaksa nyt edes kirjottaa. Itseni epäily on palannut. Itsesyytökset, itsetutkimus olenko minä kuitenkin ollut se inhottava ikävä ihminen joka toistuvasti kuulen olevani. Ilkeä ja itsekäs.

Mies, joka ennen oli super tiukka, on nyt heittänyt kaikki säännöt lapsilta romukoppaan. Saavat ihmeellisiä asioita. Mennyt ääripäästä toiseen. Niitä mistä ex on aina ollut tiukka. Ja varsinkin asiat missä minä olen tiukka, hän sallii.

En mä tiedä. Ehkä siitä tulee nyt hyvä osallistuva isä. En minä tiedä. Enkä jaksa sen kanssa vääntää. Olkoon kaikki. Siitä osituksestakaan ei ole puhuttu mitään. Eikä lasten sopimuksia ole tehty.

Mä en halua nähdä sitä enkä mä halua puhua sen kanssa. Sieltä tulee aina niin paljon paskaa ja haukkumista etten halua kuunnella.

No, näköjään mä sitten jotain kirjotinkin.

Ap

Voi Ap.

Miehesi (siis ex) on kyllä penteleen piru. Pihisen kyllä kiukkua. On todellakin vyön alle lyömistä muuttaa kaikkia aiemmin käytössä olleita sääntöjä lapsien kasvatuksessa. Miehesi vaati ennen tiukkaa kuria ja nyt itse innostuessaan isä touhuista niin säännöt muuttuvat ja voi että kun isä onkin mukava. Jonkinlainen yhteinen sävel pitäisi löytää, mutta ei taida olla miehesi kanssa mahdollista. Jotenkin tulee tunne, että tuo on miehen tapa toimia ihan kaikessa. Ja kun on kyse omista lapsista niin EI/EN voi sanoa, että isän kanssa omat säännöt ja että yritä liikaa olla ajattelematta miten isällä ja lapsilla menee (isän vuorolla), sillä huoli lapsista on Sinulla kokoajan ja olet tehnyt paljon "työtä" lapsiesi hyvinvoinnin ja kasvun eteen. Huokaus, en tiedä mitä sanoa.

Ihmettelen kyllä kovasti myös sitä miehesi vempuloimista edes takas asunnon myynnin ja asunnon lunastamisen kanssa.

Itsetutkimus on aina hyväksi, mutta unohda ne itsesyytökset. Usko itseesi ja usko tulevaisuuteen. Älä anna miehen lannistaa.

28v yhdessä

Ap, sinun ja lasten tilanne on huolestuttava. Tarvitset ulkopuolista apua. Neuvoisin ottamaan kiireesti yhteyttä oikeusapuun, lastensuojeluun tai soita vaikka kriisipuhelimeen, niin saat apua teille. Et voi luovuttaa vaikka se miten houkuttelisi, koska sinun on huolehdittava lapsista. Siihen kuuluu myös se että talous on saatava kuntoon ja omaisuuden ositus oikeudenmukaisesti tehtyä. Taloudellinen turva on turvaa myös sinun lapsillesi. Älä jää nyt enää miettimään yksin ja syyllistämään itseäsi, vaan kysy rohkeasti apua. Tarvitset sitä.

Kuurankukka kirjoitti:

Ap, sinun ja lasten tilanne on huolestuttava. Tarvitset ulkopuolista apua. Neuvoisin ottamaan kiireesti yhteyttä oikeusapuun, lastensuojeluun tai soita vaikka kriisipuhelimeen, niin saat apua teille. Et voi luovuttaa vaikka se miten houkuttelisi, koska sinun on huolehdittava lapsista. Siihen kuuluu myös se että talous on saatava kuntoon ja omaisuuden ositus oikeudenmukaisesti tehtyä. Taloudellinen turva on turvaa myös sinun lapsillesi. Älä jää nyt enää miettimään yksin ja syyllistämään itseäsi, vaan kysy rohkeasti apua. Tarvitset sitä.

Yhdyn niin 1000% näihin Kuurankukan viisaisiin sanoihin! Nyt on aika hakea apua. Soittaa vaikka sinne Lekxyyn, tyrkytän sitä, sillä se on paikka, josta ystäväni sai avun. Hänelle riitti yksi maksuton!! soitto, jossa annettiin sävelet, miten edetä. On ihan hullua, ihan oikeasti, että sinä yksin mietit, mitä teit väärin kun ihmiset tahtoo varmasti sinua auttaa!

Jos on jokin taloudellinen este, ts. tiedät miehellä olevan siinä suhteessa ässiä hihassa, se on sitä suurempi syy ottaa apua. Vaikka nyt tuntuu, että jos vain yrität luovia niin kyllä se siitä, niin itsekin tiedät, että se ei ole totta. Koeta, koeta jaksaa yhteydenoton esteen yli, sillä tiedät senkin, että jos nyt luovit yli tämän esteen, mies on jo seuraavia pystyttämässä. Se ei mene ohi. Se pitää hoitaa.

Mitä lapsiin tulee, en muista, minkä ikäisiä he ovat, mutta käsittääkseni eivät enää aivan pikkulapsia. Ja se on sitten taas sinun valttikorttisi. Lapset eivät missään nimessä ole tyhmiä. He tiedostavat tasan tarkkaan, miksi äreä, tiukkis isä onkin yht'äkkiä leppoisa kiva iskä. He puhuvat siitä todennäköisesti keskenäänkin. Ottavat toki teinien? lyhytnäköisyydellä edut irti, nauttivat tilanteesta, mutta ei se heidän "oikeaa" kiintymystään minnekään muuta. Usko pois, tulet vielä käymään heidän kanssaan keskustelun, jossa he kertovat, miten vihaisia olivat koko sotkusta ja sen vuoksi sitten menivät isän mukana huvituksiin. Silloin sanot, että ymmärrät täysin ja se tärkein: onneksi ne ajat ovat nyt takana!

Sananen täältä vielä myös 28 Vlle: niinpä nyt alkaa mies olla maassa. Sillä vasta nyt ero alkaa hahmottumaan hänelle, siis se, mitä se pohjimmiltaan, lopultaan tarkoittaa. Se ei tarkoita, että hänellä on seuraa ja terapeutti valmiina, vaan justkin sitä, että ei enää ole. Katsotaanpa, alkaako puhehousuja löytymään kaapista.

Toinen juttu: tiedän, että ne neuvot, että ihmisten ilmoille vaan vaikka ei huvittaisikaan, on kökköä. Mutta näet nyt itsekin ilmiselvän muutoksen itsessäsi jo ajatuksesta, että mennään ihanan ystävän kanssa - se ON muuten ihan maailman parasta! - mielialassa. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ei sitä korvaa mikään yksinään näyttelyissä tai kahviloissa luuhaaminen, enkä semmoista ehdotakaan. Kun olin itse tuossa jamassa, me tehtiin kaverin kanssa virtuaalitreffejä, eli huvikseen katettiin molemmat kotona pöytä kuin oltaisi ravintolassa ja otettiin teams😀 Noin heittona vaan!

T. MaratonParkuja

Hei ap, ota yhteyttä asuinpaikkasi oikeusaputoimistoon ja sosiaalineuvojaan tai vastaavaan. Itselläni oli vastaava tilanne aikoinaan ja kun sain asiantuntevaa apua ja neuvoja niin mikä helpotus että sain jaettua ongelmat ammatti-ihmisten kanssa. Saat hyviä neuvoja ja apua ja se että he ymmärtävät. Tsemppiä ja jaksamista sinulle.

Lueskelin tarinoitanne ja ihailin tähän ketjuun kommentoiden hyväntahtoisuutta ja fiksuja vinkkejä joten uskaltauduin itsekin avautumaan.

10 vuoden jälkeen kakka kirjaimellisesti osui tuulettimeen viime syksynä kun miehen kesän yli jatkunut outo käytös paljastui olevan huumeiden käyttöä, hän kirjaimellisesti räjähti ja lähti jonkun "ystävänsä" luokse. 

"Ystävästä" olin tiennyt pari päivää ennen lähtöä, naispuolinen, huumeiden käyttäjä sekä myyjä, mahdollistaja ja taitava manipuloija. Mitään väärää tämä henkilö ei voinut tehdä ja miehen elämäntehtävä oli nyt tukea ja pelastaa tämä ihminen.

Jäätiin sitten isolle tilalle yksinään, minä ja taapero.

Mies välillä palasi, kylmätunteisena, ei omana itsenään- soittipa kerran poliisit ja väitti minun haluavan vahingoittaa lasta. Poliisit lähettivät miehen matkoihinsa, lähti takaisin tämän "ystävän" hoiviin. Saatiin tämän myötä sossut elämään.

Näki kuukauden kuluttua valon kun sukset menivät ristiin tuon "ystävänsä" kanssa, haki ja halusi apua, yritti mutta sortui jälleen.

Sortumisia oli monta, lopulta johtivat psykoosin omaisiin tiloihin joiden myötä harhat vaikuttavat edelleen päivittäin. Katkollekkin saatiin puhuttua mutta tahtotilaa paranemiseen ei ole.  

Saatiin talo myytyä, ostin oman kodin lapsen kanssa, mies lähti vuokralle. 

Naimisissa ollaan yhä. Mielessä edelleen se ihana, rakas ihminen kenen kanssa vietin nämä kaikki vuodet. Meillä oli hyvä elämä yhdessä, ei juuri riidelty ja kaikki vain toimi. Miksi näin kävi? 

Stressitasot nousevat aina kun tulee kylään, haluaisin tavallaan olla vapaa kaikesta tästä, mutta irtikään en osaa päästää. Tuntuu niin epäreilulta.

Hyvä Kuolematon, miten hieno nimimerkki ja miten rankka tarina sinulla. Auttaisiko sinua jos pystyisit hyväksymään ajatuksen, että aika entinen ei koskaan enää palaa?

Ajatellaanpa, että miehesi raitistuisi. Se on valtava muutos ja hän on sen jälkeen eri ihminen kuin se mihin aikanaan rakastuit.

Mieti, mihin itse olisit valmis. Pystyisitkö elämään ihmisen kanssa johon et koskaan enää voi täysin luottaa? Aina on mahdollisuus että hän retkahtaa tai jostain ilmestyy joku ystävätär. Jotkut pystyvät, toiset eivät. Vain sinä itse voit tietää missä sinun omat rajat kulkevat.

On sanomattakin selvää, että jos päihteiden käyttö jatkuu, et sinä voi olla siinä mitenkään enää mukana. Lapsen takia. Lapsi ansaitsee turvallisen ja terveen elinympäristön.

Kiitos Kuurankukka. 

Itse olen pohtinut paljon tuota luottamuskysymystä, voisin kuvitella että jos ymmärtäisi olevansa avun tarpeessa ja saisi elämänsä kuntoon niin hänellä olisi mahdollisuudet olla paljon enemmänkin kuin aiemmin- olen itsekin tässä terapian avulla ja kaiken jälkeen aikalailla eri ihminen kuin ennen. Sen en näe aina olevan huonokaan asia. Luottamuksenkin voisi mahdollisesti rakentaa uudelleen mikäli hän olisi halukas tähän panostamaan.  Joten aikamoista jossitteluahan se on, mies tuskin näkee asiaa mitenkään yhtä pahana. Saman katon alla en haluaisi olla vielä pitkään aikaan vaikka olisi "parantunutkin" kaikista syistä mitkä henkisesti hänellä tähän johtivat. 

Panostusta tuntuu vain tulevan minun taholtani.  Lapsen takia on ollut vähän pakkokin vetäytyä hieman taka-alalle ja häärätä omia juttuja kun käyttöä selkeästi vielä on.

Olen koittanut asettaa itselleni aikarajoja, avioerohakemuksen olen täyttänyt useasti mutta ajatus siitä entisestä ihmisestä kaihertaa enkä pysty laittamaan lappuja matkaan. Tuntuu liian lopulliselta kun toinen ei ole kunnossa. Olen liian kiltti, liian anteeksiantava ja katson kaikkea perseilyä ihan liian pitkään- tunnistan sen kyllä. 

Kuurankukka kirjoitti:

Ap, sinun ja lasten tilanne on huolestuttava. Tarvitset ulkopuolista apua. Neuvoisin ottamaan kiireesti yhteyttä oikeusapuun, lastensuojeluun tai soita vaikka kriisipuhelimeen, niin saat apua teille. Et voi luovuttaa vaikka se miten houkuttelisi, koska sinun on huolehdittava lapsista. Siihen kuuluu myös se että talous on saatava kuntoon ja omaisuuden ositus oikeudenmukaisesti tehtyä. Taloudellinen turva on turvaa myös sinun lapsillesi. Älä jää nyt enää miettimään yksin ja syyllistämään itseäsi, vaan kysy rohkeasti apua. Tarvitset sitä.

Täsmälleen samaa mieltä. Häpeäkö sinua estää pyytämästä apua? Häpeä omasta "epäonnistumisesta"?

Oli syy mikä tahansa, sinun tulee toimia ja olla yhteydessä yllä mainittuihin tahoihin. Vaikka et itsesi vuoksi jaksaisikaan, niin lasten vuoksi sinun tulee tehdä se. Heti. Sinä olet lastesi suojelija, sinä olet heidän äiti.

Kuolematon kirjoitti:

Kiitos Kuurankukka. 

Olen koittanut asettaa itselleni aikarajoja, avioerohakemuksen olen täyttänyt useasti mutta ajatus siitä entisestä ihmisestä kaihertaa enkä pysty laittamaan lappuja matkaan. Tuntuu liian lopulliselta kun toinen ei ole kunnossa. Olen liian kiltti, liian anteeksiantava ja katson kaikkea perseilyä ihan liian pitkään- tunnistan sen kyllä. 

Luin tarinasi moneen kertaan ja mietiskelin, että tavallaan tuo on sikäli tosiaan vaikeaa varmasti, että huumeet tai sanotaan nyt päihteet on niin salakavala juttu. Tavallaan se on jotain ulkoista: kuinka monta kertaa olemmekaan kuulleet, että olisi  niin hyvä mies, jos sitä viinapirua ei olisi! Eli siis ajatus siitä, että jos vain tämä yksi ulkoinen seikka poistuisi, tilalla olisi ihana ihminen ja hyvä mies.

Mutta onko se oikeasti niin? Tarkoitan, että toki addiktoituminen on monen seikan summa, eikä kaikkea suinkaan voi vain laittaa jonkin itsekurin tms. piikkiin, koska tutkitustihan ihmisillä on geneettisiäkin eroavaisuuksia sen suhteen, miten vaikkapa päihteisiin tai "kevyempiin" aineisiinkin, kuten sokeriin tms. jää koukkuun. Mutta silti.

Näin ulkopuolelta on mahdotonta sanoa, mutta ajattelen, että ehkä sinun kannattaa miettiä ja tutkailla siten sisintäsi, että koetko toisen todella yrittäneen ja halunneen pois koukusta? Vai onko niin, että jos vain sopivaa seuraa löytyy, uusiminen on mielekästä? Mitä elämää mies oikeasti haluaa elää = ollaanko kuivilla vain sen vuoksi, että muu on vielä vaikeampaa saavuttaa?

Sinällään niin tai näin, eihän avioerokaan sitten muuten elinkautinen ole. Tarkoitan, että eihän se tuomitse sinua ikuisiksi ajoiksi miehestä eroon siinäkin tapauksessa, että raitistuisi ja muuttuisi. Se vain varmistaisi nyt, että sinulla ja lapsella on lakisääteisesti itsenäinen elämä.

t. MaratonParkuja

Sillä on toinen nainen.Oon lähes 100% varma.Ei oo sun vikasi ollenkaan.Miehet vaan käyttäytyy noin osa.

Kiitos Kuolematon "tarinasi" jakamisesta, todella rankkoja aikoja olet kokenut ja käyt edelleen läpi.

Näin ulkopuolisena lukijana itselleni kovin vieras asia, eli huumeet kuulostavat kestämättömältä, mutta kaikessa on aina toinen puoli, eli rakkaus henkilöön huumeiden takaa.

Pystyn niin samaistumaan tuohon tunnetilaasi ja ajatukseen, että päihteitä käyttävän miehen sisällä on se vanha hyvä mies. Omassa tarinassani kyseessä ei ollut päihteet vaan masennus. Olen 10 kuukautta haaveillut yhteenpaluusta ja siitä, että mies muuttaisi takaisin minun ja lapsemme luokse. Olen tuhansia tunteja miettinyt ja pyörittänyt päässäni kaikkea, kun vastauksia on saanut niin huonosti. Kyyneleitä valuttanut järven verran, ikävöinyt, kaikki asiat pyörineet miehen tunnetiloissa yms. Täällä ihanat kanssakulkijat ovat iloinneet puolestani ja hieman ravistelleet tarvittaessa.

Nyt vihdoinkin pääsin siihen tilanteen hyväksymisen tunteeseen ja tajusin, että minun on riuhdottava itseni irti. Kaikki se mitä on tapahtunut meillä tämän 10kk aikana sattuu ja niitä ei saa tekemättömäksi. En voi elää niin että jaan itsestäni kaiken rakkauden henkilölle joka välittää kyllä, mutta haluaa sinkun elämän ja joka ei jaa itsestään mitään. Silloin tällöin miehen aikatauluun sopivat "treffit" yms. Nyt minulle riitti ja kesti kyllä tajuta, että itse mahdollistin tämän kaiken.

Minä lopulta tajusin, että ansaitsen täyden vapauden täysin haaveilematta yhteenpaluusta. Sitä mitä tapahtuu puolenvuoden tai viiden vuoden päästä en tiedä, mutta todennäköisesti miehen kanssa koettu ystävinä lapsen muutto, 18v synttärit, ylppärijuhlat, armeija yms.

Kaikkea Hyvää Kaikille.