Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

MaratonParkuja tässä, voi kun niin tunnistan nuo peittelyn tarpeet ja itsensä syyllistämisen! Sinällään omalla kohdallani se oli aivan älytöntä, siis tuntea vuosikausien syyllisyyttä, kun enhän minä ketään muuta vahingoittanut.

Mutta kun siinähän se olikin. Vasta suhteen loppumisen jälkeen, aika kauankin jälkeen, ymmärsin, miten se oli minua ihmisenä syönyt ja miten oli ympäristöäni rasittanut kaikella vetäytymisellä, haluttomuudella osallistua mihinkään, salailulla ja olihan siinä suoranaista valehteluakin (kun esim. väitin, että juu en ole miestä vähään aikaan nähnyt, vaikka hän oli juuri ollut luonani yötä).

Tavallaan olisi ollut helpompaa, jos suhde olisi ollut vieläkin toksisempi, toisin sanoen, mies olisi ollut suoraan m*lkero. Tai ehkä vain uskottelen itselleni niin. Nyt toisaalta tuntui, että ero tuli "turhaan", mutta eihän sellainen ero voi olla turha, jossa elämänlaatu vihdoin paranee ja öisin alkaa nukkumaan kaiken mitäs jos-kelailun sijaan ja alkaa elää omaa elämäänsä miettimättä miestä koko ajan??

Sitten itseruoskintaakin kesti aivan liian kauan, ennen kuin ymmärsin, että hlvetti, jos aion mälvätä tätä suhdetta mielessäni ja piiskata itseäni syyllisyydellä, niin oikeastaan sitten samoin tein olisin voinut jäädä suhteeseen. Jos kuitenkin kannan sitä sitkeästi sydämessäni.

Siitä alkoi paraneminen, kun tajusin, että kaikki, mikä tunnepuolelle liittyy tähän ihmiseen, on siirrettävä pois mielestä. Niin hyvät kuin huonotkin asiat. Kovetin itseni myös ympäristön suhteen, ts. en sallinut itselleni mitään oi täällä kuljimme kerran-höpinöitä vaan totesin, että ravintola on ravintola ja kaupunginosa kaupunginosa.

Tsemppiä teille kaikille, kannattaa uskoa, että ne paremmat päivät tulevat ja aina kauemmas etääntyy siitä entisestä!

Että ihan miehen tahtoon sitten mukaudut eron partaallakin vielä ja nukut vieressä, kun mies niin tahtoo..? Huh huh.

Meneppäs nyt tekemään sinne vierashuoneeseen tai muualle se oma peti ja nurkkaus. Siitä se eroharjoittelu alkaa pehmeiten. Anna sen miehen kitistä. Sano, että kumminkin kohta nukutte ihan eri taloissakin. Jos miehesi haluaa sinut viereesi, hän perukoon sitten eronkin.

Sitten voit ruveta valmistelemaan uutta elämääsi muuten. Ala esim. hankkimaan itsellesi jotain uutta tulevaan uuteen kotiisi: pyyhkeitä, astioita... Sellaista pientä, jonka saat mahtumaan jonnekin odottamaan itsenäisyyden aikaa ja joissa on leima "ykisn minun". Hanki siis esineitä, jotka ei muistuta suhteestasi ja siihen liittyvistä hetkistä. Itse tein niin, että ostin uuden lautassarjan, päiväpeiton yms. ennen eroa. Kun mies muutti pois, hän sai viedä vanhat mukanaan ja nostin vain uudet kaappiin tilalle ja levitin uuden täkin sängylle. Helpotti astumista uuteen elämänvaiheeseen.

Kun jäin yksin, muutin isosta asunnosta pieneen asuntoon. Jätin vain sellaiset tavarat ja huonekalut, jotka olin itse hankkinut ja maksanut. Muut lähti hyväntekeväisyyteen.

Se, jos ympäröi itsensä ex-elämän muistoilla, vain viivyttää paranemista ja estää eteenpäin pääsemistä.

Miten menee 28?

Vierailija kirjoitti:

Miten menee 28?

Kiitos kysymästä. Minulla menee juuri nyt todella hyvin. On ollut todella kiire kun naisena saa 50v lahjaksi näitä kutsuja joka puolelle mm. papa-seulonta ja mammografia. Olen juossut siellä sun täällä ja tehnyt duunia iltaisinkin (minulle nuo seulontakäynnit palkatonta aikaa). Ja kehtaanko sanoa, että lähdimme sydänystäväni kanssa viime viikonloppuna ihan extempore Tallinnaan ja aivan ihanaa oli. Viimeisistä viidestä viikonlopusta olen ollut neljä reissussa ja siis minulla on ollut seuraa, mikä on ollut aivan ihanaa. Elämä on alkanut hymyilemään, enkä rämmi enää surussa / sumussa. Tarvitsin sen erään keskustelun ex-miehen kanssa, joka sai minut hyväksymään tilanteen. Kyllä ero edelleen surettaa jos sitä mietin, mutta ei satu enää.

Kyllä ystäväni reissussa jopa purskahti itkuun, kun totesi, että kuinka ihana saada vanha "28v yhdessä" takaisin (ehkä viinillä oli itkuun osuutta). Olen paljon iloisempi ja aikaan saavempi kaikella tapaa.

Ja ei kannata olla huolissani tästä "miestuttavasta", ihana kohtaaminen oli/on ja en kadu mitään. Hän on useita viikkoja ulkomailla töissä, en siis tiedä tavataanko enää. Kivalta kuitenkin tuntuu, kun parin-kolmen päivän välein tulee kivoja viestejä. Ehkä vielä nähdäänkin, mutta kyllä kyseessä on laastaritoimintaa, toisaalta kaksi aikuista ihmistä viihtyy yhdessä ilman mitään ruusunpunaisia laseja silmillä.

Katsellaan nyt elämää eteenpäin ilolla eikä surulla.

Tuumikselle vielä, älä ole huolissasi minusta ja myös Kiitos, että olet / välität.

On ihan totta, että mennyt 10,5 kk on ollut todella rankkaa ja rakkausasioissa olen varmasti niin rikki/rikottu/sirpaleilla, että varovainen pitää minun olla. Tällä hetkellä minua voisi olla hyvin helppo satuttaa, enkä siis rakenna nyt elämääni minkään miehen kautta. Yritän nyt saada minun ja poikani elämäni järjestykseen ja ihan hyvältä näyttää. On poikani kyllä huomannut minussa muutoksen ja hieman epäilevästi minua katsellut kun naureskelen viesteille jne. Uskon, että on vain iloinen kun näkee minun voivan paremmin.

Tässä mennään nyt onneksi enemmän askelia eteen kuin taakse ja hymyilen auringon kanssa kilpaa.

Ihanalta kuulostaa 28! Olen todella iloinen puolestasi. Vihdoinkin voit nauttia elämästä. Tosiasioiden hyväksyminen oli varmasti ratkaiseva askel toipumisen tiellä. Ja muista, että et ole kenellekään tilivelvollinen tekemisistäsi ja menemisistäsi. Sinua on pidetty "säästöliekillä" rakkaudessa niin pitkään, että nauti ihmeessä kaikista elämän iloista mitä vastaasi kävelee. Olipa sitten laastaria tai pidempiaikaista. Ja senkin päätät sinä itse eikä siinä ole kenelläkään nokan koputtamista. Nauti elämästä! Olet varmasti mahtava esimerkki nyt monille muillekin tässä ketjussa. Elämä on tarkoitettu elettäväksi :)

Ap, unohtui sanoa, että tunnistan hyvin aikaisemmasta elämästä tuon ajatuksen, ettei uskalla sitoutua kehenkään enää kun pelkää menettävänsä itsensä. Kannattaa kääntää katse sisäänpäin ja alkaa miettiä, mitä sinä haluat, millaista elämää. Aluksi vaikka ihan pieniä juttuja. Se tekee ihan hyvää kaikille kuunnella itseään tarkkaan, olipa sitten yksin tai parisuhteessa. Sieltä se onni pikkuhiljaa löytyy ihan varmasti. Et ole tuomittu yksinäisyyteen, vaikka nyt tuntuisikin miltä. Pian voi olla jo toiset ajatukset kun vain löydät ensin itsesi sieltä kaiken "metelin" alta. Ja jos ei ole, sekin on ihan ok. Tämä on sinun elämä eikä kenenkään muun.

28 v yhdessä kirjoitti:

Tuumikselle vielä, älä ole huolissasi minusta ja myös Kiitos, että olet / välität.

On ihan totta, että mennyt 10,5 kk on ollut todella rankkaa ja rakkausasioissa olen varmasti niin rikki/rikottu/sirpaleilla, että varovainen pitää minun olla. Tällä hetkellä minua voisi olla hyvin helppo satuttaa, enkä siis rakenna nyt elämääni minkään miehen kautta. Yritän nyt saada minun ja poikani elämäni järjestykseen ja ihan hyvältä näyttää. On poikani kyllä huomannut minussa muutoksen ja hieman epäilevästi minua katsellut kun naureskelen viesteille jne. Uskon, että on vain iloinen kun näkee minun voivan paremmin.

Tässä mennään nyt onneksi enemmän askelia eteen kuin taakse ja hymyilen auringon kanssa kilpaa.

Kiitos viestistä. Anteeksi että tökeröhkösti kirjoitin, mutta hyvää tarkoitin. Tsemppiä ja iloista kevättä

Tuumis🌻

Ethän Sinä Tuumis tökerösti kirjoittanut, vaan minulle tuli se tunne kirjoituksestasi, että välität. Saa minulle ihan suoraan kirjoittaa mitä ajattelee.

Kuurankukalle myös jälleen kerran Kiitos kirjoituksesta.

Luin omat kirjoitukseni nyt uudestaan ja kirjoitin aiemmin tänään, että ero surettaa, mutta ei enää satu. Tietenkin sattuu jos sitä ajattelen, siinä meni elämäni rakkaus, yhteiset 28 vuotta, menetin sen ihmisen kenen kanssa luulin vanhevani yhdessä, lapseni isä jätti meidät, sydämeni mureni kokonaan, kaikki mihin olin uskonut, vietiin minulta. Eli tietenkin sattuu ja tämä kirjoittaminenkin sattuu.

Nyt vaan on katsottava eteenpäin, hyväksyttävä se että näin kävi, en voinut vaikuttaa asiaan.

Nyt on pahimmat surut surtu ja kyllä se toinen mies herätteli kuitenkin uskomaan, että minussa on potkua vielä, minusta voi tykätä ihan omana itsenäni ja elämässä saa nauraa. Toisen ihmisen läheisyys ja kosketus voi tuntua todella parantavalta. Ja niinkuin kerroin ko. mieheltä päättyi 25 vuoden parisuhde myös, eli voimme puhua niistä kipeistäkin tunteista mitä ero aiheuttaa. Tavattiin mökkisaunailun jälkeen, karmeimmat mökkivaatteet ja mummokalsarit päällä, hiukset sekaisin ei meikkiä jne. Eipä haitannut menoa ja Hänen kanssa olen oma itseni. Viime treffeillä oli toki kiva hieman laittautua.

Suunta on nyt eteenpäin tuo se tullessaan mitä vaan, ihana tunne on se, että koko ajan ei sieluun satu, en ole itkenyt ainakaan kolmeen viikkoon. Tästä on hyvä jatkaa.

Ihanaa kesän alkua kaikille !

Ihan lukea näin sivusta seuraajana että kaikilla on menossa parempaan suuntaan.

Oman eron jälkeen olen tapaillut ihanaa naista, mutta silti ero sattuu vielä ja uuden naisen koskettaminen tuntuu hyvältä mutta myös hieman väärältä. En tiedä miksi, jotenkin ei ole antanut itselleen lupaa mennä eteenpäin.

Huomasin myös että exvaimo on katkaissut välit minuun täysin, estänyt numeroni. En ymmärrä miksi, sillä erosimmme sopuisasti ja emme ole pitäneet yhteyttä, eli en ole pommittanut viesteillä. mutta kun olisin halunnut kysyä vointia, huomasin että minut on blokattu.

Se sattui kovaa ja romahdin itkien pariksi päiväksi.

Mies 42v.

Vierailija kirjoitti:

Ihan lukea näin sivusta seuraajana että kaikilla on menossa parempaan suuntaan.

Oman eron jälkeen olen tapaillut ihanaa naista, mutta silti ero sattuu vielä ja uuden naisen koskettaminen tuntuu hyvältä mutta myös hieman väärältä. En tiedä miksi, jotenkin ei ole antanut itselleen lupaa mennä eteenpäin.

Huomasin myös että exvaimo on katkaissut välit minuun täysin, estänyt numeroni. En ymmärrä miksi, sillä erosimmme sopuisasti ja emme ole pitäneet yhteyttä, eli en ole pommittanut viesteillä. mutta kun olisin halunnut kysyä vointia, huomasin että minut on blokattu.

Se sattui kovaa ja romahdin itkien pariksi päiväksi.

Mies 42v.

Ihana kuulla, että olet tapaillut ihanaa naista, mutta tavallaan kuulostaa korvaani pahalta, että koskettaminen tuntuu väärältä. Et ihan selvästi ole vielä toipunut erosta ja jotenkin toivoisin, että olet rehellinen uudelle naiselle, että et satuttaisi häntä.

En tiedä kauan erostanne on tai kumpi eroa halusi, mutta ainakin jätetylle ero on niin paljon kipeämpi asia, sillä jättäjähän on sitä eroa pitkään ajatellut.

Kuulostaa kyllä aika hurjalta tuo, että exvaimo on estänyt numerosi kokonaan, mutta Sinun kannattaa nyt siitä ymmärtää, että Hän on mennyt eteenpäin eikä halua mitään muistutusta menneestä. Itsellenikin olisi tällä hetkellä helpompi katkaista exmieheen välit kokonaan, mutta esim tänään Hän tuli asentamaan uuden uunin + otti vanhan mukaansa ja lähti hoitamaan poikamme kanssa pari asiaa. Kyllä se näkeminen edelleen kirpaisee, mutta nyt en jää sitä märehtimään ja yritän pitää näkemiset ihan minimissä.

Yritä olla itsellesi kiltti ja anna itsellesi lupa mennä eteenpäin.

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan lukea näin sivusta seuraajana että kaikilla on menossa parempaan suuntaan.

Oman eron jälkeen olen tapaillut ihanaa naista, mutta silti ero sattuu vielä ja uuden naisen koskettaminen tuntuu hyvältä mutta myös hieman väärältä. En tiedä miksi, jotenkin ei ole antanut itselleen lupaa mennä eteenpäin.

Huomasin myös että exvaimo on katkaissut välit minuun täysin, estänyt numeroni. En ymmärrä miksi, sillä erosimmme sopuisasti ja emme ole pitäneet yhteyttä, eli en ole pommittanut viesteillä. mutta kun olisin halunnut kysyä vointia, huomasin että minut on blokattu.

Se sattui kovaa ja romahdin itkien pariksi päiväksi.

Mies 42v.

Ihana kuulla, että olet tapaillut ihanaa naista, mutta tavallaan kuulostaa korvaani pahalta, että koskettaminen tuntuu väärältä. Et ihan selvästi ole vielä toipunut erosta ja jotenkin toivoisin, että olet rehellinen uudelle naiselle, että et satuttaisi häntä.

En tiedä kauan erostanne on tai kumpi eroa halusi, mutta ainakin jätetylle ero on niin paljon kipeämpi asia, sillä jättäjähän on sitä eroa pitkään ajatellut.

Kuulostaa kyllä aika hurjalta tuo, että exvaimo on estänyt numerosi kokonaan, mutta Sinun kannattaa nyt siitä ymmärtää, että Hän on mennyt eteenpäin eikä halua mitään muistutusta menneestä. Itsellenikin olisi tällä hetkellä helpompi katkaista exmieheen välit kokonaan, mutta esim tänään Hän tuli asentamaan uuden uunin + otti vanhan mukaansa ja lähti hoitamaan poikamme kanssa pari asiaa. Kyllä se näkeminen edelleen kirpaisee, mutta nyt en jää sitä märehtimään ja yritän pitää näkemiset ihan minimissä.

Yritä olla itsellesi kiltti ja anna itsellesi lupa mennä eteenpäin.

Minut jätettiin, siksi kai vaikeampaa. 11 kuukautta on erosta.

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan lukea näin sivusta seuraajana että kaikilla on menossa parempaan suuntaan.

Oman eron jälkeen olen tapaillut ihanaa naista, mutta silti ero sattuu vielä ja uuden naisen koskettaminen tuntuu hyvältä mutta myös hieman väärältä. En tiedä miksi, jotenkin ei ole antanut itselleen lupaa mennä eteenpäin.

Huomasin myös että exvaimo on katkaissut välit minuun täysin, estänyt numeroni. En ymmärrä miksi, sillä erosimmme sopuisasti ja emme ole pitäneet yhteyttä, eli en ole pommittanut viesteillä. mutta kun olisin halunnut kysyä vointia, huomasin että minut on blokattu.

Se sattui kovaa ja romahdin itkien pariksi päiväksi.

Mies 42v.

Ihana kuulla, että olet tapaillut ihanaa naista, mutta tavallaan kuulostaa korvaani pahalta, että koskettaminen tuntuu väärältä. Et ihan selvästi ole vielä toipunut erosta ja jotenkin toivoisin, että olet rehellinen uudelle naiselle, että et satuttaisi häntä.

En tiedä kauan erostanne on tai kumpi eroa halusi, mutta ainakin jätetylle ero on niin paljon kipeämpi asia, sillä jättäjähän on sitä eroa pitkään ajatellut.

Kuulostaa kyllä aika hurjalta tuo, että exvaimo on estänyt numerosi kokonaan, mutta Sinun kannattaa nyt siitä ymmärtää, että Hän on mennyt eteenpäin eikä halua mitään muistutusta menneestä. Itsellenikin olisi tällä hetkellä helpompi katkaista exmieheen välit kokonaan, mutta esim tänään Hän tuli asentamaan uuden uunin + otti vanhan mukaansa ja lähti hoitamaan poikamme kanssa pari asiaa. Kyllä se näkeminen edelleen kirpaisee, mutta nyt en jää sitä märehtimään ja yritän pitää näkemiset ihan minimissä.

Yritä olla itsellesi kiltti ja anna itsellesi lupa mennä eteenpäin.

Minut jätettiin, siksi kai vaikeampaa. 11 kuukautta on erosta.

Ymmärrän kyllä tuskasi, minut myös jätettiin ja tässä kuussa tulee minulle myös 11 kuukautta. Yhdessä kasvoimme 28 vuotta. Kaikkea Hyvää Sinulle.

Mies 42 v, minulla myös särähti korvaan tuo, että toisen koskettaminen tuntuu väärältä. Olet jotenkin henkisesti edelleen kiinni ex-vaimossasi. Yritä hyväksyä se, että paluuta ei ole, niin pääset eteenpäin ja vapaudut nauttimaan elämästä ilman turhia menneen kahleita.

En tiedä tilannettanne, mutta usein on terveellistä katkaista kaikki yhteydenpito tai rajata se aivan minimiin, jotta pääsee erosta yli. Voi olla, että tämä on ollut välttämätöntä ex-vaimollesi oman hyvinvoinnin kannalta. Ehkä se vain osoittaa, miten tärkeä olet ollut hänelle.

Voimia! Kirjoita vain tänne jos koet että helpottaa. Täältä on moni saanut vertaistukea. Tämä on mahtava ketju!

Minä ymmärrän hyvin tunteen, että toisen kanssa (uuden kanssa) oleminen tuntuu jotenkin väärältä. Näin itsellänikin oli pitkään eromme jälkeen. Siinä vain oli kaikki jotenkin pielessä ja tietysti ennen kaikkea se, että...nyt hävettää myöntääkin...mutta siis, sitähän kuitenkin toivoi ja ajatteli, että palaammehan me sielunkumppanit ja ainoat oikeat vielä yhteen, niin miten siinä sitten käy, kun minulla onkin tässä ollut joku toinen! Eli sairaasti halusi vaalia uskollisuutta, että voi sitten kuin mikäkin maria katsoa toista silmiin, että sinä vain.

Minun siis piti päästä yli paitsi ajatuksesta, että mitään yhteenmenemistä ei ole tule eikä ole, myös ymmärtää, että tämä on minun elämäni, jossa minulla on oikeus minkälaisiin kohtaamisiin hyvänsä ja sillä ei ole mitään tekemistä kenenkään toisen kanssa. Sepäs olikin yllättävän vaikeaa.

Totta tietysti ns. normaali itsensä suojeleminen pettymyksiltä tai muilta ikäviltä jutuilta vaikutti, mutta ennen kaikkea siinä oli tuo aivan pöhkö ajatus siitä, että olisin jotenkin...parempi ihminen? todistaisin rakkauteni? Jotain tällaistä.

Mutta läpihän ne oli nekin älyttömät tunteet ja ajatukset käytävä.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Tuleekohan mun korvien väli enää ikinä kuntoon? Siellä olisi paljon työmaata tehtävänä...

Mutta, edelleen 28, oon tosi ilonen sun puolesta! Ja olet hyvänä esimerkkinä minulle, ja muillekkin.

Aivan mahtava kokemus ollut sulla. Olet sen kaiken kyllä ansainnutkin.

Siitä lakiavusta jne. Varmaan se on juuri niin, kuten aiemmin tuolla kirjoitettiin. Sitä vaan toivoo viimiseen asti, että asiat hoituu omalla painollansa.

Ja toisaalta, asiat on kuitenkin edennyt harppauksen (lopullisen erilleen muuton) vasta muutama viikko sitten.

Annan nyt itselleni aikaa kerätä voimia ja toisaalta aikaa exälle elää ensimmäisen kerran ikinä arkea lasten kanssa. Katson, mihin se johtaa.

Tytär jo viime viikolla halusi aiemmin pois isänsä luota, koska oli huono olla siellä.

Talosta on myyntisopimus uusittu. Kunpa joku sen pian ostaisi!

Sitten on miehenkin muutettava sieltä pois, ja tilanne lasten asioiden suhteen on taas eri.

Siinä samassa saatanee osituskin tehtyä. Ja ihan sama mulle, kunhan saadaan semmoset paperit aikaan ettei olla enää milläänlailla sidoksissa toisiimme.

Jos asiat ei etene, kyllä minä ne lopulta hoidan, vaikka sen lakiavun kautta. Mutta en vielä.

Ja toisaalta en halua polttaa kaikkia siltoja exään, koska meidän on kuitenkin vielä oltava lasten asioissa tekemisissä. Tämä ei tarkoita sitä, että enää millään tavalla alistuisin hänen juttuihinsa, tai hyväksyisin mitä vaan.

Annan nyt vaan hetken olla. Katson mitä siitä seuraa.

Vaikka toisaalta haluaisinkin kaiken selväksi nyt heti. Mutta, siitä seuraisi vaan tosi iso riita. Enkä mä halua enkä jaksa sitä vielä.

Ap

Ikävä todeta Ap, mutta teillä on ollut se "tosi iso riita" päällä jo kohta vuoden. Tai mikäli olen viimeisiä viestejäsi oikein tulkinnut, miehesi on jonkin asteisesti "riidellyt" aivan alusta alkaen. 

Tähän asti roolit ovat olleet niin, että miehesi on ollut toistuvasti se iskujen jakaja ja sinä vastaanottaja. Mitä luulet, muuttuuko tilanne, ellei kumpikaan muuta käytöstään? Ja mitä luulet, mikä on todennäköisyys sille, että mies muuttaisi (itselleen) hyväksi havaitsemaansa käytöstään?

Lakimieheen turvautuminen olisi sinun tapa muuttaa omaa suhtautumista ja käytöstäsi tässä teidän isossa riidassa. Nousisit lattianraosta jaloillesi seisomaan.

Tänään just tuli 29v meidän tapaamisesta. Huh. Iloineen ja suruineen. Myötä- ja vastamäessä. Aikamoinen matka - ja jatkukoon

Tuumis🌻

Vierailija kirjoitti:

Tänään just tuli 29v meidän tapaamisesta. Huh. Iloineen ja suruineen. Myötä- ja vastamäessä. Aikamoinen matka - ja jatkukoon

Tuumis🌻

Onnittelut Tuumis.

Myötä- ja vastamäessä, niin sen kuuluukin mennä. Ja kun aika vaan vilisee silmissä niin ihan pian pääsette juhlimaan kolmekymppisiä.

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään just tuli 29v meidän tapaamisesta. Huh. Iloineen ja suruineen. Myötä- ja vastamäessä. Aikamoinen matka - ja jatkukoon

Tuumis🌻

Onnittelut Tuumis.

Myötä- ja vastamäessä, niin sen kuuluukin mennä. Ja kun aika vaan vilisee silmissä niin ihan pian pääsette juhlimaan kolmekymppisiä.

Kiitos 28,

Onkos sulla kesälomasuunnitelmia? Kai lomaa pidät, vaikka itse työllistätkin itsesi, jos oikein olen ymmärtänyt?

Mukavaa viikonloppua

Ap, onko asiat lutviutunu yhtään eteenpäin? Toivottavasti. Paljon on ehditty kirjoitella ketjun alusta alkaen. Hyvä, että aloitit. Täällä on niin moni seurannut ja kommentoinut saaneensa vertaistukea.

Mukavaa viikonloppua sinullekin

Tuumis🌻

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuleekohan mun korvien väli enää ikinä kuntoon? Siellä olisi paljon työmaata tehtävänä...

Mutta, edelleen 28, oon tosi ilonen sun puolesta! Ja olet hyvänä esimerkkinä minulle, ja muillekkin.

Aivan mahtava kokemus ollut sulla. Olet sen kaiken kyllä ansainnutkin.

Siitä lakiavusta jne. Varmaan se on juuri niin, kuten aiemmin tuolla kirjoitettiin. Sitä vaan toivoo viimiseen asti, että asiat hoituu omalla painollansa.

Ja toisaalta, asiat on kuitenkin edennyt harppauksen (lopullisen erilleen muuton) vasta muutama viikko sitten.

Annan nyt itselleni aikaa kerätä voimia ja toisaalta aikaa exälle elää ensimmäisen kerran ikinä arkea lasten kanssa. Katson, mihin se johtaa.

Tytär jo viime viikolla halusi aiemmin pois isänsä luota, koska oli huono olla siellä.

Talosta on myyntisopimus uusittu. Kunpa joku sen pian ostaisi!

Sitten on miehenkin muutettava sieltä pois, ja tilanne lasten asioiden suhteen on taas eri.

Siinä samassa saatanee osituskin tehtyä. Ja ihan sama mulle, kunhan saadaan semmoset paperit aikaan ettei olla enää milläänlailla sidoksissa toisiimme.

Jos asiat ei etene, kyllä minä ne lopulta hoidan, vaikka sen lakiavun kautta. Mutta en vielä.

Ja toisaalta en halua polttaa kaikkia siltoja exään, koska meidän on kuitenkin vielä oltava lasten asioissa tekemisissä. Tämä ei tarkoita sitä, että enää millään tavalla alistuisin hänen juttuihinsa, tai hyväksyisin mitä vaan.

Annan nyt vaan hetken olla. Katson mitä siitä seuraa.

Vaikka toisaalta haluaisinkin kaiken selväksi nyt heti. Mutta, siitä seuraisi vaan tosi iso riita. Enkä mä halua enkä jaksa sitä vielä.

Ap

Ikävä todeta Ap, mutta teillä on ollut se "tosi iso riita" päällä jo kohta vuoden. Tai mikäli olen viimeisiä viestejäsi oikein tulkinnut, miehesi on jonkin asteisesti "riidellyt" aivan alusta alkaen. 

Tähän asti roolit ovat olleet niin, että miehesi on ollut toistuvasti se iskujen jakaja ja sinä vastaanottaja. Mitä luulet, muuttuuko tilanne, ellei kumpikaan muuta käytöstään? Ja mitä luulet, mikä on todennäköisyys sille, että mies muuttaisi (itselleen) hyväksi havaitsemaansa käytöstään?

Lakimieheen turvautuminen olisi sinun tapa muuttaa omaa suhtautumista ja käytöstäsi tässä teidän isossa riidassa. Nousisit lattianraosta jaloillesi seisomaan.

Tämä on oikeasti aivan totta. Kiitos, että avasit silmiäni.

Ex teki jälleen todella inhottavan tempun, minkä jälleen käänsi minun syyksi. Ja nyt minä olen niin syvästi vihainen hänelle. Että jotain mun sisällä ja olemuksessa muuttui. Ensin romahdin ja itkin vessanlattialla, sitten tapahtui jotain mun sisällä.

Mun ei tarvitse enää kestää sitä. Enkä aio enää kestää sitä, en alennu samalle tasolle kanssaan. Riidelkööt yksinään. Mikään mitä minä sanon tai yritän ei auta yhtään mitään.

Asianajajan ottamattomuuteen isoin syy on raha. Talous on muuton ja eron ja tulevien isompien menoerien vuoksi tosi tiukilla. Enkä halua laittaa rahaa oikeustaisteluihin.

Mutta kyllä hän taas teoilla ja sanoilla osoitti sen, että tuskin ilman tullaan selviämään.

Mutta, askel muutokseen on kuitenkin otettu, käytöksen muutoksessa. Minä revin itseäni entisestään irti hänen myrkystään ja jos ennen toimin tavalla x, nyt toimin tavalla y. En edes viitsi alentua vastaamaan (puolustautumaan) niiltä älyttömiltä syytöksiltä mitä sieltä tulee.

Se että pelaa lapsilla, on kaikista kamalinta. Se muhun sattuu, mutta sitä iloa en hänelle anna, että sen näkisi/kuulisi. Möykätköön yksinään.

Tekee vaan itselleen hallaa.

Mussa on herännyt aivan uudenlainen taistelutahto. Jos ennen hänen myrkkynsä vei mut pohjalle, nyt se lyö alas ja nousen ylös entistä vahvempana. Kovempana. Semmosella Perkele! Asenteella, että mua sä et enää satuta!

Toki, varmaan tein virheen muuttaessani pois, hän tulee käyttämään sitä mua vastaan, lasten osotteilla tekee kiusaa jne jne. Mutta siinäpä tekee. Enää ikinä en anna sille sitä iloa, että näkisi miten paljon se sattuu.

Eilen sen sijaan, että olisin jäänyt kotiin itkemään, lähdin työkavereiden kanssa illanviettoon. Mietin kyllä viimiseen asti, mutta siinäkin se Perkele! Tuli. Se että, nyt mä haluan jotain ihan muuta ajateltavaa vähäksi aikaa. Se että mun pää tarvitsee tuuletusta. Kuten sanoin, joku mun sisällä on muuttunut. Sen tuntee. Ikävä kyllä se taitaa olla viha. En halua että se jyllää liian kauan, tai jää päälle, mutta nyt tähän paikkaan se on erittäin tarpeellinen tunne. Sain sen avulla tehtyä myös pari isompaa päätöstä lopulta ja edistettyä niitäkin.

Olin siis ihan autolla, alkoholiin en halua koskea koska tiedän vähintään seuraavan päivän olevan kamala, ellei jo saman illan. Mutta muutaman tunnin kävin pyörähtämässä, ja kyllä teki hyvää!

Vaan huomaa siinä, kun joku yllättäen myötätuntoisesti halaa, ilman ennakkovarotusta, meinaa musertua siihen.

Tämä on nyt sekava, tämmönen ulos virrannut sen enempä miettimätön kirjoitus.

Tuumis, onnea teille tuhannesti. Aivan mahtavaa, varsinkin se, että vaikeuksien jälkeen saitte liittonne toimimaan ja olette oikeasti onnellisia. Se on hienoa, todella hienoa. Hyvä, toimiva, onnellinen parisuhde antaa elämään niin paljon.

Ap