Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12663)
No nyt ei voi muuttaa, kun on ikkunaremontti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No nyt ei voi muuttaa, kun on ikkunaremontti.
Hah. Eipä se ikkunaremontin asumishaitta kestänyt kuin 3-4 h. Nopeata puuhaa kun tekivät vaihdon ja sisäpuoliset työt kerralla. Pari kertaa kävivät sen jälkeen, mm. parvekkeen ulkopuoliset työt ja ikkunoiden pesu. Hienot on.
28 v yhdessä
Vierailija kirjoitti:
Miksi alapeukutetaan jos kysyy 28 asuntotilannetta?
En tiedä, jotenkin kysymyksen sävy on negatiivinen / "pahantahtoisesti" utelias. Tuntuu kuin jonkun päähänpinttymä (jo aiemminkin) oli tämä asunnon myynti. Tämä vain oma tuntemus. Alapeukuista päätellen joku ajattelee samoin kun minä.
Asiat etenevät ja exän kanssa ollaan ihan sovussa asioita hoidettu. Se riittää tässä vaiheessa tiedoksi.
28 v yhdessä
Terkkuja kaikille ketjua seuranneille. Ei minulla ole mitään kerrottavaa, elämä menee eteenpäin omaan tahtia. Viitisen viikkoa olen nyt asunnut yksin ja kieltämättä hiljaista on. Toisaalta ihanaa ja ihaninta on kun poika käy kylässä niin keskityn täysin Häneen, välit on entisestään vain parantuneet. Ihana poika minulla on. Töitä on turhan vähän, näin tuntipalkkalaisena hieman huolestuttava asia, mutta tällä mennään. Ja mökkimiehen kanssa edelleen ihanaa olla yhdessä.
Silloin harvoin kun enään mietin menneitä niin päällimmäisenä on tunne, että kipeästäkin erosta selviää vaikka se tunne sillä hetkellä on hukuttava. Ahdistavin, hukuttavin tunne oli se valheiden verkko ja epätietoisuus totuudesta puhehousujen puuttumisen takia.
Kesä edessä ja toivottavasti paljon mökkeilyä.
Olisi kiva kuulla Teidän kuulumisia?
Hyvää kesää kaikille ja olkaa kiltisti = )
T: 28v yhdessä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi alapeukutetaan jos kysyy 28 asuntotilannetta?
En tiedä, jotenkin kysymyksen sävy on negatiivinen / "pahantahtoisesti" utelias. Tuntuu kuin jonkun päähänpinttymä (jo aiemminkin) oli tämä asunnon myynti. Tämä vain oma tuntemus. Alapeukuista päätellen joku ajattelee samoin kun minä.
Asiat etenevät ja exän kanssa ollaan ihan sovussa asioita hoidettu. Se riittää tässä vaiheessa tiedoksi.
28 v yhdessä
Ei välttämättä pahantahtoisesti, mutta kuitenkin kun avoimesti on muista asioista täällä puhuttu. Kuten myös asunnon omistuksesta. Miksi sitä tietoa pitäisi pitää jotenkin vaikealta kertoa kun on ollut aiemmin puhetta "sitten kun poika muuttaa omilleen". Miksi pitäisi olla myös "päähänpinttymä" olla salaperäinen turhaan ästä asiasta, jos henkilökohtaisemmistakin on täällä hyvinkin avoimesti kerrottu.
No, alapeukuttajathan tiedetään keitä ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisen pitää aina ja joka tilanteessa selvittää itselleen, mitä haluaa elämältä, ja toimia johdonmukaisesti siihen suuntaan.
Pitää puhua nämä asiat suoraan miehelle. Normimies usein kuuntelee ja ottaa huomioon. Ellei, on toimittava itse.
Jos mies ei suostu yhteistyöhön, ei tarvitse välittää hänestä missään suhteessa. Lapset huomioitava kaikessa, siis vältettävä kärsimyksen aiheuttamista heille.
Aika yksinkertaisia asioita. Pitää olla reipas ja luja ja haettava tarvittaesssa ulkopuolista apua ja tukea!!!!
Last but not least: Vaikeat ajat on vain mentävä läpi, sitten helpottaa!!!
8606:lle, no en minä ainakaan tiedä "ketkä ovat alapeukuttajia".
Olen täällä avoimesti asioista puhunut, myös omistuksesta. Olen myös aiemmin kirjoittanut, että exään liittyvistä nykypäivän asioista en kirjoita. Tarkoitukseni ei ole olla salaperäinen, en vaan ainakaan juuri nyt halua asioista kertoa. Onneksi minulla on oikeus olla kertomatta (olisi toki paljonkin kerrottavaa ja Auts tämä on sitä salaperäisyyttä).
Olen edelleen kiitollinen ketjun olemassaolosta ja kaikesta tuesta / neuvoista mitä täältä sain. Ja, että oli tämä ketju jonne pelkästään kirjoittaminen auttoi jäsentelemään omassa päässä asioita.
Halusin myös "näyttää" sitä onnea mikä surun jälkeen elämääni tuli. Päästin irti. Ehkä sekin on tuonnut jollekin uskoa / toivoa elämässä.
Tässä on tapahtunut itselleni valtavasti muutoksia alle kolmessa vuodessa, viimeisempänä lapsen muutto omilleen.
Kaikki muu tässä on järjestelyitä ja asiat etenevät. En ole ostamassa tätä asuntoa eksältä kalliin vastikkeen takia (ja iso nousu ikkunaremontin takia) ja tämä on ihan turhan iso itselleni. Mutta, se siitä.
28v yhdessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se nähty, että osa on täällä aina keskenään samaa mieltä (yläpeukut) oli asia mikä tahansa. Ja sitten taas eri mieltä (alapekukut) oli asia mikä tahansa. Pitkän ketjun perusteella on aika helppoa tehdä siis johtopäätöksiä keitä nämä ovat.
Mutta ei tästä nyt tämän enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuumis tässä tärkeän äärellä: vaalikaa terveyttänne ! Lähellä vakavaa sairastumista, kuolemaa +60v ja yksi pikkuleikkaus, mistä ei puudutus meinannut poistua ollenkaan. No, päivystyksestä päästiin vihdoin pois. Nyt hän on ok. Yksi on sairaalassa, toipunee...
Muistakaa sanoa, että rakastatte :) Huolehtikaa ja huomioikaa läheisenne.
Mukavaa alkukesää Kaikille
Vierailija kirjoitti:
Kaksoiselämä on yleistä. Se miten törkeästi asioista voidaankaan valehdella.
Aina kannattaa huolehtia omasta itsestä, siitä, että pärjää vaikka mitä tapahtuisi.
Se, kummat pettää enemmän, siihen en ota kantaa. Tässä ketjussa nyt on naisia jotka ovat tulleet petetyiksi.
Täällä elämä rullaa. Tilanne on paljon parempi ja lohdullisempi kuin vuosi sitten.
Koskaan ei voi tietää mitä elämässä tulee eteen. On valtavan paljon asioita joihin ei voi itse vaikuttaa mitenkään. Tapahtuu asioita joita ei koskaan olisi itselle uskonut tapahtuvan. Pahoja asioita. On ihmisiä jotka toimivat tavoilla joita ei voi ymmärtää, ei millään. Eikä niille asioille voi mitään.
Itsensä voi pelastaa, ikävien, satuttavien, surullisten asioiden keskellä voi pitää huolen itsestä. Rakentaa itsensä uudelleen. Kasasta paloista entistä ehommaksi. Antaa liimasaumojen näkyä, koska ne on kasvattaneet sinusta sinun.
Tämä ap:n viesti osui ja sattui yhtä aikaa. En tiedä, mikä siinä on, että omassa elämässä kaikki ikävä tuntuu sattuvan aina kerralla.
Viimeiset vajaa pari kuukautta on ollut jatkuvaa valvepainajaisessa elämistä. Terveys- ja taloushuolet tulevat samassa nipussa, ja joudun muuttamaan kesäksi pois kodistani. Vastuu ja asian ratkaisusta on ihmisillä, jotka eivät kanna sitä, vaan ummistavat silmänsä, koska se on heille helpompaa. Samaan aikaan toinen vanhempani kuoli yllättäen, ja viimeinen puhelu jäi riitaisaksi, kun purin tilanteen aiheuttamaa kuormitusta häneen.
Nyt pitäisi ainoana elossa olevana lähiomaisena setviä perunkirjoitusta, ja samalla yrittää kodittomana ja perheettömänä selvitä jotenkin päivästä toiseen niin kauan, että jostain ilmestyy joku ratkaisu. Samaan aikaan käynnissä on myös oikeusriita-asia.
Tämän kaiken keskelläkin yksi suurimmista suruistani on edelleen edellisen suhdeyritelmäni päättyminen. Huumorintajuni ei enää riitä leikkisiin lempinimiin, kun hän tuttavuutemme lyhyydestä huolimatta ui syvälle sisimpääni. Kaikki nämä vastoinkäymiset ovat paljastaneet minulle sen, miten alitajuisesti yritän edelleen löytää ratkaisuja lapsuuteni traumoihin ja menetyksiin. Sen tajuaminen tässä iässä, kun tuntuu että kaikki tavoittelemisenarvoinen on jo mennyt, on raastavaa. Ja kun joulun alla sain ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin toivoa siitä, että minullekin voisi joskus olla jotain, on sen menettäminen kivuliainta, mitä minulle on tapahtunut.
Tällä hetkellä en tiedä, jaksanko kahlata tieni läpi näidenkin vaikeuksien ja yrittää synnyttää itseni taas kerran uudelleen. Juuri nyt tuntuu, että lepatan viimeisillä voimillani, eikä mikään tule koskaan muuttumaan paremmaksi.
-Liekki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liekin kommenttia mietin. Olisiko kaikkein järkevämpää, ehkä ei helppoa, nyt kuitenkin lopettaa tuon lyhytaikasen suhteen sureminen ja todeta sen olleen todellakin "suhdeviritelmä". Viritelmä jolle ei ollut katetta toisen osapuolen kohdalla. Voisiko jotenkin todentaa tuon itselleen ja siirtää nyt hiukan syrjään.
Surullista on omaisesi kuolema, lisäksi kuormittavat virallisten asioiden hoitaminen ja nämä muut elämäsi vaikeudet yhtäaikaa. Oman kodin löytyminen ja perunkirjoitus ovat nyt akuuteimmat hoidettavat asiat. Voisiko perunkirjoitukseen anoa lisäaikaa? Toisaalta sekin pitkittyessään rasittaa, selkeintä olisi yksi asia pois hoidettuna. Myös jos mahdollista olisi ikäänkuin paloitella hoidettavat asiat. Jos kaiken aikaa on yksi suuri, mahdoton möykky, vaikka siis niin onkin, mutta yhden asian kerrallaan hoitaminen pienentää möykkyä ja tuo tunteen, että ainakin joku on pois päiväjärjestyksestä.
Tuumis
Liekki
Lyhytkin suhde voi olla merkityksellinen, on lupa murehtia eroa. Joskus joku osuu (liian) lähelle. Pian ja yllättäenkin.
Elämä on täynnä yllätyksiä. Eikä kaikki mukavia. Voimisia Sinulle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liekin kommenttia mietin. Olisiko kaikkein järkevämpää, ehkä ei helppoa, nyt kuitenkin lopettaa tuon lyhytaikasen suhteen sureminen ja todeta sen olleen todellakin "suhdeviritelmä". Viritelmä jolle ei ollut katetta toisen osapuolen kohdalla. Voisiko jotenkin todentaa tuon itselleen ja siirtää nyt hiukan syrjään.
Surullista on omaisesi kuolema, lisäksi kuormittavat virallisten asioiden hoitaminen ja nämä muut elämäsi vaikeudet yhtäaikaa. Oman kodin löytyminen ja perunkirjoitus ovat nyt akuuteimmat hoidettavat asiat. Voisiko perunkirjoitukseen anoa lisäaikaa? Toisaalta sekin pitkittyessään rasittaa, selkeintä olisi yksi asia pois hoidettuna. Myös jos mahdollista olisi ikäänkuin paloitella hoidettavat asiat. Jos kaiken aikaa on yksi suuri, mahdoton möykky, vaikka siis niin onkin, mutta yhden asian kerrallaan hoitaminen pienentää möykkyä ja tuo tunteen, että ainakin joku on pois päiväjärjestyksestä.
Vallan järkeviä neuvoja, ja perunkirjoitukseen olen jo hakenut varmuuden vuoksi lisäaikaa, kun taustalla on kaksi kuolinpesää, joista toinen on vielä selvittämättäkin. Varmaa on jo tässä vaiheessa, että perintö tulee olemaan miinusmerkkinen.
Mitä tulee tunteisiin, en tiedä miten sureminen "lopetetaan". Olen hyväksynyt sen, että tunne ja halu eivät tietyn pisteen jälkeen olleet molemminpuolisia. Ja sen, että uusia mahdollisuuksia hänen kanssaan ei ole tulossa. Ei se silti poista surua tai minun menetystäni.
Olen myös tietoisesti siirtynyt eteenpäin, ja täysin avoimin kortein hankkinut itselleni lohtukainalon vaikeisiin hetkiin. Olemme toisillemme hetken suojapaikka maailman myrskyiltä, mutta ikäväni tai suruni määrään mies ei viehättävyydestään huolimatta ole vaikuttanut. Kehitän tunteita äärimmäisen harvoin, mutta silloin kun niin tapahtuu, kestää niiden sammuminen kauan.
Asuntoasia painaa tällä hetkellä eniten, koska siihen ei ole tulossa nopeita ratkaisuja. Usein huomaan toivovani, että olisin tyytynyt vuokra-asumiseen...
Liekille, ymmärrän kyllä. Mutta nyt kun on noin paljon muita, sanoisinko nyt realistisesti, todellisia murheita, olisi omalle itselle ja omalle jaksamiselle hyväksi siirtää hiukan tuo jo mennyt suhde sivummalle. Ketjussahan puhutaan irtipäästämisestä.
Oli merkityksellinen sinulle, mutta toiselle ei ehkä niin merkityksellinen. Se on totuus. Hän ei ole nyt sinua tukemassa. Sano itsellesi "Nyt en anna enää hänelle valtaa syödä energiaani vaan käytän sen oman elämäni järjestelyyn. Se on nyt minulle tärkeintä".
Tuumis
Vierailija kirjoitti:
Liekille, ymmärrän kyllä. Mutta nyt kun on noin paljon muita, sanoisinko nyt realistisesti, todellisia murheita, olisi omalle itselle ja omalle jaksamiselle hyväksi siirtää hiukan tuo jo mennyt suhde sivummalle. Ketjussahan puhutaan irtipäästämisestä.
Oli merkityksellinen sinulle, mutta toiselle ei ehkä niin merkityksellinen. Se on totuus. Hän ei ole nyt sinua tukemassa. Sano itsellesi "Nyt en anna enää hänelle valtaa syödä energiaani vaan käytän sen oman elämäni järjestelyyn. Se on nyt minulle tärkeintä".
Ei tunteita voi määrätä eikä surua siirtää! Isän kuoleman aikaan yksi tyttäristä 'määräili' muita, ensin hoidetaan käytännön asiat, sitten on aikaa surulle. Eihän se niin mene! Isä sairasti pitkään ja surullista aikaa sekin oli, hidasta hyvästelyä. Mutta totaalinen suru iski sitten, kun ero oli lopullinen...
Sen verran itsekäs ja omaa itseään arvostava pitäisi olla, että kun omassa elämässä on paljon muita vaikeita asioita ja ne pitäisi saada järjestykseen oman hyvinvointinsa ja elämänhallintansa vuosi ei ulkopuolisen, melko tuntemattoman ihmisen ja lyhyen suhteen anna hallita ja kalvaa liikaa itseään. Silloin kyllä sen suurempi sureminen voisi jäädä myöhempään. Jos enää sitten onkaan ajankohtaista. Jos vain suinkin kykenee olla antamatta tuolle ihmiselle enää sen suurempaa valtaa elämässään. Nyt ja myöhemmin.
Minulle on aikoinaan käynyt niin, että jäin kiinni rakkaussuhteeseen. Vaikka se päättyi ja ei ollut jatkomahdollisuutta niin ikäänkuin "hemmottelin" itseäni muistoilla ja kaipasin kyllä sitä ihmistäkin. En meinannut millään päästää irti. En järjellä enkä tunteella ajatellen. Sitten oikein aloin miettiä, että miksi oikein näin toimin. Ei ollut uutta suhdettakaan ja kukaan ei kiinnostanut. Silloin tajusin, että halusin ja kaipasin tätä "muistoilla hemmottelua" elämäni piristeeksi. Jos luopuisin ja irrottaisin niin mitä minulle jäisi? Ajattelin, että elämäni olisi todella tyhjää ja rakkaudetonta. Jäisi ikäänkuin aukko elämääni. Vaikka se "rakkaus" olisikin menneen muistelua ja suremista. Ei mitään todellista elämääni.
Tuo huomio samalla viilsi, kyllä, ja pistin vastaan, mutta laittoi myös asioita päässäni järjestykseen. Minun täytyy mennä eteenpäin ja antaa muistojen kyllä olla olemassa, mutta niiden ei pidä olla elämäni tyhjyyden täyttäjä. Minun pitää elää joko yksin tai ehkä joskus kumppanin kanssa. Tuo loppunut suhde on tuonut tietyn aukon aikoinaan, mutta sen aukon täyttämisen ei pidä jäädä "asumaan" ja korvaamaan tyhjyyden tunnetta mielessäni.
Sanotaan, että pitkin hampain aloin päivittäin yhä vähemmän miettiä ja jossain vaiheessa huomasin vain silloin tällöin miettiväni. Ja ei niin kalvavasti. Ei kokonaan tarvitse lopettaakaan, ovathan ne osa elämääni.
Minusta tuntuu, että osasyy suruun suhteen päättymisestä on se, että jouduin kasvamaan ilman isääni. Hänen päihdeongelmansa vuoksi emme varhaislapsuuteni lisäksi olleet tekemisissä ennen kuin olin jo lähempänä kolmeakymmentä.
Minun surulleni isän menetyksestä ei aikanaan ollut aikaa ja tilaa, kun äitini keskittyi omaan pettymykseensä ja suruihinsa. Hän ei kyennyt ottamaan sitten enää vastaan minun tunteitani.
Kaikki tapahtunut on saanut menneen levittäytymään eteeni kuin purkautuvan narukerän, ja olen alkanut havaita mistä minun tapani toimia tulee ja mitä ongelmia siihen liittyy.
Samalla on tullut valtava tukahdutettujen tunteiden tulva vuosikymmenten takaa, ja välillä tuntuu, että minun uomani on niille liian matala ja kaikki läikkyy yli. En vain enää pysty olemaan itsenäinen pärjääjä, joka kannattelee koko maailmaa harteillaan.
Olen alkanut ajatella, että irti päästämisen vaikeus ei niinkään liity muihin ihmisiin tai asioihin, vaan siihen, että pitäisi luopua omasta käsityksestään siitä, kuka on.
Sekä Hukassa että ap tuntuvat tietyllä tavalla kuuluvan kanssani siihen herkkien vastuunkantajien koulukuntaan, jolle on opetettu, että kaikkien muiden tarpeet ja tunteet ovat tärkeämpiä kuin omat. Jossain vaiheessa siinä alkaa ihan kirjaimellisesti olla hukassa sen kanssa, kuka itse on ja mitä elämältään haluaa. Sen sijaan keskittyminen menee muiden tarpeiden ja tunteiden tarkkailuun, ja heidän elämänsä helpottamiseen.
-Liekki
Miksi alapeukutetaan jos kysyy 28 asuntotilannetta?