Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (10668)
28, vielä lisäyksenä MaratonParkujan viisaisiin sanoihin: Pysähdy myös onnittelemaan itseäsi, miten pitkän matkan olet kulkenut oivallusten tiellä. Nosta vaikka malja itsellesi siellä ystävän mökillä. Viimeisin kirjoituksesi on osoitus siitä. Ansaitset todellakin vapauden. Nauti siitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuolematon kirjoitti:
Kiitos Kuurankukka.
Olen koittanut asettaa itselleni aikarajoja, avioerohakemuksen olen täyttänyt useasti mutta ajatus siitä entisestä ihmisestä kaihertaa enkä pysty laittamaan lappuja matkaan. Tuntuu liian lopulliselta kun toinen ei ole kunnossa. Olen liian kiltti, liian anteeksiantava ja katson kaikkea perseilyä ihan liian pitkään- tunnistan sen kyllä.Luin tarinasi moneen kertaan ja mietiskelin, että tavallaan tuo on sikäli tosiaan vaikeaa varmasti, että huumeet tai sanotaan nyt päihteet on niin salakavala juttu. Tavallaan se on jotain ulkoista: kuinka monta kertaa olemmekaan kuulleet, että olisi niin hyvä mies, jos sitä viinapirua ei olisi! Eli siis ajatus siitä, että jos vain tämä yksi ulkoinen seikka poistuisi, tilalla olisi ihana ihminen ja hyvä mies.
Mutta onko se oikeasti niin? Tarkoitan, että toki addiktoituminen on monen seikan summa, eikä kaikkea suinkaan voi vain laittaa jonkin itsekurin tms. piikkiin, koska tutkitustihan ihmisillä on geneettisiäkin eroavaisuuksia sen suhteen, miten vaikkapa päihteisiin tai "kevyempiin" aineisiinkin, kuten sokeriin tms. jää koukkuun. Mutta silti.
Näin ulkopuolelta on mahdotonta sanoa, mutta ajattelen, että ehkä sinun kannattaa miettiä ja tutkailla siten sisintäsi, että koetko toisen todella yrittäneen ja halunneen pois koukusta? Vai onko niin, että jos vain sopivaa seuraa löytyy, uusiminen on mielekästä? Mitä elämää mies oikeasti haluaa elää = ollaanko kuivilla vain sen vuoksi, että muu on vielä vaikeampaa saavuttaa?
Sinällään niin tai näin, eihän avioerokaan sitten muuten elinkautinen ole. Tarkoitan, että eihän se tuomitse sinua ikuisiksi ajoiksi miehestä eroon siinäkin tapauksessa, että raitistuisi ja muuttuisi. Se vain varmistaisi nyt, että sinulla ja lapsella on lakisääteisesti itsenäinen elämä.
t. MaratonParkuja
Addiktioissa kyse on usein olemattomasta/huonosta tunnesäätelystä. Ei kestetä, ei osata käsitellä, jokaisen elämään kuuluvia ahdistuksen, pelon, turhautumisen, huolen jne. jne. "hankalia" tunteita, vaan ikävä olotila pitää saada vaihtumaan keinolla millä hyvänsä hyvään olotilaan, vaikka sitten huumeilla. Lisäksi tulee fyysinenkin riippuvuus aineista. Addiktiosta eroon pääsy edellyttää terapiaa. Pitää oppia katsomaan silmästä silmään niitä "hankaliakin" tunteita, ja käsittelemään ne jotenkin rakentavasti. Pitää oppia kestämään ne selvin päin.
Vierailija kirjoitti:
Addiktioissa kyse on usein olemattomasta/huonosta tunnesäätelystä. Ei kestetä, ei osata käsitellä, jokaisen elämään kuuluvia ahdistuksen, pelon, turhautumisen, huolen jne. jne. "hankalia" tunteita, vaan ikävä olotila pitää saada vaihtumaan keinolla millä hyvänsä hyvään olotilaan, vaikka sitten huumeilla. Lisäksi tulee fyysinenkin riippuvuus aineista. Addiktiosta eroon pääsy edellyttää terapiaa. Pitää oppia katsomaan silmästä silmään niitä "hankaliakin" tunteita, ja käsittelemään ne jotenkin rakentavasti. Pitää oppia kestämään ne selvin päin.
Tämä on täysin pähkinänkuoressa se tilanne mikä kaikkeen onkin johtanut. Kopioin tekstisi sanasta sanaan miehelle jos herättäisi jonkun ahaa elämyksen, vaikka tuntuukin turhalta koittaa neuvoa. On kuin puhuisi seinille.
Kiitos ihanat tsempeistä. ja huimat tsempit ap:lle "28v yhdessä " on hienoa huomata että se oma itsenäisyys ja halu mennä rohkeasti eteenpäin löytyy sieltä kun vähän kaivaa.
Eilen kun katselin videopuhelun välityksellä miestä pälyilemässä asunnossaan, aivan harhaisena varmana siitä että ovensa takana on poliisit- oli pönkännyt oven sisältäpäin ettei kukaan tule sisään. (Välillä vaatehuoneessa ja kylpyhuoneessakin on ollut joku ja ne on teipattuina umpeen.) Veikkaan sille puhjenneen skitsofrenian tämän myötä.
Rakastan sitä ihmistä mutta en pysty tähän enää uutta kierrosta, liian raastavaa seurata kun toinen tuhoaa itsensä.
Luin eilen ja tänään koko ketjun läpi ja kylläpä heräsi paljon ajatuksia myös oman parisuhteen tilasta. Tsemppiä kaikille upeille ja rohkeille tarinansa kertoneille!
Hiljaista tässä ketjussa nyt.
Onkohan ap:n tilanne yhtään selkiytynyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No se että rakastuu toiseen syvästi, on vaikea päästää irti/lähteä suhteesta, erota lapsesta.
Tietäen että toinen pohjimmiltaan kuitenkin rakastaa minua.
Hyväksyin ne kaikki suhteetkin, mutta lopulta kun naiseni makasi kaikkien tai useamman kaverini kanssa, ei enää ole jäljellä mitään itsestä, itsekunnioituksesta.
Lähdettyäni hän olisi halunnut palata yhteen , en enää uskaltanut lähteä siihen, sama oli jo toistunut nuorempana hänen kanssa.
Kosto, nainen on aina oikeassa ( sen ajan sosiaaliviranomaiset) kosto lapsen kautta. No näin lapsen sitten kymmenen vuoden tauon jälkeen
Kosto onnistui siinä määrin että nyt aikuinen lapseni ei koskaan ole se sama lapsi, joka olisi nuutoin voinut olla..
Olisi hyvä, kun useampi avaisi silmänsä oman parisuhteensa tilaan. Hämmästyttävän paljon on sivusuhteessa eläviä, osa tehnyt sitä jo kymmenen vuoden ajan. Itselläni pari tuttua, jotka ovat olleet molemmat sivusuhteessa yli kymmenen vuotta. Mielestäni tämä on niin surullista- koska omasta elämästä on kyse. Tätä elämää ei eletä kenenkään toisen vuoksi. Taivaanportilla ei kukaan ruksaa mitään kaavaketta, että mitä tuli tehtyä oikein ja mitä väärin. Ketään toista ei voisi vähempää kiinnostaa mitä olet omassa elämässäsi tehnyt ja kokenut. Oma onnellisuutesi on omissa käsissäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies kysyisi samaa, viesi poistuisi sekunnissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hiljaista tässä ketjussa nyt.
Onkohan ap:n tilanne yhtään selkiytynyt?
No ei ole. Ei tee mieli edes kirjottaa. Mikään ei etene vaikka mitä yritän.
En halua ottaa tähän lakiapua, mutta ehkä mun on kohta pakko. Haluan pisteen tälle hommalle.
Kaikki menee niin hankalasti kun ikinä hankalasti vaan voi mennä.
Mutta, onneksi mun ei tarvitse nähdä sitä ihmistä!!
Kiitos uusille kirjoittajille omista tarinoista. Luin kyllä, energia ei vaan riitä kommentointiin nyt. Voimia ja tsemppiä sinne teille, omiin koitoksiinne.
Ja vanhoille myös moikkaukset.
Voisin kääriytyä peittoon ja pysyä sisällä alkuun vaikka kuukauden näkemättä ketään, tekemättä mitään ja vielä jos vois olla ajattelematta mitään niin olispa huippua.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiljaista tässä ketjussa nyt.
Onkohan ap:n tilanne yhtään selkiytynyt?No ei ole. Ei tee mieli edes kirjottaa. Mikään ei etene vaikka mitä yritän.
En halua ottaa tähän lakiapua, mutta ehkä mun on kohta pakko. Haluan pisteen tälle hommalle.
Kaikki menee niin hankalasti kun ikinä hankalasti vaan voi mennä.
Mutta, onneksi mun ei tarvitse nähdä sitä ihmistä!!Kiitos uusille kirjoittajille omista tarinoista. Luin kyllä, energia ei vaan riitä kommentointiin nyt. Voimia ja tsemppiä sinne teille, omiin koitoksiinne.
Ja vanhoille myös moikkaukset.
Voisin kääriytyä peittoon ja pysyä sisällä alkuun vaikka kuukauden näkemättä ketään, tekemättä mitään ja vielä jos vois olla ajattelematta mitään niin olispa huippua.
Ap
Kiitos moikkauksesta, aattelen sua kyllä ja toivoin jo parempia uutisia. Prkle! Kumpa kaikki järjestyis parhain päin. Pian.
Mukavaa Vappua🌻
Tuumis
28:lle kans Vapputerkut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Homma on ohi. Potki äijä helvettiin! Ties mitä tartuttaa vielä sinuun, jos käy vieraissa?
Tai sitten käykää pariterapiassa ja jatkakaa yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
En halua ottaa tähän lakiapua, mutta ehkä mun on kohta pakko. Ap
Nyt täytyy vähän tylysti kysyä, että miksi ihmeessä et halua lakiapua? Sitä on täällä moni toitottanut, että sinne ensimmäiseksi yhteys, et voi jäädä yksin, koska se johtaa juuri tuohon asioiden ylivoimaisilta tuntumiseen ja peiton alle hautautumiseen. Lakiapu on juuri sitä mitä sanookin, ulkopuoliset silmät ja tuki sinulle tilanteeseen, joka on sinulle uusi, mutta auttajalla on ymmärrys siitä, mitä pitää tehdä ja missä vaiheessa. Hän myös vie asioita eteenpäin kun itseltäsi voimat loppuvat. Eikä tosiaan ole mitenkään pelottavan kallista.
Et halua tulevaisuudessa jäädä jossittemaan lopputulosta, joten varmista oma ja varsinkin se lasten selusta avun kera.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apn mies on pelotellut Apn niin ettei uskalla hakea apua? Ap, niin kauan kun alistut miehen valtaan, et pääse hänestä eroon vaikka olisit eronnut. Hae rohkeasti apua ja pidä omaa ja lastesi puolta.
28, miten meni mökkireissu? Onko nyt valoisampi mieli?
Ap hyvä, ymmärrän kyllä turtumuksesi tilanteessa mutta yritä ottaa itseäsi niskasta kiinni ja soita sinne oikeusapuun jota moni on suositellut.
Olet jo riuhtaissut itsesi huonosta suhteesta, kyllä pystyt tekemään tuonkin.
Voimia sinulle!
Olen tuumiskellut, että olisiko tuon lakiavun kanssa vähän kuin se, että rinnasta löytyy jotain hieman outoa: tietää, että nyt pitäisi mennä lääkäriin, mutta sitä vitkuttaa ja toivoo vain asian menevän pois, ei halua niitä uutisia eikä toimenpiteitä. Eli kun lakimies/miehet astuvat kuvaan, kaikki on lopullista, kaikki on kohdattava, sekin, minkä tahtoisi olla tietämättä tai unohtaa. Haluaisi vielä joltain itseään suojata.
Ymmärrettävää, inhimillistä, mutta yhtä haitallista kuin sen rinnan patin ohittaminen,
Ap-kiltti, uskaltaudu. Nyt on viimeistään aika ja siellä on sinua vastassa juuri se, mitä tarvitset! Voimia, me täällä hurrataan sulle!
Toivottavasti kaikilla menee aina vain paremmin, olette te minunkin mielessäni usein!
T: MaratonParkuja
Juuri näin. Miten sinulla menee MaratonParkuja?
Olkoon tästä hypnoosi-Minkkisestä mitä mieltä tahansa, niin tämä on aivan loistava luentosarja. Odotan innolla, että tulee lisää. Nämä alkuosat kuulostavat hyvältä. Sarjan nimi on Irtipäästämisen ihme.
https://www.youtube.com/playlist?list=PLqj9yhPdYYdqzRFzGXO0ixS3rHWiuhrZC
Ihana viesti. MaratonParkujalle nousi vähän itkua silmiin, tällä kertaa hyvästä mielestä.
Sinä, kuten me muutkin tuossa tilanteessa, olemme myös olleet lojaaleja. Halunneet uskoa parasta, halunneet toiselle parasta. Se ei ole väärin, se ei ole tyhmää, se ei ole heikkoutta.
Toivon sinulle armeliaisuutta itseäsi kohtaan, kun katsot taaksepäin, nyt ja sitten joskus. Minulla kesti kauan että päästin itseni siitä "tyhmä tyhmä tyhmä"-ikeestä ja kykenin vinosti hymyillen sanomaan, että ei, et tyhmä, vaan hullun rakastanut.
Sinä nimenomaan ansaitset vapauden, tulin tänään kaupasta ja alkoi naurattaa mikälie rampampam-rallatus: jos tämä on rakkautta niin voi jumalauta! Et petä ketään uudella vapaudellasi, se on sinun!