Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12663)
Kakskytä vuotta ja sikana 🐖🐽🐷
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kakskytä vuotta ja sikana 🐖🐽🐷
AWWW Ihanaa, sä oot pysynyt mukana! Oispa tullut paha mieli, jos kaikkein uskollisin 28v-kiintymyssuhde olisi loppunut hetken hiljaisuuteen.
Onpa todella kurja lukea kaikista vastoinkäymisistä, joita Liekillä tällä hetkellä on osanaan. Sinä, joka todella olet tietoisesti tehnyt itsesi kanssa valtavan määrän töitä ja oppinut ymmärtämään mielesi kiemuroita, ansaitsisit todellakin välillä aurinkoa elämääsi. Uskon, että kuitenkin tuon laajan ymmärryksesi ja mielen lujuutesi ansiosta nouset vielä tuostakin suosta entistäkin vahvempana. Tsemppiä sinulle.
Tunnistan itseni tuosta Liekin kuvauksesta, kuinka asetan muiden tunteet ja tarpeet itseni edelle. Vaikka kuinka päätän olla luja ja itsekäs, muuttuu mieleni heti, kun näen toisen voivan huonosti. Kusipäiseen käytökseen on helpompi vastata lujuudella ja kovuudella, mutta surua tai ahdistusta aistiessani, nousee empatian tunne niin voimakkaaksi, että unohdan oman huonon oloni ja koen suurta tarvetta lohduttaa ja helpottaa toisen olotilaa. Vaikka se tapahtuisi oman itseni kustannuksella.
- Hukassa
Tämä ketju on herännyt taas henkiin! Maagisesti jälleen. Minulla on sama tilanne kuin MaratonParkujalla, että unohdan koko ketjun pitkäksi aikaa. Mutta sitten jonain päivänä etsin sen jälleen ja kappas vaan, sinne onkin tullut uutta sisältöä.
Liekki, nyt sinulla on paljon vastoinkäymisiä. Tuo asunnottomuus on varmasti suurin ja akuutein asia. Toivottavasti järjestyy pian parhain päin.
Tuo oli viisaasti sanottu koskien itsensä hemmottelemista muistoilla ja entisellä elämällä. Tai mitä jos -ajatuksilla eli ikään kuin vaihtoehtoisella tulevaisuudella. Olen myös usein havainnut, että se toimii monilla jonkinlaisena lohdukkeena, jopa turvasatamana epävarman elämän tyrskyissä. Jotain tarvetta itsessä se saattaa palvella. Ansa lienee siinä, onko helpompi hukkua muistoihin tai kuvitella mahdotonta rakkaustarinaa kuin kohdata todellisuus? Ja jos jättää todellisuuden kohtaamatta, voiko silloin mennä ohi jotain hyviä mahdollisuuksia todelliseen onneen? Joko yksin tai jonkun toisen kanssa. Nämä ovat vain kysymyksiä, joita heitän ilmaan.
Hukassa ja muut. Haluaisin tuoda esille sen näkökulman, että itsensä etusijalle laittaminen ei ole itsekkyyttä, vaan mitä suurinta rakkautta itseä ja muita kohtaan. Kun saat hyvinvointisi ja tasapainosi takaisin, alat myös väistämättä tehdä valintoja, jotka tekevät hyvää itsellesi ja säteilevät myös lapsiisi. Panostakaa omaan hyvinvointiinne, se on minun neuvoni. Tästä inspiroi myös Tuumiksen kirjoitus koskien terveyden merkitystä. Kuka meistä haluaa kuolla ennen aikaisesti sydänkohtaukseen stressin takia? Mikä elämässä on sen arvoista? Työ, mahdoton ihmissuhde? Väitän, että ei mikään.
Ja vielä loppuun tuo ajatus, jonka MaratonParkuja nosti hienosti esille. Joskus kun elämässä on vaikeaa, riittää vähempikin. Entä jos hetken vain on. Keskittyy hengittämään ja käy vaikka kävelyllä kauniissa keväässä. Aina ei tarvitse hampaat irvessä yrittää ja suorittaa. Ollaan armollisia itsellemme.
Kuurankukka
Olen itse tehnyt vaikeina aikoina, kun paljon hankalia asioita, että pakotan itseni jonain päivänä olemaan miettimättä. Lepäilen, teen mistä tykkään, "unohdan" huolet. Tiedän, että ne ovat olemassa ja täytyy hoitaa. Mutta ne jotkut vapaapäivät aivoille ja mielelle ovat tarpeellisia. Jaksaa paremmin sitten taas tarttua ongelmien hoitoon kun ei koko ajan vello niissä tai joka päivä esimerkisi soita johonkin tai tutki papereita tms. Ehkä tätä taitoa ei ole kaikilla ja siihen täytyy myös itseään kouluttaa.
Ilman näitä taukopäiviä en olisi itse ehkä selvinnyt henkisesti. Varsinkin kun joutui hoitamaan kaikki itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuumis
Tuosta tunnistuksesta:
Kävin yhessä ketjussa tänään. En ole kirjoittanut sinne aikoihin mitään, enkä mitään tähän ketjuun viittaavaa ja tämä on ainoa ketju missä sitä nimimerkkiä käytän.
Niinpä vaan siellä luki viimeisenä lainaus kommenttiini: Mitä kuuluu Tuumis?
Nauratti :)
Kiitos kaikille kauniista ja viisaista sanoista ja kannustuksesta, erityisesti Hukassa ja MaratonParkuja. Minäkin toivon, että kenenkään meistä ei tarvitsisi elää pitkittyneen stressin kanssa. Aina asiat eivät kuitenkaan ole omissa käsissä, tai seuraukset osuvat moniin. Silloin joutuu etsimään tapoja elää ahdistuksen kanssa pikemminkin kuin löytämään keinoja siitä eroon pääsemiseen, ainakin jonkin aikaa. Mutta jos itsellä on mahdollisuutta vaikuttaa asioihin, niin suosittelen kyllä vilpittömästi stressitekijöistä erkaantumista, vaikka sille hintaa koituisikin.
Kuurankukka on asian ytimessä, ja toivoisin että meillä kaikilla olisi vanhempi, joka opettaisi terveen itsekkyyden ja itsensä rakastamisen perusteet jo alkuvaiheessa elämää.
Itse hyvästelin Toyboyksi nimeämäni kevätheilan toistaiseksi, kun elämä kuljettaa eri kaupunkeihin. Tästä kohtaamisesta ei ehkä jäänyt käteen palavaa ihastusta tai samanlaista halutuksi tulemisen tunnetta kuin Penan kanssa, mutta kukaan ei ehkä ole kohdellut minua yhtä hyvin silloin, kun elämässäni on ollut vaikeaa. Vaikka tämäkin tuttavuus ainakin tässä kohden jää pariin kolmeen viikkoon, antoi se minulle uskoa siihen, että maailmassa on hyviä ja oikeudenmukaisia ihmisiä, jotka ovat tukenani silloinkin, kun en ole hauska, viihdyttävä tai hurmaava.
Samanaikaisesti toivon, että elämä ja maailmankaikkeus kohtelisivat joskus näitä hyviä ja oikeudenmukaisia ihmisiä vähän kauniimmin. Joskus tuntuu, että empatia ja toisista välittäminen palkitaan päinvastaisilla teoilla. Toivottavasti onnistuin itse antamaan hänellekin edes hitusen takaisin siitä, mitä hän antoi minulle.
-Liekki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liekki, todella toivon, että saat pian asiasi järjestykseen. Olet jo ison muutoksen tiellä, kun olet alkanut pohtia esimerkiksi lapsuutesi vaikutusta nykyiseen elämääsi. Asunnottomuus on varmasti todella ahdistava asia. Katto pään päällä on kirjaimellisesti helpompi alkaa selvittää muitakin asioita paremmalle tolalle. Vanhemman menetys on myös iso asia elämässä ja voi vaikuttaa yllättävilläkin tavoilla. Anna itsellesi aikaa ja ole armollinen. Olet oikeassa siinä, että kaikkiin stressiä aiheuttaviin asioihin ei voi vaikuttaa. Mutta olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ne stressitekijät kannattaa poistaa, joihin itse voi vaikuttaa.
Pitkittyneen stressin kanssa eläminen on raskasta. Minulla on auttanut luonto, liikunta ja puhuminen luotettavien ihmisten kanssa. Joka kerran kävelylenkin jälkeen on parempi mieli kuin lähtiessä vaikka olisi mikä tilanne. Kannattaa myös yrittää pitää ongelmista vapaita päiviä kuten joku viisaasti ehdotti. Voi vaikka sopia itsensä kanssa, että murehdin seuraavan kerran tätä asiaa maanantaina kello kuusi. Tänään teen jotain, josta tulee hyvä mieli. Vaikeaa joskus, mutta jos onnistuu, toimiva lääke.
Hukassa, sinusta olen huolissani. Elät kaikesta päätellen tilanteessa, joka on sinulle täysin kohtuuton ja kuormittaa varmasti tavattomasti. Toivottavasti asiat etenevät myös sinulla parempaan suuntaan tavalla tai toisella. Viisi vuotta on todella pitkä aika olla pahalla mielellä jatkuvasti.
Kyllä minutkin varmaan kirjoitustyylistä moni tunnistaisi ilman nimimerkkiäkin. Mutta mitä sitten? Enpä ole täällä sanonut mitään sellaista, minkä takana en voisi seistä reaalimaailmassakin.
Voimaa ja valoa kaikille!
Kuurankukka
Tapauksia ja tarinoita on monenlaisia.
Jotkut ovat vastenmielisiä ja rumia. On tyyppejä, joille raha näyttelee tärkeintä osaa. He pitävät ahnaasti kynsin hampain kiinni lompakosta, joka on lipeämässä omista ja koko suvun näpeistä ja käyttävät tässä julkisuutta hyväkseen.
Haastatteluja Seiskalle ja törkeitä postauksia someen, ellei eroamassa oleva tai jo eronnut anna lisää rahaa tai muita taloudellisia etuja.
Turun suunnalla vaikuttaa erittäin härski tyyppi, joka jopa murtautui exän huvlalle asumaan ja alkoi väittää sitä omakseen. Murtautuja soitti viime juhannuksena 12 kertaa hätäkeskukseen, kun omistaja eli ex tuli paikalle ja vaati poliisia häätämään tämän pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus tuntuu, että empatia ja toisista välittäminen palkitaan päinvastaisilla teoilla.
Sepä se kun kosmos kokonaisuudessaan tuntuu olevan kaksiteräinen miekka. Kun auttaa ja elää vierellä sitä toisen elämää, asia voi kääntyä myös siten, että se autettava alkaakin elämään sinun elämääsi, eli sanoittamaan ja vaatimaan, mitä elämässäsi saa tapahtua. Näin etenkin, jos kyseessä on vanhempi. Siis alkaa vaatimaan, että elämääsi saa kuulua vain niitä asioita ja ihmisiä, jotka tukevat sitä, että pysyt nätisti paikallasi auttamassa.
Tiedän kokemuksesta, miten vaikeaa on kovettaa itsensä sanomaan ehei. Kun on pohjimmiltaan hellä sydän ja aulis mieli ja ei vain halua uskoa, vaan oikeasti uskoo, että pohjimmiltaan jokainen on hyvä ja tekee parhaansa. En muista iskujen määrää (onnellisuuden ensimmäinen ehto on huono muisti), mutta jokusen jälkeen totesin, että tilanne taitaa olla sinä tai minä ja minä nyt valitsen samoin kuin sinä, eli itseni.
Eli kun tuntuu pahalta pitää puolensa, kysynkin, että jaa-a, mitähän se toinen tekisi?
T: MaratonParkuja
Tuumis
Tää on kyl kiva ketju, aiheesta huolimatta tai sen tähden :) tulee palattua aika ajoin... niinkuin moni muukin. Ap ei tainnut arvata minkä määrän kommentoijia mukaansa saa matkan varrelle ketjun avatessaan.
Ap, mitä kuuluu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MaratonParkujalta oli taas hyvää pohdintaa. Itsellä asiat ovat vaan jo menneet niin pitkälle, että sitä ei edes tunnista, mitä haluaa. Alitajunta ohjaa toimintaa sulkemalla pois tunteita, ja sitten tulee töpeksittyä miten sattuu. Tunnistin myös hyvin tuon mitä Hukassa sanoi siitä, että helposti eläytyy toisen asemaan itsensä kustannuksella. Kun yrittää suhtautua itseensä samalla ymmärryksellä, niin sepä onkin paljon vaikeampaa.
Luin joskus kirjan, jossa todettiin, että onnellisuuden lisäämiseen on kaksi tapaa: muuttaa olosuhteita tai madaltaa odotuksia. Olosuhteiden muuttaminen ei nyt ole itsestäni kiinni, joten mietin, pitäisikö tässä päästää irti kaikista odotuksistaan. Toivoa tai uskoa ei oikein ole, joten olisikohan se helpompi vain kellua virran vietävänä ja vain katsoa mitä tapahtuu? En tiedä. Joskus on hyvin vaikea ymmärtää elämän perimmäistä tarkoitusta.
-Liekki
Mukava kuulla teistä Liekki, Kuurankukka ja MaratonParkuja.
Itselläni on kriisin keskellä toiminut tuo odotusten madaltaminen. Välillä on menty todella matalalla tavoitteiden suhteen. Edelleenkään en ole kovin korkealla.
Asian tiedostaminen, se että voimavarat menee nyt itsensä opetteluun ja asioiden ymmärtämiseen on auttanut itseäni. Tiedon lisääminen siitä minkä keskellä elää. Sen ymmärtäminen että tottakai "tämä kaikki" vaikuttaa kaikkeen.
Välillä ärsyttää mutta itsensä muistuttaminen siitä, että nyt mennään näin auttaa. Kyllä sitä sitten kun ärsyttää tarpeeksi ja on taas voimavaroja ehtii nostamaan rimaa.
"Tämän kaiken" keskellä olen keskittynyt huomaamaan pienet hyvät asiat, hetket, ilot. Niiden avulla jaksaa.
Sen olen myös ymmärtänyt itsestäni sekä muista ihmisistä joita olen "tämän kaiken" myötä kohdannut, että eteenpäin pääsevät he, jotka tarttuvat niihin pieniin hyviin hetkiin. Tutkivat asioita, keräävät faktatietoa, puhuvat. He jotka jäävät kiinni katkeruuteen ja vihaan eivät selviä. Kyllä he fyysisesti jatkavat eteenpäin mutta henkinen valtava pahaolo säilyy. Onhan se ikävä ja murhe mukana kaikilla, mutta se on erilaista. Joskus on osattava elää sovussa sen asian kanssa, että elämässä tapahtuu muiden ihmisten toimesta paljon pahaa mihin ei itse voi mitenkään vaikuttaa. Se ei ole helppoa. Mutta sen myötä säilyy hengissä.
Vain itseensä voi vaikuttaa.
Mutta, kiitos kysymästä, tänne kuuluu hyvää. Kesälomaa odotellessa...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva kuulla Ap:sta ja tosiaan: näin se vaan kaikesta huolimatta tämäkin ketju porskuttaa!
Ja niin samaa mieltä joka sanasta. Kun itselläni nyt osui tuo isompi vaikeus elämään niin ajattelin juuri niin, että nyt on tärkeää kaikkien vain selviytyä siitä, mistä tänään on aivan pakko ja kaikki muu on bonusta. Nimenomaan saa välillä vain kellua virran mukana, haaksirikostakin on tainnut useampi selvitä kellumalla kuin uimalla.
Päivä kerrallaan. Illalla ajatus, että tästäkin päivästä selvittiin, kiitos siitä.
Liekki, minä jostain syystä en vain usko, vaan olen ihan varma, että sinussa on se vahvuus, jota nyt tarvitaan. Ja jos elämässä pyörähtää Toyboy, tai ystävän koira, tai naapurin kissa tai kuka tai mikä vaan, joka jättää positiivista jälkeä, siitä saa ja kannattaa hymy huulilla nauttia.
Tänään on itsellä vähän vaikeampi päivä, johon liittyy ikäviä velvollisuuksia, mutta niistäkin selvitään. Saisi kyllä vain edes kahdeksi päiväksi lakata satamasta ja pitämästä harmaata pilvimassaa taivaan päällä. Kesän lapsi ei meinaa jaksaa enää odottaa edes pientä hengähdystä kylmän tuulen, sateen ja harmaan kesän fiiliksestä!
T: MaratonParkuja
Kiitos ap ja MaratonParkuja taas. Tunnistan itsessäni jatkuvan sisäisen kiireen ja tarpeen päästä eroon stressitekijöistä. Luulen, että se on yksi syy siihen, miksi olen näin kovalla prosentilla onnistunut hankkiutumaan hankaluuksiin (ja joskus niistä uloskin) elämässäni.
Juuri nyt päällimmäisenä on hirvittävä väsymys. Puolen tunnin tehokas aivotyö aiheuttaa tunnin päiväunitarpeen, ja nukun kuitenkin nykyisellään melkein 10 tuntia yössä. Ehkä aivot yrittävät sopeutua tilanteeseen näin.
Näin eilen sisarustani, ja kävin mielenkiintoisen keskustelun hänen kanssaan. Meillä on päihdeperheessä kasvamisen takia samantyyppisiä ongelmia, mutta suuren ikäeron vuoksi kokemukset ovat myös monessa suhteessa erilaisia. En tiedä ovatko koettelemukset kasvattaneet, mutta huomasin, että kykyni käydä vaikeita keskusteluja on ehkä tässä hiljan parantunut jossain määrin. Asiat eivät ajautuneet aiempaan ahdistuneeseen umpisolmuun, vaan ehkä pääsimme millin verran eteenpäin asioissa. Ainakin saimme puhuttua niistä asioista, jotka meidän välillämme aiheuttaa hankausta.
Kaiken tämän kuran keskelläkin minulla on miljoonia hyviä asioita elämässäni. Ennen kaikkea ystäväni. Nyt myös mukava kesäasunto äärimmäisen hyvällä sijainnilla, ja kesä täynnä tekemistä. Toyboy tulee huomenna ilahduttamaan minua matkallaan muualle, ja lauantaina olisi tiedossa mökkeilyä kaveriporukalla, josta ei ole naurua ja kujeita puuttunut ikinä.
Ehkä otan vaarin ohjeista, ja yritän vain pysyä pinnalla ja virran vietävänä niin kauan kunnes on taas voimia miettiä, mitä rantaa kohden haluan lähteä uimaan.
Kiitos kanssakulkemisesta, tähän ketjuun on aina mukava palata, olipa sitten omilla asioillaan tai seuraamassa sitä, mitä muille kuuluu :) Toivottavasti vanhat ja uudet kirjoittajat löytävät jatkossakin tänne. Ainakin omia ajatuksiani kirjoittaminen selkeyttää, saadusta palautteesta puhumattakaan.
-Liekki
Tämä on varteenotettava pointti Hukassalle ja muillekin. Itsekin aikoinaan pyöritin arkea ja uusioperhettä ja koko palkkani kului tähän.
Mikä uusioperhe? Kuutioperhe. Kuutioperse.
- UUSPERHE
Ihanaa, että edelleen ketjussa samat kamut.
Mitä kuuluu mökkimiehelle ja tälle poppoolle. Nainen vadtatkoon, kiitos, omin sanoin. Olisi ihanaa kuulla. Onko rakkautta riittänyt. Vai onko tullut bänksit. Tuskin, kun vaikutti niin hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Kauanko tuosta keskustelusta on aikaa? Siis kun sanoi ettei rakasta enää?
Nyt mennyt kolme vuotta.
On kyllä aivan omituista, miten tämä ketju "kutsuu". Pitkiksi aikaa unohdan koko ketjun ja sitä myötä vauvan-palstankin ja sitten yhtenä päivänä koneelle tullessa huomaan näpytteleväni googleen "pitäisi" ja ketju löytyy heti. Ja silloin yleensä onkin joku kirjoittanut uuden viestin, josta keskustelu jatkuu. Tässä on jotain magiikkaa!
Liekki, olipa raskaita uutisia. Etenkin asunnottomuus, kun siihen liittyy niin paljon, kaikki tavarat ja järjestelyt. Olen kovin pahoillani!
En tiedä oikein, mitä osaisin sanoa, etenkin kun edellä oli taas tosi hyviä kirjoituksia. Etenkin jäin miettimään tuota itsensä hemmottelemista muistoilla ja entisellä elämällä. Olen itse kokenut vastaavan ja hyvin nopeasti hullua kyllä siitä tuskasta tuli samalla myös mukavuusalue. Siellä ainakin tiesi, mitä on odotettavissa ja rehellisyyden nimissä, pystyihän sitä itse jonkun verran säätelemään.
Pärjäämisestä sen verran, että onkin aika epäloogista, että kun ihminen sanoo väsyneensä velvollisuuksien taakan alle hänelle selviytymiskeinona tarjotaan kaikenlaisia temppuja, joita hänen nyt vain pitäisi tehdä. Itse taidan nykyään ajatella, että entäs, jos lakkaa vaan pärjäämästä ja antaa asioiden ja tunteiden olla ja mennä. Tietysti reaalimaailmassa on paljon asioita, jotka on pakko hoitaa, mutta entäpä, jos niiden lisäksi ei teekään mitään ylimääräistä. Ja niitä asioita, joita voi, lykkää edes vähän eteenpäin. Tietysti ne on sitten vielä edessä, mutta ehkä sitten on vähän vahvempi niitä käsittelemään.
Suhteen pituus ei minunkaan mielestäni ole olennainen seikka, vaan se vaikutus, jonka ihminen teki. Silläkin on merkitystä, oliko toinen nyt vain kunnon mulkeroinen vaiko oliko vain siten, että meistä ei tullut mitään. Vihassa on helpompi laskea irti kuin surussa.
Vielä loppukaneetiksi salailusta: epäilen, että jokainen meistä enemmän kirjottaneista hieman hätkähti sitä kun ketjuun ilmestyi henkilö, joka kertoi tietävänsä täsmälleen, kuka yksi kirjoittelijosita on. Kyllä se itselläkin vaikutti. Vaikka haluaisin ajatella, että viis piittaan, jos joku tunnistaa,niin eipä se ihan siten taida olla.
Voi Liekki, miten toivonkaan, että asiat alkaisivat selvitä ja menisivät parhain päin! Tämä tunne muistuttaa minua ihan ensimmäisestä viestistä, jonka tähän ketjuun kirjoitin. Se oli kovin lyhyt ja siinä totesin vain, että minä niin toivon, toivon, että kaikkien elämä menisi parempaan suuntaan ja eron ahdistus helpottaisi!
T: MaratonParkuja