Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

7521 ja muille, tämä on teille toivotonta saada ymmärtämään, että erohaluttomalle ei ole olemassa siitä oikeaa hetkeä informoida erohaluistaan. Ei ole kertakaikkiaan, teki sen heti kun huomaa liiton menevän prinkkalaan, jo alkuvaiheessa omaa pohdintaa, jonkin ajan päästä, siitä jonkin ajan päästä, myöhemmin kun oli jo uusi suhde kuviossa, sen suhteen aikana, never.

Toistan: erohaluttomalle kumppanille mikään ajankohta ei ole oikea. Antaa informaatiota suoraan tai epäsuoraan. Sitä vain yrittää saada tilanteen sellaiseksi, että lapsille tulisi mahdollisimman vähän ylimääräistä painolastia. Koska usein nämä haluavat purkaa oman pahan olonsa muihin ja lapset ovat siinä helpommin saatavilla. 

Vierailija kirjoitti:

7521 ja muille, tämä on teille toivotonta saada ymmärtämään, että erohaluttomalle ei ole olemassa siitä oikeaa hetkeä informoida erohaluistaan. Ei ole kertakaikkiaan, teki sen heti kun huomaa liiton menevän prinkkalaan, jo alkuvaiheessa omaa pohdintaa, jonkin ajan päästä, siitä jonkin ajan päästä, myöhemmin kun oli jo uusi suhde kuviossa, sen suhteen aikana, never.

Toistan: erohaluttomalle kumppanille mikään ajankohta ei ole oikea. Antaa informaatiota suoraan tai epäsuoraan. Sitä vain yrittää saada tilanteen sellaiseksi, että lapsille tulisi mahdollisimman vähän ylimääräistä painolastia. Koska usein nämä haluavat purkaa oman pahan olonsa muihin ja lapset ovat siinä helpommin saatavilla. 

Itse menin perheterapiaan miehen kanssa, joka ei varmasti halunnut erota. Oli hyvin dominoiva ja itsevarma tyyppi, mutta olin saanut tarpeekseni lasten kanssa. Siellä terapiassa uskalsin monen käynnin jälkeen sanoa, että haluan erota ja ymmärrän, ettei tästä suhteesta tule enää mitään. Mies pilkkasi, että mitenköhän pärjäät niin monen lapsen kanssa, kun sulle ei jää autoakaan. Terapeutti siinä kohdin huomautti, että pärjää varmasti vaikka kuuden lapsen kanssa. Haettiin sitten lapset hoidosta ja uhkasi ajaa vastaantulevan rekan alle. Lapset takapenkillä. Totesin siihen, että minkäpä minä sille mahdan. Tokeni siitä ja ajoimme kotiin. Ero oli vaikea ja eron jälkeen ne perinteiset kiusaamiset vuosikaupalla.

Että silleen sitä erotaan eikä jäädä valehtelemaan ja manipuloimaan. 

7523, kuka on puhunut valehtelimisesta ja manipuloinnista? Mielestäni juuri nämä erohaluttomat haluavat kaikin keinoin manipuloida ettei ero toteutuisi. Äitinä oli sinulle helpompaa jäädä lasten kanssa kuin jos olisit joutunut jättämään lapset sille hankalalle miehelle. Siinäkin on eroa kumpi on se haluton osapuoli. 

Lainaus: "No varmaan juuri siksi että tärkeän ihmisen loukkaaminen on vaikeaa. Toivoo varmaan että kyllä se itsekin kohta huomaa että ero on oikea ratkaisu".

Suurin loukkaus oli miehen touhut seläntakana, valheet ja nimenomaan "munattomuus" lopettaa suhde suoraselkäisesti. Sitä en ymmärrä vieläkään, kun ensimmäisenä ihan rauhallisesti kysyin onko toinen nainen?. Minusta on pelkuruutta ja itsekästä valehdella toiselle vain sen takia, että itselle tulee paha mieli.

Sinänsä uskon, että ihan varmasti on henkilöitä, jotka käyvät hankalaksi erohaluttomana, mutta ei sitäkään voi yleistää.

Niin ja minunhan se ero piti lopulta tehdä.

28 v yhdessä 

Hyvää loppiaisviikonloppua kaikille, minä käperryn nyt lämpimään kainaloon.

Älä purista rystyset valkosina.

Vierailija kirjoitti:

7523, kuka on puhunut valehtelimisesta ja manipuloinnista? Mielestäni juuri nämä erohaluttomat haluavat kaikin keinoin manipuloida ettei ero toteutuisi. Äitinä oli sinulle helpompaa jäädä lasten kanssa kuin jos olisit joutunut jättämään lapset sille hankalalle miehelle. Siinäkin on eroa kumpi on se haluton osapuoli. 

Kyllä mies yritti saada yhtä lapsista itselleen, mutta pätevä terapeutti sai hänet ymmärtämään, ettei se olisi lapsen etu. Koko prosessi hoidettiin asiallisesti eikä provosoiduttu/provosoitu. Olihan lapset kuitenkin hänellä aluksi säännöllisesti. Lopulta jouduin hakemaan heidät itkuisina kesken kaiken. Ja kerran oli vesiskootterilla ajellut 4-vuotiaan kanssa ilman pelastusliivejä ja kaatuneetkin. Myöhemmin tuli ilmi kaikenlaista. Sitten lopetti tapaamiset, kun uusi avovaimo ahdistui ja meni aina vanhemmilleen siksi vkonlopuksi, kun lapset menivät isälleen. Sitten mies löysi nuoren naisen ja muutti onneksi 400 km:n päähän.

Toistan: erohaluttomalle kumppanille mikään ajankohta ei ole oikea. Antaa informaatiota suoraan tai epäsuoraan. Sitä vain yrittää saada tilanteen sellaiseksi, että lapsille tulisi mahdollisimman vähän ylimääräistä painolastia. Koska usein nämä haluavat purkaa oman pahan olonsa muihin ja lapset ovat siinä helpommin saatavilla. 

Toistan: ei olekaan. Sen vuoksi sen jahtaaminen on aivan turhaa ja on parempi vain ryhtyä toimeen. Tietäen, että tämä aika on yhtä hyvä tai huono kuin mikä tahansa tuleva.

Sitä voi yrittää sitä ja tätä, mutta mahdoton on siis mahdoton. Miksi siis yrittää sitä kuin käärmettä pyssyyn?

Ylimääräistä painolastia tulee toki siitäkin, kun äippä soittelee hysteerisenä iskän perään rakastajattaren kämpille. Tai riidellään siellä kotona, tuskin siltä reissulta ihan sanatta vain kivasti saunomaan ja hyvälle päivälliselle mentiin. Tai viimeistään sinä päivänä tulee, kun näiden riitojen jälkeen viimein se iskä alkaa kantamaan tavaroitaan sinne toisen naisen kotiin.

Toistan siis toistamistani: mitä tämä pitkittäminen siis konkreettisesti auttoi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista olisi kuulla näiltä toisilta naisilta, että miten he voivat lähteä tuollaiseen kuvioon mukaan? Ei vaikuta edes omatunto vaivaavan? Mielestäni naisten kuuluisi aina pitää toistensa puolia ja olla lojaaleita toisiaan kohtaan. En koskaan voisi elää itseni kanssa, jos lähtisin särkemään toisen elämää. Ja vielä ylpeilisin sillä ja puhuisin vaimosta väheksyvästi kuinka hän ei ole päätöstä saanut aikaan. Meitä on moneen junaan ja tuollainen juna ei todella olisi minua varten. Hurja lukea, että tuollaisia ihmisiä todella on olemassa.

 

Pata kattilaa soimaa. Mikähän omatunto tai itsearvostus puuttuu näiltä aviovaimoilta, jotka jäävät roikkumaan ja jopa seksisuhteeseen miehen kanssa ja --kuten on täälläkin sanottu, en minä - kynnysmatoksi,  lapaseksi jne. Miksi jäävät särkemään itsetuntoaan ja itseään, vaikka tietävät, ettei mies e

Hämmentävää, että toinen nainen oikein odottaa milloin saa moisen helmen omakseen! Miehen, joka hyppää sekä exän että toisen naisen sängyssä. Sopii kysyä, eikä toisellakaan naisella ole arvostusta itseään kohtaan, kun suostuu -kuten sanottu- kynnysmatoksi miehelle aivan samoin kuin miehen exä? 

Uskomatonta tosiaan. 

7529, niinpä, mutta voin sanoa, että hyvin moni ero toteutuu ainoastaan niin, että on uusi suhde jo menossa. Ei tämä niin ihmeellistä ole. Yleensä on vain niin, että se entinen suhde on jo kuivunut kokoon ja tunteet hiipuneet, mutta on juuri tuo hankaluus saada eroa toteutumaan. Syitä on monia. 

Moni vannoo, ettei itse koskaan suostuisi kakkosnaiseksi. Ei pitäisi vannoa, elämästä ei koskaan tiedä. 

Vierailija kirjoitti:

7529, niinpä, mutta voin sanoa, että hyvin moni ero toteutuu ainoastaan niin, että on uusi suhde jo menossa. Ei tämä niin ihmeellistä ole. Yleensä on vain niin, että se entinen suhde on jo kuivunut kokoon ja tunteet hiipuneet, mutta on juuri tuo hankaluus saada eroa toteutumaan. Syitä on monia. 

Moni vannoo, ettei itse koskaan suostuisi kakkosnaiseksi. Ei pitäisi vannoa, elämästä ei koskaan tiedä. 

Kyllä mä ainakin voin vannoa, koska keski-ikäisenä tunnen itseni ja tiedän, etten suostuisi olemaan mukana petoksessa. Toisaalta, jos mieheni olisi pettänyt exäänsä, en voisi koskaan luottaa häneen, etteikö hän voisi tehdä samaa minulle. Miksei voisi, onhan hän jo kerran tehnyt niin, eli on kykenevä sellaiseen. Ei vastaa minun arvomaailmaani tuollainen käytös. 

Uusi rakkaus voi kehittyä myös ilman seksisuhdetta. Tässä ketjussa petetyt painottavat paljon, että mitä ihmettä, seksiäkin oli loppuun asti. Ja heti kerrotaan uudenkin suhteen alkaneen ihan seksin merkeissä. Itse en panostaisi sellaiseen, sen olen oppinut.

Mikähän aloittajan lopputulema oli? Eli mitenkä päättyi tämä? Vai päättyikö? Noloa eroajalta kieltää puhumasta lapsille ja läheisille. Js kerran eron haluaa kantakoon vastuun myös, eikä mene puun taakse piilon. Itse olen kertonut lapsille selkeästi eron syyt ja sen että pelkään heidän isäänsä joka myös lapsia kohdellut kovakouraisesti. Kaikki kantakoot vastuun tekemisistään!

Täällä peräänkuulutetaan eroa haluavan vastuuta omista hankalista tunteistaan. Eikö samoin myös sen eroa vastustavan  pitäisi ottaaa vastuu omista hankalista tunteistaan? Vai onko vastuu ainoastaan eroa haluavan loppuun saakka? Ja usein vielä eron jälkeenkin puretaan omaa pahaa oloaan siihen eroa haluavaan, nyt sitten tämän logiikan mukaan ihan luvan kanssa. 

Olin itse naisena eroa haluava osapuoli. Eroa en kadu, tunteet olivat kaverilliset, oli kyllä muutakin syytä, ei siis toista suhdetta. Mielestäni perustelin miksi rahkeet eivät enää riitä parisuhteeseen, mutta kyllä niitä hankalia tunteita ja monenlaista päässä pyöri miten ottaa ero puheeksi mahdollisimman vähän toista loukkaavasti. Sekin tuntui vaikealta selittää kauniisti, kun toinen olisi ollut valmis jatkamaan, että en nyt vaan enää ole itse siihen myötämielinen. Toisen toistuva ehdottelu, että mitäs jos nyt vain jatkettaisi kun ei voinut täysin suoraan sanoa, että en enää jatka, ei ole senkaltaisia tunteita yhtään. Eli et ole miehenä enää haluttava, muuten voimme olla asiallisissa väleissä. 

Ei niitä hankalia tunteita yksin eroa vastuva mielessään tunne. Kyllä se prosessi molempia kuormittaa. 

Toisen toistuva ehdottelu, että mitäs jos nyt vain jatkettaisi kun ei voinut täysin suoraan sanoa, että en enää jatka, ei ole senkaltaisia tunteita yhtään. 

Ystävä hyvä. Jos olisit nyt vaan saanut täysin suoraan sanottua, että seksuaalista halua ei enää ole, niin ei olisi tullut varmaan enää niitä ehdotteluja.

Siitä juuri on kyse. Ja kyllä, vastuu on myös sille joka jätetään, uskoa, että hänet on jätetty. Mutta kun ei ole! Kun ei ole voitu täysin suoraan sanoa! Kun se hölmö idiootti vielä luulee, että tässä olisi jotain mahdollisuutta jatkaa kas kun täysin suoraan ei ole sanottu, että senkaltaisia tunteita ei ole yhtään!

Kuinkahan monessa suhteessa oletkaan ollut hyvän hyvyyttäsi, kun et kehtaa sanoa, että ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

7529, niinpä, mutta voin sanoa, että hyvin moni ero toteutuu ainoastaan niin, että on uusi suhde jo menossa. Ei tämä niin ihmeellistä ole. Yleensä on vain niin, että se entinen suhde on jo kuivunut kokoon ja tunteet hiipuneet, mutta on juuri tuo hankaluus saada eroa toteutumaan. Syitä on monia. 

Moni vannoo, ettei itse koskaan suostuisi kakkosnaiseksi. Ei pitäisi vannoa, elämästä ei koskaan tiedä. 

 

Kyllä mä ainakin voin vannoa, koska keski-ikäisenä tunnen itseni ja tiedän, etten suostuisi olemaan mukana petoksessa. Toisaalta, jos mieheni olisi pettänyt exäänsä, en voisi koskaan luottaa häneen, etteikö hän voisi tehdä samaa minulle. Miksei voisi, onhan hän jo kerran tehnyt niin, eli on kykenevä sellaiseen. Ei vastaa minun arvomaailmaani tuollainen käytös. 

 

Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan. Elämä on mutkikasta ja jokainen tilanne on omanlaisensa. Sehän olisikin helppoa kun se olisi aina suoraviivaista ja ennalta aavistettavaa. Olen monesti sanonut, että nyt olen kokenut ja nähnyt kaiken, nyt ei enää tule sellaisia asioita vastaan joista en ole tiennyt. Mutta ihme ja kumma, silti niitä aina joskus putkahtaa ja täytyy todeta, että enpä tätäkään olisi ennen tiennyt tai tätäkään en ole tähän saakka kokenut. Että näinkin saattaa elämä joskus mennä. Arvomaailmatkin saattavat joskus muuttua. Tai huomaa, että se mitä on joskus ajatellut jostain asiasta onkin ollut vain murto-osa mitä se jossain elämäntilanteessa saattaa olla ja on tiennyt. 

Minä käyn elämän kiertokoulua edelleen ja luulen, että elämäni loppuun saakka. Se, minkä ikä on opettanut, että minkä luulit ennen ihan varmasti olevan näin ei välttämättä ole koko totuus. 

Minä käyn elämän kiertokoulua edelleen ja luulen, että elämäni loppuun saakka. Se, minkä ikä on opettanut, että minkä luulit ennen ihan varmasti olevan näin ei välttämättä ole koko totuus. 

Näin kyllä, arvomaailmat voi avartua, mutta ihmisluonne harvoin muuttuu täysin kokonaan ellei joku sairaus ole taustalla.

Ja se on niin, että jotkut ihmiset menee siitä, missä aita on matalin ja osaavat selittää itselleen, miksi tämä oma kiva tässä nyt on ihan sallittua ja tärkeää ja aitoa ja sitä parempaa sössöä ja toiset ei siihen pysty.

Pettäminen on luonteessa. Tiedän, koska olen itse sortunut. Mieheni ei koskaan olisi sitä tehnyt, koska hänen luonteessaan se ei ole. Ero tuli ja se oli minulle ihan oikein, vaikka kaduttikin todella monta vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Toisen toistuva ehdottelu, että mitäs jos nyt vain jatkettaisi kun ei voinut täysin suoraan sanoa, että en enää jatka, ei ole senkaltaisia tunteita yhtään. 

Ystävä hyvä. Jos olisit nyt vaan saanut täysin suoraan sanottua, että seksuaalista halua ei enää ole, niin ei olisi tullut varmaan enää niitä ehdotteluja.

Siitä juuri on kyse. Ja kyllä, vastuu on myös sille joka jätetään, uskoa, että hänet on jätetty. Mutta kun ei ole! Kun ei ole voitu täysin suoraan sanoa! Kun se hölmö idiootti vielä luulee, että tässä olisi jotain mahdollisuutta jatkaa kas kun täysin suoraan ei ole sanottu, että senkaltaisia tunteita ei ole yhtään!

Kuinkahan monessa suhteessa oletkaan ollut hyvän hyvyyttäsi, kun et kehtaa sanoa, että ei kiinnosta.

Kyllähän mies sen oli jo aikaa tietysti huomannut. Yritin hoitaa "velvollisuuteni", mutta eihän siitä lopulta mitään tullut. Itselle rikkovaa ja miehelle nöyryyttävää. Olin kertonut ettei haluta, mutta mies ei sitä oikein kai tajunnut. Tai halunnut tajuta. Hän kuitenkin, ymmärrän senkin,  halusi seksiä. Ja totta sekin, sanoin miehelle senkin, että jos jatkaisimme liittoa, kuten hän ehdotti, seksiä ei olisi. Että eihän sellaiseen mies voi suostua. No, mies sitten siihen, että kyllä hän siihen tyytyisi. Olin ihan, että mitä sinä oikein nyt puhut. En millään voinut uskoa siihen, etteikö hän jonkin ajan päästä olisi alkanut vihjailla ja vaatia, se oli niin ilmiselvää siis etten edes moista vaihtoehtoa harkinnut. Enkä muutenkaan, ei olisi ollut mitään mieltä.

Kerroin siis kyllä miehelle, että eräs  ja painava syy oli etten halua enää seksiä. Mies luuli, että oli joku minusta johtuva syy. En silloin ihan suoraan pystynyt sanomaan, miehen elämää jatkossa ajatellen, että tunnen vastenmielisyyttä sinua kohtaan. Tuo miehen nöyristely oli jo tarpeeksi rankkaa, en sen enempää häntä halunnut nöyristyttää. En tiedä sitten kuinka suoraan tuollaisen asian sitten joku muu olisi osannut kertoa. Mielestäni kerroin niin suoraan kuin toista täysin nujertamatta voi kertoa. 

Et tunne ex-miestäni, hän oli sellainen monessa muussakin asiassa, että ei oikein uskonut mitä hänelle sanoin. Ikäänkuin puhuisin piruuttani. Hän jopa sanoi noin, kun suutuin jostain, että ei hän nyt niin tosissaan ottanut juttujani, luulin että puhuit vain muuten. Vaikeaa selittää ulkopuolisille, eikä ole tarpeenkaan. Siksi itsekään en voinut uskoa, että hän jatkossa olisi tyytynyt seksittömään liittoon, kunhan nyt vai  sanoi tuossa tilanteessa. Ja luuli, että en ollut tosissani eronkaan suhteen. Minun todella täytyi hyvinkin painavasti ja selkeästi perustella syyni eroon. Sehän tekikin sen raskaaksi kun jouduin yksin ottamaan vastuun ja todistelemaan, että kyllä, olen nyt ihan tosissani. Emme jatka tätä liittoa missään muodossa. 

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn elämän kiertokoulua edelleen ja luulen, että elämäni loppuun saakka. Se, minkä ikä on opettanut, että minkä luulit ennen ihan varmasti olevan näin ei välttämättä ole koko totuus. 

Näin kyllä, arvomaailmat voi avartua, mutta ihmisluonne harvoin muuttuu täysin kokonaan ellei joku sairaus ole taustalla.

Ja se on niin, että jotkut ihmiset menee siitä, missä aita on matalin ja osaavat selittää itselleen, miksi tämä oma kiva tässä nyt on ihan sallittua ja tärkeää ja aitoa ja sitä parempaa sössöä ja toiset ei siihen pysty.

Pettäminen on luonteessa. Tiedän, koska olen itse sortunut. Mieheni ei koskaan olisi sitä tehnyt, koska hänen luonteessaan se ei ole. Ero tuli ja se oli minulle ihan oikein, vaikka kaduttikin todella monta vuotta.

 

Kysyn nyt, että oletko ollut sen jälkeen suhteessa/suhteissa?  Oletko myös pettänyt niissä kun sanot noin  vahvasti, että pettäminen on luonteessa. Tuolla periaatteekllahan olisi ollut silloin viisainta jättää suhteilut sikseen kun et olisi voinut petturiluonteellesi mitään? 

Minusta on erilaisia tilanteita ja ihmisiä. Toiset ovat alttiimpia pettämään ja saattavat pitää sivusuhteita. Totta.  Mutta on myös niitä, jotka ovat ehkä olleet liitossa, pettäneet tai/ja löytäneet uuden sen aikana, syystä tai toisesta. Mutta sen jälkeen ovat olleet uskollisia uudessa suhteessa. 

Minäkin olen sitä mieltä, että pettäminen on luonteessa.

Se, miksi kaikki ei välttämättä petä uudessa suhteessa voi olla monen asian summa. Tulee ikää, ei enää jaksa samalla tavalla riekkua baareissa vaan ollaan enemmän viihteellä kavereiden luona. Kroppa muuttuu, ei ole vientiä. Tai jotain muuta vastaavaa. Se työpaikan "saalis" on jo käyty läpi, eikä siellä ole enää tarjokkaita?  Luonteessa se on, ja pettäjät pettää tilaisuuden tullen. Kenties eivät jostain syystä enää uudessa suhteessa samalla tavalla etsi niitä mahdollisuuksia. Syitä voi olla vaikka minkälaisia.

Eroihin liittyy paljon tunnekuohua jätetyllä ja jättäjällä. Harvoin kait ne ajatukset täysin yksiin osuu. Jättäjä on ajatuksineen kuitenkin jo jätettyä paljon pidemmällä. Ja semmosta se on. Jättäjän on otettava vastuu, toisen reaktioista huolimatta vietävä homma loppuun reilusti. Ja kyllä se jätettykkin joskus saa tunteensa hallintaan. Siinä tilassa jätetyksi tulleen sanoille en antaisi kauheesti painoa. Siinä tunteessa sitä saattaa sanoa kaikkea typerää mitä ei oikeastaan itsekkään enää hetken päästä tarkoita. Jätetyksi tuleminen vaan saa semmosen hätäreaktion aikaiseksi.

Voisiko olla joskus niinkin, että on vain niin tyytyväinen ja tasapainosessa uudessa suhteessa ettei ole mitään halua pettää. 

Kyllä minulla ainakin pettämiseen oli syynä etten ollut tyytyväinen liittooni ja mieheen ei ollut enää vetovoimaa. Toki erosimme melko pian kun tajusin sen. 

Se on vain helppoa perustella, että petturit ovat aina pettureita.