Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12664)
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesta on jo 3 vuotta. Oletko jo päästänyt irti?
Matkan varrella on ollut monia eri tarinoita, niinkuin tietäisit, jos olisit ketjua seurannut :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoisen (vian) olen itsessäni huomannut:
Kun lähdetään reissuun, kysyn millä autolla? Mies: ihan sama. Kun kysyn milä reitti? Vastaa: ihan sama. Kun sitten teen päätökset, mies joskus riidan hetkellä väittää, että minä päätän kaikesta.
Noi nyt oli vaan esimerkkejä, mutta jos en päättäisi, jäisi reissu varmaan tekemättä. Tietyissä asioissa mies on päättäväisempi, tehdään niin tai valitaan kompromissi.
Isoista asioista toki keskustellaan ja päätetään yhdessä.
Siis mies kertoo että sinun vikasi on se että päätät aina kaikesta. Oletko koskaan itse itsessäsi havainnut jotain puutetta tai persoonan säröä?
Kiitos 'valaisevasta' kommentistasi, Sinä Virheetön :) luethan uudestaan viestini, alusta asti... joko hokasit?
"Omat tulot oli eron aikaan 3400 brutto ja 2800 netto, noin."
MIten sinullä jää verojen jälkeen noin paljon käteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoisen (vian) olen itsessäni huomannut:
Kun lähdetään reissuun, kysyn millä autolla? Mies: ihan sama. Kun kysyn milä reitti? Vastaa: ihan sama. Kun sitten teen päätökset, mies joskus riidan hetkellä väittää, että minä päätän kaikesta.
Noi nyt oli vaan esimerkkejä, mutta jos en päättäisi, jäisi reissu varmaan tekemättä. Tietyissä asioissa mies on päättäväisempi, tehdään niin tai valitaan kompromissi.
Isoista asioista toki keskustellaan ja päätetään yhdessä.
Siis mies kertoo että sinun vikasi on se että päätät aina kaikesta. Oletko koskaan itse itsessäsi havainnut jotain puutetta tai persoonan säröä?
Kiitos 'valaisevasta' kommentistasi, Sinä Virheetön :) luethan uudestaan viestini, alusta asti... joko hokasit?
Joudut ehkä auttamaan, yksi monista vioistani on se, etten joskus ymmärrä rivien välistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On sitä mieltä, että miehellä on keskittymishäiriö ja siitä asiasta olen ollut samaa mieltä jo pitkään.
Anna mä arvaan: keskittymishäiriö estää miestä muistamasta, että kaupassa pitäisi käydä ja imuroida, kotityöt menee sinne päin jos niitä muistaa tehdä jne. Mutta mitään muuta elämää ei keskittymishäiriö estä, harrastukset sujuu hyvin ja töissä menee ok. Mun ex vetosi myös aina keskittymishäiriöön kun olisi lasten tai mun takia jotain tehdä.
Jätin harjoittelemaan keskittymistä itsekseen.
Tässä kohtaa kyllä epäilyttää nämä tarinat. Terapiassa ei koskaan käsitellä kolmannen osapuolen henkistä tilaa psykologin toimesta, eikä todellakaan keskustella tämän diagnooseista, ellei niistä ole todellista tautiluokitusta ja niillä relevanssia terapian kannalta. Kuinka terapeutti voisi edes esittää diagnoosia henkil
Nyt on Doris-Tuumis siellä taas keksimässä uutta hahmoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Omat tulot oli eron aikaan 3400 brutto ja 2800 netto, noin."
MIten sinullä jää verojen jälkeen noin paljon käteen?
en 10 vuoden takaista muista ihan pennilleen. Saattoi olla brutto 3470 ja netto 2740, esim. Silloin sai asuntolainan korot vähentää ja sitähän riitti, sekä tokikin työpaikan ja kodin väliset matkakulut, jotka mulla ollut aina aika lailla tapissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoisen (vian) olen itsessäni huomannut:
Kun lähdetään reissuun, kysyn millä autolla? Mies: ihan sama. Kun kysyn milä reitti? Vastaa: ihan sama. Kun sitten teen päätökset, mies joskus riidan hetkellä väittää, että minä päätän kaikesta.
Noi nyt oli vaan esimerkkejä, mutta jos en päättäisi, jäisi reissu varmaan tekemättä. Tietyissä asioissa mies on päättäväisempi, tehdään niin tai valitaan kompromissi.
Isoista asioista toki keskustellaan ja päätetään yhdessä.
Siis mies kertoo että sinun vikasi on se että päätät aina kaikesta. Oletko koskaan itse itsessäsi havainnut jotain puutetta tai persoonan säröä?
Kiitos 'valaisevasta' kommentistasi, Sinä Virheetön :) luethan uudestaan vie
Semmoisen (vian) olen itsessäni huomannut... alkaa viestini, sinä kysyt: Oleko koskaan itse itsessäsi havainnut jotain puutetta...
Kerrohan omista puutteistasi, niin saadaan keskustelua aikaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Omat tulot oli eron aikaan 3400 brutto ja 2800 netto, noin."
MIten sinullä jää verojen jälkeen noin paljon käteen?en 10 vuoden takaista muista ihan pennilleen. Saattoi olla brutto 3470 ja netto 2740, esim. Silloin sai asuntolainan korot vähentää ja sitähän riitti, sekä tokikin työpaikan ja kodin väliset matkakulut, jotka mulla ollut aina aika lailla tapissa.
Ok, kiitos tiedosta. Ajattelin, että sinulla olisi kertoa joku kikka kolmonen, miten saa veroprosenttia pienemmäksi :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoisen (vian) olen itsessäni huomannut:
Kun lähdetään reissuun, kysyn millä autolla? Mies: ihan sama. Kun kysyn milä reitti? Vastaa: ihan sama. Kun sitten teen päätökset, mies joskus riidan hetkellä väittää, että minä päätän kaikesta.
Noi nyt oli vaan esimerkkejä, mutta jos en päättäisi, jäisi reissu varmaan tekemättä. Tietyissä asioissa mies on päättäväisempi, tehdään niin tai valitaan kompromissi.
Isoista asioista toki keskustellaan ja päätetään yhdessä.
Siis mies kertoo että sinun vikasi on se että päätät aina kaikesta. Oletko koskaan itse itsessäsi havainnut jotain puutetta tai persoonan säröä?
Kiitos 'valaisevasta' komm
No tuollahan MP kertoi mutta sen ohitit ja tulet sitten taas kohta vänkkäämään, että kukaan ei koskaan kerro. Olet nyt tämänkin konstin taas käyttänyt useamman kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omia piirteitäni joiden piikkiin laittaisin jos mieheni haluaisi erota:
joskus olen riidan kanssa kiinni kuin koira luussaan. En vaan voi laskea irti ennen kuin mies on myöntänyt että hän oli väärässä ja minä oikeassa. Tai että jos hän olikin oikeassa niin minulla oli hyvä syy. Koskaan en voi vaan antaa olla. Sitten kun riitaisa tunnetila on ohi, olen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kannan kaunaa eräästä asiasta ja pidän sitä relevanttina asiana myös tässä päivässä vaikka asia on selvitetty jo aikoja sitten.
Minäkin aina päätän ja mies myötäilee. Saattaahan olla ettei hän jaksa ottaa kantaa koska hänen ehdotuksensa harvoin mulle kuitenkaan kelpaa. Ihan sama sanoa ihan sama. Mullahan on aina hirveän hyvät perustelut miksi hänen ehdotuksensa ei käy.
Hermostun ärsykkeistä, etenkin visuaalisista, eli ts jos on sotkuista huiskan siivota ärsyyntyneenä.
Olen pidättyväinen fyysisen hellyyden kanssa. Kaipaan omaa tilaa ihan hirveästi ja se näkyy varmaan kylmyytenä ja vetäytymisenä kosketuksesta.
Olen ottanut painoa suhteen aikana varmaan 10 kiloa. Olen asian kanssa neuvoton, mutta toisaalta mun on pakko saada joka ilta jotain makeaa. Näen että se ärsyttää miestä. Ennen pidin painon poissa runsaalla liikunnalla, mutta nyt työ vie mehut, vain makeanhimo jäi.
Otan kierroksia etenkin politiikasta, välillä se on varmaan aika luotaantyöntävää.
Mutta on minussa paljon hyvääkin, siksi tuo varmaan tuossa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoisen (vian) olen itsessäni huomannut:
Kun lähdetään reissuun, kysyn millä autolla? Mies: ihan sama. Kun kysyn milä reitti? Vastaa: ihan sama. Kun sitten teen päätökset, mies joskus riidan hetkellä väittää, että minä päätän kaikesta.
Noi nyt oli vaan esimerkkejä, mutta jos en päättäisi, jäisi reissu varmaan tekemättä. Tietyissä asioissa mies on päättäväisempi, tehdään niin tai valitaan kompromissi.
Isoista asioista toki keskustellaan ja päätetään yhdessä.
Siis mies kertoo että sinun vikasi on se että päätät aina kaikesta. Oletko koskaan itse itsessäsi havainnut jotain puutetta tai persoonan säröä?
Kiitos 'valaisevasta' komm
"
Semmoisen (vian) olen itsessäni huomannut... alkaa viestini, sinä kysyt: Oleko koskaan itse itsessäsi havainnut jotain puutetta...
Kerrohan omista puutteistasi, niin saadaan keskustelua aikaan..."
Juu ilman muuta, tuossa on yläpuolella listaa mitä äkkiä tuli mieleen.
Aika paljon tein duunia eron jälkeen oman pääni kanssa. Jotain sieltä jäi ja joistain tuntuu olevan vaikea päästä eroon. Sitten iän myötä tulee uusiakin.
Minun viat ei enimmäkseen ole sellaisia jotka voisin selittää pois sen toisen osapuolen vioilla (tyyliin päätän kaikesta koska toinen on aina ihan että ihan sama. Niin on munkin mieheni. Oletko koskaan muuten nähnyt sitä tiktokkia pariskunnasta valikoimassa perunoita..?). Ne on olleet olemassa ennen suhdetta, ennen edellistä suhdetta ja suhteen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoisen (vian) olen itsessäni huomannut:
Kun lähdetään reissuun, kysyn millä autolla? Mies: ihan sama. Kun kysyn milä reitti? Vastaa: ihan sama. Kun sitten teen päätökset, mies joskus riidan hetkellä väittää, että minä päätän kaikesta.
Noi nyt oli vaan esimerkkejä, mutta jos en päättäisi, jäisi reissu varmaan tekemättä. Tietyissä asioissa mies on päättäväisempi, tehdään niin tai valitaan kompromissi.
Isoista asioista toki keskustellaan ja päätetään yhdessä.
Siis mies kertoo että sinun vikasi on se että päätät aina kaikesta. Oletko koskaan itse itsessäsi havainnut jotain puutetta tai persoonan säröä?
"No tuollahan MP kertoi mutta sen ohitit ja tulet sitten taas kohta vänkkäämään, että kukaan ei koskaan kerro. Olet nyt tämänkin konstin taas käyttänyt useamman kerran."
Mistä sinä päättelit että olen sen ohittanut tai tulen kohta vänkkäämään jotain?
Kirjoitin tuota omaa vikalistaa ja vastasin välillä työasiaan. En ole varsinaisesti yllättynyt siitä kuka kirjoittajista on kykenevä itsereflektioon.
Jos täällä joku on viritellyt vastaavaa teemaa jo aiemmin ja saanut siihen vastauksia niin osaatko yhtään antaa koordinaatteja millä sivulla tai minkä verran aikaa sitten. Olisi kiinnostavaa käydä lueskelemassa, on itseä aika vahvasti koskettava aihe nimittäin tällaisena teinisuhteesta keski-ikäisenä eronneena ja uuden rakkauden löytäneenä.
Voisiko Hukassa ajatella että eroaisi mutta säilyttäisi kuitenkin sen mikä suhteessa vielä toimii? Tapailisi seksisuhteen merkeissä, mutta lopettaisi kotinne haitallisen dynamiikan? Lapset voisi käydä iskän kodissa viettämässä hauskaa aikaa tyyliin joka toinen viikonloppu. Rauhoittaisi tilannetta keskittyä siihen mikä on hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omia piirteitäni joiden piikkiin laittaisin jos mieheni haluaisi erota:
joskus olen riidan kanssa kiinni kuin koira luussaan. En vaan voi laskea irti ennen kuin mies on myöntänyt että hän oli väärässä ja minä oikeassa. Tai että jos hän olikin oikeassa niin minulla oli hyvä syy. Koskaan en voi vaan antaa olla. Sitten kun riitaisa tunnetila on ohi, olen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kannan kaunaa eräästä asiasta ja pidän sitä relevanttina asiana myös tässä päivässä vaikka asia on selvitetty jo aikoja sitten.
Minäkin aina päätän ja mies myötäilee. Saattaahan olla ettei hän jaksa ottaa kantaa koska hänen ehdotuksensa harvoin mulle kuitenkaan kelpaa. Ihan sama sanoa ihan sama. Mullahan on aina hirveän hyvät perustelut miksi hänen ehdotuksensa ei käy.
Hermostun ärsykkeistä, etenkin visuaalisista, eli ts jos on sotkuista huiskan siivota ärsyyntyneenä.
Olen pidättyväinen fyysisen hellyyden kanssa. Kaipaan
Jatketaan: haluan että asiat tehdään mun tavallani. En edes tiedä miksi se on niin tärkeää, että pyykit esim on ripustettu niin kuin minä ripustaisin, mutta ärsyttää jos ei ole. Käyn korjaamassa paksut vaatteet telineen ulkokehälle ja hihansuut auki jne.
Tosiaan itse en ole täysin tyytyväinen ulkonäkööni ja sen puutteiden korjaaminen on omissa käsissäni, ei niinkuin mulla olisi joku vaikea akne tai kolmas silmä keskellä otsaa. Kuitenkin samaan aikaa valitan loputtomasti kun mies ei laita tukkaansa tai pukeutuu resuisesti. Huomaan että se vaikuttaa mun tunteisiini häntä kohtaan kun hänen ulkonäkönsä ei aina miellytä ja toisaalta kehrään silloin kun miellyttää. Olemme molemmat ihan viehättäviä ihmisiä, toki ikääntyviä. Huomaan miettiväni, että jos miehen huolittelemattomuus vaikuttaa minun haluuni esim olla lähekkäin niin minkäslaisella ylimielisyydellä minä kuvittelen, ettei minun löysä käsivarteni tai vatsani vaikuttaisi hänen(?)
Mies pelkää eroa enemmän kuin minä, jollain tavalla tuntuu, että olen tuudittautunut tähän ja koen että mulla on varaa. Tätä olen miettinyt viime aikoina paljon. Vaikka minä selviänkin erosta luultavasti miestä paremmin, niin mikä oikeus mulla silti olisi edes suhteen ajan vaatia toiselta enemmän kuin itse annan. Ja vaadinko minä, en tiedä.
Tupakoin viikonloppuiltaisin ja tätä ei tarvitse edes miettiä ärsyttääkö se miestä, kyllä ärsyttää.
Kykyni tukea ja osoittaa myötätuntoa on rajallinen. Jos ei mies hae ratkaisuja esim työssä harmittaviin asioihin, niin jaksan kuunnella valitusta noin viikon. Sitten alan tuputtaa omia ratkaisuehdotuksiani. ja hermostun Tämä on ratkaiseva ero meidän persoonissamme, minä olen ratkaisukeskeinen, hän ottaa vaikeudet taas raskaasti ja kaipaisi olkapäätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On sitä mieltä, että miehellä on keskittymishäiriö ja siitä asiasta olen ollut samaa mieltä jo pitkään.
Anna mä arvaan: keskittymishäiriö estää miestä muistamasta, että kaupassa pitäisi käydä ja imuroida, kotityöt menee sinne päin jos niitä muistaa tehdä jne. Mutta mitään muuta elämää ei keskittymishäiriö estä, harrastukset sujuu hyvin ja töissä menee ok. Mun ex vetosi myös aina keskittymishäiriöön kun olisi lasten tai mun takia jotain tehdä.
Jätin harjoittelemaan keskittymistä itsekseen.
Tässä kohtaa kyllä epäilyttää nämä tarinat. Terapiassa ei koskaan käsitellä kolmannen osapuolen henkistä tilaa psykologin toimesta, eikä todellakaan keskustella tämän diagnooseista, ellei niistä ole todellista tautiluokitusta ja niillä relevanssia terapian kannalta. Kuinka terapeutti voisi edes esittää diagnoosia henkil
Olen näemmä ilmaissut asian hieman turhan suoraviivaisesti. Kuvailin psykologille arkeamme sekä sen haasteita, jotka eivät koskeneet nyt millään lailla tätä naishässäkkää. Tässä yhteydessä hän kysyi, onko miehelleni diagnosoitu keskittymishäiriötä ja totesi, että hänen toimintansa kuulostaa vahvasti sellaiselta. Mitään diagnoosia hän ei siis suinkaan ole laatinut.
- Hukassa
Haasteita toki riittää omassa luonteessanikin. Olen todellinen viimetingan ihminen ja saan asioita tehokkaasti aikaiseksi vasta pienen kiireen ja paineen alla. Muutoin en ole laisinkaan tehokas tai järjestelmällinen, vaan pikemminkin hieman kaoottinen. Olen myös huono ottamaan asioista sen suurempaa stressiä ja murehtimaan turhia. Asiat menevät omalla painollaan. En osaa olla lainkaan suunnitelmallinen ja tarkka. Olen myös melko hajamielinen.
Minun on myös vaikea ottaa vastaan suuria muutoksia ja uusia asioita, kuten täälläkin on tullut ilmi. Olen hyvin juurtunut ja kiintynyt kaikkeen elämääni kuuluvaan ja joudun tsemppaamaan itseäni olemaan avoimempi uusille mahdollisuuksille.
- Hukassa
Mies pelkää eroa enemmän kuin minä, jollain tavalla tuntuu, että olen tuudittautunut tähän ja koen että mulla on varaa. Tätä olen miettinyt viime aikoina paljon. Vaikka minä selviänkin erosta luultavasti miestä paremmin, niin mikä oikeus mulla silti olisi edes suhteen ajan vaatia toiselta enemmän kuin itse annan. Ja vaadinko minä, en tiedä.
Nyt täytyy sanoa, että olen vaikutettu. Ja ehkäpä hieman, kuten usein parisuhteessakin, kadun pikaista näpsäytystäni:-)
Kyllä sanoisin, että tuota kannattaakin miettiä. Nimittäin tarinat täällä voittopuoleisesti kertovat juuri tuosta, että toinen vaatii enemmän kuin antaa, jyrää ja näyttää, että ei arvosta. Kyllä kai ne erot enimmäkseen on ihan selkeästi noista aineksista tehty.
Toinen, mihin kiinnitin huomiota, oli, että haudot vanhoja ja oikeutat niillä toimia. Se on kyllä ikävä piirre. Itse en ole ikinä ymmärtänyt sanontaa, että antaa anteeksi, mutta ei unohda. Itse ajattelen, että jos oikeasti, sydämestään antaa anteeksi, niin sitten unohtaakin. On sitä omassakin parisuhteessa ennättänyt tapahtua, mutta en edes muista niitä, ellei jokin erityisesti muistuta. Koska olen antanut anteeksi, oikeasti.
Tässä kohtaa aina mietitään, että miksi se mies sitten on jäänyt, kun siinä toisessa tuntuu olevan niin paljon korjaamisen varaa ja se on itsestään selvyyskin. Ehkä sinä osaisit vastata?
T: MaratonParkuja
Olen paljon samantyyppinen kuin Hukassa kertoi itsestään. Sikisiköhän olen ymmärtänyt jollain tasolla sen, että hän on jäänyt tuohon tilanteeseen. Itsellänikin on vaikeaa tehdä päätöksiä, haluan katsoa loppuun saakka ja kääntää sen viimeisenkin kiven ennenkuin luovutan. Sitten vasta kun tunnen, että olen varma päätöksestäni enkä kadu. Pahinta olisi tehdä joku päätös ja sitten huomata, että en olekaan vielä valmis siihen tai tai väärän päätöksen tms.
Minäkin olen sellainen taiteellinen haaveilija. Viihdyn luonnossa pidempään kuin aioin ja unohdan ilmoittaa muille mihin olen menossa. Herkkäkin olen, aistin tunnelmia ja tunnetiloja. Jään helposti unelmoimaan. Vähän joudun itseäni läksyttämäänkin mm unohtelusta ja siitä että näen kaikessa aina jotain hyvää, olen siis hieman naiivi. Minulla kuluu niin aika omissa ajatuksissani etten ole aina hirveän seurallinen. Kiinnyn valtavasti niihin muutamaan läheiseen ihmiseen.
Ai niin, oliko siis tarkoitus kertoa omista kehittämisenkohteista noin niin kuin parisuhteessa? Ai, no onhan niitäkin :D Turhaudun kun ei puoliso hoida omaa leiviskäänsä ja nalkutan ja riitelen, vaikka tiedän ettei se ainakaan paranna asiaa. Jotenkin olen liian laiska motivoimaan ja vähän veltto pitämään pitkäjänteisesti kiinni siitä että molempien tulee huolehtia kodista. En huolehdi ulkonäöstäni enkä enää koskaan yritä tuoda välillemme romantiikkaa. En enää aja karvojani kuin harvoin, enkä meikkaa tai pukeudu nätisti. Miehen pitää tehdä aloite seksiin 9 krt kymmenestä. Enkä muista kehua miestä tai kertoa tunteistani, tai jos joskus tulisikin mieleen niin ei huvita. kun olen pettynyt häneen niin en halua häntä huomioida myönteisesti, vaikka tiedän kyllä että ovathan nuo toisiaan ruokkivia asioita. Onneksi meillä ei ole yhteistä lasta niin saan lapsen suhteen olla aina oikeassa ilman että nakertaisin sillä toisen vanhemmuutta. Työpäivän jälkeen olen monesti pahantuulinen ja makaan umpimielisenä sohvalla kännykän kanssa. On varmaan kiva tulla kotiin.
Ai niin, unohdin listalta pahimman: olen yli-itsenäinen ja ährään itsekseni asioita, joissa olisi ainoastaan järkevää pyytää apua. Niin henkisissä kuin fyysisissä asioissa. Tämä pohjaa ilman muuta henkilöhistoriaan, mutta kyllä myös luonteessani olevaan syvään periksi antamattomuuteen.
T: MaratonParkuja